Ihan vähän eräistä.

Minulla on ollut taas kosolti aikaa miettiä ystäviäni. Tämä on aihe josta en varmastikaan koskaan voisi lakata kirjoittamasta, siitä kuinka mahtavia ja maailman parhaita ystäviä minulla onkaan. Viime yönä (kun valvoin 02.00-05.00 välisen ajan saamatta unta millään) ajattelin tuttavapariskuntaa ja haluankin teille vähän kertoa heistä. Kysymättä tietenkään heiltä lupaa.

Kirjoitin pari kappaletta äsken tekstiä pariskunnasta ja heidän erinomaisuudestaan, siitä kuinka he aina ottavat muut huomioon, ovat aina valmiita auttamaan, majoittamaan jne. He menivät itse asiassa kihloihin niin, että heidän olohuoneessaan nukkui kasa ihmisiä baari-illan jälkeen. He kihlautuivat makuuhuoneessaan, muiden nukkuessa. He eivät myöskään kertoneet kenellekään kihlautumisestaan. Tuon tilanteen kuvitteleminen saa hymyn kasvoilleni.

Vuosi sitten keväällä he menivät naimisiin, kertomatta kenellekään. Näimme samana iltana baarissa ja tuore sulhanen esitteli minulle vaimonsa. Aloin miltei itkeä kun ymmärsin tilanteen kauneuden.

Häämatkansa he viettivät romanttisesti istumalla bussissa Via Balticaa pitkin, yhteisellä reissullamme Sziget-festivaalille. Tuo tuttavapariskunta on myös erinomainen suunnannäyttäjä lajittelussa ja muussakin hippeilyssä, tuomatta sitä esille ja moralisoimatta kanssaihmisiä. He ovat syy siihen, että tunnen kuluttajana huonoa omatuntoa jos en tee ekologisia ratkaisuja ostaessani hyödykkeitä.

Tämä kirjoitus ei nyt löydä hyvää muotoa eikä jäsennystä. Mitä minun piti sanoa? Sitä että tuo tuttavapariskunta on mielestäni malliesimerkki parisuhteesta, vaikkakin he mielestäni toki voisivat julkisesti osoittaa toisilleen enemmän hellyyttä ja vähemmän kaverimeininkiä? Sitä että kuinka kaunis näky onkaan kun näkee heidät kulkemassa ja kummankin kaikesta olemuksesta välittyy todellinen onnellisuus? Silly old me.

Ehkäpä yritän tässä nyt vain sanoa että M&L, minun todellakin tulee teitä ikävä.