lauantai 31. tammikuuta 2009

Huppista.

Aamu sarastaa kevyesti krapulaisen M. Laineen silmiin. Valot ovat jääneet yöllä päälle, pulloja on pitkin keittiön pintoja ja olo on kaiken kaikkiaan hivenen epätodellinen. Takana on siis hyvä ilta.

Ilta piti sisällään aina yhtä ihanaisen ja parhaan Nuun kanssa katsottua Killswitch Engagen dvd:n tuijottelua, Panun nopean visiitin ja uuden Loosen tarkastamisen. Oli kevyt pettymys mutta eiköhän siitä paikasta ilo irtoa kun alakerta aukeaa (heh heh, kuka näkee tässä tahattoman kaksimielisyyden? Oisko joku siellä?) ja ikkunapönöttäminen helpottuu. Porukkaa oli kyllä valtava määrä niin pieneen tilaan ahdettuna.

Loosesta siirryimme kirpeän pakkasen saattamina taksitse Kallioon ja pyrimme Tenkkaan. Eipä päästy meistä riippumattomista syistä. Lähdimme aina yhtä ihanaisen ja parhaan Kesiksen vahventamana joukkona kohti On The Rocksia. Rocksissa näimme jotain cover-yhtyettä puolen biisin verran ja joimme alkoholia kovasti ja hyvin taidokkaasti. Oli aivan älyttömän hyvä ja hieno meininki ja jos en olisi näin kaino, kertoisin teille, armaat lukijat, tositapahtumia joita ette meinaisi uskoa.

Matka Rocksista kotiin oli aivan uskomattoman kylmä ja viima tunki housuissa pysymättömän t-paidan alle. Onneksi jalat veivät automaattiohjauksella kotiin. Note to self: Katso jatkossa mittarista lämpötila ja valitse takki sen mukaan.

Nyt sitten kahvin houkutteleva tuoksu leijailee pitkin asuntoani, Malevolent Creation soi taustalla ja minä haukottelen ja yritän muistaa mennä töihin tänään. Ihan loppukaneettina voisin sanoa, että tipaton tammikuu -09 onnistui loistavasti. En dokannut kuin keskimäärin kaksi päivää viikossa ja käytännössä kaikki rahani. Lisää tällaista!

3 kommenttia:

  1. En oikein tiedä onko informatiivisesti tarpeeksi houkuttelevaa kertoa syljen vaihtumisesta kolmen ihmisen kesken. Nastaa se kyllä oli ainakin.

    VastaaPoista
  2. :D hyvin me vedettiin. oikeasti, mitä vittua? ja myös mulla on ollut krabbis, ei ihan keveintä mahdollista laatua. ihan oikein mulle.

    VastaaPoista