torstai 31. maaliskuuta 2011

Umlaut

On jotensakin suhteellisen pypäristä, että ihmisen elossaolemisaikaan kuuluu tiettyjä aikakausia. Tänään ajattelin narsismissani tarkastella sitä itselleni tällä hetkellä lähintä mahdollista, eli sairastamista.

Pari päivää sitten alkoi äkillinen kurkkukipu riivata ja olo heikkeni muutoinkin. Eilen oli olo astetta kurjempi mutta työpaikalla oli oltava ja työtehtäviä hoidettava. Kesken päivän päätin kuitenkin luovuttaa ja lähdin kotiin. Parantaakseni itseäni, join Finrexiniä ja sen oltua ilmeisen vähäpätöinen tilaani, oli otettava suuremmat aseet käyttöön.

Nautin pari keskiolutta ja sen jälkeen lähdin tsekkaamaan shamaania. Jos vaikka apu löytyisi. Siispä tajuntaani uhmaten kävelin Kaapelitehtaalle katsomaan Devin Townsendin keikkaa. Ennen varsinaista keikkaa yleisöä ns. lämmitteli omituinen ryhmä Norjasta, Shining. En ollutkaan aikoihin nähnyt kosketinsoittimen olevan niin vahvasti lyömäsoitin kuin heidän performanssissaan. Shiningin aikana oleskelimme olutkarsinassa Pokeritähden kanssa ja näimme siellä yhtäkkiä neljä tuttua vuosien varrelta, mm. Yhtyeen kitaristin. Edellisen kerran ollaan nähty joskus kaksi-kolme vuotta sitten.

Ihan järjettömät hinnat jälleen kerran. Puolen litran tölkkibisse (tästä iso plussa) maksoi KAHDEN EURON pantin kanssa yhteensä 7,50€. Huh huh. Muutama niitä oli kumminkin pakko horia, yksi burana johonkin väliin ja vodkashotilla sitten lopulta tuli tauti taltutetuksi. Eiliseksi illaksi.

Devinin keikka oli aivan uskomaton. En ole varmaankaan koskaan nähnyt yhtä hyvää keikkaa missään ja Flogging Mollylla on kovat paikat elokuussa päästäkseen jälleen Maailman Parhaaksi Livebändiksi. Devin on huomattavan hyvällä päällä, eikä laisinkaan enää maaninen, eläessään nykyään päihdevapaasti. Vieraileva laululintunen Anneke oli aivan yhtä kuuma ja hyvä kuin muistinkin ja parin tunnin keikka meni kuin siivillä.

Tänään olo on ollut kuumeinen ja kurkussa asustaa se tunnettu kaktus. Piti kumminkin käydä kylillä ostamassa duuniläppärille neopreenikortsu, hoitamassa em. Flogging Mollyn keikalle lippu ja ahtamassa erittäin hyvä hamppari huiviinsa. Suosittelen kaikille Morrison´sia, jos tänne pääkaupunkiin satutte kyläilemään.

Nyt pitäisi laittautua nukkumaan ja huomenna lähteä. Kamat on pakattu ja M. Laine jotenkin ihan väsy. Aamusta sitten ihmettelemään noita umlautteja ja äs-see-hoo-päätteitä, kylmää ja kalskahtelevaa kieltä ja toivottavasti lämpimämpää ilmastoa.

Tschüss!

lauantai 26. maaliskuuta 2011

For A Pessimist, I´m Pretty Optimistic

Mitähän minulle oikein on tapahtumassa? Olen aina ollut kovin fiksoitunut naislaulajavetoiseen rokettirolliin ja varsinkin siihen tyylisuuntaan, jossa laulajatar vie ilmaisunsa ns. ääripäitä kohti. Koko homma lienee saaneen alkunsa Sandra Nasicista ja Skinistä, silloin back in the days ysärillä, kun elo oli huoletonta eikä tulevaisuus ollut vielä enemmän uhka kuin mahdollisuus. Suurimpia suosikkejani ja pitkän linjan päiväunieni kohteita ovat mm. jumalainen (jumalatarmainen?) Angela Gossow (videota tositoimissa), Otep (Vidiou) ja uusimpana uutuutena Krysta Cameron (kuvallinen näyte).

Raskaamman musiikin kuluttajana nämä ovat luonnostaan itsestäänselvyyksiä, eivätkä tavallaan edes siten erityisemmin erikseen mainitsemisen arvoisia. Siis kun ovat niin itsestäänselvyyksiä.

Tämän pohjustuksen myötä pääsemme itse asiaan: Asunnossani soi Paramore. On soinut jo puolentoista levyn verran ja rukka(s)mainen skribenttinnne istuu sohvassa ja nyökyttelee päätään musiikin tahtiin ja hyräilee stemmoja päälle. Huoh. Ehkä se on sitten tämä kevät ja auringonpaiste jotka laittavat dopamiinia erittymään elimistöön. Täytyy varmaankin seuraavaksi ostaa mustat verhot ja kuunnella jotain hirvittävän ahdistavaa musiikkia ja katsoa, että saisiko sitä mielialan laskemaan jotenkin.

Drew bläk medal seitan!

Mitäs muuta uutta? Olen innostunut Daniil Harmsista ja hänen kirjallisesta tuotannostaan. Jotenkin huomaan kirjoittaneeni itse joskus vähän samalla tavalla, hyljäten logiikan ja kieliopin. Se ei ole laisinkaan huono asia mielestäni. Jotenkin ei nyt tunnu olevan mitään järjellistä kerrottavaa, mutta tarve tappaa aikaa tyydyttyy tällä näppäimistön fingerbangaamisella.

Nyt kumminkin on aika lopettaa tämä merkintä, laittaa astetta säädyllisempi vaatekerta ylleen ja mennä parvekkeelle katsomaan ulkoilmaa silmästä silmään. Ja kokeilla, josko krapula ilmoittaisi itsestään.

(Otsikko luonnollisesti nyt sitä Paramorea)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Maitoa ja laavaa

Olen tänään sanonut kaksi lausetta ääneen: "Yksi sininen Chesterfield, kiitos." ja maksettuani lähikaupassa, myyjän antaessa korttini takaisin: "Kiitos."

Olen koko päivän kuunnellut vaikeita rytmejä ja juonut paljon maitoa, vaikkei pitäisi. Eilen lankomies saapui luokseni kylään. Joimme yllättäen kaljaa.

Tänään olen ollut erinomaisen ahdistunut maailmasta ja sen huomaa. Yritin kirjoittaa rivejä ja niistä tulikin sitten aika ikäviä. Yhtyeelle olisin voinut näitä yrittää, mutta olemme kuolleita, joten jaan ne nyt kanssanne. On siellä pari hyvää ideaa seassa. Poimi populaarikulttuuriviittaukset.

Uutisia maailman tolasta
kasvavia maailmanlopun tiloja
Viimeinen atlantis ja Sarasvatin hiekkaa
pian enemmän totta kuin uskoisikaan

plutoniumia enemmän kuin 74 vapaana
Pripyatilla ei ollutkaan painoarvoa
tuli palaa suljetussa ilmatilassa
taivaankansi täynnä rautaisia lintuja

Mannerlaatat vaihtavat paikkaa
maapallo muuttaa muotoaan
tulva-aallot osoittavat mahtiaan
valtamerilaivat asuttavat sisämaan

tulivuoret syytävät magmaa ja tuhkaa
infrastruktuuri korttitalon lailla romahtaa
vain pari asiaa on ja pysyy
piittaamattomuus ja itsekkyys


Lähden käymään baarissa moikkaamaan tuttua baarimikkoa. Kiitoshei.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Ikkunapaikka

Aurinko paistaa verhojen lävitse. Asan välillä suhteellisen kryptinen ja tajunnanvirtamainen flow telmii auringonvalon paljastamien pölyhiukkasten kanssa. Jalat sohvapöydällä, läppäri sylissä. Tässä on hyvä olla, vaikkakin takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että on pakko lähteä ja tehdä jotain. Ei tällaista vapaapäivää ole soveliasta viettää neljän seinän sisällä.

Uskollinen deittiseurani Neiti Carlsberg huhuilee minua keittiöstä. En vastaa juuta enkä jaata. Jos olisin fiksu, menisin ihailemaan moottoripyörääni ja samalla kaivaisin akkunsa ulos ja lataukseen. Vaan enpä taida jaksaa tänään. Todennäköisimmin olen vielä muutaman tunnin kuluttua tässä sohvalla, edelleen tekemättä mitään.

Nousen ylös ja tsemppaan niiden viimeisten tekemättömien töiden suhteen. Huonekaluhuopatarroja kaiuttimien alle, vasara kaapista ja taulukoukkuja seinille. Valinnanvaikeus pyörittää päätäni. Missä on minkäkin ideaalisin koti, sijoituspiste pitkäksi aikaa? Voisin tietenkin tässä välissä aakkostaa kirjahyllyni loppuun. En sittenkään. Jos joisinkin kahvia ja olisin harkitsevinani.

En ole ilmeisesti kauhean hyvä näissä vapaapäivissä. Varsinkaan niissä, jotka eivät muodostu krapulasta ja roskaruoasta. Jotenkin tuntuu ihan oudolle. Ei siis krapulattomuuden takia, vaan ihan kuin jotain... olisi... tapaht...umas...sa... en nyt... saa... kiin... suddenly I find myself thinking in English. Whatta hell is going on?

This is really getting out of hand at this very moment. It´s like watching a movie about my lazy life and the lead character being very poorly dubbed. And for this obvious reason the audience will not find the small, yet quite intriguing points of interest from any of this. The Jury will give their score and it´s not a pleasant amount of points.

Men vad helvete? Jag tänker nu på svenska? Det här är inte möjligt. Jag...måste...stoppa...

(Överskrift: Asa)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

And Now For Something Completely Different

Moikka kaikki. Koska viime viikko oli jännittävä ja jälleen kerran vahvasti marinoitu, päätin kirjoittaa blogimerkinnän hivenen eri tavalla. Tässä siis samaan aikaan väritetty että mustavalkoistettu ja pelkistetty merkintä eilisestä. Ei tällä ole mitään tekemistä kuluneen viikon kanssa, että sikäli tämän blogimerkinnän toisen lauseen alku on suhteellisen irrelevantti tulevaan tekstipätkään mukautettuna.


Autot huristelevat kadulla, jossain tuolla alapuolella
Ovet paukkuvat, askeleet kaikuvat,
kerrostalojen seinistä kertautuneina raikuvat.

Aika vääristyy, purukumimaisena nauhana venyy
kietoutuu etusormen ympärille, hampaisiin se katkee
Sen palat yritän jakaa ystäville, kalenteri digiliitoksistaan ratkee

Duunikuvia ja Unicumia

Kotibileet ja ihmisten molemmat puolet
suuntaa ottaes pyörii pääkompassin nuolet
rommishottei ja venäläistä kuohuvaa
olutta, drinkkei, kävely: huojuvaa

raitiokiskoja ja mustaa jäätä
baarivalintoja, houkutteluja ja omaa päätä
piripintaiset tuopit ja huudetut jutut
kiiltävät huulet ja puetut nutut

tyhjiä puistoja ja pimeitä katuja
avaimia taskusta, kolikoita maasta
hissin valonkajo käy majakasta
ylösnousemus, ovi kii selän takana

turvasatamassa typerää virnettä
illan aikana ei kai montaa virhettä
lasittuneet silmät, kertautuvat toistot
rasittuneet maksat, pyyhkiytyvät muistot

Unikuvia ei Unicumia.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Ralph Wiggum

Huooooh. Kyllähän te tiedätte kuinka hankalaa ja riskialtista on doupata ja dokata samaan yhteyteen. Tässä kun nyt olen suhteellisen naamat himassa, olen jälleen sen peruskysymyksen äärellä.

Ei, en puhu nyt mistään jyvien vetämisestä skumpalla alas, tai muusta vastaavasta toiminnasta. Nyt uidaan perusasioiden matalahkoissa mutta tummissa vesissä. Kun dokaa kovalla kädellä, sellaisella jolla pokeripöydässä heittäisi koviakin panoksia sisään, on suhteellisen vaikeata arvioida omaa kuntoaan versus kemikaalien yhteysvaikutus.

Foxtrot Unicorn Charlie Kilo.

Juuri nyt, poikkeuksellisesti, en halaja kokevani lempeätä, todennäköisesti spiraalimaista, lopullisen turruttavaa lähtöporttien läpimenoa kuten Heath Ledger teki. Tässä siis painin suuren tatamin reunoja välttäen ja sitäkin suurempien kehätuomarien silmien alla. Ottaako riski vai ei? Jos otan, en välttämättä herää enää koskaan. Jos en ota, en ehkä nuku ennen kevään tärkeintä päivää. Ei ole helppoa.

Oliko tässä merkinnässä yhtään mitään järkeä? Mielestäni ei. Kunhan nyt kirjoitin sen. Ole sitten se parempi ihminen ja kirjoita vaikka joku kirja. Vaikka Seitsemän veljestä.