sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Speed sanoi erittäin monta kertaa "Thank you so much!"

Olipahan reissu eilen! Lähdin aamupäivällä Helsinkiin allekirjoittamaan vuokrasopimuksen ja tapaamaan tulevaa vuokraemäntääni ja hänen vuokraisäntäänsä. Voisin tässä selittää vaikka kuinka kohtaamisesta, en vain jaksa nyt. Outoa oli ja hetken olin aika varma että olen jäämässä kodittomaksi kahden viikon päästä.

Tämän puolituntisen jälkeen jäin ydinkeskustaan pyörimään kuin syysmarja sukuelimessä, vailla määränpäätä, ainoana tavoitteena pysytellä hereillä ja olla oksentamatta väsymyksestä. Kummassakin onnistuin. Ystäväni Äll saapui kotikaupungistaan puoli kolmen aikaan (iltapäivällä) ja reippaana ihmisenä vei minut väkisin syömään. Tai no, ei väkisin mutta vahvasti ehdottaen. Ruokailu olikin hyvä idea, vastoin odotuksiani ja piristi jopa hetkeksi.

Ruokailusta sitten käveltiin Kampin Keskuksen kautta Kaapelitehtaalle ja nautittiin Kaapelin pihalla ehkäpä vuoden kylmimmät pussikaljat. Täristessäni metallisella penkillä, hanurini ns. syväjäätyessä, mietin tulevaa muuttoani ja rehellisesti sanottuna, en tiedä odotanko sitä.

Siirryimme FME:on juuri parahultaisesti Ari Koivusen keikan alkaessa. Hyvä (joskin lyhyt) keikka oli, kyllä se mies tuntuu osaavan nuo lauluhommat. Illan ensimmäinen puritanisti löytyi takaamme, joku tyttörukka luuli varmasti että huutamalla ”Haista!” hän sai Arin maailman järkkymään ja käännettyä aikakelloa niin ettei Idols-kisaan olisi Ari osallistunutkaan.

Hevikansa on äärimmäisen mukavaa. Miltei kaikki tuntuvat olevan samalla, hyvällä asialla ja joidenkin puritanististen, kadonneiden sielujen toikkarointi omassa ”truu evil” -maailmassaan lähinnä huvittaa. Nationalististen aineksien nousun metallikansan keskelle noteerasin, hivenen huolestuneena. Ainahan tällaistakin puritanismia on ollut, hyvin pienessä mittakaavassa tosin.

Kaapelitehtaalla tahkottiin rahaa. Ravintolayrittäjä oli varmasti mehuissaan, hilloissaan ja sokereissaan sillä 0,4 litran vetomitalla varustettu muovituopillinen olutta maksoi 5€. Join niitä kostoksi aika monta. Laitoin myös kostoksi kaikki käteiseni oluen lisäksi bändipaitaan ja dvd:hen. Ja pankkikortilla juotiin lisää kaljaa. En uskalla edes ajatella kuinka edulliseksi ilta tuli, kolminumeroinen luku taitaa olla kyseessä.

Oli mukava nähdä erittäin suuresti kunnioittamani Sinisthra-yhtyeen jäsenistöä ja sovimme alustavasti jonkin sortin yhteistyöstäkin. Jännittävää.

Soilwork oli todella kovassa iskussa. Keikka alkoi (itse Devin Townsendin spiikkaaman intronauhan jälkeen) uuden Sworn To A Great Dividen nimikkobiisillä ja siitä alkaen seuraava noin tunti olikin Mierolaiselle melkoista korvakarkkia. Yllättävän monta biisiä tuli Stabbing The Drama –albumilta mutta sehän ei haitannut lain. Lyhyen roudaustauon jälkeen lauteille astui illan pääesiintyjä Stam1na ja soittivat sitten levynjulkkarikeikan. Uusi Raja-albumi tuli alusta loppuun ja muutaman vanhan hitin potpuria sitten vielä perään. Stam1nan basisti Kaikka on muuten aivan takuuvarmasti Suomen hulluin. Jos eräskin näätäeläin tuskasteli kevyen hypähtelyn jälkeen kipeätä niskaansa, voi mallia ottaa menemällä kyseisen yhtyeen keikalle katsomaan. Kaikka tuntuu olevan riivattu ja haluaa päästää pirun päästään heiluttamalla kupoliaan musiikin tahtiin aivan koko keikan ajan. Heiluttamisella tarkoitan tässä ns. moshausta jossa hiukset ovat kuin lentokoneen nopeasti pyörivä potkuri. Minua huimasi jo pelkkä katsominen ja mielikuvailu nikamista.

Maailman paras taksikuskimme odottikin ystävällisesti ja kärsivällisesti vaikka joutui olemaan tyhjän panttina pihamaalla vaikka kuinka ja kauan. Kotiin pääseminen oli ihanaa, vielä viime metreillä tosin arvoin että olenko menossa baariin vai en. En mennyt.

Voinkin tässä nyt ylpeänä ilmoittaa nukkuneeni ennätykselliset n. seitsemän tuntia viime yönä ja oloni on aika pirtsakka. No ei ole pirtsakka, se on tyttömäinen olotila. Olen siis energinen ja valmis muovailemaan honkapuista mökin. Tämä merkintä on hyvä lopettaa kirjoitustapani vastaisesti kiroiluun: Haistakaa vittu seuraavat tahot: R-kioski, Filmtown, Kotipizza, Hesburger ja kaikki muutkin. Mikä helvetin järki on aueta vasta puolen päivän aikaan sunnuntaina? Minä haluan roskaruoka-aamiaiseni, sipsit, dipit, karkit ja sydänkohtaukseni jo NYT!

1 kommentti:

  1. Tervetuloa pääkaupunkiseudulle: täällä ainakin ärrät aukeavat sunnuntaisinkin viimeistään kymmeneltä , joten sydänkohtaus on taattu puoleenpäivään mennessä.

    Hevikansa muuten ON äärimmäisen mukavaa! Keskusteltiin tästä eilen yöllä/illalla (en muista) kämppiksen kanssa. Koska hevarit on kaikki vanhoja nörttejä ("hämmentyneestä nuoresta on lyhyt matka hevariksi", räppäävät muistaakseni Jontti & Shaka), niillä on uskomattoman hyvät käytöstavat ja ne eivät TODELLAAN ole kellekään ilkeitä. Totesin tämän viime vuonna Tuska-festareilla, jossa kaikki puhuivat tyyliin: "Anteeksi, neiti, voinko auttaa teitä takkinne kanssa". (Mä inhoan festareita, missä jengi on aivan sekaisin ja tappelee, tyyliin Rovinssi.)Ne rälläsivät myös viinan kanssa huomattavasti hillitymmin kuin olin olettanut. Kerran analysoitiin elektronisen musiikin skene (jossa käytöstavat on myös kunniassa)vertailukohteena, ja todettiin, että kun musiikki on em. piireissä niin kokonaisvaltainen elämäntapa, kaikki tapahtumat ovat yleensä jotain, mitä on odotettu pitkään, eikä niitä haluta pilata törttöilyllä ja tappelemisella. (Toisaalta myös moni meistä teknotyypeistä on niitä entisiä nördejä.)

    VastaaPoista