keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Stone to wake a serpent

Hei toverit, tjänare kamrater.

Muistatteko silloin joskus kun olin melkoisen haka käymään treffeillä? Joskus 2008 ehkä? Minä muistan hämärästi ja nyt kun sitä yrittää vähän päästä takaisin sisälle ”peliin” (if you know what I mean...), niin ajattelin tässä tiistai(?)-illan ratoksi vähän kertoilla teille tarinaa.

Ensinnäkin olen huomannut, että kaikenlaisissa medioissa esitetyt väitteet siitä, että ekoilla treffeillä ei pitäisi vetää kännejä, voi printata paperille ja sen paperin polttaa ja hohottaa samaan aikaan. Ihan paskapuhetta nimittäin. Miellyttävän rapean marinoinnin kun tempaisee, se edesauttaa asioita. Ette usko? Kerron viikonlopusta tarinan (true story, bro):

Lauantaina päästyäni töistä olin ankarahkon flunssan kourissa. Kuume yritti vallata elimistöäni ja kaikenlainen kommunikointi jäi yleisen niiskutuksen ja niistämisen jalkoihin. Vanhan liiton jouludiggarina kaivoin kikkapussukastani sen kaikkein vanhimman, eli terästetyn glögin, esiin. Litra glögiä tulille ja nollaseiskan votkuli auki. Siitähän se ilo sitten alkoi irrota hiljalleen. Joskus kahdeksan-yhdeksän aikoihin illalla soitto Pokeritähdelle ja koordinaattien selvitys. Hän olikin työkavereineen eräässä kantakaupunkilaisessa kuppilassa duuniristeilyn jäljiltä, joten rohkeasti suunta sinne ja osallistumaan juopumistoimenpiteisiin.

Ravintolassa aloin jututtaa baarimisukkaa juomien hakemisen ohella, sillä erityisellä tavalla, you know? Terästetty glögi, baarissa juotu kova tee ja muutamat bisset luonnollisesti aiheuttivat ihan reippaan päihtymystilan ja jossain vaiheessa pyysin neidolta kynää ja paperia, ja niihin rustasin puhelinnumeroni hänelle ja ohjeistuksena soittaa/laittaa viestiä, kun mennään kahville. Ihan reipas itseluottamus tai -ironia mukana ilmeisesti.

Lähdettiin sitten kaikista maailman paikoista suomenruotsalaiseen pikeehelvettiin nimeltä Glöd. Kyseinen kaikkia stereotypioita bättre folkista elättävä baari oli aika nopeasti nähty ja nopealla tahdilla vedetyn bissen jälkeen takaisin ulkoilmaan. Poistuessamme Pokeritähti ilmoitti lipunmyyjättärelle, että poistumisemme syy oli paikan liian vähäinen gay friendliys. Ilmeisesti kahden päivän aivan non-stop-dokaaminen aiheuttaa jotain harhatiloja?

P-tähti lähti kotiinsa ja minä typeränä takaisin alkuperäiseen baariin katsomaan, josko kyseinen baarimisu olisi vielä töissä. Ja olihan hän. Muistaakseni pari bisseä vielä baarissa ja ainakin yksi Misun tarjoama shotti ja sitten filmi onkin aika poikki. Sunnuntai menikin sitten darraillessa kotona, eikä esim. moottoripyöräillessä kevään kauneimpana päivänä.

Maanantaina kun heräsin, oli puhelimeeni saapunut yöllä tekstiviesti. Aivan oikein, hassut ystäväiseni, Misultapa hyvinkin. Jotenkin päivän mittaan tekstiviestejä vaihdellessa satuimme sopimaan tärskyt Tornin O´Malleysiin samalle illalle. Vailla mitään suorituspaineita lähdin paikalle ja jos tässä blogissa käyttäisin voimasanoja, niin nyt olisi sen hetki. Oli meinaan melkoinen reissu. O´Malleysissa yhdet bisset (koska ei kukaan koskaan käy kuulemma kahvilla oikeasti), sitten Mikonkadulle Hemingway´siin. Sieltä Sir Einoon. Sieltä Stageen. Stagessa yritin joskus kympin aikoihin ystävällisesti vähän poikkaista juopottelua vetoamalla seuraavan aamun työtehtäviin. No tuota, joskus kahdentoista aikaan eteen vielä pamahteli shottia. Sitten Looseen. Sieltä luontevasti sitten ”No tuut mun luo nukkumaan”, joten niinhän minä menin.

Harvoin on ollut yhtä jäätävä olo kuin tänään aamulla ennen yhdeksää Mannerheimintiellä sporapysäkillä seistessä. Alle kaksi tuntia unta alla ja laskuhumala. Pesemättömät hampaat. Työavaimet kotona. Takuuvarma myöhästyminen. Puhelimeen ilmestyvä tekstiviesti, jonka sisältö suoranaisen irstas. Virnuilen, huojun ja syön purkkaa. Lähden töihin tuijottamaan lasittunein silmin näyttöpäätettä.

(Otsikko Isistä)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Vuoden kolmas merkintä

Huh huh, mikä meininki. Ulkona on pakkasta, stereoissa musiikkia, muovituopissa 50/50-sekoitus ananasmehua ja vichyä. Oon juonut parempiakin juomia, mutta perinteinen krapulainen limuhimo, you knows. Pyykkikone pesee pyykkiä, tarkemmin ottaen eilen pyykättyä settiä uusiksi. Yllättävän laajalle ja näkyvälle alueelle pystyy levittymään mustien vaatteiden seassa joku Sodexon servetti tms.

Elämä kulkee mallikkaasti samoilla raiteilla kuin ennenkin: Kaikki parisuhdehommat jäissä, mutta oon huomannut viihtyväni vallan hyvin yksinkin. Tulee vain ihan helvetin kalliiksi, kun keskustelemisen asemesta pitää aikansa kuluksi tilailla kaikkea netistä. Lähiaikoina tullut ostetuksi kypäräpuhelimet (ikuinen optimisti?), uusi visiiri uuteen kypärään ja viimeisimpänä extreme camera. En tiedä millaisia tukistamisia sillä pitää sitten kuvata?

Duunissa samat sävelet jatkuvat kuin ennenkin, välillä pusketaan ihan hulluna ja nyt on aika ruhtinaallinen yhdeksän päivän vapaa menossa. Oon silti vapaapäivissä jäljessä, joten odottelen innolla, että saakohan sitä jäädä kesälomalle jo toukokuussa. Kesälle on aika isot odotukset tällä hetkellä. Pakko päästä ajamaan paljon, poikien kanssa vähän suunniteltiin mopoiluretkeä Ahvenanmaalle, jos tällä kertaa pääsisi ihan perille asti (toisin kuin viime kesänä suoritettu moottoripyörämatka autolla Kesiksen kanssa).

Kouluhommat ovat seisseet paikallaan yli vuoden. En jaksa, ei kiinnosta ja hommat on siellä päässä hoidettu niin päin helvettiä, ettei mitään tolkkua. Ihan sama.

Oikeastaan ainoa syy tälle merkinnälle on eilinen hauska hetki töihin mennessä: Kävelin töihin (koska lihava) ja ajattelin matkalla käydä apteekista poistamassa laatikollisen kemiallista unta, kun ei tuosta nukkumisesta tule yhtään mitään ilmankaan. Pitäisi varmaan konsultoida jotain poppamiestä vähitellen tästä. Mutta siis, takaisin tarinaan:

Heittelin jalkojani pitkin Manskua ja huomatessani Yliopiston apteekissa olevan melkein nolla ihmistä jonossa, vääntäydyin sisään ja kaivoin pirteällä otteella reseptiä esiin. Tuli opittua sellainen asia, etten voi itse pienentää annostusta reseptilääkkeestä. Jos jotain tuotetta määrätään vaikka 100 mg:n annoksina, ei apteekkari voi myydä 50 mg:n annoksia. Hullua.

Tässä kohtaa pakko muuten vielä tarinan selvennykseksi ilmoittaa, että suhtaudun tällä hetkellä elämään aika positiivisesti ja odottaen. Toisin kuin aika taajaan historiassa.

Kun farmaseutti tms. puoskari lätkäytti rasian pöydälle, hän kysyi asiakaspalvelua toteuttaakseen:

”Laitetaanko pussiin?”

ja jouduin puremaan huulta estääkseni itseäni sanomasta vastaukseksi:

”Ei kiitti, mä vedän nää tässä.”

Suoritin maksun kassalla ja koko homma alkoi naurattaa yhä enenevissä määrin.

Olipa paska juttu näin kirjoitettuna.

Eilen illalla oltiin Pokeritähden ja kaveripariskunnan kanssa Kalliossa. Pokeritähti lähti moikkaamaan kaveriaan johonkin baariin ja huomattiin vähän ajan kuluttua hänen tehneen aloittelijan virheen ja olemaan kirjautumatta ulos facebookin maailmasta. Parissa minuutissa sinkkumies onkin ”it´s complicated” ja julkisesti linkittänyt Yön Rakkaus on lumivalkoinen biisin keikkaa odottaen. Ilmeisesti mies itse ei ole vielä tätä huomannut, ainakaan tätä kirjoittaessani.

Kalliosta lähdin omien juomien loputtua moikkaamaan Uhmaa PRKL:seen ja juomien jälkeen menin Rocksiin katsomaan mahdollista tuttujen olemassaoloa. Ei ollut. Pari juomaa lisää ja kebabin kautta kotiin. Aika mitäänsanomatonta elämää oikeastaan. Hymyilen.