lauantai 29. joulukuuta 2007

Dieselpullaa.

Päivää. On taas tullut aika kirjoittaa jotakin tänne. Eilinen meni miltei suunnitelmien mukaisesti, ainoana yllätystekijänä oli kipeyden saapuminen tähän temppeliin. Lähdin töistä etuajassa keretäkseni kotiin vähän syömään ja sitten olikin aika hypätä massatransportaatiovälineeseen joka oli kuljettava 45 ihmistä kaupunkiin joka tunnettiin ainakin aikanaan Suomen Chicagona. Kävimme katsastamassa Yksi lensi yli käenpesän ja minulle kyseinen veto oli miellyttävä. Osittain hyvin erilainen kuin odotin mutta mielestäni hiljaisuudella, noinkin tekstillisesti raskaassa näytelmässä, oli pelattu hyvin.

Lähdimme luonnollisesti samalla kulkuvälineellä kotiinkin ja tölkit napsahtelivat iloisesti auki ja juomat kaatuivat kurkkuihin. Jopa omaanikin sillä menomatkalla noussut kuume lytättiin kumoon ja maanrakoon länsimaisen lääketeollisuuden peruspilareilla. Kun pääsimme kotikaupunkiin, porukka jakautui pieniin osiin, meidän kuuden hengen ydinryhmämme siirtyi kantapaikkaamme joka oli hivenen tyhjähkö. Kyseessä on varmaankin ihmisten maksojen lepuutus ennen pakollista vuodenvaihtumisen juhlintaa. Kävin moikkaamassa nopeasti reggaeihmisiä ja televisiotähteä ja siirryin sen jälkeen takaisin ydinporukkaamme. Luvassa oli karaokea jota sitten oli lähdettävä lankomiehen kanssa laulamaan. Tämä pieni suorite tuntui silloin hyvälle idealle mutta nyt, kurkun ollessa äärimmäisen kipeä ja äänen ollessa moninkertainen Vin Diesel, jälkiviisaus on paikallaan.

Baarissa näin myös pitkästä aikaa erästä tuttuani, ovat ostaneet avovaimonsa kanssa asunnon ja kuulemma tuparit tulevat olemaan massiiviset. Nyt jo tuli kutsu vaikka remontti on alkuvaiheessa. Näin myös valheellisen naisen jota en ensiksi tunnistanutkaan. Kaikenlaista.

Nyt sitten olen töissä ja lasken katkerana että minuuttimittari sanoo vielä yli 120 minuuttia siihen että pääsen pois täältä. Kuume vaivaa ja haluaisin vain olla viltin alla. Täytyykin muistaa ostaa pullia. Piparit jäävät haaveeksi.

Tässäpä tämä, hyvää päivänjatkoa Sinulle siellä. Minä yskin täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti