keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Day 16 A song that you used to love but now hate

Tjänare från Stockholm! Täällä sitä ollaan svea-mamman hoteissa, kansankodin aurinkoisessa pääkaupungissa. Ihan pian on lähdettävä töihin, mutta sitä ennen nopeasti biisi jota ennen ”rakastin” ja nykyään sitten vihaan.

Kyseinen biisi ja albuminsa myös nousivat kaikkialla myyntilistoilla korkealle ilmestyessään ja en toisaalta ihmettele tätä. Väkeviä mutta erikoisia melodioita, äkkiväärää soitantaa ja karismaattinen nokkamies, jonka äänessä on jotain hypnoottista. Tai ei jotain, vaan se vibraatto on niin vahva, että jengi menee koomaan siitä.

Minäkin tämän levyn ostin silloin 2001, olin bändistä intoutunut ekaa levyä kuultuani, eikä riemulla meinannut olla rajaa, kun tämän levyn laitoin soittimeen ja lähti käyntiin. Mikä fiilis se olikaan!

Paria kuukautta myöhemmin olin kuunnellut kyseistä levyä niin paljon (toisin sanoen en kuunnellut mitään muuta levyä ja minulla soi musiikki jo silloin suhteellisen jatkuvasti kotona), että aloin vihata sitä ja koko yhtyettä sen myötä. Sen koommin en ole materiaalinsa pariin palannut, ja tuskinpa enää palaankaan. Tein itselleni Radio Rockit ja voimasoitin materiaalin pilalle.

Hyvät kantajat ja vastaajat, tytöt ja pojat. M. Laineen 16. valinta on System Of A Down ja Toxicity-levyn kuudes indeksiraita, Chop Suey!

3 kommenttia:

  1. mä tiesin otsikosta, että alhaalla on varmaankin systemiä ja kun luin alemmas olin jo satavarma siitä ja näinhän se oli. mulla vähän sama vika ja just erityisesti tuon levyn kanssa. pari kamua imitoi/parodioi kyl serjiä mahtavasti, melkein videolle saattamisen arvoisesti.

    ja hei, määkin tunnistan jotain vihdoinkin. turbonegro on aika äijä pumppu.
    tuo eläinsalmiakkia.

    VastaaPoista
  2. Miten sä muka pystyit pelkästä otsikosta tietämään? En oo (muistaakseni) tästä bändistä nillittänyt blogissa? Enhän?

    Turbonegro on ihan huippua ja sopii näihin keleihin. Eläinsalmiakista en voi mennä vannomaan, kun tuo vesistön ylittäminen tapahtuu lentävällä masiinalla.

    VastaaPoista
  3. ehkä otsikosta tuli itelle ekana systeemi mieleen ja sit ajattelin jotenkin.. en mä tiedä. vähän sama juttu kuin tiedätkö pelaat korttia ja just ennen kuin se kortti vaikka käännetään niin tiedät tasan tarkkaan mikä sieltä tulee. en osaa selittää. oon ajatellut, että näin on kaikilla.

    VastaaPoista