lauantai 30. huhtikuuta 2011

Day 19 A song from your favourite album

No huh huh. Nämä merkinnät on tullut tavaksi aloittaa siten, että vähän pohjustaa aihetta ja kiertelee ja kaartelee asian ympärillä, kunnes sitten pääsee vihdoin siihen lopputulemaan, joka teille näyttäytyy biisin valikoimisella.

Tällä kertaa on hyvin hyvin vaikeata lähteä valikoimaan yhtä tiettyä suosikkilevyä. Tässä nyt kun istun kotisohvalla, jalat pöydällä ja tiirailen levyhyllyäni suhteellisen epäergonomisessa asennossa, olen suorastaan kyvytön valitsemaan yhtä tiettyä levyä.

Kuten olen monasti toitottanut, mielestäni kaksi maailman parasta levyä ovat Lateralus ja Panopticon. Tehdään siis niin, että valitsen nyt tylsästi Lateralukselta biisin ja se on sitten siinä.

Pitemmittä puheitta, hyvää viikonloppua ja sitä vappua toivotellen. Tool – Schism.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Day 18 A song that you wish you would hear on the radio

Tjänare jälleen. Eilisen kirjoitukseni aiheen tola ei liene muuttunut mihinkään yhden yön aikana. Pop-kulttuuriin keskittyvä media ui syvissä, tummissa vesissä, eikä rantaviivaa ole näkyvillä. Minun puolestani saisi oikeastaan lopettaa sen uimisen. Tunnustaisi tosiasiat ja antaisi mennä. Hukkuminen on kuulemma loppujen lopuksi hyvä tapa kuolla. Sen jälkeen kun on vetänyt keuhkonsa täyteen vettä, tulee rento ja suorastaan autuas olo. Näin olen lukenut jonkun henkiin elvytetyn sanoneen.

Nyt en oikein jaksaisi kirjoittaa mitään sen pitempiä sepustuksia, vaan taidankin mennä suoraan biisiin. Miksi sitten haluaisin että juuri tämä kipale soisi siellä radiossa? Tekstinsä takia. Ottakaa ihmeessä haltuun, suosikkikohtani laitan vielä tämän videon alle.

... jaaaaaa kun kerran videota kun ei löydy haluamassani muodossa, niin laitetaanhan sitten pelkkä Youtube-linkki. Siitä löytyvät itse valinta ja sen nasakat lyriikat.

Propagandhi – Rock For Sustainable Capitalism

Music's power to describe, compel, renew...
It's all a distant second to the offers you can't refuse.
Anyone remember when we used to believe
that music was a sacred place and not some fucking bank machine?

Not something you just bought and sold?
How could we have been so naive?
Well, I think when all is said and done,
just cause we were young doesn't mean we were wrong.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Day 17 A song that you hear often on the radio

En ole kuunnellut radiota aikoihin. Ei niinkään, etteikö minulla olisi siihen mahdollisuutta. En vain jotenkin ole sellaista sortimenttia, että minua kiinnostaisi kuunnella valmiiksi pureskeltuja soittolistoja. Itse asiassa, Jarkko Martikainen (jälleen mainittu) kirjoitti samasta aihepiiristä hyvän biisinkin, YUP:n Me viihdytämme teitä. Kuuntele tarkkaavaisesti sen tekstiä, jookos?



Joskus olin kuuntelematta radiota monta kuukautta ja kun palasin Radio Rockin taajuudelle, samat biisit olivat edelleen voimasoitossa. Olin suorastaan häkeltynyt tästä. Radio Mafian tilalle tullut YleX ikäväkseni lähti mukaan tähän soittolistajumppaan ja silloin tein päätöksen, joka kantaa edelleen tänäkin päivänä.

Kun Laki Yleisradiosta pitää sisällään seitsemännessä pykälässä aatteen, että Ylen lainmukainen tehtävä on tuottaa kaikelle kansalle materiaalia, ja koen, ettei se minun kohdallani ainakaan toteudu, niin olen jättäytynyt Ylen tarjonnan (ja täten koko televisiotarjonnan) ulkopuolelle.

Mutta se nyt tästä paasaamisesta. Nyt pitää lähteä tekemään töitä, vaikka ulkona paistaakin pilvettömältä taivaalta aurinko ja aamiainen laittaa silmät lupsaamaan.

Valintani on radiossa soineista biiseistä sellainen, jonka muistin pienellä aivojumpalla ja kyseinen kappale vielä miellyttää. Siispä seuraavana meille kaikille pätkähtää Danko Jones – Code Of The Road. Hyvää päivää teille.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Day 16 A song that you used to love but now hate

Tjänare från Stockholm! Täällä sitä ollaan svea-mamman hoteissa, kansankodin aurinkoisessa pääkaupungissa. Ihan pian on lähdettävä töihin, mutta sitä ennen nopeasti biisi jota ennen ”rakastin” ja nykyään sitten vihaan.

Kyseinen biisi ja albuminsa myös nousivat kaikkialla myyntilistoilla korkealle ilmestyessään ja en toisaalta ihmettele tätä. Väkeviä mutta erikoisia melodioita, äkkiväärää soitantaa ja karismaattinen nokkamies, jonka äänessä on jotain hypnoottista. Tai ei jotain, vaan se vibraatto on niin vahva, että jengi menee koomaan siitä.

Minäkin tämän levyn ostin silloin 2001, olin bändistä intoutunut ekaa levyä kuultuani, eikä riemulla meinannut olla rajaa, kun tämän levyn laitoin soittimeen ja lähti käyntiin. Mikä fiilis se olikaan!

Paria kuukautta myöhemmin olin kuunnellut kyseistä levyä niin paljon (toisin sanoen en kuunnellut mitään muuta levyä ja minulla soi musiikki jo silloin suhteellisen jatkuvasti kotona), että aloin vihata sitä ja koko yhtyettä sen myötä. Sen koommin en ole materiaalinsa pariin palannut, ja tuskinpa enää palaankaan. Tein itselleni Radio Rockit ja voimasoitin materiaalin pilalle.

Hyvät kantajat ja vastaajat, tytöt ja pojat. M. Laineen 16. valinta on System Of A Down ja Toxicity-levyn kuudes indeksiraita, Chop Suey!

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Day 15 A song that describes you

Kappas, tämä homma alkaa olla puolivälissänsä. Tänään valikoidaankin hankalasti. Biisi joka kuvailee minua. Kuvailee kuin oireyhtymää konsanaan? Tätä pähkäillessä, pari erinäistä biisiä tuli mieleeni muita useammin. Tai no, jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin toki Yhtyeen biisit tulivat ensimmäisinä mieleen, mutta koska haluan pitää sen puolen itsestäni yksityisasiana, niin en sitten niitä lähtenyt tähän arpomaan.

Pari ulkopuolisen tekijän kirjoittamaa kappaletta, joiden joko lyyrinen tahi melodinen sisältö pitää sellaista informaatiota itsessään, että siihen kokee samaistuvansa, olivat siis valikoitumassa. Itseinhon hetkillä valinnaksi helpolla muodostuisi Papa Roachin hieno Binge (sanat) (jonka tekstin tosin allekirjoitan osittain välillä) mutta koska nyt en osaa inhota itseäni (olen vasta herännyt enkä juonut kahvia vielä. Miksi en ole juonut kahvia vielä?!?), valitsen toisin.

Pitkään ykkösvaihtoehtonani oli Propagandhin Refusing To Be A Man (sanat) ja se voisi olla sitä oikein hyvin tietenkin edelleenkin kaikessa kantaaottavuudessaan. Toisena vaihtoehtona oli Jon Lajoien Everyday Normal Guy tai oikeastaan enemmän vielä se kakkososa kuvaa minua paremmin, mutta koska kesä on tulossa, niin valitaan nyt sitten yhtä maailman parhaista kesämusiikeista ja mennään sillä.

Miksi tämä biisi sitten kuvaa minua? Päättele itse.

Turbonegro – Blow Me Like The Wind



You think I'm fat
But its an optical illusion
You know I'm hot
It's just my chemical solution

So when you hear my mighty call
You better
Hoist your sails and pray for the gods of wind
To blow us all

So blow me
Blow me like the wind
Blow me
Blow me once again

Tonight I'm feeling tops
On the stairs of evolution
I call the shots
In my genetic revolution

Cause I've been waiting
Waiting night and day
Just something good might blow
Might blow my way

So blow me
Blow me like the wind
Blow me
Blow me once again

If I gave you a turn on
Would you raise my antenna
If i gave you a dime
Would you blow my paradigm
If I gave you my candle
Would it be too hot to handle
If I ran for election
Would you support my erection

So blow me
Blow me like the wind
Blow me
Blow me once again

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Day 14 A song that no one would expect you to love

Eilen oli huikean hieno päivä. Käytiin Kesiksen kanssa kaksipyöräilemässä Porvoossa. Tuo tuli todella tarpeeseen, varsinkin toissapäiväisen terassikauden aloittamisen jälkeen. Se tunne kun tie aukeaa edessä, polkaisee pykälää pienemmän vaihteen sisään ja antaa mennä, on jotain jota ei oikein voi kuvailla.

Tuo pohjustus ei kuulu tämän päivän biisiin mitenkään. Kunhan nyt vain halusin muutaman rivin lisää tekstiä tähän merkintään.

Biisi itsessään on varmaankin monelle yllätys, mutta tavallaan kovinkin selvä valinta. Minulle musiikissa hyvät nostatukset, kerros kerrokselta kasvavat ääniaaltojen määrät, joka toistokierrokselta löytyvä joku uusi juttu, ovat ne asiat, jotka saavat minut kiinnostumaan. Yhdessä genressä jumittaminen on sitä paitsi uskomattoman tylsää, vaikkakin olisi katu-uskottavampaa kuin esim. tämän valinnan julkinen toitottaminen. Koska olen niin väsynyt ja en ole kuunnellut tätä biisiä aikoihin, enkä nyt jaksa edes mitään populÄÄrimusiikin tolaa ihmettelevää tekstiä suoltaa, niin menköön nyt vaikka ihan näin.

Paitsi että vaihdan sittenkin biisin takaisin. Alunperin piti kirjoittaa kyseisen albumin avausraidasta, ja minuuttia ennen kun aloin kirjoittaa, valitsinkin albumin päätösraidan ja se mielessä kirjoitin nuo muutamat rivit. Nyt valitsen sitten kuitenkin tuon alkuperäisen biisi-idean. Teksti päteköön siihen myös.

Hyvää maanantaita toivotan teille tämän tahtiin. Mew – Am I Wry? No

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Day 13 A song that is a guilty pleasure

Kaikkihan varmaankin muistavat Aku Ankan pahassa pinteessä kysymyksen ”rahat vai kolmipyörä?” ääressä. Eilen kysymys muotoutui minulle uusiksi, näin kesän ollessa tuloillaan kohti. Siispä kysymys tuntuu olevan minulle enemmän muotoa ”terassi vai moottoripyörä?” ja eilen valikoin pienessä krapulassani vaihtoehdoista ensimmäisen. Oli huomattavan mukavaa nähdä Pokeritähteä ja muita piiiitkästä aikaa ja tuli tehdyksi myös eräänlainen huomio kesken kaiken.

Ainakin minulle illan pituus on kahdeksan tuntia. Riippumatta aloitusajasta. Eilen mentiin terassille kahdelta ja kymmeneltä olin jo lompsottelemassa kotia kohti, monta rahaa köyhempänä mutta satoja nauruja rikkaampana. Josko tänään pääsisi sitten jo mopoilemaankin taas. Kelin ainakin pitäisi olla kohdallaan.

Sitten päivän valintaan. Ei tästä nyt oikein voi kirjoittaa mitään sellaista hyvää pohjustusta. Minulla on, kuten jo olen aiemmin asian paljastanut riisuutumistaiteilijan tavoin, fiksaatio ja tämä ”guilty pleasure” on tätä osastoa. Pitemmittä puheitta, iki-ihana Hayley Williams ja jotkut muut: Misery Business. Livevideo valikoitui lähinnä virallisen musiikkivideon huonouden ja tämän liven aloittavan rumpalin voimallisen työskentelyn johdosta.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Day 12 A song from a band you hate

Jesh, tämäpä kivaa. Eilen ryyppäsin aika kovaa mutta tehokkaasti. Ensin kotona (yksin tietty), sitten baarissa (yksin tietty), sitten Nosturissa bändikämpällä ryypättiin ja yli neljän vuoden tauon jälkeen sitä joutuikin yhtäkkisesti huutohommiin. Tämän jälkeen ryypättiin vielä Alakerrassa ja tästä kaikesta kovin voipuneena lähdin himaan joskus puolen yön paikkeilla, hain ison läjän kebabia ja ahdoin sitä itseeni sohvalla kuin David Hasselhoff hampurilaista siinä yhdessä videossa.

Nyt olo on ei-niin-kiva. Onneksi ei ole ketään kelle puhua, koska pelottaa kuinka matalaksi puheääni vetää. Veikkaisin hyvin matalaa. Sellaista Valon Villen Venus Doom-matalaa. En saa nukutuksi kun yskittää niin kovasti ja pää on kipeä yskimisestä. Vaan kylläpä oli uskomattoman kivaa ja tuli välittömästi suurensuuri ikävä bändihommia.

Tähän pääkipuun ja yleiseen krapulaiseen heikkouteen pitäisi nyt sitten vielä valikoida jotain paskaa musiikkia? En oikein haluaisi edes muistella niitä yhtyeitä joita ”vihaan”. Mutta otetaan nyt sitten yksi tähän näin. Tällainen helppo ja transparentti.

Hevi on musiikkityyleistä minulle rakkain. Se on saanut alkunsa rock-musiikista, jonka me kaikki tiedämme syntyneen Elviksen, Chuck Berryn ja muiden vesseleiden lanteilta 1950-luvulla. Metallimusiikki irtaantui rock-musiikista 1960-70-lukujen taitteessa Led Zeppelinin ja Black Sabbathin myötä. Perin vääristynyttä on, että pidän kahta viimeksi mainittua huomattavasti paljon tärkeämpänä osana musiikkihistoriaa, kuin koko äitigenren synnyttäjiä.

Rokettirolli ärsyttää minua kaikkine täysin käsittämättömine laulumaneereineen, torttutukkineen ja muine ulkomusiikillisine juttuineen. Jumitin äsken ainakin minuutiksi tankkaamaan äskeistä lausetta ja pähkäilemään, voiko noin kirjoittaa. Ilmeisesti siinä ei ole virhettä.

Mutta siis, nyt tämän pitkähkön pohjustuksen lyhyt loppu. The Baseballs on mielestäni käsittämätön ilmiö, ja siinä missä Eläkeläiset ja Richard Cheese tekevät coveroinnista hauskaa kuultavaa, tämä Saksan suorastaan kultainen lahja maailmalle saa minut voimaan pahoin.

Ja en varmasti upota videota taaskaan. Kaunis Robbie Williamsin Angels vedetty niin sanotusti paskaksi.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Day 11 A song from your favourite band

Huomenta, ihmiset. Yhdennentoista päivän (ja tällä kertaa pitkäperjantain) biisivalintaa tekemään. Aluksi olin ihan varma, että kyllähän tässä Toolia tulee valituksi ja valinnanvaikeus lähinnä on sitten vain muutaman todellisen ässäraidan väliltä.

Sitten yhtäkkisesti omaa lähiaikojen musiikkikäyttäytymistäni tarkastellessani, huomasin Toolin pyörineen kovin vähän levylautasella. Voimasoitossa taasen on ollut erittäin paljon kantaa biiseissään ottava, poliittisen punkin ykkösnyrkki Propagandhi.

Entäs sitten pitkän linjan suomalaiset korvakarkkini Stam1na, Mokoma ja YUP? Näitä kaikkiahan idoliseeraan ja olen seurannut uriaan huomattavan pitkään:

YUP:ta vuodesta 1996, Juhannuksen vietosta palatessa, jolloin kuulin ensimmäisen kerran biisinsä Murhaaja soittaa pasuunaa.

Mokomaa aloin seurata Kurimus-levyn tiimoilta, eli vuodesta 2003, vaikka olinkin aiemmin jo materiaaliaan kuullut (ja levyhyllystä löytyy, ihan näin kuriositeettina, ensimmäisen sinkkunsa Valun ensimmäisestä painoksesta yksi kappaletta).

Stam1naa taasen aloin seurata heti riemastuttavan räjähtävästi käynnistyvän debyyttialbuminsa ilmestymisestä, eli vuodesta 2005.

Kaikki edellä mainitut yhtyeet + liuta muita (NoFX, Opeth, HIM, Strapping Young Lad...) ovat aika ajoin tuulisen mäen päällä, korkealla kivellä seisomassa. Kiveen on hakattu teksti: ”M. Laineen suosikkiyhtye” ja tuuli ulvoo korvissansa.

Tänään valikoin kuitenkin ahdistuspäissäni seuraavan biisin. Biisin teksti on mielestäni kovin oivaltavasti kirjoitettu ihmisyydestä ja sen kummallisuudesta. Maynard James Keenan on hyvin hieno mies.

Olkoon siis suosikkiyhtye-kivellä seisomassa Tool ja valintana pitkällisen kaksintaiston jälkeen 10 000 Days -albumin suosikkiraitani Right In Two.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Day 10 A song that makes you fall asleep

Hei lukija, Miero tässä moi. Tällä kertaa on kyseessä päivä numero 10 ja laulelma tai musiikkinumero joka nukahduttaa.

Jos olet pitemmän aikaa seuraillut tätä turhaa sanahelinää jota suollan, olet varmaankin huomannut minun aika ajoin mainitsevan eskapismistani. Ainakin luulen maininneeni. Olen taipuvainen siihen ja uppoudunkin mitä helpoimmin levyn, kirjan, elokuvan, teatteriesityksen, tahi jonkin muun todellisuutta ainakin hetkeksi korvaavan jutun pariin.

Koska maailma on paha paikka, kylmät ja itsekkäät ihmiset ovat päättämässä asioista, olen ahdistuneempi kuin aikoihin. Arvomaailmamme on muuttumassa hälyyttävästi: muukalaisvihasta on muodostumassa hyve, ihmisten tasa-arvo ja ihmisyyden arvo ylipäänsä on vain loittoneva muisto jossain tuolla takana. Kerskakulutuksella saadaan se oma napa lihotetuksi lähemmäs kasvoja, jotta sitä on helpompi tuijottaa.

Onneksi voin ahdistukseni hetkellä kaivaa erään tietyn levyn hyllystäni, lämmittää kaakaota, asettua joko sänkyyn tai sohvalleni ja antaa tämän kombinaation saatella minut johonkin parempaan ja kauniimpaan, äänimaton syleillä minua kuten juuri sopivaksi virttynyt huopa tekisi ja sulosointujen painaa silmäluomeni hiljalleen kiinni hellästi kuin saattohoitaja potilaalleen viimeistä kertaa tekee.

Koska en osaa valita yhtä biisiä, valitsen nyt kyseisen levyn kaksi ensimmäistä raitaa. Katsokaa nuo videot, hyvät ihmiset, ja huomatkaa se kauneus ja lämpö joka niistä huokuu. Ollapa täällä meidänkin maailmassamme jotain tuollaista.

Valintani siis on yksiselitteisesti tietenkin Sigur Rós ja heidän loistelias levynsä Takk.

Ja koska videot ovat tällä kertaa visuaalisesti niin tärkeitä tässä hommassa, enkä osaa ilmeisesti modata tätä sivustoa niin, että ne näkyisivät ihan kokonaan, laitan vain linkit näkyville. Näin.

Sigur Rós - Glósóli

Sigur Rós - Hoppípolla

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Day 09 A song you can dance to

Oih ja voih. Tämä kauhulla odotettu, meemin ensimmäisestä päivästä alkaen väistämättä lähentynyt verisuinen, pitkin kulmahampain varustettu, ärisevä ja säälimätön hirviö on nyt täällä.

Kuinka itse asiassa määritellään tanssiminen? Wikipedia avaa terminologiaa näin:

Tanssi viittaa useimmin ihmisen liikkumiseen, tarkoituksena huvitella tai ilmaista jotain tanssilla. (...) Eläimillä tanssi voi olla osa pariutumisrituaalia, mehiläiset ovat tunnettuja tanssistaan, jolla kertovat muille pesän mehiläisille mistä löytyy mettä. Kurkien soidintanssi on erityisen komeaa katsottavaa.

Tanssiksi voidaan myös kutsua esimerkiksi tuulen aikaansaamaa liikettä puiden lehdissä ja muissa kasveissa. Tällöin liikkeestä käytetään tanssi-nimikettä kuvaannollisesti. Tiettyjä musiikkityylejä kutsutaan erityisesti tanssimusiikiksi.

Ihmisten esittämä tanssi voi olla sekä ennakolta määrättyjen askelkuvioiden noudattamista tai täysin improvisoitua liikkumista, usein musiikin tahtiin. (…) Tanssin määritelmään vaikuttavat sosiaaliset, kulttuuriset, esteettiset ja moraaliset määritelmät ja rajat. Tanssina voidaan pitää niin kuviokelluntaa kuin kamppailulajien harrastajien kata-liikesarjoja.

Amerikkalainen antropologi Judith Lynne Hanna määrittelee tanssin olevan "ihmisen käyttäytymistä, joka tanssijan näkökulmasta koostuu merkityksellisistä, harkitusti rytmitetyistä ja kulttuurin muokkaamista sanattomien ruumiinliikkeiden jaksoista, jotka poikkeavat tavallisista liiketoiminnoista siinä, että liikkumiseen on sisäinen ja esteettinen tarve
".

En ole koskaan tuntenut sitä sisäistä, tahi sitten varsinkaan esteettistä, tarvetta heilutella hanuriani jonkin musiikin tahtiin. Ellei nyt sitten lasketa tähän mukaan moshaamista. Ja lasketaan oikeastaan vaan. Kyllähän se niin on, että kun musiikki täyttää tietyt parametrit, alkaa allekirjoittaneella pää nykiä tahtiin. Tästä erittäin hyvä esimerkki ja päivän musiikkivalintani onkin seuraava.

Tämän biisin lähtiessä käyntiin (volyymia pitää sitten olla, hei), alkaa tietynlainen linkkuveitsiliike välittömästi keskivartalosta, hartioiden pyrkiessä kontaktiin polvien kanssa. Istuessa ainakin. Tukka avoinna ja katse lattiaan sitten kun heilutte. Säkeistön aikana heilutte rauhallisemmin ja kun kertsi lähtee, tiedätte mitä tehdä.

Kuinka sopivasti onkaan biisi nimetty tämän päivän teeman mukaan. Sara – Tanssiin.



Ja jos moshaamista ei jostain tiukkapipoisesta ja käsittämättömästä syystä lasketa mukaan tanssimisen määreiden sisään, siinä tapauksessa päivän valintani on myös kotimainen biisi. Harva teistä varmaankaan muistaa edes tätä. Biisi valikoituu tematiikan ja sanoituksen huumoriaspektin takia. Teksti ja biisin kommervenkit ne jaksavat edelleen naurattaa. Ja kyllä, minulla on koko tämä pitkäsoitto levyhyllyssäni.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Day 08 A song you know all the words to

Nuoremmilla elinvuosillani oli elämä kovinkin erilaista. Ja nyt jo sitten lukijoille tiedoksi, tästä ei ole tulossa mitään ”pappa saattohoidossa muistelee”-merkintää. Niin siis, erilaista oli. Ei ollut internetiä ja televisiossa näkyi hyvin rajattu määrä kanavia.

Niinpä siis aikoinaan uuden musiikin löytäminen oli pienoinen tehtävä johon sisältyi kavereiden f-musakerhojäsenyyksiä ja isoveljiä, Suosikin sivuilla olleet Epe´sin katalogit ja hyvin harvinaiset reissut Helsinkiin. Niitä itsellä olevia c-kasetteja (maksoivat paljon ja niitä sai viikkorahoistansa hyvinkin heikosti) arvotti aika hanakasti. ”Tämän päälle en ainakaan äänitä” jne. Koska oma musiikkivalikoima ennen youtubea, spotifyta, groovesharkia ja myspacea oli aika suppea, oppi ”oman musiikin” ulkoa suhteellisen nopeasti *.

Ja vaikka olen tehnyt muistilleni hallaa, ilmeisesti edelleen lähtee maailman parhaan rock-levyn, Appetite For Destructionin, tekstit ulkomuistista, ainakin eilen parin biisin kuuntelu satunnaisesti antoi viitteitä siihen. Toivottavasti elämän ehtoopuolellakin, eli huomenna, lähtee.

Tämänkertainen biisi on paljon tuoreemmassa aivokerroksessa kuin 80-luvun lopun muistot. Biisi valikoitui ihan siitä syystä, että saisin vähän diversiteettiä tähän listaukseen, kaikilla on Gunnarit hallussa joka tapauksessa ja onhan toi biisikin ihan helmi.

Siispä etevää suomalaista postmodernia tekotaidetta, Osasto 11 – Karpo.



* Edit: Puhumattakaan musiikin kulutuskestosta. Kyllä niitä omasta mielestä paskempiakin levyjä kuunteli, josko sieltä jotain hyvää löytyisi kumminkin, verrattuna tähän nykyiseen "10 sekunnin jälkeen joko digitaaliseen roskikseen tai soittolistalle" -jaotteluun. Tuohon aikaan levy-yhtiötkin antoivat yhtyeiden kasvaa ajan myötä, eikä ollut mitenkään harvinaista, että yhtye alkoi breikata läpi vasta kolmannella pitkäsoitollaan, nykyisen "tokan sinkun myytävä kultaa tai ulos"-ajattelumallin sijaan.

Ja menihän tämä nyt kumminkin tähän vanha pappa-kategoriaan sittenkin.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Day 07 A song that reminds you of a certain event

Tämän päivän musavisan kimppuun kävin rennon varmasti. Mielessäni jo asettelin sanoja siitä, kuinka pidettiin pihafestareita kaverin vanhempien isolla pihalla. Parhaimpina kertoina viitisen kaveribändiä soittamassa kaikkea hiphopista hardcoreen, haki-telineistä kasattu lava, kesäpäivä, yli sata ihmistä ja kaikilla vilpittömän hyvä fiilis.

Biisiksi olisin valikoinut tämän:

Velcra - Test Animals

Mutta yhtäkkiä eilen lentokoneessa istuessa ja tätä pahinta mahdollista vaalitulosta pelätessä, mieleeni pätkähti eräs tietty tapahtuma, jota en vain voi ohittaa. Siispä aikamatkaamme vuoteen 2008 ja tähän merkintään:

http://mierolainen.blogspot.com/2008/06/lyhyit-lauseita.html


Lyhyestä virsi kaunis, joten tässä suosikkikohtani koko keikasta ja muutoinkin eräs Foo Fightersin parhaista biiseistä. Kylmät väreet menivät 86000 ihmisen laulaessa tätä. Ei voi sanoin kuvailla, eikä se videolla toistu tietenkään edes etäisesti sellaisena.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Day 06 A song that reminds you of somewhere

Nyt joudun hivenen mukailemaan tämän päivän teemaa. Tai sanotaan mieluummin näin, että tulkitsen sanaa somewhere laveasti. En nimeä yhtä paikkaa, vaan useamman, joita kaikkia yhdistää tietty tekijä.

Kesä on ihmisen parasta aikaa ja parasta mitä voi kesässä kokea, ovat tietenkin erinäiset festivaalit. Olen ravannut aikoinani erittäin lukuisilla kinkereillä (ja edelleen olen tavallani järjestävän tahon puitteissa eräässä pienoisfestarissa) ja jotenkin se auringonpaisteen, hyvän musiikin, hyvän fiiliksen, hyvien ihmisten ja kaikkeuden kombinaatio on jotain sellaista, jota kaipaan suurimman osan talvesta.

Valintani osuu tällä haavaa puhtaasti hyvän mielen orkesteriin. Tämä biisi valikoitui saman esittäjän useasta eri vaihtoehdosta ja uskokaa toki, niitä vaihtoehtoja oli hyvin runsain mitoin joista valita. Siispä Provinssirockissa koetun, vähäunisen yön jälkeen vodkabatterylla haetun nousun voimin, Ruisrockin kuuman helteen ja kalliin oluen yhdistelmän, Szigetin aivan uskomattoman hienon fiilisen yhteensulaumana tänään valintani on tämä. Tulevaa kesää on hyvä odottaa tämän tahtiin. Hyvät naiset ja herrat, maailman paras livebändi Flogging Molly ja Factory Girls.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Day 05 A song that reminds you of someone

Lienee pienen itsetutkiskelun paikka tämän päivän teeman myötä. Koska olen kolmasti asunut avoliitossa, kolme kertaa siinä vakaasti epäonnistunut ja jos vanhaa kansanviisautta (ja kolmea naista) on uskominen, en siihen koskaan ole validi yksilö, on tämä biisi muisto siitä ensimmäisestä yrityksestä.

Joskus vuonna 1999 heilastelin karatekaa ja iloisessa Itä-Helsingissä kuuntelimme tätä biisiä monesti ja vetelimme stemmoja päälle. Nissan Sunny oli vuosimallia 1985 eikä opiskelijaelämässä ollut juurikaan huolen häivää. Kunpa silloinen Miero olisi tiennyt mitä tulevaisuus toisi tullessansa.

Incubus oli mielestäni tämän levyn aikana ehdottomasti parhaimmillaan. Hulluimmat biisitestaukset olivat jo takanapäin mutta radioaaltojen soittolistojen mukainen miellyttämisentarve vielä jossain edessäpäin.

Tässähän voisi vaikka kuinka paljon pienessä nousuhumalassa avautua elämästä, mutta koska se on vain niin saatanan typerää ja noloa, niin antaa olla. Brandon Boydin sanoin:

”So don't let the world bring you down.
Not everyone here is that fucked up and cold.
Remember why you came and while you're alive
experience the warmth before you grow old.”

Vuodelle 1999 ja siitä alkaneelle epäonnistumisien sarjalle, Incubus – The Warmth

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Day 04 A song that makes you sad

Olen melankoliaan taipuvainen ihminen. Täten tämän päivän tehtävä on tavallansa helpohko, mutta aiheutti silti päänvaivaa. Tyytyäkö The Cureen? Mikä kaikista biiseistään olisi malliesimerkki? Yhtäkkiä keksin kuitenkin vastauksen.

Tämä kyseinen biisi saa minut suruisaksi paristakin syystä. Ensinnäkin Jarkko Martikaisen todella hieno ja kuvaava teksti saa kylmät väreet menemään selkäpiitäni pitkin. Toiseksi biisin sävellystyö on onnistunut mollikulussaan. En muista kuka on säveltäjä, enkä ala sitä tietoa nyt itse etsimäänkään, mutta ihan hyvin tehty.

Kyseisen orkeresterin levyjä minulla ei ole yhtään kappaletta, en jotenkin ole innostunut kolmen kitaristin saman junttauksen soittamisesta ja keskitemmosta. Mutta näin yksittäispakattuna tämä toimii ja tälle on paikkansa esim. syyskeleissä.

Tänään valintani on siis Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Elegia.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Day 03 song that makes you happy

No niin. Biisi joka saa iloiseksi on kyseessä. Tämä biisi saa minut iloiseksi ja hyvälle päälle oikeastaan suhteellisen automaagisesti paristakin syystä:

Ensinnäkin Eddie Van Halenin alkuperäinen riffi on ihan törkeän hyvä. Ensimmäisen kerran kun pieni räkänokkainen M. Laine sen kuuli, ei mikään enää ollut entisellään. Tuo riffi tavallaan määritti sen jonkin asian, mikä edelleenkin toimii minulla jonkin sortin mittarina hyvää biisiä etsiessä. Jos riffi potkaisee yhtä hyvin kuin pieneen poikaan osui vuonna -85 tai -86, niin kyseessä on pakko olla todella hyvä ja pitkäkestoinen biisi.

Toiseksi, minulla on kahtiajakoinen suhde cover-biiseihin: Bändit jotka yrittävät toisintaa alkuperäisen levytetyn version mahdollisimman hyvin, saavat poikkeuksetta mielenkiintoni siirtymään pelkästään baaritiskin tarjontaan.

Yhtyeet taasen jotka osaavat leikkiä alkuperäisellä materiaalilla, tuoda jotain uutta siihen, tai sitten vain tehdä koko hommasta täysin oma juttunsa, saavat minut hykertelemään. Näistä esimerkkeinä Hemma Beast ja Eläkeläiset. Molemmat ovat katsojalle parhaimmillaan pienessä nousussa. Tai jos ei ole nousussa, varsinkin Eläkeläisten viinanhuuruinen hassuttelu saa ihmisen kovinkin nopeasti osallistumaan ja yrittämään virittäytyä samaan tunnelmaan ja promilletilaan kuin lavalla kaatuileva ja vittuileva ryhmä.

Valintani osuu tänään aivan mahtavalle orkesterille ja heidän mahtavalle versiolleen. Toivottavasti video toimii. En pystynyt sitä kokonaan katsomaan, kun ei täällä Saksassa näköjään osata internetiä tehdä. Junia osasivat kyllä lähetellä ihan hulluna.

Siispä olkaatten hyvät, biisi joka minulla oli puhelimessa todella pitkään soittoäänenä: Eläkeläiset - Hump

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Day 02 Your least favourite song

Olen musiikin suhteen ylimielinen ja suhteellisen ärsyttävä ( ja varmasti muutenkin). Kuten kaikki varmaankin ajattelevat, myös minulla on mielestäni maailman paras musiikkimaku. Tässä on vain se luonnollinen poikkeus, että minulla oikeasti on maailman paras musiikkimaku kiistattomasti.

Tätä on tutkittu ja todeksi koettu (tai siis itse olen).

"least favourite song" on hankala poiminta. Biisi josta tykkää vähiten, mutta ei kuitenkaan vihaa sitä? Biisi jota vihaa? Koska olen egosentrisen lisäksi musiikin suhteen kovinkin ehdoton, sellainen joko-tai-jätkä, valintani kertoo suhtautumisesta kokonaiseen musiikkigenreen tällä kertaa.

En usko maailman olevan yhtään huonompi paikka, suorastaan päinvastoin, jos tällä planeetalla ei kuultaisi ikinä yhtään valintani kaltaista biisiä. Ja nyt, suokaa anteeksi, joudun menemään poraamaan korvakäytäviäni ja yrittää estää kuuloaistini syövyttämisen hirvittävällä saasteella tämän enempää:

http://www.youtube.com/watch?v=V5zdwImXOuo


Ja ei, en todellakaan aio upottaa tuota videota tähän blogiini. Kuka nyt kotiinsa paskoo?

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Meemi on typerä sana

... mutta käytetään nyt sitä, kun en parempaakaan tähän hätään keksipeksi. Jo ammoisina aikoina Internetissä alkoi sellainen ennenkuulumaton hullutus, että kolmenkymmenen päivän ajan piti musiikkijuttuja listalle laittaa ja julkaista. Minä tartun tähän haasteeseen nyt, kun olen viikon ainoan vapaapäivän kunniaksi ollut pari tuntia duunissa, pyykännyt, kokannut ja käynyt teettämässä vara-avaimen moottoripyörään.

Itse meemi on kaikille jo varmasti tuttu, mutta näin se menee:

Day 01 Your favourite song
Day 02 Your least favourite song
Day 03 A song that makes you happy
Day 04 A song that makes you sad
Day 05 A song that reminds you of someone
Day 06 A song that reminds you of somewhere
Day 07 A song that reminds you of a certain event
Day 08 A song you know all the words to
Day 09 A song you can dance to
Day 10 A song that makes you fall asleep
Day 11 A song from your favourite band
Day 12 A song from a band you hate
Day 13 A song that is a guilty pleasure
Day 14 A song that no one would expect you to love
Day 15 A song that describes you
Day 16 A song that you used to love but now hate
Day 17 A song that you hear often on the radio
Day 18 A song that you wish you would hear on the radio
Day 19 A song from your favourite album
Day 20 A song that you listen to when you're angry
Day 21 A song that you listen to when you're happy
Day 22 A song that you listen to when you're sad
Day 23 A song that you want to play at your wedding
Day 24 A song that you want to play at your funeral
Day 25 A song that makes you laugh
Day 26 A song that you can play on an instrument
Day 27 A song that you wish you could play
Day 28 A song that makes you feel guilty
Day 29 A song from your childhood
Day 30 Your favourite song at this time last year

Tämä eka on ihan tosi helvetin haasteellinen. Lempibiisi on kovin vaikea nimetä, ja se vaihteleekin tosi usein. Tällä listalla tulee varmasti olemaan paljon Isistä ja Toolia, yhtyeet kahden maailman parhaan levyn takana.

En jää tätä nyt sen enempää silmät sidottuina arpomaan siitä valtavasta parhaiden biisien sammiosta, vaan luotan intuitioon ja tämän hetken parhaan biisin titteli menee Isiksen Panopticonin päätösraidalle.

Grinning Mouths on syytä nauttia pimennetyssä huoneessa, pedillä maaten, poistaen kaikki turhat ärsykkeet. Laita siis luurit päähäsi, jos et omaa hyvää äänentoistoa kodissasi, anna ääniaaltojen hyväillä sinua ja hypnoottisen toiston ja kasvun viedä sinut jonnekin hyvään paikkaan.



En varmasti ihan joka päivä tätä listaushommaa pysty tekemään, mutta pyrin kuitenkin järjestyksen pitämään yllä. Yleisen järjestyksen myös. Ja epäjärj... eiiiiih.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Tienpäällisen jälkilöylyt

Hei vaan taas kaikki. Edellisessä merkinnässäni jaksoin kehua Itävaltaa, mutta noin puoli tuntia sitten kotiuduttuani, voinen kertoa vähän lisää. Itävallassa on alpit ja kaikkea muutakin siistiä. Se mikä siellä ei ole niin siistiä, ovat vähän omituiset käytännön kuviot.

Ensinnäkin, noita tupakkatuotteita ei myydä perusmarketeissa. Viiniä ja brenkkua myydään kyllä. Savukkeita saa ostaa kauppojen kyljissä olevista automaateista, joihin tarvitaan luonnollisesti joku savukkeenostokortti. Onneksi sieltä täältä löytyy vanhan liiton tupakkakauppoja, joista voi sitten näitä oman riippuvuutensa ylläpitovälineitä poistaa.

Toisekseen, laki onkin aika rankka. Ensimmäisen majoituspaikan kovin löyhä säännöstö olikin vain silmänlumetta ja ilmeisen laitonta muuhun maahan verrattuna. Eipä tarvinnut kaupunkia vaihtaessa sitten enää blaadata sisätiloissa. Tavallaan kovin hyvä kyllä.

Muutoin maa miellytti kovasti. Edellisestä visiitistä olikin kerinnyt kulua ehkäpä 16 vuotta, tai jotain sinnepäin ainakin. Aurinko paistoi jokaisena päivänä, lämpötila oli yli kahdenkymmenen asteen ja työt sujuivat suhteellisen hyvin. Asioita vaikeutti huomattavasti se, että vaikka kuinka sopimuksessa lukevat tietyt parametrit, niitä ei sitten haluttu noudattaa tässä toisessa pisteessä, jossa pysähdyimme. Eihän siitä sitten hyvää jälkeä voinut syntyä, ja pahaa verta oli vähän ilmoilla. Minä nostelin käsiäni ilmaan ja tein minkä pystyin. Onneksi paikallinen ylipomo oli edes suhteellisen tyytyväinen ja mm. maksoi ravintolassa juomien osalta laskumme. Ruoat maksoimme itse, mutta tietoisuus siitä, että lasku kutistui 140€, helpotti kummasti oloa.

Tänään olen siis ollut matkalla 12 tuntia. Bussilla ja parilla lentokoneella olen taittanut matkaa, viettäen lentojen välissä viisi tuntia lentokentällä. Oloni on suhteellisen väsynyt ja pöhöttynyt. Silkka ravintolaruoka, kaikki se tirisevä rasva, pizzat, oluet, pastat yms. ovat saaneet minut jälleen tukevaksi. Pitäisi yrittää syödä enemmän salaatteja tms.

Hivenen haasteelliseksi tämän tekee se, että keskiviikkona mennään taas. En silti aio valittaa, enkä vaihtaisi näitä päiviä pois. Jos tässä maailmassa kerran vain ollaan kerran, on dilemmamaisen pohdinnan aika jossain vaiheessa: Elääkö pitkään, vai elämästä nauttien?

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Täältä tien päältä

Hellurei für alles! Läpileikkaus lähipäiviin menee jotensakin näin:

Lähdettiin kollegan kanssa työreissulle Saksaan viime perjantaina. Lennettiin Lufthansan siivin ja meno oli rauhallista. Väsytti aika hulluna mutta jaksoi sitä kumminkin sitten istua paikallaan.

(Saksalainen lentoyhtiö, saksalaiset tarjonnat)

Saksassa sitten vaihdettiin koneesta toiseen ja koska alkuperäinen lento jotenkin yllättäen olikin myöhässä, tapahtui tuo portilta toiselle meneminen hyvinkin reipasta marssia. Käsimatkatavarana mukana kun on pari läppäriä, piuhoja, pari kansiota, cd-levyjä ja mitälie muuta duunikamaa, olin tyytyväinen ettei tarvinnut mennä uudelleen sitä rasittavaa turvatarkastushässäkkää läpi. Potkurikoneella matkattiin Saksan sisäinen lento ja väsytti edelleen. Jaksoi silti istua.

(Pienempi kone, pienemmät tarjonnat)

Stuttgartista matkattiin junalla vielä pikkukaupunkiin, jossa oli töitä tehtäväksi. Hotelli oli ihan ok-tasoinen, pieni perhehotelli tms. Itse työosuudet hoidettiin melkoisen rutinoituneesti, tosin kädet alkoivat kovasti hiota surullisenkuuluisan blue screenin ilmestyessä toistuvasti toisen illan aikana.

Maanantaina lähdettiin junalla kohti Itävaltaa ja koko päivä menikin junassa. Kumma homma, ettei kiskokoneesta löydy ns. atk-paikkoja mutta baari löytyy. Tekemisen meininki sitten löytyi sitä kautta.

Majoitus täällä on aika paskaa. Koska ihmiset jaetaan kahteen kastiin, on majoituskin sen mukainen. Näkyvät tekijät saavat asustaa neljän tähden hyvässä hotellissa, ja me taka-alan toteuttajat sitten lojumme tällaisessa vessattomassa kurkkupurkin kokoisessa tilassa jossain teollisuusalueella. Läheltä ei löydy yhtään kauppaa tai mitään. Kynsiä syödessä.

Onneksi Itävallassa on suhteellisen vapaa meininki tupakoimisen suhteen, ettei tarvitse lähteä aina jonnekin sadan kilometrin päähän röökille, kuten esim. tuolla Saksassa piti. Paitsi tietty junassa ei saa polttaa eikä juna-asemilla. Ei edes niillä joilla pysähdytään kahdeksi minuutiksi. Ei ainakaan kauheasti ystävystytty konnareiden kanssa.

Nyt siis raportoin täältä Tonavan varrelta, omasta huoneestani ja kohta puoliin täytyy lähteä työpisteelle 50 askeleen päähän tarkastamaan tilanne ja etsimään pyykinpesumahdollisuutta. Saksalainen muta on kovin sotkevaa, kun löytäessään "hyvän oikoreitin" läheiseen Lidliin, vahingossa sitten valuukin kyljellään yösateen kostuttaman rinteen alas, tiputtaa hotellinhuoneen avaimen puolessa välissä rinnettä taskustaan ja kiirekin olisi ilman turhaa vaatteidenvaihtoepisodia. Olen todistettavasti maanläheinen. Ainakin osalta vaatetuksestani.