torstai 5. maaliskuuta 2009

Fellaatiota Vaasankadulla.

Onpahan taas ollut elämää parin viime päivän aikana. Eilen pääsin töistä hyvään aikaan, tulin kotiin lempimään internetiä/internetitse ja sitten pitikin jo lähteä illanviettoon. Pornokauppatreffit peruuntuivat mutta kumminkin lopputulos oli samanlainen. Siis vaatteiden osalta. Nuun sellaisten.

Eilistä keikkaa varjosti ikävä tekstiviesti Oopperatoverilta: ”Sorry, sun pitäis tulla yhdeksään töihin…” ja tämän aiheuttama pikainen illan suunnitelmien osittainen vesittyminen. Danko Jonesin keikkaa etkoiltiin (en muista osallistujien oikeita internet-nimiä joten keksin omat) Väkivaltaisen Hipin luona. Osallistujina olivat allekirjoittaneen, Nuun ja VH:n lisäksi Kesis ja Kokoomuslainen.

Viski virtasi, skumppa solisi ja ydinjätemansikat täyttivät laseja. Näiden lisäksi joimme olutta ja nauroimme vedet silmissä. Alku oli siis mahtava. Siirryimme hyvissä ajoin Kulttuuritalolle ja suhteellisen kalliin olutalueen piiriin. Nopea tuoppi (0,4l 5,50€) kitusiin ja katsomaan keikkaa. Danko ja pojat olivat oma tarkka ja napakka itsensä. Välispiikit eivät olleet kauheasti muuttuneet elokuun Unkarin keikasta mutta eipä se valtavasti haitannut. Oli myös mukava huomata tuttuja töissä: monitorimiksauspisteen ja valopöydän äärestä löytyi minulle tuttuja ihmisiä.

Suurin ylläri koettiin keikan lopussa. Varsinainen keikkaosuus päättyi maanmiestensä Rushin YYZ:n alkuun. Uskoisin aika harvan kyllä tunnistaneen värssyn. Sitten keikka päättyi, muu revohka lähti baareilemaan, minä kotiin nirhaamaan ranteita.

Tänään aamulla olin sitten ensimmäistä kertaa noin puolen vuoden aikana oikeasti (anteeksi tämä ranskan kielen käyttöni, en verbaalisen lahjattomuuteni takia osaa asiaa muutoin sanoa) vittuuntunut töihin. Päivän edetessä tosin viinahammasta kolotti vähemmän ja työ maistui taas mukavasti. Lopulta lähdin töistä väsyneenä mutta suhteellisen iloisena pois. Hyvää hyvyyttäni lupasin vielä huomenna tulla aamuun vaikka oikeasti työvuoro alkaisi vasta klo. 15.00 ja päättyisi tynkänä noin kolmen tunnin kuluttua.

Mutta eipä tässä nyt ole mitään kaskuja kerrottavana joten siirryn eteenpäin. Pahoittelen.

7 kommenttia:

  1. hahah, väkivaltainen hippi on siis frida ja kokoomuslainen puolestaan kuosma, niille jotka yhtymäkohtia haluavat hakea :D

    hurjan kivaa kyllä oli, kiitos taas seurasta!

    VastaaPoista
  2. Kyllä mä ehdottaisin Fridaa vaihtamaan nimensä uuteen! :D

    VastaaPoista
  3. Mulla olis yks hyvä kasku. Oon varma, että haluat kuollakses kuulla sen.

    ..sä lupasit!

    VastaaPoista
  4. HAHHAHA!!

    Tottakai haluan kuulla sen! Onko se versioitu vai alkuperäinen?

    VastaaPoista
  5. Palaan tähän sitten kun on sopivaa olla poliittisesti äärettömän epäkorrekti ja nauraa liian kovaäänisesti.

    VastaaPoista
  6. Huomenta!
    Sinulle olisi pikkuhaaste blogissani...

    VastaaPoista
  7. Hyvää päivää Nerikah! Kiitos kovasti, olen ehkä joskus tehnyt tuon mutta egoistina teen uudelleen mielellään. Palaan tuohon vähän myöhemmin, ehkä huomenna.

    VastaaPoista