lauantai 31. tammikuuta 2009

Kalya on parasta maailmassa.

Olen selkeästi alkoholista vahvasti riippuvainen ihminen. Kaksi edellistä iltaa on mennyt kovasti juhliessa ja nyt istun töissä ja oloni on normaali vain ja ainoastaan siitä syystä, että kävin äsken kesken työpäivän juomassa kaksi tuoppia kaljaa.

Maksa saa tehdä työtään myös tänään, sille ainakin vaikuttaa. Vajaan tunnin päästä kuittaan itseni ulos duunista ja riennän kapakkaan. Tähän minulla varsinaisesti ei olisi varaa mutta vaikerran sitten vasta parin viikon päästä ja syön taas kuivamuonaa ja kiviä. Juomaksi tulen valitsemaan lämmintä vettä likaisesta lasista ja ehkäpä maksimoidakseni koko homman, työnnän tikkuja kynsieni alle.

Ei tässä merkinnässä nyt ole taas(kaan) mitään järjen häivääkään mutta ihan loppumetreille haluan jättää paljastuksen. Jos saisin valita tästä maailmasta ihan ketkä kaksi naista vaan yöllisiin iloitteluihin juuri sillä tavalla, valitsisin aivan ehdottomasti Nuun ja Kesiksen.

No niin. Heippa.

Huppista.

Aamu sarastaa kevyesti krapulaisen M. Laineen silmiin. Valot ovat jääneet yöllä päälle, pulloja on pitkin keittiön pintoja ja olo on kaiken kaikkiaan hivenen epätodellinen. Takana on siis hyvä ilta.

Ilta piti sisällään aina yhtä ihanaisen ja parhaan Nuun kanssa katsottua Killswitch Engagen dvd:n tuijottelua, Panun nopean visiitin ja uuden Loosen tarkastamisen. Oli kevyt pettymys mutta eiköhän siitä paikasta ilo irtoa kun alakerta aukeaa (heh heh, kuka näkee tässä tahattoman kaksimielisyyden? Oisko joku siellä?) ja ikkunapönöttäminen helpottuu. Porukkaa oli kyllä valtava määrä niin pieneen tilaan ahdettuna.

Loosesta siirryimme kirpeän pakkasen saattamina taksitse Kallioon ja pyrimme Tenkkaan. Eipä päästy meistä riippumattomista syistä. Lähdimme aina yhtä ihanaisen ja parhaan Kesiksen vahventamana joukkona kohti On The Rocksia. Rocksissa näimme jotain cover-yhtyettä puolen biisin verran ja joimme alkoholia kovasti ja hyvin taidokkaasti. Oli aivan älyttömän hyvä ja hieno meininki ja jos en olisi näin kaino, kertoisin teille, armaat lukijat, tositapahtumia joita ette meinaisi uskoa.

Matka Rocksista kotiin oli aivan uskomattoman kylmä ja viima tunki housuissa pysymättömän t-paidan alle. Onneksi jalat veivät automaattiohjauksella kotiin. Note to self: Katso jatkossa mittarista lämpötila ja valitse takki sen mukaan.

Nyt sitten kahvin houkutteleva tuoksu leijailee pitkin asuntoani, Malevolent Creation soi taustalla ja minä haukottelen ja yritän muistaa mennä töihin tänään. Ihan loppukaneettina voisin sanoa, että tipaton tammikuu -09 onnistui loistavasti. En dokannut kuin keskimäärin kaksi päivää viikossa ja käytännössä kaikki rahani. Lisää tällaista!

perjantai 30. tammikuuta 2009

Us of Lesser Gods

Viime yönä ajattelin tekeväni kännimerkinnän blogiin ja sen olevan tyylillisesti ”vittu mä oon ihan pleksit. HÄHÄHÄHÄHÄHÄÄÄ!” eikä muuta.

Asiahan on totuusarvoltaan täysin oikea ja Manalasta kotiuduttuani pilkun tiimoilla myöskin silloin ajankohtainen. En tiedä miten näitä asioita nyt pitää selittää ja kertoa saamatta ihan järjetöntä ivaamista ja pilkkaa osakseen mutta kokeillaan nyt vaikka suoraa lähestymistapaa.

Eilen oli töissä juhlat ja Soul Kitchenissä oli hyvää ruokaa. Ikävä kyllä jauhemaksapihvit eivät olleet menussamme mutta hyvää nautaa sai syödäkseen ja ilmaisia oluita juodakseen. Tämä johti väistämättä päihtymiseen ja aivan helvetilliseen hauskanpitoon. Naurettiin lujaan ääneen, kommunikoitiin karikatyyreillen ja hassuteltiin muutenkin. Manalaan johti lopulta tie. Kun oli aika lähteä kotiin, eräs työkaverini josta käytetään internetissä nimitystä Oopperatoveri, kysyi onko minulla alkoholia kotona. Vastasin totuudenmukaisesti myöntävästi. En tiedä miten asia pääsi kääntymään niin, että huomasin hänen tulevan luokseni yöksi.

Joimme yhdet juomat luonani ja sitten olen nukahtanut. Mitään sellaista ei ole tapahtunut. Ei yhtään mitään. Olin aamulla sopivan julma ja vittumainen ja Oopperatoveri sai ns. kylmää kohtelua. Kun luin netistä uutisia kahvini kanssa, kuului sängystä pyyntö: ”silitä mua.” johon vastasin korrektisti naurulla ja sanomalla ”Mitä helvettiä sä nyt sekoilet? Pitäisköhän sun mennä kotiisi katsomaan oisko siellä joku silittämässä?” Johon hän vastasi anteeksipyydellen ja selitellen silittämisen olevan ainoa tapa auttaa naistenvaivoihin. Melkoista paskaa mielestäni.

No joka tapauksessa, olen kotona, taustalla soi Flogging Molly ja töissä pitää olla vasta muutaman tunnin päästä.

Älä ivaile, jooko?

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Cherry Waves

Tiedätkö kuinka välillä tulee kosketuksen kaipuu? En tarkoita nyt (pelkästään) intiimiä kosketusta vaan ihan toisen ihmisen fyysisen läsnäolon tuntua. Kevyttä koskettamista toisen kulkiessa ohi, tähtisilmien välkettä kun mennessäsi vaikka keittiöön kevyesti suukotat toisen takaraivoa, merkkejä elämästä ylipäänsä.

Minulla on ikävä niitä.

Palaan tähän aiheeseen kohta lisää mutta sitä ennen on kerrottava arkirutiinin asioita. Ei mitään erikoista kylläkään. Olen pitkien päivien päätteeksi tehnyt koulutehtäviä taikka vain tuijottanut tyhjyyteen ja odottanut viikonloppua. Tänään pääsin töistä neljä tuntia etuajassa ja olen sen kunniaksi tuijottanut tyhjyyteen, käynyt kaupasta ostamassa paahtoleipää ja mehua ja kirjoittanut yhdellä istumalla Yhtyeelle uuden tekstityksen. Eräs koulutehtävä odottaa tekijäänsä mutta en ole kykeneväinen sitä tekemään ennen kuin saan pomoiltani hivenen opastusta alan erikoisjutuista. Mutta siis takaisin kaipuuseen.

Hyvin erikoinen työystäväni Oopperatoveri alkaa nyt mennä niille rajoille, että en enää uskalla toivoa parasta ja alan pelätä pahinta. Tänään ollessani syömässä pomojeni pöydässä, Oopperatoveri tuli käymään läsnä johtuen työillan kuvioiden muutoksista. Selvitimme kuviot ja hän lähtiessään pois teki seuraavan manööverin: kulkiessaan selkäni takaa (istuin siis kasvokkain kumpaankin esimieheeni), kuljetti hän kättään hartialinjaani pitkin. Miltei sylkäisin salaattini lautaselle säikähdyksestä. MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!?!? huusin pääni sisällä mutta ulkoisesti vain tuijotin monttu auki ja yritin palata takaisin ruokailuaktiviteetiini. En tiedä huomasiko pomot.

Ihan tällaista kosketuksen kaipuuta minulla ei kyllä ole. Ahdistellaankohan minua töissä seksuaalisesti? Olisihan sekin kokemus.

(otsikko Deftonesia)

tiistai 27. tammikuuta 2009

Institutkasta moikka

Institutkasta terve! Koska olin myös yksi onnekkaista ja Kesis verbaalisesti ylivertainen, lukekaa hänen kirjoittama raporttinsa Saision Kielletyistä Lauluista. Allekirjoitan sen (taas) täysin. Suosittelemme erittäin lämpimästi Kiellettyjä Lauluja teille kaikille.

Muutoin ei ole mitään kerrottavaa, työpäivät ovat ympäripyöreitä jos kellotaulusta katsotaan, joko koulun taikka ihan työn takia. Tässä on se hyvä puoli, että ei kerkeä käymään esim. kaupassa joten ei voi tuhlata rahaa.

Rahapulassani muuten tilasin sunnuntai-iltana pari cd:tä, yhden dvd:n ja yhden dvd-boksin. Rai rai! Put that in your pipe and smoke the fucking piss out of it, rahapula! HAHAHAHAHAAAA!!!

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Yllättävä käänne

No niin! Kevyt ja pikainen päivitys Oopperatoverin takia. Valtaosa teistä (tai siis kommentoivat yksilöt) pitää Oopperatoveria mielipuolena ja kehottaa minua laittamaan ripeästi lenkkaria toisen eteen. Kuntoilu sinällään tietenkin olisi hyvä harrastus mutta tästä ei nyt taida olla kyse.

Yöllä kun olin jo nukkumassa, olin saanut tekstiviestin Maturelta. Tekstiviestin sisältö oli kutakuinkin seuraava:

”Täällä kantakapakassa hauska tilanne. Oopperatoveri kauppaa sua meidän duunin yhdelle sinkulle. Vähänkö mua naurattaa.”

NO NIIN! Mitäs sanotte tästä?!? Taisi nyt mennä oletukset hivenen fiduralleen sitten kumminkin. Olen huojentunut kuin sisilisko hännän painosta vapautuneena. Kyllä elämä on ihmeellistä.

Nyt on aika syödä pakastimesta illalla sulamaan otettua ylläriruokaa. Tai siis en muista mitä siellä on. Elän veitsenterällä.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Prioriteetit kuntoon.

Ihmisen on hyvä priorisoida erilaisia asioita elämässään. Esimerkiksi rahankäytön suhteen on hyvä priorisoida omia kulutustottumuksiaan siten, että esim. luottotiedot pysyvät. Minä olen tähän asti pystynyt tuohon oikein hyvin. Ajattelin myös jatkossa pystyä.

Koska olen lähinnä ryypännyt edellisen tilini (katsotaan se kumminkin mieluummin sijoituksena hyviin hetkiin ja sen sellaiseen kuin alkoholiriippuvuutena), olen joutunut viikon verran priorisoimaan (ja joudun vielä viikon verran samoin tekemään) rahojani pitkästä aikaa. Olen vähentänyt syömistä ja nälän hetkellä kolunnut kuivamuonakaappiani läpi. Tämä on ollut oikeastaan ihan hyvästä.

Eilen päästyäni töistä kotiin, join 50% oluistani ja tälle illalle jätin sen toisen. Onneksi ystäväpiiriini kuuluu Nuun kaltaisia jumalaisia enkeleitä jotka saattavat pelastaa yksinäisen perjantai-illan soittamalla ja lupaamalla tarjota oluen baarissa. Näin myöskin tapahtui ja äitihahmomaisesti Nuu vielä ojensi minulle vajaan pikkuaskinsa savukkeita mukaan.

Tänään päästyäni töistä menin kauppaan ja hetken mielijohteesta priorisoin jälleen. Koska olen etäisesti hyvä asettamaan itselleni käyttörajoja (toisin sanoen laskemalla jäljellä olevat rahavarat päiväkohtaiseksi annostukseksi), päätin käyttää kahden päivän rationi ostamalla sixpackin olutta. Tämä osoittautui hyväksi ideaksi.

Tänään olen siis töiden jälkeen naputellut kasaan kaksi englanninkielistä tehtävää koulua varten ja huuhtonut näitä alas oluilla. Kevennetyn syömisen turvin nämä oluet menevät myöskin aivan kiitettävästi promilleiksi ja humalaksi. Tehtävätkin onnistuivat kaiketi. Toivon todella etten saa mitään käsittämätöntä ideaa baari-illan sopivuudesta. Ei nimittäin sovi. Tai sopisi.

Voisin vielä tehdä yhden tehtävän mutta en taida kumminkaan jaksaa. Sen sijaan saatan jatkaa epämääräistä surfailua internetin valtaväylillä ja korkata seuraavan juoman. Cheers!

perjantai 23. tammikuuta 2009

Blaaah.

Hyvä on. Päivitetään nyt sitten taas kun noin auliisti pyydätte. Harmi vain, etten tiedä mitä kertoisin. Ei ole oikein tapahtunut mitään. Rahaa ei ole edelleenkään, Caprin mainitsemaa herkkureseptillä tehtyä jauhelihamakaronimössöä on vielä vähän jäljellä (tein huomion: Laita ihan sikana makaronia ja ei juuri yhtään jauhelihaa) ja se ei maistu millekään.

Eilen tuli käytyä katsomassa musikaalia ja hyvä oli show. AI NIIN! Eilen myöskin Oopperatoveri laittoi minulle tekstarin ja kysyi minua mukaansa jonkun näytelmän ensi-iltaan johon hänellä on kuulemma liput. Tämä menee varmasti hyvin hauskaksi ja omituiseksi. Ruumiilta emme voi välttyä. Mutta kumpi kuolee?

Minulla ei ihan oikeasti ole mitään kerrottavaa. Nada. Por nada. Mitä ihmiset tekevät perjantai-iltaisin jos eivät juo alkoholia?

tiistai 20. tammikuuta 2009

Veitsen alla.

En ole enää koskaan entiseni. Operoiva lääkäri pumppasi minuun puudutusainetta, otti esiin skalpellin ja silpoi ihostani palasia läpinäkyvään muovipurkkiin. Osaset lähtevät patologille (kuten meistä jokainen piakkoin) ja parin viikon päästä saanee saaga loppunsa. Nyt minut on sitten parsittu kasaan tikeillä ja miehisyyspisteeni kohoavat samanlaisella kohinalla kuin villistä joesta kuunaan lähtee. Enää puuttuu vain kalju ja linnatuomio. Ruumistani koristavat myös valtavat laastarineliöt ja pöydällä lojuaa hoito-ohjeet.

Tarina Leiman kanssa loppui myös, perinteiset ”oli kivaa mutta se jokin kipinä puuttui” rivit saapuivat luokseni ja avasin niille ikkunan josta myös poistua yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkaan. Alan kyllästyä tähän alati toistuvaan kuvioon. Missähän ne kaikki hyvät vaimot luuraavat? Missä? Haloo???

Alkoholia ei ole mahdollisuus ottaa vaikka mieli tekisikin. Kiitos vain matalapalkkainen työ, kävin tänään kaupassa ostamassa ruoka-aineksia ja jouduin puntaroimaan ostanko leipää vai en. En ostanut. Plussasetelillä sai sentään ostettua shampoota ja hoitoainetta. Miten työttömät pärjäävät?

Viikonloppunakaan ei voi dokata. Ehkä kumminkin juon lauantaina jääkaapissa lojuvat kaksi olutta ja menen tarkastelemaan baarikaapin sisältöä. Te punaviinin ystävät, onko punkku juomakelpoista vaikka se olisi avattu uudenvuodenyönä ja samana yönä suljettu sellaisella ihmeellisellä kumihommalla? Ei niin että alkaisin olla epätoivoinen. Heh heh.

Periaatteen miehen luhistuminen

Puhutaanpas taas seksistä vähäisen, saadaan kävijälaskuri naputtamaan kovemmin. Onko edessäsi kahvikuppi tai muu vastaava jota tähän aikaan tykkäät juoda? Emme me tuomitse vaikka olisi kyseessä jaloviina. Mikä nyt vain sinulle parhaiten sopii. Aloitetaanko? Okei.

Olen asunut kahdesti avoliitossa ja itse päättänyt molemmat tarinat. Ensimmäisen lopetin koska melkein petin avovaimoani. En pystynyt oman moraalikäsitykseni takia elämään tuollaisessa valheessa joten oli pakko lopettaa hyvä ja toiminut suhde. Kylläpä sitä olikin nuorena periaatteen mies.

Toisen avoliiton viimeisen vuoden aikana emme tehneet juuri muuta kuin tapelleet. Totuuden nimissä me emme kyllä harrastaneet seksiä ennen edes sitä viimeistä vuotta kuin suunnilleen kerran kuussa ja tällaisilla haluilla varustetulle miehelle se on vain aivan äärimmäisen vähän. Tätä jälkimmäistä avovaimoani petin humalassa ja se soimasi minua yllättävän vähän. Periaatteen mies oli hukannut periaatteensa eikä se tuntunut edes pahalle.

Pettämisestä jäin kiinni, luonnollisestikin. En olisi jäänyt kiinni ja asia olisi ollut minulle ihan hyvä niin mutta nainen jonka kanssa petin, päätti itse kertoa avovaimolleni tapahtuneesta koska hänen mielestään me näytimme niin onnellisille baarissa. Se illuusio kyllä loppui hyvin lyhyeen.

Tämän jälkeen avovaimoni alkoi välillä olla tulematta baarista kotiin yöksi ja jäi kiinni suorista valheista. Kostoretket tuntuivat olevan vauhdissa. Tästä päästäänkin nyt oikeastaan asiaan.

En ikinä varmastikaan opi ymmärtämään ihmisiä jotka hyökkäävät puolisonsa seuralaisen kimppuun. Jos minä seurustelisin ja naiseni päättäisi pettää minua jonkun baarista bongaamansa miehen kanssa, en minä sille miehelle voisi olla vihainen. Hänhän toimii kuten kuka tahansa. Naiselle luonnollisesti olisi syytä olla vihainen mutta ei sille miehelle. Mitäs mieltä sinä olet?

Tähän kirjoitukseen inspiraation tuotti Caprisiouxien merkintä mutta koska nyt on aamu ja kirjoitustapani tällainen purskautteleva, en aio jalostaa asiaa yhtään tämän enempää vaan jätän tämän teille vähän vaillinaisena. Kirjoittamisen hiomisen asemesta aionkin juoda toisen kupillisen kahvia, haukotella maireasti ja ehkäpä jopa lukaista netistä uutiset.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Tää just sisään.

Pikainen päivitys asioihin. Sovittiin Maturen kanssa, että ei jatketa tätä hommaa enää enempää. Hyvä niin.

Oltiin Kesäminkin kanssa elävissä kuvissa. Käytiin katsomassa Twilight eli Houkutus. Hoh hoh. Oltaisiin ensinnäkin voitu olla muun katsomon vanhemmat (vaikka Kesis onkin kovin nuori ja nuorekas) ja elokuva oli juuri sitä mitä pitikin siltä odottaa. Eli ei yhtään mitään. Pääosissa oli huokaileva ja laiha Jason Priestley ja joku hyväperäinen mimmi joka näytti sille, että sitä ollaan ihan kohta kutittamassa. Teinit hihittelivät häkeltyneinä kun ennalta-aavistettavasti pääpari oli miltei suutelemassa. Ehkä tuo on turvallinen tapa nuorille tutustua parisuhdemaailman tiettyihin kulmiin.

En jaksa kirjoittaa, lukekaa Kesiksen reportaasi, allekirjoitan sen täysin. Pesis oli parasta ja ne pari traileria.

Nyt on hyvä mieli.

Miten tästä nyt mennään?

Hei taas kaikki pikkuiset pulut ja sorsat. Pitänee taas saattaa maailmaan uusi merkintä, sopimusteknisistä syistä lähinnä. Kerrottavaa ei ole juurikaan vaikka tapahtumia on paljon. En osaa nyt saattaa sanoiksi kaikkea, varsinkaan edes etäisesti mielenkiintoisella tavalla.

Mennään kronologisessa järjestyksessä niin saattaa kertojarukkanne muistaa asiat oikein.

Perjantaina olin työkaverin kanssa oopperassa katsomassa Rigolettoa. Mika Pohjonen lauloi hyvin ja kulissit olivat messevät. Olin vähän pettynyt vain raatomäärän pienuuteen, olin käsittänyt Nuun ja Panun puheista, että suunnilleen kaikki kuolevat. Palkkamurhaajan From Hell-paita aiheutti hilpeyttä. Ainoa asia mikä oopperassa minua hivenen ärsyttää, on se juonen äärimmäisen hidas kuljettaminen. Tietenkin se laulaminen on pääasia mutta silti mieleen juolahti pariin otteeseen ”miksei se nyt jumalauta jo mene ja tee?”

Oopperan jälkeen menimme Fellowsiin oluelle ja positiivisen yllätyksen teki sisätilatupakointi. Juttelimme duuniasioista ja yritin kertoa parhaani mukaan ”talon tavoista”. Pari tuoppia myöhemmin sitten piti lähteä kotiin tulevan työvuoron vuoksi. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että keskustelimme kuten pari työkaveria keskenään keskustelee. Työasioista, tisseistä, mitä näitä aiheita nyt onkaan.

Eilen menin suoraan duunista jälleen treffeille. Kutsutaan neitoa vaikkapa Leimaksi tästä eteenpäin. Istuimme Memphisissä reippaat pari tuntia ja meillä oli lystiä. Toivottavasti myös hänen mielestään. Leima lähti lopulta kavereidensa kanssa elokuviin ja minä siirryin Hakaniemeen juomaan olutta. Muutamaa tuntia ja juomapeliä myöhemmin sain työkaveriltani (siltä joka on tässä blogissa esitelty ekana, käytetään epäsoveliasta nimitystä Mature hänestä tästä lähtien) tekstiviestin ja lähdin työpaikkani kantabaariin istumaan. Siellähän oli vaikka kuinka paljon tuttuja. Myös perjantain oopperaseurani oli paikalla ja juteltiin kaikenlaista.

Lyhennetään tätä nyt jo draamallisesti ajatellen ontuvaa tarinaa huomattavasti ja hypätään pääasioihin. Päädyin Maturelle yöksi, hän flippaili yöllä jotain tosi omituista ja ajattelinkin puhaltaa pelin poikki. Oopperaneiti lähetti minulle yöllä tekstarin jossa ilmoitti pettyneensä katoamiseeni baarista. Ilmoitin olevani huono ihminen. Aamulla huomasin yöllä häneltä tulleen viestin joka loppui sanoihin ”Olet mulle tosi tärkeä ihminen.”

Nyt tarvitsen apuanne, arvon neidit. Miehet voi vaikka lopettaa merkinnän lukemisen, käydä hakemassa (tai huutaa vaimoa tuomaan) olutta ja katsoa jotain maskuliinista urheilua taikka vaihtaa autoon öljyt.

Onko alkuperäinen aavistukseni sittenkin oikea vaiko O:n skenaario? Miten ihmisestä voi mukamas tulla tosi tärkeä kahden yhteisen työpäivän ja yhden illan jälkeen? Onko kyseessä vain kaino tapa ilmoittaa olevansa kiinnostunut? Paljon kello on? Kuinka paljon maailma painaa?

Nyt sitten juon kotona kahvia, sunnuntaihin sopiva Hatebreed soi ämyreistä ja pian alkaa olla aika ottaa aamupalaa.

Ai niin, olen muuten rahaton. Tulee jännät pari viikkoa varmaankin. Onko joku tekemässä isoa satsia ruokaa?

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Helvetin syvyyksiin ja vähän takaisin onneksi

Hei internet! Mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu ihan tositositosi omituisia. Muistatko kuinka olin tuossa joulukuun alkupuolella vähän kipeänä (jos muistat, häpeä.)? No sain kumminkin sellaisen allergisen ihottuman tapaisen jutun angiinan jälkeen. Ajattelin sen tulleen antibiooteista, lääkkeistä joita olen aikuisiällä syönyt kahdesti (tiesitkö muuten, että yhden kuurin jälkeen kestää puoli vuotta elimistön bakteerikannan normalisoitumisessa?) ja kävin tunnollisena työläismuurahaisena työterveydessä näyttämässä täpliä.

Lääkäristä toiseen olen saanutkin sitten tämän jälkeen juosta ja eilen viimein ihan oikealle ihotautilääkärille. Miettikää! Ei siis mikään perinteinen ”laita jotain salvaa, kyllä se siitä”. Lääkäri katsasteli hetken ihottuma-alueita (kädet lähinnä, helvetin sairaat siat!), kehui hiuksiani samalla kun katsoi päänahkaa ja niin edelleen. Lopputuloksena kumminkin tällainen, yksinkertaisuudessaan äärimmäisen järkyttävä lause:

”Kyllä nyt on syytä epäillä, että se angiina on laukaissut psoriasiksen.”

Henkilökohtainen elämäni pysähtyi, näin sieluni silmin kuinka jossain kujalla makaan paskaisissa ryysyissä kerjäämässä hampaattomana ja syyläisenä rahaa, ohikulkijoiden sylkiessä päälleni inhoissaan. Näen jopa kuinka suostun siihen, että päälleni kustaan, jos vain saan edes lantin.

Onneksi seuraavassa lauseessaan lääkäri epäili kyseisen taudin olevan poistuvaa sorttia. Joka tapauksessa ensi viikolla taas lisää tutkimuksia ja osa minua siirtyy ajasta ikuisuuteen koepalojen matkatessa patologille. Arvatkaa kuka ei saa enää ikinä kokea naisen läheisyyttä jos lääkäri onkin väärässä? Aivan oikein, nöyrä palvelijanne Laine.

Tämän vuoden alussa työpaikallani aloitti uusi henkilö minun kanssani samoja tehtäviä tehden. Olemme tähän mennessä kerinneet tekemään töitä yhdessä kaksi päivää, hän joutui miltei heti taloon tultuaan lähtemään tuuraamaan sairaslomalaista pariksi viikoksi toiseen ”toimipisteeseen” eli kaupungin miltei toiselle laidalle. No kumminkin, tämähän olisi tylsää ja turhaa mainita ELLEI hän olisi soittanut minulle aivan yllättäen tänään (emme ole siis viikkoon olleet samassa paikassa töissä):

M: ”Moikka! Mitäs kuuluu?”
T: ”Moi, mitäs tässä. Mitä sä teet perjantaina?”
M: ”Töitä päivällä ja muuten on ihan avoinna. Kuinka niin?”
(tässä vaiheessa on hyvä alkaa jo epäillä jotain. Mitä tuo nainen oikein nyt tuollaisia kyselee?)
T: ”Ootko sä käynyt oopperassa?”
M: ”Kyllä, ehkä parisenkymmentä kertaa. Kuinka niin?”
T : ”Mulla olisi pari vapaata lippua Rigolettoon. Lähdetkö?”
M: ”Kuulostaa hyvälle, mä tarkastan omat kiinnitykset vielä mutta alustavasti kyllä lupaudun. Sopiiko?”
T: ”Totta kai! Ilmoittele sitten kun tiedät.”

Tiedän tiedän, on väärin ajatella hänen olevan kiinnostunut mutta ottaen huomioon lähiaikaisen käsittämättömän treffimääräni ja hänen kysymyksensä ensimmäisenä työpäivänä (”Ootko sinkku? Onko sulla lapsia?” ”Oon sinkku, yleensä ei ole naiset kauaa jaksaneet katsella. Ei ole lapsia, toivottavasti vielä jonain päivänä.”, on kumminkin ehkä oikeutettua vähän arvella hänen tarkoitusperiään.

Olen mykistynyt ylipäänsä tämän asian tiimoilta. Mitä on tapahtunut vähän yli kuukaudessa? Olenko muuttunut yhtäkkiä (varmasti kuvankauniin mutta lemmessä ikävän epäonnisen) Pyriitin epäilysten mukaiseksi Antonio Banderaksen näköiseksi jykeväleukaiseksi latinohurmuriksi? Pitänee ostaa uusi peili, vanha näyttää tuttua peilikuvaa vain.

Taas uusi meemi. Muumi. Buumi.

Huomenta pikku jänöset! Capricious päätti läväyttää nahkahansikkaalla kasvoille, kuten Villissä Lännessä haasteita jaellessa oli tapana. Koska olen juuri herännyt vajavaisten yöunien jäljiltä, saattaa tämä olla vähän haasteellista. Kokeillaan. Säännöt menevät näin:

1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen

Ja tässä itse sattumanvaraisuudet sitten:

1. Viheltelen stemmoja biiseihin. Myös niihin joita kuulen ensimmäistä kertaa. Lopputulos voinee olla sivullisen korvin aika kammottava aika ajoin hakiessani hyviä intervalleja.

2. Rakastan (luku)sanojen kanssa liioittelua ja vien asian aika ääripäihin. Yleisesti puhuessani luvuista, vilisee sanastossani sadat, tuhannet ja miljoonat.

3. Musiikki on minulle maailman tärkein asia. Se menee oletettujen parisuhteiden ohi. Teen tämän myös tiettäväksi elämäni naisille. Huonoin seurauksin.

4. Seison mieluummin kuin istun.

5. Saatan menettää hermoni hyvin nopeasti jos hyvän biisin päälle puhutaan.

6. Ja viimeisenä vielä kertaalleen musiikkiaihetta: cd-levyjen kuuluu olla aakkosjärjestyksessä ja saman artistin/yhtyeen tuotanto kronologisessa järjestyksessä. Mielellään myös muiden levyhyllyissä. Olen myös valmis järjestämään muiden ihmisten levyhyllyjä vastaamaan tätä järjestystä.

Ja noin se tuli valmiiksi. Haastetaanpas Nuu, Kesis, Fenii, Kaikkonen ja Kirmu. En tunne enempää blogikansaa. Jesh. Nyt lisää kahvia ja töihin.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Punaisia roiskeita

Eilen oli mukavaa. Töiden jälkeen tulin kotiin, kuten edellisessä merkinnässä tulikin mainittua. Merkinnän jälkeen kulutin tarpeettoman paljon aikaa ja lähdin erään ystäväni luokse Kamppiin. Kahvikupillista myöhemmin lähdimme Hakaniemeen mukanamme alkoholipitoisia juomia.

Hakaniemessä istuimme iltaa, katsoimme telkkaria ja joimme juomiamme pois. Sangriaakin oli tarjolla. Lähdimme Baseen käymään ja matkalla törmäsimme Kesäminkkiin, Nuuhun ja joihinkin muihinkin joiden nimet vain löyhä pääni on pudottanut jo pois. Nuu lähti mukaamme Baseen ja siellä joimme yhdet. Paikalle plussaa piripintaan asti täytetyistä tuopeista.

Matkamme jatkui syntisen yön turmeluttaviin paikkoihin. Menimme herrasmiesten kerhoon eli Gentleman’s Clubiin. Tämä oli ensimmäinen kerta allekirjoittaneelle strippiluolassa. Järjettömän sisäänpääsymaksun maksettuamme ja saatuamme kalliit juomamme, pääsimme pöytään istumaan ja koko homman kuvio alkoi selvetä.

Baarissa on keskellä pienehkö esiintymislava jossa pari messinkiputkea pystysuorassa. Ehkä vartin välein lauteille nousi joku timmikroppainen mimmi soljumaan putkea pitkin edestakaisin, vähitellen paljastaen kehonsa vaatteiden ikeestä. Tanssiesityksen jälkeen kyseinen mimmi sitten lähti kerjäämään rahaa pöytäseurueilta. Ehkä hivenen antikliimaksinen juttu. Nuu herkutteli idealla ostaa oma tyttö pöytään tanssimaan, onneksi siitä kumminkin luovuttiin.

Sitten lähdettiin baarista pois ja koska seuranneet tapahtumat kuuluvat osastolle ”ei tapahtunut minulle mutta olin aitiopaikalla seuraamassa ja joku saattaisi näitä asioita luonnehtia yksityisyydensuojan sisältämiksi”, en aio niistä itse raportoida. Nuu kertokoon jos asiakseen näkee. Mutta harvoin jos koskaan olen nukkunut tammikuussa ikkuna auki koko yön.

Tänään Kesiksen kanssa eläviin kuviin, toivottavasti leffa on enemmän viihdyttävä kuin verijuttuja sisältävä. Olen nähnyt aivan tarpeeksi punaisia roiskeita jo tälle viikonlopulle.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Lisää retostelua. Hah!

Hei vain täältä. Olen ollut vähän matkoilla. Haluatko arvata missä? Et keksi kumminkaan niin kerron. Olin pikaisesti käymässä itsepetoksen saarilla. Siellä oli mukavaa: Olutta juotiin heti kun työpäivä päättyi, tupakkaa polteltiin paljon ja oltiin ihan tosi päissään.

Kotiin ei päästy yöksi vaikka tarkoitus olikin vain käydä ottamassa pari tuoppia töiden jälkeen. Sen sijaan päädyin jälleen työkaverille yöksi ja jos tämä homma ei nyt pian saa päätöstään, epäilen hyvinkin erään tietyn askeleen ottamista loogisesti jatkumossa ja tiettyjä normeja ylläpitäen. En ymmärrä itsekään tuota lausetta.

Aloitetaan tämä merkintä alusta (olen muuten hivenen huolestunut tämän blogin muuttumisesta siveellisestä ruikuttamisesta seksiviittauksia purskahtelevaan egosentriseen hedonismiin).

On mukava saada kehuja tietyillä elämänalueilla. Viime yönä (kun olisi pitänyt nukkua) olin kylässä eräällä työkaverillani. Hän kehui vuolaasti (jos vuolas tarkoittaa raskasta hengittämistä, himon tummentamaa ääntä ja huokailua) eräitä suullisia taitojani ja käytti mm. seuraavanlaisia, kieltämättä erittäin mairittelevia lauseita: ”Miten sä voit olla edelleen sinkkuna?” ”Sä oot joka naisen unelmamies!”

Ja tämä siis ilman genitaalisiin alueisiin koskemista. Tokihan hän hetkellisen hulluutensa kourissa yritti työntää päätäni rinnoiltaan alas ja kohti naiseuden huipentumaa mutta tuli nopeasti järkiinsä ja niin minäkin sitten sain levätä.

Tänään saatan olla vain kotona tai sitten… kaupat ovat auki kyllä vielä tunnin. No mutta, ei minulla tässä nyt muuta asiaa ollut, halusin vain saada turhaa huomiota ja ylipäänsä päteä. Live long and prosper.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Haasteen paikka.

Kesäminkki minkkinen haastoi listaamaan erilaisia valkokankaan taikka telkkarin hahmoja joihin on jollain tapaa ollut (tai on edelleen) ihastunut. Huonomuistisuuteni vuoksi tästä tulee erittäin lyhyt lista ja se menee satunnaisessa järjestyksessä näin:


Lisa (Weird Science)
Oli muuten M. Laineella kieli aika pitkällä kun tämän leffan näki. Monta kertaa näki. Monta kertaa pitkällä oli.


Kissanainen (Batman) Niin kuuma suoritus, ihan silkkaa seksiä. Tulisin mielelläni raadelluksi.


The Bride (Kill Bill 1 & 2)
Ei tarvinne selitellä. Pidän voimakastahtoisista naisista. Myös valkokankaan ulkopuolella.



Ali Willis (Bully)
Kiitos Larry Clark tästä elokuvasta. Kiitos erittäin paljon. Kiitos Bijou Phillips olemassaolostasi. Kiitos Bijoun vanhemmille onnistuneesta siittämisestä.



Jessica Rabbit (Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?)
Ala-asteella olleen sarjakuvadiggarin elämän ensimmäinen rakkaus.



Aada (Joulutarina)
En niinkään varsinaisesti tähän hahmoon mutta elokuvan teon aikana kylläkin iki-ihanaiseen Lauraan.



Olisihan noita muitakin varmasti mutta internet on tyhmä eikä löydä kuvia ja minä olen väsynyt enkä jaksa googlata enempää. Ylipäänsä listalleni olisi pitänyt lisätä kaikki 80-luvulla leffoissa t-paidoissa ilman rintsikoita esiintyneet, Mia Sairaan kaunis maailmasta ja kuriositeettina vaikkapa Ilsa, The She Wolf Of The SS.


Ja haastetaanpa vaikkapa Capricious, Kirmu, Kiisseli ja Ghita Ja Possutyttö, jos se vaikka innostuisi.

Kaikki kuvat otettu internet-sivustoilta omin luvin. That's rad and bad ass!!! In your face, lakimiehet!

Väsyttää.

Joo, moro. Ei tässä ole nyt mitään tolkkua enää. Eilen puolen päivän tietämillä kysyin työkaverilta, josko häntä huvittaisi lähteä kanssani käymään Kiasmassa. Juu juu, olette kaikki sitä mieltä, että ei kannata. Ajattelin asian näin: Mieluummin jonkun kanssa sinne Kiasmaan kuin yksin.

Lähdettiin sinne ja ihmeteltiin näyttely läpi. Osa jutuista meni täysin yli (kuten nykytaiteessa varmaan kuuluukin), osaa jutuista tuli ihmeteltyä paljon ja osa ohitettua olankohautuksella. Kiasman jälkeen päätettiin käydä vielä kahvilla jossain. Koska en ollut koskaan saanut aikaiseksi käytyä Tornissa, oli se hyvä paikka mennä. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Kahvikupillinen (ei siis mukillinen vaan sellainen yhden huikan kupillinen) maksoi vaatimattomat 4,40€ ja siiderituoppi 7,20€. Mutta nähtiin sentään samaan hintaan Pepe Willberg. Katsoin ensin että jollain on sellainen Pepe-tukka ja kyseessähän olikin ihan aito ja alkuperäinen frisyyri.

Tornin jälkeen päätettiin käydä vielä katsomassa Mikki Kuntun valoteos Senaatintorilla. Oli hyvin hieno juttu, en ihmettele Kuntun harteille asetettua ykkösmiehen viittaa. Tämän jälkeen lähdettiin lompsimaan päämäärättömästi ja päädyimme rannan kautta Kasarmitorille. Sieltä otimme suunnaksi jonkin sisätilan kylmän alkaessa kolottaa vanhoja luitamme.

Pian löysimmekin itsemme Chaplinista, tuosta verrattomasta anniskeluliikkeestä. Tiesittekö, että siellä on bissetuoppi 3€ klo. 20.00 asti? Joimme niitä neljä (onnistuu NIIN hyvin tämä uusi elämäntapa) ja polttelimme tuoppien välissä aina savukkeita. Pian oli aika lähteä pois ja jotenkin omituisesti asia kääntyi siten, että tulin kotiin vasta äsken. Ja te uteliaat kasvot siellä, emme tehneet rakkautta, kunhan nyt nukuimme lusikoiden. Tällä kertaa siis reissun pituus oli vain 16 tuntia, joten ote lipsuu yhä pahemmin ja pahemmin. Tunnin päästä pitää olla töissä, unta nautittu ehkä kolme tuntia. Tästä ei hyvä heilu.

Mutta joo, tämä vuosi alkaa uskomattoman omituisissa merkeissä ja odotan jo innolla kuinka kuseen saan itseni ajettua. Pitää nyt juoda kahvia lisää ja yrittää saada itsensä kasaan.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Parisuhteista hivenen.

Olen ollut useassa paikassa töissä elämäni aikana. Erilaisilla aloilla vielä kaiken lisäksi. Olen työskennellyt varastomiehenä optisella varastolla, kuljettanut pizzaa nälkäisille ja humalaisille, toiminut vapaa-ajanosaston myyjänä tavaratalossa, ja kaikkea todella paljon muutakin. Lähinnä asiakaspalvelua luonnollisesti (olenhan ihmisläheinen ja –lähtöinen ihminen) ja uskallankin väittää olevani siinä suhteellisen hyvä.

Työhistoriani ei varmastikaan ketään kiinnosta, joten otetaan asiaan lisäaspekti. Kutsutaan sitä vaikka nimellä kahden yksilön välinen kanssakäynti. On väistämätöntä omalla työpaikalla vähitellen katsella muita työntekijöitä ”sillä silmällä”, varsinkin jos on parisuhteettomassa tilassa elävä, kuten allekirjoittanut, nyt näin esimerkiksi.

Vuosien saatossa olen vokotellut ja tullut vokotelluksi työkaverien toimesta. Olen ollut viettämässä iltaa ihan rauhassa hyvällä porukalla ja päätynyt keskellä aamuyötä kahdestaan saunomaan himokkaan naispuolisen työkaverin kanssa, kumpikin tahollaan vielä avoliittoisena. JA EI! En pettänyt avovaimoani, paitsi henkisesti. Sillä kertaa. (Jopas olisikin muuten aineksia aika rankkaan avautumiseen tässä. toim.huom.)

Ah niin, olen siis ollut kahdesti avoliitossa. Kumpikin reissu on ollut hyvä ja tuntunut oikealle. Kummankin naisen kanssa olen ollut myös samassa työpaikassa, toisen kanssa suhteen alkumetreiltä alkaen ja toisen kanssa vasta ihan suhteen lopulla. Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia ujuttaa näitä kahta asiaa yhteen. Ei edes silloin kun erosin toisesta avoliitostani (elämäni erikoisin jouluaatto) ja olimme edelleen pienen tovin samassa työpaikassa. Kaikkeen tottuu kumminkin. Jopa siihen, että olen avovaimon kanssa ollut samassa yhteisöllisessä ja aikaa vievässä harrastuksessa ja täten viettänyt yhdessä käytännössä melkein sen 24 tuntia vuorokaudesta.

Olen vokotellut varaston tyttöjä hyväntahtoisesti asian päätyen hyvin pikaiseen ja salamoivaan ”parisuhteeseen”, olen vokotellut harrastuksena pitämäni sivutyön kollegaa erittäin yllättävin lopputuloksin, oikeastaan aina kokeillut onneani missä piireissä sitten milloinkin olen ollut.

Nyt näin elämän ehtoopuolella tarkastellen asiaa, olenkin ollut onnekas. Osa naisista on vastannut hymyyni, osa vienyt ihan kädestä pitäen työpaikan hämäriin paikkoihin ja vaatinut tutustumaan kehonsa erinäisiin sopukoihin ja paikkoihin jylhissä maisemissa, milloin mitäkin. Hyvä reissu on ollut tältä osin.

Ainoastaan se harmittaa, että tapahtumien välinen jänneväli on niin kammottavan pitkä. Ja varmasti pitemmäksi käy vuosien vyöryessä eteenpäin varmasti kuin yksinäinen hiiliveturi pellon poikki vedetyillä kiskoilla. Vain erinäiset rikkaruohot heiluvat ilmavirran mukana ja sankka savuvana vähitellen haihtuu kohti sinistä taivasta. Kuten ihmisen unelmat.

maanantai 5. tammikuuta 2009

Minä ja James.

No mistäs tänään kirjoiteltaisiin? On ihan outoa kun on jatkuvasti näitä vapaita. Kohta onneksi alkavat työkoitokset taas. Vaikka tällä kertaa en mitenkään ihan kauheasti odotakaan töitä, tiedän joutuvani opettelemaan todella nopealla aikataululla erään asian ja se ei ole yhdellekään osapuolelle kivaa. Työnkuva kun on vielä sellainen, että tietyissä asioissa puolen sekunnin myöhästyminen on pahasta.

Äsken söin paahtoleipiä chilimetvurstilla ja juustolla ja juomana nautin mustikkakeittoa. Ostan ihan liian harvoin mustikkakeittoa. Hassua ja typerää. Olen kuunnellut eilen ja tänään oikeastaan koko päivät seuraavia levyjä:

Opeth: Ghost Reveries
Opeth: Watershed
Textures: Silhouettes
Textures: Drawing Circles
Soilwork: Figure Number Five
Soilwork: Stabbing The Drama
Soilwork: Sworn To A Great Divide

Mitä levyjä sinä olet kuunnellut?

Olen vähän väsynyt. Kirjoitan hajanaisia lauseita. Tekisi mieli siteerata musiikkitekstiä mutta nyt ei ole sellainen kirjoituspuuska päällänsä. Kirjoitin aiemmin kaksi sopivaa siteerausta muistikirjaani ylös, jotta voin sitten tarpeen tullen siteerata.

Katsotaanko hauska video tähän väliin? Okei sitten. Yllättäen juuri tällainen huumori jaksaa naurattaa aina vain.



Pitäisiköhän alkaa vokotella työkaveria? Tajusin muuten tänään erään maailmani isoimmista totuuksista ja harmittaa, etten voi jakaa sitä kanssanne. Tämä totuus tuli tajuntaani kuin salami kirkkaalta taivaalta kävellessäni kirjastosta kotiin. Niin, kävin ensimmäistä kertaa eräässä kirjastossa täällä Helsingissä. Ei laisinkaan hullumpi kokemus. Seuraavalla kerralla jätän villasukat maihinnoususaappaista pois, hiertyy kantapäät auki. Kirjastosta lainasin vain kaksi kirjaa, toisen vielä oikeastaan ollessa novellikokoelma.

Onpa mielenkiintoista. No mutta, se on tämä M. Laineen elämä tällaista, riskitilanteesta toiseen ajautumista, kuin jollain salaisen palvelun agentilla kuunaan. Minä käyn vain vähän harvemmin ulkomailla, juon vähän vähemmän tyylikkäitä drinkkejä mallichiksien seurassa ja myöskin fornikoin kyseisten gasellien kanssa vähän vähemmän. Mutta muuten ollaan ihan samanlaisia, minä ja James.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Snap, Crackle, Pop.

Ikääntyminen verottaa pahasti. Otteeni alkaa ruostua vääjäämättä ja tällä kertaa treffit olivat suorastaan tynkämittaiset, vain 21 tuntia kestoltaan. Treffit itsessään olivat erittäin mukavat, puhuimme kielellisistä asioista ja muutenkin hirmuisen mielenkiintoisia ja järkeviä. Toivottavasti jatkoa seuraa.

On muuten aina yhtä mukavaa kuulla se naksahdus, kun oma selkäranka katkeaa. Tipaton tammikuuni kesti kolme päivää, uusi elämäni savuttomana samoin. Vanha koira ei opi uusia juttuja.

Jos rauhoittumisen aikakausi nyt alkaisi tästä hetkestä?

Pakastepizza sulaa ja uuni lämpenee, hieno mielenterveysongelman metafora oikeastaan.

Onneksi huomenna tulee verikokeen tulokset. Laitetaan Miero takaisin elävien kirjoihin 2009 – kiertue alkakoon kunnolla.

lauantai 3. tammikuuta 2009

Kolme suurta muutosta ja seksihakuja.

Hyvää huomenta, pikkuiset. Tai hyvää päivää oikeammin. Tänään ei ole läheskään yhtä kova itseinho päällä kuin eilen, joten ajattelin tässä paskarrella kasaan merkinnän. Olisi hyvä luodata taaksepäin vuotta 2008 ja sen huippukohtia mutta en oikein muista mitään. Vuosi oli varmaankin hyvä, seksiä oli vähän ja muutenkin kaikki oli ennallaan. Ainakin melkein ennallaan. Jos joitain juttuja nyt väen vänkää kaivetaan esiin, mainitaan nyt kolme suurinta muutosta. Kirmu varmasti pitää tästä joten numeroin ne:

1. Muutto pienestä ja tavallaan kuolleesta kaupungista suureen metropoliin nimeltä Helsinki

2. Työpaikan vaihto äärimmäisen itseään toistavasta toimistotyöstä enemmän kulttuurin puolelle, työhön jossa jokainen päivä on erilainen

3. opiskelujen aloittaminen miltei eläkeiässä työn ohessa.

Noissa riittää yhdelle vuodelle aika reilusti muutosta. Tämä vuosi lienee huomattavasti rauhallisempi. Tänä vuonna voisin vastapainoksi sitten järjestää synttärit. Ehkä.

Koska en ole taas vähään aikaan tarkastellut hakusanoja, otetaan muutama hauskin niistä. Aina vain sitä seksiä ihmiset googlettavat näköjään:

”sanan säilä on miekkaa mahtavampi” näin totisesti on, haluan uskoa siihen ainakin itse.

banaaninlastaajan laulun sanat En osaa auttaa tässä. Harry Belafonte tietää ainakin.

blackout tissit Haetaanko tässä nyt tietoa siitä, että onko kyseisessä kotimaisessa rainassa maitorauhasia näkyvillä? Toivottavasti on. Enemmän tissejä ylipäänsä, toivoo M. Laine elämältä. Turhaan.

glögin terästys + runo Jos keksin tässä runon? ”Sekaan Marlin punaisen, sisältöä lasikylkisen, metallikorkki kun narahtaa, suupielet nopsaan kohoaa.”

hugh grant kylvyssä taitaa olla enemmän Nuun fantasioita.

krapula vainoharha tuttu juttu vaikka en kauheasti krapuloikaan.

mitä mieltä dante’s highlightista kuinka laiskaksi ihmiset menevät? Älä kysy internetiltä vaan käy itse muodostamassa oma uniikki mielipiteesi.

näin muiden kullit pukuhuoneessa ja kiihotuit? Vai oksettiko? Tunsitko kovaa halua etsiä sahan ja lasipurkkeja käsiisi?

onnelassa soivia biisejä varmaankin ne kaikkein rapeimmat ja tuoreimmat hitit. Minä en tiedä kummastakaan asiasta yhtään mitään. Olen jäädyttänyt kaikenlaiset suhteeni radioihin ja televisioihin.

pallea huutaminen auttavat toinen toistaan.

pernod vaikutus seksiin onko tämä kompakysymys? Pernodin avulla naiset haluavat enemmän ja miehet pystyvät vähemmän.

pimppi lainassa muista palauttaa eräpäivään mennessä, ettei tule sakkoja.

tissejä on täällä ja tissejä on siellä, biisi voisi helpolla olla kyllä tämän fanaatikon suosikkibiisejä.

Sellaisilla mentiin joulukuussa. Taidan nyt siirtyä ottamaan aamupalaa eli Saarioisten mikrovalmista puuroa ja ruisleivän. Juomaksi valitsemme luonnollisesti appelsiinimehun. Hyvää ja aurinkoista lauantaina(?) sinulle, ehkä elämä sittenkin voittaa tänään.

perjantai 2. tammikuuta 2009

"Niinku mikäkin vitun idiootti."

Minä en aina ihan ymmärrä. En ymmärrä itseäni, en miehistelyä, en naisten aivoituksia, en yleistä logiikkaa, en mitään. Tällä kertaa en nyt lähinnä ymmärrä naisia enkä itseäni.

Naisilta välillä tuntuu puuttuvan kyky ymmärtää tätä ensimmäistä kotimaista kieltä. Kuullun- ja/tai luetunymmärtäminen olisi hyvä tietenkin ottaa haltuun mutta näin ei vain tunnu tapahtuvan. Pari malliesimerkkiä.

1. Osa teistä itsepintaisista lukijoista saattaa muistaa tapaus D:n. Vietettyämme massiiviset treffimme, hän seuraavana päivänä lähestyi minua tekstiviestillä: ”Haittaisiko sua jos mä olisin todella ihastunut suhun?” Vastasin hänelle kutakuinkin seuraavin sanavalinnoin: ”Ei tietenkään, ikävää tosin, että tunne on kovin ohimenevä. Yleensä noin viikon jälkeen olen vain hämärä muisto takana horisontissa.” Hän väitti asian olevan tällä kertaa aivan toisin. Kuinkas sitten kävikään?

Aivan. Noin viikko ja kommunikaatiotiet olivatkin laitetut poikki. (Hänen toimestaan toim.huom.)

2. Kun olen joskus jossain joutunut kuvailemaan itseäni sanoin (en osaa piirtää), olen käyttänyt hyvin tosia termejä ja painottanut faktaa, että en ole oikeasti kovinkaan kummoinen mies, ensivaikutelma vain saattaa hieman huijata. Tähän yleensä saan vastauksen: ”Vaatimattomuus kaunistaa. ;)” En ole keksinyt tapaa olla enemmän rehellinen, ei oikein varmaan edes voi.

Tänään minulta kysyttiin kannattaako minuun ihastua. Vastasin totuudenmukaisesti että todennäköisesti ei kannata. J. lupasi laittaa asian harkintaan. Toivottavasti harkitsee hyvin ja pitkään sillä en näe tässä mitään tulevaisuutta. Olen kammottava hirviö varmasti monen mielestä, mutta minulla on huomenna treffit. Seuraavan henkilön kanssa. Mitäs siihen sanotte? En ole ikinä osannut olla mikään sarjadeittaaja, enkä totisesti kuunaan haluakaan osata olla. Tästä nyt sitten muodostuu oikea todellinen ongelma. Kuinka minä voin tästä tilanteesta saattaa itseni kunnialla ja toisia ihmisiä satuttamatta pois? Vihjeitä otetaan vastaan myös.

Ja koska Nuu laittoi oman merkintänsä loppuun haasteen listauksesta, listataan nyt sitten myös oma pieni iloinen lista:

  1. 10000 (Nuun kävijälaskurin lukema omalla kohdalla)
  2. vieroitusoireet (etäiset merkit todellisesta elämästä)
  3. itseinho (todellisemmat merkit todellisesta elämästä)
  4. kananugetit ja ranskalaiset (eilisen ja tämän päivän menu)

Ja totutusti haastan aivan kaikki. Myös sinut siellä Kuopion seudulla. Ja sinä myös siellä Kajaanissa. Tehkää hyvin.

torstai 1. tammikuuta 2009

Kyllä se rehentelee sittenkin.

Tuossa ne nukkuvat, koira ja uusin treffiseuralaiseni tässä M. Laineen surkuhupaisassa saagassa. On taas aika keksiä joku koodinimi. Minulla ei ole ideoita.

Treffit menivät hyvin, istuimme Loosessa miltei kolme tuntia ja saatoin kutsua hänet viettämään kanssani vuoden vaihtumista. Joskus ne kemiat vain natsaavat hyvin yhteen. Tai taas. No kumminkin, aattona oli töitä ihan normaalisti ja kävin työterveydessä antamassa verikokeen ja nieluviljelyn (miten jotkut mimmit voivat oikeasti deep throatata?) ja pääsin iltapäivällä viikon mittaiselle lomalleni. Juuri ennen kotiinpääsyä, sain ystävältäni viestin jossa hän joutui valitettavasti perumaan perinteisen uuden vuoden vastaanottonsa poikansa jouduttua sairaalaan. No minkäs teet?

M. Laine teki näin. Kutsui treffiseuralaisen (nyt se nimi jooko?), käytetään vaikka lyhennettä J, tämän koiran ja J:n pari kaveria luokseen. Tiesin nopeasti ihmisten saapumisen jälkeen illan olevan hauska, kyllähän jokainen osannee arvostaa sanoja ”Meitä on tässä siis kolme naista ja yksi mies, kaikki sinkkuja. Tästähän tulee hyvä foursome.” Ei tarvinnut siis turhaan jännittää seuran huumorintajua. Ja hauskaa meillä olikin. Muutama kuohuviinipullo tyhjeni keskusteluvolyymin noustessa vähitellen, musiikin soidessa ja ulkoilmassa räjähteiden tehdessä työtään eli räjähdellessä.

Vuoden vaihtuminen todettiin kadulla ja tehtiin asioita joista en tässä voi sanoa mitään. Olen itsestäni vähän yllättynyt. Mutta siis, juhlat jatkuivat ja vähitellen vieraat alkoivat siirtyä omiin paikkoihinsa, paitsi J. ja koiransa. Viihdytimme toisiamme käsittääkseni noin puoleen viiteen ja voin nyt näin rehentelemättä sanoa, kyllä se tatsi on edelleen tallella. Siitä kertovat kohonnut hengityksensä ja tärisevä keho. Osaisinpa käyttää käsiäni yhtä hyvin myös keittiössä.

Aamupäivällä heräsimme ja hän lähti kotiinsa käymään. Tulivat takaisin, kävimme Makuunissa hakemassa elokuvan ja tuossa ne nyt nukkuvat, musiikki soi hiljaa taustalla ja valot ovat himmeät. Pöydillä lojuu tyhjiä pulloja ja tölkkejä, irtokarkkipusseja, pari puoleen väliin koluttua dippiä, pari sipsipussia. Huominen arki on varmasti kova isku vasten kasvoja.