tiistai 24. marraskuuta 2009

Minulla on tiedossa todella hyvä otsikko, mutta tämä ei ole se.

Minä ymmärrän yksinäisyyttä. Ymmärrän sen tunteen kokonaisuutta ja kaikkivoipaisuutta, sitä kuinka se kietoo kätensä ympärille eikä päästä irti. Tiedän kuinka musertava on sen paino kun se istahtaa rintakehän päälle koko painollaan, blokkaa polvillaan kädet ja tökkii sormella silmään ja sanoo ”ähäkutti”.

Tarvitsisin ehkä vähän lomaa. Työ ja koulu pitävät minut niin kiireisenä ja kaiken energian imureina, että kotiutuessani päivän seikkailuista, olen kuluttanut sosiaalisesta energiastani valtaosan, joskus jopa kaiken. Tämä on hyvin väärin avovaimoani kohtaan ja sitä häneltä eilen pyysinkin anteeksi.

Pyydän myös anteeksi teiltä, arvon tavaajat, sillä tämä teksti ei ole kovinkaan jäsentynyttä ja siksi pomppivaa.

Aamut ovat minulle tärkeitä. Herään kukonlaulun aikoihin, päästän duo shiteatersin ulos ja laitan kahvin tippumaan. Nautin kahvista, surfailen netissä ja vain nautin. ”Mistäkö?” kysyy Tapio Viitasaarelta ja minä vastaan ”yksinolosta”. It’s mierotime, baby. Älä ymmärrä väärin, minä pidän kyllä seurasta ja tarvitsenkin sitä, mutta niin monen (3,5 toim. huom.) vuoden yksinasumisen jälkeen, tottuminen siihen, että kotona onkin aina joku, on opeteltava asia. Yksi maailman tärkeimmistä asioista on olla jotakuta toista varten läsnä, minä tiedän sen ja olen iloinen ja ylpeä kun saan olla täällä vaimokettani varten, mutta tarvitsen myös näitä aamuhetkiä, hetkiä ihan vain itselleni ja itseäni varten.

Mitäs muuta?

Eilen vedettiin päivän päätteeksi glögikännit ja katsottiin bdsm-porEIKU moikka.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Pikainen ilmoitus elossaolosta

Uusi Katatonia soi työpisteellä ja silmät tuijottavat hivenen lasittuneina eteenpäin. Kahvia saa kolmen vartin päästä. Päivän neljäs muki on varmasti juuri se jota tarvitaan. Tämä viikko on ollut aika raskas ja tällä hetkellä mielessä on lähinnä ensi viikon sunnuntai ja sen tuoma krapulainen vapaapäivä. Vapaata tässä ei olekaan sitä ennen. Tällä viikolla tunteja kertyy jotain 70 ja ensi viikolla kymmenkunta enemmän. Kuten kovin kliseisesti tavataan sanoa, ”ei parane valittaa näinä aikoina”.

Eilen ihastuin Leea Klemolan maailmaan luennolla. Sopivan dekadenttia puheenvirtaa ja ajatusmaailmaa. Oli kovasti naurussa pitelemistä hänen puhuessaan Kohti kylmempää-näytelmän syntymisestä ja sen ilmastonmuutoksen tematiikasta. Kuka muu voisi käyttää argumenttina ilmastonmuutoksenvastaisuudestaan seuraavaa: ”Eihän täällä kukaan saatana halua asua jos ei ole kylmä. Sitä paitsi, mulla on todella hienoja talvivaatteita ja… sitten ne pitää myydä, eikä niitä kukaan osta, jää rahatkin saamatta.” Siinäpä olikin päivän parhaat hetket.

Työpaikalla eräs duunikaveri teki ns. oharit eli päätti keskittää voimavaransa töihintulon asemesta dokaamiseen ja jouduin täysin valmistautumatta tosipaikan eteen. Kädet hikosivat ja otsa oli kuin Niagaran putoukset kuunaan, mutta paria mokaa lukuun ottamatta selvisin aika hyvin. Työryhmältä tuli kiitoksia suoritteen jälkeen ja kun viimein pääsin lähtemään kotiin, huomasin junaan istuessani olevani todella väsynyt.

Kotona minua odottikin sitten suhteellisen villi eläintarha vaimokkeen huidellessa jossain viinamäen kuvioissa. Huomasin olevani jo liian tottunut nukkumaan kaksin. Laittaessani makuulle olo oli kovin yksinäinen ja kylmähkö. Siispä vierihoitoa koirasta ja hyvät kuusi tuntia unta.

Aamulla heräsin kolme varttia ennen herätystä siihen, että duo shiteaters tuli minua herättämään. Toinen makaamaan viereen ja toinen läähättämään naamalle. Oksennuksessa oli vähän pitelemistä. Ja nyt sitten tosiaan istun töissä ja odotan tositoimien alkamista, ja sitä kahvia oikeastaan vielä enemmän.

Odotan myös alkuviikkoa ja auton laturin korjaamista. Tänään oli jo hivenen ongelmallista päästä juna-asemalle, toivottavasti uskollinen pirssi kestää kotimatkan verran vielä.

Vokotteluteknisistä syistä mainittakoon, että toki odotan vaimokkeen kotiutumista ja hyvässä lykyssä saatan vielä nähdä tissitkin tänään. Voi pojat, olisipa onni myötä.

Päivitystahti jatkuu verkkaisena mutta lupaan muuttaa asianlaitaa kunhan nämä kiireet helpottavat. Kerrohan vitsi?

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Land Of Sunshine

Oh lordah, kylläpä onkin kulunut aikaa edellisestä merkinnästä. Ulkona mylvii valtaisa tuuli, miltei vaakatasosta tuleva sade rummuttaa ikkunoihin, M. Laine istuu tietokoneella, juo kahvia, syö pannaria ja kuuntelee Faith No Morea. Kyllä, nyt on aika kirjoittaa merkintä.

Syksy on aika kiireistä aikaa. Duunin ja koulun yhteensaattaminen aikataulullisesti jo itsessään on iso pala kaakkua, mutta sen päälle kun vielä valutellaan muutto ja siihen liittyvät asiat (pakkaus ja purku), alkaa olla konditorian täydeltä baakkelsia.

Käsiin ja jalkoihin jomottaa. Ollaan tässä parina iltana pystytetty Auschwitzia pihalle, puusta ja raudasta muodostuvan kyhäelmän paaluttaminen on aika voimia kuluttavaa puuhaa. Onneksi se myöhemmin tapahtuva paaluttaminen sitten vie muidenkin lihaksien voimavaroja. Ehe ehe.

Niin joo, vaihtui tuossa loppukuusta koti ja kunta. Hei hei, Helsinki, terve pikkukaupunki. Keskiluokkainen elämäntapa on nyt totisinta totta. Avoliitto, omakotitalo, sauna, takka, koiria, kissoja, mitä lie. Hyvä meininki. Auto on otettu pois seisonnasta ja on juurikin tällä hetkellä pajalla korjattavana. Esim. juuri tällaisia kelejä varten se on hyvä olla olemassa. Muutaman kilometrin päässä on lähijuna-asema ja junallahan sitä tuleekin puksuteltua töihin pääasiassa.

Otin muuten tälle päivälle matkamusiikiksi ensimmäistä kertaa ikinä (tähän ei nyt lasketa muutama vuosi sitten tapahtuneita paria kokeilua, jotka päättyivät volyymiteknisiin ongelmiin) podcasteja. On hyvä aloittaa tutusta ja turvallisesta menosta, joten Korporaation jullit saavat nyt sitten viihdyttää minua junamatkallain.

Mitäs muuta tässä on lähiaikoina tapahtunut? Hmm, olen kolvannut dmx-kaapeleita, tutustunut Congon sielunelämään ja huomannut pitäväni siitä kovasti. Tänään menen taas istumaan DM1000:n taakse ja jos oikein hurjaksi heittäydyn, saatan myös koskea Spark 4D:hen. Käytiin vaimokkeen kanssa katsomassa stand upia ja Callistoa mutta siitäkin on jo kolmisen viikkoa.

En oikein osaa nyt sanoa mitään, asetella sanoja peräkkäin, pahvilaatikot ahdistavat minua. Haluaisin polttaa puita takassa, puutilanne on vain sanoinkuvaamattoman huono. Mielestäni lakiin pitäisi nakerrella pykälä, joka vaatii syysmyrskypäivinä ilmaiset puut niitä tahtoville ja vapautuksen työstä. Jotta voi vain fiilailla himassa.

perjantai 11. syyskuuta 2009

No oh hoh.

Kun ihminen vaikkapa vaihtaa työpaikkaa, aloittaa uuden harrasteen, vaihtaa kaveripiiriään tai muuta sellaista vastaavaa, jotain että on uuden ihmisporukan kanssa tekemisissä aktiivisesti ja säännöllisesti kumminkin, on hyväksytyksi tulemisen kokeminen tärkeätä.

Eräs varmimpia tapoja osoittaa ihminen tervetulleeksi ja vähän niin kuin ”sisäpiiriin”, on antaa hänelle lempinimi. ”Mistäs nyt tuulee?” kysyy Jaska Heinolasta, samalla kun yrittää etsiä jotain luukutettavaa äitinsä asunnosta. Ei oikein mistään. Tämä havainto iskostui päähäni tuossa päivänä eräänä, kun eräs ala- ja yläasteaikainen (tämän jälkeen mies olikin sitten koulunsa käynyt ja siirtyi suoraan työelämään) luokkatoverini nimesi itsensä uudelleen Facebookissa.

Tämä ennen Martti –nimellä tunnettu mies, on näköjään nykyään kaksiosaisen etunimen miehiä. Että Mara-Martti. Mikäpä minä olen tuomitsemaan? En oikein mikään, mutta tulin tästä tapahtuneesta oikeastaan vähän surulliseksi. Olen suhteellisen varma, että mies on ihan itse itselleen antanut tämän lisänimen. Tämä sai minut pohtimaan hyväksytyksitulemisen ja ihmisyyden tärkeyttä. Kuinka jokaisen on oikeasti tärkeätä krooh pyyh…

Harmittaa kun en jaksa tuosta alkaa kirjoittaa. Olisi kivaa oikeastaan jos jaksaisi. Olisi myös mukavaa jaksaa nostaa valtamerialus suorille käsivarsille ja samalla pompotella jotain pikkuplaneettaa jaloilla kuin jalkapalloa.

Minulla loppuu näköjään aika kesken tässä aamussa. Niinpä joudun lopettamaan tämän merkinnän nyt tähän, mutta muistuttakaahan lapsoset, että kirjoitan eksklusiivisen naisen tyydyttämisen oppaan. Tai sitten voin vain vastailla kysymyksiinne. Tietotaitoa nimittäin löytyy.

Näihin kurkoileviin sanoihin,

M. Laine, liioittelija.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Our Ride to the Rectory

Nyt on kai minun vuoroni sairastaa. Jälleen. Jo kolmas kerta tänä vuonna flunssassa. Tämä alkaa tuntua vähitellen sille, kuin pelattaisiin jotain sairasta (sic) peliä ja nyt on selkeästi vähintään semifinaalivuosi menossa. Pyydän saada pisteenne ja aplodinne.

Bunkkerin lattialla lojuu S-marketin HeVi-kassi puolillaan käytettyjä nenäliinoja. Niistäminen macht frei, ilakoitsee bakteerit nenäonteloissani. Minä olen tarmokkaasti vapautellut ja katsellut erilaisia dokumentteja netti-tv:stä. Eilen kävin töissä kääntymässä ja kotiin tullessani ostin kolme elokuvaa, pari levyä ja litran maitoa. Ja lihapiirakoita pitkästä aikaa. Hivenen kärsii nykyinen terveellisesti syöminen. Mutta toisaalta, pari lihistä ja jääkylmää maitoa… on nom nom.

Tabasco ilmoittelee olemassaolostaan kurkussani.

Olen seilannut musiikillisesti taas pitkin poikin merta. En niinkään valtamerta sillä lähipäivien orkestereista vain Kemopetrolin voi laskea kuuluvan valtaväestön suosikkeihin. Kemojen koko tuotannon kuunneltuani eilen, oli aika ottaa haltuun vanhaa Extolia, en pitänyt kyllä vieläkään siitä. Kahdesta viimeisestä levystään kyllä pidän.

Nukuttuani yön jälleen moniosaisena ja polveilevana (kuin nelipolvinen trokee), olen tänään ottanut löysin rantein ja nauttinut teeni seuraksi Moonsorrowia, Team Sleepia ja seuraavaksi tulee sitten Auf Der Mauria.

Japaniin pääsisi nyt alle viidellä satalappusella. Siis silkat lennot vailla majoitusta. Ehkä on siis aika päättää tämä merkintä, mennä suihkuun ja aloittaa pakkaaminen.


(Otsikko Team Sleepia)

torstai 3. syyskuuta 2009

Tämän päivän aamu.

Musta kahvi mataa uskollisessa mukissani, höyry kieppuu hypnoottisesti ja määrätietoisesti ylöspäin kohti kattoa ja kenties ylempiä kerroksia, stratosfääriä ja avaruutta. Annan höyryn leikkiä dervissinomaista leikkiään hetken, kunnes vakain ottein kaadan maitoa mukiin, lopettaen täten höyryn höyrypäisen leikin kuin seinään. Minulla on valta päättää elämästä ja kuolemasta. Hahaa, siitäs sait, paskahöyry.

Laitan Parliamentin Mothership Connectionin soimaan, asettaudun lannistetun kahvini kanssa näyttöpäätteelle ja alan selata maailman tapahtumia internetistä. Maailman tapahtumista en kylläkään aio raportoida sen enempää, ihan vain ollakseni sitomatta tätä merkintää mihinkään tiettyyn päivään tai kuukauteen (vink vink, jälkipolvet). Voit itse vaikka käydä lukaisemassa uusimmat otsikot, ujuttaa kätesi housuihisi, kosketella itseäsi ja samalla kuvitella minut lukemassa niitä samoja uutisia.

Hakiessani toisen kupillisen kahvia, tajuan vatsani kurnivan ruoan perään. Harkitsen hetken, muistelen erilaisten ruokatarvikkeiden varastosaldoja ja vertailtuani niitä vallitseviin energia- ja viitseliäisyysmääriin, päätän hakea leipää. Eilen leivottua kauraleipää jonka päälle juustoa ja kurkkua, jos nyt ihan tarkkoja ja todenmukaisia halutaan tässä olla.

Mutustan leipää ja hörpin kahvia, selailen internetiä ja kuuntelen musiikkia. Nautin joutilaisesta aamusta ja päätän lähteä puolen päivän aikaan liikkeelle. Päätän kirjoittaa myöhemmin kuulumisista. Siirrän aina eteenpäin. Taaksepäin tosin olisikin aika haastavaa siirtää. Usko siirtää vuoria. Tämä merkintä loppuu rimmaavaan sanaan ja saat itse valita, onko se sinun mielessäsi nuoria vai huoria?

perjantai 28. elokuuta 2009

Harhaanjohtava otsikointi tähän.

Joskus se on todella pienestä kiinni. Tiedättehän ne hetket kun elämä vilisee kuvasarjana sielun verkkokalvoilla esim. auton lähtiessä hanskasta oikein kunnolla tai kun näet kaatuvan betoniauton syöksyvän kohti? Tai kun yleiseen menoon kyllästynyt karannut virtahepolauma ottaa sinut ajojahtinsa kohteeksi pienellä saarella. Tai kun… no joo, ymmärsitte varmaankin. Osa ihmisistä ei ymmärtänyt, mutta en jaksa ta-vut-taa koko tekstiä. Y-rit-tä-kää pär-jäil-lä.

”Mikä on M. Laineen elämänlankaa ollut noin liki katkomassa?” saatat kysyä, mahdollisesti samalla vähän haukotella ja kouraista kädellä haaroja(si/an). Ei mikään. Ei tässä nyt ole ollut lähtö lähellä (ainakaan niin, että nöyrä kertojanne olisi siitä tietoinen). Toiset asiat vain ovat pienestä kiinni. No sinä kysyt sitten seuraavaksi, että ”mikä?” ja minä tässä jaarittelen ja kylläpä käy tylsäksi tämä nyt. Asiaan siis.

Eilen kävellessäni julkisesta kulkuvälineestä kohti kotia, näin potentiaalisen kantapaikkani ohittaessani, että tuttu baarimikko oli työssään. Nopea päätös käydä ”yhdellä” ja sitten jatkaa matkaa kotiin.

Joskus se vain on todella pienestä kiinni.

Muutamaa tuoppia ja yhtä varta vasten minulle sorvattua drinkkiä myöhemmin pääsin vihdoin ja viimein kotiin. Täällä piti sitten vielä varoiksi juoda lisäolut ja kuunnella Meshuggahin ihanan villejä rytmityksiä. Tässä minä nyt sitten juon aamukahvia ja kello käy puoltapäivää. Työaika on virallisesti alkanut pari tuntia sitten, taidan mennä vaikka viisi tuntia myöhässä sinne. Siitähän saavat, megabitches.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Observation Slave

Mitä jengi? Häh? Taas on kevyttä taukoa ollut merkintöjen välissä, mutta no biggies, se on uusi musta ja fleece. Taukoilu siis. Miero vetää ihan muodin huipulla ja aallonharjalla. Juuresharjalla.

Kakskyt kiloa kävijöitä on näköjään mennyt rikki, kiitos klikkailusta. Sikäli jos siinä nyt on edes mitään varsinaista kiittämistä, per se.

Koulu on alkanut taas, kesäloma loppunut ja touhuprosentti on huipussaan. Tälle viikolle, ihan vain esimerkinomaisesti, työtunteja kertyy yhteensä 72, mutta eipä tuo haittaa. Näkyyhän se sitten vissiin palkassa.

Alun perin piti kirjoittaa merkintä, jossa luotaisin villein sanakääntein ja tuokiokuvauksin läpi muutaman viime viikon. Nyt tilanne näyttää vahvasti toisenlaiselle. En jaksa muistella, eikä varmaankaan kerrottavaakaan liene kertynyt sen kummemmin. Perusmenoa eli kolmen d:n järjestelmällä Duunia, Datailua, Dokausta.

Tekisi mieli toimia Kesiksen esimerkin mukaan ja varata aika leimapenkkiin, rahavarainnot ovat vain mystisesti, myskisesti ja kystaisesti kadonneet jonnekin (tähän kohtaan leikkaus sarjakuvasankariin joka pui nyrkkiään ylös taivalle ja huutaa ”DAMN YOU, BARS!”) ja piakkoin on oravannahat muutenkin kovin tiukoilla. Siitä sitten joskus toiste lisää.

Ja aivan hetken mielijohteesta otetaan tähän loppuun päivän top-4 (tee toki omasi!) ja mennään jokainen sen jälkeen oikeisiin hommiin:

1. Moccamaster (uskolliset kumppanit)
2. Soilwork (audiovirta)
3. Musta (sielun väritys)
4. Kaksihaaraisten metsästys (hypnoottiset ajanvietteet)


(otsikko Soilworkia)

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Ten Ton Hammer

Kesällä on hyvä lomailla, jos ei ole töissä. Töissä lomailu ei ole suotavaa ainakaan palkanmaksajan kannalta. Nyt en ole töissä vaan krapulassa kotona. Tästä päivästä voi tulla hirvittävä. Mutta siis, mennäänhän menneisiin aikoihin.

Käytiin Pirpanan kanssa Savonlinnassa viime viikolla. Vettä satoi joka päivä, ei tosin jatkuvalla syötöllä kuten lause saattaisi antaa ymmärtää, ilman tätä korjaavaa sivulausetta. Käytiin Olavinlinnassa, syömässä lörtsyjä ja ihmettelemässä torin pienuutta versus lapsuuden ajan kesien muistokuvat ja torin myyntituotteiden rikkaudenvähyys. Pääosa ajasta oltiin isäni mökillä Saimaan juurella.

Machine Headin versio Hallowed Be Thy Namesta on muuten aivan uskomattoman hyvä.

Perjantaina näin pitkästä aikaa ystävääni Stereota, sitten olin humalassa. Lauantaina näin siskoa, lankomiestä ja muutamaa muuta. Juhlittiin Yhtyeen basistin kihlautumista naiseensa, hieno mies ja erittäin hieno vaimoke. Sitten oltiin humalassa.

Eilen menin muuten päivällä Alppipuistoon Stereon kanssa parantelemaan krapulaa ja nauttimaan kansanmusiikista. Oli siellä ihan hyviäkin vetoja, yksi totaalisen paska ”mukahauska” naisduo kyllä pilasi fiiliksen vahvasti. Ihan rentona ei voinut olla, paikalla oli myös pahamaineisen kansantanhujengin edustajia, joten piti olla skarppina ja varuillaan.

Illalla sitten erittäin rakasta ystävääni Burgeria ensimmäistä kertaa noin vuoteen. Olimme ns. best mates viidennestä luokasta lukion loppuun asti ja sen jälkeenkin hyvin tiiviisti tekemisissä. Sitten tuli kaikkia parisuhteita ja muuta paskaa väliin. Nyt kumminkin sitten tavattiin pitkästä aikaa ja vaihdettiin kuulumisia oikein kunnolla. Burger on myös rauhoittunut ja asettunut aloilleen, kihlaantunut naiseensa ja selkeästi tavallaan onnellinen. Juomatapojaan ei ole onneksi muuttanut vaan vieläkin sylki valuu pitkin leukaa, lompakot, puhelimet ja kortit katoavat ja nainen on epätyytyväinen. Pojat on poikia.

Puhuttiin yhteisen ystävämme itsemurhasta ja elämästä ylipäänsä aika syvälliseen sävyyn. Biologisen kellon tikityksistä ja muista asioista, prioriteettien muuttumisesta (koska mehän olemme täydellisiä miehiä) parisuhteen edetessä ja etenkin siitä, kuinka miehet eivät käy kahvilla keskenään. Jos nähdään niin kaljaahan siinä juodaan. Niin mekin teimme. Sitten oltiin humalassa.

Kun minä lähdin baarista kotiin, Burger päätti jatkaa iltaa vielä, suostutteluistani huolimatta. Aamulla tuli tekstiviesti, että mies oli päässyt kotiin ja nukkunut eteisen lattialla. Heräsin viestiin, valot ja tietokone päällä.

Minun pitäisi pakata ja hypätä junaan. Hahmottelen henkisesti pakkauskarttaa, merkkaan rukseja sinne tänne ja alalaitaan ehkä jo kirjaan (arvioituja) askelmääriä ja ilmansuuntia.

Tähän ihan loppuun haluan sanoa, että Annareetan uusin merkintä on ihan törkeän hyvä. Kantsii lukaista.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

(otsikko Machine Headia)

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Riga, Latvija

Käytiin sitten Pirpanan kanssa Lähi-idässä. Tarkemmin ottaen matkakohteena oli Latvian pääkaupunki Riika. Matkan alku näytti hyvin pahalle herätessäni tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kuumeeseen. Töihin oli kumminkin pakko mennä ja huomasin työskentelyn tapahtuvan puolella nopeudella normaaliin verrattuna. Kaikki tuli kumminkin hoidetuksi ja sain olla taas ylpeä yhteiskunnan rattaan osanen, osa tuottavaa kasvotonta koneistoa.

Torstain vastaisena yönä heräsin todella kipeän oloisena ja mittailinkin virallisiksi lukemiksi 39,2 ºC. Aamulla herätessä kurkku oli aivan uskomattoman kipeä, puhuminen teki todella pahaa ja olo oli suorastaan epätodellinen. Tavarat rinkkaan ja lääkäriin kysymään matkustuslupaa.

Lääkäri katsoi minua päätä pudistellen ja suorastaan yläsyöttöluukku auki, kun kerroin suunnitelmastani mennä ulkomaahan. Pienen keskustelun jälkeen matkalupa onneksi heltisi, diagnoosina nielutulehdus ja taskuun vielä penisilliinikuurin resepti.

Siispä junaan ja Pirpanan tykö. Palelin sohvalla täysissä vaatteissa peiton alla Pirpanan pakkaillessa kamojaan ja parin pysähdyksen jälkeen otimme suuntimaksi lentokentän. Olin positiivisesti yllättynyt matkan lyhyydestä (varsinkin myötätuulen vielä leikatessa tunnin lentoajasta vartin verran kumpaankin suuntaan lentäessä), lentokoneiden kaiutinjärjestelmän paskuus yllätti taas. Pikavauhtia sanelluista säännöistä koneessa ei saanut yhtään mitään selvää, vaan taitavathan nuo nyt olla valtaosalle matkaajista ihan tuttuja ennestäänkin.

Päästyämme perille, matkasimme bussilla keskustaan ja tallasimme sieltä hotellille. Välimatkojen lyhyys yllätti hyvin positiivisesti, samoin se, että hotellin kupeeseen oli rakennettu turisteja varten maamerkiksi Stalinin hampaaksi kutsuttu Latvian tiedeakatemian rakennus. Oli suhteellisen paljon helpompi löytää perille. Hotellille päästyämme kävimme juomassa hotellin baarissa yhdet limonadit ja sitten olikin laitettava yöpuulle. Hymyilytti nukkumaan mennessä päivän transportaatiovälinekattauksen suuruus: Ratikka, metro, juna, kaksi henkilöautoa, lentokone, bussi ja apostolinkyyti. Kaksipyöräiset, veneet ja laivat enää jäivät puuttumaan.

Perjantai valkeni vähän paremmassa kunnossa, noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Hotellin mukavan aamupalan jälkeen oli lähdettävä ostamaan hotellihuoneeseen mm. vettä ja jotain muuta juotavaa, varsinkin peläten yöllisen hikoilun aiheuttaman nestehukan tulevan uudestaan seuraavana yönä.

Ainoa ruokakauppa jonka löysimme, oli paikallinen Stockmann, kauppa, johon en normaalisti mene kyllä oikein millään asioimaan. Mitähän sitten? En näköjään muista. Hotellille mentiin ja ehkä lojuttiin siellä. En muista lähdettiinkö sieltä enää mihinkään, olo ei ainakaan ollut kauhean hyvä. Tosin paranemaan päin koko ajan.

Lauantaina löydettiin turisti-info ja saatiin kulkuohje paikalliseen eläintarhaan. Tarhassa oli aivan sikana ihmisiä ja näitä kaikkia tuntui yhdistävän täysi piittaamattomuus ruokintakieltoa kohtaan. Eläimet olivat oppineet tekemään jopa temppuja karkin toivossa. Sääliksi kävi varsinkin yhtä psykoosissa ollutta mustakarhua. Vaan oli siellä mukavaakin. Mangusteja, paskaeläin ja muita mukavia juttuja nähtiin ja päädyin siihen, että kirahvi on minun ehdoton suosikkini kissaeläimistä.

T.G.I. Friday’sissa käytiin syömässä ja se oli täydellinen muistutus siitä, mitä oikeasti hyvät hampurilaiset ovat. Suomeen tarvitaan ehdottomasti vastaava paikka. Illalla hotellilla juotiin kai parit kaljat, vettä tuli ainakin aivan hulluna ja yllättäen väsytti.

Sunnuntaina lähdimme käymään Miehitysmuseossa, sen viereisessä Pyhän Pietarin luterilaisen kirkon tornissa katselemassa maisemia ja lopulta lähdimme etsimään tarunhohtoista Ai Karamba! -nimistä ravintolaa. Matkalla bongasimme mukavia puistoja, paikallisen Kansallisteatterin ja mukulakivikatuja. Pääsimme perille vain huomataksemme, ettei kyseistä ravintolaa ole olemassa ainakaan siinä osoitteessa joka meillä oli tiedossa. Siispä kävelimme takaisin (olisimme menneet moikkaamaan Suomen suurlähettilästä mutta eipä tainnut kiinnostaa olla töissä sunnuntaina) vanhaan kaupunkiin ja menimme syömään hippihenkiseen John Lemoniin. Voinen suositella sitäkin. Ainakin se oli koko reissun ainoa paikka, jossa kuultiin edes vähän raskaampaa musiikkia (RATM: Killing In The Name Of). Muutoinhan Riiassa soi suhteellisen paska musiikki.

Illalla sitten vähän enemmän alkoholia hotellin baarissa (ullathuuus!).

Maanantaina olikin aika luovuttaa huone puoleen päivään mennessä ja lento lähti vasta seitsemän jälkeen illalla. Mitäpä siis sankariduomme tekee? Menee ostamaan tuliaisia ja istumaan vanhan kaupungin yhdelle lukuisista Double Coffeen terasseista. Jääkahvia ja jääteetä, ja hampurilaisten (T.G.I.) kautta linja-autoon ja lentokentälle kuluttamaan aikaa. Turvatarkastuksessa tuli hiki mutta kunnialla selvittiin.

Tänään nyt sitten saavuin kotiin ja aloitinkin kotielämän pyykkäämällä. Oh, joy!

Yhteenvetona voisin sanoa: Menkää ihmeessä. Todella kaunis kaupunki, eikä käy aivan hulluna lompakon päälle jos vähän katsoo, että missä syö.

Ensi vuonna sitten toiseen maahan reissaamaan.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Violet Skies

No kirjoitetaan nyt sitten kun teillä kaikilla on ollut niin kova ikävä. Minun pitäisi imuroida. Sen sijaan aionkin lämmittää viikonlopusta jäänyttä soijarouhekastiketta ja eilen keittämiäni uusia perunoita. Sitten aion syödä ne. Sitten ehkä siirrän tiskaamisen huomiselle. Siirrän näköjään pakkaamisen torstaille.

Molemmat mp3-soittimet ovat latauksessa, kaiuttimet syytävät linjaansa kammottavasti rauhoittanutta In This Momentia bunkkerin seinien heijastettavaksi ja minulla on tylsää.

Olen viettänyt aikaani tänään huomattavan paljon seikkaillen Wikipediassa, lukien mm. erinäisistä uskonsuuntauksista, okkultismista, suomalaisesta kirjallisuudesta ja sen sellaisesta. Minulla on pieni ongelma tatuointisuunnitelmani kanssa ja talouden kanssa suurempi. Aion silti syksyllä mennä penkkiin istumaan, jos vain mitenkään talous antaa myöten, niin pitkään tätä on nyt jo siirretty. Ehkä täytyykin antaa tatuoijalle vapaat kädet ongelmakohdan suhteen ja katsellaan sitten mitä tuleman pitää. Ja että pitääkö rasteroida mustalla jälkikäteen.

***

No nyt minä jo sitten syön tätä kastiketta ja perunaa. On kyllä aika hyvää, taas.

***

On mukavaa päästä Pirpanan kanssa käymään Lähi-idässä, toivottavasti kelit vain ovat puolellamme. Ei tästä nyt oikein meinaa muodostua mitään merkintää. Taidan mennä savukkeelle ja sitten jatkaa päämäärätöntä olemista (sekä elämässä että) internetissä. Internet kuuluisi muuten kirjoittaa isolla, ihan kuin muutkin paikannimet. Hassua.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Control Is Dead

Kahvini maistuu äärimmäisen hyvälle, kuten oikeastaan jok’ikinen aamu. Tänään aamun soundtrackina toimii pirteätä kesämusiikkia tarjoileva As I Lay Dying, huomattavasti parempi lähtö päivälle kuin eilisen valtaisa virheliike Sonic Youth.

Kuulin kaupungilla huhuttavan, että säät alkavat viiletä. Nyt taitaa olla niin, että on palkattava suosikkilakimieheni O. kehiin ja lähdettävä käräjöimään tästä Suomen kesästä. Reklamaatiota ainakin pukkaa, se on ihan saletti. Stiletti. Totta kai sitä termostaattia käännellään viileämpään päin kun on viikonloppu tulossa ja ihmisillä saattaisi vaikka olla kunnollinen mahdollisuus viettää aikaa ulkoilmassa hyvässä seurassa. Up yours, kuten Nykäsen Masakin sanoo. Matti kyllä saattoi tarkoittaa eri tavalla kuin minä nyt.

Miksiköhän Sonic Youth edes saa julkaistuksi musiikkia? Uskoisin valtaosan ihmisistä mieluummin kuuntelevan epävireistä lapsikuoroa laulamassa itkunsekaisesti Ave Mariaa, samalla kun heidän vanhempiaan hakataan brutaalisti teräasein kasvoihin lastensa silmien edessä.

Eilen tuli varattua pankista ulkomaan rahaa, rinkka on kaivettu napalmista esiin ja rokotuksia ei ole otettu. Matkakuume saattaa olla tuloillaan. Dengue-kuume and. Autokuume, mopokuume, keuhkokuume, kala- ja äyriäiskuume, lai lai. Onpas hyvä meno.

Taidan survoa elimistöön jotain maagista aamupalaa ja sitten lähteä suoriutumaan perjantaista, työtä ja leikkiä luvassa. Live long and promiscuite!

torstai 2. heinäkuuta 2009

Kaksi päivää Ameriikan synttäreihin

Kun nyt kahdelta taholta on tullut noita listauksia, niin ”kai määki ku pojatki”. Ja aloitetaan niistä hyvistä. Eipäs kun kerronkin ensiksi vähän kuulumisia ja sitten vasta listaan. Jepppp.

Alkuviikon aikana olen jälkikäteisesti masentunut viime kesän tuhlaamisestani. Ei, lapsoset, en puhu nyt rahasta, vaan siitä, kuinka tuhlasin koko kesän vapaat sisätiloissa. Ei paljoa kiinnostanut ulkoilmailu, sisäilmailu ja tietokoneen tuijottaminen sitäkin enemmän. Muistaakseni ainakin. Nyt olen ottanut kovan vastaiskun ja tämän viikon kahden ensimmäisen päivän ollessa vapaita työvelvoitteista, olen viettänyt kotona minimaalisia aikoja.

Yllätykseksenne en ole ollut teutaroimassa alkoholin kanssa ja sammuillut pusikoihin toisten päällekustavaksi, vaan olen makaillut auringonpaisteisessa puistossa, lukenut kirjoja ja nauttinut kesäisestä Helsingistä. On tämä kyllä upeata kelillisesti ja muutenkin. Kuvitelkaapa nyt tämä skenaario: Pilvetön taivaankansi, aurinko paistamassa suoraan viistosta ja muusta sopivasta kohdasta, hyvä asento pyyhkeellä makailla, hyvä kirja, jääteetä juomana, iPodista sopivaa musiikkia (Strapping Young Lad, Textures, Mnemic, Frank Sinatra, Turbonegro, Me First & The Gimme Gimmes…) ja yleinen huolettomuus.

Mutta siihen listaamiseen sitten.

Vihreää valoa:

- Tuska-festivaali oheisohjelmineen (hulluttelut)
- Kesä (vuodenajat)
- Kesäloma + matkailu (lähestyvät asiat)
- Kahvi ja keksit / pekoni ja kananmunat (aamupalat)
- Kuvaviestit (kommunikoinnin täsmennysmuodot)

Punaista valoa:

- 2,5€ kupillisesta seissyttä kahvia (riistohinnat)
- Välimatka (distanssit)
- Heikot unenlahjat (heikkoudet)
- Rahojen loppuminen (Big spendin’)
- Listaamisen vaikeus (haasteet)

Eiköhän näillä nyt taas päästä jo vähän matkaa eteenpäin. Nyt on päässä vain sekalaisia ajatuksia ja siksi pyydänkin teitä kaikkia katsomaan vasemmalle. Siellä näemme kuuluisan Turun Linnan. Oikealla taasen näkyy Olavinlinna ja nyt jos katsotte ystävällisesti suoraan eteenpäin, näette tässä kohtaa merkinnän loppumisen.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Synkkä ja heavy-aiheinen otsikko

Mitäs mitäs? On vähän vaikeata suhtautua mitenkään terveellä tavalla tulevaan työviikkoon, oltuani täysin ja totaalisen hunningolla koko viikon periaatteessa. Olin toki töissä torstain, mutta sitä ei ehkä nyt kumminkaan lasketa.

Perjantaina alkoi Tuska aivan mielettömässä säässä ja tuli nähtyä/kuultua kaikkia bändejä joita pitikin. Erityismaininnan ansaitsevat Callisto, Rotten Sound ja Neurosis. Hienoa pojat. Mutta ei jotain hyvää ettei jotain epähyvääkin, ainakin jälkikäteen tarkasteltuna. Saatoin innostua nauttimaan ihan rohkealla otteella erinäisiä alkoholipitoisia juomia ja vaikka humalatila tuntuikin hallitulta, koko lauantai meni ns. ihan päin helvettiä olowise.

Pääsin lauantaina alueelle kuudelta illalla, hirviömäisen krapulan jyskytellessä päässäni kuin Kai Hahto rumpusetin takana. Siis minä krapulassa, normaalisti hyvinkin ylivertainen tämän asian suhteen? What were they thinking? Ehkäpä jatkossa pitäydyn erossa valkkari-spritestä. Vaikka mukavan kesäinen juoma olikin ja helppo kanniskella muassaan.

Korpiklaani aloitti soittamisensa päästyäni sisään alueelle ja biisiensä hokemat (vodkaa, vodkaa, vodkaa…) tuntuivat ahdistaville. Kelikin oli suorastaan jäinen, varsinkin verrattuna edelliseen ja tulevaan päivään. Harmittelin takin kodissaoloa ja varmasti muitakin asioita. Sitten aloittikin Amorphis viihdyttävän soittovuoronsa päälavalla. Takuuvarman hyvä veto jälleen kerran. Amojen jälkeen juhlakansalle esitti omia laulujaan vankan comebackin tehnyt Pestilence. Pidin kovasti. Illan viimeisenä bändinä esiintyi Suicidal Tendencies aggressiivista sauvakävelyä harjoittaneen Cyco Mikon johdolla. Illan varsinainen kohokohta oli erittäin kovasti odot… odottanu… odottam… vartomani Texturesin keikka Tavastialla. Kyllä kelpasi kävellä Helsingin yössä tuntien niskan jäykistyvän ja tietäen repussa makaavan settilistan. Viikon sisällä olen siis nähnyt SEKÄ Faith No Moren että Texturesin. Eihän tällaista voi olla olemassakaan. Tajuatteko? Jyväskylässä ei varmaan tajuta mutta muualla joo.

Sunnuntai tuli kevyen krapulan muodossa ja huonosti aikataulutettuani kulkemiseni, missasin Medeian keikan täysin. Stam1na oli helteisen päivän mahtava aloittaja corpsepaintit naamoillaan ja soittivat melkein täyden keikan, kunnes joku älyn jättiläinen päätti heittää tyhjän muovipullonsa lavalle. Keikka loppui siihen biisiin. On kovin harmittavaa, että löytyy noin helvetin junttia jengiä vielä nykyäänkin. Kyseisellä keppostelulla kun saadaan bändien keikkojen aikaisemman lopettamisen lisäksi aikaan myös se, ettei jatkossa edes niitä muovipulloja saa viedä festareille. Sepä mukavaa, eikö vain?

Girugämesh oli juuri niin omituista kuin arvella saattoikin, Japanin pikkuihmiset vetivät hyvin omanlaisensa sekoituksensa nu metalia, huutoa ja piripolkkaa. My Dying Bride oli tylsä. Parkway Driven valomies ei paljoa ollut kiinnostunut etuvalojen käytöstä, tai ehkä hän vain unohteli liu’un sijainnin. Volbeat sitten… no joo, hyvä ja tasavarma, joskin alavireisesti laulettu, kuten Minkki kirjoittikin. Tai ainakin sinnepäin kirjoitti. Pääasia kai se on, että kirjoitetaan. Kirjainta toisen perään vaan, siitä se lähteepi. Tavastialla esiintyi vielä illan päätteeksi vajaamiehistöinen Sara, keikka oli vähäspiikkinen, hyvä ja tunnelmainen. Kuten aina kyseisen yhtyeen kohdalla.

Oltuani menneellä viikolla yhden päivän selvänä, nyt on aika varmasti laittaa itseään ruotuun. Tai ainakin ruodumpaan. Ruotuista oloa aletaan tehdä varmastikin hyvällä aamiaisella (innehåller t.ex. bacon, ägg och rostat bröd) ja yskimällä eilinen ulos. Sitten voisin myös itse mennä ulos. Jos vaikka menisi lukemaan jotain kirjaa? Suosituksia?

torstai 25. kesäkuuta 2009

'Cause I'm the best fuck that you ever had

Faith No More oli täydellinen. Melkein itkin Stripsearchin aikana.

For The Imperium oli mahtava. Oli hyvät bileet baarissa ja juhlajoukkio oli hauskaa nähtävää. Paino sanalla hauskaa.

Ei muuta.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Chinese Arithmetic

Onpas aikaa kulunut edellisestä oikeasta merkinnästä. On sen jälkeen varmaan jotain tapahtunutkin, en oikein muista, enkä oikeastaan edes välitä paskaakaan. Kotimaassa on matkailtu, töissä on idlattu, kaljalla on maksaa valeltu, ja muutoinkin on sateessa humputeltu.

Juhannus oli hyvä (paitsi sään puolesta tietty) ja betonilattian kipuilut ovat jo katoamassa. Seuraavana päivänä matkattiin Pirpanan kanssa kotiinsa voidaksemme mestaroida asioita oikein kunnolla. Pyhä ja vankka päätöksemme grillata Suomen suvessa (suuttuukohan muuten Suvi Suomi tuosta?) oli surkuhupaisaa katsottavaa sivullisille, jos heitä oli.

Loihdittuani pallogrilliin (luonnollisesti) vähintäänkin täydellisen hiilloksen, oli aika tirauttaa makkaroita ritilälle paistumaan. Isä Taivainen päätti sääherran ominaisuudessa pitää omaa kivaa ja antoi kastellulle maalle lisää kosteutta parituntisen tanakan sateen muodossa.

Grillaaminen onnistuikin sitten seuraavana päivänä ja ihminenkin kärysi. Kesä tuli (kasvoille) ja ei lähde pois. Ulkoilma houkuttelee jopa tällaista sisätiloissa vakaasti viihtyvääkin ja tuloksena on… erinäisiä asioita.

Olen nyt kahtena päivänä lähtenyt kotoa ulos nauttimaan auringonpaisteesta. Toissapäivänä tulin kotiin tanakassa humalassa ja palellen, eilen tulin kotiin kevyemmässä humalassa ja paria cd-levyä rikkaampana. Tänään tulen kotiin myös. Kunnosta en sano mitään, mutta YHDENTOISTA vuoden odottamisen jälkeen näen FAITH NO MOREn vihdoinkin livenä.

Ei haittaa, vaikka pitää siivota kotona heti kun olen tämän merkinnän taputellut loppuun. Ei haittaa vaikka pitäisi montakin asiaa. Illan (mahdollinen) settilista pyörii Spotifyssa ja.. ei pysty edes sanoin kuvailemaan tätä tunnetta. No kumminkin, huomenna on sitten töitä (käyn siellä kyllä tänäänkin mutta ajattelin kuitata vartin läsnäololla koko illan palkan) ja sitten perjantaista sunnuntaihin Tuskaillaan. Tule toki moikkaamaan sinne, mulla on varmaankin musta t-paita.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Tuku tuku lampaitani.

HÖhöhöhöö. Tissit. Liirum laarum. Kolmas päivä. Trööt träät prui prui.

Ei muuta, kiitos hei.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Overload

Olen aloittanut tämän merkinnän kirjoittamisen nyt monesti. Saan kirjoitettua rivin verran tekstiä ja pyyhin sen pois, otan siemauksen kahvista ja toistan saman. Nyt olen jo päässyt pitemmälle ja tästä on siis hyvä jatkaa. Jatketaanpa siis äärimmäisen mielenkiintoisen elämän seuraamista. Tulkaa perässä, tuolla se Miero jo näköjään odotellessaan venyttelee kertojalihaksiaan.

Edellisen merkinnän jälkeen lähdin töihin auringonpaisteen helliessä (tämä saattaa olla vale, ei oikeata muistikuvaa) kesäisen pääkaupungin katuja. Tepastellessani kohti työtä, modernin metallin hyväillessä kuuloluitani, fiilis oli hyvä vaikkakin hivenen harmistunut peruuntuneesta Hämeenlinnan reissusta, työkiireiden takia.

Töissä kaikki meni kuten normaalisti kuuluu mennäkin: odottelua, naurua, kahvia, hikisiä ihmisiä, alapäätyylisiä huumoreita ja sen sellaista. Päivän lähestyessä puoliväliä, alkoi päässä syntyä idea kevytmuotoisesta virvokkeiden nauttimisesta päivän päätteeksi. Siispä kaupasta hakemaan virvokkeet jääkaappiin valmiiksi ja takaisin työn touhuun. Lopulta työpäivän loputtua tuli tempaistua ns. pikakännit ja mentyä muutaman duunikaverin kanssa läheiseen baariin. Sieltä matkani jatkui taksilla syntiseen Kallioon (kiitos Panu, olen vähintään bissen pystyssä) ja pienen kiertoreitin kautta Kustaa Vaasaan.

KV:ssa tuli äärimmäisen nopeasti pilkku vastaan joten Nuumion ja Panun (Kesistähän en nähnyt ollenkaan, hänen toimiessa kumminkin jonkinlaisena Primus Motorina houkuttelussa kyseiseen baariin) kanssa kumijalka alle ja syntiseen keskustaan. Sitten alkaa ollakin tosi hämärässä muistikuvat mutta muistaakseni kävimme tulevassa kantiksessani yksillä, pikaruokalassa pikaruokailemassa (no shit) ja sitten halpamaisesti olen mennyt kotiini jättäen arvon leidit matkaamaan kohti uusia seikkailuja.

Sunnuntaina oli opinahjoni viimeinen koulupäivä tältä lukukaudelta, oppia alettiin survoa vastaanottavaisiin mieliin klo. 10.00. Minä olin autuaasti bunkkerini makuuosastossa vetämässä sikeitä. Heräsinkin hivenen yllättyneenä muruseni soittaessa puolen yhdentoista tienoilla. Siispä kovinkin nopeasti toimimaan, ja kahvin, pakkaamisen ja äänestysvelvollisuuden jälkeen kohti koulua. En myöhästynyt kuin vajaat kolme tuntia.

Saavuin siis paikalle 12.50 paikallista aikaa ja olin tervehditty sanoilla: ”Mukavaa kun viitsit tulla pistäytymään, Miero.” Äännähdin jotain ja menin istumaan. Kerkesin juuri parahultaisesti kuulemaan loppusanat ja lähdimme koulusta kesälomailemaan n. klo. 13.05.

Astuessamme luokasta ulos, eräs luokkatoveri päätti siteerata The Fast Show’ta sanoin: ”Anyone fancy a pint?” Siitähän se ajatus sitten lähti. Koulun lähibaariin istumaan, jaarittelemaan jargonia ja kuuntelemaan tarinoita 80-luvun villistä menosta keskustan baareissa. Muutamaa tuoppia myöhemmin lähdin matkaamaan rautatieasemalle ja hyppäsin junaan. Täytyy myöntää, että minä pidän ravintolavaunun konseptista.

Lopulta astuin junasta ulos oikealla asemalla ja muutaman viikon tauon jälkeen pääsin taas viettämään laatuaikaa (ei, en tarkoita ilmauksella seksiä, vaikka tokihan sitäkin, äärimmäisen hyvää sellaista) pariksi päiväksi.

Eilen palasin takaisin arkeen ja sen kunniaksi heräsin kuudelta. Soilwork soi ja kahvia haen kuppiini lisää. Minun pitäisi siivota. Tosin minun pitäisi myös elää hyvä elämä ja tehdä muitakin juttuja.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Väistöliike

Mielenterveystyö on tärkeä työ, hyvin ala-arvostettu ainakin rahakirstujen päällä istuvien mielestä selkeästi, mutta me tavan kansalaiset kyllä osaamme arvostaa. Muutamissa seuraamissani blogeissa on ihan tässä lähiaikoina sivuttu henkisen väsymisen tilaa, masentumisia ja yleistä alakuloa. Voisin toki kertoa omalta kohdaltani ihan elävästä elämästä kokemuksia, mutta enpä nyt sitten tohdikaan. Sen sijaan kerron eilisestä kohtaamisesta mahdollisessa uudessa kantapaikassani.

Eilen töiden päätyttyä joskus kymmenen tienoilla illalla, kävelin kotiinpäin. Ohittaessani erään mukavan pikkubaarin, näin tutun baarimikon tiskin takana vilkuttamassa. Äärimmäisen nopea pyörähdys ympäri myötäpäivään ja takaraivossa jyskyttäneen ”yhden tuopin” idea käytäntöön.

Tuttu baarimikko halusi tarjota minulle oluen, enkä sitä vastustellut laisinkaan. Rupattelimme hänen tehdessä duuniaan samalla ja oli mukava hetki nollata päätään hivenen. Kun tuoppi läheni loppumistaan (ei, en syönyt sitä lasia, höhlä), kysyi kyyppari, josko haluaisin toisen samanmoisen. Tokihan halusin ja ajattelin käydä vain nopeasti tupakalla. Idea käytäntöön.

Tullessani takaisin sisään baariin, oli paikallani (johon olin jättänyt takkini ja laukkuni) baaritiskillä joku naisduo tilaamassa juomaa. Jäin sivistyneesti seisomaan heidän taakseen ja heidän arpoessa tilaustaan (jotain mihin tulee giniä mutta se ei saa maistua ginille), kyyppari ojensi minulle olueni. Kun neidit olivat saaneet tilauksensa tehtyä, em. baarimikko ilmoitti heille heidän oleskelevan minun paikallani. Tein virheen. Sanoin heille, että toki saavat istumapaikkani, kunhan nyt vain otan tavarani pois lojuamasta.

Siitä hetkestä alkoi yksi omituisimmista monologeista pitkään aikaan. En rupea tässä kirjoittamaan sitä ulos mutta referoidaan.

”Onpa mukavaa, kun on tuollaisia herrasmiehiä vielä olemassa!”
”No, emmä nyt oikein tiedä herrasmiehestä… ihan normaalisti kuuluu hyviin tapoihin.”
”Näätsä, mulla ei oo kihlasormusta. Mulla oli, mutta et ikinä arvaa mitä se jätkä teki mulle?”
”Mun on kyllä tosi vaikea lähteä arvaamaan.”
”Se petti mua jonkun naisen kanssa pitemmän aikaa. Me oltiin yhdessä kuus vuotta, me ostettiin kämppä ja kaikki.”

Tästä eteenpäin nainen kävi yksinäistä monologiaan jonka aikana hän kertoi eron tapahtuneen pari viikkoa sitten, yrittäneen itsemurhaa kahdesti viikon sisällä (ekan yrityksen jälkeen myös karanneen sairaalasta), olevansa masentunut, alkoholisti, lääke- ja huumeriippuvainen ja varmasti vielä kaikkea lisää. Koska hyviin tapoihin ei kuulu vain lähteä kesken häipymään, join kiltisti oluttani (en muuten maksanut kummastakaan oluesta, ehkä maailman paras baari) ja ääntelin välillä joko hyväksyviä tai paheksuvia äänteitä. Aloin ahdistua puheensorinansa kestäessä ja loppuakaan ei näkynyt edes etäisessä horisontissa.

Lopulta oli pakko sanoa ihan suoraan olevani ahdistunut (kuten varmasti olivat kaikki baaritiskin lähellä olleet ihmiset, naisen puheääni kun ei ollut sieltä ihan hiljaisimmasta päästä) käydystä ”keskustelusta” ja sanoin käyväni hyvästelemässä kaverini. Nainen kiitti kun edes yritin kuunnella ja kättelyn jälkeen pääsin hänestä viimein eroon. Menin baaritiskiä vähän sivummalle ja kiitin kyypparia, sanoen ”Haluaisin jäädä vielä yhdelle mutta olosuhteiden pakosta mun on lähdettävä.” Hän vastasi erittäin sympaattisella äänellä:

”Ymmärrän.”

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Take me home

Tiedättehän te pikaruokaravintolat? Sitähän minäkin. Kolmen viime viikon aikana ne ovat olleet pääasiallisia lähteitä einehtiessäni. Sunnuntaina (kännissä) pyrkiessäni ahtamaan kebabia elimistööni, koin jotain ennenkokematonta.

Menin käymään eräässä nimeltämainitsemattomaan kebab-ravintolaan ja ihmettelin tiskillä henkilökunnan poissaoloa. Taputtelin rytmikkäästi tiskiin ja hyräilin mielekkäitä biisejä. Noin kahden minuutin kuluttua ihmettelin kovasti enemmän. Lopetin hyräilyn ja terästin jo hivenen menetetyn kuuloaistini äärimmilleen. Henkilökunnan tiloista eli ns. backstagelta kuului vahvaa yökkäilyä ja ensimmäistä kertaa eläessäni jouduin lähtemään ns. tyhjin käsin luottoravintolastani. Mielessäni tosin taisteli kaksi enkeliä: Toinen vakuutteli krapulaa ja toinen ruoka-ainemyrkytystä. Ennakkoluuloisena ihmisenä lähdin sittenkin amerikkalaisen hampurilaisketjun paikallismyymälään ostamaan hampurilaisia.

Mitäs muuta? Maanantaista lauantaihin tuli paiskottua töitä yhteensä 70 tuntia mutta kerkesin myös krapuloimaan ja katsomaan aina yhtä loistavan The Capital Beatin keikan. Auringonpaiste ja ska vain kuuluvat yhteen mielestäni.

Lauantaina oli duunissa sitten vihdoin kekkerit ja etukäteen pelkäämäni työtehtävä kestikin vain hyvin pienen hitusen verran aikaa. Pääsin siis nauttimaan ilmaisia alkoholijuomia runsaalla kädellä hyvässä seurassa ja tulihan taas rikottua tietynmoisia raja-aitoja: nyt on sitten Pieru Laine käynyt myöskin homobaarissa. Ainoa mikä DTM:ssa oikeasti häiritsi, oli se, että se tietty gaydomhood oli niin kovin alleviivattua. Vessaan mennessä pisti silmään vessojen merkit: gay guys ja lesbian girls.

Nyt olo on huono ja todennäköisesti tämä päivä on äärimmäisen pilalla. Eilisilta kulminoitui noin sataan kaljaan ja Miken hirviöhilloon. Kotiutumisaika on hämärän peitossa, jälleen kerran. Pöydältä löytyi aamulla hampurilaispapereita.

Pitäisi vielä keksiä jokin hyvä lopetustarina, jokin sellainen johon voisin siteerata Danko Jonesia. Haluaisin kernaasti lopettaa tämän merkinnän sanoihin ”take me home, to where my records are”, sillä se on todella hienosti sanottu.

Nyt menen etsimään jotain juotavaa.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

"Tää homma pois, pois, hoidellaan..."

Sunnuntaita. Koko vuoden (ei siis kalenterivuoden, vaan kesälomasta kesälomaan) löysimmän työjakson piti olla juuri nyt. Toisin kumminkin kävi. Tulikin kiireisin ajanjakso ja duunia ja koulua on käyty vailla vapaata ja mielenterveyttä. "Pääasia on että on töitä", sanoisi joku näsäviisas tähän. Vastaisin dekapitaatiolla. Viimeksi vapaapäivä oli kaksi viikkoa sitten ja 13 päivän urakkaputken tuntisaldoksi muodostui 144. Sisältäen siis myös lyhyitä kuuden ja seitsemän tunnin päiviä.

Viimeinen kiireinen viikko alkaa huomisesta ja finalisoituu lauantaina järjestettäviin juhliin. Koko tiimi pääsee siis vihdoinkin juhlimaan ja pitämään hauskaa. Paitsi tietysti eräät onnekkaat, jotka saavatkin tehdä ns. yöpurun eli vapautuvat työtehtävistään joskus kolmen jälkeen yöllä. Arvasit aivan oikein, me joita tämän homman tiimoilta on eniten rääkätty jo ennestään, olemme ne onnekkaat muurahaiset.

Nyt minä sitten katson näyttöä verestävin silmin ja huoun vanhan viinan hajua bunkkerin ilmatilaan. Tämän sunnuntain ajattelin pyhittää levolle raamatun oppien mukaisesti ja siis odotankin, että kauppa aukeaa ja saan ostaa limonadia. Sitten katson jonkun elokuvan, survon sisuksiini epäterveellisiä ruoka-aineksia ja vain olen. En aio nähdä tänään ketään.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Haalenneen kahvin kanssa.

Moi taas pitkästä aikaa. Kiirettä on pitänyt elämän erinäisillä osa-alueilla niin taajaan, ettei ole ollut aikaa eikä innostusta uuden merkinnän kirjoittamiseen. Lähiaikoina on varmaankin tapahtunut ”kaiken ja laista”, en osaa eritellä tapahtumia kauheasti.

Siispä juon kahvia nyt kotona ja listaan top-4:n. Se on tällä kertaa hyvin helppo. Haastan juuri Sinut tekemään saman:

1. Tuntematon Sotilas (neroudet)
2. For The Imperium @ Semifinal (auditiiviset herkkupalat)
3. Proteesisäätiö @ Darkside (auditiiviset herkkupalat)
4. Spotify (maailmanpelastajat)

Joo-o, ei tässä nyt ole oikein mitään kirjoitettavaa. Jotain kertonee tulevista viikoista se, että parhaimmillaan/pahimmillaan ensi viikolla on työtunteja 80, tällä viikolla päästään vain 48 tuntiin (plus tuohon päälle tietenkin sitten koulun velvoittamat läsnäolopakolliset 19 tuntia) ja seuraava vapaapäivä on tosiaan ensi viikon sunnuntai. Sitä seuraava vapaa on taas sunnuntai, työviikon huidellessa varmaankin yli 60 tunnin määreissä. ”Miten tuollaista jaksaa?” Kysyy Jaakko siellä keskipulpetissa. Hyvä kysymys ja lähiaikoinahan tuo selviää. Ehkä yksi määräävä tekijä on ainakin se, että minä ihan oikeasti rakastan duuniani. Kyllähän tällaiset kiirehetket aiheuttavat pieniä elämän hassutuksia. Kävin eilen työn ja Tuntemattoman (Smeds on nero, parasta teatteria mitä olen ikinä nähnyt. Mene ja katso.) välissä ostamassa reserviin sukkia ja boksereita ja juuri äsken kävin hakemassa pyykit kuivumaan ja varasin samalla jo nyt sunnuntaille pyykkivuoron.

Mutta nyt loput kahvit kitusiin ja Miero työhön. Palajan taas kun kerkeän, mahdollisesti kesäkuun puolella.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

"On soitettava Ilpolle."

Hyvää sunnuntaita kaikille tasapuolisesti. Paitsi tietty toisille vähemmän kuin toisille mutta te tiedätte oman arvonne ihan nimiä mainitsemattakin. Paitsi Seppo kun se on vähän vajaa. Mutta siis, asiaan.

Vappu meni dukkoillessa susirajalla. Kivaa oli. Varsinkin miltei koko ajan (tähän ei lasketa niitä hetkiä kun työstressailin etukäteen). Koska neiti C kertoili asioiden kulun jälleen kerran kovin loistavasti, jäänee minun tehtäväkseni enää sitten kertoilla visiitin jälkeisistä asioista.

Tulin siis eilen takaisin pääkaupunkiin ja junan pysähdyttyä ampaisinkin suorinta reittiä töihin. Minulla oli valtava hoppu ja vain rajattu määrä aikaa erinäisten vitaalien tehtävien tekemistä varten. Suoritin tehtävät hyvän etukäteisajattelun turvin puolessa tunnissa ja loppupäivä sitten menikin rauhallisen verkkaisessa tahdissa. Paitsi sitten, kun tiesin pääseväni kotiin erään askareen jälkeen. Silloin uurastin taas.

Töistä ampaisin ahman lailla kotibunkkeriin ja olin tovin tekemättä mitään mainitsemisen arvoista. Sitten alkoi yhteydenottojen vuo ja lopputuloksena suunnitelma mennä Töölönlahden rannalle hyvässä seurassa sanailemaan ja nauttimaan alkoholia auringonpaisteessa.

Ihmisiä alkoi saapua toiseltakin paikkakunnalta tätä tilaisuutta (tai sitten Tavastian keikkaa) varten ja aloimme kasata urheita joukkojamme Kampin rullauspaikalle eli sille oudonmuotoiselle ”torille” Musamaailman vieressä. Istuimme ja rupattelimme, päihdyimme hiljalleen ja väkimäärä kasvoi. Kun pääluku osoitti yhdeksää, oli aika siirtyä myöskin nauttimaan ateriaa. Siispä Arkadian Kebabiin einestämään. Sieltä oli tarkoitus sitten siirtyä Tölikälle ja houkutella myös iki-ihanat Nuu, Kesis ja Väkivaltainen Hippi seurueeseen. Emmepä menneetkään, vaan osan ihmisistä ollessa väsyneitä ja kylmissään (osoittaa kyllä ihailtavaa sitkeyttä dokata keskiviikosta alkaen vailla välipäiviä), siirryimme luokseni katsomaan Mokomaa ja Nicolea dvd:ltä.

Volyymi oli kova ja fiilis oli hyvä. Sitten piti siirtyä Tavastialle kyseisten orkestereiden performanssien pariin. Keikat olivat hyvät ja kaljaa myytiin rahaa vastaan. Valomiehet olivat hyvät ja hereillä (tosin harmittaa vähän Mokoman periaatepäätös kieltää värivalot keikoillaan) ja Nicolen miksaajana ollutta henkilöä oli viihdyttävää seurata. Luottomiksaajansa Hannu ei ollut paikalla vaan liukujen takana seisoi joku nuorimies, joka ainakin sivusta seurattuna oli kovinkin paniikissa keikan verran.

Keikkojen jälkeen olen lähtenyt kotiin ja mystisesti siirtynyt, sillä kotimatka on (jälleen) muistikuvaton eli muistivapaata aluetta. Kotona olen mennyt nukkumaan ja sitten on tapahtunut kummia.

Herään (tai oikeastaan havahdun) siihen, että asunnon ulko-ovi sulkeutuu. Klonks. Tuijotan ovea enkä oikein meinaa ymmärtää. Sitten tajuan, että olen unessa tai vastaavassa tilassa päättänyt siirtyä asunnosta pois, päälläni t-paita, bokserit ja yksi sukka. Olen siis laittanut itseni rappukäytävään vailla avaimia ja säädyllistä vaatetusta. Minuutit kuluvat, ne venyvät ja vanuvat kun istun rappusilla ja mietin seuraavaa liikettä. Lopulta, noin tunnin kuluttua, tajuan, ettei esim. lehdenjakaja ole nyt tulossa, joten minun on otettava härkää sarvista ja kohdattava seinänaapurini ensimmäistä kertaa. Asettelen käteni varovaisesti ovikellollensa ja pyöräytän. Ei hiiskaustakaan. Pyöräytän toiseen suuntaan. Sama lopputulos. Lopulta koputan varovaisesti oveen (tietämättä kellonaikaa ja mahdollisia unenlahjojaan) ja hyvinkin pian sisältä kuuluu ei-iloinen huuto: ”Kuka siellä?!?” Esittelen itseni ja kerron tilanteen. Naapuri tulee avaamaan oven, ojentaa puhelimen ja saan soitetuksi huoltomiehelle.

Siispä takaisin rappusille istumaan ja odottamaan huoltomiehen saapumista. Aika kylmä oli istua. Varsinkin kun saapumisajankohta-arvio oli humoristisesti alakanttiin. Lopulta huoltomies tulee paikalle avaimien kanssa. Ilakoin sydämeni pohjasta ja irtaudun patterista. Huoltomies pääsee rappuun ja asuntoni ovelle. Käy kovin nopeasti ilmi, etten ole pääsemässä asuntoon sisälle. Mies ilmoittaa ”ei meillä ollut sun asunnon avaimia tossa piikissä” ja soittaa kollegalleen, Ilpolle. Tämän jälkeen mies ilmoittaa lähtevänsä Myllypuroon joten masentuneena lyyhistyn takaisin patterin viereen nauttimaan sen viimeisistä lämmönhitusista.

Maailman pisimmän ajanjakson jälkeen kuulen rapun oven avautuvan (sitä ennen naapuri on lähtenyt jo asioimaan jonnekin ja ollut järkyttynyt minun istuessa edelleen kylmillä kivisillä portailla) ja tällä kertaa huoltomiehellä on valtava metallikehä täynnä avaimia. Yritän hymyillä mutta huuleni eivät meinaa toimia halutulla tavalla. Asuntoni ovi aukeaa nopeasti ja huoltomies itse ottaa palvelun hinnan puheeksi: ”Sä varmaan haluat alennusta tästä hinnasta?” Myönnän asian, enkä kerro, että odotutin soittamista juuri tämän kalliin hinnan takia, kunnes muistin vara-avaimien haltijan olevan Japanissa. Huoltomiehen mielestä palvelusta ei valtavan odottamisen jälkeen ole soveliasta pyytää korvausta ja olen erittäin samaa mieltä.

Siispä vihdoinkin, noin kahden tunnin ja neljänkymmenen minuutin kuluttua oven sulkeutumisesta, suljen sen jälleen, tällä kertaa itse asunnon sisällä oleskellen. Laahustan sänkyyn tietokoneen kautta ja nukun muutaman tunnin.

Nyt sitten juon kahvia ja harkitsen kauppareissua, olokin alkaa olla vähitellen lämmin.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Wudu

Allah Akbar! Täältä minareettien täyttämältä alueelta, rukousmattojen peittämiltä lattioilta, natiivien suorittamien rakojen keskeltä tervehdin teitä. Tai sitten bunkkeristani kipeänä.

Lauantaina alkoi duunissaollessani esiintyä pienimuotoisia tukkoisuuden ensimerkkejä ja minä niille viittasin kintaalla (en ymmärrä tuon sanonnan definitiivistä tarkoitusta). Ehei. Minäpoika se vain ryyppäsin ja rellestin, laulu raikasi, viini virtasi ja kovin oli kaunista naisseurakin.

Kohta on tuo vappu, amatöörit valkolakkeineen (tai Suzuki PV:ineen) lähtevät sankoin joukoin juomaan alkoholia kaupunkien keskustoihin ja puistoihin. Vapunpäivänä sitten haalaripellet ovat niin saatanan hauskoja olevinaan ja riekkuvat Ullanlinnanmäellä tuhansien ihmisten pitäessä heille vertaisseuraa. En ajatellut osallistua. Enkä toki voikaan jos oloni ei helpota. Jos ei olo tästä helpota, niin jää kotimaanmatkailu väliin ja muiden nauttiessa ensiluokkaista Spumaria tai muuta vastaavaa ilolientä, minä työnnän pääni sähköuuniin, nirhaan ranteita juustohöylällä ja muita vastaavia asioita.

En ole kaiketi koskaan ymmärtänyt vapun suurensuurta merkitystä koko kansaa yhdistävänä juhlana, sukupolvien välisen kuilun umpeenkuroajana, täysin vieraiden ihmisten tutustuttajana ja maailmanrauhoittajana. En muuten näin olettaisi vapun olevan, ellei Ilta-Sanomat (joo joo…) tällaista kyselyä oikein laittaisi ilmoille. Aika iso kysymys, etten sanoisi.

Sori, tuli pieni tauko tekstissä. Piti laittaa lisää teetä ja katkoa pari kaksihaaraista.

Sain tuossa viime viikon ihan lopulla tietää, että missä minä kesäni vietän ja odottelen innolla. Vaikkakin kesälomaa ei sitten olekaan viisi vaan kaksi viikkoa. Opinpahan uusia asioita varmasti ja työmatkakin lyhenee. Voin ehkä käydä moikkaamassa Nuunista töissään ja varastamassa työpaikan vessastaan jotain aina kun olen menossa töihin. Syksyn työkuviokin alkaa aueta vähitellen ja sitäkin odotan innolla. Ja pientä povailua jo ensi kevään jutuista ja mahdollisesta työaiheisesta rundista. Sepä olisikin mukavaa!

Nyt minä kumminkin rohisen, kuumeilen, niiskutan, dukkoilen ja litisen.

Hyvää päivänjatkoa koko porukan puolesta toivottaa,

Miero Laine

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Say Hello

Hyvää emmentalia kaikki. Työväen juhlahimon ansiosta tynkäisen viikon ensimmäinen työpäivä on totisinta totta ja nöyrähkö kertojahahmonne M. Laine istuu kotona kuumaa kahvia edessään, vaatepartensa vielä yön jäljiltä kovin vajavaisena, stereoiden syöstessä ilmoilla hyviä kappaleita toistensa perään. Ja Laine se vain istuu ja tuijottaa näyttöä ja miettii mitä kertoisi viikonlopusta. Pikakelauksella saisi hauskaa materiaalia (olettaen että biisit näkyisivät jotenkin kuvassa, esim. taivaalla liihottavina pilvinä kuten luontodokumenteissa).

Kertoisiko siitä, että Pirpana oli täällä kylässä ja se oli aivan helvetin kivaa? Vai siitä kun sai illalla kutsuviestejä dokaamaan mm. SAS Kamppiin ja ei mennyt. Vai siitä kuinka olisi pitänyt vetää edellisenä iltana nollauskänni (12 päivän työ/kouluputken päätteeksi sitä on näköjään aika väsynyt henkisesti ja se sitten kostautuu) mutta ei vetänyt, ja sen johdosta sitten sanaisen arkun täytteenä ei ollut ystävällisiä sanoja vaan pelkästään kylmiä ja julmia juttuja? Olenpahan nyt sitten saanut Pirpanankin itkemään.

Vai kertoisinko siitä, kuinka dokattiin ja viihdyttiin ja valvottiin aika myöhään (näin vanhuksen mittapuulla tarkasteltuna, teille nuorillehan se on varmasti ihan normaalia)? Saattaisi olla hyvä kertoa ehkä siitä, kuinka tein sunnuntaina oikeasti aika hyvää soijarouhekastiketta ja sitä tehdessä puhuttiin asioita halki, sellaisia asioita, jotka ovat varmasti kumpaakin vähän painaneet ja mietityttäneet. Ehkä kertoisin myös siitä, kuinka alkuilta tuli aivan liian nopeasti ja sitten olikin aika saattaa Pirpana rautatieasemalle.

Yksi asia josta kertoisin, on se että olen todella tukkoinen. Rintakehään painaa kuin kannabista poltellessa (pojat on kertonut), sieraimet ovat hyvin tukkoiset, kurkku on kipeähkö ja yskiminen on selkeästi tämän päivän trendijuttu.

Näistä kertoisin jos jostain kertoisin. Vaan enpähän kerro. Olen hiljaa ja niistän.

(Otsikko P.O.D.:ia)

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Say what?

Haista Mika Lintilä vittu. Taitaa M. Laine joutua sitten digiboksin ostoreissulle. Että saa jotain hyötyä tuosta todennäköisimmin läpimenevästä koko kansaa koskevasta pakkoverosta. Koen joutuvani tässä erittäin turhaan maksumieheksi. En käytä Yleisradion palveluita, Pasilat katsoin Ylen Areenalta mutta siinäpä se. Pärjään hyvin STT:n uutisilla ja radiotakaan en ole kuunnellut sen jälkeen, kun Radio Mafia muuttui soittolistapohjaiseksi NRJ:n kilpailijaksi nimeltä YleX.

Jotenkin tulee mieleen vähän… muistatteko edellisen laman? Tai no, valtaosa teistä ei voi muistaa kun olette niin pieniä vielä, mutta jotkut ehkä muistavat. 90-luvun alussa oli ihan reipas lama päällänsä ja silloin asetettiin ”vuoden taikka kaksi voimassaoleva” autovero vähän tasoittamaan valtion rahakirstun vajetta. Jep, se sama autovero jota maksat edelleen joka vuosi jos auton omaat.

Puhutaan vähän lisää nyt sitten politiikkaa samaan raivostumiseen.

Olen melkein aina ihmetellyt Amerikan Yhdysvaltain maailmanpoliisiuden mittasuhteita ja suhteellisen härskiä toimintaa. Otetaanpas esimerkkinä vaikka nämä nykyajan Johnny Deppit eli merirosvot. Kehitysmaan nimeltä Somalia aluevesillä ei ole nykyaikana turvallista seilata, sen tietävät merenkävijät. Laivoja otetaan haltuun, miehistöt joutuvat viidakkolomalle, varustamot antavat merirosmoille rahaa vastineeksi laivan väliaikaisesta säilyttämisestä ja miehistön lomailusta ja sitä rahaa.

Varustamot eivät pidä tästä ja pyrkivät suojelemaan laivojaan, niin kuin oikein onkin. Välillä nämä merten Jolly Roger-lippuiset vähäosaiset joutuvat tulitaistohon sotilaallisten joukkojen kanssa, joskus jopa pidätetyiksi. Kuten pari viikkoa sitten pidätetty Abdi Wali Muse. Nuorukainen (useimmat tietotoimistot ja uutislähteet antavat lapsosen iäksi 16 vuotta) pidätettiin Somalian aluevesillä ja on tuotu oikeuden eteen tuomittavaksi New Yorkiin. Ja aivan varmasti USA:n lainsäädäntöjen mukaisesti. Tässä kohtaa katoaa kyllä logiikka vahvasti.

Toinen asia mitä en tajua on USA:n ja Kuuban välinen... minäpä copy/pastean teille uutisen johon törmäsin Iltalehden (joo joo…) nettisivuilla 2.4. 2009 ja kursivoin sen tärkeän osuuden:

”Jos lakialoite toteutuu, Kuubaan matkustavien amerikkalaisturistien määrän ennustellaan nousevan jopa viiteen miljoonaan vuodessa.
Vuodelta 1962 peräisin olevan kiellon purkua esittää joukko senaattoreita. Kielto oli osa Yhdysvaltain kauppasaartoa, jolla yritettiin nujertaa Fidel Castron kommunistihallinto. Nyt maata hallitsee Fidelin Raul-veli.

- (Matkustuskielto) ei ole heikentänyt mitenkään Castron hallintoa, huomautti demokraattisenaattori Bryan Dorgan.

Tähän asti valtaosalla amerikkalaisista ei ole ollut asiaa Kuubaan, koska Yhdysvaltain laki kieltää amerikkalaisilta rahan käytön maassa. Kuuban-matkat ovat sallittuja vain toimittajille sekä urheilu- ja kulttuurivaihto-ohjelmien osanottajille.

Kuubassa käy vuosittain pari miljoonaa ulkomaista turistia lähinnä Euroopasta ja Kanadasta.”

Anteeksi mutta… miten on mahdollista asettaa tuollainen kielto? Eihän tuollainen mielivaltainen määrääminen voi olla mitenkään… siis täh? Sama jos eduskunta suuressa viisaudessaan nyt päättäisi, että suomalaiset eivät saa enää tästä päivästä eteenpäin käyttää rahaa Virossa. Siis ihan oikeasti. Jokaisessa maassa sen maan lakien mukaan. Jos olen Hollannissa ja imen jointteja päivät pääksytysten, ei siihen ole kotimaan lainvalvojilla mitään sanottavaa, vaikka meillä on lainsäädännössä kiellettykin tuo kannabistuotteiden käyttö.

Nyt joku roti tähän maailmaan.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Lusikka, Photoshop ja steariini.

Haluaisin kaivaa ruosteisella lusikalla silmäni pois kuopistaan, onpas mukavaa kun on kevät tullut tähän Jumalan hylkäämään pääkaupunkiin. Lähiaikoina ei ole tapahtunut yhtään mitään erikoista. Töitä on tehty, koulua on käyty ja välillä maistettu jopa alkoholia.

Ai niin, aloitin myös siivoamisen (torstaina) ja ajattelin viedä sitä eteenpäin (tänään tiistaina) ja kuka tietää, jos vaikka sen saatan jonain päivänä loppuun. Vain saadakseni taas aloittaa alusta. Kovin on lohduton tulevaisuuskuva. Tulisi jo velvollisuuksista vapauttava kuolema.

Viime perjantaina näin pitkästä aikaa ystävääni Saria (nimi epämuutettu) ja hauskaa oli. Kertasimme nopeasti muutaman (käytännössä 10–12) viime vuoden tapahtumia ja ihmettelimme maailmaa. Joimme alkoholia samalla ja nauroimme. Lopulta tuli aika Sarin lähteä kotiin ja minun luovuttaa eli mennä nukkumaan. Onneksi näin tein. Lauantain luento Photoshopin maailmasta oli hyvinkin asiatäytteinen ja vauhdikas. Aluksi pysyin kärryillä ja sitten kyllästyin. En siis oppinut varmaan mitään. Mutta ei se haittaa, onhan noita ammattilaisia maailma täynnä.

Eilen tuli Faith No Moren liput myyntiin, vaatimattoman 11 vuoden odottamisen jälkeen. Valuin Tiketin eteen puoli yhdeksän, blokkasin suunnilleen puolet jonosta ja ehkä kolmea yli yhdeksän lompakossani matasi kaksi pilettiä. Aivan valtava mielihyvän tunne täytti rintani, kuin steariinia olisi kaadettu yöllisen hekuman aikÄH.

Oletko muuten huomannut kuinka lempi on omituinen asia? Ei, nyt ei tule lässytystä, urpo. Jaksa vielä matkassa mukana. Käsittelen aihetta yhden pienen huomion verran, sitten voidaan vaikka puhua tisseistä? Okei.

Niin siis, hyvin omituinen asia on tuo lempi. Se muuttaa ja muokkaa katsojansa silmiä. Otetaan esimerkkinä (en ole muuten tästä Pirpanan kanssa keskustellut joten mennään nyt ihan intuitiolla) vaikka Pirpana. Pirpanan miesmaku suosii kaljuja, militaristisia miehiä, varmaankin sellaisia Vin Dieselin (voiko muuten olla enää miehekkäämpää nimeä?) näköisiä ja kokoisia janttereita.

Mitä minä sitten teen tässä? Mielestäni aivan helvetin (anteeksi tanskan kieleni) hyvä kysymys myöskin. Tällainen keskioluella vatsansa rakentanut ja muuten pulkannarua muistuttava pitkätukkainen hippi. Se on omituista.

Tissit, maailman hienoin asia. Yhdessä ja erikseen. Liiveissä ja ilman. Rasvattuina ja epä.

No niin, nyt on aika mennä itkemään vähäisen ja sitten kuurata asuntoa. Aion myöskin kirjoittaa lapun jonka jätän eteisen lattialle huomenna.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Syndroma tibialis medialis

Hyvää torstaita. Olen kahtena edellisenä yönä nähnyt pitkästä aikaa painajaisia ja nukkunut kaksiosaisia unia muutenkin. Tästä on tulossa taas jännää aikaa, jos kuviot alkavat mennä näin. Olen parin viikon verran kävellyt töihin ja takaisin, mukava vajaan puolen tunnin lenkki suuntaansa. Eiliseen asti.

Eilen ei mitään erikoista sinällään ollut itse lenkissä, keli oli hyvä ja jalat veivät kuin itsestään. Töihin päästyäni alkoi ensimmäiset merkit ilmetä mutta ohitin ne olankohautuksin ja jatkoin oleskelua. Iltapäivän juuri käynnistyessä lähdin auringonpaisteiseen Helsinkiin samoamaan ja lähteminen olikin hivenen tuskaisempaa. Annoin silti mennä. Käytyäni kotona juomassa kahvia, menin vielä suorittamaan urhoollista ostotoimenpidettä.

Tiedäthän tunteen kun joudut rationaalisista syistä luopumaan jostain sinulle tärkeästä? Minä tiedän. Olen vitkutellut tätä päätöstä mutta en voi sille enää mitään. Minä tarvitsen uuden lippiksen. Vanha on palvellut muutaman vuoden, kadottanut mustan värinsä ja imaissut itseensä vahvan tuoksun, sellaisen esanssin joka ei lähde edes pesemällä pois.

Siispä suuntasin kohti kolmea kauppaa: Shop Tetuania, vihollisliikettä ja snobistisen elitismin huipentumaa eli Stockmannia. Yksikään näistä ei ollut enää myyvä täsmälleen samanlaista hattua kuin silloin muutama vuosi sitten. Hyvin pettyneenä ja kipeämmin askelein suuntasin kulkuni kotiin ja vihoissani laitoin hattuni käymään pesukoneessa.

Nyt minä todella tarvitsen sitten sen uuden lippiksen.

Tänään lähdin kahvin voimin töihin jälleen kävellen ja nyt olikin sitten jo aika tuskaisaa kulkua luvassa. Urheasti kuin susikoira Roi viskoin jalkaa toisen eteen ja lopulta pääsin työmaahan. En odota kovinkaan innolla kotimatkaa tällä kertaa. Minun täytyy varmaan sittenkin sijoittaa viimeisiä roposiani matkakortin lataamiseen, ihan jo kyllä siitäkin syystä, että seuraavat neljä päivää tulen viettämään ottaen oppia vastaan ja kouluun en kyllä ajatellut kävellä. Matkaa on aivan liikaa.

Taidan mennä kiskaisemaan paperossin ja katsomaan josko tänään olisi jotain töitä tehtävänä. Voisin peräti mennä syömään vaikka aamupalaa.

Live long and prostitute.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pieni selvennys.

Voi teitä parkoja. Olin ajatellut, ettei minun tarvitsisi kirjoittaa tätä mutta mennään nyt, kun te olette niin päin väärää.

1. Olen oikeasti ihastunut Capriin. Koko hänen olemuksensa, äänensä, ulkonäkönsä, koko paketti saa minut kiihkon valtaan. Hänen seurassaan tuntuu oikealle.

2. En ole vaginan perässä.

3. Caprin hyvinkin tarkasti asioita kuvaavien merkintöjen jälkeen olisi tuntunut tyhmälle alkaa kirjoittaa samoja asioita uudelleen.

4. Merkintäni ovat jäämässä muutenkin lyhyiksi, ehkäpä on taas jokin biisiteksti työntämässä itseään ulos minusta, ja se näyttäytyy yleensä näin.

5. Olen myös kyllästynyt kirjoittamaan näitä merkintöjä.

Luulitteko te tosiaan, että kirjoittaisin muutoin kuin täysin tietoisena tyylikeinona edellisen merkintäni? Olen pitäytynyt merkinnöissäni hehkuttamasta, jättäen täten Caprille täyden vallan halutessaan julkistaa tämän ”tapailun” tai miksi tällaisia nyt sitten kutsutaankaan.

Mutta mutta, ruikuttakaa toki jatkossakin. Tässä nyt teille, internetin huolestuneet, tämä totuudellinen puoli asioista. Hyvää päivänjatkoa.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Hei vain, kansa.

Rakas päiväkirja. Tein äsken hyvää ruokaa. Harmi ettei ole ketään sitä jakamassa täällä. Caprin merkintä kertoi kaiken oleellisen, joten en koe tarpeelliseksi oikein tähtisadetikuillani hakkailla näppäimistöä ja kertoa enää mitään lisää. Ehkä pari juttua kumminkin:

- Elämäni pisimmät ensitreffit olivat 48 tuntia ja toiset 95 tuntia. Mitä seuraavaksi?

- Perjantai-iltana (jolloin muuten oikeasti saunottiin pitkään, ei lauantaina) join tosi monta kaljaa. Mentiin nukkumaan. Heräsin aamulla mystisesti olohuoneen sohvalta. En tiedä mitä helvettiä on tapahtunut yön tunteina.

- Piilottelin nälkääni ja söin paljon hyviä ruokia.

- Ikävöin välillä metallimusiikkia.

- Viihdyin aivan helvetin hyvin koko reissun. Paitsi yhden pienen hetken, mutta ei siitä sen enempää.

- Kotimatkalla harmitti istumapaikkojen täydellinen täyttöprosentti.

Joo, siinähän ne. Nyt on sitten tehty paluu arkeen, seuraavat 11 päivää ovat vielä täyttä puurtamista ja sitten yksi vapaa taas luvassa. Odotan ristiriitaisesti. Faith No Moren liput tulevat ensi maanantaina myyntiin onneksi, sitä odotan kovasti.

Taidan ottaa oluen.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Tahtilaji 18/17

Taidan olla vähän väsynyt. Eilinen meni tynkäisen työpäivän jälkeen niin, että hain kaupasta kaljaa, katsoin dokumenttia heavy metalista ja yllätysvisiitin tehneen siskon kanssa sitten ryypättiin ja kuunneltiin todella vaikeasti polyrytmistä musiikkia mm. f-vireessä.

Sitten pitikin lähteä Semifinaliin katsomaan Tuvalua ja 22:a. Olipahan muuten varmaan tämän vuoden parhaat keikat tähän mennessä. En jaksa nyt kirjoittaa mitään raporttia keikoista, aivan mieletöntä oli joka tapauksessa. Jäitte todella paljosta paitsi.

Tätä ennen onnistuin toki pilaamaan Pirpanan hyvän idean aivan totaalisesti ja olenkin siitä pahoillani. Kovasti toivon, että idea saa tuulta alleen ja lähtee kantamaan kuin väkeväsiipinen merihaukka kohti ulappaa ja suuria kalasaaliita auringon laskiessa elokuvamaisesti horisonttiin, pienten vaahtopäiden tyrskähdellessä vasten jylhiä kallioita.

Keikkojen jälkeen sitten kävelin kotiin laitamyötäisessä ja en ole puhelutietojen mukaan pyrkinyt kommunikoimaan puhelimitse kenellekään. Itse muistaisin kyllä puhuneeni. Olen kai sitten vain huutanut mykkään kommunikaatiolaitteeseen, jos kyseinen elektroniikan mestariteos on korvallani ollutkaan lain. Olen siis todennäköisimmin laahustanut katuja pitkin ja mylvinyt irrallisia sanoja tuijottaen maanisesti joka suuntaan: AUTO! MAKKARA! FOUCAULT´N HEILURI! TÄHTITYTTÖ!

Rock ’n’ roll.

Taidan lähteä jonnekin lomalle pääsiäiseksi, pieni irtiotto tekee varmasti hyvää. Muistakaahan lapset, että huomenna on kirkkovuoden ainoa surujuhla. Ei siis riekuta ja sodomoida ihan miten sattuu.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Hakurointia

Hyvää iltapäivää itse kullekin säädylle. Tämän työpäivän ollessa pituudeltaan lyhyehkö, ajattelin tuhlata kallisarvoista (ei ole oikeasti kallisarvoista) aikaani pieneen blogimerkintään ja vasta sitten siirtyä tekemään rästissä olevia juttuja.

Taas on jotakuinkin kuukausi vierähtänyt siitä, kun edellisen kerran tarkasteltiin hakusanoja. Otetaan taas vuolukermat maitokanisterin päältä:

Yllättävän paljon on tullut etsintöjä sanoilla ja sanayhdistelmillä koira + kulli. Mikä teitä oikein riivaa? Mikä niissä koirissa kiihottaa? Onko se niiden lipevä kieli? Mmmm... hilloa ja koirÄH

blogilista turhuuksien taivalta matkaten Pahoittelen (en oikeastaan), tämä blogi ei ole sinne tulossa.

tillin tallin tulkku, hyvin luistaa suksi.

aarne tanninen homo Mikähän ihmisiä niin kovasti kiinnostaa toisten seksuaalisuudessa? Onko se pelkoa? Mahdollista oman itsensä kieltämistä? Elämää kaapin sisällä?

blogi markus kajo jotain joka tuntuu jollekin Markus Kajo on kyllä ihan huippua.

hei en ole homo mutta harkitsen sitä Tästä voisin kyllä päätellä sinun olevan enemmänkin bi-curious?

kari hotakaisen kirjoitustyyli En ole juurikaan Hotakaista lukenut, joten en osaa sanoa sen paremmin.

kännitarinat ovat yleensä aika hauskoja.

kääpiöseksi on näitä internetin hullutuksia.

lue latinaa Siinäpä oiva neuvo, olisi hyvä haldata kyseinen kieli.

Soulin sihteeripalvelut varmaankin pitävät sisällään kahvinkeittoa ja papereidenpyörittelyä. Onkohan Soulissa muuten oma Sihteeriopisto josta sihteereitä valmistuu?

tytöt tahtoo pitää hauskaa + ”in the pink” Saattaahan se niin olla, että jos kohtaat esim. kaupungin yössä tyttöjä jotka tahtovat pitää hauskaa ja pelaat korttisi oikein, niin saatat jopa päästä ”in the pink”.

vesa vierikko coitukset Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorin panohommat kiinnostaa erityisesti? Käsittääkseni Teakin jengi tykkää viettää alkoholinhuuruista iltaelämää koulua vastapäätä, Milenkassa. Sinne vain ja Vierikon perään.

Siinäpä taas parhaat, minä alan nyt keittää kahvia ja harkitsen parin rästitehtävän tekemistä. Farewell!

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Madventure osa 2

(Pahoittelen, en jaksa kirjoittaa madventure-kielellä tätä merkintää sittenkään)

Kylläpä tien päällä voi olla sitten mukavaa! Tähän mennessä tapahtunutta: M. Laine ottaa allensa junan (ensimmäistä kertaa eläessään) ja matkaa täysin vieraalle paikkakunnalle viettämään levollista aikaa. Jännitys on valtava, oksennus hakkaa miltei kitalakea suuren tuntemattoman odottaessa, kiskokilometrien ollessa edessäpäin.

Itse matkanteko on helppoa ja mukavaa, hyvä musiikki ja kirja yrittävät pitää ajatukset kurissa, mutta hermostuneisuus pitää pintansa. Viimeiset parikymmentä minuuttia matkasta on silkkaa tuskaa, salaliittoteoriat jylläävät pään sisällä ja suorastaan kirkuvat apinan lailla.

Jalkautuminen alkuperäisväestön keskelle on hyvä ja hieno hetki. Natiivit osoittautuvat erittäin ystävällisiksi ja kommunikointikin on helppoa kuin makkara. Yhteinen kieli löytyy helpolla, toki on kohteliasta viedä mukanaan pienimuotoisia lahjoja, ihan vain jos vaikka natiivit eivät puhuisikaan ymmärrettävää kieltä vaan vain naksuttelisivat kieliään suulakea vasten ja niskojaan.

Reissun aikana saan tutustua niin paikallisen keittiön herkkuihin, eläintarhaan kuin mitä lämpimimpiin ystävällisyydenosoituksiinkin, useasti. Lopulta sunnuntai-ilta on niin vääjäämätön, että on pakko jatkaa matkaa, jättää herkät hyvästit, astua taas moderniin Ukko-Pekkaan ja lähteä tutustumaan arkiseen Helsinkiin ja työpaikan saloihin.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Madventure osa 1

No niin, tervetuloa koko jengi taas tänne taajuudelle!

Kun alkaa Babylon aiheuttaa tarpeeks jengaa yläpäässä ja alkaa tuntuu sille, et flippaa aivan överimääriä, on pakko hyppää oravanpyörästä veke ja ottaa etäpäiviä kapitalismin syövereistä. Siispä kamat reppuun, biksin ovi kii, dallaten stadin läpi steissille ja ekaan stogeen.

Ihan überit vibat, joten pitäkää ratracenne kauluspaitajengi ja hajotkaa sinne pakkaseen, meitsin missio on chilax! Siispä myy se vitun sohva, ota loparit siitä paskaduunistas ja te niinku mä, kolvi kohti tuntematonta. Tää jos joku on vittu far out!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Blaah.

Pulssi tempoilee, kädet hikoavat, hengitys on kiivasta, jalat ovat levottomat, on vain mahdotonta olla paikallaan, vatsa ilmoittelee haluavansa palauttaa ateriat yläsyöttöpisteen kautta. Tämä, hyvät naiset ja herrat, on sitä kun M. Laine jännittää. Nukkumisesta ei luonnollisesti ole tullut oikein yhtään mitään.

Jännittämisestä (tai sen aiheista tms.) sitten ensi viikolla lisää. Tänään on pitkästä aikaa kahdentoista (oletko muuten huomannut, että minusta on mukavaa kirjoittaa lukusanoja kirjaimin?) tunnin työpäivä ja odotan sitä innolla. Minulla ei ole oikein ollut lähiaikoina mitään kirjoitettavaa, lähinnä sitä kuinka juon kahvia (check) ja kuuntelen musiikkia (check) aamulla ennen töihin siirtymistä. Taidan olla jonkin asteen loman tai reissun tarpeessa. Kesarikin matkaa yhteen suosikkikaupungeistani.

Taidan ottaa äkkilähdön.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Tarina rikastumisesta

Näinhän se nyt on, maaliskuun viimeinen päivä, tilipäivä. Oli ihan huojentavaa (ja joo joo, juon kahvia ja kuuntelen heviä tällä hetkellä) nettipankkiin kirjautuessa huomata, että tilillä oli entisestä tilistä vielä huimat 3, jotain € jäljellä. Tähän asiaan varmasti kyllä myötävaikutti aikuinen päätös lauantaina ostaa kaljaa kaupasta luotolla.

Nyt on sitten taas maksettu vuokraa, internetiä ja cdon.comia. Kaksi jälkimmäistä luonnollisesti viikon myöhässä. Ei paljoa auttanut edes palkankorotus. Ai niin, tosiaan! Sain palkankorotuksen. Käydäänpäs rekonstruktiomaisesti tilanne läpi.

Prinssi M. Laine seilaa pitkin työpaikkansa käytävää ja on jo useana päivänä suunnitellut ankkuroituvansa pomonsa huoneen kohdalle pyytääkseen palkankorotusta, kunhan vain käytävän muut ovet olisivat kiinni. Nyt tällainen hetki on viimeinkin koittanut.

Miero Laine: (koputtaa oveen ja sanoo) Kop kop.

Pomo: Astuos peremmälle, jalo prinssi (ei kyllä oikeasti sanonut noin). Kuinka voin olla avuksi?

M: Olisi valuutasta kyse. Muistanette syksyllä työsopimusta allekirjoittaessanne sanoneenne, että tarkastellaan palkkaa sitten kun koeaika on ohitse.

P: Kyllä. Koskas se loppui? Tammikuun lopussa?

M: Joulukuun lopussa.

P: Mitenkäs pitkä sopimus sulla on?

M: Krhm, toistaiseksi voimassaoleva (alkaa epäillä pomon olevan seniilimpi kuin näyttää).

P: Ahaa. No sitten tää menee kyllä hallituksen kautta. Paljoa sitä summaa ei voida nostaa mutta jotain sille voidaan tehdä.

M: Ahaa, kiitos.

M. Laine karauttaa ratsullaan (ja jättää ilmeisesti purtensa parkkiin? toim. huom.) kohti auringonlaskua ja uusia seikkailuja. Aikaa vierähtää kuukauden päivät mutta pomo ei ota asiaa puheeksi. Lopulta M. Laine pysäyttää enduropyöränsä pomon ovelle ja avaa sanaisen arkkunsa.

M: (koputtaa oveen ja sanoo) Kop kop.

P: Stig ombord (ei kyllä oikeasti sanonut noin)!

M: Mitenkäs siinä valuuttahommassa nyt kävi?

P: Kuten sanottua, en sille voinut kauheasti mutta sain nostettua sitä taulukonmukaisesti 300 euroa*

M: Hienoa. Kiitos paljon.

M. Laine ampuu itsensä tykillä kohti työtehtäviä, täynnä tarmoa ja hienoja mielikuvia uusista asioista joita ostaa uuden taloudellisen tilanteen vuoksi. Ja näin tarinamme päättyy tältä kertaa, ehkäpä jatkoa seuraa vielä päivänä eräänä.





(* vuositasolla, eikä pomo edes kertonut asiaa noin, vaan kertoi palkan nousevan huimat 26€/kk. Onko tämä nyt sitä vittuilua?)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

36 Crazyfists soi tällä hetkellä.

Terapeuttisia asioita elämässä. Niitä on hyvä olla. Eilen vedin terapiamielessä aivan järjettömän kovan kännin ihan yksin, katsoin rumpuvideoita ja tinttasin kaljaa kovalla tempolla. Earth Houria tuli vietettyä baarissa (en siis pitänyt kodissa valoa päällä) ja kotona. Olen mennyt nukkumaan käsittääkseni ennen puolta yötä. Heräsin pirteänä vähän yli kahdeksan ja nyt olen jutellut Pirpanan kanssa puhelimessa ja juonut kahvia. Nyt kirjoitan tätä tekstiä.

Koska kukaan ei tunnu päivittävän blogiaan sunnuntaiaamuisin, taidan haastaa teidät kaikki top 4:ään. Tässä omani.

1. Pirpana (ilon aiheet)
2. kahvi (nautinnot)
3. Spotify (palvelut)
4. Pörssikurssit (masturbointikohteet)

Että näin.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Idiootti

Silmiä kirvelee, päässä huimaa, koko maailma huojuu. Oli sitten vissiin pakko juoda sitä alkoholia eilen runsaalla mitalla. Aluksi Nuun kanssa Loosessa, sitten kotona, sitten Kirmun uudessa lukaalissa, sitten eksyneen Nuun etsimistä, sitten bunkkerissa Nuun ja Kesiksen kanssa ja sitten järkevä ja aikuismainen päätös mennä nukkumaan.

Nyt istun töissä ja varmasti haisen vanhalle viinalle. Tästä työpäivästä tulee sekasortoinen. Otin onneksi bunkkerista mukaan yhden puolen litran oluttölkin. Jos vaikka välittömästi työsuoritteen jälkeen nauttisi sen pukkarissa.

Seuraavaksi minun pitäisi mennä muutaman metrin korkeuteen kiikkumaan vailla asianmukaisia (kyllä ne ovat töissä, en vain ole koskaan perehtynyt niihin) turvavaljaita. Vähän pelottaa.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

12/13

Hyvää huomenta, kauniit naiset, komeat miehet, pyllykarhut (kiitos Kiisseli), maailmanparantajat, ja oikeastaan ihan kaikki muutkin. Paitsi tietty kansallissosialistit ja muut idiootit. Teille ihan järjettömän paskaa ja huonoa huomenta.

Turvallisuuden olotila muodostuu monista asioista pään sisällä. Yksi niistä on varmasti rutiini ja toisto. Tämän takia mainittakoon nyt, että tällä hetkellä bunkkerin ilmatilaa hallitsee kanadalainen Propagandhi ja kahvi on erittäin onnistunutta. Noin, tulipas nyt turvallinen olo kirjoittaa tätä merkintää.

Tässä olisi pari tuntia aikaa ennen herätystä. Mitähän sitä tekisi? Eilen Pirpanan kanssa keskustellessa päähäni iskostettiin tiettyjä mielikuvia. Voisin tietenkin ajatella niitä, levitellä hilloa pitkin kehoani ja… osaatteko te tämän jo? Kaikki yhdessä?

Aina silloin tällöin joudun tinkimään periaatteistani. Hyvin harvoin joudun tekemään näin etukäteen. (teille jotka ette tunne minua, olen aika ambivalenttinen yksilö: Minussa asuu vahva ideologia JA mukavuudenhaluisuus) Joka tapauksessa, tingin erään paikan suhteen jo etukäteen ja yritän kovasti olla sitten siellä paikassa marmattamatta. Mitäpä en Pirpanan eteen tekisi, asuttaahan hän käytännössä koko päähäni mahtuvaa ajatuskuplaa. On tämä hullua. Toivottavasti päiväsi on yhtä vähästressinen kuin perhosen siivenisku, aurinkoa täynnä oleva ja muutoinkin paras mahdollinen. Äskeinen koskee jokaista, paitsi tietenkään kansallissosialisteja ja muita idiootteja.

Huomenna on viimeinen työpäivä ennen ruhtinaallista yhden päivän lomaa (normaalisti tunnettaisiin vapaapäivänä, mutta aion ottaa sen ihan lomailun kannalta), sitten on kuusi päivää töitä (joista aion olla läsnä viisi ja kuudennen ajan olen riiaamassa) ja sitten on varmaankin aika pitää vähän lomaa. Kollegat lähtevät ympäri Eurooppaa lentokoneilla(an), minä ajattelin siivota. Mahdollisesti kännissä.

Minulla on ikävä montaa ihmistä, kyllä te tiedätte. Special shout-outs go to my homies: H-nainen and Ghita. Ja niin, toivottavasti CC keksii jotain kirjoitettavaa. Voisi vaikka kertoa tisseistä? Ja hillosta (taitaa olla aika lopettaa tämä merkintä).

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

"Illaksi kotiin"

On tämä taas tällaista. Ei oikein mitään tapahdu, arki on hyvin arkimaista ja opinahjon tehtävät eivät tunnu tekevän itse itseään suoritetuiksi. Minulla ei vain olisi oikein mitään intressejä kirjoittaa asiatekstiä. Eipä toisaalta tämä asiatonkaan linja tunnu lähtevän.

Tekee mieli kahvia. Onkohan kello jo liikaa?

Minun pitäisi myös tiskata, paristakin syystä. Ensinnäkin, en halua tähän elämänvaiheeseen lemmikkieläimiä, varsinkaan lentäviä sellaisia. Jonkinlainen muunlainen lemmikki olisi ehkä ihan mukava. Paljonkohan maksaisi (hankinta- ja ylläpitokulut yhdistettynä) vaikka mammutti tai dinosaurus? Otetaan vielä takapakkia tuon äskeisen suhteen, voisin sittenkin ottaa lentävän lemmikin. En banaanikärpästä vaan lentoliskon. Antaisin sille nimeksi Finnair ja lentelisin sitten aina Finskillä töihin ja kotiin.

Ruoaksi se saisi metsästää citykanit ja häiriköivät pikkulapset. Iltaisin me sitten katsottaisiin pornoa, juotaisiin kaljaa ja oltaisiin best buddies. Annettaisiin toisillemme handjobeja nousuhumalassa eikä koskaan puhuttaisi niistä selvin päin.

Niin se menisi hyvin. Finskillä saisi todennäköisesti myös lentää päihteiden vaikutuksen alaisena, saa koiraakin ulkoiluttaa kännissä. Vai saako, Capri? Voisin aina soittaa Loosesta Finskille, että ”Tule hakemaan, otan sulle tosta jonkun pirkon matkaan mukaan niin voit sitä sitten ajella. Minä voin ottaa kuvia.”

Sitten kun elämä vähän seestyisi, alkaisimme tehdä kahdestaan mysteerimusiikkia, myytäisiin sitä Hollywoodin elokuviin ja ostettaisiin ikuinen elämä. Meillä olisi niin hauskaa, ettei kukaan edes voi käsittää. Minä ja lemmikkini, a match made in heaven.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Käänteinen Midas

Olen hyvä mokaamaan asioita. Jos haluat saada käytännön kusemaan, ihmissuhteet ihan päin helvettiä, koko maailman kaatumaan, tilaa paikalle lieromainen Mierolainen. Silkka karismansa ja läsnäolonsa riittää, jo alkaa tapahtua.

Joskus on vain tosi vaikeata hahmottaa joitain asioita, mittasuhteita, määreitä, miksi niitä nyt sitten milloinkin sanoo. Sitäkin useammin on vaikeata tuoda itsensä julki oikealla tavalla kirjoitetussa maailmassa, vailla äänenpainojen, kasvojen ilmeiden ja kaiken nonverbaalisen viestinnän tukea.

Työpäivä alkaa jo vähän yli kymmenen tunnin päästä, onneksi olen jo hereillä. En saanut nukuttua. Tule jo, kesäaika.

Loppusuoralla voidaan käyttää koko elämääni kuvaavaa määrittelyä, tämän sain eilen lukeakseni messengerissä. Ei laisinkaan paskemmin suoritettu, vai mitä?

Pirpana sanoo (21:52):
*ei, sä olet huono siinä
*et yllä edes tyydyttävään
*välttävä, sanoisin
*ellei peräti heikko


Ja koska olen nyt siteeraavalla päällä, voisin toistaa itseäni ja siteerata In Flamesin biisiä (tämän saman siteerauksen olen tehnyt joskus vuosi sitten muistaakseni) Disconnected. Tämän myötä hyvää päivää ja elämää:

I feel like shit, but at least I feel something

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

7/13

Sunnuntaista alkuiltaa. Viikonloppu on takana taas ja olen kovasti väsynyt. Olen työsuoritteiden lisäksi istunut koulunpenkillä ahkerasti ja osallistunut. Lauantaina oli töissä pienimuotoiset juhlat ja meininki oli juuri sopivan villiä ja hauskaa. Pomot olivat aika päissään ja viiniä kaadettiin lasien lisäksi pöydälle. Sain muuten lahjaksi töissä ruohoa (sellaista pääsiäisjuttua).

Kun bileistä loppui suosikkijuomani, ilmainen olut, oli aika ottaa suuntimaksi maailman paras Loose ja siellä istuivatkin Nuu ja Panu. Rahalla (muistaakseni sitä ei ole, eikä ollut eilenkään mutta kortilla) sai ostettua kaljaa, se kaatui kurkkuihin ja meni kuplien päähän. Peilipallon valot aiheuttivat harhoja ja pelkoja. Loosen jälkeen Nuun kanssa (Panu oli poistunut jo aiemmin seurueesta vedoten joko töihin tai seksiin) matkustettiin toistuvasti Kampin rullaportailla ja ilakoitiin Pick-A-Delissä. Muistaakseni myyjä tuli hyvälle tuulelle. Tai sitten petän itseäni jo aika vahvasti.

Aamulla sitten piti taas mennä kouluun ja kylläpä on krapulassa ikävä miettiä riskianalyyttisiä asioita: materiaaleja, palokuormia, vetävyyttä, istumapaikkoja, tiheyksiä, nousukulmia yms.

Koulun jälkeen kävin ostamassa läheisyydenkaipuussani jotain, jotta olisin lähempänä Pirpanaa. Ostin kananugetteja, karkkia, sipsejä ja dippiä. Lähestyn varmasti levenemällä horisontaalisesti. Nyt olen sitten syönyt yllämainittuja asioita ja nukkunut Sankarit sukkahousuissa läpi. Haluaisin vokotella.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Vaikka yritän pahimpani.

Bunkkerista kuuluu kummia. Yksityiselämässään mullistuksen keskellä oleva Miero Laine on käyttänyt kohta temppukirjansa jokaisen kikan, odotettu reaktio ei vain ole ilmestynyt paikalle.

Olisi hauska oikeastaan jättää tämä merkintä tähän mutta selitellään nyt sitten kuitenkin vähäisen.

Huomaan toimivani tietyn kaavan mukaan: Orastavan suhteen alkumetreillä kerron itsestäni epäedullisia asioita ja annan toiselle kaikki mahdollisuudet kunniakkaaseen perääntymiseen. Hyvin harvassa ovat jääneet. Pirpana näyttäisi nyt olevan jäävää sorttia. Vaikka olen liioitellut mittasuhteita ja todistanut olevani paska jätkä, pysyy hän matkassa mukana. Onko minun todella sitten antauduttava, avattava takki ja vain käveltävä kohti valoa?

Valosta tulikin mieleeni (jätin edellisen kappaleen lopusta yhden lauseen tietoisesti pois, säilyttäen näin pienen poeettisen tunnelman), olen edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Vähän yli viikon päästä siirrymme jälleen kesäaikaan (kuten äitini opettaa, aina aikoja vaihdellessa siirretään tuntiviisaria kesää kohti). Olen siirtynyt jo muutama viikko sitten itse. Tänäänkin heräsin jo kuudelta, herätys soi varttia vaille kahdeksan. Vähän yli viikon päästä herään siis vasta seitsemältä.

Tänään on vuorossa jälleen pitkä päivä (Hi, I’m Roberta from Spotify… keskeytti hyvän musiikin ja ajatuksen) ja huomenna samoin. En ole pitkään aikaan muuten laittanut tähän blogiin mitään videota taikka biisiä. Harmi. Nyt tulee asiaan muutos. Tämä aurinkoinen (olettamus, en aio avata verhojani) ja kofeiiniannosteinen aamu on hyvä aloittaa lempeissä ja kauniissa tunnelmissa. Laittakaahan siis itsellenne hyvä kahvi, ottakaa hyvä asento ja nauttikaa Erik Mongrainin virtuoosimaisesta ja kauniista soitosta. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Live This!

Koska suunnilleen jokainen merkintä alkaa (muistaakseni, en jaksa tarkistaa massiivisen laiskuuteni takia) maininnalla kahvinjuonnista, tätä merkintää en aio aloittaa niin. Vaikka totuuden nimessä myönnettäköön, että kahviahan minä tässä nyt juon.

Muistatko sen tunteen kun sydämesi ottaa ylimääräisiä sykäyksiä aina tekstiviestin saadessasi tai sähköpostiin kirjautuessasi, ihan vain siitä jännityksestä, että onkohan edes muutama sananen tullut siltä eräältä? Minä muistan nykyään oikein hyvin ja se tuntuu hyvälle. Kiitos Pirpana kun tuot hymyn näille synkeille kasvoille. Ja silmiin.

No niin, oliko nyt tarpeeksi lässyttelevä ja sydämiä täynnä oleva alku? Otetaan muutama hakusana ja sitten minun pitää mennä hakemaan pyykit koneesta ja tiskata. Palkallinen työ alkaa kahden tunnin päästä.

espoohon espooseen näitähän voi tehdä jokaisesta paikkakunnasta! Nyt kaikki mukaan taivuttamaan nurinkurisesti.

Heikki Malmberg
on Suomen ihan kärkinimiä rumpaleista. Käytti ainakin jossain vaiheessa Mike Manginin oppeja.

mitäs minä sitten kirjoittaisin tähän suosittelen koti- taikka ulkomaisia sanoja, välimerkkejä vähän sinne tänne ja katsellaan mitä siitä tulee. Voit vaikka julkaista koko homman blogina. Jos taas raaputtelet linkkarilla sanoja käsivarteesi, suosittelen ytimekästä eikä niinkään jaarittelevaa ja maalailevaa kerrontatyyliä.

savuke rakastellessa on hyvä laittaa tuhkikseen. Tuhkakupin voit sijoittaa vaikkapa partnerisi selän päälle, jos ajat takaapäin.

vapaa rakkaus treffit radio ei tähän ole oikein mitään sanottavaa.

No niin, loput hakusanat olivat kovin tuttua kauraa edellisiltä kerroilta joten niitä on turha toisintaa. Nyt on aika nauttia juoman loput ja sitten lähteä teutaroimaan kotiaskareiden kovinkin ihmeelliseen ja jännitystä purskahtelevaan maailmaan. Oikein hyvää päivää sinulle.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

"Miten ois, kiinnostaako jääkiekko?"

Ei tullut sittenkään näköjään meteorologien povaamaa jopa kymmentä senttiä lunta, valtavaa nietosmerta joka suistaa autoilevan kansan vastaantulijoiden kaistoille, ojienpohjiin, ahdinkoon ja itsemurhiin. Ei tullut pelkäämääni takapakkia henk.koht. varustelutasossa (ei, emme puhu nyt genitaalialueen varustelusta), vaan saan edelleen taittaa työmatkat kevättakissa mutta taitaa silti olla parasta tänään kumminkin laittaa maiharit. Että olkaa hyvä, Capri ja Kiisseli.

Lisää kahvia tietoisesti kääntyvän (ja käännytettävän) unirytmin aisoissa pysymiseksi ja maltillisena ohjausliikkeenä. Ruotsalaista metallia valumaan pitkin korvakäytäviä, korkeaoktaanista ja nopeatempoista korvakarkkia. Tästä saattaa tulla vähän vaikeampaa kuin olin ajatellut, mutta suunta kun on selvä ja lopputulos kirkas, eivät pienet vaikeudet tee matkasta huonompaa, oikeastaan päinvastoin, palkitsevamman.

Tänään on taas uusi osio tulikoetta, ei kuvausryhmää mutta muuta ryhmää kyllä. Katsotaan pettääkö tekniikka eilisen tavoin vai päästäänkö kunnialla hommista läpi.

Tuntisinpa ystävällishenkisiä saksiniekkoja, huomaan kaksihaaraisten pitävän valtakuntaansa frisyyrissäni. Nuo syöpäläiset, keratiinikummajaiset, on saatava kuriin. Ordnung muss sein!

This just in: Aina silloin tällöin minuun kontaktia (nyt ihan lähiaikoina kapeammalla intervallilla) ottava Pianisti pyysi minua mukaansa illan jääkiekko-otteluun. Jotenkin kummasti sain kieltäydyttyä. Juuri ja juuri. :D

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Coverointia, elävää kuvaa ja vokottelua supreme.

Hyvää huomenta, Internetin katajainen kansa, sen kummitukset ja portinvartijat. Mitä juuri Sinulle kuuluu tänään? Ole toki hyvä ja kerro kommenttilaatikkoon, olisi mukava saada tietää. Minulle kuuluu ihan hyvää, keskiarvoista parempaa oikeastaan.

Lauantaina taas juhlittiin, Odéonin pitäessä seuraa baariin asti, ystäväni Anssin saapuessa myös paikalle. En muista mitä kaikkea on tapahtunut mutta hauskaa on ollut. Lopulta lähdimme Anssin kanssa Virgin Oiliin, katsomaan kuinka Suomen eturivin muusikot (Kuoppamäki, Nyman, Vartiainen, Paakari, Tuomi, Komulainen…) pitävät hauskaa soittaessaan. Keikka oli aivan mieletön vaikka yleensä en ole niinkään kovasti innoissani cover-bändeistä. Ehkä juuri kyseisten muusikoiden raudanluja ammattitaito tuo kyvyn varioida lennossa, hauskuutella ja olla ottamatta niin älyttömän tosissaan asioita. Joskus cover-bändiä katsoessa oikein harmittaa kun yritetään toisintaa alkuperäinen versio yksi yhteen. Kukin taaplaa tyylillään.

Virginistä piti lähteä sitten kotiin ja olen taas suorittanut kännipuhelun, aika rohkeasti vielä, tietämättä onko vastaanottaja esim. unten mailla. Kuuntelin taas hunajaisen äänen kauniita äänteitä ja olin hurmattu. Pirpana todella tietää mistä naruista vetää. Kotiuduttuani saatoimme jatkaa keskustelua johonkin neljään asti internetitse, ei ole kovin usein tässä kropassa valvottu niin pitkään vallitsevan humalatilan ollessa tanakkaa luokkaa. Eikä kyllä muutenkaan, me eläkeikäiset menemme illasta riippumatta aikaisin nukkumaan, bingolappujen suloiset unikuvat mielessämme.

Eilen sitten podin vähemmän krapulaa kuin pelkäsin, unimäärien ollessa kumminkin kahtena edellisenä yönä vajavaiset kuin… en keksi tähän mitään poliittisesti korrektia mutta hauskaa. Mentiin Minkin ja Kokoomuslaisen kanssa eläviin kuviin katsomaan The Watchmeniä. Leffa oli hyvä, tosin ehkä hivenen pitkähkö eli kolme tuntia. Minua häiritsi hieman Tri. Manhattanin suuri yhteneväisyys Maynard James Keenanin kanssa. En tiedä kumpi on kopioinut kumpaa: sarjakuvasankari 20 vuoden takaa vai kameleonttimainen taiderocktähti. Yhtä kaikki, leffa oli hyvä ja suosittelenkin sitä kaikille mutta kantsii ehkä joku avannepussi napata matkaan mukaan.

Ja niin, hei jätkät! Siinä näkyy tissit!!!

Leffan jälkeen sitten palasin kotiini vokottelemaan ja siinäpä sitten koko hurja viikonloppu olikin paketissa. Nyt alkaa uusi työviikko, erittäin raskas sellainen ja koko viikon tuntimäärä kouluinensa ja kaikkinensa on noin seitsemänkymmentä. Seuraava vapaapäivä on ensi viikon sunnuntai. Sitä odotellessa.

Mutta ihan oikeasti, mitä Sinulle kuuluu?

lauantai 14. maaliskuuta 2009

This is Sparta!

Jouduin eilen tulikokeeseen, monellakin tavalla. Aamulla menin töihin (tämä ei ollut tulikoe) taistelemaan väsymistä vastaan. Olin herännyt yli tuntia ennen herätystä ja kahvi ei tuntunut enää toimivan halutulla tavalla. Töissä sitten haukottelin aktiivisesti ja tapoin aikaa. Saatoin pelata jopa pasianssia. Sitten kello oli yhtäkkiä sen verran, että oli pakko aloittaa työskentely ja kämmenet alkoivat hiota. Ensimmäistä kertaa siis tulille ja onneksi Yleisradion tv-ryhmä oli todistamassa tätä tilaisuutta myös. Suoriuduin suoritteesta miltei virheettömästi ja tämähän johti eittämättä siihen, että välittömästi kun oli mahdollisuus töistä irrottautua, suorastaan juoksin duunin viereiseen kantikseen ”palkitsemaan itseäni”.

Täällä soi muuten lauantaiaamuun sopiva Burt Bacharach.

Aloin siis uuden trendini mukaisesti ryypätä lounastamatta mitään, vatsalaukkua täytti vain yksi sämpylä vatsahappojen seurana. Kaljahan meni päähän aika tehokkaasti (huomaatteko puolustelevan linjauksen jo?) ja hymy paistoi kasvoillani auringon kanssa kilpaa. Sain eräältä entiseltä kollegalta paheksuntaa aikaisesta baariajastani ja kutsun lähteä Tampereelle tupareihin tänään. Taitaa jäädä Tampere väliin kylläkin.

Baarista kampesin itseni kaupan kautta kotiin ja nautin ravitsevan mikropizzan ateriaksi ja jatkoin sen jälkeen oluen sijoittelua pitkin vatsalaukkuani. Tämä tarina kestää aivan järjettömän pitkään jos en lyhentele.

Odéon tuli kylään ja katsoimme valtavan hauskaa stand upia ja päihdyimme lisää. Sitten piti mennä Bruuveriin sisätupakoinnin takia. Join vissiin puolitoista tuoppia? En muista. Ja laitetaan nyt se lause jota tuossa puolustelevasti tähän pedattiin ja jonka ihanainen O tuolla edellisen merkinnän kommenttilaatikkoon minulle valmisteli. Oletko valmis? Hyvä.

Olin Odéonin kanssa juomassa, mutten kestänyt, joten menin kotiin.


Menin naapurin kebabin kautta kotiin (kellonajoista ei käsitystä, varmaan aika aikaisin) ja olen kaiketi syönyt. Sitten olen puhunut puhelimessa Pirpanan kanssa ja muistikuvat ovat hyvinkin rajoittuneet. Muistan vain hypnoottisen ja äärimmäisen kauniin äänen ja yleisen iloisuuden. Olisin nyt aika helposti vietävissä, voi pojat.

Nyt kello on noin puoli yhdeksän ja taidan keittää pitkästä aikaa kahvia ja lopettaa tämän (kolmannensadan) merkinnän kirjoittamisen. Kahvin kanssa taidan nauttia muutakin kuin yleistä kansalaisluottamusta eli luen uutisia. Voin lukea myös ääneen jos haluan. En ehkä halua. Haluaisin kyllä lukea ääneen uutisia ja muokata niitä lennossa, aiheuttaen paremmassa puoliskossa yllättyneitä huudahduksia:

- ”Mitä?!? Ranskan presidentti on linnoittautunut Louvreen?!?”
- ”Jepp. Niin tässä lukee. On panttivankeja ja suuren maailman meininki.”

Parempi puolisko saapuu paikalle.

- ”Sä oot kyllä just tollanen, sehän vain kävi uuden näyttelyn avajaisissa. Oot kyllä aina niin älyttömän hauska ja valloittava, käypäs tohon selälleen niin minäpä vähän imÄH”

torstai 12. maaliskuuta 2009

Omituisesti jäsennetty, lähinnä kofeiinista

Tämä tulee vielä kostautumaan. Elimistöni on eri mieltä kanssani nukkuma-ajoista ja muista vastaavista asioista. Toissayönä nukuin kahdesti: ensin puolesta yöstä vähän yli kolmeen ja sitten puolesta viidestä vähän yli seitsemään. Tämän jälkeen olikin mukavaa lähteä töihin opettelemaan aivan uusia juttuja Bastillionin opastuksella, miehen joka oli sanojensa ja hajun perusteella istunut baarissa puoleen neljään.

Töissä mentiin kahvin ja parin leivän voimalla, puolen viiden aikaan sain tietää, että työpäiväni venyykin suunnitellusta viidestä noin kymmeneen. Siispä lisää kahvia. Oli kyllä erittäin hyödyllistä tehdä pitkä päivä, tänään on levollinen mieli astua puikkoihin. Varsinkin kun tietää saavansa mokailla vielä ihan pienen hetken.

Tiedäthän sen tunteen, kun silmäluomet painavat tonneja, silmät punoittavat ja kirvelevät ja elimistö tärisee kofeiiniyliannostuksesta? Minä tiedän joka päivä.

On mukavaa kun Ghita tulee tänään katsomaan työskentelyäni, olinhan minä vastavuoroisesti lauantaina katsomassa hänen työskentelyään. Vuoroin vieraissa, sano. Loppupäivä sitten meneekin mokaillessa ja kahvia juodessa. Olen vahvistanut kofeiiniriippuvuuttani kovin, vaan minkäs teet? Herätykseni soi neljä minuuttia sitten, heräsin melkein tunti sitten. On vain pakko juoda kahvia enemmän jaksaakseen. Ehkä tämä on ohimenevää.

Iltaisin en malta käydä totuttuun aikaan nukkumaan. Pitää datailla ja hassutella Pirpanan kanssa. Jos vaikka vielä joskus näkisi tisÄH.