tiistai 30. joulukuuta 2008

Lazarus

Minä kuolen pian. Tämä on perusolettamus, sillä en ole taaskaan malttanut olla ilman alkoholia. En tiedä mikä siinä on, mutta tunnen olevani oikeasti elossa vain rokkikeikoilla nousuhumalassa. Kaikki muut ajat ovat vain tapahtuvien elämien välisiä koomakausia.

Olin siis eilen loppuunmyydyllä Tavastialla katsomassa Godsplagueta, Diabloa ja Stam1naa. GP:n keikan aikana yleisö oli vielä vähän jähmeähköä, totuttelemassa tilanteeseen niin sanoakseni. Diablon keikka oli loistava, Heikki Malmberg rumpujensa takana kuin tikittävä kello ja ainoa asia mikä häiritsi, oli se tosiasia, että mielestäni heavyorkesterin ei kuuluisi käyttää taustanauhoja. Diablolla narulta tulee kosketinosuuksia ja taustavokaaleja mutta silti ihmetyttää missä on se vaaran tuntu, improvisoinnin mahdollisuus? Lisäiloa keikalle toi takanani seissyt enkelkuoro eli Mokoman kitaristit jotka osasivat eittämättä tallinsa bändin kertosäkeet ulkoa ja rohkaisivat yhtyettä biisien välissä lauseella ”ihan hyvä”.

Stam1na oli taas jälleen kerran paras suomalainen bändi livenä. Bassotaiteilija Kaikka on aivan mielipuoli keikalla, oikeasti pelottaa katsoa miehen pään- ja elimistönpyöritystä. Milloinkohan joku osa putoaa irti?

Sanat eivät nyt riitä kuvailemaan keikkaa sen paremmin ja siksi en siitä nyt enempää kirjoitakaan. Mistä minä kirjoittaisin? Siitä, että en saanut pyykkivuoroa tälle päivälle? Ei tunnu hyvälle aiheelle. Siitä, että aion kohta avata eräällä toiselle henkilölle suunnittelemani joululahjapaketin ja maata sängyllä ja katsoa Pasilaa? Ei tuosta ole oikein mitään kertomista.

Kertoisinko siitä, että eilen messengeriini ilmestyi kaksi uutta naisihmistä ja toisen aion treffata tänään. Alun perin suunnittelimme treffejä kopiointiliikkeeseen (jep, en jaksa alkaa avata) mutta päädyimme sittenkin perinteiseen oluella käyntiin. Olen varmaan oikein älyttömän edustava. Nyt jos koskaan olisi M. Laineen aika sitten ottaa oluen asemesta jotain alkoholitonta juotavaa. Aamulla on töitä luvassa (olin tänään töissä mutta onneksi minut laskettiin kotiin kolmen pitkän tunnin jälkeen) ja illalla sitten perinteinen uuden vuoden vastaanotto kaverini luona.

Seuraavassa postauksessa voisi käsitellä kulunutta vuotta mutta katsotaan miten käy. Saatan puhua vaikka ihosairauksista tai kyborgeista, en itsekään oikein koskaan tiedä mistä haluan puhua. Se on eräänlainen heikkous. Mistä sinä haluaisit että kirjoittaisin?


(Otsikko Porcupine Treetä, juuri oikeaa musiikkia tähän tilaan.)

maanantai 29. joulukuuta 2008

Plenty down, one to go.

Oltiin Nuun kanssa katsomassa HIMiä lauantaina. Alkuilta meinasi muodostua fataaliksi äärimmäisen pahan glögin takia (Jubileum Glögi 21 % ei ole mitenkään silkkaa juhlaa, en kyllä tiedä pitäisikö sitä lantrata jollain vai vain lämmittää kuten me teimme.) Fiilistelimme live-dvd:tä ja nostatimme tunnelmaa ja tietenkin nasevasti kommentoimme, kuten asiaan luonnollisesti kuuluu.

Lähdimme lopulta keikalle ja saavuimme paikalle 45 Degree Womanin soittaessa viimeisiä tahtejaan. Nautimme oluet ja hetken mielijohteesta vodkashotit. Oli muuten uskomattoman pahaa. Hyi hyi, Nosturi. Tällaisia hetkiä varten olisi hyvä pitää pullo vodkaa esim. pakkasessa tai edes kylmässä.

Keikka alkoi lopulta ja… niin, en muista millä biisillä, en setissä soitettuja biisejä myöskään. Bändi oli aivan tulessa ja fiilis oli superia. Se on tärkeintä. Keikan ehdoton kohokohta oli encorena tullut Sleepwalking Past Home ja Valon Viljon uskomattoman matalalta vedetyt lauluosiot siinä väliosassa. Villen käsi viittilöikin monitorimiksaajalle koko sen kohdan, että ”nosta nosta nosta!”

Keikan jälkeen mentiin Looseen ja nelosolut meni naamaan aivan uskomattoman kivuttomasti. Ihan huomaamatta oltiinkin täysin separeina. Jälkeenpäin puhelimesta on voinut onneksi tarkistaa olleeni kotona klo. 01.32 joten aikaisessa vaiheessa.

Sunnuntaina ei oikein ollut mitään krapulaa ja ihmettelin sitä itsekin. Tänään sitten töissä on ollut koko päivän täysin vetämätön olo ja olen iloinen, että työpäivä on osaltani jo ohitse. Illalla olisi vuorossa Tavastia ja pelottaa jo etukäteen. Pakko on pistää tämän jälkeen pieni tauko elävien esitysten kohdalle. Maksa ja lompakko huutavat, on typerää olla kuuntelematta niitä.

Kiitos vielä kerran erityisesti Nuulle, samoin Panulle ja Kalevalabätlääjälle. Nastaa oli.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Takaisin sorvin ääreen päiväksi.

No niin. Joulu on nyt juhlittu, paketit avattu, siskontytön intoilu katsottu, ruokia syöty ja perheen kesken hyvä aika vietetty. Mitä jäi tästä joulusta mieleen? Oikeastaan omituista kyllä, vahvin muisti- ja mielikuva on aattoiltana kaverin luona vietetty alkuyö. Paikalla oli muutama ihminen ja keskustelimme erään tuomiometallin suurimman nimen kanssa hyvin hyvästi.

Keskustelimme mm. mustan metallin ja äärioikeiston yhteneväisyyksistä ja omituisuuksista, niiden tuomasta uhkakuvasta ja sen sellaisesta. Taustalla soi Turbonegro. Hauskaa oli, sikäli kuin tuollaisesta aiheesta voi olla hauskaa puhua.

Nyt sitten istun töissä ja odotan työtehtävien alkamista. Miss Piggy puhuu telkkarissa taustalla ja juon vettä. Sain antibioottikuurista jotain allergista reaktiota ja se ei ole mitenkään älyttömän kivaa.

Päässäni pyörii uuden biisiaihion pari keskeistä riviä, pitäisi kirjoittaa ne ylös ja alkaa tehdä niiden ympärille lisää täytettä. Olen innoissani löytäessäni jo läpikoluttuun aiheeseen (itselleni) uuden vertauskuvan ja se täytyy hyödyntää ehdottomasti.

Ei tässä nyt oikein ole mitään merkinnäksi kelpaavaa kirjoitettavaa sittenkään, lähinnä odottelen huomista ja sen iltaa varsinkin ja olen tänään varmasti kuin kissa kuumalla katolla, varsinkin kun minulla ei ole tänään mitään tekemistä sen jälkeen kun pääsen töistä. Toivottavasti en sorru juomaan alkoholipitoisia juomia sen takia.

Hyvää päivää sinulle, toivottavasti joulusi oli oikein hyvä. Minun oli.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Kaakkua.

Tästä tulee nyt melkoinen filleri eli täytepostaus. Ei mitään asiaa, ei mitään tapahtunutta oikeastaan ja mielikuvituskin on niin köyhällä päällä, että ei taida lähteä mitään epäsovinnaista kirjoitusta jossa samaan lauseeseen ympätään ruumiita ja masturÄH.

Lauantaina olin aika lähellä kuolemaa, ainakin se sille tuntui. Käytiin Nuun kanssa mäkissä aamupalalla ja miltei mahdottomien tehtävien listalla olivat mm. chilidipin avaaminen ja hampurilaisen syöminen. Halusin vain olla kotona ja nukkua esim. Blade Runnerin läpi, täristä peiton alla ja juoda voimakkaasti hiilihapotettua limonadia. Tämä ei ollut mahdollista vaan piti tsempata kaikki reservivoimatkin ja lähteä siskontytön kanssa moikkaamaan sukua vanhalle kotipaikkakunnalle. Niinpä sitten istuimme bussissa, minä kolme päivää juopotelleena ja 9-vuotias pikkuprinsessa ja keskustelimme omituisia ja nauroimme paljon. Olin kaiketi sopivasti taantunut.

Pääsimme perille ja vaikka olin Nuulle luvannutkin, en hakenut kaupasta tasoittelukaljaa vaan menimme äitini luokse suoraan. Siellä meitä odotti Savosta saapuneet enoni ja mummoni. Paikalla oli siis neljä sukupolvea samanaikaisesti. Kivaa oli.

Jaksoin olla paikalla pari tuntia ja sitten oli pakko lähteä takaisin kotiin. Bussimatkan taittoi kanssani Amorjensin laulaja joten oli mukava rupatella musiikkijutuista koko matka. Varsinkin kun iPodini ei ollutkaan latautunut edellisenä yönä ja sen virta loppui bussipysäkillä.

(Nuunis soitti juuri ja kertoi maailman hienoimman uutisen! Onneksi ihan kohta on jo 27. päivä ja lauteille astuu HIM. Huh huh!!! Kerrankin onnistuvat jotkut asiat edes tässä surkuhupaisassa beta-yritelmässä nimeltä elämä.)

No niin, takaisin lauantaihin.

Pääsin kotiin ja haukottelin lähinnä jatkuvasti. Nosturin puurojuhlaan piti mennä joten oli pakko vähän jumpata maksaa. Oloani kohentaakseni nykäisin glögit tulille ja vodkapullon esille. Muutaman glögin jälkeen olo alkoikin olla jo normaalimpi, ei kyllä sillä tavalla hauska kuin yleensä kännissä vaan sillain epähieno kuten festareilla viimeisenä päivänä.

Siispä parit oluset vielä kitusiin ja sitten Nosturiin. United Underworld oli yhtä loistava kuin aina, keikalla näkyi miellyttävä määrä tuttuja kasvoja ja fiilis oli hyvä. Omituisia idiootteja tuntui saapuvan alueelle yhä enemmän ja enemmän ja päätinkin lähteä kotiin heti UU:n lopetettua keikkansa. En ollut kovinkaan vastaanottavaisella tuulella esim. tällaiselle tilanteelle: Seisoin paikallani ja katsoin keikkaa, parin metrin päässä seisoi joku täysin random-jäbä. Jäbä yritti ottaa kontaktia, itse en ollut kauhean innostunut keskustelemaan keikan aikana, en tiedä teistä muista, mutta itse pyrin keskittymään keikoilla keikan katsomiseen, en keskustelemiseen.

No kumminkin, jotain se jäbä siinä yritti keskustella ja käytti täkynä mm. lausetta ”kato miten hyvä perse tolla mimmillä on!” Olihan se kieltämättä ihan ok-perse, ei mikään älyttömän hyvä mun mielestä tosin. Seuraavaksi saan kuulla ”Mulle on ihan turha vittuilla!” samalta jäbältä ja tässä vaiheessa alkoi sitten itsellä olla mittari aika täysi. Siirryin vähän sivumpaan ja katsoin keikan loppuun. Heti kun lavalla musiikki hiljeni, kävelin narikan kautta ulkoilmaan, laitoin musiikin soimaan toisesta mp3-soittimesta (ykkösratsuni oli siis latauksessa) ja kaivoin takin taskusta oluen. Näiden apuvoimien kanssa oli mukava kävellä yllättävän hiljaisessa Helsingin yössä kotiin.

Sunnuntai menikin sitten ihan täysin kotona ja nukuin mm. Scarfacen läpi. SAY HELLO TO MY LITTLE FRIEND! Al Pacino on kyllä aivan ruokottoman hyvä näyttelijä.

Nyt sitten juon kahvia ja suunnittelen vakaasti viimeisten jouluostosten tekemistä. Kohta saa myös paketoida lahjoja, se on yksi ehdottomia suosikkipuuhiani joulussa. Varsinkin kun en osaa paketoida. Olen kyllä varannut taas isohkoja pahvilaatikoita joihin sitten laittelen oikeat lahjat. Maltan tuskin odottaa siskontytön ilmeen kun saa avatakseen massiivisen laatikon ja siellä onkin sisällä lähinnä rypistettyä ilmaisjakelua ja jossain sitten sitten se oikea lahja, paketoituna myöskin.

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa juuri Sinulle, muista olla rauhallisesti ja keskittyä vähän muuhunkin kuin materialistisiin puoliin joulussa. Itse harkitsen jopa vähäsen joulukirkkoon menoa. Edellisestä kerrasta on paljon aikaa.


Otsikko on nyt sitten kaksimielinen. Täytemerkintä eli täyttäri eli kakku ja toisaalta kuuden tonnin rajapyykki on mennyt näköjään nurin tämän blogin latauksissa. Että kaakkua siitäkin syystä. Saisipa täytekakkua. Maistuisi tämän kahvin kanssa.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Porcelain Heart

Terve taas. Elämä alkaa asettua vähitellen takaisin uomiinsa. Antibioottikuurin viimeinen (jalkapallokentän kokoinen) tabletti odottaa ottamistaan, olen palannut takaisin töihin ja olen juopotellut kolmena edellisenä iltana. Eilinen oli kyllä vähän vahingossa alkanut juttu, töissä oli tarjolla glögiä ja siihen sai makua leikkaamaan mustikkakossua. Siitä se ajatus sitten lähti.

Töiden jälkeen pika pikaa Looseen ottamaan ”yksi taikka kaksi tasoittavaa” ennen kotiutumista, soitto Nuunikselle seurankipeänä ihmisenä ja arvaattekin varmasti lopun. Panun takia juovuimme ja yhtäkkiä vedimme luonani snapseja ja siirryimme Heavy Corneriin. Sitten onkin taas aika hämärät muistikuvat mutta varmasti on hauskaa ollut ja aamulla olo oli sen mukainen myöskin. On vieläkin aika heikko happi. Juuri mietin tukitoimintona glögin laittamista liedelle ja kirkkaan pullon esiin kaivamista.

Olin keskiviikkona ja torstaina katsomassa Von Hertzen Brothersia Tavastialla, kyllä se bändi sitten osaa hommansa erinomaisesti. Koska ketään teistä ei kiinnosta, laitankin tähän kummankin illan settilistat. Siitäs saatte!

keskiviikko:

  1. Brother
  2. Freedom Fighter
  3. Somewhere In The Middle
  4. I Came For You
  5. River (akustisena)
  6. Beside You
  7. Silver Lover
  8. Endlessly
  9. Let Thy Will Be Done
  10. Faded Photographs
  11. Experience
  12. Dreamworld
  13. Kiss A Wish
  14. Discipline Of The Sun
  15. Willing Victim

torstai:

  1. Bring Out The Sun
  2. Spanish 411
  3. Somewhere In The Middle
  4. I Came For You
  5. River
  6. I Gave Up – Dreamworld
  7. Freedom Fighter
  8. Brother
  9. In Your Arms
  10. Let Thy Will Be Done
  11. Kiss A Wish

Encore: Discipline Of The Sun

toka encore: Willing Victim

Kyllä kelpasi noiden tahtiin juoda alkoholia ja hymyillä kilpaa muiden kanssa. Universaalin rakkauden tunne klubitiloissa on mahtava kokemus. Mitäs muuta on lähipäivinä tapahtunut? Neiti D. on feidannut minut tyylipuhtaasti vissiinkin joten suhdetoimintapuolella on aivan yhtä hiljaista kuin ennenkin.

Ai niin, näin eilen kuolleen ihmisen kun menin töihin. Kahden ambulanssin värivalot maalasivat asfalttia nopeaan tahtiin, askeleeni johdattivat minua kohti maassa makaavaa kalmoa. Perinteisesti valkoisen kaavun alta pilkotti toinen kenkä. Oli pakko töissä masturÄH.

Eiköhän tämä merkintä ollutkin sitten tässä. Täytyy hakea varmaan jotain juotavaa nyt.

Ai niin, ikäkriisini kohosi aivan uusiin ulottuvuuksiin tänään. Täytin syksyllä pyöreät 30 vuotta ja näin enoni tänään ja hänen sanojaan lainatakseni: ”Olet jo kohta neljäkymppinen ja minä vasta täytin sen verran.” KOHTA NELJÄKYMMENTÄ! Se sairas sika, 46-vuotias vääräleuka. Kylläpä nyt ahdistaakin.

Eiköhän tämä merkintä ollutkin sitten tässä. Täytyy hakea varmaan jotain juotavaa nyt.

Täytyy hakea varmaan jotain.

Täytyy.

(otsikko Opethia)

maanantai 15. joulukuuta 2008

You've got mail.

Tiedättehän kuinka mukavaa on tilata joululahjoja netin kautta? Varsinkin itselle. Ainakin ulkomailta hyödyntäen Paypalia taikka vastaavia maksutapoja. Nyt te kaikki siellä kuiskailette toisillenne: ”Tämä on taas niitä merkintöjä joissa itketään vaikeuksista tilata ulkomailta ja kuinka tavarat eivät tule ikinä ja väri on väärä ja tuote on eri ja blaa blaa blaa.” Ei pidä paikkaansa!

Tilaaminen oli helppoa, ”maksuvälineenä” Paypal on helppo ja verraton (eli en ole siis verrannut sitä muihin vastaaviin) ja ainoa miinuspuoli on odottamisen pituus. Odottavan aika on kovin pitkä jo lähtökohtaisesti ja nyt se oli sitä vielä potenssiin (heh heh hee) satayksi. Kun tulin kotiin, oli postilaatikosta pulpahtanut pienen linnun lailla postimiehen jättämä lappu. ”Teille on saapunut suurikokoinen kirje ja en saanut sitä survottua postiluukustasi sisään, joten mene lähimpään postiin noutamaan pakettisi.”

Nappasin lapun käteeni ja juoksin (kävelin oikeasti kylläkin) sisäpihan poikki porttikongin kautta kadulle. Olin terävillä salapoliisiaisteillani kiinnittänyt huomiota kotiin tullessa postimiehen kärryihin naapuritalon kohdalla. Johtopäätös! Hän on siis pian tuleva kadulle takaisin. Pyörin tyhmännäköisenä ympyrää jalkakäytävällä ja tein varmaankin jotain monimutkaista. En muista. Pian posteljouni saapui paikalle ja revin hullunvirne kasvoillani lappua taskusta. Ojensin sen hänelle tomerasti kuin pikkupoika ja jäin toljottamaan silmät selällään. Postimies sanoi: ”Joo, oon pahoillani, se on tuolla Postissa. Meidän pitäisi ottaa nämä mukaan mutta se olisi vienyt puolet tästä kärrystä. Joudut nyt ikävä kyllä hakemaan sen tuolta Postista. Toivottavasti tästä ei ole haittaa.” ”Ok, ei ole haittaa, nopeastihan siellä käy. Kiitos kumminkin.”

Tulin takaisin kotiin, söin ruokaa, pesin pyykkiä ja sitten päätin lähteä Postiin. Voi pojat. En tiedä olenko koskaan kokenut vastaavaa mutta mennessäni Postiin, aavistin siellä olevan muutaman muunkin asiakkaan. Vuoronumerojakelukone arpoi minulle kupongin jossa luki 120. Katsahdin taululle. 498. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta missään nimessä. Pyörin ympyrää. Pian ymmärsin, että minua ennen on menossa palveltavaksi satakaksikymmentä ihmistä. 40 minuuttia odottaessa meni ihan leppoisasti musiikkia kuunnellessa ja Metroa lukiessa. Löysin myöskin Postin uuden myyntituotteen, possukalenterin ja koska minun mielestäni se ei ole ihan soveltuva lapsille, otin siitä kuvan ja jaan sen teidän kanssanne. Hyvää joulun odotusta! Ja koko tämän kirjoituksen tarkoitus oli siis se, että seuraavan kerran kun joku taho kysyy "Ei kai haittaa..." Aion vastata: "Haittaa. Saatanasti."

lauantai 13. joulukuuta 2008

Pitkäkestoisuus on hyve. Vai oliko se pitkäjänteisyys sittenkin?

Sain yöllä monta kertaa. Blogiin teksti-ideoita siis, senkin pieni Per Vert. En tietenkään muista niistä yhtäkään mutta näköjään on aina vain pakko kirjoittaa. Tämä pakko saattaa tietenkin johtua siitä, että olen tiistaiaamun jälkeen poistunut kodistani kahdesti, puhunut puhelimessa kolmasti ja muuten ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä vain ja ainoastaan luotettavan sotaratsuni eli tietokoneen kautta.

Tuohan saattaa tietenkin olla ihan normaalia joillekin ihmisille mutta minusta ei nyt olisi tähän. Äsken lähdin reippain mielin kulkemaan kohti Kiasmaa, tarkoituksena käydä koulutehtävän muodossa tarkastamassa näyttely läpi. Oli pakko luovuttaa kesken matkan. Ei ollut voimia tarpeeksi, siispä otinkin uuden suunnan ja kävin ostamassa pari joululahjaa periaatteella ”mikä nyt vain ekana käteen tarttuu” ja ostamassa lähimenneisyyteni suosikkiruokaa, jäätelöä, lisää.

Aamulla kuuntelin mm. Incubusta ja muutakin sellaista aamuun sopivaa ja join vettä, nyt soi The Sounds ja drinkiksi on vaihtunut sopiva lauantainen aamupäivän juoma.

Hyvä on! Voin jakaa teillekin tämän aivan omin rusina-aivoin kehittämäni reseptin kun nyt kerran noin vauhkoiksi ryhdyitte.

Ota vetomitaltaan sopiva (esim. 3 dl) lasi

Laita lasin pohjalle jääpaloja

täytä mustikkakeitolla

Nauti.

Urheimmat teistä voivat laittaa sekaan vaikka vodkaa, kivennäisvettä taikka pirtua. Minä juon omani tällä tavalla raakana kivillä. Sitten vain holkki ja siihen YSL tms. pillisavuke ja blaadaamaan. Jos tapoihin kuuluu.

Ai niin, en ole polttanut savukkeita sen jälkeen kun maanantaina lähdin töistä, eli aikaisin. Ei kyllä todella tee mielikään, jalat kyllä rummuttelevat ahkerasti ja rivakkaa tahtia, kuin Isla J. Brave kunnianpäivinään. I-ha-haa, I-ha-haa, heepoo hiiirnahtaaa-aaaa….

En enää tiedä mitä elokuvia nukkuisin läpi. Tähän mennessä olen menestyksekkäästi uinunut kaikki Beverly Hillsin Kytät, Showdown In Little Tokyon, The Officen 1. kauden, Showtimen ja varmaan joitain muitakin, en vain muista nyt. En myöskään muista oikeasti tämän viikon blogimerkintöjen tekemisestä mitään.

No niin, nyt taidan siirtyä valitsemaan linnani majoitussaleista sopivimman vuoteen, upottaa pääni dodon höyhenistä tehtyyn valtavaan tyynyyn, verhota atleettisen ja pronssinvärisen jäntevän runkoni massiiviseen lohikäärmevauvojen untuvilla täytettyyn peittoon ja tuudittautua unten harmonioiden täyttämään maailmaan vaimojeni ja eunukkien kuoron saattamana. Olkaa hyvä, tänään haluan kuulla Banaaninlastaajan laulun!


perjantai 12. joulukuuta 2008

Sairastuvalta ei oikein mitään uutta.

Minulla on tylsää. Onneksi lääkärin kirjoittamat antibiootit alkavat vähitellen jeesata eikä minun tarvitse kerätä voimia ja rohkeutta sängynreunalla istuen joka ikinen kerta kun nielaisen. Sattuu tuo nielaiseminen siis edelleenkin kovaa mutta enää minun ei tarvitse:

1) pusertaa käsiäni nyrkkiin
2) nostaa leukaa ylös
3) Puhaltaa keuhkoista ilma pois
4) sulkea silmiä
5) jännittää käsieni kaikkia lihaksia samalla kun kynnet suunnilleen pureutuvat kämmenlihaani

aina nielaistessani.

Haluankin kiittää Alexander Flemingiä keksinnöstään ja vaikka olen aina aika empien suhtautunut (ja suoraviivaisesti oikeastaan aina kieltäytynyt) antibioottikuureihin, täytyy myöntää, että tällä kertaa se on paikallaan. Tulee muuten selvä viikonloppu juuri sellaiseen kohtaan kun olisi työpaikan ja koululuokan pikkujoulut. No, onhan se hyvä välillä maksaakin säästellä. Tai ainakin olisi. Ei, kyllä minä pysyn neljän seinän sisällä visusti vaikka olo paranisi nyt jotenkin kummallisesti. Tai koulussa pitäisi istua tämä viikonloppu mutta katsotaan sitä nyt sitten, huomenna voisin mennä ainakin kun tehtävänantona on Kiasman näyttelyyn tutustuminen ja siitä vajaan sivun mittaisen raportin kirjoittaminen.

Minun tekisi mieleni kuulla Tsaikovskin Alkusoitto 1812 kovalla volyymilla, en oikein itsekään tiedä miksi. Näinhän muuten teenkin ja koska olen kaikin puolin mukava (ja äärimmäisen komea *vink vink*), haluan jakaa tämän ilon teidän kaikkien kanssa. Tässä siis linkki juuri siihen versioon jota tarkoitin, vasket kun soivat ja resonoivat oikein, niin Mieroa viedään aivan täysillä.

No niin, siinähän sitä olikin varmasti tarpeeksi taas merkkejä taputeltuna ja tiputeltuina pitkin lattiaa. Harkitsen uutta kylmää vesilasillista. Good day!

edit: Niin siis kyseessä ei ole versio Alkusoitosta vaan kohta jossa vaskipuhaltimet soivat tulipunaisiksi puhkuttuina. Sekoilen täällä yksin.

torstai 11. joulukuuta 2008

Karhunpoika sairastaa...

...häntä hellii käärme.

Oltuani nyt, en tiedä monettako päivää kipeänä, sain vihdoinkin aikaiseksi varattua lääkäriajan. En pysty nielemään irvistelemättä ja kyynelten nousematta pintaan, puhuminen on tunkkaista ja kivuliasta mongerrusta ja minkään kiinteän syömistä en edes uskalla ajatella. Yleinen olotila on nuukahtanut kuin heitteillejätetyllä fiikuksella. Tämän viikon yöt ovat menneet tunnin pätkissä nukkuessa ja unet ovat olleet omituisia kuumehoureunia. Osa yllättävän pelottavia sellaisia. Käytän muuten tällä hetkellä kaikkia olemassa olevia voimavarojani tämän tekstin tuottamiseen. Oli pakko perua eiliseksi suunnitellut treffit D:n kanssa, ikäväkseni sain kuulla hänenkin olevan kipeänä. Parantuisipa hän nopeaan, on nimittäin melkoisen työpuurtamisen keskellä ja nyt ei olisi aikaa sairastaa. Toivottavasti noin neljän tunnin päästä olen troppireseptiä rikkaampi, ellen kuukahda ratikkamatkalla sitä ennen.

Olin muuten tyrinyt töissä erittäin pahasti. Siis ERITTÄIN. Odotan pelonsekaisesti ensi viikkoa ja töihin palaamista. Saanko pelkästään puhuttelun vai loppuuko työurani kyseisessä laitoksessa näin lyhyeen. Taidan nyt vähän levätä pitkästä aikaa ja sitten lähteä sinne lääkäriin.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Spitting Venom

Olen mielessäni ilkkunut koko syksyn ihmisille jotka ovat sairastaneet perinteistä flunssaa. Ja näin armon vuonna 2008, joulukuun kahdeksas päivä, lääninherra M. Laine sairastuu valtavalla nopeudella. Töissä perinteinen väsymys meni maanantaiväsymyksen ja viikonlopun piikkiin ja kotona ensimmäiset tunnit menivät aivan normaalisti.

Pystyin pesemään pyykkiä, syömään ruokaa ja peräti tiskaamaan (kuinka monta lasia/kuppia voi ihminen tarvita neljän päivän aikana? Oikea vastaus blogin lopussa) vailla mitään ongelmia. Vasta istuttuani hyvän tovin tässä tietokoneellani (ja luonnollisesti lirkuttelin D:lle) ja haukotellessa yhtäkkiä havaitsin orastavan kurkkukivun. En halunnut uskoa, sillä tänään töissä havaitsin hammassäryn tulleen. Saanpahan taas laillisesti vetää hitaita.

Pienen kurkkukipuilun jälkeen pääni on yhtäkkiä samanaikaisesti hirvittävän herkkä ja raskas, kuumesaatanat riuhtovat kalloni reunoilta vauhtia ja törmäilevät tuossa tyhjyyden tyyssijassa. Kuin jossain hullussa autourheilulajissa jossa vain törmäillään ja yleisö kohkaa tulisoihdut käsissään. Ja samaan hintaan vielä hopeatarjottimella minulle ojennettiin selkäsärky ja yleinen jomotus. Kohta joku kuolee (terv. Rytmihäiriö).

Joten täällä minä nyt sitten tärisen villasukat jalassa kodissani, palestiinahuivi kaulassani uikutan yksinäisessä epätoivossani ja D. on kylvyssä kodissaan. Miettikää nyt. NYT. Kylvyssä! Sehän on alasti silloin? Tästä mielikuvasta harhautuneena kaadoin teetä laittaessani enemmän vettä pöydälle kuin mukiini. ALASTI. Ihmisiä on ympäri maailmaa alasti tälläkin hetkellä. Arvatkaapa kuinka monen ikkunan takana on onanoiva ihminen? Minäpä en kerro vastausta. Saan muuten potkut järjestÄH.





Ja niin, kuppeja/laseja oli mennyt 14 kappaletta. Outoa, varsinkin kun en ollut kotona noin vuorokauteen. Mene ja tiedä. Otsikko Hatebreediä. Nam.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Aivan hullua.

Jopas on kovin sunnuntainen olo taas. Heikottaa, ajatus ei juokse normaalia mateluvauhtiaan edes, se ei hölkkää, ei kävele. Ehkä se lähinnä konttaa tai ryömii. Tiedän ensi yön olevan varmaan taas liskopitoisuudeltaan suurehko mutta nyt se ei haittaa yhtään. Antaa tulla vaan.

Olin äsken treffeillä, tai äsken on varmaan vähän väärä sana treffien kestäessä oikeastaan minuutilleen 27 tuntia. Eilen kohdattiin kuuden aikaan illalla Prahassa ja (annetaan hänelle nimi nyt sentään. Joku hyvä lempinimi. Kutsutaan häntä vaikkapa nyt sitten Dorothyksi eli neiti D. tuttavallisemmin) D. lähti kotiinsa tuossa ysiltä äsken. Vähän venähti perinteiset bissetreffit.

Olen oikeastaan aika huono käymään treffeillä, en osaa niitä ”pelisääntöjä” joiden mukaan kuviot kulkevat. En tiedä mitkä aiheet ovat ehdottoman kiellettyjä ja mitkä suotavia, milloin pitää sanoa mitäkin ja niin edelleen. Onneksi D. tuntuu olevan samanlainen ja varmasti tästä syystä treffit olivatkin erittäin omalaatuisensa. Juovuttiin oluesta ja puhuttiin äärimmäisen rehellisesti ja itselle vaikeista asioista. Kerroin asioita joita en ole paljastanut kuin hyvin pienelle määrälle ihmisiä elämässäni ja hän kertoi kasvutarinaansa kaikkine kauheuksineen. Tunsimme välittömästi suurta samankaltaisuutta ja jo illalla jätimme lauseita kesken kun tajusimme puhuvamme toinen toistemme suilla.

Nyt on M. Laineella hyvä fiilis ja kova odotus päällä. Vaan eiköhän maailma tapojensa mukaisesti varmasti romahduta piakkoin alas, sitä odotellessa on ainakin hyvä fiilis, oikeastaan parempi kuin aikoihin. Ja kukapa ei voisi olla viehättynyt naisesta jonka kantabaari on Heavy Corner?

lauantai 6. joulukuuta 2008

Blackout

Eilen oli entisen työpaikkani viimeiset pikkujoulut. Käsittämättömistä syistä johtuen paikka ajetaan alas ja nyt oli hyvä hetki kasata loistava jengi yhteen viimeistä kertaa. Oli mukavaa nähdä ihmisiä joita ei ollut nähnyt pariin vuoteen, kaikilla varmaankin vähän samanlainen pieni apeus rinnassaan.

Alkoholia juotiin, näin tissejä (parasta!) ja kai siellä jotain muutakin tapahtui. En muista. Filmi meni siis perinteiseen tapaan poikki ja projektorihuone yrittää parhaillaan saada jotain aikaiseksi. Pidin myös puheen täysin valmistelematta. Joko mainitsin, että näin tissejä? Tissit tuntuvat halatessa hyville. Tisseillä voi myös taistella vihollisia vastaan, ampua lasersäteillä tunkeilijoita, suorittaa maksuja, hämätä vihollista, houkutella vastustajaa kertomaan salaisuuksia, tehdä kokeita, tarkastaa kokeita, paistaa ruokaa, metsästää kettuja (thus ketunnenät?), piirtää, sommitella… eksyn aiheesta.

Bussimatkalla tänään kohti kotia ja Helsinkiä siinä sivussa, miltei tuli kyynel silmääni Fear Factoryn Resurrectionin soidessa. Aivan uskomattoman kaunis biisi. Nyt juon kaljaa kotona ja yritän. Minulla on tapaaminen parin tunnin päästä ja katsotaan kuinka skarppiin kuntoon saatan itseni sitä ennen. Taidan nyt juoda oluen loppuun ja mennä suihkuun.

Ai niin, hyvää synttäriä Suomelle.


(otsikko tällä hetkellä soivaa (Hed) P.E.:tä. Sopii hyvin.)

torstai 4. joulukuuta 2008

Järki lähtee vissiin kohta.

Hei vain! Olin eilen kotona koko päivän työpäivän jälkeen, pyykkäsin kuin jalopeura ja harkitsin blogin päivittämistä. En sitten jaksanut päivittää.

Tänään aamulla sain Valvojalta tekstiviestin jonka sisältöä en rupea tässä sen enempiä availemaan mutta sanotaan näin, että aika tiukkaa tekstiä tuli. Otan opiksi.

Tällä hetkellä istun töissä ja en tee töitä. Minä kirjoitan nyt blogia. En siis työskentele. Onneksi sain sälytettyä työtehtäväni toiselle henkilölle ja hän tuolla istuu "lauteilla" ja ajaa tilanteita hyvään tahtiin. Narskuukohan minun hampaani?

Mikä minua oikein vaivaa?

On aika tylsää tällä hetkellä joten taidan kirjoittaa tässä lennossa runon ja olla paikkailematta sitä yhtään. Annetaan aiheeksi vaikka... ööh... vaikka... mikä olisi hyvä aihe? Olisiko rakkaus hyvä ja perinteinen aihe? Olisihan se. Minulla ei vain ole mitään kokemuspiiriä asiasta mutta kokeillaan. Nyt lähtee.

Sydän poukkoilee kun näen sinut
Erotan piirteesi jo kaukaa
"Sinun pitää valita minut!"
Ei kai pitäisi kirkossa huutaa

Pidätän hengitystäni kunnes sanot
ne ikuisesti soivat taikasanat
Ja vuotta myöhemmin pyydät ja anot
pyyhi palvelijoiden verivanat

Siispä asetan kruunun päähäni
otan mopin ja puhdistusaineen
Luuttuan lattian kuten on määräni
ja lopetan runon alla suorituspaineen.


Eikö ollutkin vekkuli runo? Taitaa vähän naurattaa? Nauretaan yhdessä, jooko? Nauretaan niin kauan kunnes tulee ydinräjähdys! Joo!

Hah

hahaaa

hahaaahaahaa KAIKKI MUKAAN!

HAHAHAAA

HAHHAHAAHHAHAHAHAHAHAHAHA

HAAHHAHAHAAHHAHAAHHAHAHAHAHAHAHA


keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Valvojan silmin katsottuna.

Voi pojat sentään. Taas uusi merkintä alkamassa eikä allekirjoittaneella ole käsitystäkään siitä, että mistähän se kirjoittaa tällä kertaa. Jos se kirjoittaa taas työasioista niin mä en jaksa. Joku roti pitäisi olla ja suorittaa edes nimellistä itsesensuuria. Katsotaan mistä se aloittaa. Ainakin sillä on maaninen ilme ja hampaat narskuu.

Hei taas kaikki! En ole vähään aikaan kirjoitellut tänne blogiini mitään työhön liittyvää…


No just. Täähän alkaa ihan päin helvettiä koko homma. Joo joo, on sillä ollut kiirettä töissä, kehuja on tullut ja varmaan naamakin on telkkarissa. Ensi kesälle väläyteltiin sille jotain työreissua Saksaan. Toivottavasti oli julmaa pilaa. Nyt se mutisee ääneen, mitäs se suoltaa?

Olen ajatellut palaamista deittaajien maailmaan. Ei tämä syksy ole ihmiselle hyvää aikaa olla yksin…

Hoh hoh. Kuvitteleekohan se, että se on jotenkin sen päätettävissä? Katsois läski peiliin oikein kunnolla. Ei juma, täähän voi mennä hauskaksi. Elääkö se tosiaan noin harhaisessa maailmassa?

Pitäisi vähän skarpata ja ottaa rohkeasti kontaktia jossain baarissa…

Elää se harhaisessa maailmassa. Todella. Luuleekohan se, että kukaan sille suostuu puhumaan, jos se baariin edes pääsee sisään? Makkaraperunat rinnuksilla ja kuola suusta valuen mongertaa jotain etäisesti kotimaista kieltä muistuttavaa äännemöykkyä. ”Tissshhh ööörrrrr tissit!” Aha, se meinaa lopettaa jotenkin ytimekkäästi. Mä toivon Berettaa tahi vastaavaa käsiasetta. Katotaan.

…mutta ei tässä nyt sen kummempia sitten. Taidan vähän siivoilla ja lähinnä odotella huomista ja uutta päivää. Toivottavasti aurinko paistaa. Pian on viikonloppu ja se tarkoittaa pikkujouluja, jes!

Jes todellakin. Varmaan se on kutsuttu pikkujouluihin, ihmissaasta. Raukka elää kuvitelmissaan. Mä tiputan sen huomenna takaisin tähän maailmaan, ”toivottavasti aurinko paistaa.” Hah hah.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Can I Play With (Crazy) Madness?

Nyt en tiedä mitä sanoa. Aina yhtä ihanainen Kesäminkki oli jotenkin kummasti nähnyt aiheelliseksi antaa minulle jonkin tällaisen internetissä liihottavan palkinnon. Kiitos. Kiitos oikein kovasti (vaikka nyt en malta olla sanomatta, että perhonen taisi tulla muistitikullisesta musiikkia ja kevyestä yksinkertaisuudestani, se näyttäytyy nauruna) ja hyvien tapojen mukaisesti annan hyvän kiertää.


Tämä osoittautuukin todella vaikeaksi. Pitäisi vissiin lähettää sama kuva viidelle edelleen ja tässä on nyt käytännöntason ongelmia. Ensiksikin haluaisin lähettää ehdottomasti yhden Sinisthra-yhtyeen rumpalille, e:lle joka pitää parasta englanninkielistä blogia maailmassa. Not The Pressure Valve ei vain ole varustettu kommentointimahdollisuudella joten perhonen ei koskaan löydä kotiaan.

Toinen perhonen menee Kauluspaitasoluttautujalle, nuorelle naiselle joka seikkailee virastokaupungissa ja on aivan muuta kuin virastokaupunkilainen.

Kolmas perhonen menee Feniille, bloginsa saa minut nauramaan meille miehille ja samalla hän myöskin pitää yllä sukupuolten välistä pienimuotoista sotaa.

Neljäs perhonen menee Nuulle (ja Panulle), ei tätä tarvitse edes perustella. Jos et ole lukenut, lue.

Viidennen perhosen liihoitutan Kaikkoselle, naiselle joka joko juo Helsingin taikka kuolee yrittäessään.

Nyt lisää kahvia ja sitten töihin.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Tuleen ajettu maa

Olen kiinnostunut omituisista asioista. Tai siis, asioista joista valtavirta ei ehkä niin välitä taikka joihin eivät uhraa kallisarvoista aikaansa. Jos esim. stand up-esityksen aikana yleisöstä poistetaan huoraa huuteleva mies, minua ei niinkään kiinnosta se esitys vaan se, mitä sille miehelle seuraavaksi tapahtuu.

Samoin minua kiinnostavat yhtyeiden esiintymisten valmistelut ja esitysten jälkeiset asiat, stadionkeikan rakentumista jos saisin seurata, olisin jopa valmis maksamaan siitä jonkin verran rahaa. Tai rahkaa. Päätä pahkaa.

Olipas ontuvat esimerkit. En edes keksi sopivaa vertauskuvaa ontuvaisuuksilleen.

Olipa muuten Nuu tänään suloinen. Varsinkin kun sain puhelun jossa Nuu pyyteli anteeksi puheenymmärrystään johtaen tällaiseen dialogiin:

M: Missä nähdään?
N: Forumin Mäkkärissä.
M: Okei, mulla kestää pitempään tulla sinne kuin sulla.
N: Anteeksi, en nyt ymmärtänyt.
M: Niin että odota siellä.

Nuulla oli kaiketi krapula mutta erittäin onnistuneesti osasi sen peittää. Minä peitin omani runsaalla valkosipulin käytöllä pakastepizzan päällä. Kylläpä olikin tuhti odööri kotona kun raittiista kaupunki-ilmasta sisään astui. Yhden oluen juominen herättää näköjään välittömästi sisälläni uinuvan pedon, suden, kuten Annalan Marko biisissä Sudet ihmisten vaatteissa niin hienosti asian ilmaisee: ”Susi ihmisessä on / Herättyään loputon”

Väistän viinapirun houkuttelevat (vai oliko se nyt Färsaarten seireenit sittenkin?) kutsuhuudot kuuntelemalla Moonsorrowin mahtavaa kahden biisin pitkäsoittoa Viides luku: Hävitetty (kestoa vaatimattomat 56:30) ja syön Fazerin sedän tekemiä karkkeja. Näistä on hyvä sunnuntai tehty.

lauantai 29. marraskuuta 2008

Hui hui.

Hei! Tajusin juuri, etten ole kirjoittanut tänne mitään muutamaan päivään. Töitä on ollut rutkasti tehtävänä joten mitään ei ole tapahtunut. Tai no töissä on mutta en jaksa niistä kirjoittaa. Siksipä tuhlaankin meidän kaikkien aikaa ja otetaan taas hakutulosten parhaimmistoa:

”uni paras lääke on” sitä nauttikaamme?

/hassanlla.blogspot.com dapoljuut vaan alkuun ja kokeilemaan?

anaalitappi kävellessä tämä nyt saattaa vaan ruokkia näitä hakutuloksia.

fenii on hauskaa luettavaa. Suosittelen!

filmtown palkkaus en tiedä kyllä mutta Nuu tietänee paremmin. Veikkaisin vähän.

färsaaret seireenit nuo kurjat viettelijättäret, aina lankean purjehtiessa Färsaarten ohi.

ghita katso nyt! Jopa hakusanat haluavat sinulle oman blogin!

hampurilainen luonnonvarat olisi muuten oikeasti mielenkiintoista saada tietää, paljonko yhteen esim. Big Maciin kuluu luonnonvaroja.

kasvien keväistyminen say what?

no kertoisit nyt vaan? En kerro. Ähäkutti!

odottaa latinaksi mutta kyllästyä suomeksi.

oikein taikka vähän kaikki maani puolesta Ihan en pysy nyt tämän perässä, taitaa olla jonkin rusketusvoidefirman lause.

puhutaanko kuolemasta liian vähän mielestäni kyllä. Minä onneksi ajattelen kuolemaa ihan joka hetki.

pullukka nainen tuli saunomaan ja ööh… olen mielikuvieni vankina tällä hetkellä. Pakko masturÄH.

suosikki ari koivunen jätesäkkejä miksi musta tuntuu, että Amoralin die hard-fanit suunnittelevat surmatöitä?

tillin tallin tulkku, hyvin luistaa suksi.

vasemmistolainen klangi saattaa esiintyä myös tässä blogissa ajoittain.

No niin, siinähän ne. Minä menen nyt levykauppaan ja sitten juon kaljaa. Moro!

maanantai 24. marraskuuta 2008

Biomechanical Chicken Robot of some sort.

Oltiinpa sitten Minkin kanssa katsomassa vähän tanssia. Lähtökohtanahan on se, että minä en ole koskaan ollut katsomassa oikein minkään sortin tanssiesitystä ja en ylipäänsä ymmärrä tanssia itseilmaisun keinona. Avoimin mielin ja silmin kumminkin lähdin ja samoin tulin takaisin.

Koreografi Anton Lachky on vissiin joku tuleva guru alallaan mutta ei oikein ymmärrys riittänyt. Mikki Kuntun valot olivat näyttävät mutta toivoin niiltäkin enemmän jotain… näyttävyyttä. Tanssijat olivat varmasti kovilla, hiki pärskyi pitkin lavaa kun kuusi tanssijaa korskui pitkin tanssimattoa, vääntelehti omituisiin asentoihin ja antoivat parastaan.

Mieleenpainuvimmat kohdat olivat erityisesti Inka Tiitisen soolo (jonka ensivaikutelmasta otsikkokin on) ja hauskat viittaukset kamppailulajeihin. Oli meinaan välillä jalkaa aika korkealla ja puhdasoppisia ukemeja pyörähteli pitkin poikin.

Musiikki oli omituista nykymusiikkia ja teoksen loppupuolella toivoin hartaasti mielessäni didgeridoon ja metallitynnyreiden soidessa ”anna tästä tulla Aphex Twinin hengessä tapahtuvaa drum ’n’ bassia”. Eipä antanut.

Yhtä kaikki, olen jatkossakin myöntyväinen kyseisiin katselukokemuksiin, varsinkin jos luvassa on yhtä himoittavia naistanssijoiden ryhtejä. Uusi fiksaatio on syntynyt minulle.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Kuurauksen jäljiltä

Taas on tullut aika listata muutama asia. Tällä hetkellä eniten pinnalla M. Laineen tässä päivässä:

1. Perinpohjainen siivoaminen (ärsyttävät ajanvietteet)

2. Threat Signal (siivoamismusiikit)

3. Hylkäävät päätökset (ihmissuhteet)

4. Kaljanhimo (kaikkien edellisten summautuma)

Haastan teidät perinteiset, kyllä te tiedätte (koskee myös sinua, Ghita).

Täytyy kyllä muuten myöntää, että vaikka olotila on ollut lähikuukausina kaikkea muuta kuin alakuloinen, tällä hetkellä olo on kovin yksinäinen. Olisi mukava saada jakaa jonkun kanssa tätä elämää: yhdessä manata ja raivopäissään kuurata kämppää, tehdä sen jälkeen ruokaa, syödä, ottaa muutama terästetty glögi ja niin edelleen. Vähitellen on taas vaikea koettaa pitää hymy suupielillä ja leuka pystyssä. Katsotaan muuttuuko tämä blogi taas ruikutukseksi.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Kammottava dialogi.

- Maksa tässä terve!

- No terve. Eikös sun pitäis olla tuolla sisäelim…

- Hiljaa! Me tässä sun psyyken kanssa vähän juteltiin ja päätettiin, että me ei enää kestetä jos sä dokaat näin usein ja paljon.

- Miten niin usein ja paljon? Enhän mä eilenkään ottanut kuin.. ööh…

- Aivan. Eikö ollutkin kiva yllätys huomata aamulla pyykkien olevan kuivumassa?

- Oli kyllä. Vähän ihmettelin sitä itsekin.

- Et taida tosiaan muistaa sitä, että menit baarista kotiin ja pyykkitupaan ja pesit koneellisen pyykkiä.

- E-ee-een kyllä ihan varsinaisesti voi myöntää muistavani…

- Ja aamulla oli hehkeä olo mennä töihin?

- Oli ja suoriuduin kyllä ihan kiitettävästi kaikista työtehtävistä. Olin suorastaan liekeissä.

- Nyt taitaa kumminkin vähän krapula vaivata?

- No kieltämättä heikottaa ja tärisyttää. Onneksi on huomenna töitä, niin ei tarvitse tänään juhlia.

- Ja huomenna ajattelit olla ihan vain kotosalla?

- Joo?

- HAHAHAHA! Salli mun nauraa. Sä oot jätkä aika perseestä ja valehtelet itselles. Sua kuumottaa kaapissa olevat glögit, mä tiedän.

-No tota siis… mä ajattelin… OLE HILJAA PERKELEEN SISÄELIN! Mene sinä töihis ja lopeta viattomien ihmisten vainoaminen.



Kukaan huomenna glögiä?

torstai 20. marraskuuta 2008

Pienistä iloisista hetkistä.

Elämän todelliset hienoudet paljastuvat ja valjastuvat pienien hienouksien kautta. Eräskin allekirjoittanut pitää nykyistä työpaikkaansa äärimmäisen mahtavana paikkana. Sen lisäksi, että olen nyt kännissä kotona ja palkka juoksee, minulle sysätään sellaisia työtehtäviä joista en varmastikaan suoriudu ihan kunnialla. Minun esimieheni ymmärtää tämän ja koettaa toimia (itse asiassa kolme lähintä työkaveriani) jonkinlaisena puskurina etten lähtisi lätkimään töistä näiden tehtävien takia ja pitävät minun puoliani. Ennenkuulumatonta.

Tänään ollessani juomassa kaljaa Kalliossa työkaverini kanssa, melkoinen (mutta otsikonmukaisesti elämän pieni ja hienoinen) pommi putosi. Minulta kysyttiin, (en tiedä kuuluuko tuohon pilkku. Minkki auta!) missä haluan tehdä jatkossa töitäni. Haluanko tehdä samassa osassa taloa vaiko siirtyä muualle. Työpanokseeni ja asenteeseeni ollaan kuulemma erittäin tyytyväisiä ja tästä johtuen minusta aletaan leipoa eräänlaista pikkupomoa. Miltei lensi kaaressa kolmen euron olut pitkin vallitsevaa ilmatilaa.

Mitäs muita pieniä ilonaiheita? Nyt niitä sitten ei näköjään tulekaan enää mieleen. Kotimatkalla oli hatarassa mielessäni monta. Taidan lähteä baariin etsimään niitä selkeästi matkalla pudonneita aihioita. Miero selvänä marraskuun 2008 –kiertue onnistuu näköjään uskomattoman hyvin.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Ei lähde nyt otsikkoa.

Hyvää ja toivottavasti hyvin alkanutta iltaa. Tässä lähipäivinä en ole tehnyt mitään erikoista. Lähinnä kärsinyt päänsärystä, opetellut yhden produktion, juonut liikaa kahvia ja polttanut liikaa tupakkaa. Ei siis mitään mainitsemisen arvoista.

Olen alkanut tutustua vähitellen työkavereihini ja eräiden toimien jäljiltä olen jo kahdelle ihmiselle oluen pystyssä ja tänään tuli eräältä työkaverilta kutsu oluelle jonain iltana. ”Entä minun selväpäisyyteni?!?” huusin ja sain kasvoilleni märän rukkasen lailla osuvan naurun. Tämä siis tapahtui mielessäni, kutsu kyllä tuli ihan oikeasti.

Lauantaina tosiaan kyllä sorruin juomaan alkoholia. Ei tarvittu kuin koko Stadin siisteimmältä näätäeläimeltä yksi tekstari ja taas viinapiru veteli Mieroa lieassaan pitkin kaupungin katuja. Sorkkansa löivät kipinää ja hiilihangolla tökki päätä yhä ahnaammin oluen ääreen. Mikä minä olen näitä hommia vastustamaan?

Eilen himosin niin kovasti jotain syötävää, että minulla oli vielä aamullakin nälkä. Tänään töiden jälkeen (taisi muuten olla kolmas tahi neljäs kerta kun olin töissä työajan loppumiseen asti eli saakka ja itse asiassa vähän ylikin meni) menin sitten kauppaan ja hetken mielijohteesta ostin hapankorppuja. Kylläpä mieleni huuteli myös Oivariinin tms. perään mutta olen elänyt kieltäymyksessä muistaakseni vuodesta 2000 joten enpähän ostanut. Tietty rasvakerros hapankorpun päällä kyllä tekisi niistä huomattavasti maultaan parempia ja mukavampia syödä. Ostin myös jotain keksejä. En aio siis syödä oikeata ruokaa enää tänään. Hapankorppuja vaan.

Muutama merkintä sitten kovasti mainostin aloittaneeni hedelmien, vihannesten ja sen sellaisten syömisen. Tämä on edelleen totisinta totta elämässäni mutta samassa merkinnässä mainostin klementiinejä ja tänään aamulla sitten heitin ne samaiset klementiinit pois vihdoinkin. Olivat muuttamassa muotoaan aika kovasti jo.

No niin, nyt loppuu tämä lepertely. Hei vaan kovasti.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Neljäs yritys.

Kuuntelen kuinka sade rummuttaa peltikattoon. Rytmi on hypnoottinen ja toistumaton, kuin hieno polyrytminen teos vailla kertosäettään. Tunnen oloni verrattain onnelliseksi. Minulla on nykyään siis katto pääni päällä, vatsalaukussa oleva ateria tuntuu pysyvän siellä eikä pyri yläsyöttöreittiä pitkin takaisin lautaselle, vaatteeni ovat jotakuinkin puhtaita ja kellon paristossa on virtaa kellolle riittävä määrä.

Rupean venyttelemään sateen rytmin innoittamana. Ensiksi istun haara-asennossa lattialla ja pyöritän ylävartaloani hitaasti myötäpäivään, sitten vastapäivään jottei kumpikaan suunnista tulisi vihaiseksi. Yhtä monta kierrosta siis kumpaankin suuntaan ja samalla hengitän rauhallisesti ja oikeaoppisesti: nenän kautta sisään, suun kautta ulos.

Pidän polvet suorina ja kurottelen käsilläni kohti varpaita. Otan jalkapohjasta kiinni ja taitan otsani polveen kiinni. Tunnen kuinka selkäni vetreytyy ja pakaralihakset lämpiävät. Oikaisen itseni ja nousen seisomaan, pyörittelen päätäni kumpaankin suuntaan yhtä monta kierrosta. Sateen rummutus kiihtyy, samoin hengitykseni.

Koukistan oikean jalkani ja pyörittelen nilkkaa. Nikamien rusahtelu tuntuu samalla kertaa kivuliaalle ja hyvälle. Kipu on siis hyvästä, päättelen. Vaihdan jalkaa ja suoritan saman toimenpiteen, samankaltaisia ääniä syntyy ja päättelyni lopputulos vahvistuu oikeammaksi.

Roikotan päätäni, pyrin pitämään leuan rinnassa kiinni ja heiluttelen käsiäni. Tunnen kuinka vereni virtaa raajoissa kohisten. Pian olen valmis tulevaan koitokseen. Naksauttelen rystyset ja tyhjennän mieleni. Kuulen äänien vaipuvan jonnekin, ympäristöstäni katoaa kaikki tuttu ja jäljelle jää vain pimeä tila. On tullut aika kohdata maailma sellaisena kuin se näyttäytyy vain harvoille ja valituille. Pari hypähdystä ilmaan jotta reidet tietävät olla valppaina, annan aivoistani komennon itselleni lähteä liikkeelle ja ilokseni huomaan myös lähteväni liikkeelle.

Pari ensimmäistä askelta tapahtuu vähän tunnustellen, paljaat jalkapohjani tutustuvat metallilattiaan alustana ja huomaavat sen olevan ihan hyvä alusta. Kiihdytän vauhtiani reippaaseen kävelyyn eksponentiaalisesti ja huomaan muuttavani puhelinnumeroani binääriluvuiksi. ”Mikä minua vaivaa?” kysyn ääneen, veren purskahdellessa suustani. En siis saa puhua. Kiihdytän vauhtini hölkäksi ja huomaan olevani varma suunnastani vaikka näenkin eteeni vain pari metriä kerrallaan.

Kiihdytän vauhtia yhä kovemmaksi ja kovemmaksi kunnes saavutan huippunopeuteni. Samalla huomaan edessäpäin olevan valoa. Juoksen sitä kohti ja valoalue kasvaakin askel askeleelta. Huomaan hien nousevan pintaan ja pyyhkäisen käsivarrellani hikeä otsaltani. Käsivarsi värjäytyy punaiseksi. En siis saa hikoillakaan? Pysähdyn ja kohautan olkiani. Minulta vaaditaan aika paljon suorituksia, varsinkin jos reunaehdot ovatkin tällaiset. Älä puhu, älä hikoile. Kysyn Jumalalta voisiko hän perustella ohjeitaan. Saan vastauksen heti vaikka en noudattanutkaan oikeaoppista protokollaa. ”Sinun kuuluu kärsiä sillä olet huono ihminen.”

lauantai 15. marraskuuta 2008

l33t h4x0r lulzzzzz

Olen ollut selvin päin kolmetoista vuorokautta. Oloni on äärimmäisen hermostunut ja en oikein tiedä miten päin sitä olisi. Onkohan nämä jotain vierotusoireita? Koska elämäni oikea sisältö pääosin koostuu kahdesta asiasta; tietokoneen ääressä istumisesta ja alkoholin nauttimisesta, näistä toinen on nyt saavuttamassa jonkinlaista lakipistettään.

Näin lauantain kunniaksi kävin tuossa tunti sitten Verkkokaupassa ostamassa vanhaan sotaratsuuni vähän uutta ram-muistia. Nelinkertaistin määrän saman tien joten jatkossa tämä Isla J. Brave laukkaa ja ravaa jotenkin tehokkaammin. Itsellenihän ei ole ihan selvää mitä tuo lisääntynyt muistikapasiteetti tuo tullessaan. Kumminkin varmaan jotain hyvää ja hienoa.

Alustavasti olin suunnitellut siivoavani töiden jälkeen mutta töistä pääsin jo tuossa puolen päivän tietämillä (palkkaa saan vielä 40 minuutin ajalta) ja siivoaminen on edennyt imurin hakemisen verran. Tuossa se nyt kököttää. Tietokoneen sisuksia kyllä imuroin ja sitä pölyä siellä olikin ihan kiitettävän paljon.

Onko kukaan nähnyt elämää? Se on näin lähemmin tarkasteltuna kadoksissa.

Tänään olisi Blake livenä Dante’s Highlightissa mutta en vielä tiedä jaksanko lähteä itseäni kiduttamaan ja katsomaan humalaisia selväpäisenä. Jääkaapissa olisi tietenkin kaljaa myöskin edelleen. Voi tätä valintojen vaikeutta.

Ei mulla nyt sitten muuta vissiin. Lopetan tällä kertaa äärimmäisen hienoon sitaattiin (olin alun perin säästellyt tätä sitaattia johonkin ihan asiaa liippaavan merkinnän yhteyteen mutta menköön näin lauantain kunniaksi. Toisaalta epäilen kyllä kykyjäni enää blogata mistään oikeista asioista), Claes Andersson on tämän jossain runossaan kiteyttänyt ja olen samaa mieltä, näin yleisenä vastarannan kiiskenä ja kyseenalaistajana. Näihin sanoihin on erinomaisen hienoa lopettaa merkintä. Pysähdy hetkeksi ja mieti maailmanmenoa tänä kvartaalitalouden aikakautena:

”Vie ihmiseltä kaikki ja katso kuinka kummallisesti se käyttäytyy.”

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Haasteellista.

Joo-o ja juu-u. Nyt on kuulkaas lapsoset tullut aika tehdä taas top-4 listaus. Tällä kertaa en listaa mitään päivän parhaita juttuja vaan polttavimpia asioita:

1. Totaalinen stressi ja oma kyvyttömyys (työasiat)

2. Olut (omien lupauksien rikkominen)

3. Sikth (polyrytmiikka)

4. Stephen King (lukukokemukset)

Ja haastetaas: Kesis, Nuu, Ghita, Kiisseli, Fenii ja Kenraali Sandels

Nyt sinne kaljalle, moro!

tiistai 11. marraskuuta 2008

Varjoeläimet

Nyt vähän yli kuukauden uudessa työssä olleena, voin kertoa uutuuden viehätyksen karisevan vähitellen harteiltaan ja tuhkan karisevan vastavuoroisesti päälle. Edelleen töissä on huomattavasti mukavampaa kuin vanhassa työssä mutta produktioiden määrä kasvaa aika huimaa tahtia. Näillä näkymin minulle on tulossa neljän eri proggiksen hommia. Ajoja lähinnä mutta myös eräs suunnittelu tuli tänään kulman takaa päälle. Aikaa esitykseen on kaksi viikkoa. Sulaa laatikko ja alkoholia tekee mieli.

Mitä siis tekee M. Laine? Lähtee etuajassa kotiin ja huomaa sähköpostin ammottavan tyhjyyttään vaikka sinne olisi pitänyt tulla (mielestään) jo aikaa sitten vastine. Työhön liittymätöntä asiaa.

Töissä erästä työkaveria nimiteltiin tänään puliukoksi ja muita vastaavia asioita. Se oli hauskaa. Satuin kysymään häneltä erästä hänen työhönsä liittyvää asiaa muutama päivä sitten ja tänään hän sitten valotti minulle asian ja toimintojensa laitaa. Lopetti vielä sanoihin: ”Mene syömään, (tauko) haista vittu.” Myöhemmin sain kuulla hänen olevan kännissä edellisillan jäljiltä joten selityskin tähän hassuun hetkeen tuli. Eipä se tuolla haittaa näköjään.

Minun tekee aivan uskomattoman paljon mieli kaljaa tällä hetkellä. Jääkaapissa sitä on mutta yritän olla vahva ja näyttää kurimukselle oman paikkansa.

Sain uuden teksti-idean töissä ja jos olisin uuttera kuin pieni sikakoira, aloittaisin sen työstämisen. Arvaa vaan kuinka käy?


(Otsikko loistavaa Tuvalua, kannattaa tutustua bändiin)

perjantai 7. marraskuuta 2008

Sairaat ihmiset, lopettakaa jo.

Mikä on maailmassa vikana? Olen pitänyt hyvinkin pitkälti blogini alapääviittausvapaana alueena ja katsokaa nyt näitä hakusanoja joilla tänne tullaan nykyään:

anaalitappi + hevosenhäntä mitä tähän voi kommentoida?

fisu juoma moskova eiköhän Moskovassa ole joku paikallinen pastilli jota laittaa vodkan sekaan.

harjoittelija kullia juuri näin.

hämähäkkimies kutsukortti Tässä blogissa ei ole kutsukorteista, kutsuteksteistä, juhlapuheista tai valmistujaisista mitään asiaa. Hajaantukaa.

limainen vittu juuri näin part 2.

maailman tainat no mitä näitä nyt on?

miehet pieksi naisia, muttei huvikseen koskaan mutta hyvästä syystä kumminkin? Kuulin tässä syksyllä ensiapukoulutuksessa tositarinan vanhasta pariskunnasta jossa rouva oli aina tehnyt ruoan valmiiksi kun mies pääsee kotiin. Eräänä päivänä nainen ei ollut viitsinyt näin tehdä ja mies sanaharkan jälkeen kiivastuksissaan löi kyseistä rouvaa leipäveitsellä SILMÄÄN ja veitsi takertui kalloon kiinni. No niin, kevennyksen jälkeen jatketaan hakusanojen maailmassa:

mustien kullin naitavana koirien vai pigmentin?

pakkausteippi+imppaus onnea matkaan, voi kestää pieni tovi päihtymisen hankkimisessa.

pasila lässynlää ja Ruoholahti vasta onkin lässynlää! Entäs Meilahti? Kamppi? Kallio? Sörnäinen?

ravintolayrittäjän työpäivän pituus ei ole sieltä lyhyimmästä päästä.

vanhan talon omistaminen voi olla melkoinen riesa. Tai sitten autuus.

voyerismi finland mites olis näin alkuun vaikka ihan turvallinen masturbointi kotosalla?

Siinähän nämä helmet taas tällä kertaa. M. Laine pukee suihkunraikkaan miesmallivartalonsa nyt vaatteiden peittoon ja lähtee hakemaan jotain syötävää. Peas.

torstai 6. marraskuuta 2008

Hertz Island Escapades

Aamua on vaikea kuvitella starttaavansa paremmin kuin hyvällä kahvilla, omenalla, banaanilla, parilla klementiinillä ja tällä biisillä. Varsinkin kun nyt voi taas nyökyttää päätä musiikin(kin) tahdissa. Koko alkuviikkoon se ei olé! ollut mahdollista.

Musavideon kuvaukset olivat siis lauantaina ja siellä oli kivaa. Hikistä, ahdasta ja kivaa. Alkoholia sai nauttiakseen ja niin edelleen. Saattaa olla, että linkitän valmiin version tänne sitten joskus. Tai sitten en. Loppuilta on vähän hajanaisia muistikuvia täynnä, Painobaarissa tuli ainakin oltua. Siellä oli aivan hulluna merirosvoiksi pukeutuneita Antti Hulkko-klooneja.

Ajattelin yrittää olla selvin päin tämän koko marraskuun. Aivan mielipuolinen teesi mutta kokeillaan nyt ainakin vähän. Lähden viikonloppuna käymään vanhalla kotipaikkakunnallani ja näkemässä mm. Ghitaa ja äitimuoria. Lähdenkö seireenien lailla kutsuvien Helsingin baarien sonaatteja karkuun? Ken tietää, Ken knows.

Jos saisin itsestäni tarpeeksi irti, voisin tänäänkin kävellä töihin. Pirteällä tahdilla se vei eilen puoli tuntia. Tämä onnistuisi aikataulullisesti jos minä nyt irrottaisin itseni tästä tietokoneen kurimuksesta ja ryhtyisin tehokkaasti toimiin. En tiedä jaksanko. Uutisia pitäisi lukea ja… äääh, ei tästä tule mitään. Tapan its

En lopetakaan noin.

Hyvää huomenta kaikki ja tervetuloa hittikanavan taajuudelle! Seuraavan vartin sisään tulossa kuumimmat uutuudet ainakin Amy Winehouselta, Jipulta, Kate Perryltä ja kaikilta muiltakin tusinatehtailta. Kuuntelet Piss FM:ää ja minä olen juontajanne Jaska. Nyt aivan uutta hittiä suoraan Euroopasta. Ensisoitossa lupaavan tulokkaan toinen sinkkujulkaisu. Tässä siis Johann Sebastian Bach ja Matteus-passio!

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Top of the Props.

Nuukalaisen haasteesta nyt sitten mennään näillä. Päivän neljä parasta juttua:

1. Kävely aamulla Tölikän ympäri mp3:sten hakkaillessa kuuloluita.

2. Rauhallinen työpäivä (vaikka semisti paskamainen työtehtävä olikin ja jatkuu vielä oman silkan huolimattomuuteni takia vielä huomenna)

3. Textures & Strapping Young Lad

4. Kenraali Sandelsin blogin löytäminen.

Joo, en haasta muita kuin Kaikkosen ja Mimmun. Mimmu ei edes kumminkaan ota osaa. Eiku joo, haastan Ghitankin vielä. Bring it on!

lauantai 1. marraskuuta 2008

Oi aikoja, oi tapoja (O tempora, o mores på svenska)

Olipahan päivä. Lähdin eilen töistä hyvissä (etu)ajoin ja tulin kotiin. Olen aloittanut tauon aikana uuden harrastuksen, vihannekset. Ei, en tarkoita niitä hellyttäviä kuolaavia pieniä paralyyttejä vaan ihan oikeita vihanneksia ja hedelmiä. Joka aamu alkaa nykyään omenalla ja banaanilla, klementiinit ovat myös löytäneet kotiini ja kaiken huippuna vielä Omega 3-valmiste. Kyllä on muuten kohta Miero niin hyvässä iskussa, että ei oikein pysty sanoin kuvailemaan edes.

Mutta siis, uuden harrastukseni kautta olen alkanut löytää voimavaroja tiettyihin asioihin kuten taloudenhoidolliset pienet muodollisuudet. Näitä harjoitteita suoritin onnistuneesti musiikin soidessa juuri minun korviini sopivalla voimakkuudella. Vahvistimeni ja minä olemme hyvät ystävät.

Samoin olen oikein hyvää pataa Kesiksen ja Nuun kanssa. Heillä on hassu perjantaitraditio nimeltään punaviini ja osallistuin kernaasti seuraansa juomaan muutaman olusen. Tästähän seurasi tietenkin se, että me teimme kolmistaan kauneinta mitä ihmiset voivat keskenään tehdä. Tämä meidän ”Menage a trois” herätti hivenen huomiota naapuripöydissä: huutonauru, sormet sieraimissa ja erilaiset muut hassuttelut ovat näemmä normaalista poikkeavaa käytöstä (Meinasin muuten alun perin kirjoittaa että harrastimme kimppakivaa sillain seksuaalisesti, mutta se olisi ollut jo hivenen liikaa värittämistä, vähän kuin omisi tarhassa kaikki puuvärit ja sulloisi ne molempiin käsiin ja värittäisi kaikilla samaan aikaan vaikka pitäisi lyijykynällä yhdistää pisteet toisiinsa).

Sitten Kesäminkin piti lähteä kotiin ja jäimme Nuun kanssa vielä hetkeksi istumaan ja juomaan laseja tyhjiksi. Tässä vaiheessa kello ei ollut vielä yhtään mitään joten menin kotiin suunnittelemaan illan kuvioita. Harkitsin vakaasti Lepakkomieheen menemistä mutta päädyinkin McDonald’siin. Heräsin varhain aamulla lukuvalon ollessa päällä ja onneksi nukahdin hetkeksi uudestaan. Puoli seitsemältä nousin ylös, söin aiemmin mainittuja juttuja aamiaiseksi ja hallinnoin huvikseni koko internetin sisältöä.

Koska aikainen herääminen on hauskaa ja mukavaa, kellon vilkuilu kuuluu ”Babyloniin”, tein ruokaa mielestäni hyvällä hetkellä. Kello tikitti tuossa vaiheessa peräti yhdeksää ja kolmeakymmentä. Krazee.

Jääkaapissani on lavallinen kylmää kaljaa ja minun pitäisi osallistua tänään musiikkivideon kuvauksiin. Vaikea arvata millainen yhtälö tästä muodostunee.

Mutta joo, omasta puolestani tervetuloa takaisin M. Laine tänne internetiin. Täälläkin voi olla hauskaa.

lauantai 18. lokakuuta 2008

The Chronicles Of A Bohemian Teenager

Hei juuri sinä. Blogini on jo yli vuoden ikäinen. Tarkistin juuri äsken. Merkintöjen tyyli ja taso ovat muuttuneet radikaalisti joten on aika tarkastella muutama hakusana ja sitten jäädä lomalle.

Tietenkin alussa on perinteiset koiran kullit ja Baker’sin kuoharitarjoukset variaatioineen mutta sitten päästään hauskempiin osuuksiin:

Hawaijibileet Pina Coladaa, hawaijipaitoja ja ukulelemusiikkia. Naisilla kookospähkinäbikinit. Mahtavaa!

hygieniapassi questions 2008 meinasit suorittaa sen kummalla kielellä? Hei, ihan maalaisjärjellä pitäisi pärjätä siinä testissä. Jos et onnistu, se kertoo siitä kuinka paljon juuri Sinun pitääkin olla tekemisissä elintarvikkeiden kanssa.

jaajaa Eräs lapin tirpukka tuppaa sanomaan noin.

miten voi tavata bam margeran Mä tavaisin Mar-ge-ra mutta tuohan on vain yksi vaihtoehto.

olen mies seaching varten nainen suomi lepuutan juttuani.

rouva sai kullia ja toivottavasti nautti siitä. Tulee mieleen YUP:n Homo Sapiens niminen biisi, en tiedä miksi.

surevien omaisten ilta eli ns. kenraaliharjoitus teatterissa.

tik oireet Heh, onkohan tuo tik pakkoliike vai päänsisäinen ääni? Yhtä paha kumpainenkin vaihtoehto.

tyttöystävälläni on koira, lähden kävelemään biisi Kieltämättä tuollaiset äkilliset yllätykset saavat joskus toisen osapuolen lähtemään suhteesta. Jos lähtöbiisin haluat, suosittelisin esim. jotain reipasta musiikkia jonka tahtiin laittaa tossua toisen eteen.

you pornonne en ole ihan varma siitä, että mitä tässä nyt oikein haetaan. Pornoa varmasti löytyy miltei kaikilla mahdollisilla hakusanoilla. Kokeile vaikka omien mieltymystesi mukaisia aluksi ja siitä sitten rupeat laventamaan hiljalleen vähän epäsovinnaisempiinkin juttuihin.

Siinä ne parhaat. Nyt alkoi tauko. Pidä huolta itsestäsi, palaillaan sitten myöhemmin.


(Otsikkona mahtava biisi brittiläiseltä yhden miehen yhtyeeltä Get Cape. Wear Cape. Fly.)

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Viimeinen näytös

Hei. Puhutaanko vähän kuolemasta? Puhutaan toki. Tuo äskeinen oli retorinen kysymys, jos jäi mietityttämään. Mutta siis, itse asiaan:

Kymmenen päivää sitten ystäväni tappoi itsensä. Tunsimme noin 15 vuotta ja vaikka emme olleet varsinaisesti läheisiä, meillä oli hyvät hetkemme. Olen alkanut nyt vasta kaivata häntä, hänen hassuja hokemiaan (joista Kesikselle tilitinkin), suhteellisen huoletonta menoa ja sellaista… tuuliajolaisuuttaan. Aina sitä jotenkin odotti kuulevansa, että mitä se Niko tällä kertaa on mennyt sekoilemaan, onko se taas soittanut pomolle valehdelleensa työterveydessä saadakseen sairaslomaa vai mitä hassua? Lähtenyt ilman rahaa Kreikkaan?

Äitini on pelastanut erään hyvin läheisen ystävättärensä itsemurhasta, intuitio kai sittenkin toimii.

Sain tänään juuri kuulla erään ystäväni äidin tappaneen itsensä aikoja sitten. Eipä ollut koskaan tullut puheeksi.

Muutama tuttu on lähivuosina (keskiarvoltaan kerran vuodessa) kuollut subutex-övereihin, piripäissään aseella leikkiessä tai sitten vain rehellisesti oman käden kautta.

Olisi varmasti aiheellista kysyä, mikä tätä maailmaa vaivaa? Mikä minun ystäväporukkaani vaivaa? Mikä minua vaivaa? Mistä kaveriporukkaani aina tunkee näitä samanlaisia ihmisiä?

Monta kysymystä, hyvin vähän vastauksia.

Tässä olisi varmasti aineksia syvällisempäänkin pohdiskelemiseen, enpähän nyt jaksa. Kuuntelen surumielistä musiikkia ja koetan päästä pois humalasta. Kaikenlaista kaveribändin levyn ennakkokuuntelutilaisuudessa tarjottu ilmainen kalja teettääkin.

Joo, aika huono merkintä kieltämättä.


(otsikko Sir Elwoodin Hiljaisia Värejä)

tiistai 14. lokakuuta 2008

Pikainen katsaus menneisiin päiviin, varmasti tylsää sinulle.

Hei. Ei ole oikein mitään kerrottavaa. Lauantai meni aluksi krapuloidessa ja myöhemmin nousuhumaloidessa. Tapahtumapaikkana oli Mimmun synttärit ja seura oli mukavaa ja luonnollisesti kaunista. Olut menikin kovasti päähän ja yllättäen olinkin matkalla tapaamaan Kesistä, pitkästä aikaa.

Kävelymatka Monte Rossosta Keskuskadulle oli lyhyt mutta mukava, pankkiautomaatilla hätkähdin rahatilanteen heikkoutta ja en ole sen jälkeen uskaltanut tarkastaa tilannetta. Onneksi huomenna tulee lisää täytettä tuohon synttärikakkuun jota tiliksi kutsuttakoon.

Kesiksen kanssa olin juomassa ensimmäistä olutta kun aivan yllättäen Pianisti otti yhteyttä ja yhytti minua siirtymään vanhaan kunnon Looseen. Kesis lähti omia menojaan (eli keinuttamaan) johonkin kantikseensa joten minä siis siirtymään Fredrikinkadulle. Matkalla näin Nuuniksen, Panun ja kaiketi Panun siskon. Sitten onkin muistikuvat hakusessa.

Loosessa oli kai ihan kivaa, sieltä lähdin oluen jälkeen kotiin. Varmasti oikein hyvä ratkaisu. Reppu on edelleen Mimmulla ja siellä olevaa kaulaliinaa kaipailen kovasti.

Kuluneet kaksi päivää töissä ovat olleet opettavaisia ja osittain kiireisiä. Tänään olen elänyt mielikuvitusmaassa jonkin verran, olen harrastanut villiä tekstiviestiseksiä ja ajanut Tokion yössä kiiltelevällä autolla The Prodigyn soidessa autostereoissa. Olen myös puhdistanut asioita, istunut palaverissa ja ollut itsestäni hivenen ylpeä. Kolme viimeksi tapahtunutta on siis tapahtunut oikeasti, noita asioita on aika heikkoa mielikuvittaa. Paitsi sitä ylpeyttä. Se on vaikeata kuin... ööh, peurat?

Harkitsen vakaasti matkaamista Suomen ensimmäiseen pääkaupunkiin lauantaina töiden jälkeen. Tai no, en kauhean vakaasti, mutta harkitsen kumminkin. Tuntuupa oudolle laittaa pilkku mutta-sanan jälkeen.

No niin, kiitos taas ja lähden tästä eteenpäin.

Ah niin, The Wire taistelee tällä hetkellä maailman parhaan tv-sarjan tittelistä päässäni. Se on paljon se.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Syvemmälle

Tervepä terve. Ei varsinaisesti mitään asiaa ole, kunhan nyt sitkuttelen hereillä ja odotan kahvin valmistumista. Huomaatko sinä jo tämän blogin ja kahvin välisen yhteyden? Mainostanko esimerkiksi jonkin kahviyhtiön palkkalistalaisena täällä, että ”aamulla elämä sujuu paremmin juomalla Kulta Pokkaa”

Nyt olisi kahvi valmista.

Minulla on usein tapana nukahtaa kesken elokuvan, tämän päivän osalta se olisi jopa ihan suotavaakin. Minun pitäisi olla töissä tällä hetkellä mutta eilen sain kuulla olevani tänään vapaalla. Eilen tuli sitten täten juopoteltua ihan kivasti ja kovasti ja nukuttua huonosti. Nyt sitten kokeilenkin miten käy kun juo ekaksi kahvia ja sitten katsoo elokuvan. Kumpi voittaa, karhu vai leijona? Kysyy minulta töissä…

En saisi syödä karamellejani nyt, ne on tarkoitettu vasta huomiselle krapulalle. Huomiselle on myös valikoitunut roskaruokaa jo jääkaappiin ja pari varmasti huonoa komediaa. Maanantaina voin sitten kaiken ahmittuani julistautua uudeksi Marianneksi ja syödä itseni räjähdyspisteeseen. Ja sitten räjähtää. Jos räjähdys on tarpeeksi iso, syntyy maapalloon reikä. Hienoakin hienommalla aasinsillalla todella hienoon biisiin:

Deftones – Hole In The Earth

Ja näin se käy kun sen oikein osaa (en itsekään ymmärrä).

Jörg Haider ei osannut ajaa autolla, taisi kääntää liikaa oikealle. HAHAHAHA! Tajusitko? Oikeistolainen…oikealle… Hihihihi.

Matti Korhonen (vas.) on hyvin oikeassa ehdotuksessaan linja-autoliikenteen suhteen. Hyvä Matti. Piste sinulle.

No niin, eipä tässä nyt sitten muuta, joku pullukka huutelee minulle messengerissä.

(Otsikko Radiopuhelimia)

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Hak hak.

Eilen valkeni duunin ehkäpä hienoin asia tähän mennessä. Lähin työnjohtaja ilmoitti kesken päivän ”mä lähden nyt tohon meidän työntekijöiden kantabaariin, voit jäädä tänne tai lähteä mukaan.” No jotenkin yllättäen minä, M. Laine, päätin lähteä mukaan ja niinpä sitten tuli nautittua kaksi tuoppia olutta työajalla ja sen jälkeen vasta palattua töihin. Ei olisi vanhassa duunissa ollut kovinkaan mahdollista. En tiedä miten maksaparan käy.

Mutta nyt sitten tuosta prologista itse aiheeseen:

Aallot kääntyy pois onpas poeettista ja edelleen Saran kuuloista.

Armeijatarvikkeita myydään Suomessa aika edullisesti ainakin Varustelekassa. Suosittelen kaikille.

Barbe-q-barbies on oiva mimmirockbändi, varsinkin keulakuvansa Niki Rock on varmasti ”soiva peli”.

Ellen jokikunnas minihame ymmärrän haun oikein hyvin. Kuvahaku tietenkin olisi parempi?

Honda monkey sirisee vuodesta toiseen. On se ihmeellinen laite.

Hybrid Children on pitkän linjan suomalainen yhtye. Heillä on erinomaisesti hallussa mm. tarttuvat melodiat ja hyvät stemmat. Energinen livenä.

Hyvat tissit on mielessa ainakin minulla yllattavan usein.

Hyvää viikonloppua latinaksi Hmm… Hyvius Viikoloppius?

Isla j brave video HAHAAHHAHAHHAHHAHAHAHAHAHAAAHA.

Keittiö turhuudet ainakin automaattinen purkin avaaja, ajastettu kahvin keitin ja sellainen jää kaappi jonka ovesta saa jää murskaa.

Kokoelma hauskoja tekstiviestejä ainakin edellisen ulkoministerin lähettämiä löytyy mm. Hymy-lehdestä.

Kännissä koneella niin paljon asiaa, niin monta promillea. Googlelta on tulossa muuten sähköpostiin kännilukko.

Loma oli ihana ja päättyi tulipaloon.

Perussuoma + 2008 vasemmistolii mieluummin.

Riita rististä ”Mä haluan naputella INRI:n” ”Mäpäs!” ”Mä haluan roikkumaan!” ”Mä olin hei eka!”

Samyr 200 kuulostaa jotenkin hassusti jollekin vanhalle Mossen mallille.

Sauli Kanerva Jos Niinistö ja Ike sais lapsen niin… Huh huh.

Sedu törnävä lomat Mä en kyllä tiedä järkkääkö Sedu lomia varsinaisesti ja jos järkkää, järkkääkö se niitä Seinäjoelle.

Tässä oli nyt parhaat päältä, menen hakemaan toisen kupillisen kahvia ja sitten puen ja lähden töihin.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Sanoja.

Joskus on tosi vaikeata löytää oikeita sanoja. Edellisessä merkinnässäni niitä ei ollut juuri yhtään. Pahoittelen siis nyt julkisesti ajattelemattomuuttani ja huonoa mieltä jonka olen aiheuttanut. Kesäminkki sivalsi oikeutetusti ja olen hänen kanssaan hyvin samaa mieltä.

Joskus on tosi vaikeata löytää myöskin sanoja kun joku ystävä on päätynyt lopulliseen ratkaisuun. Näin oli käynyt eilen ja kuulin siitä tänään. Mitäpä muuta voisin sanoa kuin ”kepeät mullat”? En oikein mitään.

Yhdentoista tunnin työpäivän jälkeen on hyvin vaikea löytää ylipäänsä mitään sanoja. Uusia haavoja syntyi ja oli todellinen tekemisen meininki päällä. Minä todella paljon nautin uudesta työstäni.

Noin, ei tässä nyt oikein mitään synny joten menen hakemaan lisää maitoa. Palaillaan.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Naiset. P.S. Foto ois plussaa.

Hei, olen Laineen Miero ja minä pidän naisista. Pitää voi olla ehkä liian laimea verbi mutta kumminkin ainakin sinnepäin. Millaisista naisista minä sitten varsinaisesti pidän? Helppoa ja lukijaa miellyttävää olisi vastata ”kaikenlaisista” mutta se olisi vähän väärin. Vai olisiko sittenkään? Olisi se. Minua miellyttävät muutamat erilaiset naistyypit ja ajattelin jakaa tätä tietoa juuri Sinun kanssasi.

Itseilmaisun saralla pidän voimakkaista naisista. En tarkoita mitään steroideilla pumpattua hirviötä joka ilmaisee itseään vetämällä muita ns. napolinpataan vaan sellaisia ihanaisen voimakkaita ilmaisijoita kuten Angela Gossow, Otep ja Sandra Nasić esimerkkejä mainitakseni. En tiedä mikä tuolla tavalla voimakkaissa naisissa edes viehättää, viehättävät nyt vain. Ehkä se jonkinlainen ihmisen riippumattomuus toisesta/toisista ja ylipäänsä ympäristön asettamista normeista ja ihmisen vapaus olla sitä mitä oikeasti haluaa paistaa heidänlaisissa tulkitsijoissa läpi.

Toisaalta minä pidän heikoista naisista. Juuri sellaisista pienikokoisista ja mielellään tummista (tai vaaleista, punatukkaisista, rastapäisistä, ylipäänsä hiuksekkaista) taskuvenuksista. Vahvoja mieleltään, siroja ulkokuoreltaan. Tiedäthän sen tunteen kun et uskalla oikein koskettaa jotain asiaa taikka esinettä kun pelkäät sen menevän pirstaleiksi kosketuksesta? Siinä on se naismalli.

Pidän myös alistuvista naisista. Mielestäni naisella (tämä ei voi päättyä kauhean hyvin, toim. huom.) ei pidä olla liian vahva käsitys tasa-arvosta. Rintaliivinsä jollain barrikadilla polttanut militaristifeministi ei todellakaan ole mieleeni. On olemassa naisten hommia ja miesten hommia ja niin kuuluukin olla. Jos sitä tasa-arvoa penätään, niin menkää perkeleet armeijaan ja raksalle duuniin. Sillä tavalla kyllä pidän ylitasa-arvoa huutavasta naismallista, että olen ihan valmis jäämään kotiin jos akka tekee tarpeeksi kovaa tiliä. Ehkä ostan jo valmiiksi PS3:n.

Mutta siis, pidän alistuvista naisista jotka eivät uhkaa heiveröistä miehuuttani kyseenalaistamalla totuuksiani julkisesti tahi muuten saata minua naurunalaiseksi. Heidän täytyy kyllä pystyä ottamaan piikittelyäni vastaan ja olla suivaantumatta siitä, muuten pääsee helvetti irti ja valloilleen (kuka pitää helvettiä kiinni?).

Minulla olisi tästä aiheesta varmasti kerrottavaa lisääkin mutta en nyt jaksa. Olen tullut kotiin puolitoista tuntia sitten ja minun pitää lähteä oppimaan asioita puolen tunnin päästä. Siispä nyt kaikki Angelaa kuuntelemaan ja ihmettelemään että ”miten se Miero voi vieläkin olla sinkku? Sehän on jumalauta täydellinen mies.”

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Song With A Mission

Hei pitkästä aikaa. Tai no pitkästä ja pitkästä, verrattuna esim. maailmanhistoriaan koko komeudessaan, ihan justiinsa äsken oltiin tekemisissä. Paitsi tietty me jotka ei olla nähty aikoihin. Asiaa kohti voisi mennä. Än-yy-tee-nnnnnkohta.

Eipäs kun nyt.

Aloitin maanantaina uuden työn, luovalla alalla ja aika korkealle arvostetussa instanssissa. Maanantai meni aika totaalisen ohi liskojen yön takia. En ymmärtänyt oikein yhtään mitään ja pyörin varmasti kuin syysmarja sukuelimissä ja kaikkien jaloissa.

Eilinen menikin sitten paljon paremmin, löysin itse tiettyihin paikkoihin ja sain oikeasti tehtyäkin jotain. Jännittää aika lailla kyllä tämä päivä, minulta odotetaan ilmeisesti tiettyjä sähköalan töitä suoritetuksi. Päivääkään en ole niitä hommia opiskellut. Enkä kyllä tehnytkään.

Tuossa pari merkintää sitten manailin huonoa levynostotahtiani ja oikeastaan silloin heti merkinnän jälkeen (samana tahi seuraavana päivänä, en voi muistaa) meninkin pitkästä aikaa eräänkin Cdonin sivuille. Levyhyllyyn tuli eilen täytettä muutamalla cd-levyllä joten nostetaanpas nyt sen alkuperäisen ”meemin” (kuulostaa kehitysvammaiselle muumille) eipäs nostetakaan. En jaksa. Sanotaan vain näin. Tutustu sinäkin: Flogging Molly, The Sounds, Death Breath, Johnny Cash.

Tuleva viikonloppu (nyt on keskiviikko, helvetin paralyytti. Jätkä vähän innoissaan viikonlopusta kun sitä pitää jo keskellä viikkoa miettiä aamukahvin ääressä?) on koulupitoinen ja ajattelinkin olla peräti selvin päin. Ainakin näin alustavasti. Mitähän sitä sitten selvänä voi tehdä? Anyone?

Yksi vaihtoehto olisi mennä elokuvaa katsomaan, sehän voisi olla ihan kivaakin. Olin eilen Neidon kanssa parilla kaljalla ja puhuimme huomattavasti syvällisempiä kuin oli ollut tarkoitus. Sitä ennen puhuimme kepeästi mutta pontevasti de Sadesta ja Mötley Crüesta, näiden tietyistä yhteneväisyyksistä ja eroavaisuuksista. Sitten juteltiin paljon syvällisempiä ja loppujen lopuksi henkilökohtaisten teidemme viedessä meitä eri suuntiin Narinkkatorin kupeelta, tumman verhotessa meitä kumpaakin ja syksyisen ilman pyöriessä ympärillä, tapahtui jotain odottamatonta. Normaali halaus muuttui suudelmaksi. Selvin päin. Edellisestä onkin aikaa.

Alan nyt pakata tavaroita reppuun ja sitten lähden töihin. Heippa ja kulje varovaisesti.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Viikonlopun loppu loppujen lopuksi.

Olipahan viikonloppu. Lauantaina blogimerkinnän jälkeen lähdin Kallioon. Metromatkalla iski armoton paranoiadarra ja olo oli kuin normaalisti Provinssirockin sunnuntaiaamuna: Tärisevä, pelokas, täynnä pahaa oloa ja muutenkin kaikki päin väärää. Mentiin parin (kirjoitin ensin muutaman mutta meitä oli yhteensä neljä eli minä plus kolme ja kolme ei ole muutamaa) kaverin kanssa syömään Kallionhoviin ja tarkoituksena oli ottaa ”vähän hapanta” siinä samalla.

Tarkoitus tosiaan oli. Hirveän darran iskiessä kasvoille kuin miljoona volttia sain syötyä puolikkaan pizzan jonka jälkeen minun oli pakko lähteä kotiin pelkäämään. Pidättelin oksennusta koko ratikkamatkan keskustaan ja jäätyäni oikealla pysäkillä pois, koko kävelymatkan kotiini olin puhuva Yhtyeen kitaristin kanssa. Oli pakko saada puhua jollekulle jotta saisi ajatukset pois siitä olosta. Kitaristilla oli hauskaa kustannuksellani, kerrankin näin päin.

Kotona katsoin netti-tv:stä jotain ohjelmia ja kävin hakemassa Makuunista karkkia. Alkuillasta eli joskus viiden jälkeen alkoi puhelin osoittaa taas elämisen merkkejä ja kuulin, että oltaisiin menossa Eerikinkadulle juhlimaan. Ajattelin voivani mennä edes seuraksi jotta en olisi tällä kertaa luopio koko päivää.

Neljännen oluen aikana alkoi helpottaa olo.

Kun olimme juoneet kaikkien kaikki oluet ja Stollet, lähdimme baareja kuhisevaan keskustaan. Yhden puhelun jälkeen paikaksi valikoitui Koskisen Sepin Schönes. Muistimme siellä olevan litran olut 5€. Muistimme väärin.

Litran kaljan (9,50€) kanssa täydessä baarissa seikkailu on mielenkiintoista puuhaa. Suosittelen kokeilemaan ihan itse, sanat eivät tee sille oikeutta. Joku Paikallinen Bändi soitti tylsiä covereita tylsän rutinoituneesti ja aiheuttaen meissä lähinnä halveksuntaa ja pahaa verta. Koko homman pelasti miksaaja. Kaljuuntuva mutta pitkä tukka, nahkaliivi, mustat farkut, vähän tukeva, 80-luvun lasit, miksaustiski lavan vieressä, penkkinä joku monitori tms. kaappi ja miksaaja LAULOI STEMMAT. Oli aivan uskomattoman hienoa nähdä.

Litran oluen jälkeen oli aika lähteä pois tuosta tkk:laisten ja muiden junttien kansoittamasta helvetistä ja siirryinkin Neidon (olimme tavanneet Schönesin edessä, puhelimessa näin sovimmekin) kanssa Shakeriin jossa oli tuttu baarimikko töissä ja muutenkin hyvä meininki kaikin puolin. Shakerista lähdimme kun aika oli kypsytetty juuri sopivaksi ja pienen tuumailun jälkeen päädyin Vantaalle yöksi.

Ystäväni Stereo muisti minua tekstiviestillä aamuyöllä kolmen aikaan ”Mis vitussa oot?” johon vastasin ”Vantaalla. Mitäs siihen sanot?” Stereon vastaus sai minut repeämään liitoksistani, lihapalojen lätsähdellessä lattiaan kuivailin silmiäni. ”Mitä Stereo sitten vastasi?” sinä kysyt ja minä vastaan: ”Huora.”

Juttelimme maailman menosta jonnekin yli neljään asti ja Neito halusi mennä yöllä suihkuun. Nukahdin suihkunsa aikana. Heräsin aamulla pirteänä ja yskivänä.

Tänään sitten olen tullut yksin junalla takaisin Helsinkiin, jutellut Yhtyeen kitaristin kanssa Anna Abreusta (hän on sitä mieltä, että Annasta katosi kaikki hohdokkuus ja yleinen kiinnostavuus täysi-ikäisyyden myötä, hieno mies kerta kaikkiaan) syönyt eilen tekemääni ruokaa, tiskannut, naurattanut vähäsen Nuuta (kun sillä on niin kova darra ja jotenkin nyt osaan sympatiseerata paljon), katsonut Transformersin (melkoinen virhe) ja kuunnellut musiikkia.

Eipä tässä nyt sitten mitään, merkinnästä tuli niin pitkä, että jätän kaikki musiikkiasiat puimatta. Ensi kertaan pikkuiset!

lauantai 27. syyskuuta 2008

Alk. 4,6 vol.-%

Koeta nyt sitten summata jotain. Cult Of Luna soi stereoissa, kalja on kylmää ja aamun ensimmäinen savuke meni päähän todella kovaa. Harkitsen kahvia erittäin vahvasti.

Eilen oltiin juhlimassa viimeistä työpäivääni, muistikuvat ovat hajanaisia. Bruuverissa ostin pienen oluen, Nollassa ison.

Kivaa oli.

Ei tästä nyt tule mitään informatiivista, lähinnä sekasortoa on pää täynnä. Onkohan minulla orastava alkoholiongelma?

Mene nukkumaan. Haluaisin halauksen ja kuulla sanat ”Kyllä sä oot Miero oikeasti hyvä ihminen ja kelpaavainen asioihin.”

Mulla on kova ikävä H. Le Coqia, Nuunista ja Kesäminkkiä. Miksei me koskaan nähdä?

tiistai 23. syyskuuta 2008

Kolmas yritys

Radio huutaa korvaani, näköjään tarpeeksi kovalla volyymilla, sillä en kuule työkaverini sanoja. Hänen huuliensa liike on soljuvaa ja jotenkin poeettista. Hymyilen hänelle ja nyökkään kuin kuulisin hänen sanansa. Hän jää katsomaan odottavana. Tuijotuksensa normaalisti häiritsisi minua mutta ei tänään. Kohautan olkapäitäni, pyörähdän 180 astetta ja lähden kävelemään linoleumilattiaa pitkin ovia kohden. Mitä kauemmaksi pääsen radiosta, sitä selvemmin kuulen sen sanat ja myöskin askeleitteni kopinan käytävällä.

Seinät ovat kuten normaalissa terveyskeskuksessa on tapana ollut olla: Ilmoitustauluilla on haaleita A4-lappusia täynnä mustaa printtiä, ilmoitustaulujen väleissä julisteita ravintoympyröistä ja kaikkea muutakin turhaa. Olen täysin kyllästynyt tähän. Kulmassa tulee vastaan tuttu hoitaja, noin 25–30-vuotias vaalea nainen. Juuri sopivalla tavalla rintava ja uskon työtakin alla olevan melkoisen herkullisen takamuksen. Hymyilen hoitajalle ja huomaan sivusilmälläni hänelle ilmestyneen kihlasormuksen vasempaan nimettömään viikonlopun aikana. Pidättelen salamannopeasti kohoavaa raivoani, olin suunnitellut uppoavani tuohon naiseen pikkujouluissa, nyt asiaan olisi vaikeampi päästä. Ainakin joudun tekemään enemmän asian eteen töitä.

Jatkan matkaani kohti ulko-ovia ja pitkän työvuoron päätöstä. Hyräilen Freemanin Oot mun kaikuluotainta ja pyörittelen etusormeni ympärillä avainnippua. Äkkiä puhelimeni herää eloon, soittoääni ottaa käytävällä kenkien kopinalta valtaa ja kaivan taskusta puhelimen esiin. Näytöllä vilkkuu tyttöystäväni nimi. ”Mitä se huora nyt tahtoo?” ajattelen tuskaisena ja pakotan suuni hymyyn kun vastaan.

”Hei kulta!” hän sanoo ääni täynnä odotuksia ja toiveita. Hän taitaa siis selkeästi muistaa luvanneeni vieväni hänet syömään työvuoron päätteeksi. ”No hei mussukka.” vastaan ja alan välittömästi kehitellä mielessäni tekosyitä ruokailun välttämiseksi. ”Joko oot pääsemässä pois? Voisin tulla hakemaan sut parin minuutin päästä. Meillä on se varaus sinne Ritziin puolelta.” ”Joo, kyllä mä täältä kohta pääsen, täytyy käydä kyllä suihkussa vielä.” Pysähdyn käytävälle äkisti ja toivon turhaan, että taskussani olisi vielä lääkekaapista varastettuja lääkkeitä. ”Muista kulta olla nopea, tässä on alle puoli tuntia aikaa. Mä tuun parkkikselle odottamaan sua.” Joudun pakottamaan itseni erittäin vaivalloiseen hymyyn, näen peilikuvani heijastuvan ikkunasta ja silmissäni palava viha saa minut kuitenkin rentoutumaan. ”Joo, mä oon siinä kymmenen minuutin päästä.”

Lopetamme puhelun ja kävelen ulko-ovien lähellä olevaan pukuhuoneeseen. Loisteputkilamppujen kliinisessä valossa riisun itseni, otan kaapista pyyhkeen ja otan pikaisen suihkun. Kuivaan itseni suurpiirteisesti, puen siviilivaatteet päälle, otan pari kodeiinitablettia ja tarkastelen itseäni peilistä. ”Panisin.” sanon yllättävän kovaan ääneen ja räjähdän nauruun. Samalla sisään astuu toisen vuosikurssin harjoittelija ja hän selkeästi hämmentyy tajutessaan minun nauravan yksin pukuhuoneessa. ”Öhh.. hei…” hän sanoo. Rupean nauramaan vielä voimakkaammin, isken hänelle silmää samalla kun laitan takin päälleni ja totean: ”Niin se kaikki loppuu aikanaan. Heh heh.” Lähden pukuhuoneen ovea kohti ja tunnen hänen katseen niskassani. ”Jos minulla olisi veitsi lähellä, lopettaisin tuonkin ihmisen irvikuvan elämän.” ajattelen ja vihellellessäni edelleen Freemania tönäisen pukuhuoneen oven auki ja suuntaan kulkuni ulko-ovelle. Tarkistan takkini taskun ja siellä oleva injektioneula saa minut tuntemaan suurta vapautta.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Levyraati

Kaitpa se nyt on tämäkin humpuukihomma tehtävä. Uusia biisilöydöksiä siis listataan viiden kappaleen verran:

Volbeat – Mary Ann’s Place

Olisin halunnut linkittää biisin, joka on mielestäni uuden levyn ehdotonta kärkikastia. Kyseistä biisiä ei kuitenkaan löytynyt nopealla googlettamisella esim. Youtubesta. Biisi itsessään on erittäin nerokkaasti tuotettu, akkarit säkeistön taustalla tuovat sopivaa helinää ja stemmat ovat hyvät. Naislaulusta plussaa. Osta siis levy ja totea itse.

Tässä vaiheessa jo tulee esiin se ikävä fakta, että olen ostanut liian vähän levyjä lähiaikoina. Niinpä nyt nostankin esille vain mielestäni loistavia biisejä joita en ole vähään aikaan kauheasti hehkutellut:

Candiria – Remove Yourself

Loistava yhtye jonka musiikillinen ilmaisu vaatii kuulijaltaan aika paljon. Hyvin palkitsevaa sen jälkeen kun olette tulleet tutuiksi. Kyseisen yhtyeen suosikkini on oikeastaan nimihirviö Constant Velocity Is As Natural As Being At Rest mutta ”yllättäen” kyseistä biisiä ei löydy videona.

Ghost Brigade – Rails At The River

Suomesta ponnistetaan ja muistaakseni bändin jäseniä on myös Swallow The Sunin rivistössä. Kaunista kerta kaikkiaan.

Luciano Pavarotti – Nessun Dorma

Mielestäni maailman paras yksittäinen laulusuoritus. Katsokaa kuinka kepeästi mies laulaa, ilmekään ei värähdä oikeastaan. Täydellistä. Tämän kun olisi saanut todistaa omin silmin.

Isis – Grinning Mouths

Tästä levystä (Panopticon) ja biisistä ei voi saada yliannostusta. Valtavaa nerokkuutta ja nostattamista. Ikävä kyllä vain live-versio tarjolla.

Tämä hommahan vasta alkoi päästä kunnolla käyntiin. Ensi kerralla sitten muita bändejä ja biisejä. Täältä tähän.

Ja niin, tämä on kahdessadas merkintä (mieti!) ja seuraava tulee sitten vasta kun on asiaa.