Jaahas, hei täältä nietosten siimeksestä, työpisteeltä. Vastapäisestä ikkunasta näkyy lunta. Ensi viikolla on huhtikuu. En halua kitistä säästä mutta esitän tässä nyt pienen toiveen: Maan asukkaat, älkää viitsikö tuhota. Gaia, päätä nyt jo.
Elämässä on ja ei ole tapahtunut mitään. Olo on iloinen ja surullinen samaan aikaan, ilmiö on hyvin omituinen verrattuna siihen normaaliin pelkkää suruun ja apatiaan, alakuloon ja muihin perinteisiin asioihin joista rokkibiisit kirjoitetaan. Tähän väliin onkin pakko siteerata loistavaa Sydän, sydäntä ja heidän biisiään Marsu:
Rakkaudesta on vaikeaa tehdä kunnollista kamaa
Räppi kertoo siitä kun saat ja rokki taas siitä kun ei
Nyt on kysymys jostain paljon tärkeämmästä kuin vain
Siitä mistä aina puhutaan
Kaikki taitaa olla kerrottu jo aika monta kertaa
Mennäänkö nussimaan?
Saat nuolla kullia mun
Et kai sylje tyttöäni
Luuletko, että se auttaa?
En aio puhua
Pelkään omia ajatuksia
Joo
Aion valloittaa tuon ihmisen sydämen
Jollain keinolla
Luulin, että pidän huomiosta
En aio homoilla
Annoit suukon yhtäkkiä
En osannut odottaa sitä oloa, jota aina odotan
Rakkaudesta on vaikeaa tehdä kunnollista kamaa
Tuo oikeastaan kiteyttääkin aika paljon enemmän kuin muistin. Niin, ehkäpä nyt jos jo jotain sanon, ei elämääni sitten tulekaan ilon aiheita. Onneksi tasapainottamassa on äitini sairaalaan joutuminen. Aionkin tunnin päästä lähteä töistä työtehtäviä karkuun ja kohti kirurgista sairaalaa. Jännittää, eikä vähiten sairaalakammoni (mulla on muuten aivan helvetisti fobioita, niistä voisi joskus kirjoittaa merkinnän mutta uskon, että pääset helpommalla jos vain luet kaikki maailman fobiat) takia.
Anteeksi jos olet odottanut merkintöjä, enkä ole niitä nyt kirjoittanut. Lupaan vähän parantaa tapojani. Ainakin heti kun elämässäni tapahtuu jotain merkinnän arvoista. En jaksa enää kirjoittaa siitä kun ei tapahdu. Ai niin, olin muuten tänään Sakke Järvenpään kanssa maan alla. Nyt menen vähän syömään (päivän menuna yllättävästi pussikeittoa ja ruisleipää) ja sitten… teen töitä hetken.
P.S. Eilen olin muuten kissavahtina (vihaan niitä elukoita pääasiassa) ja yllätyin itsekin kuinka hyvin tulimme toimeen. Äitini kissa joka normaalisti vihaa minua, olikin nyt aivan äärimmäisen helppo ja teki sitä moottoriääntä jopa aamulla.
P.P.S. Sori huono käsiala.
Valheellisuus rokkaa; tahdon perustaa sille tulevaisuuteni. Ja noista fobioista voitaisiin varmaan kilpailla. Mä olen niissä mestari. Pimeys on yksi kamalimpia, mutta minähän olen vasta 8v.
VastaaPoistahienoa, että vampyyrikissan kanssa olette sovussa :)ja toivottavasti äiti voi paremmin.
VastaaPoistakauhean kiva, että lupaat kirjoittaa useammin, mä ainakin tahtoisin kovin niin.
tervetuloa takaisin Mierolainen, kiva nähdä!
VastaaPoistaKäsiala:D
ooh, nyt vasta huomasin, että oot osannut tunata tuolla näkymään että "paskarteli kasaan: mierolainen silloin-ja-silloin". :D
VastaaPoistaootkos miero rakastunut? ;)
VastaaPoistaja tsemppiä myös äidille sekä äidin läheisille, eli esim. sulle.
ja myös minä kaipaan säännöllisempiä elonmerkkejä, kainosti vain.
Ehei Minkkisein, en ole rakastunut. Ehkä hivenen saatan olla ihastumiseen päin kallellaan. Oikeammin vielä ehkäpä niin, että huomaan viihtyväni tietyn henkilön seurassa oikein hyvin. Hurjan hyvin.
VastaaPoistaNuu: Oli pakko datailla tuo paskartelu kuntoon, harmitti kun monella oli hienoja ja mulla ei. Nyt on ollut tuo jo kolmisen viikkoa ja kivahan se on. Kuten on tissitkin. :D