End of an Era.

Huomenta. Olen niin häkeltynyt, etten osaa oikein kirjoittaa mitään. On siis luontevaa kysyä, kannattaako täten kirjoittaakaan? Vastaan sinulle: Ei. Siksi kirjoitankin.

Koska et ole aktiivisesti tätä blogia seuraava, taikka et ole sitä seurannut alusta saakka, et ole välttämättä tietoinen siitä että minulla on välillä kevyitä uniongelmia. Sanalla välillä tarkoitan vuositolkulla ja kevyitä on yhtä kuin pätkittäistä unta, jatkuvaa heräilyä ja muita vastaavia oireita.

Kävin vihdoin ja viimein loppuviikosta (nyt on maanantai, tiedoksi vain) lääkärissä tästä syystä ja monen muun asian (en kerro, kiusallanikaan) lisäksi, sain reseptin. Kemikaalikuuri olisi ollut varmaankin hyvä aloittaa saman tien, mutta koska pakkauksessa lukee ettei alkoholinkäyttöä sovi yhdistää tähän, aloitin kuurin vasta eilen illalla.

Tabu huiviin siis tuossa n. klo. 23.00 ja Mierolainen pahnoille makaamaan. Olosuhteet olivat äärimmäisen hyvät: Vuode oli viileä, perusolotila väsynyt, aivoja rasittamaton lukemisapuväline (Aku Ankan taskukirja) hyppysissä ja valon himmeysaste säädeltävissä portaattomasti. Siispä vain lukemaan ja odottamaan josko nukkumatitar toisi unen taikka fellaation. Uni tuli.

Heräsin vähän yli yhdeksän ensimmäisen kerran ja vuoteesta nousin tuossa kymmeneltä. Aivan järjetöntä! En tiedä koska olen viimeksi nukkunut kymmenen tuntia. En varmaan kahdeksaan - yhdeksään vuoteen. Lääkkeistä tulee uusi paras ystäväni. Tervetuloa riippuvuus, otan sinut innolla vastaan. Nyt vain enää jännittää mitenkäs homma sujuu kun pitää loppuviikosta mennä töihinkin vielä.

Ja loppuun vielä pientä hehkutusta: Tänään on elämäni yksi kohokohdista toivottavasti. Lauteille astuu Smashing Pumpkins, livekeikka jota olen odottanut todistavani kymmenisen vuotta. Nyt hyvää vapaavalintaista juttua sinulle, minä otan lisää kahvia ja lähden kohta tutustumaan pyykkituvan käyttöön.