torstai 12. maaliskuuta 2009

Omituisesti jäsennetty, lähinnä kofeiinista

Tämä tulee vielä kostautumaan. Elimistöni on eri mieltä kanssani nukkuma-ajoista ja muista vastaavista asioista. Toissayönä nukuin kahdesti: ensin puolesta yöstä vähän yli kolmeen ja sitten puolesta viidestä vähän yli seitsemään. Tämän jälkeen olikin mukavaa lähteä töihin opettelemaan aivan uusia juttuja Bastillionin opastuksella, miehen joka oli sanojensa ja hajun perusteella istunut baarissa puoleen neljään.

Töissä mentiin kahvin ja parin leivän voimalla, puolen viiden aikaan sain tietää, että työpäiväni venyykin suunnitellusta viidestä noin kymmeneen. Siispä lisää kahvia. Oli kyllä erittäin hyödyllistä tehdä pitkä päivä, tänään on levollinen mieli astua puikkoihin. Varsinkin kun tietää saavansa mokailla vielä ihan pienen hetken.

Tiedäthän sen tunteen, kun silmäluomet painavat tonneja, silmät punoittavat ja kirvelevät ja elimistö tärisee kofeiiniyliannostuksesta? Minä tiedän joka päivä.

On mukavaa kun Ghita tulee tänään katsomaan työskentelyäni, olinhan minä vastavuoroisesti lauantaina katsomassa hänen työskentelyään. Vuoroin vieraissa, sano. Loppupäivä sitten meneekin mokaillessa ja kahvia juodessa. Olen vahvistanut kofeiiniriippuvuuttani kovin, vaan minkäs teet? Herätykseni soi neljä minuuttia sitten, heräsin melkein tunti sitten. On vain pakko juoda kahvia enemmän jaksaakseen. Ehkä tämä on ohimenevää.

Iltaisin en malta käydä totuttuun aikaan nukkumaan. Pitää datailla ja hassutella Pirpanan kanssa. Jos vaikka vielä joskus näkisi tisÄH.

8 kommenttia:

  1. Tiäkkö, mutta mä oon huomannu jotain ihantosihienoa. Vihree tee-meininki wörkkii. Oon varma, että ne purut on peräisin jostain ihan spesiaalista taikakookapensaasta.

    Kahvinkulutus on laskenu ehkä 80 % ja olo on mitä mainioin pöllönelämästä huolimatta. Olen selkeesti levollisempi iltasella, sitten olen myös muuttunut vähemmän harakaksi, ihan kuin olisin kasvanut pituuttakin ja sain tänään älykkyystestissäkin todistetusti paremmat pisteet kun koskaan ennen. Mainitsinko jo hallusinaatiot ja onnistuneen itsepetoksen.

    Vihree tee on hyvä asia. Kokeile. Mitä, homoako? Niin, no, ihan kaikkee ei voi saada.

    VastaaPoista
  2. Mä myös kannatan tota vihreä tee-asiaa, vedin sillä viime syksyn ja kofeiinitaso oli ihan selkeästi korkealla, mutta jotenkin tasaisempi ja vörkkivämpi. Enkä ollut niin romuna koko ajan. Mutta sitten, niin, mähän vedän tällä hetkellä sen litran kahvia per päivä. En tajua mitä kävi.

    -Panu-

    VastaaPoista
  3. Ai vihreää teetä? Mitä seuraavaksi? Chakroja? Goa? Diaboloja ja jumittavaa trancea? Pahoittelen leidit, ei taida olla mulle.

    VastaaPoista
  4. me sidotaan sut tuoliin ja valellaan sua kiehuvalla vihreällä teellä kunnes taivut juomaan sitä.

    VastaaPoista
  5. Ja sen lisäks että valellaan sua kiehuvalla vihreällä teellä, valellaan hillolla sateenkaariraitoja ja viedään poliisipuvussa Herkulekseen ja masturbÄH.

    VastaaPoista
  6. Mutta voitteko sitä ennen mahdollisesti painia suklaa-astiassa ja olla tyynysotaa? Jokaiselle jotakin.

    VastaaPoista
  7. mulla ei ole tähän listaan lisättäväksi enää yhtään originellia päihdettä. pahoittelen.

    VastaaPoista
  8. Kuulinko: olin Odéonin kanssa juomassa, mutten kestänyt, joten menin kotiin.

    VastaaPoista