torstai 18. syyskuuta 2008

Yhteystietolistojen ja bookkaamisien keskeltä....

Laineen Miero tässä moi! Onpas ollut kiirusta ja hoppua pari päivää. Aika menee kovaa vauhtia ja asiat sekoittuvat päässä kuin maalit maalinsekoitusmasiinassa kuunaan. Minun pitää tehdä paljon erilaisia työasioita ja valmisteluja siihen hetkeen, että jätän tämän tiedottamattomuuden kuningaskunnan taakseni. En edes enää itse tiedä mitä kaikkea pitäisi tehdä, enkä totta puhuen jaksa välittääkään. Kunhan saan ensi viikon kasaan, aion viimeisen työviikon ottaa vailla mitään paineita. Aion myös pitää pitempiä ruokataukoja kuin nykyään kerkeämäni 10 minuutin ahmimiset.

Eilen rakas ystäväni Mimmu tuli käymään luonani syömässä kaikki maailman karamellit. Siinä samalla joimme kahvia ja puhuimme mm. blogeista. Sain häneltä lahjaksi kasvin. Miettikää! Nyt en sitten asu enää yksin ja kuten Mimmu niin kovin kaunopuheisesti uhkaili katkaisevansa elämänlankani, on minulla nyt ”asuinkumppani elämäni loppuun saakka”.

Sain kesken rupattelun puhelun eräältä neidiltä, annetaan hänelle nyt vaikka koodinimi… ööh… ööh… Pianisti. Joo, Pianisti on hyvä ja hivenen harhaanjohtava. Menin hänen kanssaan (et ikinä arvaa minne. Et arvaa. Väärin. Taas väärin. Olet huono arvaamaan joten kerron sen nyt) Looseen ja nautimme keskioluet. Tai hän nautti yhden ja minä luonnollisesti kaksi.

Kari Peitsamo oli läsnä myös, vahvasti totaalisen naamat ja ”haku päällä”. Ravintolan naisasiakkaiden vaihtuvuus oli vissiin tästä syystä aika vilkasta. Yrittänyttä ei laiteta, tosin.

Juttelimme mukavia ja… niin, mitä sitten tapahtui? Minun piti lähteä aikaisin kotiin joten poistuimme ravintolasta yhtä matkaa, seisoimme Fredrikinkadun ja Eerikinkadun risteyksessä kevyen tihkusateen halkoessa tummaa taivasta ja hiljalleen laskeutuessa asvaltille, tehden sen kiiltäväksi kuin messinki. Emme oikein sopineet mitään, en tajua. Yhtä kaikki, mukavaa oli ja ehkäpä tämä saaga saa jatkumoa tulevaisuudessa. Mistä näistä ikinä tietää.

Nyt on vielä vähän reilut kaksi tuntia töitä jäljellä ja sitten saa taas kävellä sateessa. Eivätkö pilvet ole jo tyhjät?


edit: Tagit unhoittuivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti