tiistai 4. maaliskuuta 2008

re-evaluointia.

Hei. On aika suorittaa parissa asiassa otsakkeenmukainen teko. Ensinnäkin: kemikaalien änkeminen elimistöön ei välttämättä olekaan ihan niin hyvä juttu kuin ajattelin. Nukuin kyllä kuin pieni porsnas, lääkkeiden teho ei vain jäänyt tuohon yöhön. Koko eilisen päivän kymmenestä eteenpäin olin aivan ns. tutkalla. Kuljin äärimmäisen hitaalla ja fyysisesti kulku oli myös huojuvaista johtuen huimaamisesta ja hitaista reflekseistä.

Tässä usvassa sitten kävin suorittamassa mm. HKL:n matkakortin oston ja kirjastokortin hankinnan. Klo. 16.00 jälkeen alkoi olo normalisoitua hiljalleen, nälkä tosin oli pysyvää sorttia. Niin kyllä lääkkeessä luvattiinkin. Hmm, suuri ongelma: Tullako kuntoon ja lihavammaksi vaiko pysyä risana ja ehkä vähän laihtua?

Toinen asia: Olin eilen katsomassa Smashing Pumpkinsia vihdoin ja viimein livenä. Keikka alkoi ennen ysiä illalla, siitä suuret plussat. Aloitusraitana oli Porcelina Of The Vast Oceans (miksi englanninkielisissä biiseissä on kaikki sanat isolla alkukirjaimella?) ja keikka noudatti vissiinkin samaa kuviota kuin paria päivää aiemmin ollut Tukholman keikka. Mutta minkä teitte?!?! Liikaa noisea, liian kylmä yleisö, liian kylmä yhtye, liikaa nössöilyä, liian vähän kontaktia meihin, liikaa tavaraa korville joten soundit puuroutuivat. Huomasi erittäin hyvin että keitä on vanhasta kokoonpanosta mukana: Keikalla päävalossa olivat herrat Corgan ja Chamberlin, paljon hämärämmässä valossa olivat naisbasisti jonka soitin oli miltei soittajansa kokoinen, toinen kitaristi ja kosketinsoittaja. Nimiä ei mainittu. Yleisarvosanaksi voisin antaa keikasta ehkäpä 6/10.

Olisihan tässä vaikka mitä muutakin re-evaluoitavaa mutta enpä taida jaksaa. Samanlaiset ovat kyllä fiilikset koko blogin suhteen olleet lähiaikoina. Yli sata merkintää, vailla tolkkua. Kiitos kun olet lukenut.

3 kommenttia:

  1. noista lääkkeistä sen verran, että kannattaa ehkä kokeilla eri merkkejä, ennen kuin luovuttaa.

    Harmi et keikka oli huono kun olit niin kovasti odottanut:(

    VastaaPoista
  2. meidän enkunmaikka aikanaan antoi ohjeeksi, että enkunkielisissä nimissä kaikki muu tulee isolla paitsi prepositiot ja artikkelit, paitsi tietty jos ne sattuvat olemaan nimen ensimmäisinä sanoina.
    syytä tähän en minäkään tiedä.

    ja yhdyn panuun harmin osalta. kuvailemasi tokkuran pystyn itsekin muistamaan, minkä vuoksi mun lääkekokeilut loppui lyhyeen. mutta kuten ehdotettua, ehkä eri merkki tekis eri reaktioita? tai jotain.

    VastaaPoista
  3. Koska se ei ole ollut täällä paljon yhtään tänään, mä otan vapauden päätellä, että se on tuupertunut lääketokkuroissaan johonkin ojaan.

    Kerro Miero jotain hauskaa, oon lukenu just viis ihan sikatyhmää opinnäytetyötä ja mulla tulee sanoja korvista.

    VastaaPoista