tiistai 17. kesäkuuta 2008

Urhon päivänä työpaikalla.

Hei juuri Sinä siellä näyttöpäätteelläsi. Onko ollut hyvä aloitus tälle päivälle? Minun päiväni on ollut aika tavanomainen joten ei siitä sen enempää. Juhannus tekee vähitellen tuloaan ja kerrankin on sellainen tilanne, että en ole yhtään suunnitelmia tehnyt. Vaihtoehtoina on joko hyvin yksinäinen juhannus Helsingissä, juhannus parin kaverin kanssa luonnon siimeksessä, juhannus jossain keskellä ei mitään tuntemattomassa seurassa taikka perinteiset kotibileet erään kollegani vanhempien kodissa. Viimeinen näistä edellä mainituista vaihtoehdoista kuulostaa minunkin korviini todennäköisimmälle. Olemme siis samaa maata, eikö totta?

Kotibileissä on kuulemma uima-allas ja kaikkea sen sellaista sopivuutta. Tämä tietenkin kohottaa hukkumiskuoleman mahdollisuutta aivan uusiin määriin mutta ihminenhän on luotu hallittujen riskien uhmaamiseen.

Tietenkin yhtenä vaihtoehtona voisi pitää myös täysin alkoholivapaata keskikesän juhlaa, syödä vaikkapa joku herkullinen mikropizza ja täyttää ristikoita kunnes uni tulee silmille kuin Rocco Siffredi elokuvissaan. Edelleen kotibileet ovat paras vaihtoehto.

En ole laisinkaan seurannut sääennustuksia joten en tiedä yhtään mitä tuleman säiden haltijalta pitää. Toivon luonnollisestikin aurinkoista keliä vaikka silloin todennäköisesti veikkaukseni hukkuneista menee alakanttiin. Veikkaan juhannuksen hukkumiskuolemiksi (ajankohtana siis juhannusaattoaamusta sunnuntai-iltaan) kokonaiset neljä kappaletta. Joskus aikanaan Mikko Kivinen lausui jossain haastattelussaan jotakuinkin näin: ”Suomalaiset ovat niin tyhmää kansaa, että kaikki pitäisi juhannukseksi sitoa puihin kiinni.” Olen aika pitkälti samaa mieltä.

Mikähän siinä on, että pitää voimiensa tunnossa lähteä vesille humalassa, vähän kokemaan verkkoja taikka onkimaan sen perinteisen kossun nautittuaan? Omista mökkikokemuksista viisastuneena en ikinä lähtisi vesille kännissä. En siis ole ollut vesillä mutta halkoja on joskus vaikutuksen alaisena tullut hakattua. Ymmärsin toki lopettaa kun olin kolmasti peräkkäin lyönyt kirveellä ohi tähtäimessä olleesta halosta ja täten sivallellut säärieni pintaa. Vasta vähän myöhemmin ymmärsin onnekkuuteni asian suhteen.

Mutta juu, näin valtavan pitkä pohjustus syntyi ihan siitä, että löysin aikaa sitten hauskan sitaatin internetistä, eräältä punk-musiikkiin (kyllä, minä tykkään kovasti alakulttuureista, varsinkin vasemmistolaisen suuntautuneisuuden omaavilta) orientoituneelta forumilta. Tämä hieno sitaatti saa toimia loppukaneettina tälle merkinnälle ja sen myötä toivotan hyvää päivää sinulle. Itse sitaatti kulkee sanatarkasti näin:

"Hallittu humala... sen verran vaa otetaan, että sosiaaliset esteet poistuu. Kuten tajunta ja puhekyky."

4 kommenttia:

  1. juku, tyyppi menee poolpartyihin!

    mun "äitin kämpillä grillailu" kuulostaa aika keski-ikäiseltä.

    VastaaPoista
  2. Käsittääkseni nämä kaksi tapahtumaa ovat aika lähietäisyydellä toisistaan. Ehkäpä kerkeämme kilistämään sihijuomaa?

    VastaaPoista
  3. ähäs, rocco never dies :D

    uima-altaaseen hukkuminen kuulostaa kovin yläluokkaiselle ja jotenkin... gossipgirlmäiselle verrattuna suolaveden hörppäämiseen itämerestä. esim.

    sanavahvistus on alkanut änkyttää ja tullut hulluksi. tai sitten se yrittää änkyttäen sanoa afaatikko: afddtkk

    VastaaPoista
  4. oijoi, niinkö? täytyisi kilistellä. soitetaan tästä oikeasti, mä soitan varmaan torstaina, kun työveljet on saartaneet mut ruuhkiin.

    uima-altaaseen hukkuminen on noiden minkin mainitsemien lisäksi aika breteastonellismäistä myös.

    VastaaPoista