torstai 26. heinäkuuta 2012

Harri

Tässä kahvia juodessani ajattelin viihdyttää teitä hivenen, ennen kuin lähden mutkittelemaan jonnekin Etelä-Suomen maanteille. Unohdin tyystin nimittäin kertoa perjantaina Kansanjuhlassa tapaamastani Harrista ja hän jos joku, on todellakin oman postauksen arvoinen.

Olin hommailemassa jotain suhteellisen tyhjäntärkeätä, kun luokseni saapui noin kahdeksankymppinen herrasmies. Kyllä, tunnistin hänet välittömästi herrasmieheksi siitä tavasta jolla hän kantoi itsensä ja katsoi maailmaa. Hän halusi kahvin ja jäätelön ja minä hänelle sellaiset myin. Hyvin kohteliaasti hän kysyi, josko saisi kiskani viereen istahtaa hetkeksi omalle tuolilleen. Minä ilman muuta annoin tällaiseen toimintaan luvan, joten hän istahti siihen, joi kahvia ja söi jäätelöä. Hetken kuluttua hän kysyi jotain ja kuten minulle on jo lapsena opetettu, niin vanhempaa henkilöä teititellessäni, teimme hänen aloitteestaan sinunkaupat ja tämä herra esittäytyi Harriksi.

Harri kysyi kohteliaasti myös lupaa tupakoida ja tämä eritoten ilahdutti minua. Siis luvan kysyminen, varsinkin kun verrataan kovin moneen muuhun henkilöön. Mutta siis, vähitellen itse asiaan. Kysyessäni häneltä syytä saapua ”nuorisotapahtumaan”, hän kertoi tulleensa silkasta mielenkiinnosta katsomaan nuorisomusiikkia ja -tapahtumaa. Hän kertoi vaimonsa kuolleen neljää vuotta aiemmin ja hän tällä jäljellä olevalla ajallaan pyrkii tekemään kaikenlaista.

Puheistaan ymmärsin todella suuren elämänkokemuksen olevan läsnä ja mieleni teki laittaa koko kiska kiinni, viedä Harri lammen rannalle ja vain kuunnella. Hän oli asunut vaimonsa kanssa seitsemässä eri maassa ja ylipäänsä käynyt 137:ssä maassa. Oma elämänkokemus tuntui sillä hetkellä hyvin mitättömältä. Harri istuskeli tuolillansa, poltteli tupakkaa, turinoi ja joi kahvia. Kuuntelin suurella innolla, sen mitä nyt työltäni kerkesin.

Piakkoin paikalle saapui unkarilaista alkuperää oleva herra, joka sai Harrin kanssa juttelua aikaiseksi. Herrat puhuivat pitkälle toista tuntia mm. unkarilaisista viineistä (varsinkin pustista ja niillä kasvattamisesta), Neuvostoliitosta ja mistä lie. Kun heidän turinointinsa päättyi, he vaihtoivat yhteystietoja. Hymyilin kilpaa auringon kanssa.

Harri jäi vielä toviksi istumaan, tarkkaili nuorisoa ja aikuistoa ja silloin tällöin esitti minulle mielenkiintoisia kysymyksiä:

”Kuulehan Miero, saanko kysyä?”
”Ilman muuta, Harri.”
”Mikä on tämä kasari josta puhutaan?”

Minä hänelle sitten asiaa avaamaan ja puhumaan Duran Duranista ja muista kauheuksista.

”Mikä mahtaa olla tuo shoutbox, josta olen kuullut?”

”Miksi suomalaisessa taidemaailmassa ei oikein näy maahanmuuttajia?”

Tästä eritoten kävimme hyvin antoisan keskustelun, vertailimme Suomen ja Ruotsin eroja ja olen aika ylpeä vertauskuvasta, jonka keksin asiaa selittäessäni. Siinä missä Ruotsissa on pirteä ja aurinkoinen pop-kulttuuri (esim. Abba), meillä talsitaan lumisateessa järvenjäällä ja ollaan ”excuse me, while I kill myself”. Ehkä maahanmuuttajan on aika vaikea yrittää adaptoitua slaavilaiseen kulttuuri-ilmastoon ja kaurismäkeläiseen maailmankatsomukseen. Verrattuna tämän postauksen lopettavaan videoon.

Hyvää päivää sinulle, minä otan vielä jotain purtavaa ja lähden kurvailemaan. Seppo (nimi muutettu) vaihtoi eilen omistajaa ja minä samalla kertaa ostaapätkäytin uuden mopon. Sen nimenä olkoon The Fuzz. Moi.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Huikea levyarvostelu

Hei vain taas, kanssadataajat siellä jossain tietoverkon syövereissä. Ei minulla varsinaista asiaa ollut, kunhan nyt tulin lähinnä mainitsemaan Between Buried And Men tribuuttilevyn The Anatomy Of (2006) olevan aika kahtiajakoinen lättylättynen. Toisaalta siinä versioidaan vallan hyviä raitoja (mm. levyn aloittava Metallican Blackened, Smashing Pumpkinsin Geek USA, Sepulturan Territory yms.), jotka kuuluvat kyllä saumattomasti jytämusiikin peruspilareihin, mutta toisaalta versionsa ovat osittain aika hyvin heikkoja.

Ai nyt kun tässä ”jutulla” ollaan, niin haluat kuullakin mieluummin lähipäivien tekemisiäni kuin arvostelua kuusi vuotta vanhasta levystä? Hmmm, no hyvä on. Sitten. Kun kerran vaadit. (Piti kirjoittaa vissiin vähän, tuli ihan isosti tekstiä. Yritä kestää mukana tai mene lukemaan vaikka vitsejä. Toim. Huom.)

Perjantaina oli viime postauksessa mainittu Elmun Kansanjuhla, jossa olin huseeraamassa mm. kaikenlaista vapaaehtoisena. Hommat venyivät siellä (hyvää hyvyyttäni) melkein kaksi tuntia pitempään kuin olin suunnitellut, joten olin parin urakkakaljan jälkeen kotona vasta lähempänä puoltayötä. Pari kylmää kaljaa taskuun ja kohti PRKL:ttä. Siellä sitten donkkailtiin oluita ja shotteja huiviin aivan liian myöhään, joten lauantaina olikin aika paranoiainen krapula. Mikäs sen parempi olotila lähteä kaveribändin kanssa festareille pistokeikalle lavahanskaamaan?

Siispä lauantaina yhden loivarin kautta bändikämppäänsä, kamat autoon ja kohti festivaalia. Soiteltiin etukäteen kontaktille ja hoidettiin paikallisia apuvoimia roudaamaan, jotta itse päästiin suoraan syömään (tässä kohtaa on asiallista kysyä allekirjoittaneen funktiota koko reissulla). Safkat huiviin, yleistä länkytystä ja bändi lauteille. Vesisateisen keikan jälkeen backline alas, pakaaseihin, autoon ja ryhmä syömään. Itse passasin ruokailun tässä kohtaa aivan täysin ja keskityin nesteisiin ja nousuun, olihan tiedossani vielä pitkä ilta.

Kun pääsimme takaisin Helsinkiin kellon ollessa jotakuinkin yhdeksän (hurraa aikaisille keikoille), ei muuta kuin kotiin, kauluspaita ja tuoretta dödöä päälle ja kohti tuplakolmekymppisiä. Kävellessäni kohti juhlapaikkaa, aloin miettiä omaa funktiotani juhlavieraana ja maksavana asiakkaana. Eipä aikaakaan, kun käänsin askeleeni kohti Nosturia ja siellä olleita henksubileitä. Siellähän sitten oli lisää ilmaista keittoa ja itseni jo tällaiseen kohteluun totuttaneena osasin vallan hyvin sen kanssa tulla toimeen.

Lopulta bileet laitettiin kiinni ja nopeitten selkääntaputteluiden jälkeen kohti kotia lisävaatetuksen toivossa. Kotona siis pitkälahkeista ylle, jääkaapista viimeinen olut hanskaan ja kohti syntistä keskustaa. Tapasin Uhman ja kumppanit Suolan edessä ja jatkoimme siitä kaksikielisenä ryhmänä kohti erästä H:gin parasta ravintolaa, NavyJerry´siä. Aloin olla niin tolkuttoman kovassa hapessa, että ojensin yhteisen kävelymatkan aluksi olueni muulle seurueelle juotavaksi ja keskityin itse ns. tervehtymiseen. Onneksi jouduimme jonottamaan baariin parikymmentä minuuttia ja pää alkoikin virota raittiinkylmässä syysilmassa. Kävin mielenkiintoisen pienen keskustelun naisen kanssa, joka oli juuri ureoinut valtavan oksennuksen päälle.

Päästyämme baariin, hoidimme itsellemme korruptiohinnoilla aivan järjettömän kokoiset kannut juomaa ja yhytimme paikan jossa istua. Siinä istuimme kauniisti kuin orrella ja turisimme, diggailimme vanhaa musiikkia ja tyhjensimme kanistereitamme. Lopulta oli pakko lähteä könyämään kotiin. Kotimatkalle osui kebabravintola ja sen ollessa auki, mitä kernaimmin sieltä iltapalaa hankin kotiin. Tällä kertaa en tosin kinunnut heiltä kananmunaa lainaksi (silloin olin ollut tekemässä lettuja aamupalaksi ja ei ollut munia kotona). Yhtä kaikki, heräsin aamulla sohvalta, niska melkoisen jumissa. Hyvä viikonloppu on takanani ja odotan innolla seuraavaa, se pitää sisällään mitä mielenkiintoisimpia seikkailuja. Seuraavaan kertaan, arvon lukijani!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Kovinkin arkinen juhlapäivä keskellä viikkoa

Minun piti alunperin kirjoittaa merkintä eriskummallisista perheistä, eli ns. sukupäivitys, mutta sysäänkin sen sivuun ja kirjoitan eilisestä.

Eilen tein aivan tautisen hyvää pizzaa, lähinnä PIZZA JENGI HKI-blogin innoittamana (luetko muuten itse nälkäisenä ja laiskana kauppaanlähtijänä netistä ruokablogeja ja kuolaat lattialle? Minä näköjään luen.). Nautiskelin pizzasta useaankin otteeseen päivän aikana ja samalla katsoin The Cosby Show´ta. Ehkäpä maailman paras komediasarja. Puhdasta viihdettä, jossa ei mollata mitään/ketään, ei osoitella sormella ja pelata ennakkoluuloilla. Mahtava sarja kertakaikkiaan. Mutta siis, takaisin eiliseen:

Olin etsinyt optimaalista asentoa sohvalla jo tuntikausia, pienten nyanssien hiomista lähinnä harjoittaen, kun puhelimeni soi kerran. Vain kerran. Ystäväni Raimo se sieltä minua tavoitteli ns. pilarin muodossa. Soitin hänelle takaisin ja utelin kuulumisia. Ilmeisesti Raimo oli käsittänyt minun olevan keittolinjalla (todennäköisesti koska pidin hänen baariaiheisesta tilapäivityksestään somessa. Onpa rasittava sana tuo some.) ja hän yhytti minua tulemaan Bar Bäkkärin syntymäpäivää viettämään. Koska en välttämättä ole maailman vaikeimmin taivuteltavissa oleva ihminen juhlimiseen ja muihin hassutteluihin, niin suostuin luopumaan asentomissiostani ja lähtemään ihmisten ilmoille.

Vaatekappaleita ylle ja ei muuta kuin matkahuikka itsetehdystä salmarista (oli aika yllättävän pahaa), tölkillinen olutta matkajuomaksi ja kohti baaria. Päästyäni kyseiseen ravitsemusalan ilolaan, näin ystäväni Raimon pitkästä aikaa. Nautimme parit juomat alakerrassa, hankimme korruptioliput yläkertaan ja askelsimme maanpäälliseen paratiisiin, ilmaisten hanojen luo.

Koska molemmat työtätekevinä ihmisinä ymmärrämme rahan arvon, päätimme ns. laittaa rahaa pankkiin juomalla hyvän määrän ilmaisia tuoppeja. Baarimimmit olivat anteliaita ja selkeästi hyvällä päällä jok´ikinen. Varsinkin se lavatiskin tumma kaunotar, jonka perään varmasti reilusti yli 80% asiakaskunnasta kuolasi. Miehistä ja naisista.

Nautittuamme ilmaisia virvokkeita kympin uutisiin asti, oli aika vähitellen etsiä joku paikka johon jopa istahtaa. Istuimme, länkytimme tyhjäntärkeitä, muistelimme vanhoja ja kuten aina, olimme eri mieltä musiikista. Good times. Lopulta vuorokausi vaihtui ja Raimo löysi itsestään selkärangan ja lähti kotiinsa, vedoten aamulla suoritettaviin työtehtäviin. Minä jäin paikalle vielä nauttimaan juomia ja kerryttämään illan tuntimäärää, jotta voisin kirjoittaa juuri teille tämän merkinnän, arvon lukijakuntani.

Kellon lähestyessä kahta oli minunkin aika astua ravintolasta ulos, laittaa Sennheiserit korviin (tilasin muuten toisen parin varoiksi Senkun CX 300-II:a, kun CDON:issa haluavat niitä myydä tällä hetkellä puoleen hintaan. Suosittelen ihan kaikille.) ja löntystellä kotiin Ghost Brigadea kuunnellen. GB jotenkin puhuttelee minua syvästi ja laitoinkin heti kotiin saavuttuani eräälle tatuoivalle tutulleni viestiä ja hintaveikkausta tekstipätkästä. Kahdesta tekstipätkästä, jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Katsellaan sitten syksymmällä, josko tässä täytyy mennä penkkiin istumaan. Voisi kyllä ehkä selvin päinkin tuota ideointia harrastaa.

Lopulta menin nukkumaan ja nyt olen seuraavassa päivässä ja taputtelen tätä näppäimistöä ja kuuntelen Djerviä. Ihan hyvä on. Norjasta ponnistaa hyviä naislaulajia nykyään.

Tänään lisää kahvittelua, huomenna Elmun Kansanjuhlaa ja lauantaina kalenterissa on päällekkäisiä merkintöjä vasta kolme kappaletta, joten ehkä siitäkin päivästä hyvä tulee. Nyt jos sallitte, katson jakson Huxtablen perheen eloa ja yritän löytää sen optimaalisen asennon.

EDIT: Nauroin tälle merkinnälle vedet silmissä. Jonkin verran tunnistettavia elementtejä ja valtavan kuvaavasti kirjoitettu: Riku darra

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Gut feeling

Deftonesin loistelias Diamond Eyes soi stereoissani, verhot peittävät näkymän (ilmeisesti) sateisen Punavuoren alueelle. Sohvalla on oikeastaan aika mukava istua. Istun ja odotan jotain tapahtuvaksi. Tai ei oikeastaan, en jotain. Tiedän vallan hyvin mitä odotan. Odotan joko puhelimen soivan tai saavani ilmoituksen uudesta viestistä Facebookissa. Olen menossa kahville.

Kesäloma on pian ohi ja ilmeisesti ainakin Ahvenanmaa jää kokematta tänä(kin) vuonna. No eipä siinä, kaitpa tuo sipsien luvattu keidas pysyy paikallaan. Kunhan ei tuulisi liian kovaa. Loma on muutenkin ollut aika laimea. Korkeintaan 14%. Lähinnä aika on mennyt moottoripyörän kanssa painiessa ja on hyvinkin mahdollista, että laitan sen ns. lihoiksi ensi viikolla. En jaksa enää tuota rouskua.

Jotta kahvittelua edeltävistä odotteluasioista saa mielenkiintoisempia, suosittelen seuraavaa teille kaikille:

Vaihe yksi, -1 päivä:

Tee voimakkaasti maustettuja lihapullia krapulassa. Laita sekaan solkenaan mm. Sambal Oelekia, sipulia ja valkosipulia. Lihapullille tee kaveriksi valkosipuli-Sambal Oelek-pippuridippi. Nauti innolla molempia. Aterioinnin jälkeen heittele huiviin jälkiruoan hengessä paljon lakritsaa.

Vaihe kaksi, D-day:

Syö em. lihapullia ateriaksi dipin kanssa. Jos olet laktoosi-intoleranttinen henkilö, juo ihmeessä maitoa iso lasillinen. Tähän päälle taas lakritsaa. Just sit and wait.

Ai niin, erästä asiaa odotan innolla. Internetin hauskin henkilö, Harmaa Hattu, on kaiketi tekemässä comebacÄH.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Sommartiden, hej hej!

Hei vain!

Isä Aurinkoinen hellii Punavuorta ja juuri nyt pitäisi olla jossain muualla kuin sisätiloissa. Onneksi olen jo toistamiseen tämän vuoden aikana kuumeessa (edellinen kerta taisi olla toissapostauksen aikoihin eli huhtikuussa) ja täten sidottu sisätiloihin ja kosketusarkaan päänahkaan. Ns. thoudella perseestä.

Näin kesälomalla on aikaa vaikka mihin ja olen pyrkinytkin hieman tekemään vaikka sitä mitä. Olen käynyt lomailemassa faijan mökillä Savonlinnassa (olisipa joskus mökkilomalla jokin muukin tarkoitus kuin työleiri), rakastumassa Lissaboniin (taisi päästä suoraan top 3-suosikkeihin kaikista matkakohteista koskaan), juhlimassa Tuskaa (tästä ihan kohta lisää) ja mopoilemassa pääosin akselilla Hanko-Porvoo. Olin myös duunissa Mötley Crüen keikalla (aika tyhjä arpa) ja olen kieltäytynyt seksisuhteesta duunikaverin kanssa kahdesti. Yrittänyttä ei tässä tapauksessa laiteta. Huomaatteko jätkät! Mulla on selkäranka. Musta on tullut vanha.

Mutta siis Tuska. Olin odottanut festaria aivan mielipuolena ja hyvällä pohjustuksella (tietty) perjantaina festaroimaan yksin. En kovin kauaa ollut ollut Puistobaarissa kun rupesin juttelemaan jonkun oululaisen pariskunnan kanssa. Yhdessä harmiteltiin tiedon vähäisyyttä Randy Blythen tilanteesta ja irroiteltiin sokkia (huomatkaa miten trenditietoinen olen!). Siinähän sitten meni väkisinkin ns. hutikkaan ja krebattiin huolella. Kun Megadeth aloitti keikkansa, vanhan tradition mukaisesti poistuin välittömästi festivaalialueelta ja lompsin kohti Kurvia, kun puhelimeni soi. Työkaveri soitteli ja pyysi saunomaan johonkin hallinnoimaansa tilaan siinä Kurvissa. Tämähän kelpasi minulle, joten ei muuta kuin odottelemaan. Jonkin ajan kuluttua sitten seurue saapuikin ilmoitettuun paikkaan ja saunottiin jonkun festareilla soittaneen bändin kanssa ja juopoteltiin neloskaljaa. Aina yhtä paha rasti.

Seuraavana aamuna heräsin sohvalta puoliksi nautittu kebab-annos pöydällä. Olo oli vähintäänkin karmaiseva. Kaikkia asioita säpsähdellen ja ihmismassoja peläten olikin kiva lähteä takaisin festareille. Loppuviikonlopun olinkin ihan tyystin vesilinjalla mutta jaksoin silti nauttia Mokoman, Textures, Napalm Deathin ja For The Imperiumin keikoista.

Ajatus ei nyt oikein luista, pahoitteluni.

Sunnuntaina lisää bändejä ja festarointia. Ei raportoitavaa, paitsi että näin oululaiset uudestaan. Olin jo silloin perjantaina sanonut urospuoliskolle toivovani hänen ottavan asioita vähän iisimmin mustasukkaisuuskohkaamisen asemesta. Oli jotenkin hullu tilanne moikata heitä kun mies taas julistaa ”Se on mun muija, mää tapan jos joku koskee” ja samalla naisensa hakeutuu mun kainaloon ja puristaa perseestä. Ystävällisesti ilmoitin meneväni moikkaamaan kavereitani ja poistuin pikaisesti paikalta.

Maanantaina lähdettiin sitten kaverini kanssa mopoilemaan, oikeastaan hetken mielijohteesta, Hankoon kahville. Lähtö toki viivästyi, koska takarenkaaseeni oli penetroitunut jokin naula ja pallo olikin aivan tyhjä. Ajeltiin pikkuteitä ja todella hyviä mutkapätkiä sinne, otettiin kaksi valokuvaa, syötiin pizzat ja tultiin toisia mutkareittejä takaisin. Jo Hangossa alkoi tuntua kurkussa pientä pistelyä mutta en jaksanut välittää. Nyt sitten ollaan kuumeessa toista päivää ja ihan raatona kotona angstailemassa.

Siinäpä lähiaikojen kuulumiset kookospähkinänkuoressa. Lomalla on vielä suunnitelmissa käväistä Ahvenanmaalla syömässä sipsejä ja varmaankin samaan syssyyn pitänee istahtaa jokilaivoilla. Nyt takaisin makuuasentoon tähän sohvalle ja kyräillen jupisemaan epäoikeudenmukaisuudesta. Mitä sulle kuuluu?

Pus pus,

Miero