perjantai 11. syyskuuta 2009

No oh hoh.

Kun ihminen vaikkapa vaihtaa työpaikkaa, aloittaa uuden harrasteen, vaihtaa kaveripiiriään tai muuta sellaista vastaavaa, jotain että on uuden ihmisporukan kanssa tekemisissä aktiivisesti ja säännöllisesti kumminkin, on hyväksytyksi tulemisen kokeminen tärkeätä.

Eräs varmimpia tapoja osoittaa ihminen tervetulleeksi ja vähän niin kuin ”sisäpiiriin”, on antaa hänelle lempinimi. ”Mistäs nyt tuulee?” kysyy Jaska Heinolasta, samalla kun yrittää etsiä jotain luukutettavaa äitinsä asunnosta. Ei oikein mistään. Tämä havainto iskostui päähäni tuossa päivänä eräänä, kun eräs ala- ja yläasteaikainen (tämän jälkeen mies olikin sitten koulunsa käynyt ja siirtyi suoraan työelämään) luokkatoverini nimesi itsensä uudelleen Facebookissa.

Tämä ennen Martti –nimellä tunnettu mies, on näköjään nykyään kaksiosaisen etunimen miehiä. Että Mara-Martti. Mikäpä minä olen tuomitsemaan? En oikein mikään, mutta tulin tästä tapahtuneesta oikeastaan vähän surulliseksi. Olen suhteellisen varma, että mies on ihan itse itselleen antanut tämän lisänimen. Tämä sai minut pohtimaan hyväksytyksitulemisen ja ihmisyyden tärkeyttä. Kuinka jokaisen on oikeasti tärkeätä krooh pyyh…

Harmittaa kun en jaksa tuosta alkaa kirjoittaa. Olisi kivaa oikeastaan jos jaksaisi. Olisi myös mukavaa jaksaa nostaa valtamerialus suorille käsivarsille ja samalla pompotella jotain pikkuplaneettaa jaloilla kuin jalkapalloa.

Minulla loppuu näköjään aika kesken tässä aamussa. Niinpä joudun lopettamaan tämän merkinnän nyt tähän, mutta muistuttakaahan lapsoset, että kirjoitan eksklusiivisen naisen tyydyttämisen oppaan. Tai sitten voin vain vastailla kysymyksiinne. Tietotaitoa nimittäin löytyy.

Näihin kurkoileviin sanoihin,

M. Laine, liioittelija.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Our Ride to the Rectory

Nyt on kai minun vuoroni sairastaa. Jälleen. Jo kolmas kerta tänä vuonna flunssassa. Tämä alkaa tuntua vähitellen sille, kuin pelattaisiin jotain sairasta (sic) peliä ja nyt on selkeästi vähintään semifinaalivuosi menossa. Pyydän saada pisteenne ja aplodinne.

Bunkkerin lattialla lojuu S-marketin HeVi-kassi puolillaan käytettyjä nenäliinoja. Niistäminen macht frei, ilakoitsee bakteerit nenäonteloissani. Minä olen tarmokkaasti vapautellut ja katsellut erilaisia dokumentteja netti-tv:stä. Eilen kävin töissä kääntymässä ja kotiin tullessani ostin kolme elokuvaa, pari levyä ja litran maitoa. Ja lihapiirakoita pitkästä aikaa. Hivenen kärsii nykyinen terveellisesti syöminen. Mutta toisaalta, pari lihistä ja jääkylmää maitoa… on nom nom.

Tabasco ilmoittelee olemassaolostaan kurkussani.

Olen seilannut musiikillisesti taas pitkin poikin merta. En niinkään valtamerta sillä lähipäivien orkestereista vain Kemopetrolin voi laskea kuuluvan valtaväestön suosikkeihin. Kemojen koko tuotannon kuunneltuani eilen, oli aika ottaa haltuun vanhaa Extolia, en pitänyt kyllä vieläkään siitä. Kahdesta viimeisestä levystään kyllä pidän.

Nukuttuani yön jälleen moniosaisena ja polveilevana (kuin nelipolvinen trokee), olen tänään ottanut löysin rantein ja nauttinut teeni seuraksi Moonsorrowia, Team Sleepia ja seuraavaksi tulee sitten Auf Der Mauria.

Japaniin pääsisi nyt alle viidellä satalappusella. Siis silkat lennot vailla majoitusta. Ehkä on siis aika päättää tämä merkintä, mennä suihkuun ja aloittaa pakkaaminen.


(Otsikko Team Sleepia)

torstai 3. syyskuuta 2009

Tämän päivän aamu.

Musta kahvi mataa uskollisessa mukissani, höyry kieppuu hypnoottisesti ja määrätietoisesti ylöspäin kohti kattoa ja kenties ylempiä kerroksia, stratosfääriä ja avaruutta. Annan höyryn leikkiä dervissinomaista leikkiään hetken, kunnes vakain ottein kaadan maitoa mukiin, lopettaen täten höyryn höyrypäisen leikin kuin seinään. Minulla on valta päättää elämästä ja kuolemasta. Hahaa, siitäs sait, paskahöyry.

Laitan Parliamentin Mothership Connectionin soimaan, asettaudun lannistetun kahvini kanssa näyttöpäätteelle ja alan selata maailman tapahtumia internetistä. Maailman tapahtumista en kylläkään aio raportoida sen enempää, ihan vain ollakseni sitomatta tätä merkintää mihinkään tiettyyn päivään tai kuukauteen (vink vink, jälkipolvet). Voit itse vaikka käydä lukaisemassa uusimmat otsikot, ujuttaa kätesi housuihisi, kosketella itseäsi ja samalla kuvitella minut lukemassa niitä samoja uutisia.

Hakiessani toisen kupillisen kahvia, tajuan vatsani kurnivan ruoan perään. Harkitsen hetken, muistelen erilaisten ruokatarvikkeiden varastosaldoja ja vertailtuani niitä vallitseviin energia- ja viitseliäisyysmääriin, päätän hakea leipää. Eilen leivottua kauraleipää jonka päälle juustoa ja kurkkua, jos nyt ihan tarkkoja ja todenmukaisia halutaan tässä olla.

Mutustan leipää ja hörpin kahvia, selailen internetiä ja kuuntelen musiikkia. Nautin joutilaisesta aamusta ja päätän lähteä puolen päivän aikaan liikkeelle. Päätän kirjoittaa myöhemmin kuulumisista. Siirrän aina eteenpäin. Taaksepäin tosin olisikin aika haastavaa siirtää. Usko siirtää vuoria. Tämä merkintä loppuu rimmaavaan sanaan ja saat itse valita, onko se sinun mielessäsi nuoria vai huoria?