sunnuntai 24. toukokuuta 2009

"Tää homma pois, pois, hoidellaan..."

Sunnuntaita. Koko vuoden (ei siis kalenterivuoden, vaan kesälomasta kesälomaan) löysimmän työjakson piti olla juuri nyt. Toisin kumminkin kävi. Tulikin kiireisin ajanjakso ja duunia ja koulua on käyty vailla vapaata ja mielenterveyttä. "Pääasia on että on töitä", sanoisi joku näsäviisas tähän. Vastaisin dekapitaatiolla. Viimeksi vapaapäivä oli kaksi viikkoa sitten ja 13 päivän urakkaputken tuntisaldoksi muodostui 144. Sisältäen siis myös lyhyitä kuuden ja seitsemän tunnin päiviä.

Viimeinen kiireinen viikko alkaa huomisesta ja finalisoituu lauantaina järjestettäviin juhliin. Koko tiimi pääsee siis vihdoinkin juhlimaan ja pitämään hauskaa. Paitsi tietysti eräät onnekkaat, jotka saavatkin tehdä ns. yöpurun eli vapautuvat työtehtävistään joskus kolmen jälkeen yöllä. Arvasit aivan oikein, me joita tämän homman tiimoilta on eniten rääkätty jo ennestään, olemme ne onnekkaat muurahaiset.

Nyt minä sitten katson näyttöä verestävin silmin ja huoun vanhan viinan hajua bunkkerin ilmatilaan. Tämän sunnuntain ajattelin pyhittää levolle raamatun oppien mukaisesti ja siis odotankin, että kauppa aukeaa ja saan ostaa limonadia. Sitten katson jonkun elokuvan, survon sisuksiini epäterveellisiä ruoka-aineksia ja vain olen. En aio nähdä tänään ketään.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Haalenneen kahvin kanssa.

Moi taas pitkästä aikaa. Kiirettä on pitänyt elämän erinäisillä osa-alueilla niin taajaan, ettei ole ollut aikaa eikä innostusta uuden merkinnän kirjoittamiseen. Lähiaikoina on varmaankin tapahtunut ”kaiken ja laista”, en osaa eritellä tapahtumia kauheasti.

Siispä juon kahvia nyt kotona ja listaan top-4:n. Se on tällä kertaa hyvin helppo. Haastan juuri Sinut tekemään saman:

1. Tuntematon Sotilas (neroudet)
2. For The Imperium @ Semifinal (auditiiviset herkkupalat)
3. Proteesisäätiö @ Darkside (auditiiviset herkkupalat)
4. Spotify (maailmanpelastajat)

Joo-o, ei tässä nyt ole oikein mitään kirjoitettavaa. Jotain kertonee tulevista viikoista se, että parhaimmillaan/pahimmillaan ensi viikolla on työtunteja 80, tällä viikolla päästään vain 48 tuntiin (plus tuohon päälle tietenkin sitten koulun velvoittamat läsnäolopakolliset 19 tuntia) ja seuraava vapaapäivä on tosiaan ensi viikon sunnuntai. Sitä seuraava vapaa on taas sunnuntai, työviikon huidellessa varmaankin yli 60 tunnin määreissä. ”Miten tuollaista jaksaa?” Kysyy Jaakko siellä keskipulpetissa. Hyvä kysymys ja lähiaikoinahan tuo selviää. Ehkä yksi määräävä tekijä on ainakin se, että minä ihan oikeasti rakastan duuniani. Kyllähän tällaiset kiirehetket aiheuttavat pieniä elämän hassutuksia. Kävin eilen työn ja Tuntemattoman (Smeds on nero, parasta teatteria mitä olen ikinä nähnyt. Mene ja katso.) välissä ostamassa reserviin sukkia ja boksereita ja juuri äsken kävin hakemassa pyykit kuivumaan ja varasin samalla jo nyt sunnuntaille pyykkivuoron.

Mutta nyt loput kahvit kitusiin ja Miero työhön. Palajan taas kun kerkeän, mahdollisesti kesäkuun puolella.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

"On soitettava Ilpolle."

Hyvää sunnuntaita kaikille tasapuolisesti. Paitsi tietty toisille vähemmän kuin toisille mutta te tiedätte oman arvonne ihan nimiä mainitsemattakin. Paitsi Seppo kun se on vähän vajaa. Mutta siis, asiaan.

Vappu meni dukkoillessa susirajalla. Kivaa oli. Varsinkin miltei koko ajan (tähän ei lasketa niitä hetkiä kun työstressailin etukäteen). Koska neiti C kertoili asioiden kulun jälleen kerran kovin loistavasti, jäänee minun tehtäväkseni enää sitten kertoilla visiitin jälkeisistä asioista.

Tulin siis eilen takaisin pääkaupunkiin ja junan pysähdyttyä ampaisinkin suorinta reittiä töihin. Minulla oli valtava hoppu ja vain rajattu määrä aikaa erinäisten vitaalien tehtävien tekemistä varten. Suoritin tehtävät hyvän etukäteisajattelun turvin puolessa tunnissa ja loppupäivä sitten menikin rauhallisen verkkaisessa tahdissa. Paitsi sitten, kun tiesin pääseväni kotiin erään askareen jälkeen. Silloin uurastin taas.

Töistä ampaisin ahman lailla kotibunkkeriin ja olin tovin tekemättä mitään mainitsemisen arvoista. Sitten alkoi yhteydenottojen vuo ja lopputuloksena suunnitelma mennä Töölönlahden rannalle hyvässä seurassa sanailemaan ja nauttimaan alkoholia auringonpaisteessa.

Ihmisiä alkoi saapua toiseltakin paikkakunnalta tätä tilaisuutta (tai sitten Tavastian keikkaa) varten ja aloimme kasata urheita joukkojamme Kampin rullauspaikalle eli sille oudonmuotoiselle ”torille” Musamaailman vieressä. Istuimme ja rupattelimme, päihdyimme hiljalleen ja väkimäärä kasvoi. Kun pääluku osoitti yhdeksää, oli aika siirtyä myöskin nauttimaan ateriaa. Siispä Arkadian Kebabiin einestämään. Sieltä oli tarkoitus sitten siirtyä Tölikälle ja houkutella myös iki-ihanat Nuu, Kesis ja Väkivaltainen Hippi seurueeseen. Emmepä menneetkään, vaan osan ihmisistä ollessa väsyneitä ja kylmissään (osoittaa kyllä ihailtavaa sitkeyttä dokata keskiviikosta alkaen vailla välipäiviä), siirryimme luokseni katsomaan Mokomaa ja Nicolea dvd:ltä.

Volyymi oli kova ja fiilis oli hyvä. Sitten piti siirtyä Tavastialle kyseisten orkestereiden performanssien pariin. Keikat olivat hyvät ja kaljaa myytiin rahaa vastaan. Valomiehet olivat hyvät ja hereillä (tosin harmittaa vähän Mokoman periaatepäätös kieltää värivalot keikoillaan) ja Nicolen miksaajana ollutta henkilöä oli viihdyttävää seurata. Luottomiksaajansa Hannu ei ollut paikalla vaan liukujen takana seisoi joku nuorimies, joka ainakin sivusta seurattuna oli kovinkin paniikissa keikan verran.

Keikkojen jälkeen olen lähtenyt kotiin ja mystisesti siirtynyt, sillä kotimatka on (jälleen) muistikuvaton eli muistivapaata aluetta. Kotona olen mennyt nukkumaan ja sitten on tapahtunut kummia.

Herään (tai oikeastaan havahdun) siihen, että asunnon ulko-ovi sulkeutuu. Klonks. Tuijotan ovea enkä oikein meinaa ymmärtää. Sitten tajuan, että olen unessa tai vastaavassa tilassa päättänyt siirtyä asunnosta pois, päälläni t-paita, bokserit ja yksi sukka. Olen siis laittanut itseni rappukäytävään vailla avaimia ja säädyllistä vaatetusta. Minuutit kuluvat, ne venyvät ja vanuvat kun istun rappusilla ja mietin seuraavaa liikettä. Lopulta, noin tunnin kuluttua, tajuan, ettei esim. lehdenjakaja ole nyt tulossa, joten minun on otettava härkää sarvista ja kohdattava seinänaapurini ensimmäistä kertaa. Asettelen käteni varovaisesti ovikellollensa ja pyöräytän. Ei hiiskaustakaan. Pyöräytän toiseen suuntaan. Sama lopputulos. Lopulta koputan varovaisesti oveen (tietämättä kellonaikaa ja mahdollisia unenlahjojaan) ja hyvinkin pian sisältä kuuluu ei-iloinen huuto: ”Kuka siellä?!?” Esittelen itseni ja kerron tilanteen. Naapuri tulee avaamaan oven, ojentaa puhelimen ja saan soitetuksi huoltomiehelle.

Siispä takaisin rappusille istumaan ja odottamaan huoltomiehen saapumista. Aika kylmä oli istua. Varsinkin kun saapumisajankohta-arvio oli humoristisesti alakanttiin. Lopulta huoltomies tulee paikalle avaimien kanssa. Ilakoin sydämeni pohjasta ja irtaudun patterista. Huoltomies pääsee rappuun ja asuntoni ovelle. Käy kovin nopeasti ilmi, etten ole pääsemässä asuntoon sisälle. Mies ilmoittaa ”ei meillä ollut sun asunnon avaimia tossa piikissä” ja soittaa kollegalleen, Ilpolle. Tämän jälkeen mies ilmoittaa lähtevänsä Myllypuroon joten masentuneena lyyhistyn takaisin patterin viereen nauttimaan sen viimeisistä lämmönhitusista.

Maailman pisimmän ajanjakson jälkeen kuulen rapun oven avautuvan (sitä ennen naapuri on lähtenyt jo asioimaan jonnekin ja ollut järkyttynyt minun istuessa edelleen kylmillä kivisillä portailla) ja tällä kertaa huoltomiehellä on valtava metallikehä täynnä avaimia. Yritän hymyillä mutta huuleni eivät meinaa toimia halutulla tavalla. Asuntoni ovi aukeaa nopeasti ja huoltomies itse ottaa palvelun hinnan puheeksi: ”Sä varmaan haluat alennusta tästä hinnasta?” Myönnän asian, enkä kerro, että odotutin soittamista juuri tämän kalliin hinnan takia, kunnes muistin vara-avaimien haltijan olevan Japanissa. Huoltomiehen mielestä palvelusta ei valtavan odottamisen jälkeen ole soveliasta pyytää korvausta ja olen erittäin samaa mieltä.

Siispä vihdoinkin, noin kahden tunnin ja neljänkymmenen minuutin kuluttua oven sulkeutumisesta, suljen sen jälleen, tällä kertaa itse asunnon sisällä oleskellen. Laahustan sänkyyn tietokoneen kautta ja nukun muutaman tunnin.

Nyt sitten juon kahvia ja harkitsen kauppareissua, olokin alkaa olla vähitellen lämmin.