Antakaa minulle käteen kermapurkki ja annan teille vaahtoa taikka orgasmin.

”Hei, olen Mierolainen ja olen alkoholisti.” Noin helppoa se olisi sanoa jos se olisi totta. Näinhän ei tietenkään ole, en ole alkoholisti, olen vain alkoholista riippuvainen. Elämä selvin päin on teeskentelyä ja hyvin harvoin (oikeastaan poikkeus vahvistaa säännön –tyyppisesti) edes etäisesti mukavaa. Suuresti kunnioittamani Stam1na-yhtye osaa niputtaa asian niin täydellisesti kasaan, että minun ei tarvitse edes yrittää. Riittää kun vain toisinnan tähän muutaman rivin:

Juon kaiken, juon myös huomisen
Juon kaiken jotta muistaisi en
Minkä muiston valitsen
Syy on selvä, minä en
Syy on hävinneiden palojen
Muistipalapelien

Stam1na – Muistipalapelit

On omituista kuinka sitä ihminen voikaan nauttia niin vapautuneesti alkoholia stressaamatta laisinkaan edellisen yön vähäisistä unista ja seuraavana päivänä olevasta työvelvoitteesta. Jos en olisi eilen lähtenyt tuttavapariskunnalle ”vähän juhlimaan”, en olisi nähnyt kerrostalon pihalla juoksevaa miestä jolla oli päällään pelkästään kaasunaamari ja skepparit, anaalitappi kädessä toki myös. On varmaankin turha sanoa että samoissa juhlissa oltiin.

Nyt sitten ihmisrauniona vanhassa rakennuksessa olen, tärisevin käsin ja verestävin silmin työpisteellä istun, aamiaiseksi nautitun hampurilaisaterian muistoa kunnioittaen ja toivoen asiakastonta päivää. Mietin sitä humalaisen ihmisen logiikkaa että mikähän järki on lähteä ravintolasta (minä olen yleensä äärimmäisen rationaalinen juhlija: juhlin hymyssäsuin, olen äärimmäisen hauska (ellei ole hauskempia yksilöitä läsnä. Näitä on väestöstä n. 95%), ja tärkeimpänä: Menen aikaisin nukkumaan. Olenhan käytännössä satavuotias.) kollegalle yöksi? Kotiin olisi ollut matkaa ravintolasta muutama sata metriä, mutta taksilla vaan toiseen kaupunginosaan. Kivahan sieltä oli nyt sitten töihin kävellä lumisateessa ja pesemättömin hampain irvistellen sydänkohtausylämäkiä. Silmiin sattui ja nyt sattuu tukkaan. Onneksi työpäivästä on takana jo 40 minuuttia ja enää vaatimattomat öööh… lasken.. menee hetki. Muistele vaikka odottaessasi viime kesän parasta hetkeäsi. Älä koskettele silti itseäsi sillain.

Niin siis, enää vaatimattomat 260 minuuttia jäljellä tätä ihanuutta. Taidan mennä ja keittää kahvia ja oravamaisesti hamstraamani omenalimonadipullo taitaa lähteä jääkaapista mukaani. Sitten tarkastan että onkohan muut päivittäneet blogejaan. Uskon että ovat, Panu on ainakin ollut kännissä yöllä koneella joten hyvälle vaikuttaa. Toivottavasti Minkki on kirjoittanut ennen reissuaan. Toivottavasti maailmassa olisi rauhaisaa. Toivottavasti tissit.