keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Väsyttää.

Joo, moro. Ei tässä ole nyt mitään tolkkua enää. Eilen puolen päivän tietämillä kysyin työkaverilta, josko häntä huvittaisi lähteä kanssani käymään Kiasmassa. Juu juu, olette kaikki sitä mieltä, että ei kannata. Ajattelin asian näin: Mieluummin jonkun kanssa sinne Kiasmaan kuin yksin.

Lähdettiin sinne ja ihmeteltiin näyttely läpi. Osa jutuista meni täysin yli (kuten nykytaiteessa varmaan kuuluukin), osaa jutuista tuli ihmeteltyä paljon ja osa ohitettua olankohautuksella. Kiasman jälkeen päätettiin käydä vielä kahvilla jossain. Koska en ollut koskaan saanut aikaiseksi käytyä Tornissa, oli se hyvä paikka mennä. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Kahvikupillinen (ei siis mukillinen vaan sellainen yhden huikan kupillinen) maksoi vaatimattomat 4,40€ ja siiderituoppi 7,20€. Mutta nähtiin sentään samaan hintaan Pepe Willberg. Katsoin ensin että jollain on sellainen Pepe-tukka ja kyseessähän olikin ihan aito ja alkuperäinen frisyyri.

Tornin jälkeen päätettiin käydä vielä katsomassa Mikki Kuntun valoteos Senaatintorilla. Oli hyvin hieno juttu, en ihmettele Kuntun harteille asetettua ykkösmiehen viittaa. Tämän jälkeen lähdettiin lompsimaan päämäärättömästi ja päädyimme rannan kautta Kasarmitorille. Sieltä otimme suunnaksi jonkin sisätilan kylmän alkaessa kolottaa vanhoja luitamme.

Pian löysimmekin itsemme Chaplinista, tuosta verrattomasta anniskeluliikkeestä. Tiesittekö, että siellä on bissetuoppi 3€ klo. 20.00 asti? Joimme niitä neljä (onnistuu NIIN hyvin tämä uusi elämäntapa) ja polttelimme tuoppien välissä aina savukkeita. Pian oli aika lähteä pois ja jotenkin omituisesti asia kääntyi siten, että tulin kotiin vasta äsken. Ja te uteliaat kasvot siellä, emme tehneet rakkautta, kunhan nyt nukuimme lusikoiden. Tällä kertaa siis reissun pituus oli vain 16 tuntia, joten ote lipsuu yhä pahemmin ja pahemmin. Tunnin päästä pitää olla töissä, unta nautittu ehkä kolme tuntia. Tästä ei hyvä heilu.

Mutta joo, tämä vuosi alkaa uskomattoman omituisissa merkeissä ja odotan jo innolla kuinka kuseen saan itseni ajettua. Pitää nyt juoda kahvia lisää ja yrittää saada itsensä kasaan.

7 kommenttia:

  1. Spoonaus monesti on jopa parempaa kuin ne lapsilta kielletyt leikit <3

    VastaaPoista
  2. aika pieni hinta pepe willbergistä, mieti! siellähän pitäskin olla erihyvät näköalat, hahahahahHAHAHHAA!

    tee se haaste tee se tee se!!!

    VastaaPoista
  3. Meinasin hermostua, mutta se menikin ohi. Oliskin ollut rikollisen väärin, että sä saat dokata ja saat sen päälle vielä seksiäkin, kun mä en saa kumpaakaan.

    VastaaPoista
  4. Vai olisinko peräti ollut saamassa mutta herrasmiesmäisesti kieltäytynyt? ;)

    VastaaPoista
  5. Sä puhut nyt ihan kun miehet joskus kieltäytyis seksistä. Mitä ne EI tee, ellei vastapuoli oo todella kovassa kännissä, jos aina silloinkaan. (Nimim. sekin vituttaa)

    Eikä seksistä kieltäytymisessä muuten ole mtn herrasmiesmäistä. Se vituttaa. Lujaa. (Nimim. been there, done that, bought the t-shirt)

    VastaaPoista
  6. Kyllä mä oon ainakin todistetusti kieltäytynyt seksistä. Lyötiin josku Provinssissa 90-luvun lopulla yhden naisen kanssa vetoa aamukahvista siitä, että harrastetaanko me seksiä. Koska olin selkärankainen, sain kahvini.

    Kaikenlaista sitä tekee kofeiiniaddikti rahapulassa.

    Kuten itse sanoit, te naiset istutte sen pankin päällä mutta kannattaa pitää mielessä, että kyllä aina silloin tällöin meistä miehistäkin löytyy niitä ihmisiä, jotka kieltäytyvät. Joko piruuttaan taikka sitten muuten vaan. Tästä käytiinkin jo jollain kommenttipalstalla vähän keskustelua?

    VastaaPoista
  7. Sua ei nyt enää lasketa, koska sä vaihdat seksin kahviin. Sä uhmaat liikaa todennäköisyyksiä ja suistat mun maailman raiteiltaan.

    VastaaPoista