keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Stone to wake a serpent

Hei toverit, tjänare kamrater.

Muistatteko silloin joskus kun olin melkoisen haka käymään treffeillä? Joskus 2008 ehkä? Minä muistan hämärästi ja nyt kun sitä yrittää vähän päästä takaisin sisälle ”peliin” (if you know what I mean...), niin ajattelin tässä tiistai(?)-illan ratoksi vähän kertoilla teille tarinaa.

Ensinnäkin olen huomannut, että kaikenlaisissa medioissa esitetyt väitteet siitä, että ekoilla treffeillä ei pitäisi vetää kännejä, voi printata paperille ja sen paperin polttaa ja hohottaa samaan aikaan. Ihan paskapuhetta nimittäin. Miellyttävän rapean marinoinnin kun tempaisee, se edesauttaa asioita. Ette usko? Kerron viikonlopusta tarinan (true story, bro):

Lauantaina päästyäni töistä olin ankarahkon flunssan kourissa. Kuume yritti vallata elimistöäni ja kaikenlainen kommunikointi jäi yleisen niiskutuksen ja niistämisen jalkoihin. Vanhan liiton jouludiggarina kaivoin kikkapussukastani sen kaikkein vanhimman, eli terästetyn glögin, esiin. Litra glögiä tulille ja nollaseiskan votkuli auki. Siitähän se ilo sitten alkoi irrota hiljalleen. Joskus kahdeksan-yhdeksän aikoihin illalla soitto Pokeritähdelle ja koordinaattien selvitys. Hän olikin työkavereineen eräässä kantakaupunkilaisessa kuppilassa duuniristeilyn jäljiltä, joten rohkeasti suunta sinne ja osallistumaan juopumistoimenpiteisiin.

Ravintolassa aloin jututtaa baarimisukkaa juomien hakemisen ohella, sillä erityisellä tavalla, you know? Terästetty glögi, baarissa juotu kova tee ja muutamat bisset luonnollisesti aiheuttivat ihan reippaan päihtymystilan ja jossain vaiheessa pyysin neidolta kynää ja paperia, ja niihin rustasin puhelinnumeroni hänelle ja ohjeistuksena soittaa/laittaa viestiä, kun mennään kahville. Ihan reipas itseluottamus tai -ironia mukana ilmeisesti.

Lähdettiin sitten kaikista maailman paikoista suomenruotsalaiseen pikeehelvettiin nimeltä Glöd. Kyseinen kaikkia stereotypioita bättre folkista elättävä baari oli aika nopeasti nähty ja nopealla tahdilla vedetyn bissen jälkeen takaisin ulkoilmaan. Poistuessamme Pokeritähti ilmoitti lipunmyyjättärelle, että poistumisemme syy oli paikan liian vähäinen gay friendliys. Ilmeisesti kahden päivän aivan non-stop-dokaaminen aiheuttaa jotain harhatiloja?

P-tähti lähti kotiinsa ja minä typeränä takaisin alkuperäiseen baariin katsomaan, josko kyseinen baarimisu olisi vielä töissä. Ja olihan hän. Muistaakseni pari bisseä vielä baarissa ja ainakin yksi Misun tarjoama shotti ja sitten filmi onkin aika poikki. Sunnuntai menikin sitten darraillessa kotona, eikä esim. moottoripyöräillessä kevään kauneimpana päivänä.

Maanantaina kun heräsin, oli puhelimeeni saapunut yöllä tekstiviesti. Aivan oikein, hassut ystäväiseni, Misultapa hyvinkin. Jotenkin päivän mittaan tekstiviestejä vaihdellessa satuimme sopimaan tärskyt Tornin O´Malleysiin samalle illalle. Vailla mitään suorituspaineita lähdin paikalle ja jos tässä blogissa käyttäisin voimasanoja, niin nyt olisi sen hetki. Oli meinaan melkoinen reissu. O´Malleysissa yhdet bisset (koska ei kukaan koskaan käy kuulemma kahvilla oikeasti), sitten Mikonkadulle Hemingway´siin. Sieltä Sir Einoon. Sieltä Stageen. Stagessa yritin joskus kympin aikoihin ystävällisesti vähän poikkaista juopottelua vetoamalla seuraavan aamun työtehtäviin. No tuota, joskus kahdentoista aikaan eteen vielä pamahteli shottia. Sitten Looseen. Sieltä luontevasti sitten ”No tuut mun luo nukkumaan”, joten niinhän minä menin.

Harvoin on ollut yhtä jäätävä olo kuin tänään aamulla ennen yhdeksää Mannerheimintiellä sporapysäkillä seistessä. Alle kaksi tuntia unta alla ja laskuhumala. Pesemättömät hampaat. Työavaimet kotona. Takuuvarma myöhästyminen. Puhelimeen ilmestyvä tekstiviesti, jonka sisältö suoranaisen irstas. Virnuilen, huojun ja syön purkkaa. Lähden töihin tuijottamaan lasittunein silmin näyttöpäätettä.

(Otsikko Isistä)

2 kommenttia:

  1. aattelin kommentoida, että jos tän otsikon alta löytyy seksijuttuja niin ehkä oksennan.
    mut pakko sanoo et vähän kismittää et tauti esti derbyn muttei baaria :(
    panohommat on kyl jees (muistaakseni), peukku niille!

    VastaaPoista
  2. Jos derby olisi ollut vähän myöhemmin kuin kaksi tuntia töistäpääsyn jälkeen, olisi sekin ollut mahdollinen. Näin kävi ikävä kyllä tällä kertaa. :(

    VastaaPoista