Harri

Tässä kahvia juodessani ajattelin viihdyttää teitä hivenen, ennen kuin lähden mutkittelemaan jonnekin Etelä-Suomen maanteille. Unohdin tyystin nimittäin kertoa perjantaina Kansanjuhlassa tapaamastani Harrista ja hän jos joku, on todellakin oman postauksen arvoinen.

Olin hommailemassa jotain suhteellisen tyhjäntärkeätä, kun luokseni saapui noin kahdeksankymppinen herrasmies. Kyllä, tunnistin hänet välittömästi herrasmieheksi siitä tavasta jolla hän kantoi itsensä ja katsoi maailmaa. Hän halusi kahvin ja jäätelön ja minä hänelle sellaiset myin. Hyvin kohteliaasti hän kysyi, josko saisi kiskani viereen istahtaa hetkeksi omalle tuolilleen. Minä ilman muuta annoin tällaiseen toimintaan luvan, joten hän istahti siihen, joi kahvia ja söi jäätelöä. Hetken kuluttua hän kysyi jotain ja kuten minulle on jo lapsena opetettu, niin vanhempaa henkilöä teititellessäni, teimme hänen aloitteestaan sinunkaupat ja tämä herra esittäytyi Harriksi.

Harri kysyi kohteliaasti myös lupaa tupakoida ja tämä eritoten ilahdutti minua. Siis luvan kysyminen, varsinkin kun verrataan kovin moneen muuhun henkilöön. Mutta siis, vähitellen itse asiaan. Kysyessäni häneltä syytä saapua ”nuorisotapahtumaan”, hän kertoi tulleensa silkasta mielenkiinnosta katsomaan nuorisomusiikkia ja -tapahtumaa. Hän kertoi vaimonsa kuolleen neljää vuotta aiemmin ja hän tällä jäljellä olevalla ajallaan pyrkii tekemään kaikenlaista.

Puheistaan ymmärsin todella suuren elämänkokemuksen olevan läsnä ja mieleni teki laittaa koko kiska kiinni, viedä Harri lammen rannalle ja vain kuunnella. Hän oli asunut vaimonsa kanssa seitsemässä eri maassa ja ylipäänsä käynyt 137:ssä maassa. Oma elämänkokemus tuntui sillä hetkellä hyvin mitättömältä. Harri istuskeli tuolillansa, poltteli tupakkaa, turinoi ja joi kahvia. Kuuntelin suurella innolla, sen mitä nyt työltäni kerkesin.

Piakkoin paikalle saapui unkarilaista alkuperää oleva herra, joka sai Harrin kanssa juttelua aikaiseksi. Herrat puhuivat pitkälle toista tuntia mm. unkarilaisista viineistä (varsinkin pustista ja niillä kasvattamisesta), Neuvostoliitosta ja mistä lie. Kun heidän turinointinsa päättyi, he vaihtoivat yhteystietoja. Hymyilin kilpaa auringon kanssa.

Harri jäi vielä toviksi istumaan, tarkkaili nuorisoa ja aikuistoa ja silloin tällöin esitti minulle mielenkiintoisia kysymyksiä:

”Kuulehan Miero, saanko kysyä?”
”Ilman muuta, Harri.”
”Mikä on tämä kasari josta puhutaan?”

Minä hänelle sitten asiaa avaamaan ja puhumaan Duran Duranista ja muista kauheuksista.

”Mikä mahtaa olla tuo shoutbox, josta olen kuullut?”

”Miksi suomalaisessa taidemaailmassa ei oikein näy maahanmuuttajia?”

Tästä eritoten kävimme hyvin antoisan keskustelun, vertailimme Suomen ja Ruotsin eroja ja olen aika ylpeä vertauskuvasta, jonka keksin asiaa selittäessäni. Siinä missä Ruotsissa on pirteä ja aurinkoinen pop-kulttuuri (esim. Abba), meillä talsitaan lumisateessa järvenjäällä ja ollaan ”excuse me, while I kill myself”. Ehkä maahanmuuttajan on aika vaikea yrittää adaptoitua slaavilaiseen kulttuuri-ilmastoon ja kaurismäkeläiseen maailmankatsomukseen. Verrattuna tämän postauksen lopettavaan videoon.

Hyvää päivää sinulle, minä otan vielä jotain purtavaa ja lähden kurvailemaan. Seppo (nimi muutettu) vaihtoi eilen omistajaa ja minä samalla kertaa ostaapätkäytin uuden mopon. Sen nimenä olkoon The Fuzz. Moi.