torstai 14. huhtikuuta 2011

Day 03 song that makes you happy

No niin. Biisi joka saa iloiseksi on kyseessä. Tämä biisi saa minut iloiseksi ja hyvälle päälle oikeastaan suhteellisen automaagisesti paristakin syystä:

Ensinnäkin Eddie Van Halenin alkuperäinen riffi on ihan törkeän hyvä. Ensimmäisen kerran kun pieni räkänokkainen M. Laine sen kuuli, ei mikään enää ollut entisellään. Tuo riffi tavallaan määritti sen jonkin asian, mikä edelleenkin toimii minulla jonkin sortin mittarina hyvää biisiä etsiessä. Jos riffi potkaisee yhtä hyvin kuin pieneen poikaan osui vuonna -85 tai -86, niin kyseessä on pakko olla todella hyvä ja pitkäkestoinen biisi.

Toiseksi, minulla on kahtiajakoinen suhde cover-biiseihin: Bändit jotka yrittävät toisintaa alkuperäisen levytetyn version mahdollisimman hyvin, saavat poikkeuksetta mielenkiintoni siirtymään pelkästään baaritiskin tarjontaan.

Yhtyeet taasen jotka osaavat leikkiä alkuperäisellä materiaalilla, tuoda jotain uutta siihen, tai sitten vain tehdä koko hommasta täysin oma juttunsa, saavat minut hykertelemään. Näistä esimerkkeinä Hemma Beast ja Eläkeläiset. Molemmat ovat katsojalle parhaimmillaan pienessä nousussa. Tai jos ei ole nousussa, varsinkin Eläkeläisten viinanhuuruinen hassuttelu saa ihmisen kovinkin nopeasti osallistumaan ja yrittämään virittäytyä samaan tunnelmaan ja promilletilaan kuin lavalla kaatuileva ja vittuileva ryhmä.

Valintani osuu tänään aivan mahtavalle orkesterille ja heidän mahtavalle versiolleen. Toivottavasti video toimii. En pystynyt sitä kokonaan katsomaan, kun ei täällä Saksassa näköjään osata internetiä tehdä. Junia osasivat kyllä lähetellä ihan hulluna.

Siispä olkaatten hyvät, biisi joka minulla oli puhelimessa todella pitkään soittoäänenä: Eläkeläiset - Hump

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti