maanantai 31. joulukuuta 2007

Neitsyitä ja tuholaisten syömää huonoa puuta.

Vuoden viimeisen päivän tervehdys. Tarkoituksenani tässä merkinnässä oli alun perin se, että kirjoittelisin vain viikonlopun tapahtumia ja ensi vuoden ensimmäisessä merkinnässä sitten niputtaisin vuoden 2007 kasaan. Näin ei nyt tehdä, mm. siitä syystä että kuumeisen ihmisen viikonloppu ei ole kovinkaan kiintoisa vaan suorastaan tapahtumaköyhä kuin aavikko. Tänään siis niputetaan ja seuraavassa merkinnässä, mikäli joku ylempi voima sellaiseen mahdollisuuden vielä suo, käydään vaikkapa läpi vuodenvaihde.

”Mitä sitten vuonna 2007 on tapahtunut?” sinä kysyt. Minäpä vastaan ”kaikenlaista”. Viimeisiä henkosiaan vetelevä vuosi oli kaiken kaikkiaan monen asian suhteen neitsyydenmenetysvuosi. Olin ensimmäistä kertaa:

- Matkamessuilla töissä

- mukana elokuvan kuvauksissa

- Unkarissa festivaaleilla

- Parisuhteessa lappilaisen naisen kanssa

- Killswitch Engagen keikalla

- Pablo Franciscoa katsomassa

- kymmeneen vuoteen katsomassa NoFX:ää

On varmasti noita joitain muitakin mutten nyt vain saa tähän seulamaiseen päähäni usutettua että mitä. Olen toki tutustunut uusiin ihmisiin, ehdottomasti tärkeimpänä henkilö joka tietänee sen itsekin. Kiitos juuri Sinulle, intiaani.

Miltei unohdin, kesällä olin ensimmäistä kertaa palkallisella kesälomalla ja se osoittautui osittain äärimmäisen mukavaksi. Kesä oli kuuma ja kostea. Aurinko paistoi kiitettävästi. Terassit olivat vastaanottavaisia kuin äidin syli. Keväästä ei ole muita muistikuvia kuin työstressin takia vietetyt unettomat yöt. Syksy oli raskas mutta pitkähkö, lähinnä varmaankin tämän talvettoman talven takia.

Jätän ihan tietoisesti turhan spesifikaatiot pois kaikista tapahtumista ja täten tämä pysyykin yllättävän virastomaisena vuosikertomuksena. En usko että keksin tähän nyt edes mitään kovin erikoista, odotin itseltäni kyllä hivenen enemmän mutta ei kai liene parempaa kuin omien odotustensa murskaaminen ja itselleen sen tosiasiain esittäminen että mistä puusta sitä ollaankaan veistetty?

Hyvää uutta vuotta juuri Sinulle, ole varovainen kaikkien raketteja ja maailmanlopun pommeja ampuvien penteleiden keskellä kuohuviinipäissään kulkiessasi. Suosittelen suojalaseja. Muutakin suojausta kyllä jos tilanteet rupeavat sellaisille näyttämään. Minä haen nyt toisen kupin kahvia ja jään harmittelemaan etten keksinyt tähän loppuun mitään kivaa lausetta tai sanaparia jotka laittaa otsikkoon. Ehkäpä ensi kerralla sitten.

lauantai 29. joulukuuta 2007

Dieselpullaa.

Päivää. On taas tullut aika kirjoittaa jotakin tänne. Eilinen meni miltei suunnitelmien mukaisesti, ainoana yllätystekijänä oli kipeyden saapuminen tähän temppeliin. Lähdin töistä etuajassa keretäkseni kotiin vähän syömään ja sitten olikin aika hypätä massatransportaatiovälineeseen joka oli kuljettava 45 ihmistä kaupunkiin joka tunnettiin ainakin aikanaan Suomen Chicagona. Kävimme katsastamassa Yksi lensi yli käenpesän ja minulle kyseinen veto oli miellyttävä. Osittain hyvin erilainen kuin odotin mutta mielestäni hiljaisuudella, noinkin tekstillisesti raskaassa näytelmässä, oli pelattu hyvin.

Lähdimme luonnollisesti samalla kulkuvälineellä kotiinkin ja tölkit napsahtelivat iloisesti auki ja juomat kaatuivat kurkkuihin. Jopa omaanikin sillä menomatkalla noussut kuume lytättiin kumoon ja maanrakoon länsimaisen lääketeollisuuden peruspilareilla. Kun pääsimme kotikaupunkiin, porukka jakautui pieniin osiin, meidän kuuden hengen ydinryhmämme siirtyi kantapaikkaamme joka oli hivenen tyhjähkö. Kyseessä on varmaankin ihmisten maksojen lepuutus ennen pakollista vuodenvaihtumisen juhlintaa. Kävin moikkaamassa nopeasti reggaeihmisiä ja televisiotähteä ja siirryin sen jälkeen takaisin ydinporukkaamme. Luvassa oli karaokea jota sitten oli lähdettävä lankomiehen kanssa laulamaan. Tämä pieni suorite tuntui silloin hyvälle idealle mutta nyt, kurkun ollessa äärimmäisen kipeä ja äänen ollessa moninkertainen Vin Diesel, jälkiviisaus on paikallaan.

Baarissa näin myös pitkästä aikaa erästä tuttuani, ovat ostaneet avovaimonsa kanssa asunnon ja kuulemma tuparit tulevat olemaan massiiviset. Nyt jo tuli kutsu vaikka remontti on alkuvaiheessa. Näin myös valheellisen naisen jota en ensiksi tunnistanutkaan. Kaikenlaista.

Nyt sitten olen töissä ja lasken katkerana että minuuttimittari sanoo vielä yli 120 minuuttia siihen että pääsen pois täältä. Kuume vaivaa ja haluaisin vain olla viltin alla. Täytyykin muistaa ostaa pullia. Piparit jäävät haaveeksi.

Tässäpä tämä, hyvää päivänjatkoa Sinulle siellä. Minä yskin täällä.

perjantai 28. joulukuuta 2007

Kysymyksiä rakkaudesta.

Hei. Olin eilen erittäin väsynyt oikeastaan koko päivän, illalla väsymys kasvoi vielä hyvinkin mittaviin suhteisiin. En jostain syystä saanut silti nukuttua yöllä, tarkemmin sanottuna en saanut nukahdettua. Pyörin vuoteessani ja mietin. Mietin jopa tätä merkintää ja mistä kirjoittaisin. Aika typerää, eikö vain?

Mietin ensiksi kirjoittaisinko definitiivisen kuvauksen rakkaudesta. Harkitsin sitä hyvin pitkään. Ajattelin että kirjoitan siitä miten minä koen rakkauden, lähinnä romantiikan poissulkien, enemmän arkisina tekoina. Tämä tuntui hyvältä idealta. Eilen sain kuulla pari hyvinkin yllättävää uutista lähipiiristä, eräs tuttavapariskunta erosi joulupäivänä, äärimmäisen pitkän seurustelun jälkeen. Onko heidän rakkautensa päättynyt vai onko kyseessä vain ”aika aikaansa kutakin” tyylinen ratkaisu?

Sain myös kuulla että eräs ystäväni ystävä oli hirttänyt itsensä jouluaattona. Tämä pysäytti minut. Tiedän että olen epätoivoon taipuvainen henkilö ja vaikka näen yleensä kaiken hyvinkin tummasävytteisesti, en silti ole vielä päätynyt kyseiseen ratkaisuun itse. Mietin että kuinka paljon mustemmaksi saa henkilökohtainen maailma mennä että tuollaiseen ratkaisuun päätyy. Päätyykö siihen jos rakastaa ketään? Voisiko olla että kokee itsensä niin kammottavaksi että silkasta rakkaudesta muita kohtaan päätyy tekemään niin?

Rakkaus ja epätoivo, maailman hienoin ja dramaattisimpia pareja. Rakkaus ja viha on ehkäpä tunnerikkaampi pari mutta ihminen toimii epätoivossa mielestäni jylhemmin kuin vihassa.

En osaa nyt saattaa tätä mihinkään päätökseen, hienoon viimeiseen lauseeseen joka niputtaisi kaiken, tarjoaisi vastauksia yllä oleviin kysymyksiin. Täten heitänkin pallon sinulle. Millaista on sinun mielestäsi rakkaus ja onko rakkaudessa toimiminen aina oikein? Olen aiemminkin esittänyt kysymyksen mutta esitänpä vielä uudestaan: Kenen onni on tärkein?

torstai 27. joulukuuta 2007

Karhutehdas ja kaksi merta.

Huomenta. Kuten eilen illalla keskustellessani Espoon kanssa arvelinkin, viime yö oli hyvinkin raskas nukkua. Onneksi unta oli vain vähän ja sekin pikkupätkissä. Käydäänpä läpi nopeaan pari edellistä päivää.

Jouluaatto valkeni mustana ja sateisena, kuin tuomiopäivä konsanaan. Mieli oli kuitenkin iloinen ja lahjojen paketointi oli hikoiluttavaa mutta hauskaa. Onneksi olin hetken etiäisen johdattamana edellisenä päivänä ostanut vielä yhden rullan paketointipaperia. Juuri ja juuri riittivät. Paketointiurakoinnin jälkeen oli aika siirtyä äitini residenssiin istumaan ja rupattelemaan. Siellä sitten tuli saunottua kuten tapana on ollut, samoin kuin syötyä jouluateriaa, hyvin maittavaa sellaista. Alkuillasta siskoni perhe saapui myös paikalle vihdoin ja viimein ja päästimme kahdeksanvuotiaan pakettimeren keskelle uimaan ja kauhomaan. Ilo oli käsinkosketeltavaa suorastaan. Tavarat vain olivat hivenen hämmentäviä, erään niistä laitan varmasti otsikkoon.

Illalla myöhään oli aikani tullut siirtyä takaisin kotiin ja näin teinkin. Pidän sopimuksistani kiinni, olkoon ne sitten vaikka vain itseni kanssa sovittuja. Olen iloinen siitä että sain taisteltua kurimusta vastaan ja oltua ilman tippaakaan alkoholia vaikka viinahammasta kolottikin runsaanlaisesti.

Joulupäivänä sitten oli aika siirtyä toisen kattauksen pariin, hain siskoni perheineen sovittuna ajankohtana ja ajoimme pääkaupunkiseudulle syömään valmislaatikoita ja kinkkua. Oltuamme nelisen tuntia paikalla oli aika sanoa hei heit ja siirtyä takaisin kotiin, hivenen valheellisella syyllä tosin mutta aika aikaansa kutakin. Viinahampaan vihlonta oli saatava vaimennettua, ystäviä oli nähtävä ja hauskaa oli pidettävä, millä hinnalla hyvänsä.

Näinpä sitten, glögit lämpiämään ja stand up-komiikka pyörimään. Tätä ilottelua kesti vain hetken kun olikin aika siirtyä erään kaverin tykö. Siellä olikin sitten hassuttelua luvassa mm. erään piirtoseurapelin muodossa. Sopivana ajankohtana siirryimme sitten ravintolaelämään. Meillä oli kivaa. Kaiketi.

Eilinen menikin sitten kotona syödessä ja makaillessa, illalla onneksi sain jo keskustella Espoon kanssa. Huomasin miettiväni että olenko tullut riippuvaiseksi näistä keskusteluista? Tuntui ontolle ne pari päivää jotka olivat keskustelemattomia. Tässähän olisi taas hyvä aihe vähän mietiskellä ja pyöritellä vaan kuten tapoihini kuuluu, annan katteettoman lupauksen tämän asian tarkemmasta tutkailusta tulevaisuudessa ja sen sijaan nautin kahvini loppuun ja siirryn valtaisien vesimassojen alle, kohotan kasvoni ylöspäin ja otan pisarameren vastaan ilomielin.

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Vailla punaista lankaa oleva merkintä.

Hei taas ja vain. Sunnuntaita täällä töissä viettäen, ajattelin kirjoittaa muutaman sanan menneestä viikonlopusta. Perjantaina oli hyvät hevikinkerit, niitä edelsi mukava hetki maksimissaan keskinkertaista kahvia juodessa, hyvässä seurassa. Illalla sitten ravintolaan heviä soittamaan ja sitä katsomaan. Väkeä oli runsaasti paikalla ja henki oli hyvä.

Oli hauska huomata kuinka sitä ihmiset auttavat toisiaan, tässä tapauksessa ystävät ravintoloitsijaa: Väkeä oli paljon enemmän kuin oli oletettu, yksinäinen tarjoilijatar oli tuskaisen näköinen sillä edessään oli hauska näky. Koko baaritiski täynnä tummanpuhuvaa pitkätukkaa. Heidän takanaan neljä-viisi riviä samaa kansaa odottamassa vuoroaan. Näin ollen sitten hälytettiin itse ravintoloitsija tekemään myös myyntityötä, toinen dj kantoi puhtaita tuoppeja lisää, eräs vakikasvo ryhtyi blokkariksi ja meillä kaikilla oli mukavaa.

Bändit olivat aivan ilmiliekeissä ja levyvalintamme olivat loistavia. Lisää tällaista tarvitsemme tulevaisuudessa, ehdottomasti.

Eilen sitten oli aika kävellä töihin ja hiljaisen työpäivän jälkeen mennä moikkaamaan kolmensadan kilometrin päästä tulleita sukulaisia. Kerkesimme olemaan samassa paikassa puoli tuntia. Parempi sekin kuin ei mitään. Ilta menikin sitten vain kotosalla istuessa ja ollessa. Näin ollen olen nyt pirteänä töissä ja valmiina uhkaamaan ihmisyyden erinäisiä haasteita, viimeinen visiitti kauppaan ennen joulua. Aion hymyillä vaikka mummot tönivät ja huutavat, repivät toisiaan vaatteista ja hiuksista, keski-ikäiset miehet puhisevat kasvot tulipunaisina roikottaessaan lapsia ja vääntäessään heidän sormiaan irti leluista. Aion hymyillä kassaneidille ja toivottaa oikein hyvää joulua.

Tästä kelistä on kyllä joulu kaukana. Työpaikkani pihamaa on vehreä, ulkosalla voi käyskennellä ilman takkia ja tietenkin joulufiilikseen vaikuttaa voimasointuja kuuloaistiini sylkevä iPod.

Eipä minulla nyt tässä ole oikein mitään muuta sanottavaa. Ajattelin ensin käyväni monologia ruumiinosista mutta se tuntunee nyt vähän huonolle idealle. Antaa aiheen olla toistaiseksi. Voi olla että huomenna tänne vielä jotain kirjoitan paketteja pakkaillessani. Jos en kirjoita, oikein hyvää ja rentouttavaa joulua Sinulle. Muista olla kiltti ja muistathan sen tosiasian että vain häviäjä on jouluaattona humalassa. Rauhaa.

perjantai 21. joulukuuta 2007

Kolme yötä...

..Jouluun on, laskin aivan itse juuri äskettäin. Olenpas hyvä matematiikan saralla. Eilen ei tapahtunut juurikaan mitään edellisen merkinnän jälkeen, puunasin jääkaapin puhtaaksi, asettelin oluet tasariveihin ja hymähtelin jääkaapin tavaramäärälle. Noin kahdentoista olusen lisäksi kaapista löytyy mausteita, maitoa, juustoa ja mehua. Aika tyhjää täynnä. Niin on kirjoittajakin ja elämä ylipäänsä. Ei hätää siis, kaikki kulkee sopivassa tasapainossa.

Nyt olen töissä, kädet täristen äskeisten ponnistelujen takia. Työpäiväni on tähän mennessä pitänyt sisällään sähköposteja, ketjukirjemäisten joulutervehdyksien katselua ja ärsyyntymistä niistä, matkustamista yli sadan metrin syvyyteen ja siellä kapeita käytäviä pitkin kulkemista pelkän taskulampun varassa, painavien tavaroiden kantamista samaisissa käytävissä ja myöskin kapeita, huonokuntoisia puurappusia pitkin 20 metrin matkan nousu- ja laskusuunnassa. Rappusista puuttui osa askelmista ja lamppukin hyytyi. Olipahan kivaa.

Onneksi pomoni oli ymmärtäväinen ja sain kuluttaa palkanmaksajani aikaa käymällä kotona suihkussa. En halunnut lähteä enää takaisin töihin vaan pakko oli. Täällä nyt sitten ollaan päätteellä ja naputellaan kovasti tähän näppäimistöön joka sitten välittää merkit eteenpäin ohjelmalle joka muuttaa nuo sähköiset impulssit ymmärrettäviksi koukeroiksi jotta sinä saat lukea näitä rivejä. Eikä tarvitse edes tavuttaa. Hyvä sinä.

Tänään on illalla aika siirtyä elävän musiikin pariin, luvassa on erittäin raskasta musiikkia, toisella kotimaisella kielellä eli englanniksi. Tämän lisäksi allekirjoittanut on myöskin luvannut samaisessa iltatilaisuudessa soittaa levyhyllynsä antia vastaanottavaiselle kansalle. Huomenna on tosin työpäivä ja sukulaisia pitäisi käydä tapaamassa. Väsynyt olen kyllä varmasti.

Ei minulla nyt tässä oikein ole mitään sanottavaa. Don Huonot soi radiossa ja biisinänsä on niin hauska että sen nimi olkoon sinulle tämän illan ohjenuora: Vedä käteen.

torstai 20. joulukuuta 2007

Tiistai, kuohuviini ja katseita.

Hei taas. Täällä sitä istun, linnani ylhäisessä yksinäisyydessä ja nautin musiikista. Kerrataanpa vähän parin viime päivän menoja ja tekemisiä. Ystäväni tuli siis tiistaina takaisin Suomeen, luvassa oli jälleennäkemisen riemua höystettynä erinäisillä kulutushyödykkeillä. Nautimme Helsingin keskustassa hyvästä hassuttelusta ja edullisesta kuohuviinistä. Seurueemme koko oli alkuillasta viisi henkilöä ja tuskinpa kenellekään oli yllätys mitä tuleman piti, kun ensimmäinen tilaus oli pullollinen tuota kuplivaa juomaa. Nautittuamme pari lasillista per henkilö, tarjousaika loppui kyseisessä ravitsemusalanliikkeessä.

Näin ollen olimme pakotetut vaihtamaan ravintolaa toiseen vastaavaan jossa samanmoinen tarjous oli vielä voimassa. Alle tunnissa nautimme muutaman kierroksen kuohuviiniä ja tunnelma alkoikin olla hilpeä. Kun tuokin tarjous oli loppuun asti nautittu, siirryimme seuraavaan ravintolaan, sillä osa ryhmästämme alkoi olla nälkäinen. Töykeän palvelun ravintolassa istuimme yllättävän kauan, johtuen siitä että annosten saapuminen kesti kauan. Kun kaikki olivat tyytyväisiä vatsan täysinäisyystilanteeseen, siirryimme harvinaiseen paikkaan. Ravintolaan jossa saa tupakoida. Tämä riemastutti ryhmäämme yhtä henkilöä lukuun ottamatta.

Siirtymisvaiheessa kutistuimme 20 prosenttia joten neljän henkilön porukkamme oli oleva loppuillan joukkio. Tupakointiravintolassa istuimme, hassuttelimme ja otimme valtavasti huonoja kuvia kunnes minun oli aika jättää heille hyvästit, joukkoliikenteen aikataulutuksen takia.

Poistuin ravintolasta ja olin jo kulkemassa kohti transportaatiovälinettä kun yhtäkkiä, hetkellisen päähänpiston vallassa soitin puhelun. Iltani kuvio muuttui hieman ja siirryinkin jazzmusiikkia soittavaan ja kyseistä genreä edustavaan ravintolaan. Sain vahvasti huomiota osakseni. Töykeää palvelua ja tuijottavia katseita porvarillisilta asiakkailta. Oli omituista huomata että kun saavuin tiskille jolla oli kylliksi tilaa jo ennestään, vierustoverini siirsi itseään noin metrin verran kauemmaksi minusta. Juotuani yhden kolmannen veroluokan oluen, minua tultiin jo noutamaan ja matka kohti Helsingin rajanaapuria alkoi.

Päädyin siis nukkumaan toisaalle kuin kotiin, hyvä idea silloin ja mielestäni edelleen. Erittäin maittavien yöunien jälkeen oli aika siirtyä kotiin, aamukahvien jälkeen. Kotiin päästyäni otin itseäni niskasta kiinni ja suoritin erinäisiä kotitaloustöitä.

Eilinen menikin hyvin vahvasti niiden parissa, kävin myös erään kollegan kanssa juomassa jouluoluen, ensimmäistä ja takuuvarmasti viimeistä kertaa. Maku oli mielestäni aivan kammottava.

Nyt istun siis kotona, pyykkikone pesee uskollisia kenkiäni ja seuraavaksi on ohjelmassa jääkaapin siivousta. Edellisestä kerrasta on jo aikaa vuosi. Kun tuo siivous on suoritettu, ehkäpä hivenen fiilistelen tiistai-illan kuvamateriaalin parissa ja sen jälkeen täytynee lähteä kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita. Kiitos vielä kerran Helsingin rajanaapuri-ihminen.

Tämä on muuten 51. merkintä tänne, aika paljon merkintöjä verrattuna tapahtumaköyhään elämääni.

tiistai 18. joulukuuta 2007

Odotuksia, ruuhkaa ja hissimusiikkia.

Hei vain. Eilinen oli aikaisemman merkinnän lupaama joululahjain hakureissupäivä joka kohdistui maamme pääkaupunkiin. Olin aamulla hyvissä ajoin liskojen yön sävyttämien painajaisten väsyttämänä paikassa X, jossa kohtaaminen ostostoverini kanssa oli tapahtuva. Päivän ensimmäinen yllätys oli uuden kahvilan tarjoama ilmainen kahvi josta kaadoinkin varoiksi päälleni osan.

Kiertelimme Helsingin ydinkeskustan liikkeissä nauraen kaikelle turhalle tavaralle. Käyntimme suuntasi muun muassa liikkeisiin nimeltä Kitsch, Day ja muihin vastaaviin. Aluksi näytti vahvasti sille että lahjat joita sitten pukki saa jakaa ensi maanantaina, tulevat olemaan turhakkeita.

Kävimme välillä einestämässä kauppatorin kauppahallissa ja tätä suosittelen sinullekin. Edullisia annoksia hyvää apetta. Ihmettelin erittäin suuresti toverini hankintalistalla olleita tavaroita, teekukkasia ja hiekkaa. Aivan oikein luit, hiekkaa jota laitetaan vaaseihin. En itsekään ymmärrä.

Suoritettuamme ostoksia myös pienestä helvetistä nimeltä Kamppi kävimme Vanhan joulumyyjäisissä. Siellä oli erittäin paljon mielenkiintoisia tavaroita myynnissä, tämän oli vain huomannut meidän lisäksemme muutama muukin henkilö. Eräs näistä henkilöistä oli, ei kukaan muu kuin, Rouva Tasavallan Presidentti. Olen siis käytännössä jo ansainnut tikettini ensi vuoden linnanjuhliin ja paikkani muutenkin kansamme a-sarjan eliitissä. Vapiskaa, alamaiset.

Ostosreissu oli äärimmäisen pitkä mutta mukava, kokonaiskestoa tuli sille yhteensä kaksitoista tuntia. En olisi ikinä uskonut jos minulle olisi etukäteen kerrottu, että selviäisin mielenterveyttä menettämättä noinkin pitkästä shoppailusta.

Juuri ennen kuin olin lähdössä kotiin, tyytyväisenä siitä että olen ostanut kaikki lahjat kerralla, toverini kysyi minulta olenko tosiaan ostanut kaikki lahjat. Nopea tarkastus ja kappas vain, suosikkisiskoni lahja on ostamatta. Näin ollen, olen pakotettu vielä kerran menemään joululaulujen muzakkiversioiden täyttämiin kauppoihin ostamaan jotakin mutta se ei harmita minua oikeastaan laisin. Olen iloinen että voin antaa siskolleni jotain joka mahdollisesti saa hänet hyvälle tuulelle. Se että mitä se on, on täysin eri asia eikä tiedossani vielä ollenkaan.

Tänään olen pakotettu lähtemään töistäni vähän aiemmin, eräs ystäväni on tulossa ulkomaankomennukselta takaisin pohjolaan ja ennen hänen jatkolentoaan kotiinsa lappiin, menen tapaamaan häntä pääkaupunkiin. Minun täytyy varmaankin kohta muuttaa sinne, nykyään vietän siellä niin paljon jo aikaani.

Nyt on aika siirtyä aamukahvin ääreen ja toivottaa erityistoivotus eräälle ystävälleni joka painiskelee työongelmien siimeksessä. Toivottavasti teet oikean päätöksen työtäsi koskien, olen puolellasi ja muista, minulle voit sitten valitella ja hakea sympatiaa. Ja ah niin, seuraava sata on tullut täyteen. Hyvin omituista.

maanantai 17. joulukuuta 2007

Liskopostitreffit.

Väsynyt hei. Silmäni ovat raskaat avata ja niihin kirvelee. Minua myös vähän oksettaa ja haukottelu tuntuu olevan ottanut aseman normaalilta hengittämiseltä. Viime yö oli niin levoton että olen tyytyväinen sen nyt ollessa ohitse. Näin kammottavaa unta jossa eräs teatterikollega napsahteli tyystin ja kaikki olivat vaarassa. Toivotaan nyt että ensi yönä ei enää tule liskoja, olen kyllästynyt tähän vähän väliä tapahtuvaan heräilyyn, se on raskasta sekä psyykelle että ruumiille.

Eilinen meni kotona eikä mitään raportoitavaa ole siitä. Eikä tässä nyt ole oikein muutenkaan raportoitavaa. Joulu on tulossa ja se aiheuttaa tietenkin omat hauskuutensa. Eilen tilasin nettikaupasta kolme lahjaa ja vasta tilausvahvistuksessa luki maaginen ”toimitusaika noin viikko.” Toivomme että posti on avoinna myös aattona.

Tänään on sitten aika lähteä suorittamaan jouluostoksia suureen kaupunkiin, onneksi ei tarvitse mennä yksin vaan seuraani liittyy kaunotar. En ole ihan varma että ovatkohan nämä peräti treffit. Minun puolestani toki. Onpahan ainakin hivenen erilaiset sellaiset jos ovat ollakseen. Mutta eipä tuosta sen enempää kun ei ole mitään kerrottavaa. Siirryn nyt suihkuun ja sitten nauttimaan lisää kahvia. Hyvää päivää sinulle. Minulle myös.

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Anista ja numero.

Hyvää sunnuntaista hetkeä täältä palatsini uumenista. Tämä viikonloppu on ollut railakasluonteinen. Perjantaina oli pikkujoulut joita vietimme mm. pernodin parissa. Alkuilta meni tietenkin allekirjoittaneella teatterin parissa mutta kiri oli kova ja uskonkin että sain muut kirittyä kiinni. Pikkujouluissamme oli muiden kuriositeettien lisäksi mm. ranskalainen taikuri jonka temput olivat hämmästyttäviä. Hyvä ilta kaiken kaikkiaan.

Eilen eli lauantaina sitten oli vuorossa viimeinen teatteriesitys. Kun musta kone käynnistettiin seitsemännentoista kerran, oli olo vähän haikea mutta odottava. Vapaus on nyt koittanut tänne. Minun täytynee keksiä jotain tekemistä viikonloppuiltoihin kun minulta on näin riistetty oikeus saada viettää aikaani pimeässä naiskauneuden vieressä. Ehkäpä tapaan ystäviäni, ihmisiä joita en ole nähnyt kuin vilaukselta viimeisen kahden kuukauden aikana, johtuen teatteriharrasteesta.

Ei minulla nytkään ole mitään sanottavaa, taidan keskittyä rasvaisen pizzan nauttimiseen ja olemiseen. Ainoa mitä nyt mielessä on, painokelpoista sellaista, liittyy lukuihin. Olen huomannut että törmään jännittävissä asiayhteyksissä tiettyyn lukuun. Numero onkin tässä kertaalleen mainittu mutta sanottakoon se uudestaan vielä: seitsemäntoista.

torstai 13. joulukuuta 2007

Ammattilaiset tietävät mitä tekevät, päätöksenteon ihanuus.

Yläkerrassa on kokous jossa kerrotaan työpaikkaani liittyvistä talousasioista. Uskon että viimeinen pistos, kuolinisku, annetaan tietooni vielä seuraavan vartin sisään. Ei se mitään. Tämä syöksykierre jota myös elämäksi kutsuvat on parhaimmillaan juuri tällaista. Lyödään lyötyä. Näinhän evoluutio toimii, vain vahvat yksilöt selviävät ja jatkavat sukujaan. Toisaalta, mitä vahvemmaksi jokin, sanotaanko vaikka voima, kehittyy, sitä vastustuskykyisemmäksi myös sen vastavoima kasvaa. Varustelukilpaa kuin kylmän sodan aikoihin.

Tarkoituksenani oli kirjoittaa tämä merkintä loppuun mutta päätös tuli juuri äsken ja se on odotetun kaltainen. Voin sanoa hyvästit eräälle merkkipaalulle. Hyvin palvelit ja viihdytit. Lepää rauhassa, minne sinut ikinä sitten kuljetetaankaan, osissa. Otan sinusta jotain itselleni.

Olen tällä hetkellä sellaisessa mielentilassa etten osaa sanoja asetella. Tiedän tasan tarkkaan mistä kaikki tämä johtuu, koko paketti juontaa juurensa erääseen henkilöön ja kymmeniä sanoja joita en tähän kirjoita. Sekavaa tekstiä ja sitäkin sekavampaa mieltä.

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Täyttä ohjelmaa ja tyhjää päätä.

Joululaulujen tuudittamaa päivää. Työpaikallani kovaäänisistä kantautuu lasten laulamat jouluveisut ja yritän olla niitä kuulematta. Ruuvaan siis päätteeni volyymia kovemmalle ja kuuntelen Radio Rockin hypoteettisen mainoslauseen ”Soitetaan mitä halutaan.” vastaista hyvin pientä tehosoittolistaa. Tästä en nyt kuitenkaan jaksa valitella sen enempää vaikka tuo hermoille käykin.

Huonosti nukutun yön jälkeen oloni on hivenen väsynyt vaikka aamupäivään kuuluikin jos jonkinlaista työskentelyä: sähköpostien lähettelyä, kuva-arvoitus, kahvia (reilua kauppaa, tietenkin), kassakaapin siirtoa, stereoiden ostoa, rahojen tilitystä, perjantaisen pikkujoulukahvittelun varmistusta ynnä muuta.

Tuleva viikonloppu tulee olemaan raskas mutta sen puimisen ja pelkotilojen kartoittamisen jätänkin myöhemmälle ajankohdalle, lähinnä siitä syystä etten halua vielä siirtää ajatuksiani sinne asti. Otetaan nyt rauhassa päivä kerrallaan.

Tässä juuri tajusin, eihän minulla ole mitään sanottavaa nyt. Pääni on tyhjä joten on suotavaa pyytää anteeksi sitä että kulutin aikaasi näin. Ehkä ensi kerralla paremmin.

tiistai 11. joulukuuta 2007

Vapise, Marjatta Pokela

Taas kerran, huomenta. Mitäpä tänään kirjoittaisin? En ole oikein kokenut mitään merkitsemisen arvoista nyt, tai ehkä yhden asian mutta en ole varma. Alun perin tähän merkintään piti laittamani sanoja peräkkäin aivan toisella tyylillä, kokeilla että osaanko jäljitellä esikuvaani, pärjäänkö hänen valtakunnassaan? Uskon että olisin pärjännyt edes välttävästi, vaan nyt kun tämä on näin ”ääneen” sanottu, testi saa jäädä unholaan, sillä taiteen sääntöjen mukaista se ei enää olisi. Olet varmastikin kanssani tyystin samaa mieltä, eikö totta? Niinpä niin.

Mitäpä siis jaarittelemaan nyt, koettaisinko keksiä arkipäiväisiä ihmeitä joita nyt tässä sitten kummastelisin kanssasi? Keksisinkö muitakin kuin sen ihmettelyn aiheen kuinka aamulla kahvia keittäessä, jos keittää enemmän kuin normaalin määrän, kahvin valmistuttua ja sitä hakiessa, käsi ihmettelee pannun painoa, sillä onhan se tottunut vakioon. Ihmettelisinkö sitä kuinka edes pienet positiiviset asiat auttavat jaksamaan, varsinkin näin pimeän vuodenajan ollessa kyseessä? Ihmettelisinkö samalla henkäyksellä kuinka maailma tuntuu makaavan sellaisella tolalla että aina kun luulet että kaikki on hyvin, ns. jätökset osuvat tuulettimeen ja hyvänolon tunne on taas kertaosumalla tiputettu alas ja edessä oleva vuori on valtavan kokoinen ja liukasseinäinen?

Kummastelisinko kanssasi musiikin kauneutta? Lasten innostumista asioista joka on samalla sekä erittäin hienoa ja kadehdittavaa että erittäin musertavan masentavaa, varsinkin kun tietää että autuus ja onni ovat katoavaiset? Pysähtyisitkö hetkeksi kanssani istumaan ja miettimään kuinka lintujen suunnistaminen talvimatkoilleen on aina yhtä jännittävän näköistä, katsoa kuinka joukkion ollessa koossa, koko parvi suuntaa isona aurana pellonlaidasta kohti lämpimiä maita?

Miettisinkö kanssasi miksi itkeminen on puhdistavaa, muutenkin kuin kyynelkanavien kohdalta? Miettisimmekö nauramisen funktiota ja sitä miksi ihminen ja apina ovat ainoat eläimet jotka nauravat? Tuumailisimmeko ihmisen ja eläimen ristiriitaisuutta? Miettisitkö sinä kaiken tämän (kuten tämä merkintä, blogi, päivä, elämä) järkevyyttä?

maanantai 10. joulukuuta 2007

Ihan kohta.

Arkisen maanantain huomenta. Viikonloppu on taas koettu, niin hyvässä kuin pahassakin. Teatteriharraste oli olennainen osa aikataulutusta mutta onneksi vähän muutakin mahtui ohjelmakartalle. Perjantaina ei tapahtunut mitään sen jälkeen kun lähdin kaupunkiasunnostani kohti kaupungin vilkkuvia valoja, hämäriä katuja ja haureuden tyyssijoja.

Lauantai oli suorastaan yllättävä ilta, teatteriharrasteesta siirryin erään kollegan kanssa tupaantulijaisiin, joissa näinkin sitten tuttuja kasvoja parin vuoden takaa. Näin myös tuntemattomia kasvoja, henkilöitä joihin tulisin tutustumaan illan myötä.

Tupaantulijaisista oli aika siirtyä kohti ravitsemusalan liikkeitä ja mitä olikaan luvassa? Ravintolassa joka on kirjannut statuksekseen ns. kantapaikan aseman, oli tupaten täynnä ja mikä parasta, tutuilla henkilöillä varustettuna. Oli uskomattoman mukavaa istuskella ystävien ja tuttujen ympäröimänä, leikkiä sanoilla ja hassutella muutoinkin. Oli mukavaa kuulla myös iloisia perheuutisia. Lauantai-iltana, tai yönä pikemminkin, tapahtui myös jotain hyvin, hyvin outoa. Kyseessä ei ollut kylmäfuusion ratkaiseminen kuten arvelet siellä, vaan jotain hivenen arkipäiväisempää mutta kumminkin äärimmäisen erikoista tahollani.

Ajatuksella ja muistikuvalla herkuteltuani mietin juuri nyt että jakaisinko tämän kanssasi. Ehkä teen niin, intiimimmässä ympäristössä Sinun kanssa keskustellessa. Sen verran annan vihjettä että jälkikasvua en ole ollut tekemässä, likaisen mielikuvituksesi toisin väittäessä.

Lauantaina sain myös kutsun uuden vuoden viettoon pääkaupungin keskustassa olevaan asuntoon. Harkitsen hyvin vakavasti, olisi mukavaa jos vuoden vaihtumisen rutiineihin tulisi muutosta. Ylipäänsä rutiineihin olisi hyvä tuoda muutosta. Ehkäpä tällä viikolla jo joitain muutoksia tapahtuu asioissa, mene ja tiedä.

Hyvää päivää sinulle, minä jatkan kahvini parissa ja harkitsen vakavasti uuden vuoden lisäksi siivoustoimenpiteitä, aion tänään ottaa itseäni niskasta kiinni tuon asian suhteen. Ihan kohta. Ihan kohta.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Turvallisia kohteita

Hei taas. Olen tässä lähipäivinä miettinyt suhdettani eräisiin ihmisiin, vastakkaisen sukupuolen sellaisiin, vieläpä neitokaisiin jotka ovat jo oman siippansa löytäneet. Uskaltaisin väittää että heistä ainakin pari kokee minussa myös vähän jotain muuta kuin perinteistä kaveria. Tiedän, tämä on hyvin itserakkaasti sanottu mutta uskoisin että minulla on tähän asiaan pienet perusteet, niitä en tässä kyllä ala raottamaan yhtään.

Miksi tämä sitten häiritsee minua niin että tästä täytyy oikein nyt julkisesti tietoverkossa itkeä? Siinäpä onkin oiva kysymys johon en osaa (”yllättäen!” kohahtaa kansa. ”Et osaa vastata mihinkään.”) vastata. Koko ajatus on vain vähän outo. Olenko minä turvallinen kohde ihastumiselle? Turvallinen vaihtoehtoinen ajatusleikki fyysisen pettämisen sijaan? Tiedän että joskus onnistun laittamaan sanoja peräkkäin sellaiseen järjestykseen että se miellyttää joitakuita henkilöitä. Seurassani voi joskus, hyvän päivän ollessa kyseessä, tavallaan kylpeä kaunopuheisuudessa. Siitä on sitten sopivan annoksen nautittuaan hyvä siirtyä oman alfauroksen kainaloon nauttimaan miehekkyydestä ja turvasta, asioista joita minulla ei ole tarjota.

Äskeinen kappale ei ole katkera vaikka se sille saattaakin vaikuttaa. Se on kirjoitettu jotta havahtuisin itse vihdoin. Ei toisaalta tuossa mitään vikaa ole, mielellänihän minä huoraan tällä tavalla, ei minulla muutakaan ole.

Tästä siirtyminen muihin aiheisiin on väistämättä aasinsillaton tapahtuma joten siirrymme näin. On vaikea uskoa että jouluun on enää pari viikkoa aikaa. Täytyy kaiketi piakkoin käyttää aikaa lahjojen miettimiselle, vaan sen tuomat ongelmat tarvitsenevat oman merkinnän. Minä haen nyt kahvia ja nautin hyvästä musiikista, ne ovat minun turvalliset ihastumisen kohteet.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Intiaanit ymmärtävät.

On lunta tulvillaan, raikas talvisää… Huomenta vain sinullekin. Lupasin kirjoittavani tänne ajatuksiani itsenäisyydestä eilen mutta keskiviikkoillan ollessa tapahtumia täynnä ja hyvinkin railakas, pyhitin eilisen mm. nukkumiselle sohvalla, karamelleille ja limonadille.

Mitä itsenäisyys sitten minulle tarkoittaa? En ole kovinkaan patriotismiin taipuvainen henkilö lähtökohtaisesti mutta tietenkin arvostan jatkosodassa veteraaniemme tekemää uskomatonta työtä, musertavan ylivoiman edessä taipumattomuutta ja kliseistä suomalaista sisua. Minusta ei moiseen olisi.

Eilen sain niin hämmentävän tekstiviestin etten oikein tiedä miten suhtautua siihen. Odottamaton viesti tuli alkuillasta jossa verbaalisuuden kuningatar laittoi väliaikatietoja väkijoukkojen keskeltä. Viestin viimeinen lause oli niin yllättävä että olen hykerrellyt sen äärellä. En osannut vastata tuohon lauseeseen mitään. Nyt, kun on aivan liian myöhäistä siihen vastata, vastaisin että Ugh. Voisin myös sanallisesti rummuttaa nyrkein rintaani ja olla alfauros.

Tänään on vuorossa tämän työpäivän lisäksi teatteria, minun todella pitäisi myös suorittaa kotitaloudellisia askareita. Uskoisin että tiskialtaassa alkaa olemaan sopivat kuviot, onhan astiaston ensimmäinen kattaus ollut likoamassa sunnuntaista asti.

Heräsin yöllä ensimmäisen kerran kolmelta joten tämänhetkinen vireystilani ei ole kiihdytysajajan luokkaa. On vain pakko koittaa jaksaa tämä päivä loppuun asti. Asiaa helpottaa tieto siitä että eräällä ystävälläni on varmasti paljon heikompi tila, joten minun ei tarvitse valittaa vaan jätän sen oikeuden hänelle.

Tähän loppuun on aika vielä kiittää eilisestä keskustelusta erästä ystävääni, annetaan hänelle näin perjantain kunniaksi koodinimi ja tuo nimi olkoon intiaaninimihenkinen "Hän joka juo skumppaa pulloittain ja nauttii jääpalansa kauloilta". Kiitos taas kerran. Tämä maailma ei olisi mitään ilman sinua.

Nyt siirryn työasioiden piiriin, kevyen heikotuksen ja väsymyksen piirittämänä. Yritän olla yhtä reipas kuin Sinä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

yhdeksäntoista yötä, hymyä, kolmasti kahvia.

Hei! On enää yhdeksäntoista yötä jouluun, pieneen rauhaan tässä levottomassa maailmassa, siihen kun saa rauhoittua lähimmäisten kanssa hyvän ruoan ja yhteiselon keskellä. Ei siitä nyt sen enempää kuitenkaan, siirrytään eiliseen ja sen tapahtumiin.

Eilen tuli siis käytyä taasen Helsingissä. Seuralaiseni kanssa yritimme toistamiseen päästä Cafe Moskvaan vaan paikka tuntuu olevan jatkuvasti kiinni. Ikkunasta tosin näkyi screenille heijastettua Guitar Heroa pelaava joukkio. Käyhän se niinkin. Näin ollen, kävelimme Bar Looseen joka aina ilahduttaa olemassaolollaan ja hyvällä hengellään. Istuimme mukavalla sohvalla turisten ja toinen toisiamme naurattaen. Kahvia ja kolajuomaa nautimme. Kuten arvelinkin jo ennakkoon, ilta oli loistava. Harmittaa että ajankulun herra oli meitä vastaan ja näin ollen jouduimme jatkamaan kumpikin omaan suuntaamme liian aikaisin. Olin yhtä hymyä kotimatkan ja loppuillan. Olen tuota samaista hymyä edelleenkin.

Toivon ja odotan pikaista uudelleennäkemistä. Ehkä sellainen suodaan, ken tietää?

Tänään heräsin totuttuun tapaani reilusti ennen herätystä, join pari kuppia kahvia (reilun kaupan, tietenkin) ja kuuntelin mukavaa musiikkia. Lähdin töihin ja olinkin täällä aikaisemmin kuin koskaan. Täällä nyt sitten pitäisi kitua seuraavat vielä noin kahdeksan tuntia, jonka jälkeen on aika siirtyä kaupan kautta kotiin. Kotona nopeatempoista levylaukun pakkaamista ja siirtyminen teatterimaailman ainutlaatuiseen syleilyyn. Esityksen tulee todennäköisesti näkemään humalaisia silmäpareja. Tekijäpuolemme kaino toive on, ettei tällä kertaa löytyisi sammuneita ihmisiä katsomosta. Vaan olisipa se sekin tietenkin eräänlainen uusi, hauska standardi.

Teatterin jälkeen onkin sitten vuorossa jo edellisessä merkinnässä mainittu illanvietäntä levy- ja elävän musiikin parissa. Toivon että on paljon ystäviä tulossa paikalle myös. Kaipaan eräiden ihmisten näkemistä. Minulla on myös ikävä erästä kaukana asuvaa ystävääni joka minulle soitti eilen iltapuolella. Olisi mukavaa hänen sanoja lainatakseni ”jakaa fiiliksiä” pitkästä aikaa. Ikävöin myös (huomaan sen tätä kirjoittaessani) erästä minulle kovin tärkeätä ihmistä ja hänen kanssaan käymiäni keskusteluita. Vaan aikataulut tuntuvat olevan vaikeat, toista vie korkeakulttuuri, toista vuorikiipeily.

Kohta on aika siirtyä juomaan kahvia (reilun kaupan, tietenkin) ja sen jälkeen aikatauluttaa viikonlopun työkuviot kohdalleen. Tiedän että huomenna kirjoittanen tänne taasen jotain, lupaan avata merkkipäivän kunniaksi hivenen mietteitäni itsenäisyydestä. Mutta nyt, Sinä siellä, urheiluselostuksesta tutun lopetuksen käyttääkseni, näihin kuviin ja tunnelmiin.

tiistai 4. joulukuuta 2007

Rasvainen tiistai

Sumuisen tiistain alkupuoliskoa! Tapahtumaköyhän maanantain raportoiminen tuntuu turhalle, sisältö oli vapaapäivän viettäjälle hyvinkin vapaa. Ruokailua, elokuvia, sohvalle nukahtelua, näyttöpäätteen ääressä oleskelua. Kahvittelua pariinkin eri otteeseen, parin eri ystävän kera. Eilen onneksi ystäväni muistutti minua keskiviikosta ja livemusiikkitapahtumasta ravintolassa joka toimii tämän kaupungin keskiönä minulle ja ystävilleni. Odotan innolla, samoin kuin odotan pitkästä aikaa tapahtuvaa musiikillista iloittelua levyjen soittamisen muodossa.

Tämän soittamisen ainoa dilemma on kysymys siitä soittaisinko hyvää musiikkia vai sitä jota massa haluaa? Illan linjaus tulee olemaan rockahtava, yhtyeiden määrittäessä pääpiirteet. Levyhyllyni ilakoi jo etukäteen saadessaan osallistua humalaisen pikkujoulukansan illanviettoon. Pyrkimykseni on myös kumminkin tyydyttää omia valikoivia korviani.

Tänään on hieno päivä, työpäivän päättymisen jälkeen. On jälleen aika suunnata kohti sumuista ja synkkää pääkaupunkia, sen turvapaikkojen lailla hohtavia kahviloita, ja mikä tärkeintä, äärimmäisen kauniin ja verbaalisuuden johtotähden seuraa. Uskoisin että tämä ilta tullee olemaan tämän viikon kohokohta minulle. Uskon lumoutuvani jälleen kerran, kuten hypnotisoitava taskukellon edestakaisesta liikkeestä.

Vaan nyt on aikani lopettaa tämä kirjoittaminen, hivenen itseeni pettyneenä siitä etten ole puinut aikoihin asioita sen syvemmällä kauhalla hämmentäen, vaan vain tyytyen tylsän arjen lyhykäisiin raportointeihin. Ehkäpä ensi kerralla minulla on aikaa pysähtyä hetkeksi pohtimaan asioita, nyt on riennettävä palaveriin. Hyvää jatkoa sinulle, toivottavasti päiväsi ei ole YUP-yhtyeen laulun kaltainen, sellainen josta tämänkin merkinnän nimi on otettu.

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Sateisen sunnuntain lyhyt raportointihetki

Sunnuntain tervehdys täältä sulavien nietosten keskeltä. Viikonloppu on ylittänyt puolivälinsä jo reilusti. On siis aika lyhykäisesti niputtaa tapahtuneet yhteen. Tapahtumia ei ole ollut nimeksikään joten hyvin lyhyesti voimme ne käydä tässä läpi.


Perjantaina oli sidosryhmiemme pikkujoulut. Työkaverini kanssa herätimme idyllisen rantasaunan ikiroudan keskeltä. Lämmitysoperaatio vei useita tunteja, hyvin monta sylillistä koivu- ja haapahalkoja, savuisaa tunnelmaa ja luonnonläheisyyttä antoi tilalle. Muiden paikkakuntien henkilöt saapuivat kartanolle hivenen klo. 13.00 jälkeen ja kartano antoi parastaan: 1700-1800-lukulainen sisustus, kattofreskot ja joulumusiikki toi tunnelmaa niille jotka sitä halusivat.


Kun aloitimme ruokailun, keskustelimme sivistyneesti eri punaviinien eroista, mm. vertailimme chileläisiä ja australialaisia viinejä keskenään. Sanalla keskustelimme tarkoitan: muut keskustelivat, minä tuijotin tyhjyyteen tylsistyneenä ja toivoin olevani muualla. Alle sekunnissa kyllä huomasin etten kuulu joukkoon. Kun pikkujoulut olivat osaltani loppu, suuntasin nopeasti kodin kautta teatterille. Yleisö oli erittäin humalaista. En muista nähneeni koskaan aiemmin että kolme ihmistä nukkuu esityksen aikana. Nukkumisella tarkoitan sammuneena olemista.


Teatterin jälkeen suuntasin kotiin ja olin siellä. Ei raportoitavaa. Lauantai meni työssä ja teatterilla ja kotona. Ei muuta raportoitavaa kuin että esitys oli tähänastisista paras. Nyt näin sunnuntaina, olen töissä ja katson ikkunasta kuinka viime yönä kasaantuneet kinokset sulavat vauhdikkaasti, kelien herran vielä avittaessa tuota työtä reippaalla vesisateella. Kyllä joulun lähestymisen tuntee ja huomaa.


Tässä tämä kaikki lyhykäisyydessään, tänäänkään ei ole odotettavissa mitään erikoista työn jälkeen joten... hyvää tätä päivää sinulle. Muista ystäviäsi.