tiistai 17. maaliskuuta 2009

"Miten ois, kiinnostaako jääkiekko?"

Ei tullut sittenkään näköjään meteorologien povaamaa jopa kymmentä senttiä lunta, valtavaa nietosmerta joka suistaa autoilevan kansan vastaantulijoiden kaistoille, ojienpohjiin, ahdinkoon ja itsemurhiin. Ei tullut pelkäämääni takapakkia henk.koht. varustelutasossa (ei, emme puhu nyt genitaalialueen varustelusta), vaan saan edelleen taittaa työmatkat kevättakissa mutta taitaa silti olla parasta tänään kumminkin laittaa maiharit. Että olkaa hyvä, Capri ja Kiisseli.

Lisää kahvia tietoisesti kääntyvän (ja käännytettävän) unirytmin aisoissa pysymiseksi ja maltillisena ohjausliikkeenä. Ruotsalaista metallia valumaan pitkin korvakäytäviä, korkeaoktaanista ja nopeatempoista korvakarkkia. Tästä saattaa tulla vähän vaikeampaa kuin olin ajatellut, mutta suunta kun on selvä ja lopputulos kirkas, eivät pienet vaikeudet tee matkasta huonompaa, oikeastaan päinvastoin, palkitsevamman.

Tänään on taas uusi osio tulikoetta, ei kuvausryhmää mutta muuta ryhmää kyllä. Katsotaan pettääkö tekniikka eilisen tavoin vai päästäänkö kunnialla hommista läpi.

Tuntisinpa ystävällishenkisiä saksiniekkoja, huomaan kaksihaaraisten pitävän valtakuntaansa frisyyrissäni. Nuo syöpäläiset, keratiinikummajaiset, on saatava kuriin. Ordnung muss sein!

This just in: Aina silloin tällöin minuun kontaktia (nyt ihan lähiaikoina kapeammalla intervallilla) ottava Pianisti pyysi minua mukaansa illan jääkiekko-otteluun. Jotenkin kummasti sain kieltäydyttyä. Juuri ja juuri. :D

13 kommenttia:

  1. Kiitos aiheutetuista aamuhymistelyistä :))

    VastaaPoista
  2. Muistin juuri että näin viime yönä unta, jossa me oltiin kahvilla, istuttiin nenät vastatusten ja sitten jostain pöytään ilmestyi näppikset ja siinä sitten mesetettiin toisillemme täyden hiljaisuuden vallittessa, nenät vastatusten, toisillemme :DDD Surullista.

    VastaaPoista
  3. täällä yksi ystävä!

    VastaaPoista
  4. Kiisseli: Mehän oltiin ihan nykypäivän nuorisoa! :D

    Nuunuu: Voisitko joskus sakseilla (meinasin kirjoittaa saksittaa mutta sehän viittaa tyttörakkauteen ja sitten pitää mastÄH)?

    VastaaPoista
  5. voisin, olenhan saksikäsi-nuu, edwardin veli! eikun ei veli, koska silloin en voisi sen kanssa harrastaa seksÄH

    esimerkiksi ensi lauantaina, kun käyn 12 ottaan sen tatskan, niin sitten oon muutenkin kiva kun en varmaan pysty puhumaan? sano joo!

    VastaaPoista
  6. Höh, mulla on viikonloppu aivan täysi. Schoolio ja duuni pitävät hallussaan, ei ole luppohetkiä kuin vasta sunnuntaina alkuillasta. :(

    VastaaPoista
  7. dammit, logan!
    siispä katsotaan joku uusi aika. lupaan kunnostautua ihmisten näkemisessä, koska nyt on pikkiriikkisen parempi fiilis kun maailmankaikkeus ei vittuile maksimilla kokoaikaa.

    VastaaPoista
  8. "dammit, logan!" :D:D:D

    You know, it's hell of a more than that, Brooke!

    VastaaPoista
  9. Voi helvetti Miero! Hymiöt ei sovi sun blogiin ollenkaan. Ordnung muss sein.

    Terveisin
    Salainen (tissillinen) Ihailijasi

    VastaaPoista
  10. Jos ei nuu ehdi, mä saksin mielelläni. Osaan kyllä vain yhden mallin, mutta se malli on ihan erityisen hieno ja sopii mmmmmaihareiden kanssa kun nyrkki silmään.

    VastaaPoista
  11. jee, hienoo et kätsäsit mun kaunariläpän! vaikka ainahan sä kätsäät :)

    VastaaPoista
  12. Parahin Salatissi!

    Olet oikeassa. Hymiöt eivät sovi tämän blogin pirtaan. Aluksi tähän ei myöskään sopineet alatyyliset ilmaisut ja asiat. Ajat muuttuvat, Kekkonen ei ole enää vallassa ja Neuvostoliittokin on vain muistikuva takanapäin.

    Kyseinen hymiö tuli oikeastaan vahingossa, käytänhän tuota pikaviestimissä ja blogien kommenteissa erittäin taajaan, mutta yritän olla käyttämättä leipätekstissä jatkossa. Pahoitteluni.

    Voitko muuten näyttää tissit mahdollisesti, ihan vain varmistuakseni tissiesi olemassaolosta?

    VastaaPoista
  13. Ja niin, toivottavasti Nuu kerkiää. :D

    VastaaPoista