sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Katoavat luonnonvarat osa 1: Tekosyyt

Huh hah hei ja rommia pullotolkulla. Tai siis, ei tietenkään, olen töissä. Perjantai-illan vietin kotona kaikessa rauhassa ja rentouduin nettitelkkarin ääressä. Tulisipa pian JIM nettiin streamattavaksi. Haluaisin katsoa esim. sitä omituiselle vaikuttavaa ninja-ohjelmaa.

Eilen (lauantaina toim.huom.) työpäivän päätteeksi kävin ostamassa vanhaa uskollista Spumantea ja monta olutta. Siirryin työkaupungin rantaan nauttimaan auringosta, hyvästä seurasta ja juomista. Pääsin myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä vesille. Kuulostaa hienommalle kuin mitä kokemus itsessään olikaan. Meitä oli 5 ihmistä ahtautuneena pieneen peltipurkkiin nimeltä Buster, 20 hevosvoiman Merkkari ei jaksanut nostaa valaslaumaamme ns. ”plaaniin” vaan uimme syvissä vesissä ja veneen reunan ja vedenpinnan välissä oli arviolta noin 4 cm ilmaa. Täten pyörähdyksemme järvellä jäi turvallisuussyistä noin 4 minuutin mittaiseksi.

Tämän jälkeen seurueemme siirtyi jonkin paikallisen trubaduurin välittömään läheisyyteen. Hän soitteli Neil Youngia, Bob Dylania ja omia tuotoksiaan. Tämän muistan vielä. Sitten maailman suurin nälkä taklasi minut takaapäin, painoi naamaani nurmikkoon ja raiskasi minut kuin amerikkalaiset Vietnamin asukkaita kultaisella 60-luvulla. Oli siis pakko lähteä hakemaan syötävää, olinhan syönyt koko päivänä kokonaiset kaksi siivua leipää.

Puhelutiedoista päätellen olen soitellut Juhannusvaimolle. En tiedä onko hän vastannut vai ignoorannut viisaasti ja keskittynyt juhlimaan häissä jossain päin Keski-Suomea. Syötyäni herkullisen hampurilaisen, otin bussin ja matkasin sillä majoitukseeni. Juttelin äärimmäisen viisaan ja auktoriteettisen henkilön kanssa dilemmastani ja jopa hän rohkaisi minua asiassani. Minulla ei ole kohta enää yhtään tekosyytä olla siirtymättä sinkkuelämästä muille maille.

Aamulla heräsin pirtsakkana (kuten aina) ja huomasin ilokseni puhelimeni soineen yöllä 4.30. Tällä kertaa soittajana oli Nuu, edellisenä yönä Kesäminkki oli soitellut peräti kolmesti minulle. Annoin Nuulle armoa, enkä soittanut hänelle kahdeksalta vaan vasta kymmenen jälkeen kun lähdin tallustamaan töihin. Työmatka kevyessä krapulassa on edelleen hiostava lenkki. Matkaa on ehkä noin 4,5 kilometriä eikä juotavaa mukana, tietenkään.

Puhelu Nuun kanssa oli mielenkiintoinen. Tietenkin juuri silloin tuuli kovasti ja Nuu mongersi jotain käsittämättömiä. Puhelun loppu oli hauska. Nuu päätti puhelun sanoihin ”nähdään kohta.” ja vaikka kuinka olin silmät enemmän auki kuin normaalisti, peräti voisi käyttää ilmaisua ”täysillä”, en nähnyt Nuuta missään.

Päästyäni työpaikan pihalle, havaitsin jotain epämiellyttävää. Sen lisäksi, että huumenuoriso on taas käynyt tekemässä tuhojaan yöllä, olen hukannut bussikorttini. Siinä on monen monta matkaa ja täten euroa kiinni. Majoittaja ei vastaa puhelimeensa ja Matkahuolto palvelee vasta maanantaina. Voi minua utraa. Ai niin! Tämän päivän ehdoton hauskuus tulee nyt:

Mierolaisen "mielenkiintoiset" nettilinkit

HAHAHAHAA! Aivan uskomattoman hauska blogipostaus päiväyksellä 24.7. Merkintä ei ehkä ole sellaiseksi kyllä tarkoitettu.

Yksi kauneimpia lauluja joita tiedän. Olen vakaasti harkinnut tätä Yhtyeen intro- tai outro-raidaksi.

En jaksa nyt etsiä mitään kivaa teille. Etsikää itse pornonne. Sosiaalilla taikka ilman.

No mutta, siinä nyt elämäni tähän asti. Toivottavasti viihdyit seurassa. Live long and prosper.

EDIT ennen julkaisua: Bussikortti löytyi sittenkin, olin sen hetken mielijohteesta illalla siirtänyt taskusta varmempaan talteen aka reppuuni. Olipas lähellä.

3 kommenttia:

  1. jee, meitsi! en muista, että oon puhunut sun kanssa. ei vittu, olin just puolitoista päivää ulkona ja vielkin naamat.

    VastaaPoista
  2. EN OO SOITTANUT KOLMESTI! EN OO! SE OLI NE ISOT POJAT, JOTKA UHKASI TEHDÄ MULLE KUTEN NÄLKÄ SULLE! NIIN SE OLI!

    niin sen on oltava. jee, meitsikin!

    VastaaPoista
  3. mä muuten soitin minkin puhelimesta ne kolme puhelua. koska olin jättänyt oman johonkin, oisin soittanu siitäkin muuten.

    mä oon kyllä sellanen veijari.

    VastaaPoista