Otsakkeeksi joko Coal Chamber: No Home taikka Metallica: Welcome Home (Sanitarium).

Hei taas, pitkästä aikaa. Mistähän aloittaisin? Mennään sekaisessa järjestyksessä, ihan siten kuten mieli pompahdella halajaa. Muista ottaa kahvia.

Alkuviikolla pakkailin tavaroita aina työn jälkeen, menestyksen ollessa vaihtelevainen kuin… noh, hyvä on, sanotaan sitten: naisen mieli. Pakkaamisinto olisi saanut olla korkeampi ja itsekin ihmettelin laiskuuttani asian suhteen. Keskiviikkoiltana aloin kokea jo kevyttä paniikkia tavaravuorien äärellä mutta päätin selviytyä.

Torstaina vuorossa oli käynti lääkärillä, hetki jota olin odotellutkin (samoin mm. entinen tyttöystävä ja muita lähijoukkoja) ja lopputulos oli hivenen odotetun kaltainen. En tässä ala puimaan mutta katsotaan nyt että näkyykö muutos tässä blogissakin joskus.

Torstai-ilta meni tavaroita kantaessa. Onneksi rakkaita ystäviä oli auttamassa ja saimme pakattua miltei kaiken yhteen kyytiin. Voisin hyvin kirjoittaa siitä käsittämättömästä taistelusta jota isojen huonekalujen liikuttelu ahtaissa tiloissa on mutta se olisi sinulle äärimmäisen tylsää luettavaa. Eiköhän meistä jokainen ole joskus muuttanut. Muistele sitä, minun muistissani asia pysyy hyvinkin tuoreena, osittain siitäkin syystä että kämmenlihakset ovat kipeät kuin massiivisten orgioiden jälkeen. Sellaisten orgioiden joita pidetään ihan yksin.

Eilen heräsin kaverin luota vanhasta kotikaupungistani ja lähdin heti aamusta siivoamaan vanhaa asuntoani. Laitetaanpas tähän nyt vielä joku lause johon ynnätään sana vanha. Vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu vanhat arvot ja vanha makkara. Siivosin asuntoa yllättävän tehokkaasti ja pelastuksenani toimi hyvin pitkälti iPod. Muutoin olisi sulanut laatikko aivan totaalisesti. Mielenköyhä krapulainen Nuu tuli pilaamaan päivänsä ja makaamaan lattialle jossain vaiheessa. Ei ottanut viskiä vaikka kuinka tarjosin.

Taas voisi kirjoittaa tavaroiden pakkaamisesta autoon, hypertilassa olevasta koirasta, tavaroiden summittaisesta hylkäämisestä roskikseen, henkisestä luhistumisesta ja pyrkimisestä sen näyttämättä jättämiseen kasvojen menettämisen pelossa, ruokailusta äidin luona, massiivisesta monologista ja kaikesta mutta en jaksa. Mieluummin kuuntelen grungehtavaa ystäväbändiä Nothing Right Leftia ja juon kahvia täällä. Miksi tätä nyt sitten sanoisin? Kodilta ei tunnu joten vaihtoehdot ja kansanäänestys seuraa. Onko tämä nyt sitten bunkkeri vaiko tukikohta? Sano sinä.

Eilisilta meni pyöritellessä isoja kalusteita (mielesi teki lukea isoja kaluja koska olet perverssi). Aivan valtava tetris oli käynnissä ja sohva, kirjahylly/tv-tasohässäkkä, sänky ja tietokonepöytä kävivät jokainen jokaisessa mahdollisessa seinämässä, kulmauksessa ja keskellä lattiaa. Pahvilaatikot ja jätesäkit (irtopäitä ja raajoja, tietty) olivat jatkuvasti sopivasti edessä. Monen tunnin jälkeen alustava järjestys vol. 1 on saanut muotonsa.

Tänään on vuorossa yllättäen vähän (Nuun hienoa finglish-termiä lainatakseni) unpackaamista ja illalla (lausutaan: ehkä jo päivällä) sitten vähintään sata kaljaa ja tutustumaan syntymäkaupunkini iltaelämään. Rocktownin synttäreille siis. Nyt haen vähän lisää kahvia ja ihan kohta aloitan.

Hain muuten kahvia ensimmäisen kappaleen vihjauksen mukaisesti kun aloin lukemaan tekstiä läpi ennen julkaisua. Olen vähän helppo.