tiistai 31. maaliskuuta 2009

Tarina rikastumisesta

Näinhän se nyt on, maaliskuun viimeinen päivä, tilipäivä. Oli ihan huojentavaa (ja joo joo, juon kahvia ja kuuntelen heviä tällä hetkellä) nettipankkiin kirjautuessa huomata, että tilillä oli entisestä tilistä vielä huimat 3, jotain € jäljellä. Tähän asiaan varmasti kyllä myötävaikutti aikuinen päätös lauantaina ostaa kaljaa kaupasta luotolla.

Nyt on sitten taas maksettu vuokraa, internetiä ja cdon.comia. Kaksi jälkimmäistä luonnollisesti viikon myöhässä. Ei paljoa auttanut edes palkankorotus. Ai niin, tosiaan! Sain palkankorotuksen. Käydäänpäs rekonstruktiomaisesti tilanne läpi.

Prinssi M. Laine seilaa pitkin työpaikkansa käytävää ja on jo useana päivänä suunnitellut ankkuroituvansa pomonsa huoneen kohdalle pyytääkseen palkankorotusta, kunhan vain käytävän muut ovet olisivat kiinni. Nyt tällainen hetki on viimeinkin koittanut.

Miero Laine: (koputtaa oveen ja sanoo) Kop kop.

Pomo: Astuos peremmälle, jalo prinssi (ei kyllä oikeasti sanonut noin). Kuinka voin olla avuksi?

M: Olisi valuutasta kyse. Muistanette syksyllä työsopimusta allekirjoittaessanne sanoneenne, että tarkastellaan palkkaa sitten kun koeaika on ohitse.

P: Kyllä. Koskas se loppui? Tammikuun lopussa?

M: Joulukuun lopussa.

P: Mitenkäs pitkä sopimus sulla on?

M: Krhm, toistaiseksi voimassaoleva (alkaa epäillä pomon olevan seniilimpi kuin näyttää).

P: Ahaa. No sitten tää menee kyllä hallituksen kautta. Paljoa sitä summaa ei voida nostaa mutta jotain sille voidaan tehdä.

M: Ahaa, kiitos.

M. Laine karauttaa ratsullaan (ja jättää ilmeisesti purtensa parkkiin? toim. huom.) kohti auringonlaskua ja uusia seikkailuja. Aikaa vierähtää kuukauden päivät mutta pomo ei ota asiaa puheeksi. Lopulta M. Laine pysäyttää enduropyöränsä pomon ovelle ja avaa sanaisen arkkunsa.

M: (koputtaa oveen ja sanoo) Kop kop.

P: Stig ombord (ei kyllä oikeasti sanonut noin)!

M: Mitenkäs siinä valuuttahommassa nyt kävi?

P: Kuten sanottua, en sille voinut kauheasti mutta sain nostettua sitä taulukonmukaisesti 300 euroa*

M: Hienoa. Kiitos paljon.

M. Laine ampuu itsensä tykillä kohti työtehtäviä, täynnä tarmoa ja hienoja mielikuvia uusista asioista joita ostaa uuden taloudellisen tilanteen vuoksi. Ja näin tarinamme päättyy tältä kertaa, ehkäpä jatkoa seuraa vielä päivänä eräänä.





(* vuositasolla, eikä pomo edes kertonut asiaa noin, vaan kertoi palkan nousevan huimat 26€/kk. Onko tämä nyt sitä vittuilua?)

20 kommenttia:

  1. Melko motivoiva korotus! :D Mutta pitäis kai olla tyytyväinen että on duunia ylipäätään :S

    VastaaPoista
  2. :D :D Voi paska. Mutta: riippuen veroprosentistasi tolla saa monta kaljaa ainakin Roskapankissa. Ja uskoisin, että sillä saa neljä askia röökiä, oli veroprosentti mikä tahansa.

    Mutta no, sulla on kuitenkin se etuoikeus että sun duuni on tosi kiinnostava ja kiva.

    VastaaPoista
  3. oi jumaleissön, mä aattelin että kuukausitasolla ja olin että BILEET, tästä lähin miero maksaa kaikkien kaljat! :D mutta äh. ja edellisiin yhtyen ja vielä lisäten, että onneksi sulla on sellaisia työsuhde-etuja, joista pääsevät myös muut nauttimaan (kiitos)!

    VastaaPoista
  4. mun mielestä kaikki rahamäärät kannattaa miettiä roskapankin kaljoissa, koska niitä saa aika monta. ja viinilasillisiakin saa melkein yhtä monta. mä haluisin kaljalle roskapankkiin! tai viinille.

    mulla on jäljellä 8,42 euroa ja palkkapäivä on 10. nälkiintyisinpä pahasti tänä aikana, jotta pääsisin sitten laihana juomaan kaljaa roskapankkiin palkkapäivänä.

    VastaaPoista
  5. kaikkihan tuntee grafenwalder-indeksin? siis sen, missä ansiot (tai ylipäänsä rahan arvo) mitataan lidlin kaljoissa. se on kai halvinta mahdollista, olen ymmärtänyt. että jokainen meistä voisi elää kuin kuningas, kaljakuningas!
    muista nuu, että laihojen (tai tyhmien, jotka unohtaa syödä kun on niin kiire juoda, terveisiä viime perjantaille...) tarvii juoda vähemmin kuin meidän pulskien. ettei tule esims tarve jutella muurahaisille.

    VastaaPoista
  6. Ohhoh :D Mutta onhan 26 euroa silti enemmän kun 8 euroa. Ja kaikkihan ne on kotiinpäin. Ja ja ja.

    ..sori, en keksi enempää positiivista sanottavaa.

    VastaaPoista
  7. Ja meillä on tässä käänteinen esimerkki: Hain duunia mielestäni aika korkealla palkkatoiveella, ja ne toppas mun toiveen päälle vielä nämä kolmesataa (kuussa). MUTTA nyt mua pelottaa ihan vitusti, että mikä kusee: miten vaativaa se duuni sitten on, kun ne aikovat maksaa noin paljon? Joudunko nyt luovuttamaan esikoiseni, viikonloppuni ja mielenterveyteni sille lafkalle?

    Toivottavasti en saa sitä. Mut vittu just soittivat että oon EHKÄ jatkossa:( Argh.

    VastaaPoista
  8. onneksi sielun menettämistä ei enää tarvitse pelätä ;)

    VastaaPoista
  9. Joo ei se on myyty, samoin kuin isoäiti. Ne vaati noi sillon esimaksuna niiltä,jotka valitsi markkinoinnin suuntautumisen :(

    -P-

    VastaaPoista
  10. Lisää liksaa, siistiä! Kuin halpaa se kalja Roskiksessa oikein on? Aina käydessäni on kunto ollut sitä luokkaa, etten ole tajunnut rahasta enää mitään. On siis jäänyt kaljan hinta noteeraamatta.

    VastaaPoista
  11. oisko muistaakseni 2 € / tuoppi aina ja iankaikkisesti amen.

    VastaaPoista
  12. 2 taikka 2½€/ tuoppi. En oo muuten koskaan käynyt Roskiksessa. Aika nössöä.

    VastaaPoista
  13. viimeksi ostin itselleni bissen ja panulle viinilasin, jotka maksoivat yhteensä 5,50€, josta jotenkin päättelin viinin maksaneen 3€ ja siten bissen 2,5€. kesällä join tasan kahden hintaisia tuoppeja.

    VastaaPoista
  14. joo 2,5 lukee nykyään ulkoseinässä. inflaatio iskee roskikseen.

    helevetti on muuten hyvän hintasta viiniä siellä! osaako joku kertoa vielä kuivan siiderin kustannuksen? vaikka en sitä enää noin halvan viinin jälkeen ikinä otakaan.

    VastaaPoista
  15. Mierolaisen blogin faniklubitapaaminen Roskapankkiin?

    -P-

    VastaaPoista
  16. kerrankin olin siis oikeassa :) kuivaa siideriä mäkään en oo tohtinu noiden kahden juomisen jälkeen ees katsoa. roskis on hieno ravintola kyllä.

    fanitapaamista kannatetaan!

    VastaaPoista
  17. Mäkin kannatan. Kotimatka optimaalinen. Jopa konttaamiseen.

    VastaaPoista
  18. Aivan valtava määrä viestejä täällä! Moi kaikki! Mikä meininki? Koska pidätte fanitapaamisen? Mun pitää ostaa irtoviikset ja sombrero jotta mun henkilöllisyyteni ei paljastuisi. Voisin olla meksikolainen lukija, Miertardo.

    VastaaPoista
  19. Fanitapaaminen heti ku roskiksen terassi aukee?

    -Panu-

    VastaaPoista
  20. Roskiksen terassi aukesi tänään! w00h00.

    VastaaPoista