torstai 28. huhtikuuta 2011

Day 17 A song that you hear often on the radio

En ole kuunnellut radiota aikoihin. Ei niinkään, etteikö minulla olisi siihen mahdollisuutta. En vain jotenkin ole sellaista sortimenttia, että minua kiinnostaisi kuunnella valmiiksi pureskeltuja soittolistoja. Itse asiassa, Jarkko Martikainen (jälleen mainittu) kirjoitti samasta aihepiiristä hyvän biisinkin, YUP:n Me viihdytämme teitä. Kuuntele tarkkaavaisesti sen tekstiä, jookos?



Joskus olin kuuntelematta radiota monta kuukautta ja kun palasin Radio Rockin taajuudelle, samat biisit olivat edelleen voimasoitossa. Olin suorastaan häkeltynyt tästä. Radio Mafian tilalle tullut YleX ikäväkseni lähti mukaan tähän soittolistajumppaan ja silloin tein päätöksen, joka kantaa edelleen tänäkin päivänä.

Kun Laki Yleisradiosta pitää sisällään seitsemännessä pykälässä aatteen, että Ylen lainmukainen tehtävä on tuottaa kaikelle kansalle materiaalia, ja koen, ettei se minun kohdallani ainakaan toteudu, niin olen jättäytynyt Ylen tarjonnan (ja täten koko televisiotarjonnan) ulkopuolelle.

Mutta se nyt tästä paasaamisesta. Nyt pitää lähteä tekemään töitä, vaikka ulkona paistaakin pilvettömältä taivaalta aurinko ja aamiainen laittaa silmät lupsaamaan.

Valintani on radiossa soineista biiseistä sellainen, jonka muistin pienellä aivojumpalla ja kyseinen kappale vielä miellyttää. Siispä seuraavana meille kaikille pätkähtää Danko Jones – Code Of The Road. Hyvää päivää teille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti