sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Ensimmäinen lauantai-ilta uudessa kotikaupungissa.

Tämä viikonloppu on mennyt sangen vauhdikkaasti. Lauantaiaamuna heti herättyäni kuudelta, aloin ajatella tavaroiden sijoituksia ja yleistä asunnon laittamista lähemmäs asumiskuntoa, kauemmas pahvilaatikkomerestä. Ollessani hyvää vauhtia unpackaamassa, enoni soitti ja pyysi minua kantamaan serkkuni tavaroita, hänen muuttaessa Pukinmäkeen eilen. Veri on vettä sakeampaa, joten vaikka kiinnostanutkaan ei, mentävähän tuo oli. Tulipahan samalla kokeiltua junamatkailua. Hurjaa hommaa.

Serkun muuttamisen jälkeen, kotiin päästyäni, olikin aika avata ensimmäinen illan monesta oluesta. Juuri sopivasti paikalle saapui ystäväni joka muutti tähän aika lähelle kuukausi sitten. Istuimme tykönäni ja kuuntelimme minulle uutta musiikkia. Volbeat on hauska yhtye, laulaja kuulostaa Glen Danzigin ja James Hetfieldin lehtolapselle.

Katsoimme toki myös kotimaisen Nicolen dvd:itä ja huomasimme haluavamme nauttia alkoholia aika reilusti. Osasyynä on Nicolen suorastaan mielipuolinen kaljankulutus noilla tallenteilla. Vähitellen oli aika siirtyä Rocktownin synttäreille. Tottuneina Helsingin asukkeina ja erämaan kulkijoina, suorastaan Davy Crocketteina, kävelimme väärään suuntaan lumisateessa ja oikeastaan aika paljonkin. Ystäväni W oli onneksi suunnistavampi ja tunnisti paikat sen mukaan missä oli käynyt katsomassa asuntoja. Löysimme lopultakin Rocktowniin perille ja huomasimme, ettei väkeä ollut kovinkaan runsaasti.

Olivat etukäteen ilmoittaneet internetissä että yllätysvieraita olisi luvassa. En tiedä olimmeko me yllätysvieraita, emme ainakaan olleet ilmoittaneet tulostamme. Meille yllätyksenä tuli vahvasti hämmentävä live-esitys. Jani ”Wallu” Valpio ja hänen ystävänsä esittivät tuttuja kappaleita, pieteetillä ja suurella innolla. Taidoista en puhu mitään. Kokemus oli hyvin omituinen, en olisi uskonut että voin koskaan kirjoittaa seuraavan lauseen: Olen kuullut Wallu Valpion laulavan Ultra Brata ukulelen säestyksellä.

Aikani seurattuani tuota esitystä, oli aika vaihtaa paikkaa. Minulla siis. W jäi Rocktowniin tuttavamme ja australialaisen kanssa. Kävelin kammottavassa säässä kohti keskustaa ja yritin tavoittaa Nuuta. Hänellä oli kaiketi liian kiire keikuttaa Otteessa joten kontaktoinnit eivät tuottaneet tulosta. Tästä päättelin että minun on hyvä suunnistaa kotiin. Harkitsin kävellessäni kevyttä visiittiä Looseen mutta jätinkin sen seuraavaan kertaan. Kävin sen sijaan hakemassa kulman takana olevasta kebabpaikasta ruokaa ja tulin kotiin syömään sitä kuin iloinen porsas.

Tänään on sitten täristy ja oltu kovin heikkoja. Veikkaan kebabia, en järjetöntä määrää alkoholia. Huomasin epäinnostuneena että asunnon edellinen asukas ei ollut viitsinyt siivota uunia laisinkaan. Harmittaa myös se että minulla alkoholi vie muistin hyvin aikaisessa vaiheessa, en voi täten oikein koskaan kirjoittaa hauskoja irrationaalisia lauseita. En vain muista.

Olen tänään katsonut kaksi (ajallisesti kolme, olen nukahdellut aika paljon ja joutunut hyppimään takaisinpäin kohtauksissa) elokuvaa ja nauttinut limonadia paljon. Lankomies soitti tuossa ja pyysi minua demottamaan lauluja jollekin äänitejutulle, menen mielelläni ja innoissani. Nyt menen kumminkin katsomaan löytyisiko internetistä jotain kivaa. Hyvää sunnuntaita sinulle.

18 kommenttia:

  1. Tervetuloa Helsinkiin, seuraavaksi vuorossa ratikka- ja metromatkailua, joihin olenkin perehdyttänyt jo pari teiltäpäin tulijaa.

    Loppukokeena sitten Suomenlinnan lautta, mutta se säästetään keväämmälle:=

    VastaaPoista
  2. En muuten missään olosuhteissa menis kutsumaan WV:tä yllätysvieraaksi.

    SE on yllätys, jos se EI tule vieraisille.

    VastaaPoista
  3. Suokin (huom. oikea stadilainen lyhenne) lautta on mulle tuttu juttu. Ainakin kerran kesässä oon käynyt siellä. Ainakin viime kesänä. NYTHÄN MÄ VASTA TAJUSIN! Voin mennä sinne kesällä nauttimaan alkoholeja. Oooh!

    Musta tuntuu että sä et voi olla kauhean hyvä opastaja kun asustat siellä missä ei ole ratikkaa.

    VastaaPoista
  4. Mutta muutin sinne ratikka-alueelle heti 18-vuotiaana ja ehdin asua monta monituista vuotta, ennen kuin siirryin tänne taajamiin juna-alueille. Ja koska olen oikeasti pääkaupunkiseutulainen, kouluni ja harrastukseni ja vapaa-aika on aina vietetty ratikoissa:)

    Ja koska yhtäkään ratikkalinjaa ei ole päivitetty sen jälkeen, kun muutin, olen edelleen oikein asiantunteva opas:)

    VastaaPoista
  5. Hyvä on! Nyt kun olen täytetty tiedolla, hyväksyn apunne vallan mielelläni. Tuleeko opetus etämuotoisena vai kuuluuko tähän koulutukseen myös kontaktiopetusta?

    VastaaPoista
  6. Mä uskon että tämä saattaa tapahtua jopa kontaktiopetuksena.

    Ostetaan joku ilta pullot vinkkua ja mennään vetämään ratikkalinjat läpi ja vetäistään samalla metro päästä päähän ja otetaan joltain turpaan Kontulan asemalla, niin eiköhän sut oo kastettu stadilaiseksi ja voit alkaa käyttää hassuja sanoja.

    VastaaPoista
  7. Minähän olen syntyperäinen stadilainen, että Kontulat ja muut voidaan jättää väliin. :D

    Pitäisikö katsoa kolmas leffa tänään?

    VastaaPoista
  8. Mä katoin eilen neljä ja tänään olen katsonut yhden.

    Katso ihmeessä, se tekee hyvää.

    Me katotaan Hurtta ja stara ja American Idol-koska Nooralla on telkkari, jee!

    suosittelen semmoista kuin "Tuntematon nainen". Olipas ihan sikahyvä.

    VastaaPoista
  9. Tuntematon nainen kuulostaa vähän tylsälle. Oon katsonut silkkaa komediaa tänään joten joko jatkan sillä linjalla taikka sitten vaihdan suuntaa. Yllättävää, eikös?

    Ehkäpä ahmin kohta jäätelöä ja katson vaikkapa pitkästä aikaa Jackie Brownin. Tarantino on aivan uskomaton.

    VastaaPoista
  10. se ei ollut yhtään tylsä, se oli ihan sika hyvä ja nopeatempoinen ja jännittävä. (Mitä ei uskois, koska paitsi että sillä on noin tylsä nimi se on myös italialainen.)

    Mä oon katsonut tuntemattoman naisen lisäksi vain Nuun hyllystä löytyviä klassikkoja ja nuoruusajan lemppareita: Pretty womanin, Flashdancen ja Saksikäsi Edwardin.

    Jackie Brownia en ole minäkään hetkeen katsonut, mutta soundtrackia kuuntelin tuossa yksi päivä.

    Hair-musikaali julkaistaankin vasta ens ke, mistä iso miinus muuten erinomaiselle viikonlopulle:( (Nyt syömään tuoretta pulla...)

    VastaaPoista
  11. Italiahan on maailman parasta! Oletan että äskeisen kommentin takaa löytyikin Panu eikä Nuu. Kohta on muuten kaikki keittiön pahvilaatikot tyhjennetty. Aloinkin ahkeraksi hetken mielenjohteesta.

    VastaaPoista
  12. hyvin oletettu. panu koittaa varastaa mun henkilöllisyyden näköjään, näitä valekommentteja on jo vaikka kuinka monta.

    VastaaPoista
  13. Joo no mä en osaa sanoa, kun en ole montakaan italialaisleffaa nähnyt. Aika moni frendi ei vaan millään jaksa innostua mistään ranskalaisista ja italialaisista leffoista, että sen takia sanoin että kuulostaa tylsältä. Kuulostaa ne mustakin tosi usein.

    Mä oon täysin kyllästynyt mun identiteettiin, joten ajattelin tehdä Nuulle The Net:it.

    VastaaPoista
  14. Emmä kyllä elokuvamaana Italiasta osaa sanoa mitään. Muutoin se on paras kyllä. Ehkä.

    Oot aika velmu kun tuolla tavalla varastelet noita identiteettejä.

    VastaaPoista
  15. No on se ruokamaana tosiaan ainakin jaetulla ykkösijalla Intian kanssa ainakin meitsin menyyssä. Japani jakais niiden kanssa kolmantena sen ekan sijan, jos en olis kasvis. Niillä on niin herkkuruokia että ei voi nam, mutta aika vähänlaisesti kuitenkin pelkkää kasvista (mut se vähä on sit tosi hyvää).

    Pidän myös italialaisista viineistä (tai ainakin olettaisin, vaikken juuri katso mitä juon, mutta jos pidän viinistä niin kai nyt hitto sentään pidän myös italialaisesta viinistä, miksen pitäisi?).

    Mulla on myös helmeilevä Italodisko-kokoelma 80-luvulta, ja mun lapsuuden idoli SABRINA oli italialainen.

    En oo kyl käyny, pitäis.

    VastaaPoista
  16. Mulla on hyvät kiinnikkeet sinne. Italialainen keittiö on mun suosikkia ihan ehdottomasti. Viineistä en pidä. Paitsi Black Toweria voin juoda helpohkosti.

    Viinien suurin ongelma on niiden nauttimistavassa. Eka lasillinen menee vähän makuun totutellessa, sitten loppupullo samassa ajassa kuin pullollinen olutta/siideriä. Lopputulos on hyvin hauskaa katsottavaa muiden mielestä.

    VastaaPoista
  17. Black Tower todella on hyvää <3

    VastaaPoista
  18. On varmaan kiva kun on kytköksiä Italiaan.

    VastaaPoista