tiistai 20. tammikuuta 2009

Veitsen alla.

En ole enää koskaan entiseni. Operoiva lääkäri pumppasi minuun puudutusainetta, otti esiin skalpellin ja silpoi ihostani palasia läpinäkyvään muovipurkkiin. Osaset lähtevät patologille (kuten meistä jokainen piakkoin) ja parin viikon päästä saanee saaga loppunsa. Nyt minut on sitten parsittu kasaan tikeillä ja miehisyyspisteeni kohoavat samanlaisella kohinalla kuin villistä joesta kuunaan lähtee. Enää puuttuu vain kalju ja linnatuomio. Ruumistani koristavat myös valtavat laastarineliöt ja pöydällä lojuaa hoito-ohjeet.

Tarina Leiman kanssa loppui myös, perinteiset ”oli kivaa mutta se jokin kipinä puuttui” rivit saapuivat luokseni ja avasin niille ikkunan josta myös poistua yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkaan. Alan kyllästyä tähän alati toistuvaan kuvioon. Missähän ne kaikki hyvät vaimot luuraavat? Missä? Haloo???

Alkoholia ei ole mahdollisuus ottaa vaikka mieli tekisikin. Kiitos vain matalapalkkainen työ, kävin tänään kaupassa ostamassa ruoka-aineksia ja jouduin puntaroimaan ostanko leipää vai en. En ostanut. Plussasetelillä sai sentään ostettua shampoota ja hoitoainetta. Miten työttömät pärjäävät?

Viikonloppunakaan ei voi dokata. Ehkä kumminkin juon lauantaina jääkaapissa lojuvat kaksi olutta ja menen tarkastelemaan baarikaapin sisältöä. Te punaviinin ystävät, onko punkku juomakelpoista vaikka se olisi avattu uudenvuodenyönä ja samana yönä suljettu sellaisella ihmeellisellä kumihommalla? Ei niin että alkaisin olla epätoivoinen. Heh heh.

20 kommenttia:

  1. Tee siitä kastike. Mä ainakin tekisin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä siinä mennään oman osaamisalueen ulkopuolelle. Eikä kastikkeesta ole iloa jos sen kanssa ei ole mitään ja epäilen kastikkeen olevan menemättä promilleluvuiksi.

    VastaaPoista
  3. Eli taas ollaan ongelmien ytimessä: tarttet kunnon vaimomatskuu tekee sulle kastikkeen. Ja elättämään huonoina päivinä!

    Kävin kanssa itse kaupassa ja tilille jäi 10 e - aina ens kuun alkuun asti että opintotuki tulee. Tosin viimeisen kympinhän ajattelin hassata pulloon valkoviiniä ja pirulliseen suunnitelmaan ensi viikonloppuna (oon koittanut lohduttaa itteäni että siinähän tiputan muutaman kilon XD )

    VastaaPoista
  4. Mulla on onneksi ihan vähän enemmän kuin 10€ tilillä mutta sen verran vähän kumminkin, että se ei tule riittämään edes ruoka-aineisiin kuun loppuun. Luottokorttia ei viitsisi millään käyttää kun yritys on kova saada maksettua sen laskut kokonaan pois.

    Eli kyllä, tartten sen hyvän vaimon jostain. Mä voin sille sitten vastapalvelukseksi... ööh... no voin vaikka ilahduttaa ihan läsnäolollani ja huonoilla sanaleikeillä ja sovinistivitseillä. Niitähän kaikki naiset tunnetusti rakastavat. :D

    VastaaPoista
  5. Kaverit bongasi netistä ilmoitauksen, jossa kerrottiin PAFin jakavan ilmaista rahaa. Homma meni niin, että piti avata pelitili ja siirtää sinne rahaa (min. 12,25). Sitten pelattiin Baccaratia 9 jakoa sellaisilla panoksilla, että tappiota tuli max. 25snt per jako. Siitä sai sitten palkkioksi 30e riihikuivaa rahaa. Ja kaverit kertoi että se jopa toimi. Harmi etteivät kertoneet ajoissa, koska tarjous oli voimassa eiliseen asti. Kele. Tämän jaoin kanssasi tietenkin vain siksi, jotta en olisi ainoa jota sivusuun mennyt tienausmahdollisuus vituttaa.

    VastaaPoista
  6. Baccaratia? Veikkaan että siinä olisi tullut aika lailla enemmän tappiota kuin voittoa. Jos olisi siis ihan ensimmäistä kertaa sitä pelannut ja välittömästi rahapöydissä. (tässä muuten tulee todistetuksi kuinka sivistymätön moukka olenkaan. Ei luonnistu punaviinikastike, ei korttipelit.)

    Mä oon niin pihi luonne, etten olisi uskaltanut kyllä laittaa rahaa tuolla tavalla kiinni peliin. Toi summa on kumminkin enemmän kuin mulla on nyt käytettävissä kahtena päivänä elämiseen kuun loppuun asti. Eli aika minimissä mennään jo.

    VastaaPoista
  7. Mä en haluis sanoa tätä, koska olen samassa tilanteessa, mutta: ne hyvät vaimot luuraa kotona miestensä (niiden hyvien miesten, joita mä etsin, siis) kanssa miettimässä, pitäisikö ostaa isompi asunto kun korot ovat alhaalla, että olisi sitten tilaa perheenlisäyksellekin, sitten joskus.

    Mä alan hitaasti uskoa, että me joudutaan odottamaan toista kierrosta. Kaikki hyvät on jo viety, mikä tarkoittaa, että me ollaan niitä huonoja. Bugger:D

    -Panu-

    VastaaPoista
  8. Sä oot Panu jälleen kerran oikeassa. Hyvin pelottavan oikeassa. Toisin sanoen, on ihan turha edes yrittää, paskaa tulee käteen pelkästään.

    Tämä oikeastaan helpottaa kummasti mutta sieluun jää kyllä aukko.

    VastaaPoista
  9. Tähänhän sopii loistavasti muuan iloinen rillutuskappale teinivuosilta:

    "Samasta paskastahan on
    meidät kaikki tehty,
    samaa paskaa vaan
    ympärillemme me haalitaan.
    Sitä mäkin olen,
    vaikka tahtoisi en,
    huomata sen saan,
    kerta kerran jälkeen uudestaan.

    Samaan paskaan vajotaan,
    syvemmälle aina vaan,
    jumalat ne nauraa vaan
    taivaissaan,
    ja nyt kaikki mukaan,
    ylös ei pääse kukaan,
    syvemmälle vaan."

    Mulla on vara kuitenkin lauleskella hilpeesti, koska nautin kuukausiansioitani perjantaina. Makaronisaavista näkyikin jo pohja. Viikonloppuna en sitten näekään juuri muuta kuin pullonpohjia.

    VastaaPoista
  10. Mäkin olen sitä mieltä että paskaa jää käteen pelkästään, eikä edes mun terapeutti kiistä tätä (mikä on muuten lopunajan merkki jos jokin - ehkä sekin on kyllästynyt mun vinetykseen). Se on vaan ihme, että sitä kuitenkin kaikista pyhistä lupauksista huolimatta jaksaa vaan yrittää. Vanhan kunnon "päätä seinään vaan ja uudestaan" -taktiikka.

    Aukko täyttyy mukavasti Jallulla.

    -Panu-

    VastaaPoista
  11. Ai niin, katoin eilen Kummisedän, ja siinä se tehtiin näin: kuumenna oliiviöljyä, paista valkosipuleita siinä, heitä sekaan sekä paseerattuja tomaatteja että pyrettä, lorautetaan kunnon loraus viiniä, vähän sokeria, mausteita. Sitten se kaatoi sekaan nakkeja ja lihapullia (??). Mutta näytti tosi italialaiselta. (Sit joku ammuttiin.)

    -Panu-

    VastaaPoista
  12. Ihan siitä punkusta vaan sen verra, että saattaa olla homeessa jo, kerran kumilla on suljettu. Niin mun mehulle ainakin kävi, alkoholista en mene takuuseen, koska itselle ei pääse käymään tuonkaltaista vahinkoa.

    VastaaPoista
  13. Oli pakko tulla kysymään vielä kun jäi vaivaamaan, että miten ihmeessä sulla on jäljellä uutena vuotena korkattua alkoholia? Eikö maistu? Pitäisikö huolestua?

    VastaaPoista
  14. Samaa mietin. Omituinen vahinko.

    VastaaPoista
  15. toinen kierros edellyttää sitä, että ne ensimmäisen kierroksen valitut ensin vapautuvat. vittusaatana.

    VastaaPoista
  16. Capri: Laulele nyt kun se vielä on mahdollista.

    Mafialeffoissa ruoka näyttelee aika isoa osaa, kuten italialaisessa kulttuurissa vissiin muutenkin.

    Pyriitti ja Capri: Mä oon niin sivistymätön, että mä en osaa juoda punkkua. Se on mun mielestä yksiselitteisesti vaan pahaa. Täytynee vissiin nakata se mäelle.

    Kesis: Niinpä. Miksei mikään voi mennä alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan? Tää on ihan väärin.

    VastaaPoista
  17. En mäkään punkun ystävä ole, mutta ei se silti mun kaapissa kauaa vanhenis. Alkoholi kun alkoholi xD

    VastaaPoista
  18. Sekoita punkkuun Fantaa ja saat laiskan miehen sangriaa! Ei niin pahaa kuin miltä kuulostaa.

    Ja lohdutukseksi voin kertoa ettei ne hyvätkään ja viedytkään aina ole lottovoittoja. Yleensä niillä on päässä paljon vikaa ja tekevät toisten elämästä niin onnetonta että kateeksi käy yksineläjiä.

    VastaaPoista
  19. Jos tuntuu, että vain paskaa jää käteen, niin siitäkin voi vaikka rakentaa majan. Parempi kuin ei mitään? ^_^

    VastaaPoista
  20. mä oon joskus pakkojuottanut mierolaiselle köyhän miehen sangriaa, joka oli tehty punkusta ja lime frissistä, ja kiltisti se sitä joi. en kyllä tiedä, johtuiko se uhkaavasta käytöksestäni vai oliko se ihan tosissaan.

    plussasetelit<3 eilen mä tein kasvissosekeiton, perunoita, porkkanoita, sipulia ja yksi pirkka-sulatejuusto tekee maksimissaan viisi euroa ja siitä tulee kattilallinen eli melkeen viikon vedot. suosittelen.

    tahtoisin vetää kännit hyvin hartaissa määrin, vituttaa niin et naamaan sattuu. kai se johtuu tästä wannabe-tipattomasta, jossa sitä paitsi fuskaan kuitenkin.

    VastaaPoista