perjantai 30. tammikuuta 2009

Us of Lesser Gods

Viime yönä ajattelin tekeväni kännimerkinnän blogiin ja sen olevan tyylillisesti ”vittu mä oon ihan pleksit. HÄHÄHÄHÄHÄHÄÄÄ!” eikä muuta.

Asiahan on totuusarvoltaan täysin oikea ja Manalasta kotiuduttuani pilkun tiimoilla myöskin silloin ajankohtainen. En tiedä miten näitä asioita nyt pitää selittää ja kertoa saamatta ihan järjetöntä ivaamista ja pilkkaa osakseen mutta kokeillaan nyt vaikka suoraa lähestymistapaa.

Eilen oli töissä juhlat ja Soul Kitchenissä oli hyvää ruokaa. Ikävä kyllä jauhemaksapihvit eivät olleet menussamme mutta hyvää nautaa sai syödäkseen ja ilmaisia oluita juodakseen. Tämä johti väistämättä päihtymiseen ja aivan helvetilliseen hauskanpitoon. Naurettiin lujaan ääneen, kommunikoitiin karikatyyreillen ja hassuteltiin muutenkin. Manalaan johti lopulta tie. Kun oli aika lähteä kotiin, eräs työkaverini josta käytetään internetissä nimitystä Oopperatoveri, kysyi onko minulla alkoholia kotona. Vastasin totuudenmukaisesti myöntävästi. En tiedä miten asia pääsi kääntymään niin, että huomasin hänen tulevan luokseni yöksi.

Joimme yhdet juomat luonani ja sitten olen nukahtanut. Mitään sellaista ei ole tapahtunut. Ei yhtään mitään. Olin aamulla sopivan julma ja vittumainen ja Oopperatoveri sai ns. kylmää kohtelua. Kun luin netistä uutisia kahvini kanssa, kuului sängystä pyyntö: ”silitä mua.” johon vastasin korrektisti naurulla ja sanomalla ”Mitä helvettiä sä nyt sekoilet? Pitäisköhän sun mennä kotiisi katsomaan oisko siellä joku silittämässä?” Johon hän vastasi anteeksipyydellen ja selitellen silittämisen olevan ainoa tapa auttaa naistenvaivoihin. Melkoista paskaa mielestäni.

No joka tapauksessa, olen kotona, taustalla soi Flogging Molly ja töissä pitää olla vasta muutaman tunnin päästä.

Älä ivaile, jooko?

12 kommenttia:

  1. Hyi vittu! Siis toi lopetus sai mun selkäpiin riipimään! Muutoinhan käytit alkoholia ainoastaan oikein.

    VastaaPoista
  2. Mun elämä on ihan omituisilla kiskoilla kulkeva juna ja tunnelin päässä ei näy valoa.

    VastaaPoista
  3. aika kylmä jätkä, ensin on tulkittavissa että pyytää käytännössä luokseen jatkoille ja sitten vittuilee aamupalaksi. nam. (joojoo, oopperatoveri on rasittava tyrkky ja varmaan mielipuoli mutta se on selvästi ihastunut suhun ja siksi osin syyntakeettomassa tilassa. eli ainoa vastuullinen aikuinen tossa kombossa olet sä. hahah mikä ajatus :D)
    muutenhan ilta on mennyt mitä täydellisimmin, sillä erästä ystävääni, aikamme suurta ajattelijaa siteeratakseni "kännissä on kätevää" :D

    VastaaPoista
  4. Minä, vastuullinen aikuinen? Ikinä ei ole ollut yhtä vanha olo kuin nyt. :D

    Onpas aikamme suuri ajattelija loihtinut ilmoille hienon lauseen! :D:D:D

    VastaaPoista
  5. Mun oli tarkoitus aiemmin vielä vinkata että jonkun deitin esittely Oopperantalle olis toiminut mutta ite keksit vielä tehokkaamman keinon päästä tantasta eroon! Melko julmaa mutta tarkoitus kai pyhittää keinot vaikka olitkin vaan vahingossa känniääliö ja annoit toiselle toivonnarua.

    Mistä voit muuten tietää ettei mitään ole tapahtunut jos itse olet ollut tajuttomass tilassa? Siinäpä ajatusta ;P

    VastaaPoista
  6. ^Niinpä, jos kuolleillakin seisoo niin miksei sammuneillakin...

    t. Makaaberi O

    VastaaPoista
  7. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!

    Ei

    pysty

    ...

    oksettaa.

    VastaaPoista
  8. MINÄ?!?! Mitäs sä nyt sekoat? Emmä oo tehnyt mitään. Naiset on sairaita.

    VastaaPoista
  9. mistä kummasta ihmiset ovat saaneet päähänsä, että m. laine olisi mies? :D

    VastaaPoista
  10. Tää meni nyt kyllä ihan perseelleen.

    -Panu-

    VastaaPoista
  11. ^ panu pisti aika hyvän briiffin tästä nyt kyllä.

    VastaaPoista