torstai 5. helmikuuta 2009

I know the pieces fit.

Flunssa ei ota talttuakseen sitten millään. Olen jo kyllästynyt juomaan teetä, haluan takaisin kahvin maailmaan. Ehkä kahvilla lähtisi tämä päänsärkykin jo pois.

Olen tänään töissä tappanut aikaa, tehnyt vähän töitä, polttanut liikaa tupakkaa, pelannut tupakkahuoneessa kahta eri pasianssia ja toisen niistä läpäissyt, tajunnut etten ole koskaan läpäissyt sitä toista ja aion huomenna kuluttaa massiivisen määrän työajasta sen tahkoamiseen, juonut teetä ja saanut Nine Inch Nails-siedätyshoitoa.

Alun perin minun piti kirjoittaa tänään Viides yritys mutta en nyt jaksakaan. Aihe tuli mieleeni kotimatkalla mutta olen nyt niin kurja, etten jaksa kirjoittaa sitä.

Pari päivää sitten kirjoitin sydäntäriipaisevan merkinnän tuskastani lemmen tähden, mutta koska se sisältääkin pari hyvää metaforaa, en aio julkaista sitä vielä vaan ottaa ne talteen Yhtyettä varten ja korvata ne jollain muulla. Olen hivenen epäileväinen siitä, että onko Yhtyettä enää olemassa. Toivottavasti on. Ehkä aion joku päivä ehdottaa harjoitteluhetkeä. Olisi kiva päästä lauteille pitkästä aikaa. Tekstejä on varastossa jonkin verran ja olisi mukavaa saada itsestään ulos tiettyjä juttuja.

Tekisi mieleni laittaa tähän joku hyvä video mutta olen ideoista täysin vapaa. Etsin jonkun mielestäni hyvän ja päätän merkinnän siihen. Hyvää päivää sinulle, olkoon Ilmojen Herra myötätuulta puhkuva reitilläsi.

9 kommenttia:

  1. Miksei muka voi juoda kahvia sairastaessaan? Ei kai se nyt sairaammaksikaan tee? Omituista.

    VastaaPoista
  2. No voisi kahvia juoda mutta flunssassa kuulemma pitää juoda paljon kuumaa ja kahvia sillä ei varmaankaan tarkoiteta. Tulee hulluus.

    VastaaPoista
  3. Joo ja kahvi on aika paha diureetti mikä on ehkä vähän itsemurha josa on flunssassa jo valmiiks.

    VastaaPoista
  4. Diureetti on aika hieno sana. Täytyy joskus vetää paljon diureettisia aineita ja juoda vettä ihan hulluna ja katsoa kuinka hyvin homma toimii. :D

    VastaaPoista
  5. Siis dude, mitä kaikkea sut voi yllyttää tekemään kommentoimalla sun boksiin :D tästähän tulee vielä hyvää ja halpaa hupia...

    VastaaPoista
  6. Dudette, hyvä ja halpa hupi on mun toinen nimi. :D

    VastaaPoista
  7. Miero "hyvä ja halpa hupi" Laine.


    -Panu-

    VastaaPoista
  8. Uuh, halpaa ja hyvää.

    Jeesus tätä mun kommentoinnin tasoa. Miks mä sanoin noin?

    Oikeesti mun piti kysyä samaa kuin raparperikiisseli, mutta menin lukkoon huomatessani kysymykseni käytetyn.

    VastaaPoista
  9. ^^ I am the fast and the furious! En kyllä hyväksy moista kuittausta, 'pitää juoda kuumaa'. Kahvi yleensä juodaan kuumana, eikö? Kuuman juomis-käsky ei sisällä lauseketta 'ei kuitenkaan kahvia'. Pöljä. Jahas, perjantain kunniaksi nenäapina on taas päässyt karkuun. Hiiohoi. Anteeksi.

    VastaaPoista