Lazarus

Minä kuolen pian. Tämä on perusolettamus, sillä en ole taaskaan malttanut olla ilman alkoholia. En tiedä mikä siinä on, mutta tunnen olevani oikeasti elossa vain rokkikeikoilla nousuhumalassa. Kaikki muut ajat ovat vain tapahtuvien elämien välisiä koomakausia.

Olin siis eilen loppuunmyydyllä Tavastialla katsomassa Godsplagueta, Diabloa ja Stam1naa. GP:n keikan aikana yleisö oli vielä vähän jähmeähköä, totuttelemassa tilanteeseen niin sanoakseni. Diablon keikka oli loistava, Heikki Malmberg rumpujensa takana kuin tikittävä kello ja ainoa asia mikä häiritsi, oli se tosiasia, että mielestäni heavyorkesterin ei kuuluisi käyttää taustanauhoja. Diablolla narulta tulee kosketinosuuksia ja taustavokaaleja mutta silti ihmetyttää missä on se vaaran tuntu, improvisoinnin mahdollisuus? Lisäiloa keikalle toi takanani seissyt enkelkuoro eli Mokoman kitaristit jotka osasivat eittämättä tallinsa bändin kertosäkeet ulkoa ja rohkaisivat yhtyettä biisien välissä lauseella ”ihan hyvä”.

Stam1na oli taas jälleen kerran paras suomalainen bändi livenä. Bassotaiteilija Kaikka on aivan mielipuoli keikalla, oikeasti pelottaa katsoa miehen pään- ja elimistönpyöritystä. Milloinkohan joku osa putoaa irti?

Sanat eivät nyt riitä kuvailemaan keikkaa sen paremmin ja siksi en siitä nyt enempää kirjoitakaan. Mistä minä kirjoittaisin? Siitä, että en saanut pyykkivuoroa tälle päivälle? Ei tunnu hyvälle aiheelle. Siitä, että aion kohta avata eräällä toiselle henkilölle suunnittelemani joululahjapaketin ja maata sängyllä ja katsoa Pasilaa? Ei tuosta ole oikein mitään kertomista.

Kertoisinko siitä, että eilen messengeriini ilmestyi kaksi uutta naisihmistä ja toisen aion treffata tänään. Alun perin suunnittelimme treffejä kopiointiliikkeeseen (jep, en jaksa alkaa avata) mutta päädyimme sittenkin perinteiseen oluella käyntiin. Olen varmaan oikein älyttömän edustava. Nyt jos koskaan olisi M. Laineen aika sitten ottaa oluen asemesta jotain alkoholitonta juotavaa. Aamulla on töitä luvassa (olin tänään töissä mutta onneksi minut laskettiin kotiin kolmen pitkän tunnin jälkeen) ja illalla sitten perinteinen uuden vuoden vastaanotto kaverini luona.

Seuraavassa postauksessa voisi käsitellä kulunutta vuotta mutta katsotaan miten käy. Saatan puhua vaikka ihosairauksista tai kyborgeista, en itsekään oikein koskaan tiedä mistä haluan puhua. Se on eräänlainen heikkous. Mistä sinä haluaisit että kirjoittaisin?

(Otsikko Porcupine Treetä, juuri oikeaa musiikkia tähän tilaan.)

Plenty down, one to go.

Oltiin Nuun kanssa katsomassa HIMiä lauantaina. Alkuilta meinasi muodostua fataaliksi äärimmäisen pahan glögin takia (Jubileum Glögi 21 % ei ole mitenkään silkkaa juhlaa, en kyllä tiedä pitäisikö sitä lantrata jollain vai vain lämmittää kuten me teimme.) Fiilistelimme live-dvd:tä ja nostatimme tunnelmaa ja tietenkin nasevasti kommentoimme, kuten asiaan luonnollisesti kuuluu.

Lähdimme lopulta keikalle ja saavuimme paikalle 45 Degree Womanin soittaessa viimeisiä tahtejaan. Nautimme oluet ja hetken mielijohteesta vodkashotit. Oli muuten uskomattoman pahaa. Hyi hyi, Nosturi. Tällaisia hetkiä varten olisi hyvä pitää pullo vodkaa esim. pakkasessa tai edes kylmässä.

Keikka alkoi lopulta ja… niin, en muista millä biisillä, en setissä soitettuja biisejä myöskään. Bändi oli aivan tulessa ja fiilis oli superia. Se on tärkeintä. Keikan ehdoton kohokohta oli encorena tullut Sleepwalking Past Home ja Valon Viljon uskomattoman matalalta vedetyt lauluosiot siinä väliosassa. Villen käsi viittilöikin monitorimiksaajalle koko sen kohdan, että ”nosta nosta nosta!”

Keikan jälkeen mentiin Looseen ja nelosolut meni naamaan aivan uskomattoman kivuttomasti. Ihan huomaamatta oltiinkin täysin separeina. Jälkeenpäin puhelimesta on voinut onneksi tarkistaa olleeni kotona klo. 01.32 joten aikaisessa vaiheessa.

Sunnuntaina ei oikein ollut mitään krapulaa ja ihmettelin sitä itsekin. Tänään sitten töissä on ollut koko päivän täysin vetämätön olo ja olen iloinen, että työpäivä on osaltani jo ohitse. Illalla olisi vuorossa Tavastia ja pelottaa jo etukäteen. Pakko on pistää tämän jälkeen pieni tauko elävien esitysten kohdalle. Maksa ja lompakko huutavat, on typerää olla kuuntelematta niitä.

Kiitos vielä kerran erityisesti Nuulle, samoin Panulle ja Kalevalabätlääjälle. Nastaa oli.

Takaisin sorvin ääreen päiväksi.

No niin. Joulu on nyt juhlittu, paketit avattu, siskontytön intoilu katsottu, ruokia syöty ja perheen kesken hyvä aika vietetty. Mitä jäi tästä joulusta mieleen? Oikeastaan omituista kyllä, vahvin muisti- ja mielikuva on aattoiltana kaverin luona vietetty alkuyö. Paikalla oli muutama ihminen ja keskustelimme erään tuomiometallin suurimman nimen kanssa hyvin hyvästi.

Keskustelimme mm. mustan metallin ja äärioikeiston yhteneväisyyksistä ja omituisuuksista, niiden tuomasta uhkakuvasta ja sen sellaisesta. Taustalla soi Turbonegro. Hauskaa oli, sikäli kuin tuollaisesta aiheesta voi olla hauskaa puhua.

Nyt sitten istun töissä ja odotan työtehtävien alkamista. Miss Piggy puhuu telkkarissa taustalla ja juon vettä. Sain antibioottikuurista jotain allergista reaktiota ja se ei ole mitenkään älyttömän kivaa.

Päässäni pyörii uuden biisiaihion pari keskeistä riviä, pitäisi kirjoittaa ne ylös ja alkaa tehdä niiden ympärille lisää täytettä. Olen innoissani löytäessäni jo läpikoluttuun aiheeseen (itselleni) uuden vertauskuvan ja se täytyy hyödyntää ehdottomasti.

Ei tässä nyt oikein ole mitään merkinnäksi kelpaavaa kirjoitettavaa sittenkään, lähinnä odottelen huomista ja sen iltaa varsinkin ja olen tänään varmasti kuin kissa kuumalla katolla, varsinkin kun minulla ei ole tänään mitään tekemistä sen jälkeen kun pääsen töistä. Toivottavasti en sorru juomaan alkoholipitoisia juomia sen takia.

Hyvää päivää sinulle, toivottavasti joulusi oli oikein hyvä. Minun oli.

Kaakkua.

Tästä tulee nyt melkoinen filleri eli täytepostaus. Ei mitään asiaa, ei mitään tapahtunutta oikeastaan ja mielikuvituskin on niin köyhällä päällä, että ei taida lähteä mitään epäsovinnaista kirjoitusta jossa samaan lauseeseen ympätään ruumiita ja masturÄH.

Lauantaina olin aika lähellä kuolemaa, ainakin se sille tuntui. Käytiin Nuun kanssa mäkissä aamupalalla ja miltei mahdottomien tehtävien listalla olivat mm. chilidipin avaaminen ja hampurilaisen syöminen. Halusin vain olla kotona ja nukkua esim. Blade Runnerin läpi, täristä peiton alla ja juoda voimakkaasti hiilihapotettua limonadia. Tämä ei ollut mahdollista vaan piti tsempata kaikki reservivoimatkin ja lähteä siskontytön kanssa moikkaamaan sukua vanhalle kotipaikkakunnalle. Niinpä sitten istuimme bussissa, minä kolme päivää juopotelleena ja 9-vuotias pikkuprinsessa ja keskustelimme omituisia ja nauroimme paljon. Olin kaiketi sopivasti taantunut.

Pääsimme perille ja vaikka olin Nuulle luvannutkin, en hakenut kaupasta tasoittelukaljaa vaan menimme äitini luokse suoraan. Siellä meitä odotti Savosta saapuneet enoni ja mummoni. Paikalla oli siis neljä sukupolvea samanaikaisesti. Kivaa oli.

Jaksoin olla paikalla pari tuntia ja sitten oli pakko lähteä takaisin kotiin. Bussimatkan taittoi kanssani Amorjensin laulaja joten oli mukava rupatella musiikkijutuista koko matka. Varsinkin kun iPodini ei ollutkaan latautunut edellisenä yönä ja sen virta loppui bussipysäkillä.

(Nuunis soitti juuri ja kertoi maailman hienoimman uutisen! Onneksi ihan kohta on jo 27. päivä ja lauteille astuu HIM. Huh huh!!! Kerrankin onnistuvat jotkut asiat edes tässä surkuhupaisassa beta-yritelmässä nimeltä elämä.)

No niin, takaisin lauantaihin.

Pääsin kotiin ja haukottelin lähinnä jatkuvasti. Nosturin puurojuhlaan piti mennä joten oli pakko vähän jumpata maksaa. Oloani kohentaakseni nykäisin glögit tulille ja vodkapullon esille. Muutaman glögin jälkeen olo alkoikin olla jo normaalimpi, ei kyllä sillä tavalla hauska kuin yleensä kännissä vaan sillain epähieno kuten festareilla viimeisenä päivänä.

Siispä parit oluset vielä kitusiin ja sitten Nosturiin. United Underworld oli yhtä loistava kuin aina, keikalla näkyi miellyttävä määrä tuttuja kasvoja ja fiilis oli hyvä. Omituisia idiootteja tuntui saapuvan alueelle yhä enemmän ja enemmän ja päätinkin lähteä kotiin heti UU:n lopetettua keikkansa. En ollut kovinkaan vastaanottavaisella tuulella esim. tällaiselle tilanteelle: Seisoin paikallani ja katsoin keikkaa, parin metrin päässä seisoi joku täysin random-jäbä. Jäbä yritti ottaa kontaktia, itse en ollut kauhean innostunut keskustelemaan keikan aikana, en tiedä teistä muista, mutta itse pyrin keskittymään keikoilla keikan katsomiseen, en keskustelemiseen.

No kumminkin, jotain se jäbä siinä yritti keskustella ja käytti täkynä mm. lausetta ”kato miten hyvä perse tolla mimmillä on!” Olihan se kieltämättä ihan ok-perse, ei mikään älyttömän hyvä mun mielestä tosin. Seuraavaksi saan kuulla ”Mulle on ihan turha vittuilla!” samalta jäbältä ja tässä vaiheessa alkoi sitten itsellä olla mittari aika täysi. Siirryin vähän sivumpaan ja katsoin keikan loppuun. Heti kun lavalla musiikki hiljeni, kävelin narikan kautta ulkoilmaan, laitoin musiikin soimaan toisesta mp3-soittimesta (ykkösratsuni oli siis latauksessa) ja kaivoin takin taskusta oluen. Näiden apuvoimien kanssa oli mukava kävellä yllättävän hiljaisessa Helsingin yössä kotiin.

Sunnuntai menikin sitten ihan täysin kotona ja nukuin mm. Scarfacen läpi. SAY HELLO TO MY LITTLE FRIEND! Al Pacino on kyllä aivan ruokottoman hyvä näyttelijä.

Nyt sitten juon kahvia ja suunnittelen vakaasti viimeisten jouluostosten tekemistä. Kohta saa myös paketoida lahjoja, se on yksi ehdottomia suosikkipuuhiani joulussa. Varsinkin kun en osaa paketoida. Olen kyllä varannut taas isohkoja pahvilaatikoita joihin sitten laittelen oikeat lahjat. Maltan tuskin odottaa siskontytön ilmeen kun saa avatakseen massiivisen laatikon ja siellä onkin sisällä lähinnä rypistettyä ilmaisjakelua ja jossain sitten sitten se oikea lahja, paketoituna myöskin.

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa juuri Sinulle, muista olla rauhallisesti ja keskittyä vähän muuhunkin kuin materialistisiin puoliin joulussa. Itse harkitsen jopa vähäsen joulukirkkoon menoa. Edellisestä kerrasta on paljon aikaa.

Otsikko on nyt sitten kaksimielinen. Täytemerkintä eli täyttäri eli kakku ja toisaalta kuuden tonnin rajapyykki on mennyt näköjään nurin tämän blogin latauksissa. Että kaakkua siitäkin syystä. Saisipa täytekakkua. Maistuisi tämän kahvin kanssa.

Porcelain Heart

Terve taas. Elämä alkaa asettua vähitellen takaisin uomiinsa. Antibioottikuurin viimeinen (jalkapallokentän kokoinen) tabletti odottaa ottamistaan, olen palannut takaisin töihin ja olen juopotellut kolmena edellisenä iltana. Eilinen oli kyllä vähän vahingossa alkanut juttu, töissä oli tarjolla glögiä ja siihen sai makua leikkaamaan mustikkakossua. Siitä se ajatus sitten lähti.

Töiden jälkeen pika pikaa Looseen ottamaan ”yksi taikka kaksi tasoittavaa” ennen kotiutumista, soitto Nuunikselle seurankipeänä ihmisenä ja arvaattekin varmasti lopun. Panun takia juovuimme ja yhtäkkiä vedimme luonani snapseja ja siirryimme Heavy Corneriin. Sitten onkin taas aika hämärät muistikuvat mutta varmasti on hauskaa ollut ja aamulla olo oli sen mukainen myöskin. On vieläkin aika heikko happi. Juuri mietin tukitoimintona glögin laittamista liedelle ja kirkkaan pullon esiin kaivamista.

Olin keskiviikkona ja torstaina katsomassa Von Hertzen Brothersia Tavastialla, kyllä se bändi sitten osaa hommansa erinomaisesti. Koska ketään teistä ei kiinnosta, laitankin tähän kummankin illan settilistat. Siitäs saatte!

keskiviikko:

1. Brother
2. Freedom Fighter
3. Somewhere In The Middle
4. I Came For You
5. River (akustisena)
6. Beside You
7. Silver Lover
8. Endlessly
9. Let Thy Will Be Done
10. Faded Photographs
11. Experience
12. Dreamworld
13. Kiss A Wish
14. Discipline Of The Sun
15. Willing Victim

torstai:

1. Bring Out The Sun
2. Spanish 411
3. Somewhere In The Middle
4. I Came For You
5. River
6. I Gave Up – Dreamworld
7. Freedom Fighter
8. Brother
9. In Your Arms
10. Let Thy Will Be Done
11. Kiss A Wish

Encore: Discipline Of The Sun

toka encore: Willing Victim

Kyllä kelpasi noiden tahtiin juoda alkoholia ja hymyillä kilpaa muiden kanssa. Universaalin rakkauden tunne klubitiloissa on mahtava kokemus. Mitäs muuta on lähipäivinä tapahtunut? Neiti D. on feidannut minut tyylipuhtaasti vissiinkin joten suhdetoimintapuolella on aivan yhtä hiljaista kuin ennenkin.

Ai niin, näin eilen kuolleen ihmisen kun menin töihin. Kahden ambulanssin värivalot maalasivat asfalttia nopeaan tahtiin, askeleeni johdattivat minua kohti maassa makaavaa kalmoa. Perinteisesti valkoisen kaavun alta pilkotti toinen kenkä. Oli pakko töissä masturÄH.

Eiköhän tämä merkintä ollutkin sitten tässä. Täytyy hakea varmaan jotain juotavaa nyt.

Ai niin, ikäkriisini kohosi aivan uusiin ulottuvuuksiin tänään. Täytin syksyllä pyöreät 30 vuotta ja näin enoni tänään ja hänen sanojaan lainatakseni: ”Olet jo kohta neljäkymppinen ja minä vasta täytin sen verran.” KOHTA NELJÄKYMMENTÄ! Se sairas sika, 46-vuotias vääräleuka. Kylläpä nyt ahdistaakin.

Eiköhän tämä merkintä ollutkin sitten tässä. Täytyy hakea varmaan jotain juotavaa nyt.

Täytyy hakea varmaan jotain.

Täytyy.

(otsikko Opethia)

You've got mail.

Tiedättehän kuinka mukavaa on tilata joululahjoja netin kautta? Varsinkin itselle. Ainakin ulkomailta hyödyntäen Paypalia taikka vastaavia maksutapoja. Nyt te kaikki siellä kuiskailette toisillenne: ”Tämä on taas niitä merkintöjä joissa itketään vaikeuksista tilata ulkomailta ja kuinka tavarat eivät tule ikinä ja väri on väärä ja tuote on eri ja blaa blaa blaa.” Ei pidä paikkaansa!

Tilaaminen oli helppoa, ”maksuvälineenä” Paypal on helppo ja verraton (eli en ole siis verrannut sitä muihin vastaaviin) ja ainoa miinuspuoli on odottamisen pituus. Odottavan aika on kovin pitkä jo lähtökohtaisesti ja nyt se oli sitä vielä potenssiin (heh heh hee) satayksi. Kun tulin kotiin, oli postilaatikosta pulpahtanut pienen linnun lailla postimiehen jättämä lappu. ”Teille on saapunut suurikokoinen kirje ja en saanut sitä survottua postiluukustasi sisään, joten mene lähimpään postiin noutamaan pakettisi.”

Nappasin lapun käteeni ja juoksin (kävelin oikeasti kylläkin) sisäpihan poikki porttikongin kautta kadulle. Olin terävillä salapoliisiaisteillani kiinnittänyt huomiota kotiin tullessa postimiehen kärryihin naapuritalon kohdalla. Johtopäätös! Hän on siis pian tuleva kadulle takaisin. Pyörin tyhmännäköisenä ympyrää jalkakäytävällä ja tein varmaankin jotain monimutkaista. En muista. Pian posteljouni saapui paikalle ja revin hullunvirne kasvoillani lappua taskusta. Ojensin sen hänelle tomerasti kuin pikkupoika ja jäin toljottamaan silmät selällään. Postimies sanoi: ”Joo, oon pahoillani, se on tuolla Postissa. Meidän pitäisi ottaa nämä mukaan mutta se olisi vienyt puolet tästä kärrystä. Joudut nyt ikävä kyllä hakemaan sen tuolta Postista. Toivottavasti tästä ei ole haittaa.” ”Ok, ei ole haittaa, nopeastihan siellä käy. Kiitos kumminkin.”

Tulin takaisin kotiin, söin ruokaa, pesin pyykkiä ja sitten päätin lähteä Postiin. Voi pojat. En tiedä olenko koskaan kokenut vastaavaa mutta mennessäni Postiin, aavistin siellä olevan muutaman muunkin asiakkaan. Vuoronumerojakelukone arpoi minulle kupongin jossa luki 120. Katsahdin taululle. 498. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta missään nimessä. Pyörin ympyrää. Pian ymmärsin, että minua ennen on menossa palveltavaksi satakaksikymmentä ihmistä. 40 minuuttia odottaessa meni ihan leppoisasti musiikkia kuunnellessa ja Metroa lukiessa. Löysin myöskin Postin uuden myyntituotteen, possukalenterin ja koska minun mielestäni se ei ole ihan soveltuva lapsille, otin siitä kuvan ja jaan sen teidän kanssanne. Hyvää joulun odotusta! Ja koko tämän kirjoituksen tarkoitus oli siis se, että seuraavan kerran kun joku taho kysyy "Ei kai haittaa..." Aion vastata: "Haittaa. Saatanasti."

Pitkäkestoisuus on hyve. Vai oliko se pitkäjänteisyys sittenkin?

Sain yöllä monta kertaa. Blogiin teksti-ideoita siis, senkin pieni Per Vert. En tietenkään muista niistä yhtäkään mutta näköjään on aina vain pakko kirjoittaa. Tämä pakko saattaa tietenkin johtua siitä, että olen tiistaiaamun jälkeen poistunut kodistani kahdesti, puhunut puhelimessa kolmasti ja muuten ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä vain ja ainoastaan luotettavan sotaratsuni eli tietokoneen kautta.

Tuohan saattaa tietenkin olla ihan normaalia joillekin ihmisille mutta minusta ei nyt olisi tähän. Äsken lähdin reippain mielin kulkemaan kohti Kiasmaa, tarkoituksena käydä koulutehtävän muodossa tarkastamassa näyttely läpi. Oli pakko luovuttaa kesken matkan. Ei ollut voimia tarpeeksi, siispä otinkin uuden suunnan ja kävin ostamassa pari joululahjaa periaatteella ”mikä nyt vain ekana käteen tarttuu” ja ostamassa lähimenneisyyteni suosikkiruokaa, jäätelöä, lisää.

Aamulla kuuntelin mm. Incubusta ja muutakin sellaista aamuun sopivaa ja join vettä, nyt soi The Sounds ja drinkiksi on vaihtunut sopiva lauantainen aamupäivän juoma.

Hyvä on! Voin jakaa teillekin tämän aivan omin rusina-aivoin kehittämäni reseptin kun nyt kerran noin vauhkoiksi ryhdyitte.

Ota vetomitaltaan sopiva (esim. 3 dl) lasi

Laita lasin pohjalle jääpaloja

täytä mustikkakeitolla

Nauti.

Urheimmat teistä voivat laittaa sekaan vaikka vodkaa, kivennäisvettä taikka pirtua. Minä juon omani tällä tavalla raakana kivillä. Sitten vain holkki ja siihen YSL tms. pillisavuke ja blaadaamaan. Jos tapoihin kuuluu.

Ai niin, en ole polttanut savukkeita sen jälkeen kun maanantaina lähdin töistä, eli aikaisin. Ei kyllä todella tee mielikään, jalat kyllä rummuttelevat ahkerasti ja rivakkaa tahtia, kuin Isla J. Brave kunnianpäivinään. I-ha-haa, I-ha-haa, heepoo hiiirnahtaaa-aaaa….

En enää tiedä mitä elokuvia nukkuisin läpi. Tähän mennessä olen menestyksekkäästi uinunut kaikki Beverly Hillsin Kytät, Showdown In Little Tokyon, The Officen 1. kauden, Showtimen ja varmaan joitain muitakin, en vain muista nyt. En myöskään muista oikeasti tämän viikon blogimerkintöjen tekemisestä mitään.

No niin, nyt taidan siirtyä valitsemaan linnani majoitussaleista sopivimman vuoteen, upottaa pääni dodon höyhenistä tehtyyn valtavaan tyynyyn, verhota atleettisen ja pronssinvärisen jäntevän runkoni massiiviseen lohikäärmevauvojen untuvilla täytettyyn peittoon ja tuudittautua unten harmonioiden täyttämään maailmaan vaimojeni ja eunukkien kuoron saattamana. Olkaa hyvä, tänään haluan kuulla Banaaninlastaajan laulun!

Sairastuvalta ei oikein mitään uutta.

Minulla on tylsää. Onneksi lääkärin kirjoittamat antibiootit alkavat vähitellen jeesata eikä minun tarvitse kerätä voimia ja rohkeutta sängynreunalla istuen joka ikinen kerta kun nielaisen. Sattuu tuo nielaiseminen siis edelleenkin kovaa mutta enää minun ei tarvitse:

1) pusertaa käsiäni nyrkkiin
2) nostaa leukaa ylös
3) Puhaltaa keuhkoista ilma pois
4) sulkea silmiä
5) jännittää käsieni kaikkia lihaksia samalla kun kynnet suunnilleen pureutuvat kämmenlihaani

aina nielaistessani.

Haluankin kiittää Alexander Flemingiä keksinnöstään ja vaikka olen aina aika empien suhtautunut (ja suoraviivaisesti oikeastaan aina kieltäytynyt) antibioottikuureihin, täytyy myöntää, että tällä kertaa se on paikallaan. Tulee muuten selvä viikonloppu juuri sellaiseen kohtaan kun olisi työpaikan ja koululuokan pikkujoulut. No, onhan se hyvä välillä maksaakin säästellä. Tai ainakin olisi. Ei, kyllä minä pysyn neljän seinän sisällä visusti vaikka olo paranisi nyt jotenkin kummallisesti. Tai koulussa pitäisi istua tämä viikonloppu mutta katsotaan sitä nyt sitten, huomenna voisin mennä ainakin kun tehtävänantona on Kiasman näyttelyyn tutustuminen ja siitä vajaan sivun mittaisen raportin kirjoittaminen.

Minun tekisi mieleni kuulla Tsaikovskin Alkusoitto 1812 kovalla volyymilla, en oikein itsekään tiedä miksi. Näinhän muuten teenkin ja koska olen kaikin puolin mukava (ja äärimmäisen komea *vink vink*), haluan jakaa tämän ilon teidän kaikkien kanssa. Tässä siis linkki juuri siihen versioon jota tarkoitin, vasket kun soivat ja resonoivat oikein, niin Mieroa viedään aivan täysillä.

No niin, siinähän sitä olikin varmasti tarpeeksi taas merkkejä taputeltuna ja tiputeltuina pitkin lattiaa. Harkitsen uutta kylmää vesilasillista. Good day!

edit: Niin siis kyseessä ei ole versio Alkusoitosta vaan kohta jossa vaskipuhaltimet soivat tulipunaisiksi puhkuttuina. Sekoilen täällä yksin.

Karhunpoika sairastaa...

...häntä hellii käärme.

Oltuani nyt, en tiedä monettako päivää kipeänä, sain vihdoinkin aikaiseksi varattua lääkäriajan. En pysty nielemään irvistelemättä ja kyynelten nousematta pintaan, puhuminen on tunkkaista ja kivuliasta mongerrusta ja minkään kiinteän syömistä en edes uskalla ajatella. Yleinen olotila on nuukahtanut kuin heitteillejätetyllä fiikuksella. Tämän viikon yöt ovat menneet tunnin pätkissä nukkuessa ja unet ovat olleet omituisia kuumehoureunia. Osa yllättävän pelottavia sellaisia. Käytän muuten tällä hetkellä kaikkia olemassa olevia voimavarojani tämän tekstin tuottamiseen. Oli pakko perua eiliseksi suunnitellut treffit D:n kanssa, ikäväkseni sain kuulla hänenkin olevan kipeänä. Parantuisipa hän nopeaan, on nimittäin melkoisen työpuurtamisen keskellä ja nyt ei olisi aikaa sairastaa. Toivottavasti noin neljän tunnin päästä olen troppireseptiä rikkaampi, ellen kuukahda ratikkamatkalla sitä ennen.

Olin muuten tyrinyt töissä erittäin pahasti. Siis ERITTÄIN. Odotan pelonsekaisesti ensi viikkoa ja töihin palaamista. Saanko pelkästään puhuttelun vai loppuuko työurani kyseisessä laitoksessa näin lyhyeen. Taidan nyt vähän levätä pitkästä aikaa ja sitten lähteä sinne lääkäriin.

Spitting Venom

Olen mielessäni ilkkunut koko syksyn ihmisille jotka ovat sairastaneet perinteistä flunssaa. Ja näin armon vuonna 2008, joulukuun kahdeksas päivä, lääninherra M. Laine sairastuu valtavalla nopeudella. Töissä perinteinen väsymys meni maanantaiväsymyksen ja viikonlopun piikkiin ja kotona ensimmäiset tunnit menivät aivan normaalisti.

Pystyin pesemään pyykkiä, syömään ruokaa ja peräti tiskaamaan (kuinka monta lasia/kuppia voi ihminen tarvita neljän päivän aikana? Oikea vastaus blogin lopussa) vailla mitään ongelmia. Vasta istuttuani hyvän tovin tässä tietokoneellani (ja luonnollisesti lirkuttelin D:lle) ja haukotellessa yhtäkkiä havaitsin orastavan kurkkukivun. En halunnut uskoa, sillä tänään töissä havaitsin hammassäryn tulleen. Saanpahan taas laillisesti vetää hitaita.

Pienen kurkkukipuilun jälkeen pääni on yhtäkkiä samanaikaisesti hirvittävän herkkä ja raskas, kuumesaatanat riuhtovat kalloni reunoilta vauhtia ja törmäilevät tuossa tyhjyyden tyyssijassa. Kuin jossain hullussa autourheilulajissa jossa vain törmäillään ja yleisö kohkaa tulisoihdut käsissään. Ja samaan hintaan vielä hopeatarjottimella minulle ojennettiin selkäsärky ja yleinen jomotus. Kohta joku kuolee (terv. Rytmihäiriö).

Joten täällä minä nyt sitten tärisen villasukat jalassa kodissani, palestiinahuivi kaulassani uikutan yksinäisessä epätoivossani ja D. on kylvyssä kodissaan. Miettikää nyt. NYT. Kylvyssä! Sehän on alasti silloin? Tästä mielikuvasta harhautuneena kaadoin teetä laittaessani enemmän vettä pöydälle kuin mukiini. ALASTI. Ihmisiä on ympäri maailmaa alasti tälläkin hetkellä. Arvatkaapa kuinka monen ikkunan takana on onanoiva ihminen? Minäpä en kerro vastausta. Saan muuten potkut järjestÄH.





Ja niin, kuppeja/laseja oli mennyt 14 kappaletta. Outoa, varsinkin kun en ollut kotona noin vuorokauteen. Mene ja tiedä. Otsikko Hatebreediä. Nam.

Aivan hullua.

Jopas on kovin sunnuntainen olo taas. Heikottaa, ajatus ei juokse normaalia mateluvauhtiaan edes, se ei hölkkää, ei kävele. Ehkä se lähinnä konttaa tai ryömii. Tiedän ensi yön olevan varmaan taas liskopitoisuudeltaan suurehko mutta nyt se ei haittaa yhtään. Antaa tulla vaan.

Olin äsken treffeillä, tai äsken on varmaan vähän väärä sana treffien kestäessä oikeastaan minuutilleen 27 tuntia. Eilen kohdattiin kuuden aikaan illalla Prahassa ja (annetaan hänelle nimi nyt sentään. Joku hyvä lempinimi. Kutsutaan häntä vaikkapa nyt sitten Dorothyksi eli neiti D. tuttavallisemmin) D. lähti kotiinsa tuossa ysiltä äsken. Vähän venähti perinteiset bissetreffit.

Olen oikeastaan aika huono käymään treffeillä, en osaa niitä ”pelisääntöjä” joiden mukaan kuviot kulkevat. En tiedä mitkä aiheet ovat ehdottoman kiellettyjä ja mitkä suotavia, milloin pitää sanoa mitäkin ja niin edelleen. Onneksi D. tuntuu olevan samanlainen ja varmasti tästä syystä treffit olivatkin erittäin omalaatuisensa. Juovuttiin oluesta ja puhuttiin äärimmäisen rehellisesti ja itselle vaikeista asioista. Kerroin asioita joita en ole paljastanut kuin hyvin pienelle määrälle ihmisiä elämässäni ja hän kertoi kasvutarinaansa kaikkine kauheuksineen. Tunsimme välittömästi suurta samankaltaisuutta ja jo illalla jätimme lauseita kesken kun tajusimme puhuvamme toinen toistemme suilla.

Nyt on M. Laineella hyvä fiilis ja kova odotus päällä. Vaan eiköhän maailma tapojensa mukaisesti varmasti romahduta piakkoin alas, sitä odotellessa on ainakin hyvä fiilis, oikeastaan parempi kuin aikoihin. Ja kukapa ei voisi olla viehättynyt naisesta jonka kantabaari on Heavy Corner?

Blackout

Eilen oli entisen työpaikkani viimeiset pikkujoulut. Käsittämättömistä syistä johtuen paikka ajetaan alas ja nyt oli hyvä hetki kasata loistava jengi yhteen viimeistä kertaa. Oli mukavaa nähdä ihmisiä joita ei ollut nähnyt pariin vuoteen, kaikilla varmaankin vähän samanlainen pieni apeus rinnassaan.

Alkoholia juotiin, näin tissejä (parasta!) ja kai siellä jotain muutakin tapahtui. En muista. Filmi meni siis perinteiseen tapaan poikki ja projektorihuone yrittää parhaillaan saada jotain aikaiseksi. Pidin myös puheen täysin valmistelematta. Joko mainitsin, että näin tissejä? Tissit tuntuvat halatessa hyville. Tisseillä voi myös taistella vihollisia vastaan, ampua lasersäteillä tunkeilijoita, suorittaa maksuja, hämätä vihollista, houkutella vastustajaa kertomaan salaisuuksia, tehdä kokeita, tarkastaa kokeita, paistaa ruokaa, metsästää kettuja (thus ketunnenät?), piirtää, sommitella… eksyn aiheesta.

Bussimatkalla tänään kohti kotia ja Helsinkiä siinä sivussa, miltei tuli kyynel silmääni Fear Factoryn Resurrectionin soidessa. Aivan uskomattoman kaunis biisi. Nyt juon kaljaa kotona ja yritän. Minulla on tapaaminen parin tunnin päästä ja katsotaan kuinka skarppiin kuntoon saatan itseni sitä ennen. Taidan nyt juoda oluen loppuun ja mennä suihkuun.

Ai niin, hyvää synttäriä Suomelle.

(otsikko tällä hetkellä soivaa (Hed) P.E.:tä. Sopii hyvin.)

Järki lähtee vissiin kohta.

Hei vain! Olin eilen kotona koko päivän työpäivän jälkeen, pyykkäsin kuin jalopeura ja harkitsin blogin päivittämistä. En sitten jaksanut päivittää.

Tänään aamulla sain Valvojalta tekstiviestin jonka sisältöä en rupea tässä sen enempiä availemaan mutta sanotaan näin, että aika tiukkaa tekstiä tuli. Otan opiksi.

Tällä hetkellä istun töissä ja en tee töitä. Minä kirjoitan nyt blogia. En siis työskentele. Onneksi sain sälytettyä työtehtäväni toiselle henkilölle ja hän tuolla istuu "lauteilla" ja ajaa tilanteita hyvään tahtiin. Narskuukohan minun hampaani?

Mikä minua oikein vaivaa?

On aika tylsää tällä hetkellä joten taidan kirjoittaa tässä lennossa runon ja olla paikkailematta sitä yhtään. Annetaan aiheeksi vaikka... ööh... vaikka... mikä olisi hyvä aihe? Olisiko rakkaus hyvä ja perinteinen aihe? Olisihan se. Minulla ei vain ole mitään kokemuspiiriä asiasta mutta kokeillaan. Nyt lähtee.

Sydän poukkoilee kun näen sinut
Erotan piirteesi jo kaukaa
"Sinun pitää valita minut!"
Ei kai pitäisi kirkossa huutaa

Pidätän hengitystäni kunnes sanot
ne ikuisesti soivat taikasanat
Ja vuotta myöhemmin pyydät ja anot
pyyhi palvelijoiden verivanat

Siispä asetan kruunun päähäni
otan mopin ja puhdistusaineen
Luuttuan lattian kuten on määräni
ja lopetan runon alla suorituspaineen.

Eikö ollutkin vekkuli runo? Taitaa vähän naurattaa? Nauretaan yhdessä, jooko? Nauretaan niin kauan kunnes tulee ydinräjähdys! Joo!

Hah

hahaaa

hahaaahaahaa KAIKKI MUKAAN!

HAHAHAAA

HAHHAHAAHHAHAHAHAHAHAHAHA

HAAHHAHAHAAHHAHAAHHAHAHAHAHAHAHA

Valvojan silmin katsottuna.

Voi pojat sentään. Taas uusi merkintä alkamassa eikä allekirjoittaneella ole käsitystäkään siitä, että mistähän se kirjoittaa tällä kertaa. Jos se kirjoittaa taas työasioista niin mä en jaksa. Joku roti pitäisi olla ja suorittaa edes nimellistä itsesensuuria. Katsotaan mistä se aloittaa. Ainakin sillä on maaninen ilme ja hampaat narskuu.

Hei taas kaikki! En ole vähään aikaan kirjoitellut tänne blogiini mitään työhön liittyvää…

No just. Täähän alkaa ihan päin helvettiä koko homma. Joo joo, on sillä ollut kiirettä töissä, kehuja on tullut ja varmaan naamakin on telkkarissa. Ensi kesälle väläyteltiin sille jotain työreissua Saksaan. Toivottavasti oli julmaa pilaa. Nyt se mutisee ääneen, mitäs se suoltaa?

Olen ajatellut palaamista deittaajien maailmaan. Ei tämä syksy ole ihmiselle hyvää aikaa olla yksin…

Hoh hoh. Kuvitteleekohan se, että se on jotenkin sen päätettävissä? Katsois läski peiliin oikein kunnolla. Ei juma, täähän voi mennä hauskaksi. Elääkö se tosiaan noin harhaisessa maailmassa?

Pitäisi vähän skarpata ja ottaa rohkeasti kontaktia jossain baarissa…

Elää se harhaisessa maailmassa. Todella. Luuleekohan se, että kukaan sille suostuu puhumaan, jos se baariin edes pääsee sisään? Makkaraperunat rinnuksilla ja kuola suusta valuen mongertaa jotain etäisesti kotimaista kieltä muistuttavaa äännemöykkyä. ”Tissshhh ööörrrrr tissit!” Aha, se meinaa lopettaa jotenkin ytimekkäästi. Mä toivon Berettaa tahi vastaavaa käsiasetta. Katotaan.

…mutta ei tässä nyt sen kummempia sitten. Taidan vähän siivoilla ja lähinnä odotella huomista ja uutta päivää. Toivottavasti aurinko paistaa. Pian on viikonloppu ja se tarkoittaa pikkujouluja, jes!

Jes todellakin. Varmaan se on kutsuttu pikkujouluihin, ihmissaasta. Raukka elää kuvitelmissaan. Mä tiputan sen huomenna takaisin tähän maailmaan, ”toivottavasti aurinko paistaa.” Hah hah.

Can I Play With (Crazy) Madness?

Nyt en tiedä mitä sanoa. Aina yhtä ihanainen Kesäminkki oli jotenkin kummasti nähnyt aiheelliseksi antaa minulle jonkin tällaisen internetissä liihottavan palkinnon. Kiitos. Kiitos oikein kovasti (vaikka nyt en malta olla sanomatta, että perhonen taisi tulla muistitikullisesta musiikkia ja kevyestä yksinkertaisuudestani, se näyttäytyy nauruna) ja hyvien tapojen mukaisesti annan hyvän kiertää.

Tämä osoittautuukin todella vaikeaksi. Pitäisi vissiin lähettää sama kuva viidelle edelleen ja tässä on nyt käytännöntason ongelmia. Ensiksikin haluaisin lähettää ehdottomasti yhden Sinisthra-yhtyeen rumpalille, e:lle joka pitää parasta englanninkielistä blogia maailmassa. Not The Pressure Valve ei vain ole varustettu kommentointimahdollisuudella joten perhonen ei koskaan löydä kotiaan.

Toinen perhonen menee Kauluspaitasoluttautujalle, nuorelle naiselle joka seikkailee virastokaupungissa ja on aivan muuta kuin virastokaupunkilainen.

Kolmas perhonen menee Feniille, bloginsa saa minut nauramaan meille miehille ja samalla hän myöskin pitää yllä sukupuolten välistä pienimuotoista sotaa.

Neljäs perhonen menee Nuulle (ja Panulle), ei tätä tarvitse edes perustella. Jos et ole lukenut, lue.

Viidennen perhosen liihoitutan Kaikkoselle, naiselle joka joko juo Helsingin taikka kuolee yrittäessään.

Nyt lisää kahvia ja sitten töihin.