maanantai 23. helmikuuta 2009

Melkein päästiin eteenpäin.

Olen kadottamassa hauskuutta. En tiedä mitä sille on käynyt, mutta en saa itsestäni hauskoja juttuja ulos. Haluaisin osata kirjoittaa hauskasti ja nasevasti, luoden yhtä hienosti mielikuvia kuten Nuunis esimerkiksi mutta ei. Ei lähde. Ei mitään hauskaa. Jos oikein pinnistelisin? Ei silti varmaan lähtisi.

Olen aina ajatellut olevani huono asiakirjoittaja mutta tänään sain viime syksyn kirjoitustehtävistä palautetta ja omaksi yllätyksekseni palaute oli erittäin positiivista ja mieltäylentävää. Aion silti ostaa aikanaan opinnäytetyöni.

Yritetään jotain oikein hauskaa nyt saada ulos. Edellisellä kerralla hauskuus tuli kahvista ja Kevinistä. Nyt ei ole kahvia ja Kevinkin on aikaa sitten luettu. Tällä hetkellä menossa olevasta Saisiosta ei oikein saa sellaista hauskaa.

Mikähän nyt olisi oikein älyttömän hauskaa? Entä jos tekisinkin niin, että asettaisin jonkun tutun tapahtuman erikoiseen ympäristöön ja tämä sitten toisi ristiriitaisuutensa takia hauskaa? Nyt sitten vain puuttuu tapahtuma ja paikka sille. Pakko vaihtaa musiikkia, Pain Of Salvation ei toimi nyt yhtään.

No niin, levy vaihdettu, joten ruvetaanhan oikein naurutalkoisiin! Ensin keksitään tapahtuma. Jotain hivenen erikoista, sellaista jota ei normaalisti näe kadulla… Miten olisi vaikka kiristyneen lainsäädännön takia tupakointi? Ei, kyllä sitä vielä näkee. Abortti olisi liian synkkää ja karkoittaisi kaikki naispuoliset rin…lukijat. Otetaan adoptointi. Joo, adoptointi on tapahtuma ja paikka sille sitten vielä. Ehdotuksia?

Te knallipäinen herra siellä takana! Toistaisitteko? Ai rautatieasema? Ajatus on kyllä hyvä mutta epäilen sen olevan niin vilkas, että ihmiset eivät kiinnitä huomiota siellä toistensa tekemisiin. No ihan turha on ruveta ääntä korottamaan ja kutsumaan nimillä! Itse olet. Itse! Mutsis on. Ai mun äiti?!? MINUN ÄIDISTÄNI ET JUMALAUTA PUHU TUOLLA TAVALLA! Taitaa tulla sulle henkilökohtainen maailmanloppu, otan tän takin päältä ja sitten alkaa turpasauna. JUMALAUTA!

1 kommentti:

  1. kannatan ehdottomasti opinnääytetyön ostamista. mulla on kohta yksi, jos haluut ostaa? ja mä en oikeastaan ole hauska, vaan sekava ja viinaanmenevä, sä sotket tässä nyt termejä. vaikka toi viime merkinnän otsikko olikin aika hauska, mua alkaa aina naurattaa kun notkean rotan yksi biisi alkaa sillä moottorisahalla ja sitten rotta huutaa hyvin keskeytetyn kuuloisena "MITÄÄÄÄH??"

    VastaaPoista