Huomenta. Kuten eilen illalla keskustellessani Espoon kanssa arvelinkin, viime yö oli hyvinkin raskas nukkua. Onneksi unta oli vain vähän ja sekin pikkupätkissä. Käydäänpä läpi nopeaan pari edellistä päivää.
Jouluaatto valkeni mustana ja sateisena, kuin tuomiopäivä konsanaan. Mieli oli kuitenkin iloinen ja lahjojen paketointi oli hikoiluttavaa mutta hauskaa. Onneksi olin hetken etiäisen johdattamana edellisenä päivänä ostanut vielä yhden rullan paketointipaperia. Juuri ja juuri riittivät. Paketointiurakoinnin jälkeen oli aika siirtyä äitini residenssiin istumaan ja rupattelemaan. Siellä sitten tuli saunottua kuten tapana on ollut, samoin kuin syötyä jouluateriaa, hyvin maittavaa sellaista. Alkuillasta siskoni perhe saapui myös paikalle vihdoin ja viimein ja päästimme kahdeksanvuotiaan pakettimeren keskelle uimaan ja kauhomaan. Ilo oli käsinkosketeltavaa suorastaan. Tavarat vain olivat hivenen hämmentäviä, erään niistä laitan varmasti otsikkoon.
Illalla myöhään oli aikani tullut siirtyä takaisin kotiin ja näin teinkin. Pidän sopimuksistani kiinni, olkoon ne sitten vaikka vain itseni kanssa sovittuja. Olen iloinen siitä että sain taisteltua kurimusta vastaan ja oltua ilman tippaakaan alkoholia vaikka viinahammasta kolottikin runsaanlaisesti.
Joulupäivänä sitten oli aika siirtyä toisen kattauksen pariin, hain siskoni perheineen sovittuna ajankohtana ja ajoimme pääkaupunkiseudulle syömään valmislaatikoita ja kinkkua. Oltuamme nelisen tuntia paikalla oli aika sanoa hei heit ja siirtyä takaisin kotiin, hivenen valheellisella syyllä tosin mutta aika aikaansa kutakin. Viinahampaan vihlonta oli saatava vaimennettua, ystäviä oli nähtävä ja hauskaa oli pidettävä, millä hinnalla hyvänsä.
Näinpä sitten, glögit lämpiämään ja stand up-komiikka pyörimään. Tätä ilottelua kesti vain hetken kun olikin aika siirtyä erään kaverin tykö. Siellä olikin sitten hassuttelua luvassa mm. erään piirtoseurapelin muodossa. Sopivana ajankohtana siirryimme sitten ravintolaelämään. Meillä oli kivaa. Kaiketi.
Eilinen menikin sitten kotona syödessä ja makaillessa, illalla onneksi sain jo keskustella Espoon kanssa. Huomasin miettiväni että olenko tullut riippuvaiseksi näistä keskusteluista? Tuntui ontolle ne pari päivää jotka olivat keskustelemattomia. Tässähän olisi taas hyvä aihe vähän mietiskellä ja pyöritellä vaan kuten tapoihini kuuluu, annan katteettoman lupauksen tämän asian tarkemmasta tutkailusta tulevaisuudessa ja sen sijaan nautin kahvini loppuun ja siirryn valtaisien vesimassojen alle, kohotan kasvoni ylöspäin ja otan pisarameren vastaan ilomielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti