Tälle oli otsikko kirjoittamisen alkaessa, ei enää.

Dog Fashion Discon Rapist Eyes soi, kahvi höyryää kuumana edessäni mukissa ja yritän saada päätä järjestykseen. Eilinen on (jälleen kerran) malliesimerkki siitä, kuinka suunnitelmat eivät vain pidä ja alkoholilla epäillään olevan osuutta asiaan, kuten uutisoinneissa tavataan sanoa.

Eilen siis piti mennä Kiisselin kanssa katsomaan Gomorraa (minulla on tissifiksaation lisäksi myös päähänpinttymä mafiasta, veri velvoittaa) mutta työpäivä yllätti minut uuvuttavalla otteellaan ja olin ihan valmis ottamaan muutaman oluen hyvässä seurassa. Siispä lähetin Kiisselin tekstiviestin jossa pahoittelin kykenemättömyyttäni seuraamaan elokuvaa mutta samalla ilmoitin kykeneväni imuroimaan muutaman huurteisen elimistöön Loosessa.

Onneksi Nuulla oli ihan totaalisen paska viikko ja ennakkosopimus Panun kanssa jo luotuna sunnuntaina Loosesta joten tiesin saavani viehättävää seuraa pöydän täydeltä. Kesäminkkikin saapui meidän kaikkien suureksi riemuksi paikalle ja voitte vain arvata, oliko ravintolan äänekkäin pöytä katettu (ei siis että Kesis olisi äänekäs vaan koko seurue).

Koska joskus keskustassa ravintoloissa saattaa olla kalliimpaa juoda kuin kotosalla, neidit päättivät ostaa Loosesta punkkua pullomitoissa (á 28€) ja parin pullon jälkeen vasta aloimme harkita paikan vaihtamista. Samassa ajassa itse nautin neljä tuoppia (jonka yhteissummalla olisin toki saanut ostettua lavallisen olutta kotioloihin) ja aloin huolestua elimistön hyvin vastaanottavaisesta tolasta.

Siirryimme Memphisiin mutta (onneksi) emme saaneet sieltä omaa valtakuntaa joten siirryimme Alkon ja K(alja)-kaupan kautta bunkkeriini. Paitsi Panu, joka lähti syntiseen Kallioon.

Kesis ei ollut ikinä käynyt luonani ja suorastaan riemastui asunnostani ja toi sen ensisanoillaan kauniisti esille: ”Täähän on läävä.” Sitten aloimme juoda. Guano Apes ja HIM viihdyttivät meitä livekeikoillaan ja laitoin puhelimeni latautumaan vain huomatakseni myöhemmin, että laturihan ei ollut seinässä kiinni. No mitäpä pienistä. Ei se oo niin justiinsa aina.

Lopulta pääsimme menemään Darksideen katsomaan bändejä ja aikataulut kusivat bändien suhteen aika railakkaasti. Sitten alkaa ollakin taas tuttu dementia päällänsä. Ei pysty muistamaan kovinkaan tarkasti asioita.

Lähdin kumminkin bunkkeriin ja hain matkalta ruokaa. Lauma vissiinkin juuri armeijasta vapautuneita idiootteja leikki sotaleikkejään kadulla ja teki mieli potkaista maiharilla sitä ryhmän ensimmäistä korkeassa polviasennossa ollutta vesseliä naamaan. En kumminkaan vakaana pasifistina näin tehnyt vaan menin kotiin syömään. Ruokailuseurana minulla oli internetin välityksellä jumalainen nainen, joka kylläkin sivalteli ja piikitteli varsin verkkaasta kirjoitustahdistani. Ei vain ole helppoa oikeasti aika humalaisena kirjoittaa ja olla typottamatta, varsinkin jos toinen vaikuttaa olevan nopeuskirjoituksen maailmanmestari ja selvin päin.

Ai niin, Odéon perui tämän illan suunnitelmat.

Capri ei kuitenkaan tule Helsinkiin (tuuuuu nyyyy… annnÄH) joten olen nyt ilmeisesti lupautunut kahteen paikkaan etkoilemaan: Nuun aveciksi (näyttelykappaleeksi ja shokeeraavuustekijäksi, one might say) joihinkin valmistujaisiin tms. ja toisaalta sitten taas Kesiksen aveciksi (näyttelykappaleeksi tai siis ei-miksikään, one might say) johonkin blogitapaamiseen. Yllättäen en ole tuosta tapaamisesta yhtään innoissani. Vaikka aika ajoin mietinkin millaiset kasvot (tissit toim. huom.) joidenkin blogien kirjoittajilla on, en ole järin halukas tuomaan omaa blogiani yhtään enempää esille. Ehkä laitan irtoviikset ja tekeydyn vain blogien lukijaksi. Sitten voin laskea housuni ja… eipäs varasteta toisten hauskuuksia nyt enempää.
Mutta nyt täytyy juoda kahvia lisää ja sitten mennä työhön ja toivoa, ettei olo heikkene vaan paranee.

Ai niin, saatan olla muuten oikeasti ihastunut Capriin. Siis oikeasti.

EDIT: Kiisseli oli siis myös Loosessa mukana, tahaton lapsus pudotti hänet pois osallistujalistasta. Anteeksi.

Jonkin loppuminen.

Tiedäthän kuinka osa meistä (tämä persoonapronomini on valittu painottaakseen yhteenkuuluvuudentunnetta) uskoo joidenkin asioiden olevan ikuisia? Olkoon kyseessä sitten rakkaus, onni, himo tai jokin muu kuolevaisten juttu. Minäkin luulin. Mutta sitten eräänä tänäpänä imurini pölypussi olikin täynnä. Luuloni oli ollut sen iäisyyden suhteen vankka mutta toisin oli käyvä.

Niinpä sitten nöyrä palvelijanne M. Laine päätti lähteä uuden vastaavan hankintaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Rämmin läpi loskaisten katujen kohti Tšernobylin betonihautaa ulkomuodoltaan muistuttavaa Kampin Keskusta ja sen Anttilan kodinkoneosastoa. Sivuutin levyhyllyt vakain askelin (vaikka jouduin miltei pitämään käsiäni peittämässä sivukatsetta kuin ne hevoisten mustat lappuset) ja löysin tieni imureiden ääreen.

Pölypusseja oli verrattain suppea valikoima mutta se ei lannistanut allekirjoittanutta, onhan imurinsa vasta kolmisen vuotta vanha ja täten varmasti varustettavissa. Tuijoteltuaan pussirivistöä kuin teini-ikäinen tyttö miesten saunan lauteiden välistä, huomasi kertojanne ongelman. Missään pussissa ei suoraan lukenut sopivuutta, omituisia kirjain- ja numeroyhdistelmiä kyllä sitäkin enemmän. Onneksi viereiseltä pöydältä löytyi vihkonen jota tulkitsemalla sitten löytyi metsästettävä numerosarja (en liene ainoa jota kyseinen systeemi oikeasti sylettää ja sapettaa). Kyseinen numerosarja oli 6550 (ettäs tiedät mitä voit sitten tuoda perikunnalle lahjaksi kun minut maan poveen siunataan).

Kyseistä numerosarjaa omaavaa pussia (onko sinullakin nyt mielessä kivekset?) ei omin silmin löytynyt joten oli syytä hätyytellä kaunista myyjäneitoa. Myyjä kävi tehtävänannon saatuaan ihmettelemässä tietojärjestelmän syvyyksistä kyseistä numerosarjaa. Ei löytynyt. Siispä suunta kohti Clas Ohlsonia, mielessä ollessa Nuun epäonninen reissu samalla asialla (en tiedä numerosarjaansa) jokin tovi aiemmin.

Ohlsonilla olikin omintakeinen systeemi: Heillä on yhtä kokoluokkaa olevaa pussia ja vaihdettavia sovittimia tms. liittimiä jolla pussi istutetaan imurin syöttöputken kohdille. Aikani etsittyäni oikeaa tietoa, minulle valkeni, että tällä kertaa etsisin numerosarjaa 630. Siispä työhön. Arvaahan toki, löysinkö? No en niin. Onneksi eräs ystävällinen asiakas kertoi minulle, että hänen mielestään kyseiset pussit ovat täysin paskoja. Otin tiedon kiitollisena vastaan ja lähdin seuraavaan liikkeeseen.

Kuljin Kampista sisäreittiä Forumin läpi ja suunnistin lopulta Stockmannille. Siellä suunnaksi jälleen kodinkoneosasto ja askel oli määrätietoinen. Aikani harhailtuani (ja suunniteltuani iskeväni silmää jokaiselle valvontakameralle) löysin pölypusseja vihdoin. Taas uudet numerosarjat ja vähitellen kohoava raivo. Pyysin myyjältä apuja ja hän tarkasteltuaan paketteja totesi, että ei löydy sitä juuri oikeaa. Vastaavaa tuotetta hän kyllä suositteli ja totesi sen sopivan useimpiin imureihin. Niinpä sitten ostin kyseisen paketin pois ja lähdin sisäreittejä kulkemaan kohti bunkkeriani.

Päästyäni kotiin aloin varovasti avata pakettia (Te voitte kyllä palauttaa paketin kuittia vastaan jos nämä eivät sovi) ja lopulta otsasuoni pullistellen riuhdoin muovipussimaista pakettia auki. Lopulta muovi antoi periksi ja pääsin pölypussien keskelle.

Arvaapa toki huviksesi, että sopiiko se pussi tuohon imuriin? No aivan niin. Eihän se perkele sovi. Koska olin saada aivoinfarktin silkasta vitutuksesta, muovailin saksilla sen pahvisen kappaleen sopimaan imuriini. Uskon, että kyseessä ei ole kauhean hyvä ratkaisu, eikä varsinkaan pitkäikäinen sellainen mutta jotain oli tehtävä. Tekee erittäin paljon mieli asennuskaljoja.

Bääbää.

Mitä jätkät? Onko ollut siistiä menoa? Ootteko saaneet naisia lähiaikoina? En mäkään.

Minulla ei nyt taida oikein olla mitään kerrottavaa, vietin juuri äsken aika tarkalleen 45 minuuttia konsultoiden entisen työpaikkani asioita, luonnollisesti vailla rahakorvausta (olit oikeassa Kirmu sittenkin).

Tänään tuli haettua lippu Mokoman keikalle Tavastialle joten kalenterissa on taas jotain uutta jota odottaa. Tällä hetkellä lähinnä odotan lauantaita, aion ottaa tanakat pohjat valtavan hyvässä seurassa ja suunnata nauttimaan livemusiikista.

Tänään olin muuten aiemmin päivällä (eli työpäivän jälkeen) ottamassa Loosessa pari olutta ja juuri sieltä kotiin siirryttyäni MH soitti minulle ja suunta siirtyi takaisin samaan paikkaan. Nyt sitten sulattelen promilleja pois aivolohkosta ja liirum laarum.

Ei ole mitään sen kummempia kerrottavia joten… tissit.

"No Comments."

Ei näköjään toimi kommenttihommat (datailinko sittenkin lähdekoodia..? *mysteerimusiikkia*) joten... no ei oikein mitään.

Jotta tähän saataisiin jotain omituista ja äkkiväärää, aion kirjoittaa tähän kommentin joka minun piti laittaa O:lle mutta tekniikan pettäessä en onnistunut.

"Se on tuo apportti sellasta hommoo, jotta sitä ei tohdi kylilä huuella."

HAHA! No niin, mitäs muita kommentteja sitä sitten kirjoittaisi tähän?

Voisinkin ihan randomisti kommentoida päivän uutisia.

"Kaikkien aikojen voimakkain säteilypurkaus havaittu avaruudessa" Jeeeeeepppp. Täytyy joskus päästää "myrkkyjä" ulos ja kun on yksinäinen, turvautuu masturbointiin.

"Raivo voi tutkitusti riistää hengen" Kuulostaa hivenen nollatutkimukselta. Eiköhän meistä jokainen raivostu hengenvaaralliselle tasolle asti aika ajoin. Esim. ratissa, kauppajonossa, vessassa tai vaikka parisuhteessa.

"Selvitys: Guantanamossa ei ole rikottu Geneven sopimuksia" Näinhän se on. Muita fiktiivisiä tarinoita: Joulupukki, Peter Pan, Hannu ja Kerttu, Ace Ventura...

Nyt ei jaksa enempää, otan lisää kahvia ja sitten siirryn työelämän kimppuun. Takaapäin ja ristiotteella.

EDIT: Otin sanavahvistuksen pois, ei kutsuta silti robotteja kylään.

Melkein päästiin eteenpäin.

Olen kadottamassa hauskuutta. En tiedä mitä sille on käynyt, mutta en saa itsestäni hauskoja juttuja ulos. Haluaisin osata kirjoittaa hauskasti ja nasevasti, luoden yhtä hienosti mielikuvia kuten Nuunis esimerkiksi mutta ei. Ei lähde. Ei mitään hauskaa. Jos oikein pinnistelisin? Ei silti varmaan lähtisi.

Olen aina ajatellut olevani huono asiakirjoittaja mutta tänään sain viime syksyn kirjoitustehtävistä palautetta ja omaksi yllätyksekseni palaute oli erittäin positiivista ja mieltäylentävää. Aion silti ostaa aikanaan opinnäytetyöni.

Yritetään jotain oikein hauskaa nyt saada ulos. Edellisellä kerralla hauskuus tuli kahvista ja Kevinistä. Nyt ei ole kahvia ja Kevinkin on aikaa sitten luettu. Tällä hetkellä menossa olevasta Saisiosta ei oikein saa sellaista hauskaa.

Mikähän nyt olisi oikein älyttömän hauskaa? Entä jos tekisinkin niin, että asettaisin jonkun tutun tapahtuman erikoiseen ympäristöön ja tämä sitten toisi ristiriitaisuutensa takia hauskaa? Nyt sitten vain puuttuu tapahtuma ja paikka sille. Pakko vaihtaa musiikkia, Pain Of Salvation ei toimi nyt yhtään.

No niin, levy vaihdettu, joten ruvetaanhan oikein naurutalkoisiin! Ensin keksitään tapahtuma. Jotain hivenen erikoista, sellaista jota ei normaalisti näe kadulla… Miten olisi vaikka kiristyneen lainsäädännön takia tupakointi? Ei, kyllä sitä vielä näkee. Abortti olisi liian synkkää ja karkoittaisi kaikki naispuoliset rin…lukijat. Otetaan adoptointi. Joo, adoptointi on tapahtuma ja paikka sille sitten vielä. Ehdotuksia?

Te knallipäinen herra siellä takana! Toistaisitteko? Ai rautatieasema? Ajatus on kyllä hyvä mutta epäilen sen olevan niin vilkas, että ihmiset eivät kiinnitä huomiota siellä toistensa tekemisiin. No ihan turha on ruveta ääntä korottamaan ja kutsumaan nimillä! Itse olet. Itse! Mutsis on. Ai mun äiti?!? MINUN ÄIDISTÄNI ET JUMALAUTA PUHU TUOLLA TAVALLA! Taitaa tulla sulle henkilökohtainen maailmanloppu, otan tän takin päältä ja sitten alkaa turpasauna. JUMALAUTA!

Jumalan terve!

Tiedätkö sinä mikä on oikeasti elämässä tärkeää? Minä en mutta yritän kovasti ottaa siitä selvää. Sen verran olen matkallani oppinut, että hyvät ystävät ovat ainakin. Sellaiset kuten esimerkiksi Kesäminkki.

Kesis vei minut katsomaan Do Me Karukosken uutukaista eli Kiellettyä Hedelmää ja odotin elokuvaa aika paljon. Lähinnä siksi, ettei siinä ole jokaisen elokuvan vakiokasvostoa ja kasvutarinan sijoittaminen ei-niin-käytettyyn kulttuuripiiriin on mielenkiintoinen ratkaisu.

Krapulassa uskonnollisia asioita kuvaavien, kauniisti kuvattujen kohtausten katsominen on kyllä aika kova juttu. Melkein tuli silmähiki kohtauksessa jossa Tommi Korpela sanoi kauniita sanoja, tunnelmoiva musiikki soi taustalla ja eksyksissä ollut ihminen löytää itsensä ja paikkansa. Liikutuin oikeasti suuresti kyseisestä kohtauksesta ja olin aikeissa ottaa Kesistä kädestä kiinni. Sitten en ottanut.

En tiedä miksi elokuva tuntui osuvan ja uppoavan näinkin vahvasti allekirjoittaneeseen. Johtuisikohan se siitä, että tunnen aina välillä olevani eksyksissä elämäni kanssa, vailla sen suurempaa sisältöä? Tai siitä, että osasin nähdä elämässäni vastaavia hetkiä kuin valkokankaalla nähdyt tuokiot? Tai siitä, että se muistuttaa minua siitä, kuinka loppujen lopuksi turmeltunutta ja huonoa elämää elänkään ja olen jo kyllä oikeasti aika vanhakin.

Minun pitäisi ryhdistäytyä.

Pitäisi.

Löytää vaimo ja rauhoittua hivenen. Saada jälkikasvua ja yrittää ohjastaa tepastavia pikkujalkoja oikeaan, hyvään suuntaan. Ihmetellä elämän ihanuutta niiden kanssa rinnakkain.

Pitäisi.

Pari paria.

Luento on meneillään, käsittelyssä jotain tärkeätä ja minä se vain näpyttelen tässä merkintää kasaan. Kotona. Aivan niin, skippasin ihan suosiolla luennon tänään. Herätys oli tosin kyllä soimassa kahdeksalta ja kuuliaisesti nousinkin, lompsin vessaan ja yritin skarpata. Ei vain onnistunut. Siispä takaisin sänkyyn ja säpsähteleviä raajoja. Ärsyttävää on se.

Eilen lähdin alkuillasta Hakaniemeen moikkaamaan kavereita ja pitämään lystiä aikaa. Parin oluen jälkeen sovin treffit Odéonin (voin muuten kertoa, erittäin erittäin hurmaava nainen) kanssa ja joimme sivistyneesti sanaillen pari tuoppia Sävelessä. Siitä siirryimme ystäväni residenssiin ja jatkoimme samalla linjalla. Sitten O lähti keikuttamaan Kuudenteen Linjaan ja minä jatkoin ystävieni seurassa. Kävimme Mascotissa ihmettelemässä ja siitä siirryimme ytimeen.

Jo aiemmin illalla paikkaa valittaessa nimi Gentleman’s Club vilahteli aktiivisesti ilmatilassa mutta lopulta päädyimme äänestämään toisin. Muu jengi lähti Heavy Corneriin (minunkin olisi kuulunut mennä sinne) ja minä hain pitkästä aikaa kebabin ja menin kotiin, käyttäen aamulla alkavaa luentoa verukkeena.

Nyt sitten alan olla pirteä, edessäni on yöllisen nautinnon jäljet (tarkoittaa styroksista annoslaatikkoa eikä mitään sellaista toisenlaista… esim. luusahaa, pressuja ja kaltattuja kasvoja) ja harkitsen kovasti elokuvaa. Viisas jos olisin, lähtisin luennolle mutta enpä taida olla. Olen vähän tyhmä.

ÖHÖ ÖHÖ.

.Tis…siT.

Koska linja alkaa nyt näyttää tälle, asiatekstikäyrä vetää flat linea ja urpo-osastomittari hakkaa ihan täysillä, on syytä lopettaa tämä merkintä tähän. Näin lopuksi haluan kiittää lukijoitani uutterasta aherruksesta vokaalien ja konsonanttien parissa, Will Ferrelliä itsensä toistamisesta ja Mike Portnoyta sen saamisesta näyttämään niin kovin vaivattomalle. Mitä se välillä tietenkin onkin.

Legitiimejä fragmentteja

Eilinen ja tämä päivä tähän asti pieninä fragmentteina, henkilöllisyydet soveliaisuussyistä salattu:

ehdotus elokuvasta, vetoaminen myöhäisen ajan huonouteen, sopimus kahvista, kahvin vaihtuminen kaljaan, kutsuviestejä Kesikselle, Nuulle ja O:lle, pari tuoppia Loosessa, siirtyminen kaljakaupan kautta bunkkeriin, Eläkeläisiä dvd-formaatissa, sisko ja lankomies kyläilemään, filmin alkava katkeilu, paljon savukkeita ja olutta, yöpuulle asettuminen, tissivisio, ns. whiskey dick, cunnilingus, huojennus siitä että ehkä sittenkin vielä sen osaa (havaintojen perusteella ainakin), uni.

Valtava päänsärky, kahvia, naapurin omituinen laivainstallaatio ja siitä johtuva vesikatko, humalassa bussiin ja myöhässä luennolle, sisälmyksiä roviolle, helvetinaukko, paratiisi on vasemmalla, nuokkuminen, kutsu lähteä tänään juomaan olutta Hakaniemeen, limua ja suklaata pysyäkseen hereillä, Marxin veljekset esimerkkitapauksena, paluu bunkkeriin ja näiden rivien kirjoittaminen.

(otsikko suoraan luennolta)

Test For Echo

Jes jes jes! Se on nyt ohi. Valmistuin kiitettävin arvosanoin ja stip.. hetkinen. Enhän valmistunut, Tämänpäiväinen koulu vain loppui. Vielä kolme vuotta. Pitkää vuotta.

Olimme tänään yritysvierailulla ja joimme kosolti ilmaista kahvia, söimme karjalanpiirakoita ja kuuntelimme myyntipuheita. Söimme myös ilmaisen ruoan ja joimme lisää kahvia. Ja kaiken tämän päätteeksi sitten tuli vielä saatua kutsu johonkin iltatilaisuuteen missä on erilaisia alan edustajia esittelemässä uusimpia uutuuksiaan. No mikä jottei.

Pitää vissiin ihan kohta kertoa teille eilisillasta mutta sitä ennen käyn laittamassa pyykit peseytymään. Ota vaikka jaloviinaa sillä välin.

No niin! Aloittakaamme.

Myr De Noms tuli käymään kahvilla bunkkerissani ja toi ystävällisenä ihmisenä pullapitkon tullessaan. Rupattelimme yleismaailmallisista asioista aikamme ja päädyimme lopulta puhumaan ongelmastani Pikkuisen kanssa. Koska meillä on yhteisiä tuttuja (jotkut saattaisivat kutsua eliitiksi, me hyväosaiset emme sorru moiseen), olin nopeasti kartalla tässä hommassa. Sain kuulla, että Pikkuinen on melkoinen riesa kaveriporukalle ja aivan saatanan (anteeksi tämä suorasukainen sanavalinta, perjantain piikkiin) skitso ihan muutenkin. Oikeita skitsofreenikkoja halveksumatta.

Pikkuinen oli soittanut minulle eilen iltapäivällä jo kertaalleen ja luritellut vajaan puolen tunnin monologinsa jostain, en kuunnellut koska kävin samalla mm. messenger-keskustelua ja luin uutisia netistä ja Myr Den (ja tietenkin enkelimäisen Caprin) vinkeistä viisastuneena olin täynnä voimaa. Olin ajatellut laittavani hänelle tänään tekstiviestin, jossa ilmoitan kauniin sanakääntein ettei kiinnosta, mutta yhtäkkiä puolen kymmenen aikaan illalla puhelin soi. Ette ikinä arvaa kuka soitti.

Huraa! Jokainen arvasi oikein! Kaikki voittaa palkinnon! Tuo belsebub naiseksi pukeutuneenahan se siellä. Ehkä kahdenkymmenen minuutin monologin jälkeen (kyllä, olen välillä pitkäpinnainen ja ennen kaikkea pyrin olemaan kohtelias) sain kysyttyä hänen motiivejaan. Pienen johdattelun jälkeen sain hänet sanomaan, etteivät kuulemma ole romanttiset, hän tapailee jotain muuta miestä (mitä helvettiä? Toimintatapa jota en ole koskaan tajunnut) ja liirum laarum. Yllättäen meni kumminkin aika hiljaiseksi kun ilmoitin näkeväni hänet kaverina enkä mitenkään potentiaalisena tyttöystäväehdokkaana tms.

Haluaisin kirjoittaa teille koko keskustelun mutta se veisi aikaa huomattavasti ja kukaan ei jaksaisi lukea sitä. Yhtä kaikki, äänensävy muuttui mukavan kylmäkiskoiseksi ja puhelu löysi nopeasti päätöksensä.

Haluaisin kovasti juhlia tätä huojentavaa tilannetta. Miksi olen vannonut siveellisyysvalan ja luvannut lapsilleni, etten enää juo?

Ai niin, huomaan pitäväni uudesta Spotify-palvelusta erittäin paljon. Eilen otin kutsusta kokeiluun ja hyvälle vaikuttaa. Nyt soi Rush, siitä otsikko.

Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille, olen täynnä elämää. Haluaako joku "elämää"? Ladies? Anybody? Miksi täällä kaikuu yhtäkkiä?

Aivan non-stop

Kylläpä on hienoa olla mies. Aina vain saa olla tissit mielessä ja muutenkin.

Tuo alku ei kyllä nyt liittynyt mitenkään mihinkään. Ei anneta sen haitata vaan siirrytään päivän epistolaan joka on yllättäen edellispäivien tapahtumien läpikäyntiä. Ei kauhean mielenkiintoista, joten jos sinulla on vaikka töitä tehtävänä, lapsia ruokittavana, kansakuntia sorrettavana tai muuta tekemistä, niin suosittelen tekemään niitä, tästä merkinnästä on tulossa hyvin heikkolaatuinen.

Epäilen, että Nuuniksella ja minulla on näkövika. Tai sitten vain beer goggles. Yhtäkaikki, olin siis eilen Pikkuisen kanssa kahvilla. Voi luoja. Ensinnäkin, hän oli leikannut tukan juuri sillä tavalla kuin pelkäsin hänen tekevän ja… beer goggles.

Vastapäätä istuvan henkilön ollessa ei-niin-valtavan-viehättävä ja puhuessa aivan non-stop, oli tunti elämästäni hyvin pitkä ja rasittava. Onneksi Kiisseli oli tulossa Helsinkiin ja sain tyylipuhtaasti hyvän syyn lähteä kidutuksesta pois ja katsomaan vaihteeksi vähän teatteria. Erkaantuessamme Kampin kulmalla, en pystynyt edes sanomaan: ”Kiitos tästä, oli tosi kivaa.” vaan kaunein mitä sain sanotuksi, olikin: ”Kiitos tästä, oli… mun pitää nyt mennä.” Sitten se pakollinen halaus.

Ja sitten se pakollinen pusu. Hänen toimestaan.

Miten minä rukka tästä nyt oikein pääsen tyylipuhtaasti pois? Hän oli ihan innoissaan suunnittelemassa meille yhteistä viikonloppuiltaa ja ties vaikka mitä. Minä lähinnä suunnittelin rituaalista itsemurhaa taikka juoksemista upottaviin jäihin. Onneksi sain sanotuksi, etten voi luvata yhtään mitään koulukiireiden vuoksi. Taitaa niitä kiireitä tulla äkisti ja aivan valtavia määriä.

Pääsin onneksi seurastaan irtautumaan ja Kiisselin kanssa katsomaan sivistävää teatteria. Loppuilta oli täten parempi ja olen päättänyt siirtää itsemurhani viikonloppuun.

Nyt olen kotona työpäivän äkillisen lyhentymisen vuoksi ja posteljouni oli tuonut tilaamani pari levyä ja elokuvan, kahvin tuoksu luikertelee bunkkerini keittiötiloista nenääni. Taitaa siis olla aika lopettaa tämä merkintä, hakea kahvia ja etsiä netistä jotain omituista jota katsoessa voisi vaikka mastÄH.

***

Mmm… ruisleipiä… sohvia… tiiliseinä… AAAHHHH!!!!

Vapise maailma.

Jopas on tylsähköä. Tulin kotiin vartti sitten ja palkka luonnollisesti juoksee vielä nelisen tuntia. Tänään töissä olen syönyt täytekakkua ja saanut kuulla mahdollisesta uudesta aluevaltauksesta töissä vähän yli kuukauden päästä. Odotan innolla sitä toteutuvaksi.

Ai niin, tiedättekö mitä on sellainen missä on lohkoperunoita, lihapullia ja raakaa sipulia, kaikki kylmänä tietenkin? Minä vastaan puolestanne tähän kinkkiseen visailuun. Se on työpaikkani ruokalan näkemys lihapullasalaatista. Oli siinä jotain vihreitäkin juttuja mutta ne eivät minua kiinnostaneet. Voin ihan samalla logiikalla kutsua eilen tekemääni Caprin erityisruokaa pastasalaatiksi. Jos jätän sen siis lämmittämättä. Onhan siinä ruispastaa, jauhelihaa, sipulia ja valkosipulia.

Jäi viikonlopun merkinnästä mainitsematta Myr De Nomsin omituiset kilarit. Harvemmin sitä näkee ihmistä pitkän tauon jälkeen ja toinen vetää skitsot siinä paikan päällä kun nähdään niin harvoin. Toki minullakin on häntä ikävä ja näemme hyvin harvoin vaikka asumme puolentoista korttelin päässä toisistamme mutta reaktio oli silti kovin yllättävä. Tänään olen menossa nyt sitten luokseen kahville onneksi. Huomenna on tarkoitus mennä kahville Pikkuisen kanssa. Hiihaa!

Onko joku hyvä kirjoittamaan vapaamuotoisia anomuksia? Ajattelin yrittää saada ”koulutusrahastosta” taloudellista tukea aivan hulluna kesän festarireissuille. Jos vaikka saisi hotellimajoitukset ja liput. Vilunkimeininki on mun mieleen.

Tänään muuten tapahtui metroasemalla aika omituisia. Lipuntarkastaja-armeija ja pari poliisia olivat käräyttämässä liputtomia matkaajia (miksi emme siirry joko täysin ilmaiseen joukkoliikenteeseen tai vaihtoehtoisesti työllistä ihmisiä Unkarin malliin, eli miehittämällä jokaisen metroaseman? Näin olisi mahdotonta päästä kyytiin ilman lippua). Siinä minä sitten kävelin muina miehinä tarkastajavuoriston halki katseiden kääntyillessä perääni. Eipä kukaan viitsinyt pilettiäni tarkistaa. Johtopäätös: Jopa virkavalta pelkää minua. Voin tehtailla haluamiani rikoksia, olenhan nyt selkeästi lain yläpuolella ja tekosiani katsellaan läpi sormien. Vapise maailma, uusi superrikollinen aloittaa toimintansa!

8768

Onpas paska olo. Aloitetaan uudestaan. Hyvää huomenta kaikki! Onpas huonohko olo. Olisin erittäin mielelläni jäänyt nukkumaan mutta työläisen on tehtävä duunia, seuraavat 13 päivää menevätkin taas vailla vapaapäivän tuomaa autuutta. Ehkä se ei haittaa.

Eilen olo oli oikein hyvä ja reipas aina siihen asti, että pääsimme Nuuniksen ja Panun kanssa Kaapelitehtaalle katsomaan Opethia. Lämmittelijän pestiä hoitanut Entombed oli melkoinen jyrä, miksaajan ajamat matalat taajuudet melkein tekivät hulluksi ja kahden biisin jälkeen tuntui sille, että Entombed soittaa ikuisesti.

Oloa kuvaa ehkä se tosiasia, että mietin aivan tosissani kotiinlähtöä eli Opethin skippaamista. Kuulin harhoja ja säpsähtelin, tuijottelin paniikissa pitkää vessajonoa akuutin oksentamisen pelossa, pelkäsin elimistön pettämistä ja jopa Nuuniksen mielestä olin vaitelias ja heikko-oloinen. Onneksi en sitten kumminkaan feidannut. Opeth oli aivan uskomattoman hyvä livenä. Kaunista ja raskasta vuorotellen, vaihtuvia tahtilajeja, murinaa, heleitä stemmoja, pyöriviä hiuksia ja ehkäpä absurdein bändiesittely ikinä. The Lotus Eater oli varmastikin koko keikan kohokohta ja saa hymyn huulille, jopa näin tärisevän maanantaiaamun aikana.

Tänään aamulla sitten oli pakko akuuttiin rahapulaan tilata pari levyä lisää levyhyllyyn. Jee, meitsi.

***

Capri pui merkinnässään muistikatkosten ongelmaa ja minun on pakko myöntää pari asiaa tästä teemasta. Minulla on huono muisti ja se aiheuttaa ongelmatilanteita. Olen huono nimissä ihan ylipäänsä ja muutenkin välillä aiheutuu kiusallisia tilanteita. Kun lauantaiyön seuralaiseni (annetaan hänelle koodinimi Pikkuinen) oli luonani, jouduin teeskentelemään vessahätäistä jotta pääsin tarkastamaan puhelimesta hänen nimensä. Huomaan myös, etten muista olenko koskaan paritellut Neidon kanssa vai en. Niin kuin sillä nyt olisi mitään väliä.

En tiedä mitä teen töissä tänään ja haluaisin vain käpertyä sänkyyn makaamaan, ottaa jonkun söpöläisen kainaloon kehräämään ja vain nukkua. Oikein hyvää alkuviikkoa teille kaikille, päätän raporttini täältä tähän.

Nuotion verran tarinaa.

Miten aloittaa jälleen uuden merkinnän kirjoittaminen? Capri veti riman aika korkealle oman merkintänsä kanssa ja viime aikoina lisääntyneet kävijämäärät laskurissa aiheuttavat suorituspaineita. Nuunis kertonee omista seikkailuistaan joten en puhu niistäkään. Omista seikkailuistako tässä nyt pitää sitten kertoa? Hyvä on sitten. Hiljentykää tämän nuotion äärelle ja antakaa pehmeän ja matalan, radioystävällisen ääneni viedä teidät ystävänpäivän yöhön.

Vapaaherra M. Laine ja Panu siirtyivät Dante’siin hivenen huolestuneina mutta odottavin mielin. Luvassa olisi äärimusiikkia ja alkoholia, erinomainen yhdistelmä, etten sanoisi. Saavuimme paikalle juuri parahultaisesti For The Imperiumin kavutessa lauteille ja pääsimme näin suoraan nauttimaan heleästä musiikistaan. Bändi oli kasvanut kosketinsoittajan verran ja livekuntonsa oli mainio. Hieno yhtye ja mukavia veikkosia vielä koko porukka. Keikan loputtua tapahtui ihmeellisiä. Yritän kuvailla tapahtumaa tarkasti.

Ollessani ulkosalla tupakalla (Dante’sin heikoin lenkki ehdottomasti. Aivan uskomattoman vaarallinen idea: jyrkät kivirappuset ja ulkotupakoinnin sijoittaminen niille) pari tuttuani keskusteli jonkun aika hyvin viehättävän neitokaisen kanssa. Osuin paikalle juuri sopivasti kuulemaan hänen sanovan: ”Nyt vain tarvitsisi komean ja vapaan miehen.” Kohteliaasti ilmoitin olevani juurikin komea ja vapaa mies ja siitä se ajatus sitten lähti. Läpäl ja kännis, kuten sanonta kuulunee.

Monta alkoholiannosta myöhemmin saavuimme luokseni ja jouduin tekemään epäeettisen ja hyvinkin itsekkään ratkaisun, josta en ole ylpeä ja tunnen suurta katumusta myös. Usutin siis Nuuniksen yöhön kodistani jotta voisin hedonismin pelikentille palata suunnattoman tauon jälkeen. Nuunis lähti kohti taksia ja minä heittäydyin himojen valtakunnan porttia päin. Jos kiinnostaa niin voin kertoa pienen jännittävän detaljin: Emme harrastaneet seksiä sillä se on mielestäni hyvinkin passé. Tietenkin vein hänet muutamaan otteeseen raukeuden niityille lepäämään, kuten hyviin tapoihin kuuluu, mutta muutoin ei oikeastaan mitään kerrottavaa sen kummemmin, ei sellaista joka tulisi erikseen mainita.

Aamulla sitten sanailimme ja joimme ehkäpä maailman parasta kahvia ja synkkasimme hyvin yhteen kaikin sopivin tavoin. Ihmettelimme muun muassa sellaista, että erilaisia totuuksia painottamalla samasta ihmisestä voi saada hankenlaisen lux-tytön taikka itä-helsinkiläisen pubiruusun kuuloisen. Elämä on omituista.

Lähdimme lopulta Harmaa Hatun entiseen työpaikkaan aamupalalle ja tämän jälkeen erosimme hyvillä mielin. Sovimmeko jatkosta? Emme. Miksemme?

Nuotio hiipuu joten tarinamme on saapunut päätökseen. Kiva kun tulit käymään, tervetuloa uudelleenkin. I'll be here.

Anna sialle nimi.

Mitähän tästä päivästä tulee? Olen eilen näköjään kirjoittanut merkinnän ja kommentoinut. Kännissä ei pitäisi päästä nettiin. Ei ole muistikuvia nimittäin ollenkaan, ihan suhteellisen yllättyneenä sai sähköpostiin tulleita kommentteja availla.

Mitä merkinnän jälkeen tapahtui? Lähdin Memphisiin moikkaamaan Stereota ja erästä ystäväämme ja yllättäen päädyin juomaan skumppaa ja syömään party foodia. Onneksi oma lompakko ei noista kärsinyt, tili on kohta taas juotu. Jälleen kerran.

Yöllä olin saanut tekstarin lankomieheltä ja olen näköjään sitten myymässä akustista kitaraani Varosen Tumpille. Mikäs siinä, saapahan taas lisää rahaa jotka voi laittaa possuun. Toivottavasti possun nimi ei ole Loose. Pitäisiköhän muuten antaa säästöpossulle nimi? Olisiko se tarpeeksi feminiiniä? Järjestetäänkö oikein nimikilpailu teidän kesken? No näinhän me tehdään. Tällä hetkellä possu tottelee nimeä Vitun Sika mutta on valmis vaihtamaan sen. Kyseessä on musta Ikeasta ostettu possu. Nyt kaikki miettimään sopivaa nimeä. Voittava ehdotus palkitaan naavaisesti tai jotenkin epäsopivasti.

Nyt aamulla sitten käynnistettyäni tietokoneen, laitoin kahvin tippumaan ja kampesin itseni suihkuun. Suihku piristi jonkin verran mutta ei tarpeeksi jotta takuulla muistaisin miksi en saa olla darrassa töissä. On tosi vaikeata olla tarkkana tietyissä asioissa ja ajoituksissa. Annan sinulle esimerkin tästä aamusta. Lue tämän kappaleen eka lause uudelleen niin päästään tarinassa eteenpäin.

Suihkun jälkeen menin keittiöön ja sain keittää uudelleen kahvia, kun en ollut ensimmäisellä kerralla nähnyt näköjään tarpeelliseksi laittaa kahvinporoja. Tällaisella skarppiudella on tosi kiva mennä töihin. Vali vali, itsehän join. Vai joinko? *mysteerimusiikkia*

Läski hei!

Ongelmanratkaisu on aina välillä vaikeata. Nyt tietenkin enemmän, kun olen aivan järjettömän naamat ja kello ei puolestaan yhtään mitään. Tulihan istuttua työajalla mm. Om´pussa ja Loosessa ja juotua alkoholia rahaa vastaan.

On se vain jotenkin hassua, että kalja menee ihan täysillä naamaan kun ei vain viitsi syödä yhtään mitään koko päivänä. Ehkä sitä sitten laihtuu.

Keskustelut duunikaverin kanssa oli helvetin hyvät, Oopperatoveri ei ole kauhean pidetty ihminen työyhteisössä mutta pitää varautua siihen, että hänen sopimustaan jatketaan kesäkuun lopulla.

Antakaa mulle joko antabus tai sitten joku kunniakas väline jolla päättää päiväni.

Light The Torch

Mitä jengi? Onks hyvä pössis? Mulla on aika semisti olematon. Tai siis, mitään ei ole oikein tapahtunut. Toki olen tänään ollut kodinhengetär deluxe ja imuroinut (sillain en-siirrä-tavaroita-tyylisesti), tiskannut ja pessyt pari koneellista pyykkiä. Päivän ehdottomat kohokohdat ovat olleet… tai hei! Tehdäänkin top 4! Joo, kaikki mukaan!

1. Nicolen uusi levy (auditiiviset nautinnot)
2. Pinaattilettuhuora (työpaikkaruokailu)
3. Läkerol Salvi (oraaliset nautinnot)
4. Tuskan alustava line-up (odottamisen kohteet)

Tänään kävin hakemassa lauantaita varten lipun Tiketistä ja olen intoillut töissä pitkin päivää Tuskan ensimmäisistä julkistuksista: Callisto, Neurosis, Gojira, Rotten Sound… Kyllä taitaa M. Laineen Tuska-neitsyys lähteä hyvän musiikin säestyksellä. Olisipa minulla jotain kerrottavaa, saisi tämä blogi edes jonkinlaisen syyn olemassaoloonsa. No, nyt on sitten niin, että Soilwork soi ja minä taidan mennä polttamaan pitkästä aikaa savukkeen. Sitten etsin netistä kuolleiden kuvia ja mastÄH.

Viides yritys.

Herään syvän unen keskeltä, unen jossa kaikki on hyvin ja oikein, ja tästä johtuen olenkin hivenen pettynyt kun tajuan olevani todellisuudessa. Avaan silmäni ja kirkas valo kirvelee nenäonteloita myöten tunkeutuessaan kalloni läpi. Katto on huolellisesti rapattu, seinät valkoiset ja valikoiduista kohdista tylsillä luontoaiheisilla tauluilla peitetty. Nousen istumaan ja tarkastelen huonetta lähemmin.

Huone on kooltaan ehkäpä 15 neliötä ja suorakulmion muotoinen. Sänky vie oman osansa pienestä tilasta mutta on onneksi sijoitettu takakulmaan. Sänky on arviolta 120 cm leveä ja patja ilmeisen hyvä, selkäni ei vihoittele laisinkaan. Huoneen toisella laidalla on iso kirjahylly täynnä erilaisia opuksia. Lattialla on suureksi ihmetyksekseni valkoisia naruja sikin sokin, kuin jättimäinen ja huonosti kudottu hämähäkin seitti lattiaa peittämässä.

Venyttelen käsiäni ja haukottelen maireasti. Samalla sisäkaiuttimesta särkevä ääni tunkeutuu huoneeseen: ”Nouse ylös ja pue päällesi. Lähdemme pian.” Hämmästyn, sillä ääni ei olekaan tuttu ja turvallinen vaan minulle täysin outo. Minulle joka olen kumminkin ollut täällä jo pitkään. Nousen sängystä ylös, puen reisitaskuhousuni ja etsin hetken paitaani. Miksi en muista mitään illasta?

Löydettyäni paidan sängyn alta, laitan sen päälleni mutta jätän napittamatta. Sen sijaan menen kirjahyllylle ja katselen sitä edestakaisin, ylös ja alas, etsimättä kumminkaan mitään varsinaisesti. Aivan ylhäällä on länsimaisen kirjallisuuden klassikoita mutta ne eivät minua tässä elämänvaiheessa kiinnosta. Vaikka en mitään etsikään, huomaan silmieni hakevan itämaisiin uskontoihin liittyviä kirjoja. Juuri kurkottaessani kohti Brahmasta kertovaa kirjaa, viereisellä seinustalla oleva raskas kivinen ovi avautuu. Jylinä on korviavihlova. Miksi en muista edes oven sulkeutumista?

Oviaukon toisella puolella seisoo tummanpuhuva hahmo. Ehkä minua hieman pitempi ja leveäharteisempi, yllään lääkärintakki ja toisessa kädessään ruisku. Hän avaa jykeväleukaisen suunsa ja sanoo: ”Tule, on aika lähteä.” Tunnistan hänen äänensä hetkeä aikaisemmin sisäpuhelimessa särisseeksi ääneksi. Kakaisen kurkkuani ja kysyn: ”Missä on Mephisto? Kuka sinä olet?” ”Mephisto on siirretty toisiin tehtäviin, minä olen nyt vastuussa hoidostasi. Saanen esitellä itseni, olen ylilääkäri Karamzin mutta voit kutsua minua Nikolaiksi.” ”Ahaa, vai niin. Nikolai. Eikös Nikolai Karamzin ole kirjailija?” ”Oli kyllä, vanhempani ovat huumorintajuista väkeä. Mutta nyt, napitahan paitasi kiinni ja lähdetään.” hän toteaa kylmenevällä äänellään. ”Minne?” ”Se selviää sinulle sitten kun se on tarpeellista.”

Napitan paitani ja lähden seuraamaan Nikolaiksi itsensä esitellyttä miestä. Kuljemme kaikuvaa käytävää pitkin ja jostain kuulen vaimeaa ulinaa ja harmonin soittoa. Kävelytahti on ripeä ja Kuljemme kohti ulko-ovia. Ulkona, rappusten alapäässä, odottaa vanha avoauto, joku vanha Cadillac tai vastaava. En tunnista ja olisi oikeastaan ihme jos tunnistaisin. Istun kyytiin ja Nikolai menee kuljettajan paikalle ja käynnistää auton. Iso moottori murjaisee kovaan ääneen ja ampaisemme liikkeelle. Ajamme päärakennukselta pois johtavaa lehmuskujaa pitkin ja Nikolai laittaa radion päälle. Valtava äänentoistolaitteisto jyräyttää ilmoille Wagneria tarpeettoman lujalla ja se näyttäytyy kasvoillani tahattomana irvistyksenä. Nikolai huomaa ilmeeni ja huutaa korvaani: ”Mitä? Eikö mallisotilas muka kestä musiikkia?” ”Kestän toki, voimakkuus vain tuli minulle yllätyksenä.” ”Sodassa hiljaisuus enteilee pahaa ja voimakkuuteen on totuttava.” ”Tiedän, emme ole olleet sodassa aikoihin joten onko tämä nyt todellakin tarpeellista? Mephiston mielestä…” ”Mephisto oli väärässä monessa asiassa ja hänet siirrettiin syystä toiselle osastolle töihin.”

Huomaan hiljentyväni samalla kun tarkkailen maisemia. Jylhiä vuoria kuten koko kantonissa, nurmikko on tummanvihreää ja taivas on puolipilvinen. Pian Nikolai kääntää auton äkisti soratielle joka näyttää johtavan ylös vuorenrinnettä. Auton moottori mylvii Nikolain ottaessa siitä kaiken tehon irti. Huomaan tekeväni entisen ammattini harjoitteita. Hengitän rauhallisesti nenän kautta sisään, suun kautta ulos, pakotan pulssini laskemaan vaikka kyyti onkin huimaa. Harmittelen, ettei minulla ole kenkiä. Maihinnoususaappaani olisivat nyt todellakin hyvät olla jalassa. En tiedä miksi enteilen pitkää kävelymatkaa takaisin.

Muutaman kilometrin jälkeen Nikolai yhtäkkiä painaa jarrut pohjaan, auto liukuu hivenen kylki edellä soraa pitkin ja pysähtyy keskelle tietä. Edessä on metallinen portti ja sen kummallakin puolella mustakypäräiset vartijat. Nikolai avaa ovensa ja astuu autosta ulos. Hän menee vartiomiesten luo ja puhuu heille jotain, en vain saa puheesta selvää. Nikolai viittoo minua pian nousemaan autosta ja menemään heidän luokseen. Teen työtä käskettyä.

Vartiomiehet ovat kuin amerikkalaisen ohjaajan näkemys saksalaisesta sotilaasta: Erittäin julma ilme kasvoillaan olevia kulmikasleukaisia tarkassa asennossa seisovia patsaita. Oikeanpuoleinen sotilas laskee yhtäkkiä kiväärinsä alas, laskeutuu polvilleen maahan ja työntää piipun suuhunsa. Nikolai huutaa kovaan ääneen: ”FEUER!” ja vartiomies ampuu aivonsa pitkin soratietä. Toinen vartiomies seisoo järkähtämättä paikallaan ja huomaan olevani täysin välinpitämätön asioiden omituisesta käänteestä. Käännyn ympäri ja lähden kävelemään takaisin kohti majoitusta. Kuulen Nikolain poimivan aseen kuolleen vartiomiehen kädestä ja lataavan sen. En jaksa enää välittää. Nikolai huutaa: ”Pysähdy! Jos jatkat matkaasi, valitset varman kuoleman. Sinun hoitosi on vielä kesken. Et voi vielä luovuttaa.”

Tyhjennän mieleni ja pinkaisen juoksuun. Takanani kuuluu laukauksia ja tunnen kuinka sora tunkeutuu jalkapohjiini kipeästi. Yhtäkkinen repäisevä kipu kyljessä saa minut kaatumaan maahan. Nikolai nauraa ja käännyn selälleni makaamaan. Arvaan kyllä kuinka tämä loppuu. Näen hänen tulevan kohti aseenpiippu minua kohti osoittaen. Miksi valitsin tämän uran? Miksi en muista eilisestä illasta mitään? Miksi päätin kohtalostani näin? Yritän hymyillä Nikolaille mutta yhtäkkinen laukausten melu ja jalkojani raateleva tuska tekee asiasta vähintäänkin haasteellista. Näen vieressäni olevan soran tummentuvan ja suussani maistuu raudalle. Kuuma piippu tökkii minua otsalle. Suljen silmäni ja odotan.

Kuulen kuinka Nikolai kyykistyy viereeni ja silkasta mielenkiinnosta tökkii jaloissani olevia reikiä. Huomaan jalkojeni tuntoaistin loistavan poissaolollaan. Yritän puhua mutta suussani tulviva veri estää ääntä pääsemästä ulos. Nikolai lataa aseensa ja sanoo: ”Sinusta olisi voinut tulla vielä ehjä ja hyvä yksilö tähän yhteiskuntaan. Näinä aikoina tarvitsemme kaltaisiasi sotureita. On sääli, että valitsit näin.” Taivas on puolipilvinen vieläkin, parvi lintuja lentää auramuodostelmassa kohti etelää. Yksinäinen vartiomies seisoo portillaan. Auto seisoo tiellä. Nikolai nousee seisomaan. Kaikkialla on hiljaista ja tyyntä. Laukauksen kajahdus kaikuu halki seisovan ilmatilan.

Uutiskatsaus

Hyväpovinen ja muutoinkin kovin etevä Pyriitti päätti lievittää ahdinkoani ja tuoda toisenlaista haasteen (onko sinullakin tunne, että aivan yhtäkkiä sekä Blogistaniassa että Facebookissa on oikea haasteiden ryöppy?) voimin.

Säännöt menevät näin:

1. Kirjoita kuvasta hyvä uutinen ja julkaise se. Jollei huvita, niin haasta toki joku sijaiseksesi.
2. Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.
3. Julkaise kuvasi ja haasta muita.
4. Tämä on leikkiä

*****

Hokkaidon yliopiston kansanterveyslaitoksen uraauurtavien tutkimusten mukaisesti päivittäinen visuaalinen annos paljaita rintoja pidentää elinikää keskimäärin 12,4 vuotta. Tutkimuksia johtava ylilääkäri, Matsumo Kakatoryo, kommentoi:

”Seurasimme 2000 ihmistä 50 vuoden ajan, toiselle ryhmälle näytettiin rintoja päivittäin, toinen ryhmä taas ei nähnyt maitorauhasia ollenkaan testiaikana. Ero oli huomattava: Päivittäin rintoja nähneen ryhmän yleisvire pysyi ylhäällä, elämänilo oli huomattava ja jopa vaikeisiin ongelmanratkaisutehtäviin ryhdyttiin oikopäätä, vaikka hivenen kuola valuen. Toinen ryhmä taas oli passiivinen ja ahdistunut. Itsemurhayritykset olivat miltei päivittäisiä ja yleistä mielialaa voisi kuvata sanalla musta. Tämän ryhmän jäsenet kuolivat keskimäärin 40-vuotiaina kun taas ensimmäisen ryhmän jäsenet elivät jopa 52-vuotiaiksi asti!”

Tiedemaailmaa kohisuttava uutinen on otettu maailmalla ilolla vastaan ja EU:ssa ollaankin jo säätämässä Yleisen ilmapiirin lakia, joka läpimennessään pakottaisi sakon uhalla kaikki naiset näyttämään paljaita rintojaan pyytäjille. ”No hei, meillä joilla tissit on, niin rohkeasti niitä vaan näkyville. Vilautellaan Suomi nousuun!” tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen kommentoi napittaessaan kauluspaitaansa takaisin kiinni.

******

Että semmoista sitten tällä kertaa. Olen pahoillani mutta nyt ei oikein meinaa lähteä kovinkaan hyvin. Koska Kesäminkki on etevä skribentti, ajattelinkin ojentaa tämän haasteen hänen suuntaansa ja kuvaksi valikoitui allaoleva otos Karmarockista vuodelta 2006.

"Usko, toivo, rakkaus ja peruna"

Hyvää huomenta Blogistania. Juon kahvia ja taustalla soi rytmiorkesteri Fear Factory. Minua väsyttää joten haukottelen maireasti, vähän venyttelen niskaa ja sen sellaista.

Tänään en edes yritä olla hauska tässä merkinnässäni, ajattelin vain vähän kertoa eilisestä. Päästyäni eilen töistä, tulin kotiin olemaan tiskaamatta ja siivoamatta (vaikka totuuden nimessä myönnettäköön, niiden aika olisi jo) ja niiden asemesta istuinkin tässä tietokoneella ja tuijotin näyttöpäätettä ja söin. Sitten tuli aika lähteä Ryhmäteatteriin katsomaan Päällystakki-nimistä näytelmää. Sponsored by Oopperatoveri.

En juurikaan katso kotimaisia elokuvia, vaikka niissä esiintyykin ystäviäni ja täten pitäisi heidän työtään tukea. En voi sille mitään, että esim. Laura Malmivaara, Peter Franzén, Irina Björklund, Jasper Pääkkönen ja vastaavat tuntuvat olevan aivan joka perkeleen elokuvassa ja olen yksinkertaisesti heihin kyllästynyt. Täten en siis voi katsoa elokuviaan.

Olen laskenut myöskin Martti Suosalon tähän samaan kokoonpanoon mukaan ja tästä syystä minua hivenen jännitti mennä katsomaan Päällystakki mutta kuinkas kävikään? Suosalo oli näyttämöllä erittäin karismaattinen ja aivan kuin toisesta maailmasta.

Itse näytelmä on Gogolin tekstiin perustuva ja Sami Keski-Vähälän ja Esa Leskisen käsikirjoittama hulvattoman hauska tarina miehestä jonka elämän muuttaa uuden takin ostaminen. Se on samalla hyvää karrikointia menneistä aikakausista ja komediaa työelämän huononemisesta.

Teoksen alussa huomasin ihmetteleväni, että onko nykyään teatteri tätä, silkkaa naamanvääntelyä ja kummelimaisia hahmoja? Sitten ymmärsin koko jutun pointin: viisi muuta näyttelijää esittää seitsemääkymmentäyhtä muuta roolihahmoa joten suuret karikatyyrit ovat pakko. En jaksa nyt luodata sen kummemmin näytelmää läpi, suosittelen ehdottomasti teille kaikille ja haluan nostaa näytelmän loppupuolelta yhden ainokaisen roolisuorituksen esille: Armi Toivasen esittämä humalainen Sanna on aivan uskomattoman hieno suoritus. Ja samassa kohtauksessa tunnelmanvaihto on myös todella hieno ja suuri.

Ilta oli hyvä ja hieno, Oopperatoveri piti itsensä aisoissa eikä edes ehdottanut mitään ”yksillä käymistä” tms. Lunta satoi kun seisoin ratikkapysäkillä.

Nyt juon tuon kupillisen kahvia loppuun, puen vaatteita ylleni ja lähden tämän viikon viimeisen palkallisen työpäivän pariin. Hyvää ja toimeliasta lauantaita sinulle.

Kofeiini antaa hyvin kierroksia.

Olen palannut kahvin maailmaan ja halusin oikeastaan vain tulla kertomaan, että se maistuu aivan jumalaiselle tässä aamussa. Kuuntelen itselleni uutta RADAR-yhtyettä ja hyvinkin samoilla linjoilla tuntuu menevän kuin suursuosikkini Isis ja Callisto. Mahtavaa.

Nyt on jo perjantai. Ei tunnu yhtään sille. Pitkä perjantai. Normaalimittainen oikeastaan. Kuka muka antoi tälle perjantaille luvan varastaa pituutta? KUKA? Ei nyt edes ole pitkäperjantai vaan vasta helmikuun perjantai.

Toivoisin, että minulla olisi teille jotain asiaa mutta ei ole. Aion olla selvin päin tulevan viikonlopun (vaikka en enää muistakaan alkuviikon selkäkipuja ja sunnuntain infernaalista oloa) ja tätä suunnitelmaa toteuttaakseni olen menossa sunnuntaina päiväksi auttamaan entisen kotipaikkakuntani harrastepaikkaan eräiden valojuttujen kanssa. En tiedä niistä itse mitään joten osaan varmasti olla erittäin suuresti avuksi.

Nyt pitäisi skarpata ja kirjoittaa jotain hauskaa ja nokkelin sanakääntein etenevää tänne. Caprin tunnustus toi valtavan piikin kävijälaskuriin. Toisaalta taas, uskon etten voi kirjoittaa mitään hauskaa ja nokkelaa niin kauan kuin Kevin on luonani kylässä. Kevin. Kevin. Kevin. Kev(e)in. Kev(ever)in. Kev(ei taida onnistua lauseen upottaminen sulkuih)in.

Kev(laitetaan nyt sitten kokonainen kappale tänne sulkuihin kun kerran onnistui tuo äskeinenkin. Mistä minä nyt sitten kirjoitan? Äkkiä joku aihe. Pitää ihan kohta lähteä töihin. Töistä saa rahaa. Jotkut saavat paljon, minä huomattavasti vähemmän. Raha on ihmiselle uusi Jumala. Tai ei enää uusi mutta kvartaalitalouden korostama. Mikähän olisi sopiva uusi Jumala? Minäpä kerron sinulle, tuleva käännynnäinen. Uusi Jumala voisi hyvinkin olla Danny Careyn rumputyöskentely. Se se voisi olla. Nyt minun täytyy alkaa pukea, laittaa salvaa haavoihin, meikata, laittaa hiukset ja kipittää toimistoÄH)in.

Taitaa olla aika lähteä vähitellen töihin, viikon miltei viimeinen palkallinen työpäivä odottaa tekijäänsä joten on aika laittaa nakit kattilaan (buhahaa!) ja tehdä tekosia. Live long and prostitute.

I know the pieces fit.

Flunssa ei ota talttuakseen sitten millään. Olen jo kyllästynyt juomaan teetä, haluan takaisin kahvin maailmaan. Ehkä kahvilla lähtisi tämä päänsärkykin jo pois.

Olen tänään töissä tappanut aikaa, tehnyt vähän töitä, polttanut liikaa tupakkaa, pelannut tupakkahuoneessa kahta eri pasianssia ja toisen niistä läpäissyt, tajunnut etten ole koskaan läpäissyt sitä toista ja aion huomenna kuluttaa massiivisen määrän työajasta sen tahkoamiseen, juonut teetä ja saanut Nine Inch Nails-siedätyshoitoa.

Alun perin minun piti kirjoittaa tänään Viides yritys mutta en nyt jaksakaan. Aihe tuli mieleeni kotimatkalla mutta olen nyt niin kurja, etten jaksa kirjoittaa sitä.

Pari päivää sitten kirjoitin sydäntäriipaisevan merkinnän tuskastani lemmen tähden, mutta koska se sisältääkin pari hyvää metaforaa, en aio julkaista sitä vielä vaan ottaa ne talteen Yhtyettä varten ja korvata ne jollain muulla. Olen hivenen epäileväinen siitä, että onko Yhtyettä enää olemassa. Toivottavasti on. Ehkä aion joku päivä ehdottaa harjoitteluhetkeä. Olisi kiva päästä lauteille pitkästä aikaa. Tekstejä on varastossa jonkin verran ja olisi mukavaa saada itsestään ulos tiettyjä juttuja.

Tekisi mieleni laittaa tähän joku hyvä video mutta olen ideoista täysin vapaa. Etsin jonkun mielestäni hyvän ja päätän merkinnän siihen. Hyvää päivää sinulle, olkoon Ilmojen Herra myötätuulta puhkuva reitilläsi.

Pimeyden liitto

Capri laittoi minua palkinnolla ja olen nyt ihan sanaton. ”Kiitos erittäin paljon!” muodostuu vähitellen kumisevan kalloni sopukoista eheäksi sanalangaksi ja sormeni tamppaavat näppäimistöä innoissaan. KATSOKAA! SANOJA!



Tämän suuren kunnian kynnyksellä on tietenkin jaettava omastaan eteenpäin (leidit? Anyone? Lupaan olla nopea?) ja tämän lisäksi ajattelin antaa samaa sydänmerkintää eräille luottopelaajilleni. Siispä pyydän teitä tänne korokkeelle kanssani:

Nuunis joka on sanoinkuvaamattoman hauskaa seuraa, sekä netissä että ihan elävänä, ja jota ilman useat työpäiväni tuntuisivat tylsiltä. Siis ilman blogiaan. Työpäivisinhän minä häntä seurÄH. Vaikka joskus kirjoittaakin asioista joista en tiedä yhtään mitään, on otteensa asioihin sellainen, että haluaisin oppia juuri niistä asioista. Ja ihminen joka on lanseerannut mm. huumausaineen Leppävaara ja kodinhengetär Lettuhuoran.

Kesäminkki joka on varmastikin verbaalisesti lahjakkain henkilö jonka olen kuunaan tavannut, äärimmäisen fiksu, hyvin laajan yleissivistyksen omaava ja silti haluton keulimaan. Tekstinsä on asiasisällöiltään hyvin tarkkanäköistä ja olen edelleen sitä mieltä, että niiden pitäisi olla lehdissä kolumneina, ei pelkästään netissä. Viihdepuolta kirjoittaessaan kykynsä kiteyttää asioita on niin mahtava, että olen aina harmissani, etten ole ollut paikalla.

Yhden haluan antaa takaisin antajalleen eli Caprille jonka elämä kuulostaa hyvin satumaiselle seikkailulle mutta silti sieltä paistaa rivien välistä totuudensiemenet välistä. En oikeastaan osaa kuvata oikein sanoin ja harmittaa. Lukekaa ihmeessä, harvinaista herkkua internetissä. Minun on ehkä joskus pakko tavata kyseinen neitokainen ihan elävänä (nyt et kirjoita mitään ruumisjuttuja tähän vastapainoksi toim.huom.) vain vahvistuakseni mielikuvastani.

Ja vielä yhden verran jaksan kirjoittaa vaikka saajia onkin enemmän. Neiti O. aivan uskomattoman kirjoitustyylinsä turvin vetää punaisen sydämen (sic) luokseen. Ne joilla lukuoikeus on, saavat olla etuoikeutettuja sillä varsinkin muutaman päivän sisällä on tullut hurjaa tarinointia. Osa jutuista tosin menee joskus allekirjoittaneelta vähän ohi mutta se ei liene mitään uutta, olenhan vain mies.

Näillä menen nyt eteenpäin, laitan teetä tulille ja niistän noin tuhat kertaa. Kiitos vielä kerran erittäin kauniista sanoistasi Capri, olen äärimmäisen otettu.

EDIT: ChinChilla (tosi hassua muuten, että kutsuin edellistä avovaimoani tuolla nimellä) pääsi yllättämään puun takaa ja halusi myös antaa blogille tunnustusta. Tämä on ystäväiseni aivan liikaa. Kiitos CC!

Haluaisitko yhden Rieseneistäni?

Moi taas. Ei olla pitkään aikaan vaihdettu kuulumisia! Mitäs juuri sinulle kuuluu tänään? Pitäisiköhän sun kertoa se oikein perinteikkäällä top 4-listalla? Voin näyttää esimerkkiä, eli tämän päivän top 4-lista epäjärjestyksessä:

1. Väistyvä kipu
2. Hyvä kahvi
3. Into tehdä jotain ruokaa
4. Texturesin nerokkuus

Noin helppoa se on. Toivottavasti teistä jokainen kertoo omasta voinnistaan ja elämänsä hyvyydestä. Minä ajattelin nyt lähteä kaupasta hakemaan inspiraatiota ja toivottavasti halpoja ruoka-aineita. En tietenkään ole mikään O.:n tapainen gourmet-kokki mutta ajattelin tehdä jotain perusmättöä ja saattaa sen vielä hyvämakuiseksi.

Miksi näistä merkinnöistä tulee nykyään näin lyhyitä? Olenko vain kovin hyvä referoimaan?

I'm the Highway

Massiivisen huono vointini ei johtunutkaan pelkästä krapulasta kolmen päivän dokaamisen jälkeen vaan olen rehellisesti kipeä! Jee! Keuhkoon vähän ottaa nyt kun yskäisee mutta muutoin olo on hyvä, varsinkin henkisesti. Fyysinen olo on aina ollut mittaristollani kakkostärkeysluokalla, vähän sama kuin normaaliautoilijalle autonsa ahtopaineiden taso.

Olen ollut kotona kolmisen tuntia nyt sairastamassa ja nukkunut Scary Movie kakkosen läpi ja syönyt maksalaatikkoa, tällä kertaa lämmitettynä tosin. Nyt alkaa olla kahvi valmista ja kohta on M. Laine valmiina illan koitoksiin.

Koska lähiaikojen merkinnät ovat olleet tynkäisiä ja tästäkin meinasi tulla sellainen, otetaankin tammikuun parhaimmistoa hakusanoista. Yllättävintä kyllä, listan kärjessä on

mierolainen blogi ja se on tämä mun juttu.

rigoletto mika pohjonen hyvin lauloi, ulkomuodosta ei puhuta kun ei olla solvaavia.

”jands vista” en ymmärrä tätä.

”semisti ok” mutta vain semisti? Vähän kuten allekirjoittaneen sosiaalinen elämä.

isä mitro alkoholismi onko se alkoholismia jos juo viiniä aterioidessa? Onko se ruokaholismia jos aterioi juodessaan?

kämmenlihakset liittyvät vahvasti seuraavaan hakutulokseen

kääpiöseksi

ja sitten ei oikein ollutkaan mitään kivaa hakua, Mikki Kunttua ja Volbeatia aika paljon, S&M studiota ja sen sellaista. Asioita joista minulla ei ole kauheasti tietoa. Ainakaan kombinaationa.

No niin, nyt on kahvi valmista ja aionkin pyhittää sille seuraavat lähihetket. Jos vaikka piristyisin jonkin verran. Good day!

(otsikko In Flamesia)

Rikoinko jotain?

Mulla on aika kammottava olo. En pysty makaamaan kun sisäelimeen sattuu, siihen mystiseen elimeen joka on lantioluun sisällä. Onkohan mulla menkat? Äänet kimpoilevat pitkin bunkkeriani, sotajoukot marssivat päälläni ja työntävät pistimiään kasvoihini. Ja tämä siitä huolimatta, että...

Eilen oli verrattain aika iisi ilta, kaljaa duunin jälkeen ja lopulta päättyminen Manalaan. Lähdin sieltä yhden oluen jälkeen pois, on se kumma kun ei tule tutustuttua kehenkään vaikka on ihan yksin ja epätoivoisena liikkeellä. Heh hee. Yöllä oli virallisesti kahdeksan miljoonaa astetta pakkasta ja kävely kotiin oli aivan uskomattoman siperiaaninen kokemus. Kokebus. Yskittää.

Nyt sitten olen kotona, pelkään ympäröivää maailmaa ja äskeinen reissu kauppaan meinasi viedä voiton kuuliaisesta kertojastanne. Mielenterveyden rippeiden rajaviivat vedetään suorakulmion mukaan: lyhyemmät viivat ovat pizza ja kolajuoma, pitemmät viivat Robocop-trilogia. Tulikin pentagrammi eikä suorakulmio. No yhtäkaikki, kohta ehkä kuolen vähän. Tai enemmän. Jos tämä oli tässä niin hyvää elämää teille kaikille, muistakaa olla kiltisti. Paitsi O. kun se ei osaa.