perjantai 27. maaliskuuta 2009

12/13

Hyvää huomenta, kauniit naiset, komeat miehet, pyllykarhut (kiitos Kiisseli), maailmanparantajat, ja oikeastaan ihan kaikki muutkin. Paitsi tietty kansallissosialistit ja muut idiootit. Teille ihan järjettömän paskaa ja huonoa huomenta.

Turvallisuuden olotila muodostuu monista asioista pään sisällä. Yksi niistä on varmasti rutiini ja toisto. Tämän takia mainittakoon nyt, että tällä hetkellä bunkkerin ilmatilaa hallitsee kanadalainen Propagandhi ja kahvi on erittäin onnistunutta. Noin, tulipas nyt turvallinen olo kirjoittaa tätä merkintää.

Tässä olisi pari tuntia aikaa ennen herätystä. Mitähän sitä tekisi? Eilen Pirpanan kanssa keskustellessa päähäni iskostettiin tiettyjä mielikuvia. Voisin tietenkin ajatella niitä, levitellä hilloa pitkin kehoani ja… osaatteko te tämän jo? Kaikki yhdessä?

Aina silloin tällöin joudun tinkimään periaatteistani. Hyvin harvoin joudun tekemään näin etukäteen. (teille jotka ette tunne minua, olen aika ambivalenttinen yksilö: Minussa asuu vahva ideologia JA mukavuudenhaluisuus) Joka tapauksessa, tingin erään paikan suhteen jo etukäteen ja yritän kovasti olla sitten siellä paikassa marmattamatta. Mitäpä en Pirpanan eteen tekisi, asuttaahan hän käytännössä koko päähäni mahtuvaa ajatuskuplaa. On tämä hullua. Toivottavasti päiväsi on yhtä vähästressinen kuin perhosen siivenisku, aurinkoa täynnä oleva ja muutoinkin paras mahdollinen. Äskeinen koskee jokaista, paitsi tietenkään kansallissosialisteja ja muita idiootteja.

Huomenna on viimeinen työpäivä ennen ruhtinaallista yhden päivän lomaa (normaalisti tunnettaisiin vapaapäivänä, mutta aion ottaa sen ihan lomailun kannalta), sitten on kuusi päivää töitä (joista aion olla läsnä viisi ja kuudennen ajan olen riiaamassa) ja sitten on varmaankin aika pitää vähän lomaa. Kollegat lähtevät ympäri Eurooppaa lentokoneilla(an), minä ajattelin siivota. Mahdollisesti kännissä.

Minulla on ikävä montaa ihmistä, kyllä te tiedätte. Special shout-outs go to my homies: H-nainen and Ghita. Ja niin, toivottavasti CC keksii jotain kirjoitettavaa. Voisi vaikka kertoa tisseistä? Ja hillosta (taitaa olla aika lopettaa tämä merkintä).

8 kommenttia:

  1. Heeeeheee! Joo, tai siis vaikka niiden yhdistelmästä. Sitten siihen tietty kuuluu koiratarha vielä ja...

    VastaaPoista
  2. hmm, pyrin teksteilläsin välttämään eläimiin sekaantumista, joten skippaan koiratarhan :D
    Mulla on kyllä niin kamala olo ettei irtoa tekstiä. *nyyh & niiskaus*

    VastaaPoista
  3. :D Sä oot ihan mahoton.

    Enempää en osaa nyt ottaa kantaa, koska tuo päivän kolmas jättiläismäinen työkahvimukillinen on juomatta ja käytännön herääminen siten vielä vakavasti vaiheessa. Joka tapauksessa ihantosi aurinkoista päivää sullekin!

    VastaaPoista
  4. Sähän oot saamassa viehättävää naisseuraa illaksi. Nyt vähän rommitotia oloa parantamaan, kyllä se siitä.

    VastaaPoista
  5. Erittäin mukavaa ja tissintoivoista viikonloppua Mieroseni! Minun päiväni on aurinkoinen, kuvannoillisesti tosin, (sateinen) Pariisi kutsuu ja minä olen tänään virallisesti valmis paperinpyörittäjä. Jiihaa! Tänään ei pyllykarhuilla!

    VastaaPoista
  6. olipa yllätys että vituiksi meni sekin ilta. :(

    VastaaPoista
  7. Mitäs mitäs? Kerrohan toki, mä lähden töihin, krapula on tulossa kovaa vauhtia. En vissiin ikinä opi.

    VastaaPoista