keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Wudu

Allah Akbar! Täältä minareettien täyttämältä alueelta, rukousmattojen peittämiltä lattioilta, natiivien suorittamien rakojen keskeltä tervehdin teitä. Tai sitten bunkkeristani kipeänä.

Lauantaina alkoi duunissaollessani esiintyä pienimuotoisia tukkoisuuden ensimerkkejä ja minä niille viittasin kintaalla (en ymmärrä tuon sanonnan definitiivistä tarkoitusta). Ehei. Minäpoika se vain ryyppäsin ja rellestin, laulu raikasi, viini virtasi ja kovin oli kaunista naisseurakin.

Kohta on tuo vappu, amatöörit valkolakkeineen (tai Suzuki PV:ineen) lähtevät sankoin joukoin juomaan alkoholia kaupunkien keskustoihin ja puistoihin. Vapunpäivänä sitten haalaripellet ovat niin saatanan hauskoja olevinaan ja riekkuvat Ullanlinnanmäellä tuhansien ihmisten pitäessä heille vertaisseuraa. En ajatellut osallistua. Enkä toki voikaan jos oloni ei helpota. Jos ei olo tästä helpota, niin jää kotimaanmatkailu väliin ja muiden nauttiessa ensiluokkaista Spumaria tai muuta vastaavaa ilolientä, minä työnnän pääni sähköuuniin, nirhaan ranteita juustohöylällä ja muita vastaavia asioita.

En ole kaiketi koskaan ymmärtänyt vapun suurensuurta merkitystä koko kansaa yhdistävänä juhlana, sukupolvien välisen kuilun umpeenkuroajana, täysin vieraiden ihmisten tutustuttajana ja maailmanrauhoittajana. En muuten näin olettaisi vapun olevan, ellei Ilta-Sanomat (joo joo…) tällaista kyselyä oikein laittaisi ilmoille. Aika iso kysymys, etten sanoisi.

Sori, tuli pieni tauko tekstissä. Piti laittaa lisää teetä ja katkoa pari kaksihaaraista.

Sain tuossa viime viikon ihan lopulla tietää, että missä minä kesäni vietän ja odottelen innolla. Vaikkakin kesälomaa ei sitten olekaan viisi vaan kaksi viikkoa. Opinpahan uusia asioita varmasti ja työmatkakin lyhenee. Voin ehkä käydä moikkaamassa Nuunista töissään ja varastamassa työpaikan vessastaan jotain aina kun olen menossa töihin. Syksyn työkuviokin alkaa aueta vähitellen ja sitäkin odotan innolla. Ja pientä povailua jo ensi kevään jutuista ja mahdollisesta työaiheisesta rundista. Sepä olisikin mukavaa!

Nyt minä kumminkin rohisen, kuumeilen, niiskutan, dukkoilen ja litisen.

Hyvää päivänjatkoa koko porukan puolesta toivottaa,

Miero Laine

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Say Hello

Hyvää emmentalia kaikki. Työväen juhlahimon ansiosta tynkäisen viikon ensimmäinen työpäivä on totisinta totta ja nöyrähkö kertojahahmonne M. Laine istuu kotona kuumaa kahvia edessään, vaatepartensa vielä yön jäljiltä kovin vajavaisena, stereoiden syöstessä ilmoilla hyviä kappaleita toistensa perään. Ja Laine se vain istuu ja tuijottaa näyttöä ja miettii mitä kertoisi viikonlopusta. Pikakelauksella saisi hauskaa materiaalia (olettaen että biisit näkyisivät jotenkin kuvassa, esim. taivaalla liihottavina pilvinä kuten luontodokumenteissa).

Kertoisiko siitä, että Pirpana oli täällä kylässä ja se oli aivan helvetin kivaa? Vai siitä kun sai illalla kutsuviestejä dokaamaan mm. SAS Kamppiin ja ei mennyt. Vai siitä kuinka olisi pitänyt vetää edellisenä iltana nollauskänni (12 päivän työ/kouluputken päätteeksi sitä on näköjään aika väsynyt henkisesti ja se sitten kostautuu) mutta ei vetänyt, ja sen johdosta sitten sanaisen arkun täytteenä ei ollut ystävällisiä sanoja vaan pelkästään kylmiä ja julmia juttuja? Olenpahan nyt sitten saanut Pirpanankin itkemään.

Vai kertoisinko siitä, kuinka dokattiin ja viihdyttiin ja valvottiin aika myöhään (näin vanhuksen mittapuulla tarkasteltuna, teille nuorillehan se on varmasti ihan normaalia)? Saattaisi olla hyvä kertoa ehkä siitä, kuinka tein sunnuntaina oikeasti aika hyvää soijarouhekastiketta ja sitä tehdessä puhuttiin asioita halki, sellaisia asioita, jotka ovat varmasti kumpaakin vähän painaneet ja mietityttäneet. Ehkä kertoisin myös siitä, kuinka alkuilta tuli aivan liian nopeasti ja sitten olikin aika saattaa Pirpana rautatieasemalle.

Yksi asia josta kertoisin, on se että olen todella tukkoinen. Rintakehään painaa kuin kannabista poltellessa (pojat on kertonut), sieraimet ovat hyvin tukkoiset, kurkku on kipeähkö ja yskiminen on selkeästi tämän päivän trendijuttu.

Näistä kertoisin jos jostain kertoisin. Vaan enpähän kerro. Olen hiljaa ja niistän.

(Otsikko P.O.D.:ia)

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Say what?

Haista Mika Lintilä vittu. Taitaa M. Laine joutua sitten digiboksin ostoreissulle. Että saa jotain hyötyä tuosta todennäköisimmin läpimenevästä koko kansaa koskevasta pakkoverosta. Koen joutuvani tässä erittäin turhaan maksumieheksi. En käytä Yleisradion palveluita, Pasilat katsoin Ylen Areenalta mutta siinäpä se. Pärjään hyvin STT:n uutisilla ja radiotakaan en ole kuunnellut sen jälkeen, kun Radio Mafia muuttui soittolistapohjaiseksi NRJ:n kilpailijaksi nimeltä YleX.

Jotenkin tulee mieleen vähän… muistatteko edellisen laman? Tai no, valtaosa teistä ei voi muistaa kun olette niin pieniä vielä, mutta jotkut ehkä muistavat. 90-luvun alussa oli ihan reipas lama päällänsä ja silloin asetettiin ”vuoden taikka kaksi voimassaoleva” autovero vähän tasoittamaan valtion rahakirstun vajetta. Jep, se sama autovero jota maksat edelleen joka vuosi jos auton omaat.

Puhutaan vähän lisää nyt sitten politiikkaa samaan raivostumiseen.

Olen melkein aina ihmetellyt Amerikan Yhdysvaltain maailmanpoliisiuden mittasuhteita ja suhteellisen härskiä toimintaa. Otetaanpas esimerkkinä vaikka nämä nykyajan Johnny Deppit eli merirosvot. Kehitysmaan nimeltä Somalia aluevesillä ei ole nykyaikana turvallista seilata, sen tietävät merenkävijät. Laivoja otetaan haltuun, miehistöt joutuvat viidakkolomalle, varustamot antavat merirosmoille rahaa vastineeksi laivan väliaikaisesta säilyttämisestä ja miehistön lomailusta ja sitä rahaa.

Varustamot eivät pidä tästä ja pyrkivät suojelemaan laivojaan, niin kuin oikein onkin. Välillä nämä merten Jolly Roger-lippuiset vähäosaiset joutuvat tulitaistohon sotilaallisten joukkojen kanssa, joskus jopa pidätetyiksi. Kuten pari viikkoa sitten pidätetty Abdi Wali Muse. Nuorukainen (useimmat tietotoimistot ja uutislähteet antavat lapsosen iäksi 16 vuotta) pidätettiin Somalian aluevesillä ja on tuotu oikeuden eteen tuomittavaksi New Yorkiin. Ja aivan varmasti USA:n lainsäädäntöjen mukaisesti. Tässä kohtaa katoaa kyllä logiikka vahvasti.

Toinen asia mitä en tajua on USA:n ja Kuuban välinen... minäpä copy/pastean teille uutisen johon törmäsin Iltalehden (joo joo…) nettisivuilla 2.4. 2009 ja kursivoin sen tärkeän osuuden:

”Jos lakialoite toteutuu, Kuubaan matkustavien amerikkalaisturistien määrän ennustellaan nousevan jopa viiteen miljoonaan vuodessa.
Vuodelta 1962 peräisin olevan kiellon purkua esittää joukko senaattoreita. Kielto oli osa Yhdysvaltain kauppasaartoa, jolla yritettiin nujertaa Fidel Castron kommunistihallinto. Nyt maata hallitsee Fidelin Raul-veli.

- (Matkustuskielto) ei ole heikentänyt mitenkään Castron hallintoa, huomautti demokraattisenaattori Bryan Dorgan.

Tähän asti valtaosalla amerikkalaisista ei ole ollut asiaa Kuubaan, koska Yhdysvaltain laki kieltää amerikkalaisilta rahan käytön maassa. Kuuban-matkat ovat sallittuja vain toimittajille sekä urheilu- ja kulttuurivaihto-ohjelmien osanottajille.

Kuubassa käy vuosittain pari miljoonaa ulkomaista turistia lähinnä Euroopasta ja Kanadasta.”

Anteeksi mutta… miten on mahdollista asettaa tuollainen kielto? Eihän tuollainen mielivaltainen määrääminen voi olla mitenkään… siis täh? Sama jos eduskunta suuressa viisaudessaan nyt päättäisi, että suomalaiset eivät saa enää tästä päivästä eteenpäin käyttää rahaa Virossa. Siis ihan oikeasti. Jokaisessa maassa sen maan lakien mukaan. Jos olen Hollannissa ja imen jointteja päivät pääksytysten, ei siihen ole kotimaan lainvalvojilla mitään sanottavaa, vaikka meillä on lainsäädännössä kiellettykin tuo kannabistuotteiden käyttö.

Nyt joku roti tähän maailmaan.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Lusikka, Photoshop ja steariini.

Haluaisin kaivaa ruosteisella lusikalla silmäni pois kuopistaan, onpas mukavaa kun on kevät tullut tähän Jumalan hylkäämään pääkaupunkiin. Lähiaikoina ei ole tapahtunut yhtään mitään erikoista. Töitä on tehty, koulua on käyty ja välillä maistettu jopa alkoholia.

Ai niin, aloitin myös siivoamisen (torstaina) ja ajattelin viedä sitä eteenpäin (tänään tiistaina) ja kuka tietää, jos vaikka sen saatan jonain päivänä loppuun. Vain saadakseni taas aloittaa alusta. Kovin on lohduton tulevaisuuskuva. Tulisi jo velvollisuuksista vapauttava kuolema.

Viime perjantaina näin pitkästä aikaa ystävääni Saria (nimi epämuutettu) ja hauskaa oli. Kertasimme nopeasti muutaman (käytännössä 10–12) viime vuoden tapahtumia ja ihmettelimme maailmaa. Joimme alkoholia samalla ja nauroimme. Lopulta tuli aika Sarin lähteä kotiin ja minun luovuttaa eli mennä nukkumaan. Onneksi näin tein. Lauantain luento Photoshopin maailmasta oli hyvinkin asiatäytteinen ja vauhdikas. Aluksi pysyin kärryillä ja sitten kyllästyin. En siis oppinut varmaan mitään. Mutta ei se haittaa, onhan noita ammattilaisia maailma täynnä.

Eilen tuli Faith No Moren liput myyntiin, vaatimattoman 11 vuoden odottamisen jälkeen. Valuin Tiketin eteen puoli yhdeksän, blokkasin suunnilleen puolet jonosta ja ehkä kolmea yli yhdeksän lompakossani matasi kaksi pilettiä. Aivan valtava mielihyvän tunne täytti rintani, kuin steariinia olisi kaadettu yöllisen hekuman aikÄH.

Oletko muuten huomannut kuinka lempi on omituinen asia? Ei, nyt ei tule lässytystä, urpo. Jaksa vielä matkassa mukana. Käsittelen aihetta yhden pienen huomion verran, sitten voidaan vaikka puhua tisseistä? Okei.

Niin siis, hyvin omituinen asia on tuo lempi. Se muuttaa ja muokkaa katsojansa silmiä. Otetaan esimerkkinä (en ole muuten tästä Pirpanan kanssa keskustellut joten mennään nyt ihan intuitiolla) vaikka Pirpana. Pirpanan miesmaku suosii kaljuja, militaristisia miehiä, varmaankin sellaisia Vin Dieselin (voiko muuten olla enää miehekkäämpää nimeä?) näköisiä ja kokoisia janttereita.

Mitä minä sitten teen tässä? Mielestäni aivan helvetin (anteeksi tanskan kieleni) hyvä kysymys myöskin. Tällainen keskioluella vatsansa rakentanut ja muuten pulkannarua muistuttava pitkätukkainen hippi. Se on omituista.

Tissit, maailman hienoin asia. Yhdessä ja erikseen. Liiveissä ja ilman. Rasvattuina ja epä.

No niin, nyt on aika mennä itkemään vähäisen ja sitten kuurata asuntoa. Aion myöskin kirjoittaa lapun jonka jätän eteisen lattialle huomenna.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Syndroma tibialis medialis

Hyvää torstaita. Olen kahtena edellisenä yönä nähnyt pitkästä aikaa painajaisia ja nukkunut kaksiosaisia unia muutenkin. Tästä on tulossa taas jännää aikaa, jos kuviot alkavat mennä näin. Olen parin viikon verran kävellyt töihin ja takaisin, mukava vajaan puolen tunnin lenkki suuntaansa. Eiliseen asti.

Eilen ei mitään erikoista sinällään ollut itse lenkissä, keli oli hyvä ja jalat veivät kuin itsestään. Töihin päästyäni alkoi ensimmäiset merkit ilmetä mutta ohitin ne olankohautuksin ja jatkoin oleskelua. Iltapäivän juuri käynnistyessä lähdin auringonpaisteiseen Helsinkiin samoamaan ja lähteminen olikin hivenen tuskaisempaa. Annoin silti mennä. Käytyäni kotona juomassa kahvia, menin vielä suorittamaan urhoollista ostotoimenpidettä.

Tiedäthän tunteen kun joudut rationaalisista syistä luopumaan jostain sinulle tärkeästä? Minä tiedän. Olen vitkutellut tätä päätöstä mutta en voi sille enää mitään. Minä tarvitsen uuden lippiksen. Vanha on palvellut muutaman vuoden, kadottanut mustan värinsä ja imaissut itseensä vahvan tuoksun, sellaisen esanssin joka ei lähde edes pesemällä pois.

Siispä suuntasin kohti kolmea kauppaa: Shop Tetuania, vihollisliikettä ja snobistisen elitismin huipentumaa eli Stockmannia. Yksikään näistä ei ollut enää myyvä täsmälleen samanlaista hattua kuin silloin muutama vuosi sitten. Hyvin pettyneenä ja kipeämmin askelein suuntasin kulkuni kotiin ja vihoissani laitoin hattuni käymään pesukoneessa.

Nyt minä todella tarvitsen sitten sen uuden lippiksen.

Tänään lähdin kahvin voimin töihin jälleen kävellen ja nyt olikin sitten jo aika tuskaisaa kulkua luvassa. Urheasti kuin susikoira Roi viskoin jalkaa toisen eteen ja lopulta pääsin työmaahan. En odota kovinkaan innolla kotimatkaa tällä kertaa. Minun täytyy varmaan sittenkin sijoittaa viimeisiä roposiani matkakortin lataamiseen, ihan jo kyllä siitäkin syystä, että seuraavat neljä päivää tulen viettämään ottaen oppia vastaan ja kouluun en kyllä ajatellut kävellä. Matkaa on aivan liikaa.

Taidan mennä kiskaisemaan paperossin ja katsomaan josko tänään olisi jotain töitä tehtävänä. Voisin peräti mennä syömään vaikka aamupalaa.

Live long and prostitute.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pieni selvennys.

Voi teitä parkoja. Olin ajatellut, ettei minun tarvitsisi kirjoittaa tätä mutta mennään nyt, kun te olette niin päin väärää.

1. Olen oikeasti ihastunut Capriin. Koko hänen olemuksensa, äänensä, ulkonäkönsä, koko paketti saa minut kiihkon valtaan. Hänen seurassaan tuntuu oikealle.

2. En ole vaginan perässä.

3. Caprin hyvinkin tarkasti asioita kuvaavien merkintöjen jälkeen olisi tuntunut tyhmälle alkaa kirjoittaa samoja asioita uudelleen.

4. Merkintäni ovat jäämässä muutenkin lyhyiksi, ehkäpä on taas jokin biisiteksti työntämässä itseään ulos minusta, ja se näyttäytyy yleensä näin.

5. Olen myös kyllästynyt kirjoittamaan näitä merkintöjä.

Luulitteko te tosiaan, että kirjoittaisin muutoin kuin täysin tietoisena tyylikeinona edellisen merkintäni? Olen pitäytynyt merkinnöissäni hehkuttamasta, jättäen täten Caprille täyden vallan halutessaan julkistaa tämän ”tapailun” tai miksi tällaisia nyt sitten kutsutaankaan.

Mutta mutta, ruikuttakaa toki jatkossakin. Tässä nyt teille, internetin huolestuneet, tämä totuudellinen puoli asioista. Hyvää päivänjatkoa.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Hei vain, kansa.

Rakas päiväkirja. Tein äsken hyvää ruokaa. Harmi ettei ole ketään sitä jakamassa täällä. Caprin merkintä kertoi kaiken oleellisen, joten en koe tarpeelliseksi oikein tähtisadetikuillani hakkailla näppäimistöä ja kertoa enää mitään lisää. Ehkä pari juttua kumminkin:

- Elämäni pisimmät ensitreffit olivat 48 tuntia ja toiset 95 tuntia. Mitä seuraavaksi?

- Perjantai-iltana (jolloin muuten oikeasti saunottiin pitkään, ei lauantaina) join tosi monta kaljaa. Mentiin nukkumaan. Heräsin aamulla mystisesti olohuoneen sohvalta. En tiedä mitä helvettiä on tapahtunut yön tunteina.

- Piilottelin nälkääni ja söin paljon hyviä ruokia.

- Ikävöin välillä metallimusiikkia.

- Viihdyin aivan helvetin hyvin koko reissun. Paitsi yhden pienen hetken, mutta ei siitä sen enempää.

- Kotimatkalla harmitti istumapaikkojen täydellinen täyttöprosentti.

Joo, siinähän ne. Nyt on sitten tehty paluu arkeen, seuraavat 11 päivää ovat vielä täyttä puurtamista ja sitten yksi vapaa taas luvassa. Odotan ristiriitaisesti. Faith No Moren liput tulevat ensi maanantaina myyntiin onneksi, sitä odotan kovasti.

Taidan ottaa oluen.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Tahtilaji 18/17

Taidan olla vähän väsynyt. Eilinen meni tynkäisen työpäivän jälkeen niin, että hain kaupasta kaljaa, katsoin dokumenttia heavy metalista ja yllätysvisiitin tehneen siskon kanssa sitten ryypättiin ja kuunneltiin todella vaikeasti polyrytmistä musiikkia mm. f-vireessä.

Sitten pitikin lähteä Semifinaliin katsomaan Tuvalua ja 22:a. Olipahan muuten varmaan tämän vuoden parhaat keikat tähän mennessä. En jaksa nyt kirjoittaa mitään raporttia keikoista, aivan mieletöntä oli joka tapauksessa. Jäitte todella paljosta paitsi.

Tätä ennen onnistuin toki pilaamaan Pirpanan hyvän idean aivan totaalisesti ja olenkin siitä pahoillani. Kovasti toivon, että idea saa tuulta alleen ja lähtee kantamaan kuin väkeväsiipinen merihaukka kohti ulappaa ja suuria kalasaaliita auringon laskiessa elokuvamaisesti horisonttiin, pienten vaahtopäiden tyrskähdellessä vasten jylhiä kallioita.

Keikkojen jälkeen sitten kävelin kotiin laitamyötäisessä ja en ole puhelutietojen mukaan pyrkinyt kommunikoimaan puhelimitse kenellekään. Itse muistaisin kyllä puhuneeni. Olen kai sitten vain huutanut mykkään kommunikaatiolaitteeseen, jos kyseinen elektroniikan mestariteos on korvallani ollutkaan lain. Olen siis todennäköisimmin laahustanut katuja pitkin ja mylvinyt irrallisia sanoja tuijottaen maanisesti joka suuntaan: AUTO! MAKKARA! FOUCAULT´N HEILURI! TÄHTITYTTÖ!

Rock ’n’ roll.

Taidan lähteä jonnekin lomalle pääsiäiseksi, pieni irtiotto tekee varmasti hyvää. Muistakaahan lapset, että huomenna on kirkkovuoden ainoa surujuhla. Ei siis riekuta ja sodomoida ihan miten sattuu.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Hakurointia

Hyvää iltapäivää itse kullekin säädylle. Tämän työpäivän ollessa pituudeltaan lyhyehkö, ajattelin tuhlata kallisarvoista (ei ole oikeasti kallisarvoista) aikaani pieneen blogimerkintään ja vasta sitten siirtyä tekemään rästissä olevia juttuja.

Taas on jotakuinkin kuukausi vierähtänyt siitä, kun edellisen kerran tarkasteltiin hakusanoja. Otetaan taas vuolukermat maitokanisterin päältä:

Yllättävän paljon on tullut etsintöjä sanoilla ja sanayhdistelmillä koira + kulli. Mikä teitä oikein riivaa? Mikä niissä koirissa kiihottaa? Onko se niiden lipevä kieli? Mmmm... hilloa ja koirÄH

blogilista turhuuksien taivalta matkaten Pahoittelen (en oikeastaan), tämä blogi ei ole sinne tulossa.

tillin tallin tulkku, hyvin luistaa suksi.

aarne tanninen homo Mikähän ihmisiä niin kovasti kiinnostaa toisten seksuaalisuudessa? Onko se pelkoa? Mahdollista oman itsensä kieltämistä? Elämää kaapin sisällä?

blogi markus kajo jotain joka tuntuu jollekin Markus Kajo on kyllä ihan huippua.

hei en ole homo mutta harkitsen sitä Tästä voisin kyllä päätellä sinun olevan enemmänkin bi-curious?

kari hotakaisen kirjoitustyyli En ole juurikaan Hotakaista lukenut, joten en osaa sanoa sen paremmin.

kännitarinat ovat yleensä aika hauskoja.

kääpiöseksi on näitä internetin hullutuksia.

lue latinaa Siinäpä oiva neuvo, olisi hyvä haldata kyseinen kieli.

Soulin sihteeripalvelut varmaankin pitävät sisällään kahvinkeittoa ja papereidenpyörittelyä. Onkohan Soulissa muuten oma Sihteeriopisto josta sihteereitä valmistuu?

tytöt tahtoo pitää hauskaa + ”in the pink” Saattaahan se niin olla, että jos kohtaat esim. kaupungin yössä tyttöjä jotka tahtovat pitää hauskaa ja pelaat korttisi oikein, niin saatat jopa päästä ”in the pink”.

vesa vierikko coitukset Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorin panohommat kiinnostaa erityisesti? Käsittääkseni Teakin jengi tykkää viettää alkoholinhuuruista iltaelämää koulua vastapäätä, Milenkassa. Sinne vain ja Vierikon perään.

Siinäpä taas parhaat, minä alan nyt keittää kahvia ja harkitsen parin rästitehtävän tekemistä. Farewell!

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Madventure osa 2

(Pahoittelen, en jaksa kirjoittaa madventure-kielellä tätä merkintää sittenkään)

Kylläpä tien päällä voi olla sitten mukavaa! Tähän mennessä tapahtunutta: M. Laine ottaa allensa junan (ensimmäistä kertaa eläessään) ja matkaa täysin vieraalle paikkakunnalle viettämään levollista aikaa. Jännitys on valtava, oksennus hakkaa miltei kitalakea suuren tuntemattoman odottaessa, kiskokilometrien ollessa edessäpäin.

Itse matkanteko on helppoa ja mukavaa, hyvä musiikki ja kirja yrittävät pitää ajatukset kurissa, mutta hermostuneisuus pitää pintansa. Viimeiset parikymmentä minuuttia matkasta on silkkaa tuskaa, salaliittoteoriat jylläävät pään sisällä ja suorastaan kirkuvat apinan lailla.

Jalkautuminen alkuperäisväestön keskelle on hyvä ja hieno hetki. Natiivit osoittautuvat erittäin ystävällisiksi ja kommunikointikin on helppoa kuin makkara. Yhteinen kieli löytyy helpolla, toki on kohteliasta viedä mukanaan pienimuotoisia lahjoja, ihan vain jos vaikka natiivit eivät puhuisikaan ymmärrettävää kieltä vaan vain naksuttelisivat kieliään suulakea vasten ja niskojaan.

Reissun aikana saan tutustua niin paikallisen keittiön herkkuihin, eläintarhaan kuin mitä lämpimimpiin ystävällisyydenosoituksiinkin, useasti. Lopulta sunnuntai-ilta on niin vääjäämätön, että on pakko jatkaa matkaa, jättää herkät hyvästit, astua taas moderniin Ukko-Pekkaan ja lähteä tutustumaan arkiseen Helsinkiin ja työpaikan saloihin.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Madventure osa 1

No niin, tervetuloa koko jengi taas tänne taajuudelle!

Kun alkaa Babylon aiheuttaa tarpeeks jengaa yläpäässä ja alkaa tuntuu sille, et flippaa aivan överimääriä, on pakko hyppää oravanpyörästä veke ja ottaa etäpäiviä kapitalismin syövereistä. Siispä kamat reppuun, biksin ovi kii, dallaten stadin läpi steissille ja ekaan stogeen.

Ihan überit vibat, joten pitäkää ratracenne kauluspaitajengi ja hajotkaa sinne pakkaseen, meitsin missio on chilax! Siispä myy se vitun sohva, ota loparit siitä paskaduunistas ja te niinku mä, kolvi kohti tuntematonta. Tää jos joku on vittu far out!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Blaah.

Pulssi tempoilee, kädet hikoavat, hengitys on kiivasta, jalat ovat levottomat, on vain mahdotonta olla paikallaan, vatsa ilmoittelee haluavansa palauttaa ateriat yläsyöttöpisteen kautta. Tämä, hyvät naiset ja herrat, on sitä kun M. Laine jännittää. Nukkumisesta ei luonnollisesti ole tullut oikein yhtään mitään.

Jännittämisestä (tai sen aiheista tms.) sitten ensi viikolla lisää. Tänään on pitkästä aikaa kahdentoista (oletko muuten huomannut, että minusta on mukavaa kirjoittaa lukusanoja kirjaimin?) tunnin työpäivä ja odotan sitä innolla. Minulla ei ole oikein ollut lähiaikoina mitään kirjoitettavaa, lähinnä sitä kuinka juon kahvia (check) ja kuuntelen musiikkia (check) aamulla ennen töihin siirtymistä. Taidan olla jonkin asteen loman tai reissun tarpeessa. Kesarikin matkaa yhteen suosikkikaupungeistani.

Taidan ottaa äkkilähdön.