perjantai 4. heinäkuuta 2008

Etofoeir334

Aurinko paistaa kuin viimeistä päivää. Minulla olisi paljon kerrottavaa mutta koska olen neuroosien ja kaikenlaisen muun paskan riivaama, en kerrokaan. Tiedän vain sen, että auringon on nyt vähän parempi paistaa, taikka tapahtuu murhia vähintään.

Egosentrisyys on aika mainio asia ja oikeastaan koskaan ei voi saada tarpeeksi huomiota. Joskus on pakko ottaa vastaan myös sellaista huomiota jota ei haluaisi leimaantumisen pelossa mutta tietää huomion olevan pakollista myöhempää elämää varten. Jos sitä myöhempää elämää ikinä sitten tuleekaan.

Tänään aion lähteä töistä etuajassa, kiirehtää kotiin, vaihtaa mukavammat vaatteet päälle, mennä kauppaan ja ostaa liian monta olutta. Ne aion juoda jossain auringonpaisteessa ulkona, lähinnä tällä hetkellä ajatuksissa olisi Töölönlahti taikka joku toinen paikka. Sitten kun olen juonut itseni aivan pihalle tästä maailmasta ja soperran oksennus suussa, aion mennä katsomaan jonkun live-keikan. Keikan aikana/jälkeen aion myös epätoivoisesti herutella siinä onnistumatta ja mennä kebab-kioskin (siellä on muuten Ruotsin maajoukkueen puolustus ollut jo 13 vuotta) kautta kotiin ja nukahtaa puoliksi syöty annos vierelläni.

Tai sitten en liioittele ja olen mitä hurmaavin tänään. Kevyesti epätoivoa. :D

1 kommentti: