keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Day 09 A song you can dance to

Oih ja voih. Tämä kauhulla odotettu, meemin ensimmäisestä päivästä alkaen väistämättä lähentynyt verisuinen, pitkin kulmahampain varustettu, ärisevä ja säälimätön hirviö on nyt täällä.

Kuinka itse asiassa määritellään tanssiminen? Wikipedia avaa terminologiaa näin:

Tanssi viittaa useimmin ihmisen liikkumiseen, tarkoituksena huvitella tai ilmaista jotain tanssilla. (...) Eläimillä tanssi voi olla osa pariutumisrituaalia, mehiläiset ovat tunnettuja tanssistaan, jolla kertovat muille pesän mehiläisille mistä löytyy mettä. Kurkien soidintanssi on erityisen komeaa katsottavaa.

Tanssiksi voidaan myös kutsua esimerkiksi tuulen aikaansaamaa liikettä puiden lehdissä ja muissa kasveissa. Tällöin liikkeestä käytetään tanssi-nimikettä kuvaannollisesti. Tiettyjä musiikkityylejä kutsutaan erityisesti tanssimusiikiksi.

Ihmisten esittämä tanssi voi olla sekä ennakolta määrättyjen askelkuvioiden noudattamista tai täysin improvisoitua liikkumista, usein musiikin tahtiin. (…) Tanssin määritelmään vaikuttavat sosiaaliset, kulttuuriset, esteettiset ja moraaliset määritelmät ja rajat. Tanssina voidaan pitää niin kuviokelluntaa kuin kamppailulajien harrastajien kata-liikesarjoja.

Amerikkalainen antropologi Judith Lynne Hanna määrittelee tanssin olevan "ihmisen käyttäytymistä, joka tanssijan näkökulmasta koostuu merkityksellisistä, harkitusti rytmitetyistä ja kulttuurin muokkaamista sanattomien ruumiinliikkeiden jaksoista, jotka poikkeavat tavallisista liiketoiminnoista siinä, että liikkumiseen on sisäinen ja esteettinen tarve
".

En ole koskaan tuntenut sitä sisäistä, tahi sitten varsinkaan esteettistä, tarvetta heilutella hanuriani jonkin musiikin tahtiin. Ellei nyt sitten lasketa tähän mukaan moshaamista. Ja lasketaan oikeastaan vaan. Kyllähän se niin on, että kun musiikki täyttää tietyt parametrit, alkaa allekirjoittaneella pää nykiä tahtiin. Tästä erittäin hyvä esimerkki ja päivän musiikkivalintani onkin seuraava.

Tämän biisin lähtiessä käyntiin (volyymia pitää sitten olla, hei), alkaa tietynlainen linkkuveitsiliike välittömästi keskivartalosta, hartioiden pyrkiessä kontaktiin polvien kanssa. Istuessa ainakin. Tukka avoinna ja katse lattiaan sitten kun heilutte. Säkeistön aikana heilutte rauhallisemmin ja kun kertsi lähtee, tiedätte mitä tehdä.

Kuinka sopivasti onkaan biisi nimetty tämän päivän teeman mukaan. Sara – Tanssiin.



Ja jos moshaamista ei jostain tiukkapipoisesta ja käsittämättömästä syystä lasketa mukaan tanssimisen määreiden sisään, siinä tapauksessa päivän valintani on myös kotimainen biisi. Harva teistä varmaankaan muistaa edes tätä. Biisi valikoituu tematiikan ja sanoituksen huumoriaspektin takia. Teksti ja biisin kommervenkit ne jaksavat edelleen naurattaa. Ja kyllä, minulla on koko tämä pitkäsoitto levyhyllyssäni.

3 kommenttia:

  1. Huijari, mulla olisi ollut heittää yksi biisi jonka mukaan Miero on todistettavasti tanssinut (tai ehkä se oli sittenkin enemmän horjahtelua kun taisi lattian läheisyyteen päättyä se humppa).

    VastaaPoista
  2. HAAHAHHAHA!! Mä olin kokonaan unohtanut jo! LedZep, hullu känni ja varsin onnistunut taitto. :D

    Ehkä tota balladiosastoa ei tässä oltu hakemassa? Tai mistäs minä tiedän.

    VastaaPoista
  3. ALLEKIRJOITTANUT! sä olit sitten se suomen toinen ihminen, joka kyseistä bändiä on todistettavasti koskaan kuunnellut. tai kolmas, mulla ei ollut omaa cd:tä mutta äänitetty ceekassu kyllä, enkä äänittänyt sitä sulta.

    VastaaPoista