keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Yumi, yumi, yumi (on muuten Vanuatun kansallislaulu)

Siinä minä olin, keskellä aurinkoista rantaraittia seisoskelemassa mielitiettyni kanssa. Sydämeni jyskytti pelottavan kovaa ja olin pakahtua. Aurinko valaisi hänen virheetöntä figuuriaan ja vaaleita hiuksiaan, valokuvamallin kasvojensa ollessa yhtä hymyä. Kuulin hänen sanovan:

Minä tästä nyt lähden kotiin sitten.” ”Minäkin tästä siirryn muualle” vastasin ja jauhoin hermostuneena purukumiani. Näin kuinka hänen koko olemuksensa odotti suudelmaa, jännittyneenä siitä, pyörtyisikö hän vai vavahtaisiko vain kuten silloin kesäyönä, kun suutelin hänen kaulaansa. Tieto siitä, että eräs osapuoli (joka ei ollut läsnä paitsi henkisesti, toim.huom.) varjosti tilannetta kuin monsuunisadepilvet Aasiaa, ei helpottanut tilannetta millään tavalla.

Tätä ennen tapahtunutta:

Olimme kävelleet päämäärättömästi pitkin kesäisen kaupungin katuja ja rantoja ja jutelleet kepeään sävyyn itsemurhasta. Hän oli huolissaan ruumiinsa ulkonäöstä ja siitä, että hän näyttäisi arkussa lihavammalle. Sanoin, ettei se haittaisi. Eihän hän olisi sitä kokemassa ja ettei nekrofiilit välitä sellaisista pienistä asioista. Erilaisista tekotavoista debatoimme myös, hän suositteli reisivaltimoiden avaamista, minä hukuttautumista.

Takaisin tarinaan:

Päätin olla mies ja otin askeleen häntä lähemmäksi. Hän astui lähemmäksi, miltei varpailleni ja tunsin hänen kehonsa lämmön säteilevän niukan vaatekertansa läpi minun miesmallivartalooni. Veri pakeni päästäni tehokkaampia ruumiinosia kohti joten tiesin, että nyt on oltava nopea. Halasin häntä lujasti ja samalla leikittelin mielikuvalla jossa harjaantuneilla käsilläni salamannopeasti avaisin hänen rintaliivinsä vaivihkaa. Erkanimme toisistamme ja toivotin hyvää päivänjatkoa, käännyin ympäri ja lähdin kävelemään pois.

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Kreegah! Samyr dho grull, preu soos.

Aurinko paistaa taas täydellä teholla ulkoilmaamme lämmittäen. Istun toimistossa ja katselen vanhojen, hieman valuneiden ikkunoiden läpi ulos. Suuren männyn runsaat oksat heiluvat hiljalleen kevyessä suvituulessa, pienet lintuset lentelevät puun ympärillä ja jossain tuolla lymyää myös orava perheineen.

Sisätiloissa oleva keltapohjainen tapetti muodostaa kuvion joka suorastaan toistaa hypnoottista mantraansa. Näen erilaisia toimistotarvikkeita ja –laitteita ympäriinsä. Siivoojan työn äänet kantautuvat oviaukosta tänne. Sähkövalo ei onneksi tällä kertaa sirise. Kaikkialla on rauhallista.

Paitsi.

Kannan sisälläni taas koko maailman painoa ja tuskaa näköjään. Haluaisin olla aivan jotain muuta kuin olen tällä hetkellä. Samaistun hirvittävän ja suorastaan pelottavan paljon Tool-yhtyeen kappaleeseen Right In Two. Siinä lauletaan muun muassa näin:

Angels on the sideline,
Puzzled and amused.
Why did Father give these humans free will?
Now they're all confused.

(…)

Monkey killing monkey killing monkey over pieces of the ground.
Silly monkeys give them thumbs they make a club,
And beat their brother down.
How they survive so misguided is a mystery.

Vaikka mieliala menee omia kummallisia reittejään omassa makrokosmoksessaan, minä menen siellä missä minun pitääkin. Se tarkoittaa siis täällä työnantajan tiloissa menemistä seuraavat vajaat seitsemän (8) tuntia ja sen jälkeen… muotoillaan asia vaikka näin: En ole yhtään yllättynyt jos matkalla töistä pois eksyn rannalle ja siellä on eräskin Juhannusvaimo grillaamassa itseään hyvin pienissä bikineissään ja odottamassa minua sinne seurakseen. Esimerkiksi. Hypoteettisesti kun ajatellaan.

Koska minulla on nyt vähän tylsää, päätän haastaa Nuun, Panun, Kesiksen ja Kaikkoskan seuraavaan: Tämän päivän top 3-listaus ja koska on kohteliasta toimia esimerkkinä, tässä omani tänä kauniina kesäaamuna.

  1. Tool (musiikki)
  2. tuleva loma (ajanviete)
  3. Granini Fruit Moment (juomat)

Meinasin listata yhden henkilön ensiksi ja laittaa harrastuskategoriaan mutta en jaksa jatkuvasti länkyttää samoista asioista. Enpä.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Katoavat luonnonvarat osa 1: Tekosyyt

Huh hah hei ja rommia pullotolkulla. Tai siis, ei tietenkään, olen töissä. Perjantai-illan vietin kotona kaikessa rauhassa ja rentouduin nettitelkkarin ääressä. Tulisipa pian JIM nettiin streamattavaksi. Haluaisin katsoa esim. sitä omituiselle vaikuttavaa ninja-ohjelmaa.

Eilen (lauantaina toim.huom.) työpäivän päätteeksi kävin ostamassa vanhaa uskollista Spumantea ja monta olutta. Siirryin työkaupungin rantaan nauttimaan auringosta, hyvästä seurasta ja juomista. Pääsin myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä vesille. Kuulostaa hienommalle kuin mitä kokemus itsessään olikaan. Meitä oli 5 ihmistä ahtautuneena pieneen peltipurkkiin nimeltä Buster, 20 hevosvoiman Merkkari ei jaksanut nostaa valaslaumaamme ns. ”plaaniin” vaan uimme syvissä vesissä ja veneen reunan ja vedenpinnan välissä oli arviolta noin 4 cm ilmaa. Täten pyörähdyksemme järvellä jäi turvallisuussyistä noin 4 minuutin mittaiseksi.

Tämän jälkeen seurueemme siirtyi jonkin paikallisen trubaduurin välittömään läheisyyteen. Hän soitteli Neil Youngia, Bob Dylania ja omia tuotoksiaan. Tämän muistan vielä. Sitten maailman suurin nälkä taklasi minut takaapäin, painoi naamaani nurmikkoon ja raiskasi minut kuin amerikkalaiset Vietnamin asukkaita kultaisella 60-luvulla. Oli siis pakko lähteä hakemaan syötävää, olinhan syönyt koko päivänä kokonaiset kaksi siivua leipää.

Puhelutiedoista päätellen olen soitellut Juhannusvaimolle. En tiedä onko hän vastannut vai ignoorannut viisaasti ja keskittynyt juhlimaan häissä jossain päin Keski-Suomea. Syötyäni herkullisen hampurilaisen, otin bussin ja matkasin sillä majoitukseeni. Juttelin äärimmäisen viisaan ja auktoriteettisen henkilön kanssa dilemmastani ja jopa hän rohkaisi minua asiassani. Minulla ei ole kohta enää yhtään tekosyytä olla siirtymättä sinkkuelämästä muille maille.

Aamulla heräsin pirtsakkana (kuten aina) ja huomasin ilokseni puhelimeni soineen yöllä 4.30. Tällä kertaa soittajana oli Nuu, edellisenä yönä Kesäminkki oli soitellut peräti kolmesti minulle. Annoin Nuulle armoa, enkä soittanut hänelle kahdeksalta vaan vasta kymmenen jälkeen kun lähdin tallustamaan töihin. Työmatka kevyessä krapulassa on edelleen hiostava lenkki. Matkaa on ehkä noin 4,5 kilometriä eikä juotavaa mukana, tietenkään.

Puhelu Nuun kanssa oli mielenkiintoinen. Tietenkin juuri silloin tuuli kovasti ja Nuu mongersi jotain käsittämättömiä. Puhelun loppu oli hauska. Nuu päätti puhelun sanoihin ”nähdään kohta.” ja vaikka kuinka olin silmät enemmän auki kuin normaalisti, peräti voisi käyttää ilmaisua ”täysillä”, en nähnyt Nuuta missään.

Päästyäni työpaikan pihalle, havaitsin jotain epämiellyttävää. Sen lisäksi, että huumenuoriso on taas käynyt tekemässä tuhojaan yöllä, olen hukannut bussikorttini. Siinä on monen monta matkaa ja täten euroa kiinni. Majoittaja ei vastaa puhelimeensa ja Matkahuolto palvelee vasta maanantaina. Voi minua utraa. Ai niin! Tämän päivän ehdoton hauskuus tulee nyt:

Mierolaisen "mielenkiintoiset" nettilinkit

HAHAHAHAA! Aivan uskomattoman hauska blogipostaus päiväyksellä 24.7. Merkintä ei ehkä ole sellaiseksi kyllä tarkoitettu.

Yksi kauneimpia lauluja joita tiedän. Olen vakaasti harkinnut tätä Yhtyeen intro- tai outro-raidaksi.

En jaksa nyt etsiä mitään kivaa teille. Etsikää itse pornonne. Sosiaalilla taikka ilman.

No mutta, siinä nyt elämäni tähän asti. Toivottavasti viihdyit seurassa. Live long and prosper.

EDIT ennen julkaisua: Bussikortti löytyi sittenkin, olin sen hetken mielijohteesta illalla siirtänyt taskusta varmempaan talteen aka reppuuni. Olipas lähellä.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Breakdown.

Joo. Hyvä meininki. ”Hei, olen Mierolainen ja en osaa hallita elämäni mitään osa-aluetta oikein enkä ehkä millään tavalla.” Kyllä varmaankin tuuli kuljettaa ja jos niin on tarkoitettu, tämä vuotava pursi uppoaa.

Aivan täyttä paskaa tuntuisi olevan asiat, blogimerkintöjä vakoiltuani voin onnekseni/ikäväkseni todeta, etten ole ihan ainoa.

En osaa alkaa avata edes asioita nyt, suuri myllerrys pyörii ja epätietoisuus ja ja ja. Olen valmis luovuttamaan.

Töissä on kumminkin ollut kivaa viimeiset kolme päivää. Tämä tietenkin johtuu siitä, että olen ollut poissa omalta työpisteeltäni, parempien kollegojen kanssa. Samoissa hommissa joita olen tehnyt kuusi kesää. Olemme myös käyneet pelaamassa minigolfia, juoneet kaljaa tietäen seuraavan päivän olevan kiireinen työpäivä, olleet töissä kiireisiä ja sen jälkeen juoneet kaljaa tietäen seuraavan päivän olevan kiireinen työpäivä.

Nyt täällä vakkaripisteessä oleminen on turhauttavaa. Mahassa kiertää ja silmät ovat 80 % avoinna. Toivon, että en tuoksu eiliselle illalle.

Ulkona ruskettuisi nyt hyvin, toimistossa näivettyy.

Olen vähän väsynyt tähän kaikkeen, vielä 6 työpäivää lomaan.

On hienoa tietävänsä olevan himottu. On hienoa tietävänsä.

Tissit.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Rajat paukkuu

Hyvää huomenta kaikki pikkuiset töröhuulet siellä tietokoneillanne. Koska olen lähipäivinä ollut internetittömässä maailmassa enemmän kuin vähemmän, ovat päivitykset jääneet hivenen pienelle määrälle. Eipä sillä, ei minulla mitään asiaakaan ole. Ollaanpas siis mukahauskoja parin hakutuloksen verran:

Aivan yllättävän paljon on hakusanoissa kuoharia, Baker’sia ja tarjousta. Ei mitään niihin lisättävää minulla.

*brownin-50* Ma ei ummarra. Tuleeko valkosipali?

ajastin pistorasiaan Hyvä idea esim. autopaikoilla, jotkut käyttävät tätä metodia esim. aamukahvin automaattisessa valmistamisessa. Missäs muualla vielä voisi käyttää? En keksi nyt.

ari koivunen kihloissa tjaa-a, voipi ollakin. Ari Koivusen Give me a reasonin kertsi lähtee todella tyylikkäästi käyntiin. Hienosti laulettu.

freedom fighter on VHB:n biisi ja hakusanat antavat mielleyhtymiä Keski- ja Etelä-Amerikkaan.

italodisko on suhteellisen kammottavaa. Sabrina tulee heti ekana mieleen. Siinä oli pienelle pojalle paljon rintaa sulateltavaksi kun telkkarissa näki musiikkivideon ensimmäistä kertaa.

kaasunaamari on hyvä pitää tietyissä eroottisissa tilanteissa läsnä. Jos tykkää. En myönnä mitään.

kaikki helvetin hullut ja saatanan sairaat täällä kyllä tunnetaan Musta Joutsen – yhtye palaa takaisin hakusanoihin pitkästä aikaa. Pitäisi kuulla enemmänkin kyseistä bändiä.

kesäteattereita, uusimaa 2008 Ainakin Vihdissä ja Mustiolla on jotain toimintaa tuolla alalla. On varmaan joka kylässä ja maakunnassa.

looseen ajattelin mennä taas, kunhan loma on ajankohtaisesti läsnä.

patruunoita ja ammuksia, aseita ja tykkejä, lentotukialuksia ja miinoja, kaikenlaista sitä voi ihmisellä olla. Tästä muuten tulikin mieleeni, nauratti kun erään suurvallan päämies kutsuu tulevien olympialaisten osallistujiaan ”vapauden lähettiläiksi” ja velvoittaa heidät sitoutumaan maansa ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon. Heh heh. Vihollistaistelija ei ole sotilas ja Geneven sopimuksella ei ole mitään arvoa. Liirum laarum.

pintaverenkierto krapulassa on käynnissä toivottavasti. Krapulassa myös kebab ja elokuvat ovat hyvästä.

tuu lusii mun punkkaan Setä Koponen ja Kehäkettu. Ei tarvitse vissiin sanoa enempää. Lyriikka on hupaisaa ja genrelleen uskollista.

Nyt Miero kuittaa itsensä ulos täältä internetistä taas ja lähtee toiseen työpisteeseen naurattamaan hameväkeä. Rauhaa.

Ja niin, 3500 klikkausta on mennyt rikki. Se on tämänlaatuiselle blogille paljon.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Liikaa hyperlinkkejä poistettavaksi

Eeppistä öööh.. sunnuntaita, kait. Nyt on oltu festivaaleilla töissä kaksi ja puoli päivää, nähty paljon bändejä, kiukuttelevia teinejä, iloisia ihmisiä, todella nopeaa roudausta, valojärjestelmän omituista flippaamista (kun kaikki linjat olivat nollassa, välkkyi kolme par-kannua aivan omiaan. Sammutin pöydän kokonaan aiheuttaen yhden lisäkannun syttymisen, ei tuleen tosin), juhannusvaimon kännissä ja selvin päin (itsehän olin kännissä molemmilla kerroilla) ja vaikka mitä kaikkea muuta hienoa ja siistiä. Ghost Brigade oli livenä kovempi kuin odotin, yleisö ei vain ollut löytänyt tietään keikalle. Sääli.

Mitäs muuta? En oikein osaa jaotella nyt mitään erikoista. Nilkat ovat kipeänä kaikesta kävelemisestä mutta mieli on hyvä, myös vaimoasian suhteen. Ja sehän on pääasia. En jaksa nyt mitään kirjoitella enempää joten tehdään niin, että otan wikipediasta satunnaisen artikkelin ja kopioin sen tähän. Jee! Näin sinä opit todennäköisesti jotain uutta ja minä maksimoin laiskuuttani.

Haakon VII (3. elokuuta 187221. syyskuuta 1957) oli Norjan kuningas 1905–1957. Hän oli syntyjään Tanskan prinssi Carl. Hänen vanhempansa olivat Tanskan kuningas Fredrik VIII ja Ruotsin prinsessa Lovisa. Prinssi Carl otti norjalaisen nimen Haakon, kun hänet valittiin uudelleen itsenäistyneen Norjan kuninkaaksi 1905. Hän avioitui vuonna 1896 serkkunsa, Ison-Britannian ja Irlannin prinsessa Maudin kanssa. Avioliitosta syntyi 1903 Tanskan prinssi Alexander, tuleva Norjan kruununprinssi Olav.

Personaaliunionin hajottua Ruotsin ja Norjan välillä Norjassa järjestettiin kansanäänestys siitä, tuleeko maasta kuningaskunta vai tasavalta. Koska noin 80 prosenttia kansasta äänesti monarkian puolesta, suurkäräjät tarjosi Norjan kuninkaan kruunua prinssi Carlille 18. marraskuuta 1905. Saatuaan isoisänsä, Tanskan kuningas Kristian IX:n hyväksynnän Carlista tuli Norjan kuningas Haakon VII, ja hän seurasi Norjan kuninkaana Ruotsin Oskar II:ta, joka oli luopunut Norjan kruunusta jo lokakuussa. Kruunaus suoritettiin Nidarosin katedraalissa Trondheimissa 22. kesäkuuta 1906.

Saksan miehitettyä Norjan 1940 kuningas Haakon siirtyi maanpakoon Lontooseen, mistä käsin hän toimi Saksan vastaisen toiminnan symbolina. Kuningas palasi maanpaosta 1945 natsi-Saksan kukistuttua.

Haakon VII kaatui kylpyhuoneessaan 1955, minkä seurauksena hänen reisiluunsa murtui, ja hän joutui pyörätuoliin. Menetettyään liikuntakykynsä kuningas masentui, ja hänen tilansa huononi. Hän joutui luovuttamaan tehtäviään kruununprinssi Olaville. Kuningas Haakon VII kuoli 1957, ja kruununprinssi Olav seurasi häntä valtaistuimelle Olavi V:nä.

Haakon VII:tä pidetään yhtenä merkittävimmistä ennen toista maailmansotaa vaikuttaneista norjalaisista johtajista. Hänen onnistui pitää vasta itsenäistynyt maansa yhtenäisenä epävakaissa poliittisissa olosuhteissa. Vuonna 1927 hän ilmoitti olevansa myös kommunistien kuningas. Näillä toimilla on ollut ratkaiseva merkitys Norjan poliittiselle tilanteelle sekä toisen maailmansodan aikana että sen jälkeen.



Noin. Rauhaa ja pidä huolta muista. Onneksi erä rokkitähti ei ole enää vihainen minulle vaikka aika kovin sanakääntein huomautin eräästä asiasta eilen. Äsken tuli anteeksipyyntötekstari. Ja lähti tietenkin samanlainen sinnepäin.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

ROTG pt1 DEMO

Eeppistä keskiviikkoa. Kesälomaviikkoni on tähän mennessä pitänyt sisällään silkkaa tyhjyyttä. En ole tehnyt mitään muuta kuin katsellut livekeikkoja intttternetistä ja pari leffaa vuokrannut vuokraamosta. Tänään on onneksi luvassa pussikaljoittelua Suomenlinnassa ja myöhemmin livekeikan katsomista ihan omilla silmillä. Toisen silmät laitan taskussani olevaan pieneen lasiseen säiliöön. Siellä lilluvat etikassa ja maustuvat. Nautitaan Chiantin kanssa krapula-aamuna.

Koska minulla ei ole nyt mitään kerrottavaa, tulkoon tämä jo vahvaksi perinteeksi muodostunut nurkkaus nyt.

Mieron ”mielenkiintoiset” nettilinkit

Tervetuloa! Sähköisen tiedonsiirron valtakunnasta esittelee teille pari huomionarvoista juttua taasen nöyrin palvelijanne ja herranne.

Ensimmäisenä luvassa on musiikkia rakastaville mahtava sivusto. Tämän sivuston avulla olin eilen Mike Pattonin, Danko Jonesin, Isiksen ja Texturesin keikoilla. Suosittelen erittäin lämpimästi. Ja sieltä löytyy myös sitä konemusiikkia. Kannattaa katsoa ainakin Dankon keikka ja sieltä erityisesti biisi nimeltä Mountain.

Toisena linkkinä onkin kyseessä musiikkia. Ylläripylläri. Teknisesti hivenen haasteellista musisointia Sikth-vainaan ja Meshuggahin hengessä ja niiden sekaan kun on vielä annosteltu sormisuolaotteella manga-kulttuurin mukanaan tuomaa musiikillista iloittelua ja melodiaa, on kattaus valmis ja ei muuta kuin syömään.

Näiden tahtiin sitten vain hilselinko käyntiin. Mierolainen nyt valmistautuu tulevan viikonlopun festarityöskentelyyn ja –rakentamiseen huomenna darrassa.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Fool For Love (on muuten suhteellisen paska biisi)

Eeppistä maanantaita. Viikonloppu oli ja meni, allekirjoittaneella kipeänä ja töissä, suurimmalla osalla kansaa viimeisiä lomaoluita juodessa. Työpaikkani syntymäpäivät olivat sunnuntaina ja ovet olivat avoimet eikä sisäänpääsymaksua kannettu. Tämän tiedostaen juhlin lauantaina hyvin maltillisesti ja saatoin vähän nähdä juhannusvaimoakin. Ehkä.

Sunnuntaina sitten oli itse juhlapäivä ja kansaa tulvi ovista ja ikkunoista ryystämään ilmaista kahvia ja katsomaan näyttelyä. Vanhukset imee persettä. Ne niinku rynnii mestoille yli puol tuntii ennen alkua ja melkein itkuu vääntäen kysyy: ”Mistä sitä kahvia saa?” Sit ne tinkii ihan ihmejuttuja, olis nyt vittu tyytyväisii ku saa tulla ilmasiks öögailee meiän mestoi. Koita siinä nyt sit olla ku hangon keksi ku samalla mielessäs puukotat sitä kysyjää suoraan naamaan jollain ruosteisella ja tylsällä veitsellä.

Työpäivän jälkeen päätin lähteä kesälomalle ja tulin kotiini. Kävin luonnollisesti ostamassa kaljaa kotimatkalla ja syötyäni nopeasti mikropizzan (täyssynteettinen Saarioinen, tietenkin), aloin juoda oluita ja päätimme vanhan luokkatoverin kanssa tavata. Olimme edellisen kerran nähneet seitsemän vuotta aiemmin. Käykö sinulla muuten koskaan niin, että tiedät jo ennen kohtaamista tulevien tapahtumien kulun ja luonteen etukäteen? Minullepa kävi taas.

Hivenen jännittyneenä tapasimme Kampin metroasemalla ja lähdimme pussikaljoittelemaan Ruttopuistoon. Näimme Ruttiksessa mm. The 69 Eyesin kitaristin Bazien ja Hybrid Childrenin Jassen kaljoittelemassa. Emme menneet heidän seuraansa. Olisivat tosin varmasti hivenen ihmetelleet jos olisimme siihen tunkeneet. Kun olimme juoneet muutamat juomat, menimme aina yhtä mukavaan Looseen ja olimme siellä käsittääkseni miltei tappiin saakka. Tulimme sitten vielä tänne bunkkeriini ja olimme täällä yli puoleen päivään saakka.

Aamupalaksi katsoimme stand-upia ja jälleen kerran jouduin toteamaan Sean Rousen olevan ehkäpä yksi kaikkein kovimmista. Luokkatoveri lähti kotiin ja minä jäin kotiin. Koti on ihmiselle koti. Olen syönyt pakastepizzaa ja juonut kolajuomia. Kolasta tulikin mieleen pari hyvät uutisoinnit. Olen parjannut tässä blogin irvikuvassa rap- ja reggaemusiikkia. Nyt on aika sitten kahden linkin avulla ottaa erityisen hellään syleilyyn vielä yksi musiikkimaailman vitsaus.

Tästä saat.

Ja tästä.

Noin. Eipä minulla sitten olekaan tässä mitään muuta asiaa. Harkitsen tämän allekirjoittamista. Nuunikselle terveisiä täältä Etelä-Suomesta. Ja oikeastaan samalla rahalla kaikille naisille terveisiä, Miero on nyt lomalla joten tissit esiin.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Hyvää internetiä!

Kuumeisesta elimistöstä terve! Ollessani nyt kolmatta päivää kuumeessa ja tylsistyttyäni aivan täysin, ajattelin keksiä tähän blogiin uuden kivan jutun. Ennen kuin siihen päästään käsiksi, voin valaista kuinka tylsää minulla on ollut.

Toissapäivänä lähdin töistä kesken päivän sairastamaan. Koska en ollut varma tulevan sairastamisen laajuudesta, jäin työpaikkakunnalle varmuuden vuoksi. Oleskelin siis äitini residenssissä hyvien ruokalajien ja internetittömän maailman parissa. Eilen minulla oli jo niin tylsää, että aloin katsoa Vaaleanpunainen pantteri-elokuvia. Kaksi ensimmäistä olivat heikkoja ja Blake Edvardsin ja Peter Sellersin kehittämä Jacques Clouseau vielä alkumetreillään. Ensimmäisen elokuvan kategorialuokitukseksi (draama, komedia, erotiikka…) sanoisin mitäänsanomaton. Vasta oikeastaan kolmannessa elokuvassa alkoi Clouseau olla se hassusti englantia puhuva, kaatuilua ja tavaroiden hajoamista aiheuttava hahmo jota silloin pikkupoikana 1300-luvun Pariisissa katsoin silmät pyöreinä. Televisiosta. Meillä aatelisilla oli telkkari jo silloin. Olepas nyt puuttumatta asioihin sen enempää.

Tänään käväisin töissä viikkopalaverin verran ja sen jälkeen tulin kotiini sairastamaan. Koska sairaalla ihmisellä ei ole oikein mitään tekemistä (en jaksanut edes tehdä ruokaa vaan hain kulman takaa kebabin. Matkalla näin myös erään ilmeisesti tutun ihmisen, en muista millään nimeänsä mutta sehän ei haittaa kuulumisten vaihtamista), olen luuhannut internetissä aika runsaasti.

Täten nyt sitten avaan tänne ruikutusblogiini uuden osion. En lupaa sen olevan joka perjantainen juttu mutta yritän joka viikko muistaa tämän osa-alueen. Tämän pidempää pohjustusta tekemättä, kivijalkaa muuraamatta, vesieristeitä pistämättä, hyvät naiset ja pahat miehet, Sir Miero hyvää hyvyyttään antaa teille:

Mieron "mielenkiintoiset" nettilinkit

Tervetuloa tälle ihan uudelle palstalle! Tänään linkityksessä on ehkäpä enemmän miespuolisia lukijoita kiinnostava asia (ei, ei ole tissit, tällä kertaa ainakaan) eli vanhat videopelit. Niiden arviointeja internetiin tekee hassunhauska Angry Video Game Nerd.

Ja jotta naispuoliset ihailijani eivät jäisi täysin ilman huomiota, keksin tähän nyt jonkun naislinkin. Hmm… hmm… hmm… tuota… eeeh… siis kyllähän… no kylläpäs tämä nyt… okei. Kivoja kuvia.

Että ”AAAWWWW!” nyt vaan tosi paljon.

Tämän myötä Mierolainen kuittaa itsensä ulos ja toivottaa hyvää jatkoa juuri Sinulle.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Dödölaatikko

Olen tässä blogissani touhottanut aika lailla musiikista, varsinkin siitä raskaammasta sellaisesta. Koska on tavallaan muodikasta laittaa merkintöihin jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä, ajattelin sortua siihen itsekin taas pitkästä aikaa.

Tällä kertaa biisinä on tanskalaisen Mnemic-yhtyeen Deathbox levyltään Audio Injected Soul. Tämä biisi kuvaa äärimmäisen hyvin tunnetilojani tänä kesäisenä ja aurinkoisena päivänä. Tässä siis biisin sanoitukset ja niiden alla sitten linkki musiikkivideoon. Ole hyvä ja nauti kovalla volyymilla. Ja koita lukea koko teksti, tiedän sitä olevan paljon. Siihen olen kyllä syytön, moneen muuhun en.


I'm in a state of despair
Nothing seems to fit my mind
And although I can't be there
but I don't know that there's a place for someone just like me


Will I ever wake up
Wake up to see the box I'm in
Will I ever stand up


I'm standing on the edge of inability
And though I'm trying it still penetrates my body
All these demons that I carry deep inside
The changing faces forces me to leave the traces
Of the stranger things that are growing in my mind


Oh I know that I have
Done this once or twice before
The names are still a blur
I'm arrogantly close to falling off the edge


I know I'm not insane
Though my head hurts on the inside
The images disturb me
I know I'm not insane, I'm not what they call me


They're no good - still surrounding me
Forcing my actions upon me


The blood just paints my world
They're no good - still surrounding me
Forcing my actions upon me
They're forcing my actions upon my deathbox


And though I'm trying it still penetrates my body
All these demons that I carry deep inside
The changing faces forces me to leave the traces
Of the stranger things that are growing in my mind


Now will I ever wake up
Wake up to see the box I'm in
Will I ever stand up


I'm standing on the edge of inability
Now is this a failure
My project kill is right awake
I'm all burned out from pressure


My thoughts have brought me to my knees
Awake in pain
They're no good - still surrounding me
Forcing my actions upon me


The blood just paints my world
They're no good - still surrounding me
Forcing my actions upon me
They're forcing my actions upon my deathbox

ja videolinkki sitten tähän loppuun.

Rauhaa.

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Toinen yritys

Avaan silmäni hiljalleen ja ensimmäisenä aistin erittäin kipeän päälakeni tykyttävän sydämeni tahtiin. Olo on kuin uitetulla koiralla. Yritän kohdistaa katsettani mutta huomaan, etten tunnu löytävän mitään kiintopistettä. Katselen ympärilleni ja huomaan olevani selkeästi ränsistyneessä ladossa. Heiniä lattian mattona ja hämärässä näen lautojen ja lankkujen välistä loistavan valoa.

Yritän nousta ylös mutta se on haastavampi suoritus kuin luulinkaan. Käännähdän selältäni mahalleni ja nousen hiljalleen kontilleni. Huomaan allani olleiden heinien olevan pelottavan tummia. Pyyhkäisen käsilläni kasvojani ja huomaan niiden olevan hurmeen peitossa. Kaivan housujeni taskusta rypistyneen tupakka-askin esille ja sytytän savukkeen. Nousen seisomaan ja horjahdellen etsin jostain tukea sitä löytämättä sillä seurauksella, että rojahdan takaisin heinille. Lattia vavahtaa painoni alla. Minun on pakko olla ylisillä.

Poltan savuketta ahnaasti mutta samalla nautiskellen ja yritän hahmottaa tilannettani. Kokeilen taskuni läpi. Lompakko ja puhelin ovat kadonneet jonnekin, ehkäpä samaa matkaa muistin vieneiden kanssa. Sylkäisen verisen klimpin eteeni ja sammutan savukkeen siihen. Yritän uudelleen nousta ylös ja tällä kertaa pysyn jaloillani. Pitelen kädellä päälakeani ja huomaan sen olevan erityisen märkä verestä. Haavani on siis aika tuore.

Katselen ympärilleni ja huomaan tilan olevan maksimissaan kolmekymmentä neliömetriä kooltaan. ”Tämä helpottaa ulospääsyn etsimistä.” totean ääneen ja naurahdan itselleni mutta kukaan ei tunnu nauravan kanssani. Katseeni kiertää seiniä mutta niistä ei tunnu löytyvän minkäänlaista ovea taikka luukkua ulos. Vain ruosteisia nauloja siellä täällä, paksua lautaa vaakasuunnassa ja yksi ampiaispesä. Päätän antaa majoitukselle maksimissaan kaksi tähteä viidestä, jos sitä nyt kukaan koskaan sattuu minulta kysymään. En usko kenenkään kyllä kysyvän.

Huomaan lattialla olevan metallisen ämpärin ja uskon sen toimittavan kylpyhuoneen virkaa. Ämpärin pohjalla on noin sentinpaksuinen kerros jotain epämääräistä kuonaa. Huonesiivous ei ole pessyt vessaani huolellisesti. Tämä absurdi ajatus naurattaa minua kovasti mutta jyskyttävä päälakeni hillitsee liialliset ilon- ja huumorinpurkaukset.

Silmäni tottuvat hämärään niin hyvin, että alan hahmottaa uusia muotoja ja yksityiskohtia. Niistä tärkein on selkeästi lattialuukun reunat muodostava neliö kulmassa. Parilla askeleella olen luukun luona ja huomaan onnekseni luukussa olevan nostorenkaan olevan ruosteinen mutta paikallaan. Otan renkaasta kiinni ja nostan mutta otteeni lipsahtaa heti. Kuivaan käsiäni paitani pieliin ja yritän uudelleen. Luukku avautuu ja annan itseni ymmärtää pääseväni ulos. Raittiimpi ilma ryöpsähtää vasten kasvojani ja nuuhkin sitä kuin iloinen terrieri kevätsäässä. Katsahdan alas ja arvioin pudotukseksi kolme - neljä metriä. Rappusia ei luonnollisestikaan ole paikalla ollenkaan.

Käyn istumaan aukon reunalle, roikotan jalkojani vapaana ja mietin voimavarojani. Jaksaisinkohan laskea itseni käsien varaan roikkumaan ja siitä pudottautua alas? Päätän kokeilla, sillä epäilen jalkojeni olevan kyvyttömät ottamaan vastaan loukkantumatta elopainoni tältä korkeudelta. Hivutan itseäni vähitellen enemmän ja enemmän käsien varaan ja päädyn miltei telinevoimistelija-asentoon. Juuri sillä hetkellä kuulen kovan pamahduksen ja silkasta säikähdyksestä tipahdan alas. En kykene laskeutumaan kuten kissaeläin vaan retkahdan lattialle kovasti ja kiroan ääneen samalla kun ymmärrän rusahtavan äänen päästäneen nilkkani olevan poissa pelistä.

Huone jossa olen on selkeästi yläkerran sviittiä isompi. Tallista löytyy mahdollisesti vuosisadan vaihteesta oleva traktori ja perinteisiä käsityökaluja. Harkitsen sirpin hakemista seinältä oman turvallisuudentunteeni helpottamiseksi mutta ymmärrän nilkan olevan selkeästi eri mieltä. Siispä laahaan itseni parin metrin matkan traktorin takarengasta vasten ja hilaan itseäni vähitellen ylös. Poimin savukkeen huulilleni ja sytytän sen. Olen tietoinen siitä tosiasiasta, että edessäni olevien pariovien toisella puolella odottaa ulkoilman lisäksi todennäköisesti kuolema. Skarppaan itseäni, sutaisen kädelläni hiukset pois kasvoiltani ja nilkutan oville. Huomaan niiden olevan raollaan ja tönäisen ne mahtipontisesti auki. Kirkas valo sokaisee minut välittömästi ja nostan salamannopeasti käden suojaamaan silmiäni. Kuulen tutun äänen sanovan: ”Hyvää syntymäpäivää, rakas aviomieheni!” ja ase laukeaa.

Keitän nyt kahvia.

Havaintojen tekeminen on välillä mukavaa puuhaa. Tänään aamulla matkatessani työpaikalle, kuuntelin jälleen mitä parhaimpia ja tuoreimpia hittejä soittimestani. Huomasin mm. Mastodonilla olevan aivan törkeen hyvä snaresoundi. Ei kuulosta trigatulle laisinkaan. Se, että tuollainen on hyvän soundin merkki, kertonee aivan liikaa jo tästä toivottavasti pian loppuvasta 2000-luvusta.

Näin myös itseni miltei peilistä hakiessani kaupasta eväitä töihin. Vanha mies istui kaupan eteisessä ikkunalaudalla ja tärisevin käsin aukoi herneenpalkoja. Herneet lentelivät ilmassa kuin haulit pohjanmaalla kuunaan. Minulle tuli välittömästi hivenen haikea olo. Kuuloluitani murjonut Mnemic onneksi harhautti ajatukseni pois kuolevaisista.

Havaintojen vähyys uhkaa typistää tätä merkintää huomattavan paljon. Siispä nyt on luvassa muutama hakusananen ja katsellaan sitten niiden jälkeen uudelleen tilannetta. Ehkä keksin tässä välillä jotain.

mierolainen paha tie Paha tie tullee olemaan trilogia, kaksi ensimmäistä osaa ovat jo kokeneet julkaisunsa. Tematiikka on yhteneväinen niissä, ehkäpä kolmas kertookin sitten ihan jostain muusta.

aallot kääntyy pois kuulostaa ihan Saran biisille. Arvostan kyseistä yhtyettä kovasti.

damn seagulls blog no siinähän sitä olisikin tälle maailmalle ansaittu rangaistus. Ehkäpä vain aika kohtuuttoman kova.

kuvataide huone esine leijuu tillin tallin tulkku, hyvin luistaa suksi.

lyhyitä lauseita ja lyhyitä lauseita latinaksi Minä olen. Mors humanum est. Siinä mallikappaleet. Keksi itse lisää.

maailman paras matkapuhelin on käyttäjäänsä varten käsityönä tehty, tekstailee puolestasi känniviestit ja sisältää promillemittarin. Sillä myöskin saat vaikutusvaltaa, mallichiksin vaimoksi ja ikuisen elämän.

näätäeläinten hampaat kuvat kantsii pyydellä mieluummin Kesäminkiltä.

pasila juomapeli tätä en osaakaan. Vattenfall on tullut tutuksi kyllä, ikävä kyllä.

stam1nan valomies löytyy laittamalla hakusanoiksi Stam1na tekninen raideri. Näyttäisi olevan Tuomas Petsalo nimeltään. Varmasti kova ammattilainen, kuten kaikki Stam1nan veikkoset muutenkin.

totuuksia vanhenemista erektiohäiriöt, pumppuviat, vapina, bingonkaipuu, lista on loputon.

vesillä humalassa aina yhtä hauskaa sillä hetkellä mutta ystäväiseni, se on paha tie.

Siinähän noita helmiä nyt sitten oli. Havaintoja ei tunnu tulleen kohdalle tällä välin. Paitsi sellainen pieni havainto muistui mieleen eilisestä, että sävelsin unen ja valveen rajatilassa uskomattoman hienon biisin. Sointukuviot, melodiat, stemmat, koko paketti. Arvaa toki muistanko sitä enää?

Eilisestä vielä toinenkin havainto. Juttelin internetitse erään ihmisen kanssa. Juteltiin siitä, että kuka olisit jos saisit olla kuka vain. Pienen pähkäilyn jälkeen ilmoitin vastauksekseni Aleksis Kiven. Juteltiin sitten myös lukemisesta. Kävi ilmi, että kyseinen ihminen ei lue tai jos lukee, lukee jotain Vogueta. Uskon ikihongan kokonaisella rungolla raiskatuksi tulemisenkin olevan miellyttävämmän tuntuista kuin tuo uutispommi. Minun ja sinun, meidän kaikkien tulevaisuus on tällaisten ihmisten varassa. Tästä ei hyvää seuraa.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Ocean Of Mercy

Sunnuntaita. Taustalla Von Hertzen Brothersin soidessa on hyvä vähän käydä läpi menneen viikonlopun juttuja. Tai oikeastaan perjantain enimmäkseen. Miksikö näin? Sehän selviää sinulle, rakas lukija, tuota pikaa.

Perjantaina odotin oikeastaan koko työpäivän valtavalla innolla päivän päättymistä. Olin ajatellut pääseväni lähtemään töistä reilusti etuajassa ja täten pääkaupungin sykkeeseen ajoissa. Suunnitelmahan kusi välittömästi alleen, pomojen lähtiessä Tammisaareen johonkin palaveriin ja heidän tullessa vasta puolen kolmen tienoilla takaisin.

Lähdin siis töistä normaaliin aikaan ja heti Helsinkiin päästyäni ryntäsin kotiin ja suihkuun. Bussimatkalla kotiin kerkesin suunnittelemaan itsemurhani. Suihkusta tultuani ystäväni soittikin jo ja päätimme mennä nauttimaan pussikaljaa Koffin puistoon. Koffari otti meidät vastaan ilomielin ja lämpötilan ollessa vakaissa hellelukemissa, oli väkeä paikalla erittäin paljon. Istuimme Koffarissa yhdentoista oluen verran, seurueemme koon vähitellen kasvaessa kahdesta henkilöstä neljään.

Sain illan myötä paljon henkistä tukea moraaliseen dilemmaani ja vaikka vielä olenkin suuri kysymysmerkki, on olotilani vähän helpompi. Kun kello löi riittävästi, menimme Semifinaliin katsomaan Sydän, Sydäntä. Heitä lämmittelemässä oli Candy Cane ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Muistan yhtyeen nimen jostain yli kymmenen vuoden takaa mutta musiikkityylinsä oli muuttunut hyvin radikaalisti. Kuten heidän sivuillaankin osuvasti lukee:

CC RECORDED ALBUMS
& EP'S IN 1995 TO 2005, BUT FUCK THAT.

Sydän, Sydämen teema tällä kertaa oli talvi ja uskon heillä olleen aika lämmin parin ensimmäisen biisin aikana. Vaatetuksenahan oli aivan täyttä toppavaatetusta, pipoa, kaulaliinaa ja niin edelleen. Yleisölle myös tarjoiltiin glögiä ja joulupukki tuli kesken keikan jakamaan lahjoja. Tästä kaikesta jäi Kesäminkki ikävä kyllä paitsi pysytellessään visusti reviirillään On The Rocksissa.

Keikan jälkeen oli aika siirtyä hakemaan ruokaa ja vastoin ennustuksiani hainkin hampurilaista. Pari ystävääni (ottosiskoni ja eräs toinen jonka lempinimeä täällä blogissa en muista enää. Miksi pitää olla niin salamyhkäinen? Ei tästä tule… muistanpas sittenkin! Myr De Noms!) tulivat luokseni syömään ja sitten poistuivat kun kohteliaasti pyysin monta kertaa. Halusin nukkumaan.

Lauantai tuli nopeasti ja tajusin vasta yhden aikoihin iltapäivällä, etten ole ostanut kotiin mitään syötävää. Niinpä äkkiä vaatetta päälle ja kauppaan. Hain samalla myöskin pari elokuvaa joista National Treasure II:n katsoin heti kun ruoka oli valmista. Saatoin vähän nukahdella mutta aion silti ostaa sen omaksi, sitten joskus.

Toisena leffana oli We Own The Night ja kylläpä oli positiivinen yllätys! Tämä leffa tulee takuuvarmasti myös omaan dvd-hyllyyni (täytyisi ostaa lisää säilytystilaa, hyllytila loppuu ihan kohta). Eilen olen siis käynyt ulkona tasan kerran. Tänään aion mennä enemmän. En vain tiedä mitä tekisin. Pitäisi ehkä ostaa jotain vaatteita. Rahaa ei siihen varsinaisesti olisi. Olisi kiva kuulla Ghitan kuulumisia vaikkapa blogin muodossa. *vink vink*

Nyt suihkuun. Minulle on muodostumassa pari rastaa selkeästi. Onpas taas irrallisia lauseita.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Etofoeir334

Aurinko paistaa kuin viimeistä päivää. Minulla olisi paljon kerrottavaa mutta koska olen neuroosien ja kaikenlaisen muun paskan riivaama, en kerrokaan. Tiedän vain sen, että auringon on nyt vähän parempi paistaa, taikka tapahtuu murhia vähintään.

Egosentrisyys on aika mainio asia ja oikeastaan koskaan ei voi saada tarpeeksi huomiota. Joskus on pakko ottaa vastaan myös sellaista huomiota jota ei haluaisi leimaantumisen pelossa mutta tietää huomion olevan pakollista myöhempää elämää varten. Jos sitä myöhempää elämää ikinä sitten tuleekaan.

Tänään aion lähteä töistä etuajassa, kiirehtää kotiin, vaihtaa mukavammat vaatteet päälle, mennä kauppaan ja ostaa liian monta olutta. Ne aion juoda jossain auringonpaisteessa ulkona, lähinnä tällä hetkellä ajatuksissa olisi Töölönlahti taikka joku toinen paikka. Sitten kun olen juonut itseni aivan pihalle tästä maailmasta ja soperran oksennus suussa, aion mennä katsomaan jonkun live-keikan. Keikan aikana/jälkeen aion myös epätoivoisesti herutella siinä onnistumatta ja mennä kebab-kioskin (siellä on muuten Ruotsin maajoukkueen puolustus ollut jo 13 vuotta) kautta kotiin ja nukahtaa puoliksi syöty annos vierelläni.

Tai sitten en liioittele ja olen mitä hurmaavin tänään. Kevyesti epätoivoa. :D

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

3190

Eilen aamulla matkatessani töihin, näin vanhan kollegani aivan sattumalta. Juttelimme koko bussimatkan (reilua kauppaa, tietenkin) ja vaihdoimme kuulumisia. Edellisestä kohtaamisestamme olikin aikaa kulunut jo muutama vuosi peräti. Erittäin huojentuneena huomasin hänen olevan sama ideologinen oma itsensä vaikka tekeekin nykyään hyväpalkkaista lääkärin työtä.

Hän kertoi käyneensä vaimonsa kanssa Irlannissa ja käsittäneensä samalla, ettei IRA olekaan se ”pahis” vaan taistossa hyvän puolesta. Häpeäkseni on tunnustettava, että en ole koskaan jaksanut ottaa selvää noista asioista. En ole myöskään jaksanut urheilla taikka taistella paheita vastaan.

Ystäväni Lääkäri kertoi lähtevänsä vuodenvaihteessa Ugandaan tekemään töitä pariksi kuukaudeksi ja mitä ilmeisimmin hän osaa olla itselleen rehellinen ja on myös sinut itsensä kanssa. Hän kertoi lähtemisen syyksi omatuntonsa parantamisen ja tiedostavansa, ettei saa siellä aikaiseksi pysyvää muutosta. Tuollaista rehellisyyttä ei voi kuin kadehtia.

Eräs toinen kadehtimisen syy löytyy herrasmiehestä nimeltä Gottfried Leibniz. Lueskelin eilen hänestä Wikipediasta ja jo hänen tittelinsä on sen verran hauska, että kopioin sen tähän:

”filosofi, luonnontieteilijä, diplomaatti, matemaatikko, oikeus- ja valtiotieteilijä, historiantutkija, kielitieteilijä, kirjastonhoitaja ja yleisnero.”

Noillahan sitä voisi pärjätä hyvinkin. Oma urani tullee olemaan aika paljon kapea-alaisempi mutta olen alkanut suunnitella myös urani laajentamista eläinten pariin. Ehkäpä sivutoimena aion olla Suomen ensimmäinen (ja täten ehdottomasti paras) hevoshuutaja.


ISLA J. BRAVE!

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Yhden kuvan merkintä.

Kesäminkin merkinnästä tuli mieleeni kuva, joka lojuu kovalevylläni. En yhtään tiedä tämän rippaajaa mutta tässä se nyt sitten on teille kaikille, olkaat hyvät.