torstai 7. elokuuta 2008

Pitäisi tehdä jo muuta.

Hak hak.

vadelmavenepakolaiset on vissiin kirja ja liittyy Ruotsiin jotenkin. En ole lukenut sitä. En ole myöskään lukenut Raamattua, Koraania enkä yhtään Mika Waltarin kirjaa. Kevyesti moukka ja tukeva.

hauskat värssyt + saunominen ööh… tota… mites ois: Satu meni saunaan, vittumätapankaikki.

jätkäjätkät länkytystä.

kesälomani ”Kesälomani alkoi hyvin. Aurinko paistoi sekunnin verran. Sitten taivaankansi repesi kappaleiksi, vettä satoi kuin Nooan aikoina ja sairastuin. En ikinä parantunut enää. Tein lopullisen ratkaisuni. Hautajaiseni olivat yhtä juhlaa. Kaikki nauroivat ja sylkivät arkkuuni.” –Mierolainen 1b

kulli jotkut halajavat, toiset jakelevat. Symbioosi on hieno asia. Minä en tee kumpaakaan.

mattersville on NoFX:n biisi, hyvää punkia. Tarkasta myös Lagwagon ja Propagandhi.

mie muutan tänne tsaddiin ja alan seukata jonkun ihkun lätkäpellaajan kanssa. Tai jotenkin sillain se meni.

nekrologi eli muistokirjoitus. Tekaisisin tähän jonkun hauskan jutun mutta olen jo tässä merkinnässä retostellut itsemurhallani. Tänään ei ole karkkipäivä.

siivoojat komedia Rennyn leffa Cleaner ei käsittäkseni ole ihan komedia. En tiedä mistä johtuu mutta assosioin hakusanasta suoraan myöskin Vintiöiden Varjomiehet.

Siinähän noita taas. Pyykit pyörivät koneessa ja minun pitäisi olla ihan muualla kuin tässä tietokoneella.

Mierolaisen ”mielenkiintoiset” nettilinkit

Hei vain. Koska minulla on kova kiire, en nyt linkitä kuin yhden sivuston. Hauskaa siitä sai aikaiseksi. Ehkä vielä joskus kuulen kaduilla ihmislaumojen huutavat yhteen ääneen: ”Mierolainen makes me hot!” Nääh, laitetaan nyt vielä toinenkin linkki.

Nyt on mentävä jo syömään aamupalaa, muutoin myöhästyn transportaatiosta. Kiitos ja kiva kun kävit täällä. Pidä huolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti