tiistai 29. huhtikuuta 2008

A Close Encounter

Sairastaminen jatkuu edelleen. Nyt tämä ihan virallisesti alkaa olla todella rasittavaa. En saa mitään aikaiseksi ja elimistö ilmoittelee vikatilaansa jatkuvasti. Sain sentään jotain tässä viikon sisään tehtyä, ennakkotehtävät ovat juuri palautetut. Tästä osasyy menee kyllä sairauden piikkiin, en olisi muutoin lähtenyt töistä kesken päivän.

Palautusmatkalla tapahtui kummia: En ollut muistanut laisinkaan Fennica recordsin olemassaoloa ja heillä oli selkeä kesän merkki jo ilmoilla, tarkemmin sanottuna alennuslevylaari kadulla. Sieltä poimin matkaan mukaan Monsteriserin esikoisalbumin The Long Snap To Zeron naurettavan edulliseen kahden (2) euron hintaan.

Palautusmatkan takaisintulo-osuus oli muutoinkin hauskempi kuin meno-osuus. Siinä missä menomatkalla kesken reissun mieltä alkoi painaa mm. tieto siitä, että unohdin ottaa erään tarvittavan numerosarjan mukaan, takaisin kävellessä mieltä ei painanut oikein mikään. Eräs vanhempi rouva sai vielä aikaan spontaanin hymyn olemuksellaan. Rouva taapersi katua alaspäin, sikäli kuin alaspäin tarvitsee erikseen taapertaa, ja kevyt vastatuuli sai hänet olemaan yhtä asusteensa kanssa. Rouvan leopardikuosinen takki oli tismalleen samaa sävyä kuin hänen vaalennetut hiuksensa ja tuulen esiinkaivama juurikasvu. Keltaista ja mustaa. Mieleni teki käydä kiittämässä häntä. Tyydyin vain niistämään.

Mielessäni on jo pitkään muhinut eräänlainen blogauksen esiaste, tarkemmin sanoen ehkäpä yksi idea josta toki voisi jalostaa kokonaisen kirjoitelman tänne. Koska taidan olla siihen kykenemätön, niin paljastan vain tuon erään idean, tai ajatuksen, jonka havaitsin jonkin aikaa sitten. Siihen on myös hyvä lopettaa tämä merkintä. Ennen tuota lausetta paljastan vielä otsakkeen yhtyeen. Se on Callisto. Aivan mahtava yhtye. Mutta nyt sitten se itse lause (älä odota siltä liikoja):

Olen huomannut, että lähtökohtaisesti epäilen vilunki-ihmisiksi miehiä, jotka eivät pidä lompakkoaan takataskussa.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Surreal State Of Enlightenment

Paljon onnea minulle. Olen nyt virallisesti yhtä monta vuotta kuin olen ollut jo puoli vuotta, halusin vain aloittaa tämän vähän erikoisesti, olen outo, tiedetään.

Eilen oli pakko nousta tuosta sängystäni (se ehkä jakelee sairautta, olen nyt monena peräkkäisenä aamuna siitä herännyt kipeänä) ja alkaa tehdä jotain. Tämä ”jotain” osoittautui sitten valojen rakentamiseksi. Huomasin, ettei kuumeessa ole aivan älyttömän fiksua mennä lähelle kalliita asioita. Kun on tarpeeksi tyhmässä kunnossa, normaali logiikka loistaa poissaolollaan. Eilen tämän logiikan poissaolo sai hintalapun: 800€.

Sen verran siis maksaa profiiliheitin joka meni käsittelyssäni ns. aivan paskaksi. Runko halkesi ja sisäosat ovat multinoituneet mennessään aika paljon pienemmiksi osiksi. Noh, rahalla saa ja hevosella pääsee. Minun rahoillani ei toki saa eikä hevoseni ole… en jaksa aloittaa edes. Pääasia on se, että en maksa tuota omasta pussistani. En ole muuten tarkastanut lottoa. Saatan olla monimiljonääri ja täten kuolematon, te houkat. Kumartakaa.

Mitäs muuta? Valohomman jälkeen olikin jo ilta, kahdeksan tuntia meni kuin siivillä konsanaan. Lähdin kotini kautta Hakaniemeen ystäväni Kaljun luokse poistamaan alkoholijuomilla kuumetta. Ei tainnut onnistua. Ajauduin tosin humalaan, which was nice. Keskustelimme paljon uskonnoista, Kalju osoitti minulle uuden puolen itsestään, laajan yleissivistyksen kyseisestä aihealueesta. Olin positiivisesti yllättynyt.

Seurueemme oli mielenkiintoinen: Allekirjoittanut ruikuttaja, ystäväni W, kalju ja Zack de la Rocha. Tämä mahdollisimman sekasotkuinen/sortoinen ryhmämme päätti suorittaa liikekannallepanon johonkin ennenkäymättömään baariin. Kaikista Helsingin baareista jaloilla tapahtuva äänestys siirsi meidät ensimmäistä ja aivan varmasti viimeistä kertaa ikinä… en edes oikein pysty kirjoittamaan ravintolan nimeä… uhmaan nyt fysiikan ja moraalin lakeja ja yritän… Royal Onnelaan. Enpä muista milloin viimeksi olisi ollut vessassa käyminen hinnaltaan 9€. Enempää en aikaa kyseisessä hirviössä viettänyt, vaan kävelin miltei kulman takana olevaan Heavy Corneriin. Royal Onnela oli jotain sanoinkuvaamattoman hirvittävää. Mikä noita massoja vaivaa? Haluan unohtaa ja pyyhkiä muistikuvat nopeasti. Aivan sama, että siellä käy naisia (ei oikein käy esim. Cornerissa *vink vink*), mieluummin olen yksin kuin Onnela-aineksen kanssa.

Nyt sitten olen edelleen kipeänä kotona mutta monta euroa köyhempänä ja yhtä turhaa kokemusta rikkaampana. Ravintolassa myytävät savukkeet maksavat maltaita.

(Otsake loistavaa Texturesia, osui hauskasti kohdalleen)

edit: Lupauduin eräälle tietylle indie-festivaalille valomieheksi eilen. Huh. Eivätpä tiedä mitä saavat.

edit2: Oli eilen hauska yhteensattuma ja internetin ja oikean elämän täydellinen yhteensulaminen, kun kävelin rautatieaseman halki ja puhuin puhelimessa Kesäminkin kanssa. Panu käveli vastaan. Minua nauratti tämä hassu tilanne. Ei mulla muuta.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Vallan näyttämö

Hau. Onpahan elämä taas yhtä tuskaa ja koettelemusta kerrakseen. Olen nyt kolmatta päivää kipeänä, toista päivää kuumeessa ja olo on hyvin ärsyttävä. Pää on kipeä, painaa tonnin ja on täynnä limaa josta Ghostbustersitkin olisivat otettuja, koko selkä on kipeä, lähinnä kaiketi munuaisten kohdilta ja olo on muutenkin skolioosimainen yleisen taipuvaisuuden takia. On varmastikin turha sanoa etten ole rakentamassa valoja, enkä myöskään oikein pysty tekemään ennakkotehtäviä. Tämän päivän suurin urakka onkin kävellä Makuuniin palauttamaan elokuvat ja käydä pyykkituvassa katsomassa onko siellä vapaita vuoroja.

Toissailtana olin katsomassa aina yhtä lumoavaa Sad Circusta livenä Gloriassa, saatoin juoda vähän olutta samalla kurkkukipuun ja lopputulos oli jälleen kerran helmeilevä. No, heräsin kumminkin kotoa aamulla ja kuumeeseen. Tajusin heti, että olin palellut koko yön ja heräillyt myöskin hampaiden kalinaan. Kävelin sitten Makuuniin hakemaan elokuvia ja vuokrasinkin Hitmanin (oli ihan okei, olin oikeastaan vähän yllättynyt positiivisesti) ja D-Warin (ehkä maailman huonoin elokuva ikinä).

Olisi varmasti jotain muutakin kirjoitettavaa, en jaksa enkä pysty keskittymään, joka puolelle jomottaa. Oon aika emo-rokkari nyt. Earth Cruise Control siis pitää tänään treenit. Taidan tehdä ensimmäisen biisin nyt ja sen nimi on… öööh… öööh… tota… no vaikka Why is it always me? Juu, se on hyvä nillitysbiisin nimi.

(Otsikko on Nicolea tällä kertaa. Mahtavaa musiikkia.)

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Huoh.

No hei. Olen eilisen ja tämän päivän tahkonnut kahden asian parissa: Olen ollut tekemässä valoja ystäväni lopputyöhön ja olen myöskin erittäin pahasti hermoillut ja ärsyyntynyt ennakkotehtävien kanssa. Aivan äärimmäisen ärsyttävää on tehdä ennakkotehtävä, jonka eräs merkittävistä merkinnöistä ja ohjenuorista on jätetty pois tahallaan. Ennakkotehtävän ohjeistuksessa lukee tietenkin, ettei lisäohjeita anneta. Saatan menettää hermot ja järkeni. Toinen on kyllä kaiketi vähän hakusessa muutenkin. Samoin ovat olleet ne ihmiset, jotka ovat tulleet näillä hakusanoilla kylään:

tunnussävel elokuvaan kummisetä Edelleen Nino Rotan säveltämä, ehkäpä yksi kauneimmista mitä on.

sydän sydän levykauppa äx kuvia Hyvä bändi, hyvä kauppa, varmaankin hyviä kuvia? Minulla ei ollut kameraa mukana, enkä sillä olisi mitään tehnytkään, enhän nähnyt ns. mitn.

sakke järvenpää haastattelu ”Mitä Sakke?” ”Paskaaks täs, aurinkolasit sisällä päässä.” ”Sille vaikuttaa, jatkoja.” ”Kiitti.”

natsien sitaatit ”Hei Göbbels, sano jotain hauskaa?” ”Haben Sie benzin?” ”Hahaa! Saako siteerata?” ”Jawohl.”

hevikansa Leppoisaa ja herrasmiehiä/rouvasnaisia koko väki.

koiran kulli Hyviä hetkiä varmasti luvassa itseä lempiessä tällä haulla.

reima nurmikko Arvostamani taiteilija, hyviä ja kantaaottavia teoksia. Suosittelen tutustumaan.

Tässä nämä parhaimmat, erikseen ei tarvinne mainita perinteistä trio nuunis, kesäminkki ja pelimies kaikkonen joita etsivät tuntuvat eksynevän myös tänne.

Koska ennakkotehtävät ovat aivan äärimmäisyyksiin asti rasittavia, taidan jatkaa Tony Hawk’s Pro Skater 4:n tahkoamista. Vähän sattuu peukaloihin jo.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Dementikon keppihumppa

Että maanantai. Tiedäthän tunteen, kun huomaat jotakin tapahtuneen joka sinun pitäisi tietää, muttet muista sitä laisinkaan? Taikka sitten sen, kun olet unohtanut jotakin, jotakin aivan jokapäiväistä? Minulle kävi vähän näin. Otetaanpa tapahtumien kulku vartin takaa:

Mierolainen herää jättimäiseltä sängyltään ja venyttelee vartaloaan (joka on verrattavissa kreikkalaisten antiikin sotilaiden jänteviin kehoihin, huonosti kylläkin) peiton alla. Ensimmäinen ajatus nousee mieleen kuin ilmakupla vesimassojen keskellä: tiss.. kahvia! Siispä vetreästi kuin puuma taikka eritasonojapuiden hallitseva euroopanmestari (Ksenia Semenova, nyt sinun ei tarvitse googlettaa. Ole hyvä.) nousee Miero vuoteestaan ja näyttää lähtökohtaisesti äärimmäisen komealle. Miero kävelee kahvinkeittimensä luo keittiöön ja miltei huudahtaa ääneen. Kahvinkeitin on päällä. On ollut siis lauantaiaamusta asti kun Miero lähti töihin krapulassa. Unohti sitten keittimen päälle. Onneksi Mierolainen on varakas kuin it-miljonääri ja täten käyttää vain Moccamasteria (tässä täytyy kyllä ihan rehellisyyden nimissä sanoa, että Moccamaster todennäköisesti on syy miksi tämä talo on vielä olemassa palamattomana, Moccamaster kun toimii kahden eri vastuksen voimin sen normaalin yhden asemesta).

Pannuun laitettua vettä (kun otat viimeisen kupillisen kahvia, laita sinne vettä jotta pannuun ei palaisi kahvirasva kiinni) ei enää luonnollisesti ole, vain jotain vaaleata pohjalla. Sen Mierolainen saa nopeasti kuurattua pois, samalla kun itsekseen pyytelee anteeksi keittimeltään tällaista typeryyttä. Nyt sitten Mierolainen on virallisesti vanha ihminen ja ottaa jatkossa opiksi. Onko se sitten sitä, ettei mene krapulassa töihin vaiko sitä, ettei keitä krapulassa kahvia, sitä tarinamme ei kerro.

Hyvin alkaa siis lomaviikko. Nyt lisää kahvia.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Hero Of The Day

Hei vain taas. Vanhuuteni huipentumana haluan vain todeta, että ulkona on aivan uskomattoman hieno ilma! Ei huvittaisi istua toimistossa, ilma suorastaan huutaa terassikutsuja. Onneksi olin eilen kiltisti vain syömässä ja saunomassa äitini luona, tänään olen energiaa täynnä. Ainoana miinuspuolena on penikoihin keskittyvä kipu. On jotain vikaa kaiketi kävelyssä. Taksi olisikin parempi tapa liikkua.

Pari juttua kun saisi hoidettua töistä alta pois, voisin ilomielin jäädä ruhtinaalliselle viikon lomalle. Jään myös. Jeh, viikko palkallista lomaa, sen voikin sitten pakertaa ennakkotehtävien ja valojen kanssa. Saatan tehdä myös jotain muuta. En kyllä usko. Mutta siis, tämän merkinnän ainoa pointti on se, että keli on mahtava, älä tuhraa aikaasi sisällä. Mene johonkin puistoon syömään jäätelöä taikka huumeita, mitä nyt sitten harrastatkaan, senkin paheiden tyyssija.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Eipä oikeastaan mitään mielenkiintoista.

Olen muiden mielipiteistä riippuvainen ihminen. Olen siis huono yksilö, sillä en välttämättä omaa ikiomaa mielipidettä, vaan olen altis propagandalle ja ailahtelevainen. Heilun siis kuin heinänkorsi tuulessa. Minulla olisi tästä hyvä esimerkki kirjoittaa mutta se on liian henkilökohtainen (olen myös paranoidi ja täten joudun sensuroimaan tätä blogia) julkaistavaksi. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että sekä Nuu että Kesäminkki ymmärtävät ja rohkaisevat kantaani.

Eilen oli mukava ilta. Olin varustautunut kunnon nörtin tavoin juomaan kotona yksin kaljaa ja tappavani aikaa esimerkiksi mahjongin parissa. Ainoa suunnitelma oli mennä Heavy Corneriin. Yllättäen Minkki kutsui tykö juomaan ja seurustelemaan. Houkuttelimme Nuun mukaan myös, koirapuistotreffien jälkeen osallistumaan. Siispä siirryin Kallioon ja joinkin itseni yllättäen humalaiseksi. Kuuntelimme paljon Danko Jonesia ja rupattelimme syviä ja matalia.

Kun triplamme oli koossa ja aika oli kypsä, siirryimme edellä mainittuun ravintolaan istumaan. Sitten onkin filmi poikki. Mitä käteiselleni on tapahtunut?

Aamulla krapulaisena sitten tiskasin ja lähdin pirteänä töihin ja täällä nyt tap-tap-taputtelen näppäimistöä. Koska pidän siteeraamisesta (antaahan se sivistyneen ja yleistietoisen kuvan mahdollisille lukijoille, ehkäpä jopa potentiaaliselle vaimolle, ken tietää?), lopetamme tämän merkinnän ruotsalaisen In Flames – yhtyeen tekstiriviin joka on tulkittavissa monella tasolla, ainakin tänään: ”I feel like shit, but at least I feel something”.

torstai 17. huhtikuuta 2008

2k4

Hyvää tätä päivää teille kaikille! Pari päivää on mennyt niin kiireellä, etten ole kerinnyt merkitsemään mitään mihinkään. Täten minulla ei siis ole myöskään oikein mitään kerrottavaa. Sain eilen baakkelsia niskaan (ei mitään hyvää täytekakkua vaan sitä toista baakkelsia) oikein huolella puhelimessa, kun en ole hoitanut työtehtäviäni. Aivan totta, en ole hoitanut. En ole kerinnyt hoitamaan kun on annettu monen monta muuta tehtävää hoidettavaksi. Tänään ja huomenna pitäisi tehdä parin seuraavan viikon tarvittavat varaukset ja myös muita asioita joita minun pitää työni puolesta hoitaa. Onneksi ensi viikko on lomaa.

Ensi viikon lomailu onkin aika työntäytteinen: Innostuin näin vanhoilla päivilläni hakemaan kouluun ja ennakkotehtävät ovat aika vaativat. Niiden parissa tuhratessa menee varmasti aikaa reilusti. Lupauduin myöskin rakentamaan (oikeastaan auttamaan rakentamisessa mutta rakentamaan kuulostaa hienommalle) erään ystäväni lopputyöhön, näytelmään, valaistuksen. Menee siis aika muualla kuin kaljakuppiloissa ja uudelleen heränneen ihastukseni Playstation 2:n äärellä.

Nyt ei siis tosiaan muuta raportoitavaa. Paitsi!!! Olin eilen katsomassa Sydän, sydämen akustista keikkaa Levykauppa Äx:ssä ja sen jälkeen pitkästä aikaa syömässä roskaruokaa ja nauttimassa tuopillisen olutta parin ystäväni kanssa. Meillä oli kivaa. Sain myös kutsun valmistujaisiin, jotka ovat ensi viikon perjantaina. Menemme ravintolaan syömään. Miksi minusta tuo kuulostaa runsaalle alkoholin nauttimiselle?

Otsikko tulee muuten kävijämäärästä. Kaksituhatta ja neljä klikkausta. Huppista.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Messengers

No niin, niputetaanpas taas kasaan eksyneitä lampaita:

nuunis + blogspot Taitaa olla väärä osoite, aika lähelle kumminkin. Samoin kuin hakusanat

pelimies kaikkonen Kyllähän tietenkin tuolta löytyvät suosikkilistauksistani. Milläs muulla tänne on tultu?

douppi runot Hmmm… kuulostaa hiphop-kielelle. Taikka päihteille? Ankealle nyt kumminkin.

kummisedän tunnussävel Herätyskellonani toimii, hyvää sävellysjälkeä Nino Rotalta.

mitä ammattilaiset tekevät Veikkaisin, että ammattilaisten töitä. Juovat viinaa siis.

esirippu nousee esityksen alussa, laskeutuakseen kun on aika.

muuttomieheksi Jos olisin vahva ja voimakas? On ainakin rehellistä työtä jota ei tarvitse ottaa kotiin. Ellei sitten varasta jotain kuormasta, kuten vaikka flyygelin.

riippuvuus parisuhteesta Jep. Toinen suosikkini on riippuvuus kallionkielekkeeltä.

shittii vittu, meitsi bustaa sellast shittii, ettei mutsis pysty vetää pittii? Ei taida olla toi räbäyttäminen mun juttu.

nuunis panu Eivät ole sama henkilö, uskallan luvata.

polkadot cadaver mielenkiintoista musiikkia vähäisen Mike Pattonin jalanjälkiä seuraten mielestäni.

ja otetaan tähän viimeiseksi erittäin hauska, kahdesti sivustolleni tämän haun kanssa tultu

maksaystävällinen ruokavalio Tietäisittepä vain. En oikein tiedä mikäystävällinen on nykyinen ruokavalioni. Ei oikein kyllä mikään.

Nyt laittamaan pyykkiä kuivumaan, kiitos ja hei.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

The Start of Something Beautiful

No niin ja hei taas teille kaikille siellä vastaanottimienne äärellä! Tänään käydään makumatkalla Afrikassa ja lopuksi vielä haastatellaan Kansaneläkelaitoksen tutkija Sauli Kanervaa kuumasta ja ajankohtaisesta aiheesta ”Kolmannen sektorin tulevaisuuden uhkakuvat ja KFOR-joukkojen sijoittaminen haja-asutusalueille, uhka vai mahdollisuus?”. Voi tietenkin olla, että päivän ohjelman master-nauhojen puuttuessa, kerronkin teille viikonlopustani.

Eilen lähdin siis kevyessä krapulassa matkustamaan Siltamäen kautta Malmille, tarkoituksenani mennä avaamaan äänijänteitäni studiotiloihin. Lähdin kauniin aurinkoisessa säässä matkustamaan linja-autolla kohti Siltamäkeä. Ihmettelin edessäni istuvan hienon rouvan haisevan vanhalle viinalle voimakkaasti. Tajusin vasta tänään kuka oli oikea hajun lähde. Tämä myöskin selventää syyn pidättelemääni oksennukseen bussissa. Onko jotain vialla jos ei ymmärrä olevansa krapulassa?

Pääsin perille ja siskoni ja lankomieheni luota otimme tarvittavat asiat (kuten sanoitukset) ja hienostelutarvikkeita (kuten teetä ja carmolis-tippoja) mukaan. Lähdimme studioon ja aloitimme äänitysurakan. Kolmen biisin lauluosuuksiin kului noin neljä tuntia aikaa. Alussa ääni oli luvalla sanoen hapuileva ja epävarma. Jankattuamme yhä uudestaan ja uudestaan, alkoi laulusuorituksissa olla tarvittavaa tenhoa. Huomasimme myös, että aloitimme nauhoitukset visaisimmalla biisillä mitä voi: laulualue pyöri niinkin isolla alalla kuin kaksi oktaavia ja kvintti siihen vielä päälle. Oli siinä tekemistä ja äärirajat alkoivat olla läsnä.

Ihan viimeiseksi äänitimme huutoja ja koska en ole ylipäänsä laulanut puoleen vuoteen, lähtökohtainen olotila oli jännittynyt. Huudot lähtivät yllättävän hyvin ja voimakkaasti. Tajunta oli välillä rajatilainen ja happikato aiheutti voimakkaan päänsäryn. Eniten varmasti kyllä tuli haittaa huutamalla venäytetystä palleasta. Kokeile itse jos et usko.

Kun pääsin kotiin joskus seitsemän aikoihin illalla, olin niin väsynyt, että jouduin pakottamaan itseni syömään, en ollut syönyt koko päivänä mitään ja tiesin illalla tulevan Mokoma-keikan olevan energiaa vaativa. Söin siis väkisin ja aloin nauttia oluita. Väsytti niin paljon, ettei kalja maistunut. Siispä tekemään massiivinen virhe ja juomaan vodkabatterya. Pari sellaista juotuani, energiaa kyllä oli mutta niin oli myöskin pulssi ja kaikki muukin. Naamani hohti punaisena kuin (en sano koiran kulli, älä viitsi olla noin perverssi aina.) paloauto. Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu joten tiesin hoitotavan. Pari litraa kylmää vettä elimistöön ja naaman huuhtelu myöskin. Näin sitten oireet pois ja Miero Tavastialle katsomaan. (Osaako muuten joku asiantuntija kertoa mistä tuo hassu oireilu tulee? Minkki?)

Mokoma oli aivan liekeissä ja ainoastaan harmitti oman vireystilan väsähtäminen liiallisen urakoinnin jälkeen. Kurkku oli myöskin siinä kunnossa, ettei yhteislaulatuksiin pystynyt osallistumaan laisinkaan. Niin on edelleenkin.

Nyt sitten olen kotona ja minun piti tiskata viisi tuntia sitten. Olen jo toki laittanut astiat likoamaan joten voisin nyt tiskata ja sitten ehkä käydä Makuunissa. Jos vaikka Hot Fuzz olisi vuokrattavissa.

(Nämä englanninkieliset otsakkeet ovat nyt sitten aina näitä tällä hetkellä soivia biisejä kun en kerran tosiaan keksi otsakkeita itse. Tällä kertaa kyseessä on yhtye nimeltä Porcupine Tree.)

lauantai 12. huhtikuuta 2008

One Eye for a Thousand

Olen eräissä asioissa hyvinkin päättäväinen ja tulostavoitteinen. Parhaita esimerkkejä on varmasti eilinen ilta. Olin päättänyt, että juon itseni pikaisesti aivan erityisen humalaiseksi ja onnistuin vallan mainiosti. Ystäväni W:n luona juotu kalja meni päähän kuin 9mm:n kuti lähietäisyydeltä ja iloisena hoipertelin kotiini jo… en muista kellonaikaa. Olin ainakin näköjään syönyt pizzaa kotona ennen nukkumaanmenoa.

Lupailin että laitan kuvia työmaalta tähän blogiin joten tässä 4 valittua otosta, olkaat hyvät.





Tänään on nyt sitten luvassa pelottava hetki: Noin kahden tunnin kuluttua minun pitäisi aloittaa lauluhommat muutaman kuukauden tauon jälkeen. Uskon kurkun pettävän. Aionkin varata kaljaa ja vodkaa mukaan, sekä tukemaan laulusuoritteita, että poistamaan suunnatonta vitutusta kun huomaan oman rajallisuuteni tässä taidossa. Illalla on onneksi luvassa Mokoman keikka Tavastialla ja lompakossa lippu joka oikeuttaa yhden ihmisen sisäänpääsyn kyseiseen anniskeluravintolaan.

Taidan nyt lopettaa tämän merkinnän ja ottaa jotain lämmintä juotavaa, antaakseni valheellisen mielikuvan siitä, että olen innoissani ja suhtaudun vakavasti demottamiseen, joka menee suoraan levy-yhtiön pöydälle.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Miksei kukaan ole tavoitettavissa?

Hei kaikki pikkuiset epäonnistujat! Miero-setähän se tässä. Olisi varmasti monta asiaa, en muista enää yhtään mitään. Työpaikalla on niin kivaa, etten ole kotona käynyt kahteen päivään. En ole myöskään syönyt eilen ja kahvitauot on kutistettu kahdesta vartista yhteen nopeaan kupilliseen kahvia. Näin siis tehdään töitä oikeaoppisesti maan alla.

Vähän käy stressaavaksi myös nämä työt joita pitäisi tehdä maan päällä: Minulta vingutaan sähköpostitse mm. milloin on koulutusta, milloin julkistetaan kesän työvuorolistat ja milloin selviää kuljetusongelma. Näiden lisäksi päässäni pyörii niin monta ongelmallista asiakastapausta joihin pitäisi löytää tekijöitä, että olen aika valmis ottamaan vähän lomaa. Taikka lopputilin.

Mutta siis, en kerkeä ikinä tietokoneelle (anteeksi Minkki), en kerkeä ajattelemaan mitään, enkä ole nähnyt viikkoon yhtään ystävääni. Onneksi olen sentään saanut otettua muutamia kuvia ja lupaankin niitä julkaista tässä blogissa, ehkäpä jo viikonloppuna, sillä Stam1nan sanoin: ”vääristynyt kuva on enemmän kuin tuhat sanaa.” Tässä siis vain nopea reportaasi nykyhetken ärsyttävyydestä. Nyt alan etsiä jostain kuumeisesti ruotsia puhuvaa asiakaspalvelun timanttia. Taitaa olla tyhjä arpa, varsinkin kun niitä tarvittaisiin kaksi.

Haluan kaljaa.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Ottaisin kahvia ja paremman biisin soimaan.

Sydämeni räjähtää pieniksi paloiksi. Onneksi se räjähtää kehoni sisällä, keuhkoni, kylkiluuni ja muutoinkin rankani toimiessa hyvänä painevallina. Jos sydämeni räjähtäisi kehon ulkopuolella, olisi näky jotakuinkin samanlainen kuin niissä tuhannen fps:n videoissa joissa ammutaan aseella tomaatin läpi. Saatat ihmetellä miksi sydämeni räjähtää. Onko se panostettu kuten todella hienossa UNKLEn videossa? Ei ole, vastaan. Räjähtäminen johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin,

Heräsin 11.40 keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Ajattelin, että onpas mukavaa saada kahvia ennen töihin menoa. Avasin silmäni ja haukottelin. Venyttelin käsiä kohti kattoa ja otin samalla puhelimeni viereiseltä lasipöydältä. Katsoin samein silmin puhelimen näyttöä: 11.40.

Saman tien muistini lokeroista kaivautui esiin, kuin pieni kaivosmies hiilikaivoksen jäänteistä, tuore muistikuva ajastetun herätyksen soimisesta oikeaan aikaan klo. 10.00. Koska en ole vielä täysin juonut päättelykykyäni (vaikka tätä asiaa työstänkin), tajusin että työpäiväni oli alkanut kymmentä minuuttia aikaisemmin. Siispä läski liikkumaan oikein kunnolla. Onneksi tuttavapariskunta majoituksen lisäksi huolehtivat monista muistakin asioista, kuten hyvinvoinnista ja sen sellaisesta. Sain heiltä armeijan polkupyörän lainaksi ja sillä sinkoilin katuja ja teitä pitkin kuin salama.

Kerkesin töihin kahta minuuttia ennen avaamisaikaa ja olin tärisevä ja viinalle haiseva ”iloinen” asiakaspalvelija. Ei ole kyllä asiakkaita tullut tähän mennessä.

Toiseksi, Eilen oli teatteriharrasteen loppukaronkka. Tunnepitoisia puheita, ilmaista alkoholia ja ruokaa. Täytyy myöntää, että oli itkeminen hyvin lähellä pitäessäni kiitospuhetta ja tajutessani samalla mitä sanon. Ymmärsin myös etten halua lopettaa harrastetta. Ehkä syksyllä palaan kuvioihin, toivottavasti ainakin. Ymmärsin kuuluvani siihen porukkaan ja sen ainutlaatuisen tunteen tulevan vain ja ainoastaan teatterilla, sen kahviossa, lämpiössä, lavan alla, tekniikkaparvella. Koko tuo rakennus henkii jotain selittämätöntä ja joka ikinen kerta sinne mennessä, tuntuu kuin menisi kotiin. Onneksi en joutunut pitämään puhetta perjantaina, tällä erää minun viimeisen esityksen jälkeen. Kun ajoin valot alas, sammutin valopöydän ja lähdin sammuttamaan näyttämön takavaloja, oloni oli haikeampi ja masentuneempi kuin aikoihin. Tuli sellainen tunne, kuin tyhjentyisin kuin ilmapallo. En tosin luhistunut lattialle, kovin kaukana se ei kylläkään kaiketi ollut.

Nyt istun täällä töissä, alkoholin poistuessa päästä hiljalleen ja aivan kohta saan kahvia. Kirjoitan vain tämän lauseen loppuun ja laitan vielä pisteen perään.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Sata kilometriä kaapelia, vähintään.

No hei täältä teatteriharrasteen datapäätteeltä. Tämä päivä on mennyt erittäin nopeasti, johtuen lähinnä siitä, että olen suurimman osan päivästä viettänyt kapeassa käytävässä pölyn ja lian keskellä.

Työpäivä tosiaan on muodostunut suko-kaapelien niputtamisesta ja vetämisestä sadan metrin syvyydessä, kilon heittimien asentamisesta ja valosalkkujen piuhoittamisesta. Mukavaa vaihtelua normaaliin toimistorutiiniin.

Tätä samaa on luvassa myös huomenna, samoin kuin tuoreen veren kouluttamista ja luonnollisesti myös harrastetta illalla. Harraste vetää viimeisiään ja lauantaina on luvassa varmastikin aivan ylilyönti alkoholin kulutuksessa ja sen kulutusnopeudessa. Sunnuntain työpäivää en niinkään odota.

Nyt poistun ja lähden noutamaan kahvia. Fantasioin myös suihkusta. Taidan vielä tähän loppukevennykseksi laittaa vitsin:

Kaksi vanhusta istui vanhainkodin pihamaalla keinussa.
- Kuulehan Jaska. Minä olen nyt 83, mutta tunnen itseni alle kolmekymppiseksi. Miltä sinusta tuntuu?
- Minä tunnen itseni vastasyntyneeksi.
- Niinkö? Vastasyntyneeksi?
- Niin. Ei tukkaa, ei hampaita, ja kusin housuun.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Tight Wad Hill

Hei vain ja nyt ihan pikana. Koska tarkoitukseni oli kirjoittaa mukahauskasti perinteistä eikä päätyä kirjoittamaan työpäivästä, teenkin kummatkin. Paitsi sen mukahauskan perinne-osuuden.

Perinteistä kumminkin pari sanaa: Olen vanhoillinen herrasmies pääosin. Pidän erilaisista perinteistä kuten jouluaterioinnista perheen kanssa, avioliitosta ja sen merkityksestä, juopottelemisesta milloin minkäkin kalenterijuhlan takia. Minulle on nyt muodostumassa uusi mukava perinne: Jo kahtena peräkkäisenä maanantaina olen törmännyt Kari Peitsamoon (en fyysisesti törmännyt, vaan siis yllättäen kohdannut). Viime viikon maanantaina Kari oli Bar Loosessa ja näin hänet siellä tanssimassa jotain country-slovaria lattialla, näky oli hymyilyttävä. Eilen Kari istui Strindbergin terassilla syömässä pullaa. Odotan jo suurella innolla mitä ensi maanantai tuo tullessaan. Missä törmäämmekään? Pasilan poliisivankilan käytävällä, Hietaniemen hautausmaalla, Porvoossa mahdollisesti? Miten minun sitten käy kun Karista aika jättää? Jään aivan yksin.

Sitten työhommat, ennen kuin ne unohdan (niiden lukeminenhan on juuri Sinulla erityisesti sydäntä lähellä, eikö vain?) tyystin. Tänään aamulla töihin päästyäni, huomasin toimistolla jotain uutta. Työharjoittelijahan se sinne oli tullut. Harkkari vaikutti hyvälle ”tyypille” ja tulimme heti toimeen. Oltuani töissä vasta pienen hetken, lähinnä siis tarkastanut sähköpostit, pomoni ilmoitti että minun täytyisi lähteä Helsingistä hakemaan lasitaideteoksia. Eipä muuta kuin firman auto alle ja Miero ajamaan auringonpaisteessa. Koska lähtö oli hyvin pikainen, ei osoitteen sijaintia tullut tarkastetuksi. Tämä kostautui sitten Helsingin päässä parin korttelin ja mutu-tuntuman sahaamisena: Parin korttelin aluetta sahailin autolla ja samalla pääni sisällä sahasin mielenterveyttä ja yleistä logiikkaa.

Perille kumminkin pääsin ja tavarat autoon ja itseni myös. Ajomatkan jälkeen kerkesin hyvin nopeasti syömään (et ikinä arvaa mitä) ja sen jälkeen olikin aika siirtyä maanalaiseen maailmaan. Tätä samaa maailmaa tulee olemaan myöskin seuraavat kolme työpäivää.

Ah, melkein unohdin! Juuri ennen maanalaiseksi ryhtymistäni, annoin puhelinhaastattelun opiskelijaradiolle Yhtyeestä. Olipahan mukavaa, varsinkin kun haastattelija osasi kysyä hyvin.

Haastattelu kuulemma tulee huomenna eetteriin, minä en sitä kuule. No, aina ei voi voittaa ja niin edelleen. Nyt Miero siirtyy sitten mediaseksikkäästi tiskaamaan ja sitten alustavasti pakkaamaan armeijahenkistä rinkkaansa. Hyvää kaikkea.

(Otsikko on muuten jälleen oikolukuvaiheessa soineesta biisistä. Aion tehdä niin jatkossakin, kun en kerran osaa otsikoida.)