torstai 13. joulukuuta 2007

Ammattilaiset tietävät mitä tekevät, päätöksenteon ihanuus.

Yläkerrassa on kokous jossa kerrotaan työpaikkaani liittyvistä talousasioista. Uskon että viimeinen pistos, kuolinisku, annetaan tietooni vielä seuraavan vartin sisään. Ei se mitään. Tämä syöksykierre jota myös elämäksi kutsuvat on parhaimmillaan juuri tällaista. Lyödään lyötyä. Näinhän evoluutio toimii, vain vahvat yksilöt selviävät ja jatkavat sukujaan. Toisaalta, mitä vahvemmaksi jokin, sanotaanko vaikka voima, kehittyy, sitä vastustuskykyisemmäksi myös sen vastavoima kasvaa. Varustelukilpaa kuin kylmän sodan aikoihin.

Tarkoituksenani oli kirjoittaa tämä merkintä loppuun mutta päätös tuli juuri äsken ja se on odotetun kaltainen. Voin sanoa hyvästit eräälle merkkipaalulle. Hyvin palvelit ja viihdytit. Lepää rauhassa, minne sinut ikinä sitten kuljetetaankaan, osissa. Otan sinusta jotain itselleni.

Olen tällä hetkellä sellaisessa mielentilassa etten osaa sanoja asetella. Tiedän tasan tarkkaan mistä kaikki tämä johtuu, koko paketti juontaa juurensa erääseen henkilöön ja kymmeniä sanoja joita en tähän kirjoita. Sekavaa tekstiä ja sitäkin sekavampaa mieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti