perjantai 30. marraskuuta 2007

Ihmismäinen perjantai

Hyvää päivää sinä siellä. Minä täällä olen työpaikallani, taas, ja tämä päivä on hivenen erilainen kuin nämä yleisesti konttorirottamaiset, toisiaan seuraavat ja toistavat rutiinipäivät. Tänään vietämme pikkujouluja. Hurraa. Tämä siis tarkoittaa sitä että päivän ohjelmaan kuuluu mm. erään kartanon saunanlämmitystä, vedenkantoa yms. toimintaa.

Iltapäivän kohokohtia on olevinaan Valehtelijoiden klubi johon jokainen sidosryhmistämme on tuomassa esineen. Minulle ilmoitettiin noin viikko sitten että minä olen yksi kolmesta meidän ryhmämme edustajasta. Aion valehdella juurta jaksain. Ehkäpä jopa yhtä suurella pieteetillä kuin näissä merkinnöissä.

Huomaan että eilinen on ollut kovin tylsä päivä, sillä minulla ei oikein ole mitään sanottavaa mihinkään. Teatteriharraste oli keskinkertainen, sekä tekijäpuolelta että katsojapuolelta tarkasteltuna. Tänään sitten otamme uusinnan, samoin huomenna. Tämä teatteriharraste koituu pelastuksekseni kyllä tänään, en nimittäin odota laisinkaan pikkujouluja. En koe että minulla on mitään yhteneväistä noiden sidosryhmien kanssa. Hyvä on, tuossa on pieni valhe. Onhan meillä toki yhteneväisyyksiä: geneettisiä ominaisuuksia, dna-rihmastoa joka määrittää jokaisen meistä edes jollain tapaa ihmiseksi. Vaan siinäpä se sitten olikin.

En nyt keksi tähän mitään nasevaa sanottavaa (ja ainoa jännityksen aihe on niinkin suuri asia kuin se, että rikkooko laskuri maagisen 200 käynnin rajapyykin) enkä ole edes kovinkaan valittavaisella päällä joten lyhyestä virsi kaunis. Hyvää perjantaita Sinulle. Ole sinäkin genetiikkasi määrittelemällä tavalla eli ihmisiksi.

torstai 29. marraskuuta 2007

Ristiä ja riitaa

Lumisista maisemista tervehdys! Olen saapunut työpaikalle ja oloni on mitä ristiriitaisin. Minun täytynee suorittaa jonkinlaisia salapoliisin tehtäviä, olla kuten Sherlock Holmes konsanaan mutta niistä ei tässä parane puhua sanaakaan sen enempää.

Ristiriitaisuutta aiheuttaa se että vaikka piehtaroin edelleen erään puolivalmiin tekstin kanssa, eilisiltainen keskustelu ja sen jälkeen luetut sanat suomalaista kirjallisuutta synnyttivät minussa luomispuuskan. Koska olin jo vetäytynyt yöpuulle, piti tallentaa idea lähinnä olevaan tallennusformaattiin. Jälleen kerran matkapuhelimeni sai toimia muistiona. Aamulla herättyäni, miltei tuntia liian aikaisin kuten tavaksi muodostuu (tästä herääkin kysymys: Jos siirrän herätysaikaani nykyiseen heräämisaikaani, heräänkö tuntia ennen sitä? Näin ollen voisin vähitellen, tunti tunnilta, siirtyä täysin unettomaan elämään.), koetin palauttaa mieleeni sen tunnetilan jossa inspiraation sain.

Tämä onnistuikin yllättävän kiitettävästi ja kahden kahvimukillisen säestämänä sain kirjoitettua kokonaisen tekstin valmiiksi. Tämä on erittäin hyvä asia monelta kantilta. Ensinnäkin tuntuu sille että pitkään vaivannut ”kirjoittajan blokki” on taaksejäänyttä elämää ainakin vähäksi aikaa. Toisaalta, kukapa tietää kuinka kauan tämä luovuuden puuska jatkuu? Hyvänä näkökantana on myös nähtävä se, että yhtye jolle tekstejä kirjoitan, saa varastoon rivejä jos vaikka luovuusvarastoni taas tyhjeneekin.

Oloni ristiriitaisuuden kulminaatiopisteenä on varmasti eräät rivit pyhästä kirjasta. Nämä rivit erittäin osuvasti mieleeni nosti kotimainen Stam1na-yhtye joka siteeraa niitä laulussaan Sananen lihasta:

Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

Tämä kaikki teksti, siis tuo yllä oleva siteeraus (1. Kor. 13:1) ja sitä edeltävä oma tekstini, kulminoituu näköjään monella tasolla täysin yksiin. Näitä tasoja en paljasta. Hykertelen yksinäni niiden seurassa ja nautin. Koska tapanani on ollut otsikoida nämä vuodatukset aina viimeiseen riviin liittyen, tämän tekstin otsake olkoon Stam1nalta myöskin ja suora viittaus samalla myös tekstiin ja aamuiseen lähdetiedon etsintään. Ristiä ja riitaa.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Uusi aloitus

Unettomuuden tyyssijasta eli kotoani huomenta! Jälleen muutaman tunnin yöunien (pitkästä aikaa muistan unesta ns. leijonanosan ja hyvä mutta tapahtumarikas uni olikin. Ensiksi mietin kirjoittavani jonkinlaisen selonteon tuosta unesta tänne mutta se jääköön nyt kumminkin.) jälkeen on aika vähäisen suorittaa tätä kirjoittamispuolta sinnepäin. Ennen varsinaista asiaa on pakko mainita että en ole saanut tekstitettyä vaikka olen näin itselleni luvannut. En ole myöskään suorittanut kodinhoidollisia asioita vaikka tämänkin julkisesti olin mennyt lupailemaan. Kasvisruokaa kyllä aion tehdä tänään työn jälkeen. Katsastan vielä jonkin ohjeen ennen töihin suoriutumista. Haha, siitäs saat, elimistö.

Mutta nyt itse asiaan: Eilen vein äidilleni tarvikkeita ja hän jäi selittämään jonkun työkaverinsa esikoistyttären aika rankasta kohtalosta. Tarina oli pitkä ja murheiden täyttämä. Mietin koko ajan että missä vaiheessa tämä asia alkaa varsinaisesti koskettamaan minua (kuulostaapa aika kylmälle touhulle. Toim. huom.). Pienen odottelun jälkeen tämä hetki kyllä sitten oli paikalleen löytyvä. Tämä kyseinen kovan onnen soturi on muuttava tähän kaupunkiin vielä ennen kuin joulupyhät käynnistyvät. Minä saan siis itselleni uuden ottosiskon, 18-vuotiaan. Aseta mieleisesi ilkikurisesti virnistävä hymiö tähän.

Kyllä, asetelmasta saisi aika virikkeellisiä mielikuvia aikaiseksi mutta näin eläkeiän kynnyksellä olevana voin todeta että virikkeellinen mielikuva ei ollut ensimmäinen ajatus joka päähäni osui. En kerro kuinka mones se oli. Ja nyt ihan selvennykseksi, minun tehtäväni on siis viedä noviisia yöhön, tutustuttaa ihmisiin ja saada itsensä tuntemaan tervetulleeksi tähän kaupunkiin (joka on tunnettu sisäänpäinkääntyneisyydestään, voisi moni sanoa), olla siis osana uutta alkua. Ihmispäämekaanikko minun ei onneksi tarvinne olla, tiedän kyllä että siihenkin vähän pystyisin. Odotan innolla ja vähän pelonsekaisin tuntein kyllä tuota tulevaa. Mietin jo kuumeisesti keille Noviisia voin esitellä (ei niin kuin mitään pokaalia tai näyttelyesinettä) ja keistä kaikista hänet täytyy pitää visusti erossa. Erossapidettävien määrä on kaiketi numeraalisesti suurempi kuin tutustutettavien. Mutta yhtä kaikki, toivotan hänet tervetulleeksi. Toivon että hän nauttii olostaan täällä, olkoon ajanjakso sitten kuinka pitkä tahansa. Aika moni on varmasti hänelle tavallaan kateellinen. Tiedän että minä ainakin olen. Aika harvoin on mahdollista saada noin totaalinen uusi aloitus.

tiistai 27. marraskuuta 2007

Pornoa ja ateriointia?

Hyvää huomenta sinä virkeä kulutusyhteiskunnan muotovalio! Eilen sattunutta: Kävin kaupassa ostamassa vaihteeksi ruoka-aineksia joista loihdin itselleni hyvän ja monipuolisen aterian. Tein salaattiakin oikein. Olin yllättynyt siitä kuinka kauan kyseinen kyökissä hääriminen vei aikaa mutta kumminkin tuntui jollain tapaa palkitsevalta. Taidan jatkossa tutustua kirjastossani oleviin useisiin keittokirjoihin ja opetella hivenen keittiöpuolen taikoja. Olisihan se mukavaa osata tehdä jotain muutakin kuin sitä ruokaa jota nyt osaan.

Aterioinnin yhteydessä nautin elävästä kuvasta ja oli mukavaa katsella pitkästä aikaa aivotonta toimintaelokuvaa (ei, ei pornoa sinä alapäämietteinen ystäväni. Kuka katsoisi pornoa syödessään? Minä miellän tuon ajatusmallin vähän sairaaksi.) ja jättää stressit ja murheet taka-alalle parin tunnin ajaksi.

Myöhään illalla oli aika käydä unten maille, tai siis heti kun heräsin sohvalta. Itse nukkumissuoritus olikin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas, etten sanoisi. Heräsin monen monta kertaa ja tästä johtuen tämän päivän vireystila on laatuluokitukseltaan jauhomakkaran tasoa. Tietenkin piakkoin alan huolestumaan tästä itsekin mutta se odottakoon vielä hetken.

Tähän loppuun haluan vielä mainita sen että olen hyvinkin yllättynyt kuinka sykleissä asiat tuntuvat tapahtuvan. Aika lyhyen aikamääreen sisällä kaksi ystävääni on vaihtanut työpaikkaa, yksi juuri saanut uuden työn, kaksi kovaa vauhtia etsimässä uutta työtä vanhan sijalle. Mielenkiintoinen aika tämä jota elämme. Olen itsekin kyllä herkutellut idealla että vaihtaisin työtä. Olen herkutellut muillakin ideoilla tosin. Niistä ei tässä sen enempää. Muista olla tehokas tänään.

maanantai 26. marraskuuta 2007

Pikakelausta: 4. p-kirjaimella alkava otsikko.

Uusi viikko, uudet kujeet. Hyvää maanantaita siis sinulle siellä. Minä täällä juon kahviani, kuuntelen kuinka Mike Skinner kertoo tarinoitaan rytmimusiikin tahtiin ja olen väsynyt. Viime yön uni oli katkonaista, joka oli kyllä täysin odotettavissakin. Viikonloppu meni loppujen lopuksi ihan kivasti vaikka olinkin ahdistunut ajoittain. Lauantaina tuli tyköni pari ystävää, samat ystävät jotka jakelivat perjantaina minulle kohteliaisuuksia. Nautimme virvokkeita ja kuuntelimme musiikkia. Menimme ravintolaan. Lisää tuttuja. Peruskuvioita. Pizza mukaan ja kotiin loppujen lopuksi.

Eilen sitten oli vuorossa sohvalla makaamisen ja brittikomiikan lisäksi tavaksi tullut visiitti kaveripariskunnan luo. Erittäin hyvää kasvisruokaa jälleen kerran ja kolme tuntia Rose Rediä. Kyseinen minisarja ei sittenkään ollut kovin hyvä. Toteutus oli ”ihan ok”, jos ymmärrät. Olisin varmasti nauttinut kirjasta enemmän. Mutta, yhtä kaikki, yhteisolo tuolla porukalla on varmastikin se paljon tärkeämpi asia kuin tv-elokuvan seuraaminen. Näimmehän me toki myös itse kirjailija Kingin pienessä roolissa, siitä pientä plussaa.

Tänään on vapaapäivä ja en ole ajatellut tälle päivälle oikein muita tehtäviä kuin kodinhoidollisia perustehtäviä, ruoka-aineiden hakemista kaupasta ja muuta sen sellaista ”pikku hauskaa”. Koitan toki ehkä olla myös hyvä ihminen mutta katsellaan sitä sitten. Harmittelen ainakin kyllä kantapäitäni. Näen varmasti myös valveunia ja koitan tekstittää erään asian. Olo ei vain ole kovinkaan sellaista sortimenttia että olisin tänään verbaalisesti edes etäisesti kyvykäs laittamaan kirjaimia oikeaan järjestykseen. Hyvää päivää sinulle. Ole ihmisiksi.

lauantai 24. marraskuuta 2007

Eläväisyydestä

Joku naseva aloitusrepliikki tähän. Mitäpä tässä kertoisin? Asiaa olisi mutta en oikein tiedä saanko tätä jäsennettyä nyt niin että teksti läpäisisi edes jonkinlaisen laatuluokituksen ja olisi mukavaa ja helppoa luettavaa. Kohtahan tuo selviää. Tässä vaiheessa jo tiedän että en tule muokkaamaan tekstiä ennen julkaisua joten jos asiavaihdot tuntuvat irrationaalisilta, syy on kirjoittajan sellaisena oleminen.

Minua kehuttiin eilen paljon. Vaivaannuin kovasti siitä ja olen edelleenkin vaivaantunut. Totta kai kehujen saaminen omasta luonteesta ja henkilöydestä tuntuu mukavalle ja antaa edes vähän voimia jaksamisen yrittämiseen huomista kohti kuljettaessa. Tämä yksinäisyys vain tuntuu olevan voimakkaampi kuin nuo myötämieliset sanat. Ja ei, en ravintolaympäristössä kalastellut huomiota millään lailla. Pois sellainen minusta.

Tänään keskustelin kollegani kanssa elämästä ja elämänlaadusta. Olin erittäin yllättynyt siitä että hän näkee minun elämäni rikkaana. Itse en koe eläväni laisinkaan. Olen kateellinen ihmisille jotka elävät jokainen päivä, harjoittavat joitain harrasteita, jakavat kokemuksia ryhmissä ja toimivat muutenkin. Mitä minun elämäni pitää sisällään? Aivan niin, ei mitään tuollaista. Ei siis elämää.

Olen turhautunut tähän kaikkeen. Kaipaan kosketusta, edes halausta tai jotain muuta pientä. Jotta tämä ei nyt menisi teini-ikäisen tasoiseksi nillittämiseksi, en turhaan tässä nyt valittele sen enempiä. Hiljennyn viisaasti ja toivon että sinä kysyisit itseltäsi kysymyksen ”Elänkö minä todella elämääni?” Olen iloinen jos elät. Jos et, toivon sinun edes harkitsevan muutoksia nykyisestä kohti eläväisempää elämää. Saatat toki kysyä perusteluita että mikä minä täällä olen muita neuvomaan. Aiheellinen kysymys mutta siihen on turha toivoa vastausta. Samoin on turha odottaa että raottaisin salaisuuksien verhoa sen verran että kertoisin aionko minä tehdä asialle jotain. Jatkan nyt testejäni alkoholijuoman vaikutuksesta mielenterveyteen joten hyvää iltaa, huomenta tai mitä aikaa elätkään kun näitä rivejä tankkaat. Jälleen kerran täällä soi kaikessa surumielisyydessään Kyyrian Gift ja se tuudittakoon minua eteenpäin ja toimikoon tämänkertaisen merkinnän lopputekstimusiikkina.

perjantai 23. marraskuuta 2007

Pari yhtyeen nimeä, ilotulitusta ja erakko.

No niin, hyvä sinä siellä. On kaiketi aika taas kirjoittaa pari sanaa eilisestä ja tästä päivästä. Eilinen ekskursio pääkaupunkiimme oli suorastaan loistava. Vaikka koko työpäivän riesanani oli kova väsymys niin olotila ymmärsi väistyä kun oli aika siirtyä kaupungista toiseen. Helsingissä kohtasin henkilön jonka kielitaito, kotimaisen sellaisen, on jotain niin ällistyttävää etten osaa sitä kuvailla. Oli kuin olisi seuraamassa ilotulitusta. Tätä ilotulitusta minulla oli suuri ilo ja kunnia seurata neljän tunnin ajan. Nuo neljä tuntia kuluivat kuin siivillä. Ilokseni huomasin myös että hänen kielitaitonsa pitää sisällään erittäin monipuolisen tavan ilmaista itseään englanniksi. Vieläpä erittäin hykerryttävällä brittiaksentilla. Olin taivaissa.

Kun oli eroamisen aika, olin surullinen. Olisin voinut lumoutuneena kuunnella häntä tuntikausia. Huomasin myös vahvaa ”sielujen sympatiaa” kuten Neljä Baritonia aikoinaan lauloi. Miten tästä eteenpäin sitten? En osaa vastata. Toivon kovasti että saisin nauttia hänen seurastaan jatkossa useammin. Asiaa ei tietenkään haittaa hänen jumalainen kauneutensa, nauravaiset silmänsä ja kokolailla erittäin herttainen ja puoleensavetävä olemus.

Eroamisen aika kumminkin tuli ja oli siirryttävä katsomaan ja kuulemaan Mokomaa. Uutta levyään en tässä ala ruotimaan laisinkaan, jätän sen ammattilaisille. Odotan kuitenkin kovin että saan levyn käsiini ensi viikolla ja voin jälleen kerran ihastella suuren suomalaisen, Marko Annalan, nerokkaita tekstejä.

Tänään olen sitten nauttinut joutilaasta elämästä päivätunnit ja alkuillasta siirryin taasen teatteriharrasteen pariin. Kun olin lähdössä kohti tuota kyseistä laitosta (Ei, en pidä teatteriamme laitosteatterina kuitenkaan.) laitoin iPodini soimaan ja suljin oven. Erittäin sopivasti ensimmäinen kappale jonka soitin toisti oli Killswitch Engagen My Last Serenade. Oloni oli erittäin haikea. Hetkellisesti koin tunteen jonka pariin minun pitänee palata jossain vaiheessa. Olin valmis jättämään kaiken taakseni ja ovea sulkiessa minulla oli harras olo, ”tänne en enää palaa”.

Palasinpa kuitenkin. Sain tänään kuulla erään kollegani olevan keskellä eroprosessia. Toivon hänelle voimia tilanteessa jossa häntä henkisesti petetään. Kyseinen henkilö on minulle erittäin tärkeä ja minua satuttaa kun näen kuinka häntä satutetaan. Tästä minulla olisi vaikka kuinka kirjoitettavaa mutta on tullut aika lopettaa tämä kirjoittaminen ja nauttia muutama virvokejuoma, luonnollisesti yksin. Kuten erakoitumiseeni kuuluukin.

torstai 22. marraskuuta 2007

Haju ja irrationaalisuutta.

Ei oikein mitään sanottavaa tänään. Olen herännyt vähän yli viisi aamulla, herätyksen ollessa vasta klo. 06.45. Tänään on täten juotu toista litraa kahvia ja illan suhteen tämä luo pieniä uhkakuvia. Toistuuko taannoinen tee-insidenssi? Tähän kysymykseen tiedän vastauksen alkuillan tunteina. Olisi ollut eittämättä mukavaa nukkua siihen asti kunnes Johnny Cash alkaa laulamaan peruspositiivista versiotaan Nine Inch Nailsin laulusta Hurt:

I hurt myself today
To see if I still feel
I focus on the pain
The only thing that's real
The needle tears a hole
The old familiar sting
Try to kill it all away
But I remember everything

Huomaan että minulla ei todellakaan oikein ole sanottavaa. Siispä kirjoitan muutaman irrationaalisen ajatuksen joita en edes mitenkään koita yhdistää aasinsilloin:

Tuoksun hyvälle tänään. Siskollani on siis hyvä hajuaisti. Olen neljän rivin päässä valmiista biisitekstistä mutta jälkikäteen tekstittäminen on minulle vaikeata. On vaikeata palata niihin tunnetiloihin ja psyykkaukseen kuin alun perin tekstittäessä. Naapurihuoneesta kuuluva näppäimistön naputtelu kertoo sen että tämäkin tekstintuottaminen kuuluu sinne ja minun uskotaan tekevän töitä tällä hetkellä. En halua olla töissä. Ikävöin kosketusta. Ajatus katkeilee. Toivon että elämääni voisi astua muusa joka innoittaisi minua yrittämään kovemmin suomen kielen parissa. Päästän itseni liian helpolla. Olen laiska. Onneksi huomenna on vapaapäivä töistä. Haluan nauttia alkoholia pian.

Yhdentekevää parempaa päivää juuri Sinulle.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Ole aivokuollut.

Rutiininomaista iltaa sinulle! Tänään kävellessäni töihin, huomasin masentavan rutiinin olevan osa elämääni. Arkipäivät tuntuvat kulkevan jo aiemmin mainittujen rutiinitoimenpiteiden lisäksi seuraavat asiat:

Lähde kävellen töihin. Kävele 7 minuuttia. Pysähdy liikennevaloihin odottamaan omaa vuoroasi. Kävele 5 minuuttia. Saavu töihin. Vie eväät jääkaappiin. Merkitse itsesi saapuneeksi. Mene työpisteelle. Avaa tietokone ja työpuhelin. Vie ulkovaatteet kaappiin. Istu päätteelle. Tarkista sähköposti. Ole aivokuollut vähän aikaa ja vastaa mahdollisiin sähköposteihin. Mene kahville. Polta savuke ulkona. Ole aivokuollut ja tee jotain työtä. Mene syömään. Polta savuke ulkona. Ole aivokuollut. Avaa kassa. Avaa ovi. Ole aivokuollut. Mene kahville. Polta savuke ulkona. Palaa työpisteelle. Ole aivokuollut. Sulje kassa ja ovi. Tee päivän lopetustyöt. Kävele kotiin.

Jos en olisi näin laiska, ahdistuisin järkyttävissä määrin tästä ”elämästä” jota elän. Onneksi on välillä edes joitain kokokohtia joita odottaa. Huominen on erinomainen esimerkki tästä.

Huomenna on aika siirtyä maamme pääkaupunkiin heti kun työstä on mahdollista irtaantua. Siellä sitten tapaan verbaliikan mestarin ja uskon kovasti että ilta tulee olemaan hyvä. Myöhemmin illalla on aika nauttia mahdollisesti virkistäviä juomia ja käydä kuuntelemassa suomenkielistä raskasta musiikkia. Jos virkistäviä juomia maistaa monta ja raskas musiikki on hyvää ja aiheuttaa jo geeneissä olevaa pään liikuttelua toistuu otsake perjantain kohdalle koko päivän tehtäväksi.

maanantai 19. marraskuuta 2007

Sanoista, taidosta ja ruusuista.

hyvää huomenta, vetreä silmäpari siellä! Mitenkäs on aamu alkanut? Minun aamuni on ollut hyvinkin tapahtumaköyhä, vaan eipä vapaapäivältä tarvitse tapahtumia odotellakaan. Viikonloppuna tapahtunutta? No, hyvä on. Sen lisäksi että debatoin musiikista olin myös selvinpäin koko viikonlopun. Kokemus oli outo ja harrastepiirissä minulle naurettiin. Vaan niinpä elämälleni nauretaan muutoinkin.

Sovin myös erään tapaamisen loppuviikolle, torstaille, jos ollaan ihan tarkkoja. Tätä tapaamista odotan kovin innolla. Olen aina viihtynyt seurassa jossa sanailu on olennainen osa ja tapa kommunikoida. Torstain henkilö on verbaalisesti lahjakkain ihminen jonka olen koskaan tavannut. Torstaina on myös erään suosikkiyhtyeeni uuden levyn ennakkokuuntelutilaisuus. Torstaita odotellessa siis.

Eilen illalla oli taas vuorossa einehtiminen kaveripariskunnan luona. Koko neljän hengen joukkiomme keräännyimme yhden pöydän ääreen ja söimme erittäin herkullista kasvisruokaa. Ruokailun jälkeen oli aika siirtyä olohuoneeseen ja katsoa ensimmäinen kolmannes mielenkiintoisesta kauhusarjasta Rose Red. Stephen Kingin teksti on aina toimivaa, ja vaikka tämä oli nyt tv-elokuvaksi tehty, se ei haitannut. Ainoa asia mikä hivenen haittasi oli väsymys. Meinasin nukahtaa kahdesti sohvalle tuon puolitoistatuntisen aikana.

Mutta siinäpä viikonloppu, nyt nautin kahvini loppuun ja suunnittelen päivälle sotasuunnitelmia.

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Paha tie

Sunnuntaita. Eilen illalla katsoin lumoutuneena kuin pieni poika lumisadetta ikkunasta, näennäisesti lämpimästä kaupunkiasunnostani. Olotila oli jotenkin hurjan hyvä ja rauhallinen. Tänään aamulla herättyäni toivoin että keli ulkosalla olisi edelleen samanmoinen. Eipä ole ei. Loskaa näyttää olevan. No eipä sille oikein voi mitään joten on tuudittauduttava eilisen mielikuviin ja muistoihin.

Oltuani eilen töissä, kävelin kotiin, ontuen, ja pyhä tarkoitukseni oli kävellä ruokakaupan kautta. Unohdin tyystin. Muistin kaupassakäynnin tarpeen vasta kun oli aivan liian myöhäistä. Laihdutuskuuri toimii tietenkin myös näin. Eilen nilkutin vielä teatteriharrasteen pariin ja esitys oli täyttä timanttia. Koko ryhmä oli ns. "vedossa" ja fiilikset olivat hyvät varmasti kaikilla.

Ilta sujui sitten kotona musiikkia kuunnellen ja sen tärkeysmääritteistä ystävälliseen sävyyn debatoiden. Kiitos juuri Sinulle vastustajani, olet minulle tärkeä ihminen. En tiedä toista jonka kanssa näin voisi keskustella, täysin toisistaan poikkeavat ajatusmaailmat, hyvää argumentointia ja mikä tärkeintä, keskinäistä kunnioitusta toisen mielipidettä kohtaan ja halua ymmärtää.

Kun keskusteluaikamme oli täysi, siirryin tekstinkirjoittamisen pariin. Yritin kovasti, sanailusta inspiroituneena mutta pelkkää sutta oli syntyvä. Pääasia lienee se että yritin kumminkin. Olisin kyllä ollutkin hivenen yllättynyt jos aihio olisi muokkautunut sillä istumalla, lähtökohta oli nurinkurinen: ensimmäisenä tiedossa on otsake.

Tämä aamu alkaa nyt valjeta vähitellen, niinpä nautin tämän kahvinkuppini loppuun ja ehkäpä teen kotihengettären töitä ennen kuin minun on lähdettävä töihin. Ja se tie, ystäväni, se on paha tie.

perjantai 16. marraskuuta 2007

Töistä kotiin.

Tähtienvälinen matkailu on nyt suoritettu tyylikkäästi loppuun asti. On koreiltu asuilla, hymyilty tutuille kasvoille, vaihdettu kuulumisia, halailtu kauniita naisia ja mikä tärkeintä, juotu ilmaista olutta.

keskiviikkoiltana koin parikin asiaa ensimmäistä kertaa elämässäni: Kävelin punaista mattoa pitkin, joka oli oikein miellyttävä ja mieltä kohottava kokemus. Näin myöskin ensimmäistä kertaa kuinka ravintolassa voidaan polttaa rahaa. Yhden pöytäseurueen viinilasku oli 400€ siinä vaiheessa kun minä poistuin tiskiltä ja toiminta vaikutti kovasti sille että laskun loppu ei ollut vielä häämöttämässä. ”Ei paina, kaada lisää vaan.” Joillain sitä rahaa tuntuu olevan niin kovasti.

En haluaisi politikoida ollenkaan mutta on pakko sanoa pieni sananen ns. Tehy-tilanteesta. Jyrki Katainen kätyreineen lupaili hoitoalalle tuntuvia palkankorotuksia tämän vuoden alulla, eduskuntavaalien alla. Kansa uskoi ja äänesti. Nyt, vähän yli puoli vuotta myöhemmin ollaan tilanteessa jossa ihmisiä pakotetaan töihin mutta luvattua palkankorotusta ei kuulu. Tai siis, siihen ei ole rahaa. Tuota rahaa pitäisi olla n. 150 milj. euroa. Aika todella paljon.

Valtion omistaman Fortumin optiot ovat kuulemma n. 560 milj. euroa. Aika todella paljon enemmän.

Onko tässä nyt vain minun silmissäni jonkin sorttinen mahdollisuus? Fortum kohottaa, jälleen kerran, sähkön hintaa. Ehkä se on tarpeellista. En tiedä kun en tunne maailmanpolitiikkaa senkään vertaa että osaisin seurata tarpeellisia muuttujia.

Näissä mietteissä on hyvä päästää viikonloppu irti. Minä hiljalleen rupean sammuttamaan firman valoja, laitan ovet lukkoon ja kävelen verisien kantapäitteni (uudet talvikengät, nahka etsii muotoaan vaan kumpi väistää: elävä vai kuollut?) kannattelemana kauppaan ja kotiin. Pyrin olemaan sytyttämättä turhia valoja.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Intergalaktista elämää.

Aivan tähän alkuun, ennen varsinaista asiaani, on huomionarvoista ja ylösmerkittävää se tosiasia, että laskuri on ottanut käyttöön kolmannen numerorullansa. Todella mielenkiintoista. Kiitos. Sitten itse asiaan:

Tänään nyt vihdoin on se päivä. Töiden jälkeen on aika sonnustautua oikeaoppiseen asuun ja suunnata minne me kaikki astronautit, kosmonautit, taikonautit ja spationautit matkaamme: Tähtien keskelle. Salamavalot tulevat välkehtimään ympärillämme, rahvas kohisee kävellessämme punaista mattoa pitkin. Hymyilemme ja vilkuttelemme kohteliaasti. Suomme ehkäpä hetken huomiota jollekin vähäosaiselle, kättelemme lujalla puristuksella hyviä ystäviämme ja siirrymme vip-tiloihin viettämään iltaa. Siellä soljumme arvoisessamme seurassa kuin kala vedessä, vaihdamme kuulumisia suurimpien tähtien kanssa, olemme hauskaa, hyvää ja haluttua seuraa.

Koitamme kohteliaasti kieltäytyä kokaiinista ja pysytellä Crystalin parissa. Lienee myös muistettava ettei mallien vartaloilta ole suotavaa nauttia hyytelöityjä viinashotteja, ainakaan niin kauan kuin haaskalehdistö, tuo meidän suurin riesamme, on läsnä. Mitä sitten tapahtuu kun jatkoilta siirrytään jatkoille ja windsor-malliin solmittua kravattia löysätään? Todennäköisesti peto pääsee irti eikä skandaalinomaisilta tapahtumilta voine välttyä. No, se kuuluu tähän elämäntyyliin eikä sille mitään voi. Itsehän olemme tämän valinneet, intergalaktisen elämän.

tiistai 13. marraskuuta 2007

Sakeaa

Tiistai 13. päivä. Kansainvälinen epäonnenpäivä. Tai sitten ei. Tänään on tultu pakkasella töihin ja hivenen etsitty internetin ihmemaailmasta äänentoistokalustoa. Mukavaa puuhaa. On suorastaan käsittämätöntä että tuosta maksetaan palkkaa.

Eilinen oli hyvinkin ns. normipäivä eli lojuin kotosalla ja en oikein tehnyt mitään. Hivenen katselin erästä brittikomiikkasarjaa jonka dvd-boksin satun omistamaan. Eilen oli myös aika kokeilla astronautin välineitä ja hyvin tuntuivat istuvan. Huomenna on se päivä. Cape Canaveral odottaa jo varmaankin pikkuhiljaa. Uskon että huominen on turhauttava päivä töissä vaan jaksettava on.

Minulla on hivenen ristiriitainen olo nyt tämän kaiken pyörityksen keskellä. Sunnuntaina, isänpäiväaterialla (vuoden ensimmäiset joululaatikot ja kinkkua), isäni ja hänen vaimonsa alkoivat parittamaan minua ties keille heidän tuttavilleen jotka sattuvat olemaan sopivan ikäjakauman sisällä. Tilanne nauratti ensin mutta tajusin että he taitavat olla hivenen jopa tosissaan. Tilanne muuttui hyvin absurdiksi. Pääni sisällä sain nanosekunneissa (prosessorini on uusinta uutta ja hyvin vähän käytetty) vietyä ajatusleikin tilanteeseen jossa luterilaisessa kirkossa tapahtuva vihkimistilaisuus olisi myös itse juhlaparin ensitreffit. Voi sitä riemua joka siitä varmasti syntyisi ja kollektiivisesti ajatukset varmasti olisivat luokkaa ”Voi hyvä luoja mitä nyt?” ”Tuotako minä muka panen?” ”Tuoko muka tulee minuun sisälle?” ”Hyi saatana.”

No, tälle ajatukselle uhraan aikaani vasta vähän ajan päästä, kun olen ensin sisäistänyt ajatuksen ja hyväksynyt sen. Mitäpä suvun eteen ei tekisi ja mitäpä suku ei eteesi tekisikään? Veri on vettä sakeampaa.

Hyvää tiistaipäivää sinne, minä jatkan internetissä lainelautailua ja olen hyvillä mielin onnistuneesta Windsorista.

sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Ei asiaa

Sunnuntaita itse kullekin säädylle! Viikonloppu on mennyt aika lailla odotusten mukaisesti: teatteriharrasteita iltaisin ja niiden jälkeen kurkkua on kostutettu monella juomalla. eilen oli blogini olemassaolon ensimmäisen kuukautisen lisäksi toinenkin juhlinnan aihe, tupaantulijaiset. Kaveripariskunta järjesti hyvän illan jossa oli paljon väkeä. Tarkkoja jos ollaan niin n. 25 hlöä pienessä kaksiossa. Tämä aiheutti kovaa melua, hauskanpitoa ja todella omituisia tilanteita. Ei niistä nyt kumminkaan sen enempää.

Eilen oli erittäin mukava juhlia ystävien kanssa, ihmisten joiden kanssa ei ole tullut vietettyä aikaa pitkään aikaan. Suuri kiitos heille eilisestä ja olemassaolostaan. On ollut jännä huomata miten harvoin sitä muistaakaan kiittää läheisiään. Kiitos juuri Sinulle että olet osa elämääni.

En nyt jaksa keskittyä lainkaan tähän kirjoittamiseen. Siispä annan olla ja siirryn aivottoman viihteen (ei pornon kylläkään) pariin. Hyvää isänpäivää jos koet niin.

perjantai 9. marraskuuta 2007

Kasvun paikka

Perjantai on täällä taas. Tajusin juuri että tämä blogini täyttää huomenna kuukauden. Asiantuntijoiden mukaan kasvun pitäisi olla seuraavanlaista:

Blogi kasvaa huimaa vauhtia. Ensin paino laskee n. 10 % ja blogi on pariviikkoisena suurin piirtein yhtä painava kuin syntyessään.
- paino nousee n. 30 g/päivä ja 900 g/kk
- pituuskasvua n. 3,5 cm/kk

Nukkuu n. 16 h vuorokaudessa.

Heijasteet dominoivat, tuskin mitään tarkoituksellisia fyysisiä liikkeitä. Blogi pitää kiinni esineistä, jotka laitetaan hänen käsiinsä ja imee sellaista mikä laitetaan hänen suuhunsa. Blogi on likinäköinen, näkee terävästi vain 20-30 cm päähän, eikä osaa seurata kohteita katseellaan. Kuulee naisen äänen paremmin kuin miehen äänen ja hätkähtää helposti.

Osittain tällaiset oireet ovatkin aivan totta. Mutta se siitä, tänään on perjantai ja sehän tarkoittaa lyhennettyä työpäivää, tiskaamista, teatteria ja ehkäpä hallittua alkoholin nauttimista valvotuissa olosuhteissa.

Eilinen oli erittäin mukava päivä ja työn lisäksi siihen kuului: kahvia, teetä, naurua, idyllistä ravintolaa, julkisuuden henkilö, lisää naurua, hyvää oloa ja mieltä.

Täytyy toivoa ettei ilta jäänyt ainoaksi lajissaan, niin hyvin viihdyin.

Meillä astronauteilla-to-be on valtava urakka edessä. Olen aloittanut vimmatun vedenjuontikuurituksen jotta kaikki olisi optimaalista kun h-hetki koittaa. En enää pidä veden mausta.

Vaan nyt on aika minun jatkaa työni parissa touhuamista, valmistautua palaveriin ja ehkä vähän venytellä. Henkisesti toki olen vetreä.

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Säilät

Mitäpä nyt sanoa? "Sanan säilä on miekkaa mahtavampi" tavataan sanoa vaan miten vakavissaan sanan säilän sivallukset tulee ottaa? Jos 18-vuotias kokee olevansa nihilisti ja käyttää manifestissaan sanan säilää, ilmoittaa vihaavansa kaikkia ihmisiä ja kirjoittaa muun muassa näin:

"Ongelmaan on myös toinen ratkaisu: tyhmät ihmiset orjina ja älykkäät vapaina. Tarkoitan tällä sitä, että niiden joilla on vapaa mieli, jotka kykenevät älykkääseen eksistentiaaliseen ja filosofiseen ajatteluun, ja tietävät mitä on oikeudenmukaisuus, tulisi elää vapaasti ja olla hallitsijoita… ja robottimaiset massat, he voivat olla orjia kun eivät nytkään siitä välitä ja koska heidän mielensä ovat niin jälkeenjääneellä tasolla. Gangsterit, jotka nyt hallitsevat yhteiskuntia, tulisivat saamaan sen, minkä he ansaitsisivat."

Ihminen jonka arvomaailma on täysin vääristynyt ja kokee olevansa:

"Verrattuna teihin jälkeenjääneisiin massoihin, olen todellisesti jumalankaltainen."

Mitä tästä enää voi sanoa? Miekan asemesta käy kevyt käsiase ja lopputulos on 7 lasta ja 1 aikuinen kuolleena. Tämä laittaa miettimään. En osaa hahmottaa ajatuksiani. Toisaalta juuri nyt on sellainen olo että on paras olla vain hiljaa, osoittaa osanottonsa näiden kahdeksan viattoman kuolleen omaisille, ystäville ja tutuille.

Ei yhtään mitään.

Aamun hetki kullan kallis. Näinhän sitä muistaakseni sanotaan. Nämä aamun hetket kyllä ovat mukavia kaikessa rauhallisuudessaan: herääminen, ylösnousemus, tietokoneeseen virtaa, kahvinkeitin työhönsä, vessa. Tässä tämä joka-aamuinen rutiinini. Joskus tämä kaikki täytyy suorittaa siten, ettei ole aikaa nauttia rauhassa kahta mukillista kahvia vaan nesteen elimistöön insertointi on enemmänkin mallia "karstat palakoon samalla".

Tänään tuollaisesta ei ole kyse. Ehei. Heräsin mukavasti nähtyäni sekavaa unta jossa eräs ystäväpariskunta (joista toista en olekaan nähnyt aikoihin ja toistakin vain baarissa, vaan niin taitaa olla tämän kaverisuhteen luokitus nykyään: baarituttuja) erosi aivan yllättäin. Nousin salamannopeasti ylös, kuin hälytykseen lähtevä palomies konsanaan ja tarkastin kellonajan: 5:59.

Näin ollen minulla nyt sitten on tällä hetkellä tätä kirjoittaessani 4 tuntia aikaa suoriutua yhdestä kupillisesta kahvia. Vaativa suoritus mutta tosi-tv-maailmaa mukaillen laitan 99% onnistumiselle.

Eilisestä sen verran että iltapäivän tunteja tuli vietettyä koulutustilaisuudessa. Materiaalia tätä koulutusta varten olimme etukäteen saaneet n. 100 sivua joten odotukset olivat aika korkealla koulutuksen suhteen. Ennakkomateriaaliin en jaksanut edes tutustua, perustavanlaatuisen laiskuuteni vuoksi, joten koulutuksen taso ja hyödyllisyys oli minulle kuin salamanisku kirkkaalta taivaalta. Kaikki tuo materiaali, monet sähköpostit, tiedotteet ja...

Koulutuksen taso oli pöyristyttävä. Jos olisin tiennyt että millaista ajantuhlaamista tuo kyseinen tapahtuma on, en olisi saapunut lainkaan. Ennakkomateriaali olisi riittänyt. Kouluttaja lässytti meille kuin ala-astelaisille, puhui paljon asian vierestä, ei osannut vastata kysymyksiin joita minä ja pari turhautunutta kollegaani kysyimme, toisti sanan varajärjestelmä 29 kertaa (laskin, oli niin mielenkiintoista) ja niin edelleen. En muista milloin olisin ollut yhtä turhassa koulutustilaisuudessa. En varmaan kyllä koskaan.

Nyt on siis keskiviikkoinen aamu, päivä joka tutkimusten mukaan meitä suomalaisia painaa ja ahdistaa eniten. Olen itsekin vähän yllättynyt siitä että oloni on näin neutraali, tai ehkäpä jopa vähän positiivisella puolella. Syytä tähän en totisesti tiedä. Mukavahan se on että on mukavaa. Kahvi maistuu hyvälle ja kohta täytyy vähän pukea päälle kun paleltaa. Talvi on tuloillansa.

Eipä minulla nyt ole oikein mitään sanottavaa. Hyvä niin, sillä itsesensuuri on tuntunut painuneen lähiaikoina talviunilleen takaisin. Ainoa mitä tässä nyt on mainitsemisen arvoista on se, että lähtölaskenta on alkanut ja astronautteiluun on aikaa 7 päivää. Siispä nyt toivotan sinulle mukavaa päivää, onnistuneita ratkaisuja niissä hetkissä kun niitä täytyy tehdä; olit sitten työssä, koulussa, alkossa, sossussa, työkkärissä, veneen alla, hukuttautumassa, mitä lie. Lupaan kokeilla näistä ainakin yhtä tänään.

tiistai 6. marraskuuta 2007

Jakamisia.

Olen väsynyt. Eilinen päivä kulki mallikkaasti ja hyvä niin. Ostoksia tuli tehtyä, sain hankittua kaiken sen mitä pitikin ja Lähi-idän hommatkin menivät erittäin mukavasti. Nyt tietenkin on kurkussa kipua vaan mitäpä sitä ei itsestään antaisi taiteen alttarille. Rahoja tuli siis jaettua muutamaankin eri liikkeeseen ja ilon ja raivon tunteita jaettua suljetussa tilassa, voimapiirissä.

On jotenkin sellainen olo ettei ole mitään sanottavaa vaikka pitäisi sanoa. Mitä siis sanoisin? Olen miettinyt sitä että mihin minä oikeastaan tarvitsisin parisuhdetta. Elämän jakaminen jonkun toisen kanssa on kutkuttava ajatus, mutta jos sen vie ihan alkutekijöihin niin…

Olisihan se mukavaa jos kotiin tullessa olisi tieto siitä että siellä on se joku toinen tai ainakin tulossa sinne myös. Illat koostuisivat yhdessä syömisestä ja mistä muusta? En muista enää. Minun elämäni on niin tylsää, ettei sen jakaminen oikein tunnu oikealta toista ihmistä kohtaan. Voisiko se toinen tuoda sitten sisältöä siihen? Voisinko minä täyttää jonkun toisen elämän tyhjiötä? En tiedä. Ehkäpä?

Tietenkin ihannetilanne olisi se että kun minusta aika jättää, ei sillä viimeisellä hetkellä tarvitsisi olla yksin. Voisi puristaa sen jonkun toisen kättä kun oma elämänliekki sammuu, luomet painuvat pelon täyttämien silmien eteen ja matka kohti tuntematonta alkaa. Romanttista eikö vain? Olisiko se väärin sitä toista kohtaan? Mummoni on joutunut hautaamaan jo kaksi miestään ja minun mielestä se on väärin. Tuskan on pakko olla todella kova.

Olenko siis itsekäs jos hyväksyn treffikutsun jonka sain? Olisiko viisainta kieltäytyä sillä verukkeella etten tule elämään kovin kauaa? Heh heh. Näin pirteillä aatoksilla on hyvä jatkaa tiistain ahertamista. Toivottavasti sinun päiväsi on hyvä ja tehokas. Minun päiväni todennäköisesti ei.

maanantai 5. marraskuuta 2007

pelkkää ilmaa.

No niin. Eilinen oli sitten miltei suunnitellun kaltainen. Jos menemme kronologisessa järjestyksessä, lienee se helpoin tapa minulle muistaa asioita ja sinulle hahmottaa. Ei tässä kyllä mitään jännittävää ole tapahtunut joten sinällään ei kannata odotella paljoa. Kuten elämältäkään.

Herääminen tapahtui noin klo. 08.00 Ehkäpä. En muista. Normaaliin aikaan kuitenkin. Tietokone päälle, kahvinkeitin työhönsä. Normaalit aamukikkailut ja blaa blaa blaa. Näistä suoriuduttuani nautin kahvia ja ymmärsin että tekemistä riittää runsaasti joten tartuin itseäni niskasta ja laitoin pyykkikoneen töihin.

Join kahvia ja suunnittelin seuraavaa liikettä. Tämä seuraava liike olikin sitten imurointi joten aamukahvin jälkeen tanssin imurini kanssa pitkin tätä ylellistä kaksiotani. Soittolistalla oli hyviä biisejä mutta sattuneesta syystä en kuullut niitä.

Nopea einehtiminen ennen työelämän kiireisiin siirtymistä. Kävelin töihin vain huomatakseni että viileähän ulkona on jo. Töissä tapahtui... ei yhtään mitään. Päivän kohokohta oli hetki jolloin asiakas astui tiloihimme ja kysyi "Onko teillä täällä nyt mitään erikoista?" "Ei ole, perusnäyttely vain." "Kiitos, tulemme joskus toiste."

Työpäivän ollessa ei ihan loppusuoralla mutta sitä edeltävässä kaarteessa, puhelimeni heräsi henkiin yhtäkkiä ja huomasin riemukseni että ystäväni tavoitteli minua. Ajattelin ensin että hän tivaa perjantai-illan loppukuvioista koska erosimme sellaisissa merkeissä että kysymysmerkkejä saattoi jäädä ilmaan roikkumaan. Tästä ei nyt kuitenkaan ollut kyse vaan puhelu olikin kutsu erään tuttavapariskunnan luokse syömään kunhan pääsen töistä. Tarkemmin ottaen pari tuntia sen jälkeen. Olin innoissani, tämä tapa meillä oli alkuvuodesta voimissaan, joka sunnuntai kokoonnuimme samalla porukalla heille ja söimme hyvin ja hassuttelimme, leikimme sanoilla ja nautimme hyvästä seurasta.

Tätä olisi siis luvassa joten heti kun töistä pääsin niin kiireen vilkkaa kotiin ja nopeasti syömään yksi leipä. Nälkä alkoi olla jo julmettu. Ennen ateriointia oli luvassa vielä talvirenkaiden vaihto hämärässä ja ahtaassa pihassa. No, kyllähän se sujui vaikken ihan kauhean innoissani ollutkaan. Sitten syömään ja kylläpä olikin hyvää! Itä-Timorin lasaghettea söimme ja aterioinnin jälkeen nautimme jälkiruokaa ja katselimme kesäisen ulkomaiden reissumme valokuvasatoa. Oli aivan mahtava ilta. Kotiin n. 22.30 ja kevyttä keskustelua messengerin välityksellä Helsinkiin päin, tulevaa silmälläpitäen.

Nyt on siis tämä päivä ja piti tuossa vähän alunperin filosofoida, vaan tätä tekstiä on niin paljon jo nyt että jätän sen eri päivälle ja hetkelle. Tuskin mitään mielenkiintoista olisikaan syntynyt.

Minä siirryn nyt hakemaan toista kupillista kahvia ja valmistaudun ostospäivään joka pitää ainakin sisällään armeijatarvikkeiden erikoisliikkeen ja juhlavaatepuodin. Kiva yhtälö, eikö vain?

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Ihmeiden aika.

Marraskuun ensimmäinen sunnuntai on valjennut meille. Ulkona näyttää kylmälle, lumi lienee tähän syynä. En ole uskaltautunut menemään ulos lainkaan sitten lauantain vastaisen yön jolloin aamun tunteina suvaitsin vihdoin saapua kotiin. Mukavaa oli ja ihmeitä tapahtui. Niistä ehkä jossain vaiheessa jotakin mainintaa, jos ihmeet tuntuvat pitävän paikkansa ja ottavan toteutuakseen.

Tänään on luvassa kaikenlaista mukavuutta: Tiskaamista, pyykkäämistä, imurointia, työskentelyä työpaikalla, talvirenkaiden vaihto... Kaikenlaista tekemistä sitä kertyykin kun aktiivisesti siirtää asioita joko a) aina seuraavaan päivään tai b) pois mielestään. Tänään on nuo kaikki kyllä hoidettava ja jos vielä kerkeää niin ehkäpä sitten juon kahviakin. Hurja minä.

Huominen on mielessäni jatkuvasti, on nimittäin vuorossa jonkin sortamentin ihme. Lähden vaateostoksille. Isoon kaupunkiin. Kyseessä ei ole mieluisa tilanne mitenkään, jos tarkastellaan asiaa tilini kantilta tai yleisen kiinnostuksen kantilta myöskään. Vaan pakko on. Astronautteilun valmisteluun kuuluu myöskin tämä homma. Huomenna illalla on myös pitkästä aikaa "korkeakulttuurinen hetki Lähi-idässä" eli yhtyeharjoitukset. "Tarjoilija, ottaisin verta suuhun, kurkkuun kipua ja tinnitusta kumpaankin korvaan. Hyvää oloa myöskin roppakaupalla."

Jos käy hyvä tuuri, pääsen kokeilemaan parin uuden tekstiaihion sopivuutta sovitettuna kuuden henkilön esittämänä, sydäntä riipivää tulkintaa varmasti luvassa. Allekirjoittaneelle vähän henkisesti, kuulijoille paljon fyysisesti. Sellaista elämä on (kirjoittaisin saman ranskaksi vaan en osaa.) välillä ja niin edelleen. Latteuksia.

No, sepä nyt siitä. Nyt toinen kuppi kahvia eteen, pyykkikone pyörimään ja koska minun ei tarvitse istua koneen päällä sen lingotessa kuten jokin trendi nykyään vaatisi niin... no, en tiedä vielä mitä tekisin. Ehkäpä surffaan netissä enkä imuroi vieläkään? Eipä näistä koskaan tiedä. Ihmeitä odotellessa.

perjantai 2. marraskuuta 2007

Suojeluksessa

Muistini suojelee minua psyykeltäni. Tai lähinnä sen pysyvältä vaurioitumiselta. Näin viime yönä jälleen unia joiden sisältö on vähintäänkin arveluttavaa. Muistini ei onneksi aivan kaikkea halua palauttaa minulle joten muistan vain pieniä pätkiä. Nekin ovat kyllä täytetty kauhulla: Seepianvärisessä maailmassa tapahtuvaa keskitysleirielämää, natsikomentaja jolla on terävät kulmahampaat ja suusta musta veri valuen leikkaa pikkutytön letin irti ja huutaa "Minulla on ikuisesti Anne Frankin hiukset!"

Ei mitään järkeä. Tunnelma oli kyllä todella ahdistava. Yhtä ahdistava kuin kesällä Auschwitzissa käydessä. Olisi varmasti aika saada jotain positiivista ajateltavaa. Mutta voiko sitä pakottaa jollain tapaa? En katso kauhua ikinä, pelkkää komediaa. En halua edes tietää millaista olisi yöllinen elämäni jos katsoisin kauhuelokuvia. Pelottava ajatus.

Elääkö ihminen elokuvien kautta? Kokeeko tunteita "turvallisessa" ympäristössä? Voiko elokuvia katsomalla toteuttaa mielihalujaan, niitä sellaisia joista joutuisi rikosoikeudelliseen vastuuseen oikeassa elämässä? Jos näin on niin hyvä. Minä elokuvien kautta olen hauska ja suosittua seuraa. Jotkut ystävistäni ovat murhaajia elokuvien kautta. Suurin osa aikuisviihteen listoilla. Ei siis murhaajat. Tai osa kyllä heistäkin ehkä.

Tänään on perjantai, vihdoin ja viimein. Koska elämäni kalenteri rakentuu sen ympärille milloin on soveliasta ottaa alkoholia, on yksi kalenteriviikko vierähtänyt ja tänään.... kyllä vain. Tänään juhlitaan. Työpäivä tuo tullessaan varmasti taas tylsyyttä mutta en aio sen antaa haitata. Illalla saanen tuttavapariskunnan luokseni, vaikken kerkeäkään imuroimaan kuten heille vähän lupailin.

Mutta koska nyt on oltu kovin egosentrisiä niin haluan tätä kautta toivottaa kahdelle taholle viikonloppuja:

Rakkaalle ystävälleni oikein hyvää visiittiä Karjalan laulukunnaille ja toivotusta siitä että hotellihuoneesta ei tule jälkilaskua.

Pääkaupunkiseudulle taas toivotusta jaksamista vuoden tärkeimpään palapeliin, kestohymyä ja kaatumattomia kahveja. Päihität kääpiön.


Täältä lyhykäisyydessään tähän.

torstai 1. marraskuuta 2007

"Estoinen vai estoton?" part 2

No niin. Sähköinen postimies toi minulle vastauksen:

Hei,

Kiitos palautteesta.

Asiakkaan tehdessä suoramarkkinointikiellon ********* niin se on heti asiakaspohjalla, mutta jos mainospoiminnat on tehty niin niitä ei enää saada pois. Poimintoja tehdään jopa 2 kk aikaisemmin.

Jos asiakas tekee kiellon johonkin muualle esim. Suomen Suoramarkkinointiliiton ns. Robinsson -rekisteriin, niin siinä menee 1-2 kuukautta ennen kuin se tulee meille. Kaikissa tapauksissa Robinsson tietoa ei pystytä kohdentamaan.

Jos asiakas tekee suoramarkkinointikiellon Väestötietojärjestelmään ja asiakas on jo ********* niin Väestötietojärjestelmään annettu tieto ei siirry meille, mutta Väestötietojärjestelmä lopettaa asiakkaan tietojen luovuttamisen.

Pahoittelen kiellon voimaantulon kestoa.

Että tällaista. Minun siis pitänee tehdä jotain että saan itseni pois heidän rekisteristään jonne en ole missään vaiheessa itseäni edes ilmoittanut. Kärsivällisyyteni ei ole hirvittävän isoa kokoluokkaa, varsinkaan tällaisissa yksilön kaltoinkohtelemisissa.

Normaali postimies sentään toi hyviä uutisia. Tai mielenkiintoisia uutisia jotka vaativat minulta taloudellista panostusta mutta minusta sentään tulee astronautti. Mitäs siihen sanot?

Estoinen vai estoton?

Marraskuu on nyt totisinta totta. Taivaankansi on pimeä kuin hiilikellari, kansa liikkuu kaduilla hitaasti ja kaikki näyttävät äreiltä. Eipä ihme kyllä, marras tarkoittaa kuollutta. Tänään minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa, rinnallani on hyvät ystäväni kahvi ja musiikki ja työviikko lähentelee loppusuoraa. Jos nyt pari sanaa kumminkin valittaisin. Lehdistöstä sinällään voisin kirjoittaa vaikka kuinka mutta myöhästyisin töistä niin paljon että se ei tässä kannata. Ehkä joskus otan sen aiheen kokonaisvaltaisempaan kummasteluun mutta tänään, hyvät seuralaiseni, pari sanaa sitkeydestä.

Noin kuukausi sitten lähetin erääseen sanomalehteen toivomuksen siitä että he lakkaisivat lähettämästä minulle mainospostiaan joka toinen viikko. Kerroin että olen joskus saanut lehden lahjaksi enkä silloinkaan kerinnyt sitä lukemaan joten en vieläkään kerkeä, kiireiden vain kasvaessa. Painotin myös asiaa kestävän kehityksen kannalta ja sitä kuinka kyseessä on täysin turha roskaaminen minun tapauksessani.

Sain heiltä samana päivänä sähköpostia jossa pahoittelivat asiaa ja lupasivat että minut on laitettu nyt estolistalle. Kuulostaa lupaavalle mutta osannet aavistaa jo jotain?

Niin.

Ei, turhien mainospostien virta heidän makasiininsa osalta ei ole päättynyt. Lähetin eilen sähköpostia uudestaan asiasta, en enää niin ystävällisin ja kepein sanakääntein ja rupesin miettimään asian legitiimiä puolta. Kun olen nyt kahdesti pyytänyt heitä lopettamaan minulle ei-mieluisan toiminnan ja jos se ei lopu niin kyseessähän on häirintä jonka rikkomisesta varmasti puhutaan Suomen Laissa?

Siispä, jos tuota postia tuolta aviisilta vielä saapuu, on aika jättää talvinen kotomaani värisemään kylmyyteen ja siirrän itseni ja oikeustaistelussa voittamani miljoonat jonnekin lämpimään ja eksoottiseen maahan. Siellä sitten makaan riippumatossa, juon kylmiä juomia ja harjoitan fornikaatiota mallien kanssa.

Näitä ihania hetkiä odotellessa täytyy kuitenkin pitää arjen kuvioista huolta joten torstaita sinne ("torstai on epätoivoa täynnä ja perjantaikin kovin pitkä" - J. Martikainen), minä pakkaan eväät laukkuuni ja siirryn ulos.