Listaamisen onni ja autuus.

Hei vain. On tullut aika toistamiseen kartoittaa hakusanoja joilla tänne on tultu. Eniten käyntejä on muodostunut sanaparilla:

mierolainen + blog eri kirjoitusasuissaan. Oikeastaan imartelevaa ja samalla äärimmäisen ikävää totuutta yhteiskunnastamme.

”musta joutsen” keikka Haluaisin kyllä itsekin nähdä, keulahahmonsa on ns. melkoinen kissa.

”rakkauden haudalla” blogspot Niin. Eipä tähän nyt oikein voi sanoa mitään.

ari koivunen Hevi-Ari on edelleen hyvä laulaja, lyhyt myös.

ari peltonen kallioelämää Ei mikään kummoinen kirja, tv-sarjansa Paskakiertue vaikuttaa mielenkiintoisemmalle, kiitos netti-tv.

aaveiden looginen selitys Voin kertoa tähän vastauksen. Aaveiden looginen selitys on… kuka kutsui? Sori, mun pitää nyt mennä. Moi.

im jacks smirking revenge oikein kirjoitettu on puoliksi syöty.

monologi Yksinpuhelu on paras puhelu. Ehdottomasti. Varsinkin paranoiassa peilin edessä, kun pitää olla kohta haastattelussa.

nuunis + blogspot Niin no… Terveisiä Nuulle ja Panulle.

wallu valpio kihloihin En usko, että on mennyt kumminkaan.

Tässä tämänkertaiset hakusanat. Pahoittelen etten osaa kirjoittaa nasevia vastineita. Vaikealta tuntui kirjoittaa nuo hakusanat sellaisinaan, korjaamatta isoja alkukirjaimia ja puuttuvia välimerkkejä. Nyt laittamaan itseni haastatteluvalmiuteen.

Mattersville

Ugh!, kuten meillä intiaaneilla on tapana tervehtiä teidän kalpeanaamojen nähden. Muutoinhan me tervehdimme aivan normaalisti emmekä tanssi sadetansseja ja polta rauhanpiippua. Asiaan: Perjantai meni työpäivän päättymisen jälkeen jo miltei traditioksi muuttuneen kebabin merkeissä. Hyvää oli, tietenkin. Menin ostamaan itselleni uusia kengännauhoja ja olin hyvä asiakas. Ostin nauhat ja uudet kengät. Eri liikkeistä tosin.

Teatteriakin oli harjoitettava ja jäin entiseen kotikaupunkiini yöksi. Tarkoitus oli istua äitini asunnossa ja pitää vampyyrille seuraa, mutta kuinkas olikaan: Siskoni oli mennyt pitämään kissalle seuraa. Minä siis vain toin kissalle ruokaa ja seurasin siskoni siivoamista ja join miehekkäästi olutta. Välillä piti pitää tupakkataukoja, olihan tuo seuraaminen niin raskasta.

Hetken mielijohteesta (lue: kaljojen alkaessa loppua) päätin lähteä tuttavapariskunnalle. Sieltä siirryimme aika pian ravintolaelämää tarkastelemaan ja moninaisen mutta aika perinteisen illan päätteeksi päädyin nukkumaan ystäväni luokse.

Lauantai valkeni kirkkaassa valossa, sellaisessa joka on omiaan satuttamaan ja vahingoittamaan silmiä, joita on edellisenä päivänä käytetty pääasiassa vain hämärässä. Kananugettiaamiaisen jälkeen oli aika rientää kotiin, suihkuun ja ostamaan kaljaa. Tietenkin mehua oli ostettava myös. Ja limua. ja muutama pakastepizza.

Alkuiltaa istuin kotona juopottelemassa Nuun kanssa ja juttelemalla samalla Hymytytön kanssa. Katsoin myös samalla mm. Strapping Young Ladin ja Meshuggahin live-esiintymisiä. Olen harvinaisen kykeneväinen suoriutumaan monesta samanaikaisesta tehtävästä mieheksi. Ilta eteni vakionopeudellaan (earth cruise control olisi aivan järjettömän hyvä bändin nimi. Taidan perustaa sen nimisen emo-ruikutusbändin) ja minun oli tehtävä päätöksiä. Otin ns. härjää sarvista ja uskaltauduin Hymylle kylään.

Löydettyäni oikeaan paikkaan, vietimme muutaman tunnin mm. kummastelemalla minulle uusia yhtyeitä Dog Fashion Disco ja Polkadot Cadaver. Hyviä olivat. Suosittelen. Lähdimme korkkaamaan Hymyn Infernoneitsyyden ja ilta oli täynnä satunnaisia ystävien kohtaamisia: Näimme mm. Punavuoren Ruhtinattaren miehensä kanssa, Rastan, Grindihipin ja vaikka ketä.

Lähdimme johonkin aikaan pois, en tiedä enkä oikein muista kotimatkaakaan sen puoleen. Yhtä kaikki, kivaa oli koko ilta. Kaljaa sai rahaa vastaan ostaa ja se tuntui jokaisesta osapuolesta hyvälle sopimukselle. Aamulla herättyäni olin taas hymyilevä, jännää miten niinkin pieni asia kuin nukkuminen epäyksin, vaikuttaa niin paljon mielentilaan.

Nyt odotan kovasti että pakastepizzani olisi valmis, Katatonia soi taustalla ja kello käy. Tänään on luvassa vielä elokuvan katsomista ja naposteltavaa. Ällöttävää, eikö olekin?

(Otsikko muuten tulee tällä hetkellä soivasta NoFX:n biisistä, olen liian laiska keksiäkseni otsaketta)

Eevan perintö

On kovaa vauhtia valkeneva aamu, kun tarinamme päähenkilö poistuu kodistaan, kellon käydessä muutamaa minuuttia yli aamukuuden. Kulkija havainnoi kevään ilmassa ja on yhtä hymyä. Mp3-soitin soittaa aamuntuoreille korville Strapping Young Ladia, henkilömme kulkiessa vakain askelin kohti linja-autoasemaa. Hän ei ole päässyt näköjään sittenkään irti paheestaan vaan kaivaa savukkeen esiin, asettaa sen huulilleen ja sytyttää sen, toistaen saman riitin, kuten tuhansia kertoja aiemminkin.

Käveltyään ulkona savukkeen verran hän siirtyy linja-autoa odottamaan sisätiloihin, poimien samalla ilmaiset uutislehdet mukaansa. Bussimatka sujuu mukavasti musiikkia kuunnellessa ja uutisia lukiessa. Kulkija on yhtä hymyä.

Miltei matkansa päämäärässä henkilömme vilkaisee sivusilmällä ulos ikkunasta: Näkyvyys on noin muutaman metrin luokkaa ja yleinen ilmatila vaikuttaa trombilta. Tämä ei lannista, hän oikeastaan hymyää vain kovemmin, ei tällainen pieni takatalvi vaikuta mihinkään. Kulkija poistuu bussista ja aloittaa muutaman minuutin kävelyurakkansa kohti työpaikkaa ja sen lämmintä ja kuivaa tilaa. Ollessaan työpaikan pihamaalla, lumen edelleen pyryttäessä kasvoille ja kaikkialle muuallekin minne vain pääsee, hän huomaa äkisti työavaimien sijaitsevan eri paikassa kuin henkilö. Avaimet ovat siis kotonaan, muutaman kymmenen kilometrin päässä. Tämä takaisku ei haittaa, henkilömme hymyilee tyhmänä ja odottaa kiltisti työkavereitaan saapuvaksi.

Henkilön yhtäjaksoinen hymy on kestänyt edellisillan Kiasma-käynnistä asti, ei taiteen vaan seuran takia. Myöskin keskustassa juotu kaakaokupillinen ja yllätysten lisääntyminen ja vastahenkilön moninaisimmat hienoudet ovat omiaan ylläpitämään tuota hymyä. Henkilö täten siis odottaakin, että jossain vaiheessa päivää olisi vähintään kivisade, salamanisku kasvoihin, raajan amputaatio ja maailmanloppu paikallaan. Näin pitkäkestoinen hymy ei voi jäädä rankaisematta.

110. merkintä, nopeasti kasaan kyhäilty. EI HUOMIOITA.

Jaahas, hei täältä nietosten siimeksestä, työpisteeltä. Vastapäisestä ikkunasta näkyy lunta. Ensi viikolla on huhtikuu. En halua kitistä säästä mutta esitän tässä nyt pienen toiveen: Maan asukkaat, älkää viitsikö tuhota. Gaia, päätä nyt jo.

Elämässä on ja ei ole tapahtunut mitään. Olo on iloinen ja surullinen samaan aikaan, ilmiö on hyvin omituinen verrattuna siihen normaaliin pelkkää suruun ja apatiaan, alakuloon ja muihin perinteisiin asioihin joista rokkibiisit kirjoitetaan. Tähän väliin onkin pakko siteerata loistavaa Sydän, sydäntä ja heidän biisiään Marsu:

Rakkaudesta on vaikeaa tehdä kunnollista kamaa
Räppi kertoo siitä kun saat ja rokki taas siitä kun ei
Nyt on kysymys jostain paljon tärkeämmästä kuin vain
Siitä mistä aina puhutaan
Kaikki taitaa olla kerrottu jo aika monta kertaa

Mennäänkö nussimaan?
Saat nuolla kullia mun

Et kai sylje tyttöäni
Luuletko, että se auttaa?
En aio puhua
Pelkään omia ajatuksia

Joo
Aion valloittaa tuon ihmisen sydämen
Jollain keinolla

Luulin, että pidän huomiosta
En aio homoilla
Annoit suukon yhtäkkiä
En osannut odottaa sitä oloa, jota aina odotan
Rakkaudesta on vaikeaa tehdä kunnollista kamaa

Tuo oikeastaan kiteyttääkin aika paljon enemmän kuin muistin. Niin, ehkäpä nyt jos jo jotain sanon, ei elämääni sitten tulekaan ilon aiheita. Onneksi tasapainottamassa on äitini sairaalaan joutuminen. Aionkin tunnin päästä lähteä töistä työtehtäviä karkuun ja kohti kirurgista sairaalaa. Jännittää, eikä vähiten sairaalakammoni (mulla on muuten aivan helvetisti fobioita, niistä voisi joskus kirjoittaa merkinnän mutta uskon, että pääset helpommalla jos vain luet kaikki maailman fobiat) takia.

Anteeksi jos olet odottanut merkintöjä, enkä ole niitä nyt kirjoittanut. Lupaan vähän parantaa tapojani. Ainakin heti kun elämässäni tapahtuu jotain merkinnän arvoista. En jaksa enää kirjoittaa siitä kun ei tapahdu. Ai niin, olin muuten tänään Sakke Järvenpään kanssa maan alla. Nyt menen vähän syömään (päivän menuna yllättävästi pussikeittoa ja ruisleipää) ja sitten… teen töitä hetken.

P.S. Eilen olin muuten kissavahtina (vihaan niitä elukoita pääasiassa) ja yllätyin itsekin kuinka hyvin tulimme toimeen. Äitini kissa joka normaalisti vihaa minua, olikin nyt aivan äärimmäisen helppo ja teki sitä moottoriääntä jopa aamulla.

P.P.S. Sori huono käsiala.

Peruspäivän kuviot

Hei vain. Väsynyt atlas täällä. Kesäminkin ”painostuksesta” johtuen tässä lyhyt selvitys nykytilanteesta. Olen pahoillani mutta minulla ei oikein tunnu olevan mitään sanottavaa mistään. Päivittäinen kiertokulkuni tällä elämän radalla kulkee seuraavasti:

5.45: Kummisedän tunnussävel herättää Mierolaisen painajaisten ja aaveiden keskeltä. Silmät verestävät ja raajojen koordinaatio on hakusessa.

5.50: Mierolainen kulkeutuu kahvinkeittimen lähelle ja pukee vaatetta ylleen. Päättää (yleensä) olla keittämättä kahvia, sovittaa iPodin korvilleen ja hörppii vaikka mehua.

6.10: Kuurattuaan hampaansa, M poistuu bunkkeristaan ja tetsaa ydinkeskustan katuja pitkin Kamppiin. Ajelehtii pitkin kauppakeskusta oikealle bussille.

6.30: M Matkustaa linja-autossa ja kuuntelee modernia metallia, lukee ehkäpä Jyrki Hämäläisen kuolemasta tahi jostain muusta uutisesta. Tuijottelee myös ikkunasta apaattisena ja kuluttaa energiavarojaan haukottelemalla. Sydän lyö silloin tällöin.

7.35: Miero astelee vanhan kotikaupunkinsa katuja kohti työtään kulttuurin siimeksessä.

7.40-7.45: Saapuu perille ja aloittaa ”työskentelyn”.

16.05: Poistuu työpaikaltaan, sulloo iPodin antamat sävelet päähänsä ja kävelee johonkin kauppaan ostamaan vaikka karjalanpiirakkaparin.

16.25: Astuu bussiin ja aloittaa matkaamisen kohti Helsinkiä, tuijottaa ikkunasta apaattisena ja haukottelee.

17.35: Lähtee kauppakeskuksesta ja kävelee lasittuneen katseen omaavana kotiinsa. Joskus kohokohtana kaupan kautta.

Tästä eteenpäin ei ole sitten mitään merkittävää, Mierolainen on kotona, syö, käy suihkussa, ja on tekemättä mitään merkittävää. Menee nukkumaan noin 22.30 vain herätäkseen 5.45.

Tästä syystä ei ole oikein merkintöjä päässyt syntymään. Eilen tosin ajelin ydinkeskustassa aivan uudella Volkswagenin citymaasturilla ja ensimmäistä kertaa elämässäni automaattivaihteista autoa. Oli äärimmäisen mukava auto. Hintakin oli vain jotain +40 000€. Kunhan lomarahat tulevat, taidan ostaa ”pois kuleksimasta” kuten autopiireissä tavataan sanoa.

Näin mielenkiintoinen on siis päiväni, entäs sinun?

En keksi edes otsaketta.

Jeh. Ei niin mitään. Ei yhtään mitään. Aivan tyhjää. Tarvitsen jonkun salarakkaan tuomaan jännitystä tähän elämään. En kyllä yhtään niistä salarakkaista jotka Aller Julkaisut Oy:n aviisien sivuilla näyttelevät runkojaan (tissit… mmm… olen Pavlovin koira) ja kertovat… milloin mitäkin.

Tänään aamulla kun olin päässyt töihin, en päässyt sisäiseen intranetiin ollenkaan. Radio Rock ei myöskään suostunut streamautumaan. Kuuntelenpahan nyt sitten kostoksi Radio Banditia. On muuten Ruotsissa pikkaisen isommat soittolistat kuin Radio ”soitetaan tätä Kotiteollisuutta nyt vaikka koko päivä” Rockilla. Ei haittaa vaikka välispiikkejä ei ymmärtäisikään, niitä tulee aika harvoin. Tässä siis sinullekin hyvä kanava tiedoksi: Radio Bandit

Ei nyt lähde huomiot eikä mikään teksti. Oli vielä eilen krapulainen olo. Missasin työhaastattelun kun en löytänyt oikeata paikkaa mistä bussi lähtee. Valehtelin sitten että olen kuumeessa. Olen todella ylpeä itsestäni, kyllä kelpaa olla kohta kolmekymppinen vastuunsa kantava aikuinen mies.

Rakastan kursivoida irrallisia sanoja, se saa tekstit vaikuttamaan merkityksellisemmiltä ja kohtalokkaammilta. Onpahan taas melkoista kuraa ja 21 kävijää käy näitä lukemassa. Lukisitte vaikka Jallua.

Suoraa sitaattia vain.

"Yhdysvaltalaisen Earth Policy -instituutin johtaja Lester Brown sanoo, että köyhyyden poistaminen, terveydenhuollon järjestäminen kaikille, väestönkasvun vakauttaminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen maksaisivat 190 miljardia dollaria eli 125 miljardia euroa vuodessa maailman valtioille.

Hän suhteuttaa summan Yhdysvaltain puolustusbudjettiin, joka oli toissa vuonna 560 miljardia dollaria eli 370 miljardia euroa. Brown esittää arvionsa suositun Plan B eli Suunnitelma B -kirjan uudessa painoksessa.

Brownin mukaan planeettamme ympäristö on romahduksen partaalla. Hänen mukaansa nyt tarvitaan samanlaista päättäväisyyttä ja yhteistoimintaa kuin liittoutuneilla oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksaa vastaan.

Ympäristövaikuttaja sanoo, että julkisten varojen käyttöön tulee aivan uusi näkökulma, jos ajatellaan, että ilmastonmuutos, väestönkasvu, vesipula ja ruuan hinnan nousu ovat uhka kansojen turvallisuudelle.

Brownin ajattelussa suunnitelma A tarkoittaa jatkamista nykyisellä uralla. Suunnitelma B puolestaan tarkoittaa laajaa strategiaa ilmastonmuutosta, köyhyyttä, väestönkasvua ja ympäristötuhoja vastaan. Keskeisessä osassa suunnitelma B:ssä on kasvihuonekaasujen päästöjen 80 prosentin leikkaaminen vuoteen 2020 mennessä. Taloutta ja verojärjestelmää hän muuttaisi ympäristöä suosivaksi.

Lester Brown tunnetaan myös Yhdysvalloissa toimivan sitoutumattoman tutkimusorganisaation, Worldwatch-instituutin perustajana.

Worldwatch-instituutti on julkaissut Maailman tila -raportteja vuodesta 1975 lähtien. Brown on kirjoittanut tai toimittanut yli 50 kirjaa. Hän kuuluu muun muassa ensimmäisiin ekonomisteihin, jotka varoittivat biopolttoaineinnostuksen johtavat ruokapulaan maailmalla. Yhdysvalloissa The Washington Post -lehti on listannut Brownin 50 vaikutusvaltaisimman ajattelijan joukkoon."

Reuters

www.earth-policy.org

Niin, eipä tässä tarvitse itse edes mitään kirjoittaa. Hyvää viikonloppua toivottaa Sinulle: Hippi.

Huomiohakuista haja-ammuntaa

Välimallin merkintä tässä, hei! Taputtelen töissä näppäimistöä nyt ihan vain tappaakseni aikaa, kahvitaukoon on vielä yli puoli tuntia ja kiinnostavuus omaa työtä kohden on taas nollissa.

Eilen kirjoitin erään merkinnän syvässä kiihkossa ja tunteen palossa mutta jätin sen julkaisematta. Aion jäsennellä sitä uusiksi vielä varmasti monta kertaa, ennen kuin se pääsee tänne internetiin. Jos pääsee.

Elämässä ei ole tapahtunut mitään merkittävää (yllätys!), joten teille pikkuisille tuhisijoillekaan ei ole kerrottavaa. Ari Peltosen kirja Kallioelämää on paska (sic). Martikaisen Pitkät piikit on tietenkin hyvä. Erittäin positiivinen yllätys on Arto Salmisen Paskateoria: Juuri sellaista saivartelua ja sanoilla leikkimistä, mitä allekirjoittanut tosielämässään harrastaa ja aiheuttaa verenpainetta kanssaihmisissään. Aihepiiri on aivan todella oikeanlaista kritiikkiä tätä nyky-yhteiskunnan paska-arvotusta vastaan. Suosittelen kovasti. Seuraavaksi täytynee lukaista herran muu tuotanto.

Mitäs sitten muuta? Ei varmaan mitään. Olen huomannut että pääni sisällä jokin teksti koettaa tulla ulos, sellainen teksti jota tyrkytetään yhtyeelle, ei tuhlata tähän blogihassutteluun siitä nyt yhtään. Olen muuten ihan avoimesti kateellinen ihminen ja ärsyyntynyt omasta kyvyttömyydestäni huomioida asioita ja kirjoittaa niistä nasevasti. Tosin, kun en kerran tee huomioita, enhän niistä voi kirjoittaakaan. Jos huomioisin, en silti kirjoittaisi. Haluaisin toki mutta en osaisi. Sitten ärsyyntyisin kun en osaisi vaikka haluaisin kun kerrankin huomioisin. Aion nyt keksiä jonkin huomion ja kirjoittaa siitä. Huom…huom…huom… (munkkihuminalla harjoitettua huomiohakua) huom…

Tänään kun tulin töihin, matkustin linjurilla eli bussilla. Samassa kyydissä oli jotain… ei tästä nyt tule huomiota. Huom…huom…huom… Herättyäni aamulla ja nauttiessani herkullista kahviani, istahdin miettimään maailman tolaa ja… nääh, ei tästäkään nyt. Huom…huom…huom…

Ammattitermit tarttuvat ja ne aiheuttavat minussa hilpeyttä. Työpaikallani on tulossa erään näyttelyn avajaiset kuukauden päästä ja niitä suunnitellaan jo. Kutsukortti-ideoita on lähetelty mainostoimistoon ja sieltä tulee sitten vastaehdotuksia takaisin. Tuo pieni päärynä, joka viereisessä työhuoneessani istuu ja tekee, sai minut hymyilemään käyttämällä ammattitermiä leiska. Ei sovi päärynän suuhun se. Ei sovi myöskään ne studiotekniset termit, joita hän koettaa käyttää kun puhumme äänitys- ja valoteknisistä jutuista. Minullehan ne tietenkin sopivat, olenhan itse ProTools, Midas ja Jands Vista. Olen myös kuvankäsittelyohjelmat, Mac ja… Gyver. Huom...huom…huom…

Kiitos hei, nyt lähtee räpylästä joten minä lähden pois merkinnästä.

Anno Domini Harley Davidson

Hei jälleen. Menneet neljä päivää ovat olleet aika mukavan mitäänsanomattomia: Olen palannut työelämän syövereihin ja teatteriharrasteen pariin. Työelämästä ei tarvinne raportoida, sillä sitä samaahan se on kuin ennenkin. Teatteristakaan ei mitään uutta.

Lauantaina piti olla erään baarin avajaiset. Alun perin 18.00 piti aloittaa mutta joskus päivällä tuli viesti, että aloitus siirtyy klo. 20.00:een. Menin paikalle jo vähän yli 18.00 ihan vain auttaakseni jos mahdollista. Näky oli hurja: Minulle kovin tuttu tila oli täysin erinäköinen ja täysin remontissa edelleen. Tatuoidut, isokokoiset miehet huhkivat minkä kerkesivät, lattialistojen veto oli kesken, samoin sähkötyöt ja muut ”pikku hommat”. Menin avuksi vetämään paneeleita paikalleen ja samalla katselin työväkeä. Osa oli ollut paikalla yhtäjaksoisesti noin 30 tuntia tekemässä töitä ja se kyllä paistoi silmistäkin jo.

Puolta tuntia ennen avajaisia työt keskeytettiin ravintolan omistajan toimesta ja hän ilmoitti että kiire lakkasi nyt. Avajaiset siirretään viikolla eteenpäin. Ilmoitus oli harmillinen ja odotetun kaltainen. No, perjantaina sitten uusiksi. Sehän sopii ainakin Mierolaiselle, paikkakunnalla olen teatterin takia kuitenkin.

Lauantai-illan saadessa uuden suunnan, ajauduin ottosiskoni, parin työkaverini ja heidän ystäviensä kanssa juopottelemaan. Oli mukavaa. Ystäväni ja erään paikallisen yhtyeen managerikin tuli myöhemmin seurueen lisäksi. Isolla ryhmällä juopoteltiin ja nautittiin ilmaisista kaapelikanavista. Mitä tekee täten joukko viriilejä nuoria aikuisia lauantai-iltana? Juo alkoholia ja katsoo Disney Channelia. Tietenkin.

Majoituksen olin saanut järjestettyä erään ystäväni asuntoon keskustaan ja tyytyväisenä kaupungin yöstä sinne laahustin lihapiirakka kädessäni (lihapiirakka tarkoittaa tässä yhteydessä ihan grilliltä ostettua yöpalaa, ei mitään baarista poimittua tikkaria, pervo). Sunnuntaina sitten töiden jälkeen takaisin tänne kotikaupunkiin ja sen elämään. Panun kanssa syötiin sieniä ja jotain muuta kuulemma Helsingin parhaassa kiinalaisessa. Ensi kerralla minä valitsen ruoan. ;)

Tajusin tänään että minulla on otsikon tauti. Käytyäni työhaastattelussa, ostin ruokaa ja pari elokuvaa. Tein ruoan ja aloin syömään ja katsomaan elokuvaa. Kesken leffan katsomisen vaihdoin katon valaisimen (noin puolen tunnin homma), leffaa piti siis paussittaa kyseinen aika. Siivotessa tauti esiintyy mm. kaikki paperit lukemalla ja lehdet selaamalla. On muitakin esiintymistapoja, en nyt jaksa keskittyä miettimään niitä. Jos olisin koira, juoksisin häntäni perässä villisti.

Mierolaisen seikkailu synkkään viidakkoon.

Hei vain täältä. Mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu ihan okeita. Eilinen meni kahvitellessa kaverin kanssa, kahvittelua ennen ostin housut halvalla, koin oharit, mutta ei niistä sen enempää, kunhan nyt haluan vain vähän syyllistää tylsyyksissäni. Olin nukahtaa koko illan ja sehän olikin oikeastaan ihan hyvä. Laitoin makuulleni aika aikaisin ja rupesin lukemaan… aivan! Melkein unohdin! Palataan vähän aikaisempaan, eli aamupäivään, keskiviikko 5.3.2008:

Mierolainen on päättänyt olla Kristoffer Kolumbus, Kapteeni Kirk, Vasco da Gama, Tohtori Livingstone ja monia muita matkaajia. Ehkä peräti jopa Hämähäkkimies, Batman, Teräsmies, MacGyver ja Eagle-Eye Cherry samalla kertaa! Mierolainen siis astelee reippaasti lasipalatsin pysäkille ja aikoo aivan yksin ja omin avuin päästä Helsingin kaupungin pääkirjastoon. Nopealla muistelemisella hän muistaa että ”seiskan narikka” menee sinne jonnekin. Totta kai kunnollisena tutkimusmatkailijana hän on katsonut reittioppaasta kohteen osoitteen mutta ei sen kummemmin kuin ylimalkaisesti vilkaisten paikan suunnilleen.

Muutaman minuutin kuluttua auringonpaisteessa, suvaitsee vihreä mato saapua paikalle. Mierolainen kyytiin ja jännittyneenä, pulssin hakkaillessa verisuonet turvoksiin, upouusi matkakortti konetta vasten ja rohkea napin painallus. Matka on maksettu. Siispä penkille istumaan, musiikin hyväillessä kuuloluita kuin hierojattaren taitavat kädet niskan jumiutuneita lihaksia, ja odottamaan. Matka tuntuu mukavalle ja matkalainen eksyy ajatuksiinsa tuonpuoleisesta.

Yhtäkkiä Mierolainen havahtuu ja tajuaa olevansa jossain Pasilassa. Vailla parempaa tietoa sijainnista (omasta, saati kohteen), hän päättää näyttää äärimmäisen viileältä ja tietoiselta ja hyppää kyydistä pois seuraavalla pysäkillä. Alkaa hahmottaminen ja todellisuus iskeytyy tajuntaan kuin miljoona volttia: Olet väärällä puolella junarataa.

Siispä muutaman minuutin talsiminen on edessä, vaan tuo ei haittaa: keli on mitä mainioin ja mieli on reipas kuin partiolainen (ennen kuin hänelle selviää miksi se huivi tosi asiassa on olemassa). Mierolainen tallailee hangessa kuin Skotlannin poni (no juu juu, tiedän.) ja vääjäämättä lähestyy kohdetta, tuota satumaista g-pistettä. Päästyään radan yli alkaa viimeinen suunnistus: on yllättävän vaikeata olla näyttämättä turistille ja samalla etsiä rakennusta jonka ulkomuotoa ei tiedä. Muutaman minuutin kävelemisen jälkeen, on aika nöyrtyä: pakko kysyä neuvoa. Ystävällinen herrasmies kertoo sijainnin ja Mierolainen löytääkin perille.

Mikä pettymys kirjasto onkaan. Sehän on kuin elämä: paperilla näyttää hyvälle idealle mutta käytännön kokemuksena hyvinkin tylsä ja apaattinen. Mierolainen ei kumminkaan ihan vielä luovuta vaan soljuu hyllyjen välissä kuin elohopeakettu ja mukaan tarttuu kolme opusta: Jarkko Martikaisen Pitkät piikit (Martikainen on allekirjoittaneen suurimpia vaikuttimia), Ari Peltosen Kallioelämää (ihan vain että tutustuisi kotikaupunkiin) ja enonsa suosittelemana Arto Salmisen Paskateoria (Eno itse asiassa suositteli kyseisen herran kirjaa Kalavale, kansalliseepos, mutta sitä ei ollut läsnä).

Niin siis, eilen luin sitten itseni uneen aika aikaisin ja heräsin aamulla tuntia ennen herätystä. Ei haittaa, siltikin massiiviset 7,5 tuntia unta. Olen tulessa. En jaksa nyt kirjoittaa tämän päivän kuvioista, tekstiä syntyi aika reippaasti näköjään muutenkin. Huomenna töihin taas, sieltä sitten raportoin, jos muistan tästä päivästä. Ja ei, en ole juopotellut.

"Kertoisit nyt, pliis!"

”Hyvä on sitten, tämän kerran.” sanoi Mierolainen ja tuumasi samalla mielessään: ”kyllä minä vielä sinulle näytän! Sillä välin voit ihmetellä hakusanoja, minä otan kahvia.”

Näillä on siis tänne tultu:

Kysymyksiä rakkaudesta seitsemänkertainen määrä hakuja seuraavan verrattuna sen kertoo, olen kaiketi väistämättä rakkauden profeetta, parisuhdeopin viimeinen linnake, toivon majakka ja muita imartelevia asioita. Nöyrä ja komea myös. Liioittelematon ja epävalhettelija.

Mierolainen blogi Huh, tämähän vetää sanattomaksi. En tiedä, nöyrtyäkö tämän suuren kunnian edessä vaiko naurahtaa tietotekniikan osaamattomuuden alttarilla. Tiedoksi sinulle siis: näppäinyhdistelmällä ctrl + D saat sivun bookmarkeihin.

”Damn Seagulls” Todellakin, lainausmerkeillä. Mitäpä tähän sanomaan? Mielipiteeni ei ole muuttunut. Kuuntele jotain muuta, vaikkapa nyt soivaa The Hauntedia.

Kaksi merta Näinhän joskus on tullut otsakkeessa mainittua muistaakseni. Älä tule paha meri, tule hyvä meri.

Matkamessujen tuoma raha Voi sitä onnekasta jolle se on tuonut rahaa. En tunne häntä. Jos hinnasta sovitaan, en myöskään moikkaa sinullekaan kadulla. Jos et maksa, tulen juttelemaan innokkaasti ja vähän kompastellen.

Puun tuholaiset Tämä viitannee johonkin otsakkeeseen jonka olen joskus mukafiksusti keksinyt. Pseudoviisastelun tuhoksi pitäisi kehittää jonkin sortin aivotermiitti. Anyone?

Ukset Hieno sana. Ei muuta nyt tähän.

Että sellaisia. Hyvää päivänjatkoa sinulle ja erityistoivotus Nuulle joka on menossa valloittamaan Euroopan. Näytä niille!

re-evaluointia.

Hei. On aika suorittaa parissa asiassa otsakkeenmukainen teko. Ensinnäkin: kemikaalien änkeminen elimistöön ei välttämättä olekaan ihan niin hyvä juttu kuin ajattelin. Nukuin kyllä kuin pieni porsnas, lääkkeiden teho ei vain jäänyt tuohon yöhön. Koko eilisen päivän kymmenestä eteenpäin olin aivan ns. tutkalla. Kuljin äärimmäisen hitaalla ja fyysisesti kulku oli myös huojuvaista johtuen huimaamisesta ja hitaista reflekseistä.

Tässä usvassa sitten kävin suorittamassa mm. HKL:n matkakortin oston ja kirjastokortin hankinnan. Klo. 16.00 jälkeen alkoi olo normalisoitua hiljalleen, nälkä tosin oli pysyvää sorttia. Niin kyllä lääkkeessä luvattiinkin. Hmm, suuri ongelma: Tullako kuntoon ja lihavammaksi vaiko pysyä risana ja ehkä vähän laihtua?

Toinen asia: Olin eilen katsomassa Smashing Pumpkinsia vihdoin ja viimein livenä. Keikka alkoi ennen ysiä illalla, siitä suuret plussat. Aloitusraitana oli Porcelina Of The Vast Oceans (miksi englanninkielisissä biiseissä on kaikki sanat isolla alkukirjaimella?) ja keikka noudatti vissiinkin samaa kuviota kuin paria päivää aiemmin ollut Tukholman keikka. Mutta minkä teitte?!?! Liikaa noisea, liian kylmä yleisö, liian kylmä yhtye, liikaa nössöilyä, liian vähän kontaktia meihin, liikaa tavaraa korville joten soundit puuroutuivat. Huomasi erittäin hyvin että keitä on vanhasta kokoonpanosta mukana: Keikalla päävalossa olivat herrat Corgan ja Chamberlin, paljon hämärämmässä valossa olivat naisbasisti jonka soitin oli miltei soittajansa kokoinen, toinen kitaristi ja kosketinsoittaja. Nimiä ei mainittu. Yleisarvosanaksi voisin antaa keikasta ehkäpä 6/10.

Olisihan tässä vaikka mitä muutakin re-evaluoitavaa mutta enpä taida jaksaa. Samanlaiset ovat kyllä fiilikset koko blogin suhteen olleet lähiaikoina. Yli sata merkintää, vailla tolkkua. Kiitos kun olet lukenut.

End of an Era.

Huomenta. Olen niin häkeltynyt, etten osaa oikein kirjoittaa mitään. On siis luontevaa kysyä, kannattaako täten kirjoittaakaan? Vastaan sinulle: Ei. Siksi kirjoitankin.

Koska et ole aktiivisesti tätä blogia seuraava, taikka et ole sitä seurannut alusta saakka, et ole välttämättä tietoinen siitä että minulla on välillä kevyitä uniongelmia. Sanalla välillä tarkoitan vuositolkulla ja kevyitä on yhtä kuin pätkittäistä unta, jatkuvaa heräilyä ja muita vastaavia oireita.

Kävin vihdoin ja viimein loppuviikosta (nyt on maanantai, tiedoksi vain) lääkärissä tästä syystä ja monen muun asian (en kerro, kiusallanikaan) lisäksi, sain reseptin. Kemikaalikuuri olisi ollut varmaankin hyvä aloittaa saman tien, mutta koska pakkauksessa lukee ettei alkoholinkäyttöä sovi yhdistää tähän, aloitin kuurin vasta eilen illalla.

Tabu huiviin siis tuossa n. klo. 23.00 ja Mierolainen pahnoille makaamaan. Olosuhteet olivat äärimmäisen hyvät: Vuode oli viileä, perusolotila väsynyt, aivoja rasittamaton lukemisapuväline (Aku Ankan taskukirja) hyppysissä ja valon himmeysaste säädeltävissä portaattomasti. Siispä vain lukemaan ja odottamaan josko nukkumatitar toisi unen taikka fellaation. Uni tuli.

Heräsin vähän yli yhdeksän ensimmäisen kerran ja vuoteesta nousin tuossa kymmeneltä. Aivan järjetöntä! En tiedä koska olen viimeksi nukkunut kymmenen tuntia. En varmaan kahdeksaan - yhdeksään vuoteen. Lääkkeistä tulee uusi paras ystäväni. Tervetuloa riippuvuus, otan sinut innolla vastaan. Nyt vain enää jännittää mitenkäs homma sujuu kun pitää loppuviikosta mennä töihinkin vielä.

Ja loppuun vielä pientä hehkutusta: Tänään on elämäni yksi kohokohdista toivottavasti. Lauteille astuu Smashing Pumpkins, livekeikka jota olen odottanut todistavani kymmenisen vuotta. Nyt hyvää vapaavalintaista juttua sinulle, minä otan lisää kahvia ja lähden kohta tutustumaan pyykkituvan käyttöön.

Ensimmäinen lauantai-ilta uudessa kotikaupungissa.

Tämä viikonloppu on mennyt sangen vauhdikkaasti. Lauantaiaamuna heti herättyäni kuudelta, aloin ajatella tavaroiden sijoituksia ja yleistä asunnon laittamista lähemmäs asumiskuntoa, kauemmas pahvilaatikkomerestä. Ollessani hyvää vauhtia unpackaamassa, enoni soitti ja pyysi minua kantamaan serkkuni tavaroita, hänen muuttaessa Pukinmäkeen eilen. Veri on vettä sakeampaa, joten vaikka kiinnostanutkaan ei, mentävähän tuo oli. Tulipahan samalla kokeiltua junamatkailua. Hurjaa hommaa.

Serkun muuttamisen jälkeen, kotiin päästyäni, olikin aika avata ensimmäinen illan monesta oluesta. Juuri sopivasti paikalle saapui ystäväni joka muutti tähän aika lähelle kuukausi sitten. Istuimme tykönäni ja kuuntelimme minulle uutta musiikkia. Volbeat on hauska yhtye, laulaja kuulostaa Glen Danzigin ja James Hetfieldin lehtolapselle.

Katsoimme toki myös kotimaisen Nicolen dvd:itä ja huomasimme haluavamme nauttia alkoholia aika reilusti. Osasyynä on Nicolen suorastaan mielipuolinen kaljankulutus noilla tallenteilla. Vähitellen oli aika siirtyä Rocktownin synttäreille. Tottuneina Helsingin asukkeina ja erämaan kulkijoina, suorastaan Davy Crocketteina, kävelimme väärään suuntaan lumisateessa ja oikeastaan aika paljonkin. Ystäväni W oli onneksi suunnistavampi ja tunnisti paikat sen mukaan missä oli käynyt katsomassa asuntoja. Löysimme lopultakin Rocktowniin perille ja huomasimme, ettei väkeä ollut kovinkaan runsaasti.

Olivat etukäteen ilmoittaneet internetissä että yllätysvieraita olisi luvassa. En tiedä olimmeko me yllätysvieraita, emme ainakaan olleet ilmoittaneet tulostamme. Meille yllätyksenä tuli vahvasti hämmentävä live-esitys. Jani ”Wallu” Valpio ja hänen ystävänsä esittivät tuttuja kappaleita, pieteetillä ja suurella innolla. Taidoista en puhu mitään. Kokemus oli hyvin omituinen, en olisi uskonut että voin koskaan kirjoittaa seuraavan lauseen: Olen kuullut Wallu Valpion laulavan Ultra Brata ukulelen säestyksellä.

Aikani seurattuani tuota esitystä, oli aika vaihtaa paikkaa. Minulla siis. W jäi Rocktowniin tuttavamme ja australialaisen kanssa. Kävelin kammottavassa säässä kohti keskustaa ja yritin tavoittaa Nuuta. Hänellä oli kaiketi liian kiire keikuttaa Otteessa joten kontaktoinnit eivät tuottaneet tulosta. Tästä päättelin että minun on hyvä suunnistaa kotiin. Harkitsin kävellessäni kevyttä visiittiä Looseen mutta jätinkin sen seuraavaan kertaan. Kävin sen sijaan hakemassa kulman takana olevasta kebabpaikasta ruokaa ja tulin kotiin syömään sitä kuin iloinen porsas.

Tänään on sitten täristy ja oltu kovin heikkoja. Veikkaan kebabia, en järjetöntä määrää alkoholia. Huomasin epäinnostuneena että asunnon edellinen asukas ei ollut viitsinyt siivota uunia laisinkaan. Harmittaa myös se että minulla alkoholi vie muistin hyvin aikaisessa vaiheessa, en voi täten oikein koskaan kirjoittaa hauskoja irrationaalisia lauseita. En vain muista.

Olen tänään katsonut kaksi (ajallisesti kolme, olen nukahdellut aika paljon ja joutunut hyppimään takaisinpäin kohtauksissa) elokuvaa ja nauttinut limonadia paljon. Lankomies soitti tuossa ja pyysi minua demottamaan lauluja jollekin äänitejutulle, menen mielelläni ja innoissani. Nyt menen kumminkin katsomaan löytyisiko internetistä jotain kivaa. Hyvää sunnuntaita sinulle.

Otsakkeeksi joko Coal Chamber: No Home taikka Metallica: Welcome Home (Sanitarium).

Hei taas, pitkästä aikaa. Mistähän aloittaisin? Mennään sekaisessa järjestyksessä, ihan siten kuten mieli pompahdella halajaa. Muista ottaa kahvia.

Alkuviikolla pakkailin tavaroita aina työn jälkeen, menestyksen ollessa vaihtelevainen kuin… noh, hyvä on, sanotaan sitten: naisen mieli. Pakkaamisinto olisi saanut olla korkeampi ja itsekin ihmettelin laiskuuttani asian suhteen. Keskiviikkoiltana aloin kokea jo kevyttä paniikkia tavaravuorien äärellä mutta päätin selviytyä.

Torstaina vuorossa oli käynti lääkärillä, hetki jota olin odotellutkin (samoin mm. entinen tyttöystävä ja muita lähijoukkoja) ja lopputulos oli hivenen odotetun kaltainen. En tässä ala puimaan mutta katsotaan nyt että näkyykö muutos tässä blogissakin joskus.

Torstai-ilta meni tavaroita kantaessa. Onneksi rakkaita ystäviä oli auttamassa ja saimme pakattua miltei kaiken yhteen kyytiin. Voisin hyvin kirjoittaa siitä käsittämättömästä taistelusta jota isojen huonekalujen liikuttelu ahtaissa tiloissa on mutta se olisi sinulle äärimmäisen tylsää luettavaa. Eiköhän meistä jokainen ole joskus muuttanut. Muistele sitä, minun muistissani asia pysyy hyvinkin tuoreena, osittain siitäkin syystä että kämmenlihakset ovat kipeät kuin massiivisten orgioiden jälkeen. Sellaisten orgioiden joita pidetään ihan yksin.

Eilen heräsin kaverin luota vanhasta kotikaupungistani ja lähdin heti aamusta siivoamaan vanhaa asuntoani. Laitetaanpas tähän nyt vielä joku lause johon ynnätään sana vanha. Vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu vanhat arvot ja vanha makkara. Siivosin asuntoa yllättävän tehokkaasti ja pelastuksenani toimi hyvin pitkälti iPod. Muutoin olisi sulanut laatikko aivan totaalisesti. Mielenköyhä krapulainen Nuu tuli pilaamaan päivänsä ja makaamaan lattialle jossain vaiheessa. Ei ottanut viskiä vaikka kuinka tarjosin.

Taas voisi kirjoittaa tavaroiden pakkaamisesta autoon, hypertilassa olevasta koirasta, tavaroiden summittaisesta hylkäämisestä roskikseen, henkisestä luhistumisesta ja pyrkimisestä sen näyttämättä jättämiseen kasvojen menettämisen pelossa, ruokailusta äidin luona, massiivisesta monologista ja kaikesta mutta en jaksa. Mieluummin kuuntelen grungehtavaa ystäväbändiä Nothing Right Leftia ja juon kahvia täällä. Miksi tätä nyt sitten sanoisin? Kodilta ei tunnu joten vaihtoehdot ja kansanäänestys seuraa. Onko tämä nyt sitten bunkkeri vaiko tukikohta? Sano sinä.

Eilisilta meni pyöritellessä isoja kalusteita (mielesi teki lukea isoja kaluja koska olet perverssi). Aivan valtava tetris oli käynnissä ja sohva, kirjahylly/tv-tasohässäkkä, sänky ja tietokonepöytä kävivät jokainen jokaisessa mahdollisessa seinämässä, kulmauksessa ja keskellä lattiaa. Pahvilaatikot ja jätesäkit (irtopäitä ja raajoja, tietty) olivat jatkuvasti sopivasti edessä. Monen tunnin jälkeen alustava järjestys vol. 1 on saanut muotonsa.

Tänään on vuorossa yllättäen vähän (Nuun hienoa finglish-termiä lainatakseni) unpackaamista ja illalla (lausutaan: ehkä jo päivällä) sitten vähintään sata kaljaa ja tutustumaan syntymäkaupunkini iltaelämään. Rocktownin synttäreille siis. Nyt haen vähän lisää kahvia ja ihan kohta aloitan.

Hain muuten kahvia ensimmäisen kappaleen vihjauksen mukaisesti kun aloin lukemaan tekstiä läpi ennen julkaisua. Olen vähän helppo.